Vapaa loukku

Nostan kädet ylös. Olen loukussa! En tietenkään ole. Olen korkeintaan loukussa vain käsityksistäni siitä miten asioiden pitäisi mennä. Olen loukussa vain niissä ajatuksissa, jotka pyörivät repeatilla- vain tottumuksesta. Tiedän etteivät ajatukset ole totta, tiedän niiden silti tapahtuvan. OK. You are welcome.
Paras resepti seota, on ottaa tavoitteeksi se ettei ajattelisi. Joskus kuvittelin tosiaan että vaikkapa meditaation tavoitteena on se että ei ajattele ollenkaan. ÄLÄ ajattele! Huh. Voisiko päästä helpommalla hyväksymällä sen mikä on varmasti totta täsä hetkessä? Ja silläkin uhalla, ettei se aina ole kivaa.
No miksi se ei sitten aina ole kivaa? Johtuen juurikin niist käsityksistä joita minulla/ sinulla/ naapurin Tapanilla on siitä miten asioiden sen sijaan pitäisi olla.  Pitäisi olla paremmassa kunnossa, pitäisi siivota varasto, pitäisi olla henkisempi ja parempi ihminen, pitäisi soittaa mummolle ja niin edelleen.
Kuinka paljon kuluukaan aikaa sen vatvomiseen mitä pitäisi, sen sijaan että joko
 a) todella tekisi märisemättä
 tai b. tekee ja märisee
 tai c. Päättää ei tee eikä uhraa asialle enää ajatuksia, ennen kuin on todella aika tehdä
 tai d. kyseenalaistaa koko helvetin käsityksen siitä mitä pitää tehdä, kenen mielestä, ja minkäkin verran ja antaa olla.

Minulla on esimerkiksi ollut paljon käsityksiä siitä minkä verran minun tulee liikkua jotta voin hyväksyä itseni.Käsitykisä siitä millaisia elämäntapoja pitäisi noudattaa, ollakseni jotenkin hyväksytympi. Lisäksi minulla on ollut käsityksiä siitä minkä verran minun on tehtävä töitä, saatava aikaan, yms.
Minulla on läjäpäin käsityksiä siitä millainen kuva minun pitää antaa ulos päin, yms.
Tiedätkö mitä? Kaikki tuo on valetta.
Olin jopa keksinyt sellaisenkin käsityksen hiljattain, että jos näytän ulospäin liian hyvinvoivalta minut tuomitaan feikiksi. What the piiiip ? :)
Ei ole mitään univeraaleja, kaikkiin päteviä ja ikuisia totuuksia, oikeaa tai väärää.
Asiat joko toimivat tai sitten ne eivät toimi. Asiat ovat niin kuin ne ovat, eivät huonommin tai paremmin.

Käsitykset ja IIIIISOT uskomukset siitä mikä on hyvää, miten tulee toimia , miten saan hyvän olon pitävät monet meistä kiinni toiminnassa. Eikä siinä ole tietysti mitään väärää.
Huomasin itse kokevani turhaa " kärsimystä" koska samaistuin todella tiedostamattomiin ajatuksiin ja käsityksiin mm. siitä minkä verran minun on tehtävä töitä voidakseni kokea olevani jotenkin " hyvä".
En tarkoita nyt minkään krediitin saamista ulkopuolelta, se on turhaa muutenkin.
Hiljattain minun oli tarkoitus tehdä eräs video. No tein, mutta jostain syystä tuntemattomasta se ei mennyt niinkuin elokuvissa. Kuvasin siis muutaman tunnin kaikkea muuta kuin sitä mitä piti, joten videota ei varsinaisesti voi valmennus materiaalina käyttää. Ensin otti päähän, " Tein turhaan työtä". Tuossa kohdin kuitenkin havahduin siihen että maailman kaikkeus ei tee virheitä, asiasta tuli epämieluisa vasta kun uskoin tuota käsitystä ja määritelmää. Kaikki tieto ja kokemus jonka koemme, on jo vanhentunutta. Aivot prosessoivat tietoa viiveellä. So long mother fuck*rs, you are late! Meni jo :)
Tajusin tässä kohdin sanoa sen sijaan KIITOS. Mikä ikinä olikaan tälle syy tai tarkoitus, tai ehkä niitä ei edes ole, niin kiitos. Hyväksyn tämän.
Pettymys oli jälleen kerran suunniteltu.Täällä kirjoittelin siitä aiemmin.
Olin alkanut uskomaan syy-seuraus suhteeseen siitä että kun toimin tavalla x- tapahtuu y.
Tässä kohdin siis uskoin että kun saan valmennusmateriaalin tehtyä - voin kokea hyvää oloa. POKS! Mikä kimppu uskomuksia ja ennakko-oletuksia.
Kokemus tarjosi minulle hyvän mahdollisuuden tutkia käsityksiäni, irroittaa niistä ilman surullisia jäähyväisiä.
Aina asiat eivät mene niinkuin suunnittelee. Aina asiat ei mene niinkuin toivoo. Tämä hetki on kuitenkin täydellinen.Kyllä , vaikka ottaisi päähän. Kyllä, vaikka olisi mielettömät blissit ja ihanat fiilikset päällä. Se on sitä mitä se on.

Meidät on lapsesta asti ehdollistettu siihen, että jotkut asiat tuottavat hyvää oloa, jotkut eivät. Mene kohti niitä asioita joista tulee hyvä olo, ja vältä niitä joista ei tule hyvä olo.
Loogista eikö? Entä jos nuo molemmat ovat vain määritelmiä, eikä mitään todellista?
Minulla mm. hyvä olo tuli " kunhan ensin ansaitsin sen" ja huono olo jota vältin tuli siitä kun " en saanutkaan kokea tuota ah- niin ihanaa tunnetta hallinnasta ja kontrollista, jota minulla ei by the way ole koskaan ollutkaan :)  Jälleen kerran kysymys mikä on varmasti totta oli hyvänä ystävänä vierellä.
Onko todella totta että minun on tehtävä x jotta voin y?
Onko todella totta että hallitsen tätä tekemistä? Vai taphtuuko kaikki itsessään, niin kuin luonnossakin, ilman erillistä tekijää? Lunta sataa- kukaan ei " sadata lunta".
Onko varmasti totta että minä on jotain muuta kuin tarinaa, uskomuksia ja käsityksiä?
Olenko niin varma että laittaisin pääni pantiksi?
Ihan sama millaisen aivopesun olen omaksunut yhteiskunnalta, mediasta, ympäriltä.
Ihan sama " mitä olen oppinut ja mitä tiedän". Mitä jos heräisi joka aamu, ilman käsityksiä siitä miten asioiden tulee mennä, ja antaa niiden vain mennä :) ? Hui miten pelottava ajatus. Tervetuloa elämään, niin se menee joka tapauksessa.

Vapaus on uskaltaa ottaa tämä hetki vastaan sellaisenaan. En ole loukussa, en ole koskaan ollutkaan.
Kaikki on nyt niin kuin on aina ollutkin, ja tulee aina olemaan - vapaata riistaa, joka virtaa itsestään.

Unisia ajatuksia

Jossain kohdin saattaa törmätä kysymykseen ” kuka olen” ja ” mistä tässä kaikessa on oikeastaan kysymys”. Itse olin elänyt täysin unessa 16- vuotta, kun aloin kokemaan voimakasta tunnetta siitä että tässä miten tämä maailma ja elämä pyörii ei ole mitään järkeä! Minne kaikki menevät niin kiireissään? Voiko tätä kutsua edes elämäksi? Miksi kaikki ovat niin tosissaan?
Se jäi vain ihmettelyksi tuolloin. Virta ja massa vei minut mukaan kun tuuli höyhenen, ja menin itsekkin mukaan tuohon ihmeelliseen suorittamisen maailmaan, jota kai voisi vielä tänäänkin kutsua “tavalliseksi elämäksi”.

