Kuka siellä?

Kuka huolehtii?
Kuka analysoi ja haluaa käsittää?
Kuka vertaa?
Kuka tavoittelee?
Kuka haluaa olla jotain ja saavuttaa jotain?
Kuka näkee rajatusti?
Kuka puolustaa?
Kuka vastustaa ja kieltää?
Kuka tuomitsee?
Kuka spekuloi?
Kuka syyllistää?
Kuka tarvitsee enemmän?
Kuka haluaa ripustautua kiinni?
Kuka hyökkää?
Kuka kiirehtii?
Kuka tietää miten pitäisi olla?
Kuka suunnittelee?
Kuka pyrkii hallita
Kuka häpeää?
Kuka piilottaa?
Kuka haluaa kuollakseen olla elossa?

Pelko ystäväni, olet niin nähty <3

Rakasta itseäsi?

Ole oma itsesi. Rakasta itseäsi. Arvosta itseäsi. Joku muu ihanalta kuulostava verbi tähän itseäsi.
Hyvältä kuulostavia ohjeita.Miten ihmeessä tämä sitten tehdään? Ja kuka ihme on nyt se itse ketä tulisi rakastaa? Voiko olla jopa niin että meidän on vaikea pysähtyä ja vain olla koska jatkuvasti jollain tavalla jahtaamme jotain maagista hetkeä tulevaisuudessa jolloin voisimme rakastaa itseämme enemmän? Tutkitaan vähän tarkemmin kuka se itse sitten on aloittamalla siitä kuka se ei ainakaan ole.

Se ei ole pankkitili, se ei ole saavutukset tai tittelit, se ei ole ammatti nimike, se ei ole sukupuoli, se ei ole vaatteet, se ei ole roolit joita pidetään yllä, se ei ole se mitä muut ajattelevat tai ovat sanoneet, se ei historiasi, se ei ole tarina jota ajatukset hölöttävät, se ei ole kehokaan.

Voiko olla että sen itsen rakastaminen ja hyväksyminen voi juuri siksi olla niin hankalaa että se ei oikestaan ole mitään pysyvää? Näyttelemme joskus tietoisesti mutta useimmiten tiedostamattamme erilaisia rooleja. Roolit vaihtelevat tilanteiden ja sen pitäminen ennakokäsitysten mukaan. Sipulin kerrokset ovat lapsesta alkaen alkaneet kertyä kuin suojaksemme etsiessämme hyväksyntää ulkopuolelta. Ulkopuolella oleva maailma on kuitenkin ulkopuolella. Sen muuttaminen ei muuta sisäistä kokemusta kuin korkeintaan hetkeksi. Jos ei ole tarvetta olla mitään, ei ole myöskään tarvetta näytellä tai pitää mitään roolia yllä. Rooleissa ja näyttelemisessä ei todellakaan ole mitään vikaa, ne voivat olla myös todella nautinnollisia ja ihania rooleja. Ne eivät vain ole tosia. Olin aiemmin rakastunut rooliini "vahvana itsenäisenä nuorena tyttönä" ja sotkin sen olevan minä. Tuo rooli tuntui ihanalta ja täyteliäältä! Kunnes elämä toi eteen pysähtymisen jota olin tietysti vuosia vältellyt ja juossut pakoon, sillä oli niin kiire pitää yllä tuota roolia, voimistaa ja vahvistaakkin sitä. En tiennyt tuon olevan vain näytelmää. Pysähtyessä sain olla napit vastakkain tuon roolin kääntöpuolen kanssa. Miten riittämätön ja surkea olo olikaan kun en saanut haettua aiempaa onnellisuuden huumausainetta tekemisestä! Käsitteet alkoivat romahteleman pilvilinnojen lailla.Piilossa olleita tunteita alkoi nousta pinnalle. Vähän kuin olisi avannut limsapullon joka on virunut kesä kuumassa vuosia. Se todella kuohuu yli, eikä siitä päässyt pakenemaan minnekkään. Olin joskus omaksunut uskomuksen että ikävien fiilisten pitäisi helpottua mahdollisimman pian. Tähän meidät monet lapsesta alkaen opetetaan. " Kohta se helpottaa". 
Pelko on siinä mielessä upea tunne, että se voi paljastaa uskomuksia ja käsityksiä. Pelko on hyvä naamioitumaan myös syyllisyyden ja tuomitsemisen vaatteisiin.Rakkaus ei tuomitse.

