Ruusuja pyllyyn :)

Pidin hiljattain luennon mentaalimessuilla nimeltä 4 asiaa onnellisuudesta. Jostain syystä kuitenkin tuo aihe valintani nimi alkoi tökkimään päivää ennen esiintymistä. Ah miten ihanaa ja siirappista onnellisuutta, laitetaan kaikki ruusut pyllyyn ja hymyillään aina! Ei nyt kai ;)
Mielummin kuitenkin käyttäisin onnellisuuden sijaan sanaa elämä. Olen onnellinen = olen elossa!
Onnellisuus sisältää kaikki tunteet ja kokemukset.
Onnellisuus ei tarkoita jatkuvaa happy happy joy joy fiilinkiä, niinkuin joskus luulin. Mutta toisaalta silloin tarvitsinkin öisin hammaskiskoja koska posket olivat niin kireänä tekohymystä ja yöllä se alitajunta näytti sitten mitä sisällä todella oli = kireyttä.
Onnellisuus vaan on, ilman syytä.

Tajuntamme on vähänkuin kaksi osainen. On se mitä tiedostamme, sekä se kuuluisa alitajunta. Tietoinen mieli siis huomaa n. 5% todellisuudesta. Kätkemme helposti sisällemme jos jonkinmoista uskomusta, ajatusta, tai tunnetta. Ego tulee suojelijaksi ja kasvattaa ylleen kerroksia, ettei ainakaan enään sattuisi. Näytetään ulospäin niin eheältä ja ehjältä ja ehkä jopa itse lähdetään siihen näytelmään mukaan. " Jos mä vaan ajattelen positiivisesti niin sittenhän mä oon positiivinen". Öö...
Positiiviset ajatukset on toki ihana juttu, mutta todellisuuden kanssa niillä ei välttämättä ole mitään tekemistä. Haluaako voida paremmin vai haluaako kokea aidosti? Kaksi hyvin eri asiaa.
Mitä on aito kokeminen edes? Jos se mitä silmillämme näemme on vain 5% totuudesta, miten voisimme edes luottaa omaan näköömme? Emme voikkaan. Me olemme käveleviä manifestointi koneita.
Suorastaan tilaamme näkökentällemme asioita samalla tavalla kun vedämme puoleemme samankaltaista energiaa. Pelko tarrautuu mielellään pelkoon, ja niin edelleen. Pitkälti voimme ajatuksiimme vaikuttaa, mutta emme ole ajatuksemme. Ne tapahtuvat ilmankin. Antaa tuntua = antautua! Onnellisuus ja elämä on minulle myös sitä.
Läsnäolo tässä ja nyt tarkoittaa minulle sitä että pystyy joka hetki vähänkuin syntymään uudelleen. Huh, helpommin sanottu kuin tehty. Kuinka helppoa olisikaan jäädä kiinni johonkin, jota koki vaikka tunti sitten. Sehän meni jo! Elämä liikkuu ihan koko ajan.

Jostain syystä mieleni poimii ja huomaa tällä hetkellä kaikkea tietämiseen liittyvää. Jos joku puhuu "tietävänsä" kavahdan. Huh. Mieleni on tällä hetkellä kysymys merkkiä toisensa perään.
Ketä kiinnostaa vastaukset? Kysymykset ovat paljon kiehtovampia. Mitä vastauksella ja tiedolla tekee? Sulkeeko niillä vain ovia joltakin muulta?
Onnellisuus on minun määritelmissäni myös ei-tietämistä. Avoinna oloa, mutta ehdottomasti kyseenalaistamista. En halua itse uskoa nyt juuri kehenkään tai mihinkään, vaan haluan tutkia ja tarkastella. Mitä me lopulta ja ihan oikeasti tiedämme? Voimme tietää luulevamme, mutta siihen se sitten taitaakin jäädä. Muutosvalmentajalta löytyy huikea teksti oikeassa olemisen tarpeesta täällä.
Mitä lopulta voi tietää? Mitä olemme ilman uskomuksiamme ja tietämistämme? Tämä kysymys on mietityttänyt myös ammatillisesti. NLP ja hyvinvointivalmennuksen ei ole tarkoitus olla mikään totuus, tai pino uusia uskomuksia. Toisaalta sekin,että ei ole kuin uskomuksia on uskomus. Mieheni kysyy usein " toimiiko se?" Se on hyvä kysymys. Maailma on täynnä tutkimusta puolesta ja vastaan, erilaisia teorioita ja hoito menetelmiä. Itse olen mm. opiskellut ayurvedaa, länsimaista hoitotiedettä, energia hoitamista, Nlp.tä, ravitsemusta, yms. Kaikki nämä perustuvat johonkin, mutta ovat myös hyvin erilaisia. Enää en kannata asioiden nimeämistä, vaikka se kummasti helpottaa asian tai teorian " esiintuomista". Mitä jos hetkeksi unohtaisimme teoriat ja tietämisen? Kokisimme ja eläisimme. Ajattelisimme vähemmän ja oppisimme kuuntelemaan intuitiotamme, kaikessa epäloogisuudessaan?
Toisaalta taas haluan itse säilyttää uteliaisuuteni elämää ja kaikkea täällä olevaa kohtaan, mutta en takertua mihinkään. Kokeminen on arvokkaampaa.