Menet johonkin kouluun, valmistut sieltä, sitten johonkin töihin , löydät jonkun ihan kivan miehen ja ehkä tosiaan saatte lapsiakin sen 2-3. Sitten taas käydään lisää töissä, suoritetaan velvollisuuksia, maksetaan laskuja ja katellaan telkkarista uusimmat ohjelmat. Mennään illalla nukkumaan ja aamulla kun herätään väsyneenä voikin sitten miettiä onko tämänkin päivän elänyt jo moneen kertaan aiemminkin.Ajatuksia ja pinttyneitä tapojaan myöten. Sitä minä joskus kuvittelin elämäksi.
Sillä tavalla myös koitin sitä elää. Sisällä kuitenkin kokoajan oli pienenä hentona kuiskauskena tunne siitä, että tässä ei ole päätä eikä häntää, eikä edes parhaimpia keskipaloja!
Elin usean vuoden turtana, tosin elämä sanana kuvaa heikosti tätä aikaa. Tekohengitys paremminkin.
Oli äärimmäisen tärkeää kokea totaali turtuminen ja syvä toivottomuus. Jokin voima kuitenkin sisällä ajoi ja puski eteenpäin. Masennus ja turhautuminen kääntyi jossain kohdin niin paljon jo itseään vastaan että kaiken sen voiman saikin käytettyä toiseen suuntaan, ja silloin minusta tuli etsijä. Ainoita kysymyksiä mitä mielessä pyöri oli “ Miten helvetistä tästä pääsee eroon, tämä en ole minä”. Kuka olen? Ja aloin ottamaan siitä selvää. Tuli tutkittua ja opiskeltua, kokeiltua jos jonkinmoista. Välillä tuli hurahdettua ja puoli kiihkoiltuakin jonkun uuden asian nimeen, mutta ainakin masennus oli poissa. Minulla oli elämä, uskoin. Elämällä oli koko ajan minut. Mutta kovapäisenä halusin tietysti uskoa että minä pystyn kontrolloimaan elämää, sen tapahtumia ja niin edelleen. Niin kauan kun elää uskomusten varassa, on unessa.

Kirjan jota mieheni kanssa kirjoitamme piti alunperin käsitellä unen optimoimista. Jotain sen tyylistä että “ How to be happy” ja Hypnoosilla hyvinvointia. Se olisi loppu peleissä jotain, jolla voisi tehdä unesta kivempaa, hauskempaa ja seksikkäämpää. Mutta todellisempaa? Dream on. Jokainen joka on unessa voi elää varmasti onnellista ja ihanaa , hauskaakin elämää, mutta niin kauan kun koet olevasi erillinen kaikesta muusta, etsit jotain ulkopuolelta, tai pelkäät menettäväsi sen mitä olet saavuttanut.
Ja voit olla tästäkin pelosta täysin tietämätön.
Tarkoitus ei ole kertoa että pitäisi pelätä tai mitään muutakaan, vaan puhua asioista rehellisesti.
Minä olen joskus pudonnut positiivisten uskomusten kuoppaan, joka oli ihanaa ja ihmeellistä - mutta ei kestävää ja todellista.
Kerron tämän siksi, että olin itse lopulta niin pää pussissa etten nähnyt kertakaikkiaan sitä yksinkertaista asiaa, että pelkäsin.
Elin unelmaani , tai myöhemmin sanottuna unelma eli minua.
Olin ja olen edelleenkin naimisissa maailman upeimman miehen kanssa, asuimme ihanemmassa paikassa kuin olisin edes osannut haaveilla, sain tehdä työtä jota rakastin, minulla oli aikaa harrastaa, ja 90% ajasta koin olevani todella onnellinen, niin onnellinen että ihan ajatuskin itkettää.
Olo oli kuin tuhkimolla, joka pääsee luutun ääreltä linnan juhliin. Kaikki tuntui mahdolliselta, ja kaikki olikin mahdollista.

Yksi asia ainoastaan hämäsi. Kuvittelin että MINÄ olin tehnyt ja saavuttanut tuon onnen.Olin siis erillinen. Ja koska jos MINÄ olisin voinut tuon saavuttaa, olisi myös MINUN vastuullani ettei sitä mikään ikinä vie pois. Pelko puhuu.Menneisyys puhuu.
Onnelle tarvittiin siis syy. Jos onnelle on syy, se voi kadota yhtä nopeasti kuin on tullutkin.
Olin erillinen. Tai en tietenkään ollut, mutta kuvittelin näin olevan.
Tätä uskomusta melkein 90% ympärillä olevista ihmisistä tukee. Mutta kuinka moni heistä jo tiedostaa pienen kuiskauksen siitä “ että tässä ei ole mitään järkeä näin?”
Tätä ajatusta on helppo vastustaa. Se on ihan ookoo. Itsekkin vastustin ja kovaa. Melkoista vastuuta sitä kuvitteli omille pienille harteilleen :)

Mikä ja kuka on se joka etsii sitä täyttymystä? Voiko tähän koskaan löytää vastausta joka tyydyttäisi mieltä? Mielen päätepysäkki taitaa olla tässä. Se ei löydä enempää totuuksia vaikka käsillään seisoisi. Kun on alkuun päästy, niin antaa mennä vaan...Irti peräsin varresta, josta ei kyllä koskaan kiinni pitänytkään.

Yksi ihmisaivojen ominaisuus on myöskin adaptoitua eli sopeutua, mitä erikoisimpiinkin tilanteisiin. Tämä on sekä hyvä että huono asia siinä mielessä, että joku saattaa esimerkiksi liiaksi sopeutua vaikkapa masennukseen tai negatiivisuuteen ja alkaa pitämään sitä normaalina, menemättä eteenpäin.” Tälläistä tämä nyt vain on”, ” Minähän olen aina pelännyt” ja niin edelleen.
Mitä hyvää sopeutumisessa sitten on? Sopeutumiskyky mahdollistaa elämän koko maapallolla. Ihmiset ovat jopa sopeutuneet kehitysleireille, ja selvinneet hengissä!
Sopeutuminen ja adaptoituminen on meihin sisäänrakennettu, aivot luonnostaan pyrkivät toimimaan näin, jotta pystyvät toimimaan energia tehokkaasti ja taloudellisesti. On muistettava että ihmisfysiologia on sama joka se oli luola mies aikoinakin, jolloin tuli sopeutua mm. ajottaiseen ruuan puuteeseen, kylmyyteen sekä muihin vaihteleviin olosuhteisiin.

Enää en tahdo sopeutua. Mihinkään. Huomaan miten äkkiä mieli rupeaa luomaan "systeemejä" ja " totuuksia" jos toistaa tarpeeksi samaan. Tällöin tallon käsitteiden vankina taas hetken, kunnes sytytän käsitteet tuleen ja tanssin niille pienen nuotio tanssin. Kiitollisena , että sain kokea. Helpottuneempana, että saan päästää irti.

En tiedä juuri nyt muuta, kuin että vähämpä tiedän.

Puujalkaista läsnäoloa

Enjoy life moment to moment and do not get disturbed. That which is not going to happen will not happen, and that which is going to happen is going to happen. Therefore, tranquility should not be disturbed. A mind that is balanced and tranquil cannot be a workshop of the devil.
-Swamji

Onko tämä läsnäolo buumi nyt taas yksi lisä syy masennukseen? kyseli facebookin uutisvirrassa kaveri.

Erittäin hyvä kysymys. Sanathan ovat parhaimmillaankin vain suunnannäyttäjiä. Mikään sana tai puhuttu kieli ei voi koskaan kuin ainoastaan kuvata todellisuutta. Käsitteet ovat vain käsitteitä, mutta miten käsittää minkäkin käsitteen?
Mitä läsnäolo tarkoittaa?
Seuraava on vain omaa tulkintaani, joka ei ole mitenkään oikea eikä sen puoleen vääräkään - se on vain tulkinta.

Minulle läsnäolo tarkoittaa sitä että hyväksyy sen mikä on totta kyseisellä hetkellä.

Joskus saatoin läsnäolon olevan jotain eteeristä ja kelluvan keveää hempukkaa. Mutta se oli aikaa jolloin vielä uskoin mieleni luomiin kuviin enemmän ;)

Mieli värittelee asioita, sen tehtävä on luoda käsityksiä. Mutta onko käsite mitään todellista?

Kerta kiellon päälle, se on vain KUVAUS. Kuvaus joka on käytännössä meillä lähes aina yleistynyt ja vääristynyt aiempien kokemusten ja uskomusten perusteella. Suodatamme todellisuutta jatkuvasti.

Mitä jollekkin tarkoittaa rakkaus? Entä elämä? Hyvä ihmissuhde? Unelmien elämä?

Suru? Pettymys? Millaisia käsityksiä olemme keränneet mm. siitä mikä on eettisesti taikka moraalisesti oikein?