Kun todella todella haluaa olla totuudellinen ja rehellinen saa ehkä tuhansia tilaisuuksia elämässä eteen jossa voi taas valita toimiiko pelosta vai rakkaudesta käsin. Molemmat on ok. Rakkauden ja vapauden voima on kymmenen tuhatta kertaa avaavampaa kuin pelon. Mutta se kysyy rohkeutta. Ja se kysyy sitä vielä uudelleen.Pelko on voimakas. Se ei ole vastustaja, sitä vastaan ei kannata sotia. Pelon voi huomata. Sitä voi tarkkailla. Voi tarkkailla pelkoa niin neutraalisti kuin kykenee.Ajatukset tai mielikuvat eivät ole koskaan tehneet kellekkään mitään. Ajatuksia ja mielikuvia.Tarinaa ja sokkeloita.
Ei mikään todellinen vaara. Kontrollin tarve lukeutuu tähän myös. Mitä ihan oiekasti voi kontrolloida? Sitä miten veri kiertää? Sitä millainen sää tila on? Muutosta ei tarvitse tehdä, se saa tapahtua itsestään kun ensin tulee tietoiseksi. Uskomukset ovat hyviä piiloutumaan, mutta eivät ne loputtomiin pysy piilossa. Ei ole mitään itseä jota voisi löytää.Missä ihmeessä se on? Kaikki on jatkuvaa liikettä ja energiaa joka muuttaa muotoaan. Eilinen meni jo. Joka aamu heräät uudelleen, uutena versiona elämän ihmeellisestä ilmentymästä. Se on lahja se! Tutki miten se elämä tänään haluaa vapaasti sinussa ilmetä, ilman käsityksiä joita mieli on menneen perusteella luonut tulevasta. Pelon tutkiminen riittää, uskominen on turhaa. Etkai usko hammaskeijuihin tai joulupukkiinkaan?

Olet jo täydellinen juuri nyt. Tässä hetkessä ei ole mitään pielessä. Se ei tarkoita että mikään ei voisi muuttua. Mutta tekemällä mitään, saavuttamalla mitään, olemalla jotain et ole todellisuudessa yhtään sen täydellisempi kuin jo olet. Pysähtyä ei kuitenkaan auta, sillä silloin olisit taas jo menneessä kiinni.
Nyt on taas uudelleen. Mitä tapahtuisi jos unohtaisikin sen oman rakkaasti varjellun tarinansa ja eläisikin vaan. Mitä olisi ilman tarinaa itsestä?

Jos suhtautuu asioihin henkilökohtaisesti, loukkaantuu ja reagoi helposti vaikkapa puolustamalla tai selittelemällä omia uskomuksiaan. Tästä syntyy helposti väärinkäsityksiä ja ristiriitatilanteita. Muut muodostavat mielipiteensä oman uskomusjärjestelmänsä pohjalta, joten mikään mitä he ajattelevat minusta ei todellisuudessa liity "minuun" vaan heihin itseensä. Suhtautumalla asioihin henkilökohtaisesti, aiheutat itsellesi kärsimystä täysin turhaan. 