Kurssilaiset saavat minulta politiikon vastauksia ( suattaapi olla, tai suattaapi olla olematta) tai kysymyksen takaisin. " Mitä ikäville tunteille kuuluu tehdä? " kuului kysymys. Kysyin " Mistä tiedät että tunne on ikävä?"  On selvää että koemme mielummin toisia tunteita kuin toisia, mutta mitään yhtä ja oikeaa reseptiä sille ei ole mitä tunteelle kuuluisi tehdä. Se mitä olen itse päättänyt tehdä , on kokea ne ja mennä eteenpäin :) Enemmän energiaa vie vastaantaistelu , kuin kokeminen.
Tunne on parhaimmillaan palvelija ja viesti : TEE JOTAIN TOISIN!!!!!
Kannattaako tälläistä tunnetta muuttaa? Ei missään tapauksessa. Kukaan ei ole luvannut että elämä olisi aina helppoa, ja kun tiedämme ihmisessä asuvan muutosvastarinnan voimme tulkita " ei niin kivat tunteet" viesteiksi tutkia omaa sisäistä kompassiamme, mitä voisin tehdä toisin? Onko minun hyvä järjestellä jotain asioita/ suhtautumistani niihin toisin? Ei minulla ole vastauksia kenellekkään.
Yksi tavotteista kursseillamme on että ihmiset alkaisivat nimenomaan olemaan enemään oman päänsä ulkopuolella. Kokemaan enemmän. Tässä on toki itselläkin tehtävää ja harjoiteltavaa. Mieli ja ego tarttuisi mielellään johonkin tietämiseen tai " tämä on näin" ajatteluun. Taas kerran kun muistetaan sana eteenpäin. Siinä missä joku oppi joskus oli tarpeellinen, myöhemmin siitä pois oppiminen voi olla vieläkin kullan arvoisempaa. Se vaatii omaa hereillä oloa. Ei kenenkään muun totuuksia ;)

Ajatus - tunne -toiminta ketju pyörittää meitä helposti ellemme ole tästä itse tietoisia.
Ei kukaan pelkää korkeita paikkoja, vaan AJATUSTA ( mielikuvia, sisäistä keskusteluaan, yms.) korkeista paikoista. Emme ole ajatuksemme, emme ole kehomme, emme ole edes tunteemme.
Ei meidän tarvia oppia olemaan onnellisia, vaan enemmänkin tiedostamaan mitä kaikkia kyhäilemme täydellisen todellisuuden päälle. Odotuksia, uskomuksia, identiteettiä, kuvitelmia itsestä ja elämästä ja niin edelleen.
Me itse luomme merkitykset. Tulin kirjoittamaan onnellisuudesta ja mm. siihen liittyvistä harhakuvitelmista, mutta "paperille" tulikin jotain ihan muuta.
Ehkä puran seuravaalla kerralla ajatuksiani tästä tarkemmin.

Loppuun sopisi jotenkin ironisesti erään myyjän asenne : " Some buy, some don't , so what ? Next!

Mielikuvitukseton esiintyminen

Esiintymisjännitys on maailmanlaajuisesti suurimpia pelkoja/ jännityksiä.

Syntyessämme meillä on kuitenkin vain se 2 pelkoa, kovat äänet ja putoaminen. Kaikki muut pelot on opittu sen jälkeen. Yhtä nopeasti kuin pelon voi oppia, siitä voi oppia poiskin! Aivomme eivät harrasta hidasta oppimista.

Usein esiintymisjännitys tuntuu ihan fyysisesti, itse ainakin muistan vatsassa polttelleen ja sormien kihelmöineen. Pelko on esiintymisestä on kuitenkin vain mielessä, mutta se vaikuttaa kehoon.

Juttelin ystäväni kanssa jota esiintyminen jännittää pelkästään ajatuksena ja lamaammuttaa tilanteena, ääni vapisee, posket punottaa ja yö unet menee helposti useampaa yötä ennen esitystä.

Varmaan 99% esiintymisjännityksistä johtuu lopulta yksinjäämisen ja erillisyyden pelosta.