Kasan ja kimpun käsitteitä. Kaikki mikä perustuu vain tarinaan ei kestä tarkempaa tarkastelua todellisuudesta. Sanat ovat tarpeellisia, kunhan ymmärrät että ne todellakin ovat vain sanahelinää :) 

Tämä koskettaa juuri tänään, sillä voin myöntää kokevani pienen pientä maailman tuskaa. Asiasta johon en voi vaikuttaa. Kyseessä on kuitenkin vanhempien taholta tulevaa vastuuttomuutta lastensa hyvinvointia kohtaan. Niin jäätävää kuin se onkin, niin kaikki on silti niinkuin on. Minulla on ollut tietynlainen käsitys millaisia rajoja lapsille tulisi vetää, mitkä asiat ovat aikuisten vastuulla. Vain käsitykseni, joka on vain jotain mitä vertaan omaan menneisyyteen voi aiheuttaa vihastusta, kun se ei kohtaakkaan ulkoisen maailman kanssa.

Minulla ei ole hetkeäkään aikaa päivitellä tuota sen enempää. Kärsimys lakkaa, kun sen läpi näkee. Käsite ei ole mitään todellista.

Kun hyväksyy todellisuuden niinkuin se on, vapautuu toimimaan. Tai joskus jättää toimimatta.

Kuka sanoi että sen pitäisi olla kivaa tai helppoa?

Tunsin tänään vastustusta tarttua toimeen asian suhteen. Mutta tartuin.

Viime viikolla tunsin tuskaa olla tekemättä jotain joka oli aiemman käsitykseni mukaan oli huumetta omanarvon tunnolleni., mutta kun tajusin miten pelosta tuo ajatus lähti - en vain enää voinut toimia tuolla vanhalla tavalla. Käsitysten murtuminen ja läpi näkeminen voi joskus kirpaista. Lähimmät uskomukset ovat niin "rakkaita", ja varsinkin jos niiden kanssa on elänyt pitkään voi niiden ulostaminen solu tasolta asti viedä  pienoisen hetken. Vanhassa tavassa voi pitää ainoastaan käsitykset ja munattomuus kohdata pientä tai joskus suurtakin luopumisen tuskaa. Sekin on ihan ookoo :) Mutta sitten on turha valittaakkaan. Koska  olen kuitenkin pieni ihminen- minä valitin ja märisin. Ja välillä huusin ääneenkin. En kenellekkään, mutta pelot piti jotenkin kokea pois. Tuolloin tiesi, että kyseessä ovat vain ajatukset jotka koittavat leipoa 6-0 tarinoillaan. Onneksi lakkasin uskomasta joulupukkiin jo ajat sitten.

Nyt tälle kaikelle voi nauraa.

Olinko läsnä? Kyllä olin. Ja en ollut. Välillä olin täysin mielen tarinoitten mukana kunnes taas naps havahduin siihen että tämä oli nyt taas sitä höpinää jolla ei todellisuuden kanssa mitään tekemistä.

Minkä tahansa tunteen kanssa voi olla läsnä. Läsnä olo on oman tulkintani mukaan myös " määrittelemättömyyttä". Eli sitä että oli ajatus tai tunne mikä hyvänsä- sitä ei määrittele hyväksi, huonoksi, oikeaksi tai vääräksi, sallituksi tai kielletyksi.

Jos ajattelee että " pitää päästä eroon tästä tunteesta" -kieltää jotain joka tapahtuu.

Voit olla varma - mikään tunne ei kestä ikuisuuksiin.

Tunne voi tuntua todelta. Ajatuksia on. Mutta niiden sisällössä ei ole mitään oikeaa tai väärää.

Läsnäolon tavoittelu voi siis varmasti tehdä masentuneeksi ja turhautuneeksi, jos käsite läsnäolosta on pumpulinen ja sisältää vaan kaiken kivan.

Paradoksi onkin ehkä siinä - että kun ei kiellä mitään, saa todellisen. Tällä on tapana olla vapauttava vaikutus.

Miten katsoisit asiaa, jos sinulla ei olisi mitään käsitystä siitä, miten sen pitäisi olla?

Namaste :)

Erityisen erillinen

Toistuuko samat kaavat elämässä?
Todellisuuden kohtaamista on helppo siirtää. Tunteiden kokemista on helppo siirtää.
Läsnäoleva ainoa todellinen hetki on helppo peittää ajatuksilla,kuvitelmilla ja uskomuksilla. Tähän me olemme saaneet hyvän koulutuksen. 
Hyväksynnästä ja menestyksestä tulee helposti huume, jota tulee saada lisää. 
Mielelle ei riitä mikään. Joko se pelkää jäävänsä jostain paitsi tai ilman jotain, tai vastaavasti pelkää menettävänsä jotain saavutettua. Olisiko vapauttavaa unohtaa hetkeksi, tai vaikka loppuelämäksi pelko ja alitajuinen hätä? Parasta on se , että että mitään todellista hätää tai pelättävää ei ole. 

Mieltä pyritään usein vahvistamaan eri elämänvaiheina erilaisten asioiden kautta, yleensä ulkoisten, kuten perheen, ystävien, ryhmien ja työn kautta. Mitä turvallisempi ja stabiilimpi elämä - sen parempi elämä, pelokas uskoo. Ainakin hetken. Ohikiitävän hetken.
Tähän ansaan on erityisen helppo pudota senkin vuoksi, että kaikki muutkin tekevät niin.
Puhutaan “ massa tiedostamattomuudesta”. Koska kaikki muutkin uskovat että näin kuuluu tehdä - sen täytyy olla oikein.
Onko todella? Yhä useampi onneksi jo uskaltaa kyseenalaistaa yleisiä normeja. Ei siksi , että niissä olisi mitään vikaa, vaan siksi että on hyvä ajatella itse eikä omaksua mitään vaan koska kaikki muutkin ympärillä tekevät niin. Ovatko ne muut onnellisia tai vapaita?
Toisilla mieli on kuin tuuliviiri, ei koskaan paikallaan.
Elämä mielen vallassa, on elämää sätkynukkena. Se on reagointia jatkuviin ympäristöistä ärsykkeisiin ja elämistä ajatusten ja tunteiden hallitsemana. Uskomuksemme riepottelevat meitä mennen tullen, emmekä tajua kysyä miksi toimin kuten toimin? Koska tämä oikeasti aidosti tuntuu hyvältä, lopputuloksesta riippumatta? Vai koska olen vain oppinut toimimaan näin enkä tiedä miten muutenkaan toimia.

Ihmiseltä puuttuu tieto kahdesta elämän peruskysymyksestä: Kuka minä olen ja miksi olen täällä? Jos näihin kysymyksiin ei tiedä vastausta, niin ei ole ihme, että turhauttaa ja tätä turhautumista paetaan kaikenlaisiin hetkellistä mielihyvää ja mieltä vahvistavien asioiden pariin.
Näin syntyy iso kasa riippuvuuksia. Kaipaamme niin kovasti jotain, joka täyttäisi viimeinkin olomme ja odotuksemme! Se ei vain koskaan voi tulla mistään ulkoapäin. Turhautuminen ei kuitenkaan ole huono asia - päinvastoin.  

Suomessakin on jo viime vuosina eletty itsensä kehittämisen nousukautta. Toisaalta tämä on äärimmäisen hienoa, ja eteenpäin menoa pelkästä puuduttavaan ja ohjelmoituun elämään tyytymisestä. Itsensä kehittäminen voi olla myös koukku, ja uusi kiinnikke. Jos on aina luettava uusimmat kirjat, oltava siellä missä tapahtuu, opittava lisää ja verkostoiduttava , voi miettiä miten vapaa todellisuudessa on? Tähän lankaan olen itsekkin haksahtanut. Se on uusi ohjelmointi korvaamassa vanhaa. Se on toki luultavasti paljon hedelmällisempi ja antoisampi kuin aiempi, mutta totuuden kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.
Totuus ei kuitenkaan sulje pois itsensä kehittämistä. Miten voisikaan.
Totuus on aina riippumaton lopputuloksesta. Ei käydä seminaareissa ollaksemme parempia tai pelosta että jäisi jostain paitsi. Jos sinne tuntuu aidosti hyvältä mennä, sinne menee vain menemisen vuoksi. Vapaudessa mikään ei ole riippuvaista mistään. Ei ole sitten kun.