Pain itself is a white ball of a healing light ;) 
- Fight Clubin sälli

Pelko takertuu, ripustautuu ja työntää pois. Rakkaus avartaa, jakaa ja virtaa vapaasti.
Kauniita sanoja, miten ne näkyvät todellisuudessa? Viime viikolla sain kohdata melkoisen taidokkaasti piiloutuneita pelkoja.Ei siinä heti ajatukset rakkaudesta auttaneet. Koitin pyristellä pelosta eroon ja äkkiä jotenkin kokea helpotusta.Kunnes irtipäästäminen sai tapahtua kuin itsestään.Puff. Sumuinen verho vedettiin silmien yli. Tietoisesti tiesin että pelot eivät olleet muuta kuin kauhukuvia. Silti ne palasivat ajatuksiin ja koitin ratkaista niitä kiivaasti.Vasta kun annoin pelon olla täysin hyväksyen sen se menetti merkityksensä.
Pelolla koitin siis käsitellä pelkoa.Rakkaus antaa senkin ilmetä.

Päivä pilalla!

Jotain odottamatonta tapahtuu. Kaikki ei mene käsikirjoitukseen mukaan. Voi ei! Mitä nyt teen?Yllättävät tilanteet ja muutokset näyttävät hyvin ihmisen todellista sopeutumiskykyä. Ennen oma päivä saattoi mennä voivotteluun jos suunnitelmani ja kuvitelmani eivät toteutuntkaan. No voi kyynel :) Onneksi sitä on saanut oppia joustavuutta, ja nähdä jokaisen " ei se mennytkään niin kuin ajattelin" tilanteen mahdollisuutena.

Rakastan julkista liikennettä! Mikään ei ole parempi paikka kuin metro tai bussi toteuttaa omaa pientä salaliitto teoriaa. Tavoitteena on joka päivä edes yksi ihminen saada hymyilemään, vaikkapa vain sitten pieneksi punaiseksi hetkeksi. Julkinen liikenne on myös huikea paikka tutkia ihmisiä ja käyttäytymistä yleensäkkin.Huolestuttavaa on melkein jo se miten monella katse on maahan ja ryhti lysyssä.
Keho ja mieli toimivat yhteydessä, ja on varmasti hankalampaa kokea " virtaavuutta" jos keho on tukossa ja lysyssä. Mm. Ayurvedan mukaan uskotaan että sisällä pidetyt tunteet varastoitunvat tunnekuonaksi joka aiheuttaa mm. epätasapainoa ja oireilua kehossa.

Eilen bussilla matkustaessani bussikuskilla taisi olla ajatukset vähän surisemassa ja hän ajoi vahingossa väärää reittiä. Ei se kovin vaarallista ole. Ystävällisesti huuteli pahoittelunsa, ja kertoi palaavansa takaisin. Bussissa istuskeli kuitenkin herras mies, jolle asia ei ollut ihan niin ookoo. Hän haukkui kuskia törkeästi menemällä henkilökohtaisuuksiin ja mesoi muutenkin sitä mallia että bussin yleisenergia alkoi muuttua kireäksi kuin viulun kieli. Minkä pitää olla totta ihmisen maailmassa juuri tuolla hetkellä, jotta reagoi näin?
 Ei ole kovin paljon joustavuutta. Koska kaikki ei mennyt niinkuin oli suunniteltu, päivä oli pilalla.Meneekö elämässä aina kaikki niinkuin on suunniteltu? Eikö olisi fiksumpaa osata hyväksyä se, mikä selkeästi näyttäisi juuri nyt pitävän kutinsa ja voivottelun sijaan sopeutua ja luoda uusi ratkaisu.Joustavuus on yksi piirre joka on löydetty lukuisissa tutkimuksissa joissa on tutkittu mm. onnellisten ihmisten strategioita. Heillä on toiminnassaan, käytöksessään ja ajattelussaan liikkumavaraa. Elämä voi tapahtua rauhassa, ja suhtautuminen, katsonta kulma ja toiminta voi joustaa tilanteen vaatimalla tavalla. Myöskään herra tuskin kykeni hahmottamaan suurempaa kokonaisuutta. Entä jos tuo bussikuskin moka olisi vaikka pelastanut hänen henkensä? Mistä sitä koskaan tietää. Todellinen hätä on silloin jos tiikeri hyökkää kimppuun, mutta silloin sitä ei tarvitse edes ajatella.Keho on selvitymis kone. 