Ystäväni kertoi että häntä jännittää se ”tyypillisin”, eli se että mokaa ja epäonnistuu.

Aiemmin olisin ehkä sanonut ” Hienoa! Mitä sun päässä tapahtuu- jotta pystyt jännittämään?”

Olisin ehkä alkanut kartoittamaan kaverini tuntemuksia, kehossa, ajatuksia sekä sisäistä keskustelua, muuttanut mielikuvia ja niin edelleen. NLPn työkalut ovat tehokkaita kyllä helpottamaan mitä tahansa jännitystä,mutta tällä kertaa tein jotain toisin.

Kysyin sen sijaan ” Mikä siinä olisi pahinta jos epäonnistut?”

Pienen mietinnän ja häkellyksen jälkeen hän vastasi ”Häpeä”. Päätin jatkaa vielä kaivinkoneen vakaasti alkanutta toimintaani niinmpä jatkoin kaivelua ja kysyin ”Entä häpeässä pahinta?”

Hetken kiemurtelun jälkeen hän vastasi ” Se että häpäisen lähimpänikin ja perheeni” .

Sen jälkeen pahinta olisi se, että jäisi totaalisen yksin ja tuntisi ettei kuuluisi mihinkään.

Mieti miten huikea mielemme on! Se alkaa yhdistämään erillisyyden pelkoa vaikkapa esiintymiseen , kaupassa käyntiin tai suojatien ylittämiseen :)

Kun ns. päästiin ydin uskomukseen jännityksen takana, se tuntui alkavan haihtua kuin itsestään. Sen jälkeen oli mielenkiintoista lähteä tutkimaan esiintymisjännityksen aiempaa ” reseptiä”, sitä mitä henkilön päässä tapahtui silloin kun hän jännitti – ja mm. häneltä kumottiin ankkurien avulla vanhoja mielleyhtymiä ja muistoja esiintymisestä.

Tämäkin henkilö oli jo tiedostamattaan visualisoinut epäonnistumisen satoja kertoja päässään, ja koitti lukea yleisön ajatuksia jo etukäteen. Se ei kannata, eihän kukaan meistä osaa ajatuksia lukea ;) Mutta Entä sitten jos joku ei pidä siitä mitä kerrot? Ei siihen kuole. Hyvä opettaja/ kouluttaja ei mieti miten pönkittää omaa itsetuntoaan ja miten paljon hänestä pidetään – vaan sitä että itse asia menee perille ja tarkoituksen mukaisesti.

Minulla oli pitkään pieni jännitys ennen jokaista esiintymistä, tosin määrittelin sen mielessäni positiivisesti ” Jes, tämä kertoo vaan siitä että tämä on mulle tärkeetä saada tehdä tätä!”

Myöhemmin tajusin, että jännitin hieman myös samaa ” Entä jos joku ei pidä minusta tai valmennuksesta?”

Tosi asia on , että Miksi kenenkään pitäisi pitää minusta? Jos haluaisin miellyttää kaikkia, voisin tehdä pitkän ja kivisen uran kynnysmattona ja miettiä sitten kuolin vuoteella että ”olipa ainakin hieno miellyttää kaikkia muita!” ;) Ei suinkaan.

Tottakai minussakin on hyväksynnän kaipuuni ja tarpeeni kokea olevani tärkeä, mutta en enää pelaa ne motiivina.

Tiedän että minulla on kouluttajana paljon kehityttävää ja opittavaa, kenelläpä ei. Aiemmin mietin paljonkin miten voin kehittyä, olla parempi saada ihmiset samalla viihtymään ja oppimaan.

Nyt mietin enemmänkin ” Parempi verrattuna mihin?” Omaan mielikuvaani siitä, millaista esiintymisen pitäisi olla? Vertasin itseäni aiemmin paljon mieheeni ja muihin esiintyjiin. Irroittelen mielikuviani siitä millainen minun ” muka tulisi olla”, se blokkaa sitä mitä on, enkä myöskään lähde enää luomaan identiteettiä siitä millainen minun mielestäni pitäisi olla kouluttajana.

Tottakai toivon, että koulutukset menevät hyvin mutta uskon oppivani parhaiten vertaamatta yhtään mihinkään, edes mielikuviini.

Egon mielestä asiat voivat olla aina joko paremmin tai huonommin, enemmän jotain tai vähemmän jotain. Asiat kun on lopulta niin kuin ne on.

Kuinka joku niin yksinkertainen asia, voikaan joskus olla blondillekkin hankala kokea ja ymmärtää :)

Amsterdam hiljenee hetkeksi. Ollaan itse koulutus reissulla NLPn kehittäjien parissa. Mielenkiinnolla odotan.