Ole rehellinen itsellesi jos tuntuu siltä että on hyvä vielä kasvattaa omaa erityisyyttä ja henkilökohtaista menestystä, anna palaa! Tämä on myös tärkeää mielelle, jotta se voi lopulta kyllästyä itseensä.
Minun piti myös keretä saavuttaa unelmiani, ja enemmänkin vain huomatakseni että vaikka elää unelmaansa se ei ole tae onnellisuudesta. Onnellisuus on sisäinen tila ja kokemus.


Henkisyydestä kiinnostuessaan ihmiset usein haluavat päästä eroon henkilökohtaisesta kärsimyksestään, säilyttää jatkuvan sisäisen rauhan ja voida hyvin. Tämä onkin hyvä porkkana monelle. Vapaus ei tule tavoittelemalla, se ei tule yrittämällä. Se ei tule “ tekemällä kaikkea oikein”.

Muistan kun kasvoilleni iski “ En ole korvaamaton”.
Koska ei ole mitään erillistä minää, mikään saavutuksistanikaan ei ole mitenkään henkilökohtainen. Elämä on kokoajan toiminut tämän keho-mieli hahmon kautta.
Erityisyydestä luopuminen voi kirpaista, mutta vain hetken. Erityisyydessä on aina vastakkain asetteluna pelko oman erityisyytensä menettämisestä.
Ei tarvitse kuin selata facebookkia hetken aikaa huomatakseen miten kiivaasti ihmiset hakevat erityisyyttä. Ei tarvitse kuin hetki katsella ympärilleen niin voi huomata miten ihastuneita ihmiset ovat mielellään erityisyyteen ja paremmuuteen. Se on ihan ok. Tässäkään ei ole mitään tuomittavaa, senkin voi hyväksyä. Tämänkään huomaaminen ei tee kenestäkään erityistä tai parempaa. Tottakai me olemme kaikki erilaisia. Mutta emme mitenkään erityisiä. Meillä on erilaisia ominaisuuksia siinä missä jokainen kukkakin on erilainen.
Jos et ole erillinen, et voi olla erityinenkään. Todellisessa minässäsi ei ole mitään omaperäistä, massasta erottuvaa eikä muiden yläpuolelle nostavaa. 
Se on ihme itsessään. Se on jotain niin yksinkertaisen kaunista, tasapainoista ja aina läsnä.

Brainwash

" En odota yllätystä, en pidätä hengitystä, mä aion jättää sen kaiken taakse päin,
Mun pakoni loppuun juostu on" - Kaija Koo

Mieli alkaa lapsesta alkaen ehdollistumaan ties mihin. Syntyy kuvitelmia mikä on oikein,mikä väärin, miten on asianmukaista toimia, miten kuuluu elää. Punainen mökki ja peruna maa, 2,8 lasta ja labradorin noutaja. Toimitko ehdollistumien mukaan vai vapaasti?
Voisi sanoa, että iso osa ihmisistä elää massiivisessa unessa kuin suorittaen elämää. Tällöin elämää ohjaa kuvitelmat, ajatukset ja normit. Voimme toimia hyvin tässä maailmassa, myös hereillä.Havahdu ja herää tutkimaan mistä mitkäkin ajatukset kumpuaa?Joskus pyrin itse elämään kuvitelmieni kunnollista elämää. Se oli kaikkea muuta kuin elämää. Se oli aivopesu enemmänkin :)Oli pelottavaa ja jännittävääkin mm. jättää turvallinen vakituinen työ ja kompromissi ihmissuhteet sekä muut yleiset uskomukset elämästä. Kaiken tuon pelon ja jännityksen keskellä tunsin kuin olisin palannut kotiin, kuin olisin herännyt järjettömästä unesta.

Siinä missä aiemmin olin valittanut ympäristöstä, raskaasta työstä ja vaikka mistä, olinkin nyt vapaa. Ajatukset olivat luoneet kuvitteellisen vankilan. Sen vankilan ovi oli kuitenkin kokoajan auki. Sieltä tarvitsi vain kävellä ulos. Se vaati rohkeutta ja elämään luottamista.Tapahtuiko muutos yhdessä yössä? Ei. Ei kukkakaan puhkea heti istuttamisen jälkeen kauneimpaan kasvuun. Kaikki alkaa siemenestä, joka istutetaan. Sitten sitä kastellaan ja ravitaan ja ehkä välillä kitkeään rikkaruohoja. Sitten sieltä kasvaa kukka. Mieli voi olla kärsimätön, se haluaisi olla jo ratkaisussa, selkeydessä, tai ihan missä tahansa muualla! Luota siihen että olet joka hetki oikeassa paikassa. Elämä on kaikista paras opettaja.
Se kannatti. Vastaavanlaisia tarinoita olen vierestä saanut todistaa jo lukuisia. Mikään ei tee onnellisemmaksi, kun nähdä vapaa ihminen tekemässä sitä mitä sydän oikeaksi kokee, vaikka se miten järjettömältä näyttäisikin. Jokaisen ei tarvitse tehdä mitään isoja ja ihmeellisiä hyppyjä oravan pyörästä. Ei kaikkien tarvitse olla yhtäkkiä elämäntaidon valmentajia ja unelma elämän puolesta puhujia. Tutki rohkeasti sitä mitä elämä haluaa sinulla tehdä?

Mitä tekisit, jos rahalla, muiden mielipiteillä ei olisi mitään väliä? Mikä on vain kivaa?Ole vain rehellinen itsellesi, se riittää.Ole rohkea, katsoessasi uskomusten läpi. Muista että mikään uskomus ei ole totta.
Sanat ja kuvaukset mahdollistavat vuorovaikutuksemme. Toisaalta ne rajaavat jotain jota on mahdotonta kuvata täydellisesti sanoin tai lausein. 
Mieti vaikka puun lehteä. Sanana se on vain lehti. Kokonaisuutena se on ihme.
Sama pätee ihmiselämään. Olet yksi osa ilmenevää elämää, jolle on joskus annettu nimi. Ehkä sinulle on myös kerrottu millainen olet.  “ Sinä olet sporttinen poika”.  “ Menet aina sieltä mistä aita on matalin” “ Olet hyvä matikassa” , “ Et ole koskaan ollut kärsivällinen” , yms.

Ole valmis tutkimaan omaa “ karttaasi” maailmasta, itsestäsi.
Millaisia uskomuksia sinulla on itsestäsi?
Mistä tiedät niiden pitävän paikkansa?
Koska sinulle on kerrottu niin?
Tarkista itse!
Voisiko olla, että “ minä” on vain yksi uskomus muiden joukossa? 

Minä on tarina, joka opitaan.
Meille aletaan lapsesta asti kertomaan erilaisia asioita totuuksina. Kuten vaikka möhkäleelle joka on keskellä päätä annetaan nimeksi nenä, meille annetaan jokin nimi. Tämä on toki hyväkin asia, jotta kommunikointi sujuu helpommin.
Lapsi alkaa samaistumaan nimeensä ja syntyy kokemus siitä että on jokin " raameihin mahtuva yksikkö". Nenä on nenä ja piste. Minä olen minä ja piste. Mieli etsii merkityksiä ja tarkoituksia, alamme vetämään mielessämme tulkintoja x=y tyyliin. Toimin joskus näin = olen siis tälläinen! Joskus oli tälläinen ajatus = Se oli minun ajatukseni joka tarkoittaa xxx. Jos siis tarpeeksi kauan hoetaan hauki on kala hauki on kala hauki on kala, niin hauki alkaa vaikuttamaan kovinkin kalalta .Sama minän suhteen. Minä yrittää kuvata jotain, jota on mahdotonta kuvata. Minä yrittää laittaa raameihin jotain jota ei voi pysäyttää, sillä se liikkuu, muuttuu ja elää kokoajan.

Mitä ihmettä se tarkoittaa? Sitä että Kokemus todellisuudesta ei ole todellisuus itse.
Mikä aiheutaa 99% murheista ja ongelmista? Vääristynyt KOKEMUS.Ei todellisuus. Haasteita ja hankaluuksia meillä on silloin kuin muistelemme mennyttä ja samaistamme itsemme siihen, vastaavasti saatamme tällöin etukäteen pelätä tulevaa ja kuvitella siitä kauhuelokuvia. Vain ajatus voi luoda kartalle eli omaan kokemukseen kärsimystä.
Karttasi koostuu mm. aiemmista kokemuksistasi, arvoistasi, uskomuksistasi , asioista joita olet oppinut mm. kulttuurista, mediasta, ympäriltäsi. Todella moni asia vaikuttaa meihin ilman että edes tiedostamme sitä. Kartta on vain kuvaus todellisuudesta joka vain on. Todellisuus itsessään ei ole hyvää, pahaa, oikeaa, väärää, enempää , vähempää, hyvempää,parempaa. Todellisuus vain on. 