Kokeile heti helppoa pientä koetta.Katso maahan ja laita kehoa lysyyn.Sano sen jälkeen mielessäsi tai jopa rohkeasti ääneen että "hyvin menee". Onko uskottavaa? Kokeile seuraavaksi sitä että suoristat selkärangan, avaat kehon ryhtiä ja katsot ylös. Sano sen jälkeen mielessäsi " Päivä on pilalla." Ei jotenkin stemmaa.
Vastaavasti voi myös koittaa myös pomppia lattialla ja ajatella miten vaikeaa elämä on. Ajatus vaan menettää tunnelatauksensa jos kehon fysiologia ja " aivomehut" muuttuvat.

Silmillämme haemme jatkuvasti tietoa ympäröivästä maailmasta. Silmämallin mukaan sisäinen keskustelu ja tunnepitoisten muistojen informaatio haetaan alhaalta. Usein silloin jos pyörittelee ja analysoi liiallisesti asioita on katse alaspäin. Kokeile joskus jos huomaat olevasi jumissa jossain tietyssä ajatuksessa mitä tapahtuu jos ajattelet saman asian samaan aikaan pomppimalla. Joskus meillä ihmisillä on tapana ottaa ne ajatukset ja elämä vähän turhan liian vakavasti ja tosissaan. Mikä on loppupeleissä oikeasti tärkeää? Juteltiin kaverin kanssa facebookissa tietynlaisista haasteista ja hän laittoi niin mainioin sutkautuksen että se on pakko jakaa: " Se on aina yhtä ihanaa kun tajuaa olevansa pieni ja tyhmä ihminen. Niin kovin vapauttavaa. Paras hyvinvointi tulee siitä kun muistaa olevansa vain ja ainoastaan ihmislapsi elämän virrassa. Tai jotain sinnepäin ".Niimpä. Ainoa ongelma tuntuu välillä olevan se, että muistaa että ei ole ongelmia. Suhtautuminen ratkaisee.

Päivän ei suinkaan tulisi mennä pilalle jostain jota ympäristössä tapahtuu. Sen sijaan että koittaa muuttaa ympäristöään, mitä jos näkisi vähän laajemmin? Saahan sitä ketuttaa jos kaikki ei mene niinkuin on halunnut, mutta hei siihen kannattaa tässä elämässä tottua.On rikkaus oppia nauramaan itselleen ja elämällekkin. Mitäköhän hyvää tästä seuraa, jota en vielä tiedä? Elämä tapahtuu juuri silloin kun mieli suunnitelee jotain muuta. Olin uppotuneena omiin juuri sillä hetkellä muka niin tärkeisiin ajatuksiin kunnes havahduin närkästyneen ukon meuhaamiseen. Olin surullinen tuon miehen puolesta, tarvitsee olla sisällä melkoisen kurja olla jos rupeaa tuolla tavalla syyttelemään ulkopuolisia. Se meni jo. Ihmiset erehtyvät. Mutta en usko että tässä elämässä tapahtuu yhden ainoaa virhettä.Ennen kuin syyttää ketään, voisi vaikka itse varmistaa sitä ennen että on täydellinen ;) ? 

Maneeri ratkaisu

Olen aiemminkin kirjoitellut siitä miten paras onnellisuus ( kai näin voi sanoa?)
on onnellisuutta ilman mitään syytä, riippumatta olosuhteista. Sama pätee selkeästi hymyyn!Näin ja koin hiljattain ehkä aidoimpia ja kauneimpia hymyjä vuosiin. Ilman mitään syytä! Kiitos tästä kokemuksesta.Kontrastia kokemukselle toi tätä ennen kohtaamani kohteliaan oloinen ihminen, jonka hymy oli..no jotenkin vain väkisin purisettu.Sellainen joka ikäänkuin " kuuluu asiaan" , vailla mitään sisältöä. Tottumuksesta hymyilyä.Tämä sai  miettimään erilaisia käytökseen liittyviä tapoja. Meillä on monilla paljon tietynlaisia maneereita. Huomaan esimerkiksi itse helposti nauravani tai lisäämällä puheeseen naurua, ilman sen kummempaa syytä. Ehkä tämän tarkoitus on keventää tunnelmaa, olla jotenkin mielyttävämmän ja rennomman oloinen, tai sitten se on vain tapa. tai sitten vaan teen niin ilman mitään syytä :) Tämän takaa löytyi uskomus mm. siitä että minun tulee viihdyttää muita.

Huomaan eron milloin nauruni on aitoa, milloin vain " täytettä" ja hymähdys vailla sisältöä. harmiton, mutta toisaalta tarpeeton. Samalla tavalla tuntuu olevan sanaton sopimus tietyissä tilanteessa kysyä kuulumisia, joihin toinen tietysti vastaa lähes automaatiolla että hyvää kuuluu. Hyvä hyvä.  Vuorovaikutus tilanteet ovat täynnä ennakko-oletuksia ja menevät usein kulttuurisen etiketin mukaan. Vertaa vaikka jenkkien ja suomalaisten tyyliä, ero on kuin yöllä ja päivällä ! Millaista on ihan totaalisen aito kohtaaminen ilman automaatiolla tulevaa käyttäytymistä? Luultavasti joka kerta uniikkia. 
Sanat ovat hieno keksintö, mutta toisaalta vain ääntelyä ja mölinää vailla sisältöä. Sana on kuvaus, jonka jokainen kokee eritavalla, riippuen aiemmista kokemusksistaan, oppimistaan asioista ja niin edelleen.Mitä luottamus tarkoittaa toiselle, on ihan muuta kolmannelle ja neljännelle. Ja miksi et sitten ymmärrä että tarkoitan kalaa kun sanon lintu? Kukaan meistä ei osaa lukea ajatuksia. Sen vuoksi on myös turha tehdä tulkintoja toisten käyttäytymisestä, puheista tai mistään. Sen sijaan että tulkitsee voi aina kysyä. Tai antaa olla. Voi myös olla hyvä tutkia omia odotuksiaan. Moni hämmentyy ja jopa närkästyy jos joku ei toimikkaan odotusten mukaan. Toinen ei tehnyt mitään väärin, toinen toimi vain tavalla jota et osannut odottaa. Voiko loukkaantua kenellekkään tulkinnastaan? Kokemuksemme on kärpäsen paska todellisuudesta. Uteliaisuus omia reaktioita kohtaan voi olla paremmin palvelevampaa. Wow, reagoin näin! Minkä on oltava totta maailmassani, jotta koen näin?

On mielenkiintoista huomioida ihmisten ja itsensä käyttämiä sanoja, elehdintää, maneereja ja tapoja. Mistä nämä on opittu? Mistäköhän olen tämänkin uskomuksen oppinut, jota niin helposti totuutena pitäisin? Aina voi kysyä. mutta kannattaa myös hyväksyä, että vastausta ei välttämättä saa. Kysymykset ovat vastauksia oleellisempia. Alkuperällä on tuskin niin suurta merkitystä, kuin oletuksella joka toiminnan takana on. Maneerien ja kehonkielen tutkiminen on hyvä erottaa tulkinnoista. Jonkun "keskittymis ilme" voi olla pitää kulmiaan kurtussa. Sen sijaan että tekisi tulkintoja muista, voi tutkia omaa kehonkieltään. Millaisia maneereja itsellä on? Olen löytänyt monia "kireyksiä" joita en aiemmin tiedostanut seuraamalla kehon reaktioita. Jännittävissä paikoissa huomasin käden puristuvan nyrkkiin. Millaiseksi hengitys muuttuu jos vastustelee jotain? Entä kykeneekö vastustelemaan jotain, jos hengittää syvään?  