Mitä ihmettä se tarkoittaa? Sitä että Kokemus todellisuudesta ei ole todellisuus itse.
Mikä aiheutaa 99% murheista ja ongelmista? Vääristynyt KOKEMUS.Ei todellisuus. Haasteita ja hankaluuksia meillä on silloin kuin muistelemme mennyttä ja samaistamme itsemme siihen, vastaavasti saatamme tällöin etukäteen pelätä tulevaa ja kuvitella siitä kauhuelokuvia. Vain ajatus voi luoda kartalle eli omaan kokemukseen kärsimystä.
Karttasi koostuu mm. aiemmista kokemuksistasi, arvoistasi, uskomuksistasi , asioista joita olet oppinut mm. kulttuurista, mediasta, ympäriltäsi. Todella moni asia vaikuttaa meihin ilman että edes tiedostamme sitä. Kartta on vain kuvaus todellisuudesta joka vain on. Todellisuus itsessään ei ole hyvää, pahaa, oikeaa, väärää, enempää , vähempää, hyvempää,parempaa. Todellisuus vain on. 
Tietoinen mieli hahmottaa n. 5% siitä mitä todellisuudessa on , joten käsitys itsestä ja elämästä on monella 95% virheellinen, vääristynyt ja pelkkää tulkintaa. Vaikka tämä tässä vaiheessa kuulostaisi vielä ihmeelliseltä tai oudoltakin, jätä se ajatuksena mieleesi. 
Ei kukaan syö tunteisiinsa, vaan kokemukseensa mm. siitä mitä kyseinen ruoka antaa itselle.
Ei tupakkaa polteta koska se rentouttaa, vaan koska joku kuvittelee sen rentouttavan.
Ei kukaan epäonnistu sen vuoksi että olisi surkea vaan koska kuvittelee ettei onnistuisi.
Tietäminen on turhaa, kokeminen ratkaisee.
Kokeminen samaistumatta tarinaan.
Mikä on totta sinun kartallasi ja maailmassasi?

Luota prosessiin. Se käynnissä, koko ajan.

Yksi NLP:n perusperjaatteista on että kartta ei ole maasto.Kuvittele että menet ravintolaan ja luet ruokalistaa. Voit lukea vain kuvauksia ruuasta, mutta ruoka itsessään on ihan muuta kuin kuvaukset siitä. Kuvaukset voivat luoda mieleesi mielikuvia ja kuvitelmia siitä millaista ehkä tuo ruoka mahdollisesti tulee olemaan. Mutta jos haluat tietää miltä omenapiirakka maistuu, et sinä reseptiä syö.

Tuo kaikki on vain tarinaa, johon mieli samaistuu.

Tunne on vain kokemus – ei todellisuus! Joka kerta jos olemme kiukkuisia, väsyneitä, pettyneitä ja niin edelleen, me mielessämme vääristelemme todellisuutta.  
Vain kokemus voi tuottaa turhaa kärsimystä. Mieti tätä seuraavan kerran jos vaikka loukkaannut jollekkin. Mikä kokemuksessasi saa sinut tuntemaan niin?  Ajatus, tunne, johon uskot? Tarina jota mieli kertoo?
Ei pelokas oikeasti hämähäkkiä pelkää, vaan kokemustaan hämähäkistä!
Oletko aivan varma? Niin varma, että laittaisit pääsi pantiksi.

 Jos katsot leffaa johon olet uppoutuneena täysin olet vähän kuin omassa maailmassasi uppoutuneena elokuvaan ja"elät leffan tarinan mukana. Sitten havahdut ja huomaat että se ei olekkaan todellista ja niin jatkat elokuvan katsomista. Katosiko valkokangas oivalluksesta? Muuttuiko olohuone oivalluksesta? Kaikki on ympärillä kuten aiemminkin, kuten silloinkin kun vielä samaistuit elokuvaan.
Mikään oivallus itsessään ei muuta ympäristöä. Moni odottaa ajatusten tai tunteiden katoavan. Minne ihmeeseen ne katoaisivat? Nehän ovat kokoajan tapahtuneet täysin itsestään, vain määrittelemällä niihin voi uppotua ja ruveta pitämään todellisina. Totta on se että ne tapahtuvat.Mutta onko sisältö totta? Oletko aivan varma?

Läsnäolo ei yritä muuttaa mitään väkisin, läsnäolo voi vain huomata ja tarkkailla. Läsnäolo ei tiedä mitään, läsnäololla ei ole vastauksia. Läsnäololla ja aidolla olemisella on kysymyksiä, muttei vastauksia. Läsnäolo ei rantaudu tai tule valmiiksi, vaan se on elämässä, elossa, liikeessä. Ehkä se välillä pysähtyy hetkeksi keräämään voimia, ja jatkaa taas matkaansa ETEENPÄIN.
Kehittyminen tapahtuu kysymällä kysymyksiä, joihin ei ole vastauksia.
Kehittymisellä en nyt tarkoita sitä että " olisi enemmän jotain". 
Mieli on sokea useimmille mahdollisuuksille, se on niin kiireellinen ajatuksissaan. Vapaus näkee loputtomat mahdollisuudet, koska se on avoin. Kaikille.

Hokkus pokkus,vaiko todellisuus?

Kirjoittelin aiemmin hylkäämisen pelosta ja peloista yleensäkkin täällä.

Rakas ystäväni kenet tuolloin mainistin kävi jokunen aika sitten kanssani juttelemassa ja oli suuri ilo saada tänään tälläinen viesti:

"Hei Eevi
Mun hylkäämisen pelko ei oo oireillu sun session jälkee ollenkaan mua ei ahista ja tuntuu kun oisin löytänyt jonkun sisäisen rauhan itsen kanssa.. En tiiä ymmärrätkö mitä tarkotan mut anyway kiiitos Mä kävin kaks vuotta terapiassa missä sivuttiin myös tätä ongelmaa muutaman muun problematiikan lisäksi ja siis muihin vaivoihin sain apuja sieltä mutten koskaan tähän. En voi uskoa tätä todeksi!"

Tämä on onneksi jotain, mihin ihan jokainen pystyy ja kykenee! Ei se vaadi terapiaa, ei se vaadi vuosien itsetutkiskelua. Tässä tapauksessa se vaati lähinnä muutaman vanhan ehdollistuman " purkamista" , ajattelun ja tunteisiin samaistumisen " läpi näkemistä".
Ei hokkus pokkusta. Tunteen hyväksymistä, tunnekuonan vapauttamisen ja aidon kohtaamisen. Ei työnnetä mitään pois, ei takerruta.

Mikä on sinulle tärkeää? En tarkoita nyt sitä mikä olisi ihan kiva juttu, vaan mikä on niin jäätävän polttavan tärkeää, että et kykene tukahduttamaan tuota tarvetta?Pelko vai vapaus? Kysy tämä kysymys tarpeen mukaan itseltäsi vaikka satoja kertoja. Erityisesti niissä " haastavimmissa" hetkissä. Muutos tapahtuu helpoiten silloin, kun se ei enää voi olla tapahtumatta.

Unohda tulevaisuuden unelmat tai saavuttaminen, vaan keskity tähän kyseiseen hetkeen, joka sinulla on nyt käsilläsi? Mikä on nyt tärkeintä? Pelko vai vapaus?

Kuvittele esimerkiksi ristiriita tilanne toisen henkilön kanssa. Onko juuri sillä hetkellä tärkeämpää että todistat olevasi oikeassa/ varot puhumasta suoraan jottet joutuisi häpeämään/ joku muu pelosta kumpuva toiminta vai se että hyväksyt sen hetken, sekä toisen henkilön täydellisesti? Mitä vapaus tekee tässä tilanteessa? Vapaus ei tarkoita ettei koskaan kohtaisi ristiriita tilateita tai haasteita, vaan päin vastoin. Jossain kohdin usein jopa muuttuu mahdottomaksi toimia vapautta vastaan. On mahdotonta enää olla epärehellinen elämälle.Se voi olla hämmentävääkin, sillä vielä iso osa ympärillä olevistamme ihmisistä ovat tottuneet mm. siihen että vältämme viimeiseen asti olemasta erimieltä, tai vältämme viimeiseen asti katsomasta peiliin. 