Joku sanoo että sen näkee naamasta kun lakkaa saamasta.
Yhtä hyvin voisi yleistää toisen värssyn että sen näkee silmistä jos on pudonnut pilvistä ;) Lopetetaan väkisin hymistely ja osataan vaan olla. Aitoa hymyä ei voi estää, se vain tulee. Sitä ei tarvitse tehdä. Läsnäoleva katse on helppo erottaa hätäisestä ja surraavasta katsesta. Yksi ei ole toista parempi, niillä on vain iso ero. Sisällöllisesti.Samoin kuten voi puhua ja luritella vaikka mitä värssyjä, sisältö ratkaisee. Rehellisyys ja aitous rules.Ilman tulkintaa kiitos. Huomaan miten nöyränä saa olla sen kanssa ettei lähde tulkitsemaan tai määrittelemään omine päivineen. Palaa taas uteliaasti ihmettelemään ja elämä jatkuu. Tarinat on kivoja ja viihdyttäviä, mutta vaan tarinoita. Jokainen tulkinta on loppupeleissä tarina. Liisa ihmemaassa. Tuliko tästä postauksesta maneeri postaus? Jotain joka tuli tehtyä vain koska on ollut tapana kirjoittaa? Eipä tämä nyt kovin vakuuttavaa ollut :D  Mikä on kirjoituksen motiivi? Kuten huomaa niin kysymyksetkään eivät taida loppua, jos kaikkea koittaa katsoa kaikilta kanteilta. Leave it be and move on ----> . Hymyllä saa päivän paremmaksi jos se on aitoa. Jos on liian kiinni sisäisessä keskutelussaan, oikeassa olemisessa tai analysoinnissa ei harvemmin hymyä herkiä. Vai muistatko kertaakaan jolloin olisit vaikkapa koittanut ratkaista jotain haastavalta tuntuvaa asiaa hymyssä suin? Rentous ja vapaus tuo vaihtehtoja, ei väkisin punnertaminen. Asioita ei tarvitse ratkaista, ne usein löytävät ratkaisunsa kuin itsestään kun sille tekee tilaa. 

Pelasta mut!

Eikös oiskin mahtavaa jos jostain voisi saada jonkun " Tämä sinun pitää tietää elämästä" kirjan ja vaan kiltisti totella sen ohjeita ja neuvoja? Ei olisi. Mielelle se olisi ehkä helpottavaa, sehän saisi jostain ulkopuolelta säännöt ja normit minkä mukaan pelata. Ja jos sitten joku ohjeistus ei toimisikaan, voisi ainakin helposti osoittaa syylliseksi tuota kirjaa. " Mutta kun siinä sanottiin että tee näin".
Millaisia kuvitteellisia sääntöjä ja ohjeistuksia alintajuntamme on mahtanut kerätä?
Toimintamme lähtee paljonkin alitajuisista käsityksistämme ja uskomuksistamme siitä mikä on oikein- mikä on väärin.Menemme vähän kuin autopilotilla, vanhan ja tutun kaavan mukaan jota pidämme hyvänä, oikeana, asianmukaisena, jne. Muutoksen lehdet alkavat havisemaan kun syntyy tarpeeksi turhautumista tai kärsimystä vanhaa kohtaan. Joku joka joskus tuntui toimivan ei ehkä enää toimikkaan.Täytyy tehdä jotain toisin, mutta ei oikein tiedä vielä että mitä. Olo voi olla hämmentynyt ja ihmeissään siitä että mitä ihmettä seuraavaksi. Näissä hetkissä muista että elämässä varmaa on yksi asia ja se on muutos.Opi rakastamaan sitä, vaikka alkuun mieli usein vastusteleekin. Opi ainakin hyväksymään se, että mikään ei ole pysyvää. Kaikki on ihanan katoavaista. Pidä kiinni hatustasi, sillä se voi lennähtää koska tahansa päästä. Ei ole aikaa odottaa huomiseen, sitä ei ole kenellekkään luvattu.