Vaatii siis rohkeutta, päättäväisyyttä ja raudan lujaa tahtoa olla todella rehellinen sen suhteen mikä todella on sinulle tärkeää.
Olet joka hetki juuri oikeassa paikassa juuri oikeaan aikaan.
Tärkeintä on olla rehellinen itselleen. Unohda mielikuvat ja ajatukset siitä miten tulisi olla. Myös kaikki ajatukset ja kuvitelmat vaikkapa henkisyydestä ja sen tavoittelusta. Jos aidosti ja todellisuudessa koet haluavasi vielä tavoitella henkilökohtaista menestystä, tee se! Siinä ei ole mitään väärää tai pahaa. Muista kuitenkin, että se palo joka sisälläsi on , ei täyty niin pitkään kuin koet olevasi jotenkin erillinen muusta elämästä ja etsit onnea tai helpotusta ulkoa päin.
Mistä tunnista parhaiten egon? Se jahtaa onnellisuutta ja hyvinvointia. Mitä ihmeellisimmistä asioista.
Joku jahtaa sitä henkisyydestä, joku urheilusta, joku harrastuksista, joku työstä, joku alkoholista, joku ihmissuhteista tai jostain muusta. Ihan sama mistä. Kuvitelmissa tällöin jostain muualta voi tulla täyttymys.
Tämä on mailman yksinkertaisin todeta, ja lopulta myös yksinkertaista kokea.
Aito onnellisuus vain on. Ilman mitään syytä. 

Ego haluaa enemmän kuin mitään olla elossa tai erityinen. Itselläni tämä on ilmennyt mm. vahvana haluna viedä tätä ymmärrystä eteenpäin. Helposti ajattelisi, että sehän on hyvä asia, mutta tunnistan kyllä mikä halu lähtee pelosta ja mikä vapaudesta. Ja mitä kukaan on sanomaan mikä on “ oikea tai väärä tietämys”?
Jostan syystä näyttää siltä, että kaikki tapahtuu omalla painollaan, ilman minuakin. Monet kerrat olen tuntenut raastavaa halua tehdä jotain, pönkittää “ tietäjä” ja “ auttaja” egoani, mutta tunnistettuani tuon olen jättänyt niin tekemättä. Ei tässä ole kyse minusta.Mieli haluaisi omia oivalluksia ja hahmottaa tätä joksikin tietämykseksi, joka jo itsessään on mahdoton tehtävä. Valitsen tällöin taas vapauden. Joskus huomasin tämän vasta jälkeen päin. Sekin on ihan ok. Tällöin syytökset tai sättimiset eivät auta, vaan taas kerran sen hyväksyminen mikä on totta.  

On ollut suuri helpotus voida puhua tästä kaikesta rehellisesti mieheni kanssa. Voi sanoa suoraan vaikka että “ tänään olen vähän kiukkuinen enkä edes tiedä miksi”.
Ja kohta jo naurattaa. Voi sanoa suoraan vaikka senkin että nyt huomaa vanhojen käytösmallien ja ajautuskuvioiden yrittävän nousta. Istu niiden kanssa vaikka kymmenen minuuttia, määrittelemättä tai lähtemättä ajatuksen tarinaan mukaan.Ole ja hyväksy vain.
Mielenrauhaa ei tarvitse etsiä. Se on mukanasi ja matkassasi kokoajan. On turha odottaa valaistumista, vapautumista tai onnellisuutta joskus tule tulevaisuudessa. Todellisuus on juuri nyt, ja juuri nyt voit olla totuudellinen. Lisäämättä tai poistamatta todellisuudesta mitääån.

Meidät ehdollistetaan usein lapsesta asti jahtaamaan onnea ja menestystä. Kuvittelu siitä, että pitäisi saavuttaa jotain tiloja tai kokemuksia ennenkuin voi olla onnellinen on isoimpia syitä turhalle kärsimykselle.
Mitä voi tästä hetkestä puuttua? Se on sitä mitä se on. Vain odotukset ja kuvitelmat voivat viedä tästä hetkestä sen aidon hohdon pois.
Tämä näkyy usein myös ihmissuhteissa. Eräs tuttuni oli unelmoinut parisuhteen kuuluvan olla tietynlaista. Käydään yhdessä kävelyillä, saunassa ja toinen puhuu hänelle tietyllä tavalla ja niin edelleen. Ihania asioita. Mutta olemalla kiinni kuvitelmissaan, hänen oli vaikea ottaa suhde vastaan sellaisenaan kuin se oli oikeasti. Toista osa-puolta oli haastava kohdata sellaisena kuin hän aidosti oli, koska mieli oli niin kiinnittynyt unelmiin. Yhteisistä hetkistä meni äkkiä aitous, kun mieli jo suunniteli “ millainen on täydellinen koti-ilta” . Eikö iltaa voisi ottaa vastaan sellaisenaan kuin se ilmenee, odotuksitta?

Sponttaanius on luonnollista, ihanaa ja voit vain voittaa ja yllättyä. Voit ottaa todellisuuden vastaan ilman odotuksia, ilman kiinni oloa mistään lopputuloksista. Sponttaanius ei tarkoita vastuuttomuutta, tai sitä että toimisi hallitsemattomasti. Enemmänkin sponttaanius on sitä, että tekee elämälle tilaa. Jos elämä on suunniteltu jo päässä etukäteen, ei ihme että alkaa jossain kohdin turhauttamaan ja tylsistyttämään. Tylsistyminenkin on osa egon luonnetta. Jos olet todella hereillä, voit todella , joka hetki nähdä miten ihmeellistä kaikki on.
Kun päästää irti lopputuloksesta ja tavoittelusta, ihmeitä alkaa tapahtumaan. Myös niinsanotun heräämisen suhteen. Kun päästää irti siitä uskomuksesta, että olisi jotain löydettävää tai etsittävää löytää tämän hetken. Mieli on kuitenkin vahva, ja toimii edelleen niinkuin aina ennenkin. Monilla on sadun omaisia kuvitelmia mm. siitä että havahduttuaan kaikki ajattelu lakkaisi ja elämä olisi ihanaa, autuasta aina vaan.
Ajattelua ja tunteita on edelleen, mutta näet ja tunnet myös selkeästi miten mieli toimii. Kuten jo sanottu, herääminen ei ole minkään loppu taikka valmistuminen.
Sitä voisi kuvata yhtä arkiseksi asiaksi kuin se että olit katsomassa elokuvaa, jonka juoneen ja tapahtumiin olit uppoutunut syvästi. Sitten havahdut ja muistat että kyseessä olikin vain elokuva, ei mitään sen ihmeellisempää. Ei enkelparvien laulua, ei ikuista rakkauden liekin valoa tai lootus asennossa istuvia munkkeja. Vain valkokangas.

Ihana turhautuminen!

Miksei tätä opeta heti jo päiväkodissa? Miten usein turhautumisen ja ärsyyntymisen takaa löytääkään oivallus , irtipäästö tai vapautuminen ?
Olisi jäätävän tylsää, jos kaikki olisi aina tasaista- samanlaista ja toisintoa aiemmasta. Se on itseasiassa mahdotonta.Elämän luonteeseen kuuluu virrata vapaasti eteenpäin. Niin myös ihmis elämän.
 Entinen häkkieläin tunnustautuu.
Olin joskus kovin turvallisuus hakuinen- ei sillä etteikö rutiinit olisi kivoja, mutta tiettyjä asioita kontrolloimalla sitä koitti juurikin vain saada elämää tuntumaan turvalliselta.
Välillä kuulee asiakkaan sanovan " mutta kun mä pelkään että mä menetän kontrollin!!!!"
Hyvä kysymys voikin olla " Oletko aivan varma että sinulla on kontrollia koskaan ollutkaan?"
Lopetetaan jo se hännän perässä juokseminen! Ihanan Ellin kokemuksia ( kuvitellusta) kontrollista irtipäästämisestä täällä.
Unohda ajatukset kontrollista, niitä varmasti on ja ne voivat tuntua todellisilta. Tutki mielummin elämää itsessään, onko siinä kontrollia? Pumppaako sydän verta vai voitko kontrolloida sitä?
Entä sulatako ruokasi, vai sulaako vain ruoka? Kontrolloitko sitä milloin synnyit? Valitsitko sukupuolesi? Asiat näyttävät toimivan hienosti itsestään, niin luonnossa jonka kappale ihminenkin on.

Vuodenajat vaihtuvat, ihminen muuttuu. Välillä on aika ns. hengittää sisää, välillä ulos.
Olemme kerenneet omaksumaan järisyttävän määrän tietoa, uskomuksia ja kuvitelmia, olisiko nyt aika pysähtyä hetkeksi ja tutkia niitä rehellisesti ja avoimesti uudelleen?
Kehitys tapahtuu parhaiten kysymällä kysymyksiä, joihin ei ole vastauksia!
Unohdetaan vastaukset. Kysytään mielummin ja tutkitaan. Ei se että mitä vaan MITEN.
Ei ole oikeaa tai väärää. Jollain vähän turhan hanakka suhde taas vaikkapa asioiden siirtämiseen ja vitkutteluun. Silloin pieni ja lempeä potku persaukselle voi olla paras palvelus.

Viime viikolla turhautti. Kuten olen aiemminkin kirjoitellut, liikkuminen on täällä toiminut ikäänkuin henki reikänä. Elämä on kokoajan nyt, mutta mieli voi elää menneissä kiinnikkeissä ja peloissa. Sain jälleen kohdattavakseni pelon liittyen kehon toimimattomuuteen. Keho oli väsynyt, keho tarvitsi lepoa.
Mieli kipuili, se olisi halunnut salille ja treenaamaan - johtuen lukuisista uskomuksista- jotka ovat niin painokelvottoman säälittäviä ja söpöjäkin että huh huh. Tässä esimakua: " Lihon heti tonni keijuksi jos en pääse liikkumaan" , " Kyllä keho tarvitsee joka päivä liikuntaa" , " Heikko akka" , yms :)
Tekevätkö nämä ajatukset minusta jotenkin pinnallisen ihmisen? Joskus ehkä olisin määritellyt ajatusten perusteella itseäni, mutta en enää. Valitsinko ajatella noin? En. Se vain ilmeni. Ei ajatus kerro mitään siitä mitä olemme.
Välillä olo oli jo virkeämpi ja löysinkin itseni jo salilta, mutta käännyin takaisin kun ei voimia ollutkaan. On mahdotonta toimia enää tuhoisilla tavoilla, kun haluaa olla raadollisenkin rehellinen itselleen. Motivoiko nyt pelko, vai rakkaus ja vapaus? Joskus olisin syytellyt itseäni tästäkin " pitikö nyt hukata aikaa turhaan?" tyyliin. Hetkikään ei ollut turhaa. Jokainen hetki oli tärkeä, ainoa mahdollinen.
Kaikki valheellinen saa nyt poistua. Sitä on hieno seurata :)
Erilaista verrattuna aiempiin hajoiluihin oli se että noilla ajatuksilla ei ollut painoarvoa. Huomasin ne , en uskonut  ja that's that. Turhauttiko? No kyllä. Mieli haluaisi tehdä asiat lähes aina " tutuilla ja turvallisilla tavoilla" - jo neurologia tukee tätä. On niin sanotusti edullisempaa käyttää jo olemassa olevia hermosolujen välisiä yhteyksiä, joita syntyy kun toistamme jotain käytös-, ajatus- tai tunne- mallia. Aivot olivat ihmeissään , kun toiminkin toisin. Turhautumisen takana ei kuitenkaan ole mitään kovin ihmeellistä. Sekin on vain ohimenevä tunne, joka vaihtuu kohta seuraavaan.

Koin hyväksi kirjoitella mm. uskomuksia ylös ja kyseenalaistaa niitä yksi kerrallaan. Kuka kokee tämän?  Löytyykö sieltä sisältä mitään? Ei :) Vain tarinaa, liittyen johonkin " muka sporttiseen identiteettiin". Jotain todelllista? Ei. Tunteita ja ajatuksia , tsek! Jotenkin todellisia tai henkilökohtaisia?Ei. Vain jos niihin takertuu ja pitää niitä henkilökohtaisina.
Kun päästää irti, tekee tilaa oivallukselle. Joskus silloin kun vanhaa poistuu, eikä tiedä mitä tulee tilalle voi olla hämillään ja peloissaankin. Mieli haluaisi ehkä tarttua johonkin kiinni. Älä tartu. Nauti mielummin tyhjyydestä ja koe se täysillä. Elämä tuo kyllä jotain eteen aivan varmasti.

Jos huomaat turhautumista , vastustelua ja pelkoa, JES! Suunnista katseesi juuri sinne. Mitä tapahtuu? Mitä sen kaiken takana on? Vai onko mitään?

Turhautuminen on lahja, suunnan näyttäjä.

Munapää ja krokotiilinkyynel

Iäkäs läheinen sai uutenavuotena sairaskohtauksen. Se pisti miettimään kuolemaa ja elämää vähän toisella tavalla. Näen todella paljon unia, ja aina silloin tällöin voi sanoa, että unet ovat järisyttän voimallisia kokemuksia, melkein jopa todenmman tuntuisia kuin tämä " päivä elämä".
Olin edellisenä yönä nähnyt unta jostain "sielun ikuinen elämä" tyylisestä jutusta. Unessa näin, ettei elämä voi päättyä kuin fyysisessä kehossa, oli kirkasta ja valoisaa. Kaunis uni.
Seuraavana päivänä soi puhelin, ja kuulin tapahtuneesta saairaskohtauksesta. Sen verta muistan ja tiedän vielä sairaala -ajoilta ( olen joskus ollut töissä sairaalassa) , että kyseessä ei ollut ihan mikään pikku juttu. Tai eihän se koskaan ole, jos kyseessä on aivot.Tuo henkilö on minulle rakas, niin läheinen,erityisesti teini angsti aikoinani hänen luonaan oli paikka jonne pystyi aina menemään, sellaisenaan.

Oli mielenkiintoista seurata ajatuksia ja  tunteita tuon kaiken keskellä. Sydämmessä oli koko ajan rauha ja lämpö. Ajatukset tekivät kauhu skenaarioita, pillahdin itkuun bussissa. Ei mitään henkilökohtaista kuitenkaan, vaan äärimmäisen vapaata kokemista.
Oli hauska huomata miten suomalaiset hämmentyivät itkevästä bussi-tyttösestä :)
En siis mitenkään rääky-itkenyt, vaan enemmänkin annoin parin krokotiilin kyneeleen valua.
Ei hävettänyt yhtään! Tästä olin yllättynyt. Muutamaa viikkoa aikaisemmin kuljin nolona ulkona painaen katseen maahan, kun oli päässä mielestäni niin nolo " kypärä myssy".Siis sellainen hattu joita lapset käyttää, josta näkyy vaan silmät,nenä ja suu. Munapää mikä munapää :)
Havahduin siihen että miksi ihmeessä pitäisi hävetä sitä miltä näyttää? Kaikki lähti vain ja ainoastaan ajatuksesta, että " mitäköhän noi ajattelee kun täältä tulee tällennen michelin molopää vastaan"?
Taas hyvä tsäänssi tutkia mielen tapaa nimetä ja luokitella asioita.
Ensin oli näköaistimus kahdesta ihmisestä  -> ajatus "näytän tyhmältä, iiiiiikkk ( ja kaikkee tosi pissismäistä silleesti!) - > tuntemus häpeästä ja käännän katseen pois.
Kun tajusin mitä tuossa oli tapahtunut, olisi tehnyt mieli juosta menneisyyteen ja ottaa tilanne uusiksi! En perkele ole niin nolo että häpeän jotain kypärä myssyä! :)  Lyhyt hetki, ajatuksiin samaistuminen ja puff.
Miten mieli omiikaan ajatuksia itselleen. Niihin samaistuinen on ainoa asia, joka voi tuottaa kärsimystä.
Eivät ajatukset ole mitenkään "omia tuotoksia". Ei keho ole mitenkään " oma". Elämää on, se tapahtuu myöskin kehossa. Tykkään siitä sanonnasta että " Unohda jo itsesi!"
Miten moni minä ajatus pyörii vain minun , minun, minun ympärillä (itsekkin) ?Miten moni ajatus on ajateltu jo eilen? Ajattelu on parhaimmillaan upea työkalu, hieno asia. Pahimmillaan se on addiktio.
Jos ajatuksia ei ota enää niin henkilökohtaisesti, antaa niiden lipua ohi, vaihtua seuraavaan, kuin flown lailla, mitä käy? Tulee tilaa. Ajatuksiakin tulee. Joskus nousee jotain melkoisia helmiä, joskus taas niitä sikoja, joista huomaa että jotain tutkittavaa voi olla.

Back to square one, mutkan kautta. Elämä ja kuolema on kokoajan läsnä. Päättyykö elämä, vai vaihtaako se vain muotoaan? Sairaalassa käydessäni toivoin että niin kauan kun läheiseni kehossa on elämää, se on täyttä elämää. Hänellä oli kaikki enkelit matkassa, ihmeen lailla hän selvisi täysin vaurioitta moisesta isostakin riesasta.
Sairaalassa hänessä näkyi tietty, uudenlainen pehmeys jota en ole ennen hänessä huomannut.
Jotenkin tiesin, että hän tiesi myös, ettei elämä pääty.
Se oli kaunista se.

Tykkään sanonnasta että elä kuin toisessa kädessä olisi kuolema ja toisessa elämä. Aluksi en ymmärtänyt sitä yhtään. Joka hetki sitä on jo kuollut menneelle. Joka hetki sitä syntyy uudelleen.

Pelko huutaa, anna ruokaa!

Hiljattain ystävä kyseli mitä voisi tehdä hylätyksi tulemisen pelolle. Ennenkaikkea hatun nosto rohkeudesta " myöntää" ja tunnustaa yksi hyvinkin inhimillien pelko. Sydän pakahtuu rakkaudesta ja ilosta, aina kun kuulee, huomaa ja näkee jonkun tarkastelevan ja tutkivan rehellisesti elämää, syyttämättä muita, ympäristöä tai mitään muutakaan. Ei ole muuta keinoa vapautua kuin sisälle päin, ja rehellisesti.
Ystäväni kertoi pelon ollessa vallassa että ikään kuin ajatukset etsisivät kaikesta mitä kumppani tekee/ ei tee jotain syitä miksi toinen olisi lähtemässä/ jättämässä. Olo voi olla kuulemma hyvinkin fyysinen ja ahdistava.
Tässä tekstissä löytyy lisää mitä mm. fyysiselle tuntemukselle voi tehdä:Tunteet kehossa.
Ystävän tuntemukset kuulostavat hyvin tutulle, voi hyvänen aika miten sitä on joskus pelännytkään mm. kontrollin menetystä ja hylkäystä. Hyvä kysymys voikon olla se, että onko itsellä koskaan mitään kontrollia ollutkaan? Voiko pelätä jonkun menettämistä, mitä ei ole koskaan ollutkaan? Voiko kontrolli olla muualla kuin kuvitelmissa? Entä jos päästää irti ajatuksesta että kontrolloi tai että pitäisi kontrolloida asioita, mitä tapahtuu? Ehkä helpommin sanottu kuin tehty. Tätäkään ei tarvitse uskoa, vaan kokea ja tutkia itse. Mitä voit varmasti kontrolloida? Valitsitko sukupuolesi, sen milloin synnyit?

Tämä kontrolli teema kosahtaa itselle hyvin omaan nilkkaan. Sitä on niin vuosia halunnut ja pyrkinyt kontrolloimaan vaikka mitä. Kehoa, muita ihmisiä, tunteita, toimintaa, sitä mitä muut ajattelee, yms.
Sitä on joskus vähänkuin istunut purkan päälle, joka on sitkeänä tarrautunut housuihin. Kannattaako koittaa repiä purkkaa irti, vai heittää vaan jo tahmeaksi menneet housut pois? Mieli tarrautuu mielellään asioihin, uskomuksiin, ihmisiin, kuvitelmiin, ihan mihin vaan josta voisi jotenkin saada kiinni.
Kun synnymme, meillä on tasan 2 pelkoa. Kovat äänet ja putoaminen. Ehdollistuminen tarinaan ja minään alkaa kuitenkin heti. Lapsi alkaa tekemään tulkintoja maailmasta ja alkaa pitää niitä totena.
Yksi tulkinta, jokseenkin hyvin hyvin hyvin toden tuntuinen on se että olisi joku " erillinen minä". Meille kerrotaan että " tämä on sinun nenäsi" , " sinä olet tälläinen ja tälläinen" , yms.
On hyvä että saamme nimen, on hyvä että opimme nimeämään asioita, mutta se ei ole muuta kuin nimeämistä. Opimme myös helposti ns. " syyn ja seurauksen" suhteen. Jos itken, minua tullaan lohduttamaan. Tai jos itken minua kommenetaan olemaan hiljaa , tarkoittaako tämä nyt sitä että vaikkapa itkeminen on väärin? Ei ole oikeaa tai väärää. Asiat tapahtuvat, niinkuin ne ovat aina tapahtuneet, itsestään ja vapaasti. Niiden leimaaminen tai nimeäminen tapahtuu vasta jälkeen päin.
Näin myös peloissa. Entä jos ei ole onnistumista, tai epäonnistumista, vaan lopputuloksia? Voiko olla mitenkään muuten? Mikä vapaus syntyykään, kun asiat saavat tapahtua. Niin tunteet , kuin ajatuksetkin, ilman henkilökohtaisuutta.
 Mitäs sitä kieltelemään, elämä on vaarallista, siinä voi tapahtua ihan mitä tahansa :)

Opin lapsena mm. saamaan huomiota tietynlaisen marttyyriuden ja pakenemisen kautta kautta. Poissa silmistä, poissa mielestä? Öö, ei. Hirmu kiva onkin ollut opetella tästä pois näin myöhemmin :) Tein paljon muitakin tulkintoja, joista on näin myöhemmin saanut opetella pois. On löytynyt uskomusta mm. siitä millaisia " ihmissuhteiden tulisi olla" , " miten minua tulee kohdella", yms. Uskomuksella on vain se arvo, minkä sille antaa. Mistä tiedän tämän paikkansa pitävyyden varmasti?
 Jos uskomme syvästi siihen kuvitelmaan MINÄstä joka olisi jotenkin erityinen- se tarvitsee jatkuvasti ikäänkuin ruokaa ja ravinnetta pysyäkseen elossa.
On selvää että jokainen elämän muoto on erilainen, ainutlaatuinen ja ihmeellinen. Ei sitä tarvitse todistella, etsiä tai hakea mitenkään. Se kaikki on tässä jo, elämä tässä ja nyt jo, vapaana, virtaavana. Huomaatko sitä , on asia erikseen. Mieli ja ajatukset joihin samaistuin oli joskus luoneet vankilaa ja häkkiä , jonka mukaan elin. Uskomukset tulivat paljon myös mm. kultuurista, lehdistä, ympäristöstä ja ns. oikeasta ja hyväksytystä mallista toimia. Onneksi alkoi näiden kyseenalaistaminen, ja tutkiminen lähemmin.

Pelossa ei ole mitään pahaa. Se on pitänyt meidät vuosikausia hengissä. Pelko haluaa viimeiseen asti suojella erillistä itseä. Pelolle ei kannata olla vihainen, eikä sille kannata antaa muutakaan valtaa. Kaikki mikä alkaa myös päättyy. Mitä on pelon takana? Voiko olla tunteen voi ottaa vastaan hyväksyen, huomata sen miten sekin osa tätä elämää? Voiko olla että jos huomaa miten mieli ja ajatukset lähtevät selostamaan pelon syytä tai tarkoitusta , että mieli toimii niin kuin sen kuuluukin, MUTTA muistaa ettemme ole ajatuksemme. Ajatukset tapahtuvat , ja tunteet tapahtuvat. Merkitykset luodaan.
Life is. <3

Yleisimpiä pelkoja joita mm. Nlp:n avulla hoidetaan on mm. lentopelot, esiintymispelot, sosiaalisten tilanteiden pelot, eläinten pelot. Niin sanotusti " syvempiin" pelkoihin tulee paneuduttua vähän toisella ajatuksella. Minkä on oltava totta tämän ihmisen maailmassa, jotta hän kokee näin?
Minkä oli oltava totta omassa kuvitteellisessa maailmassani aiempien pelkojen ja uskomusten kanssa?
Uskomista asioihin, jotka eivät ole todellisia.
Ei kukaan pelkää esiintyä, vaan AJATTELUAAN esiintymisestä.

Pelosta ja rohkeudesta kirjoittelin aiemmin: täällä ja esiintymisestä: täällä.