Aika usein huomaa ihmisten etsivän ratkaisuja ja hyvää oloa ympäristöstä ja muilta ihmisiltä.  Käytännössä voisi yleistää, että 90% ihmisitä etsii jatkuvasti parempaa oloa tai vähintäänkin pyrkii välttämään kärsimystä.Mikä sitten on todellista? Yksinkertaisimmillaan todellisuus on tämä hetki, suodattamattomana ja ilman tarinaa ja tulkintaa siitä. Jos jatkuvasti jahtaamme jotain, olemme jumissa niissä uskomuksissa että asioiden pitäisi juuri tässä ja nyt olla jotenkin toisin kuin ne juuri tässä ja nyt ovat. On aika karusti sanottu että "tuhoa unelmasi". Miksi kukaan sanoisi niin? Ihmettelin joskus. Juuri siksi, että ne unelmat ovat aina jossain muualla kuin nyt. On taas jahdattava jotain. Tulevaisuus on nyt vain ajattelua ja mielikuvat siitä vain kuvitelmia. Voihan sitä elää uneksien, mutta on hyvä muistaa millainen harha se on. Jokainen luo oman todellisuutensa.Olen tuottanut itselleni jäätävästi turhaa murhetta olemalla liian kiinni unelmissa. Unelmat ovat ihania ja tui tui tui, enkä missään tapauksessa tarkoita että unelmointi on tuhoisaa, vaan enempikin se miten kiinni olet unelmissasi ratkaisee. Sillä ei ole väliä mikä unelman kohteena on vaan MITEN suhtaudut siihen.  Kyllä itsekkin haluan asioita, mutta toisaalta minulle on samalla ihan sama tapahtuuko ne. Aina ei todellakaan ollut näin.Välillä huomaan pelosta lähtevää halua, jolloin ego huutelee jotain. Se luulee jäävänsä paitsi jostain. Joskus huomaan myös " unelmia" jotka eivät ole edes omiani, vaan harhakuvitelmia joissa mottivaattorina on joku ihan muu kuin vapaus ja rehellisyys. Ajatukset eivät kuitenkaan kerro  mitään.  Pari sanaa jotka pompsahtivat mieleen jostain. Voisi toki tarttua haluamisen tarinaan ja alkaa määrittelemään sitä kautta itseään, mutta muistankin taas millainen tarina minä on. Valheellinen ja väritetty. Tarinasta vapaana asiat saavat virrata vapaasti, ja kaikki on hyvää.Asiatkin jotka olisivat joskus tuntuneet epäonnistumisilta. Kiitos kaikesta. Mikä on sitten aivan varmasti totta? Kokemus on vääristynyt jo moneen kertaan. Kokemuksia on yhtä paljon kuin perseen reikiäkin. Maailma näyttää just siltä, miltä sen juuri nyt on sinulle näytettävä. Kun katsot maailmaan näet itsesi. Ihan kaikkialla. Sielläkin missä ei haluaisi nähdä. Ego on se joka tykkää draamasta, olla muita parempi tai arvokkaampi. Ego ei uskalla kohdata todellisuutta sellaisena kuin se on,  tyhjänä vailla tulkintaa ja väritystä. Pudota jokainen mielipide ja käsitys, mitä jää? Ei mitään. Jatkuvaa tätä hetkeä ja vapautta ja elämä joka liikkuu ihan koko ajan. Todella helposti mieli omaksuu uudet positiiviset/ hindulaiset/ buddhalaiset/ raa food/ joogi/ tantra/ what ever uskomukset vanhojen tilalle. Sen vuoksi ei kannata uskoa mitään tai ketään, vaan tutkia ja katsoa itse. Mitä voi varmasti tietää, joka ei ole mielipide tai jotain jonka olet vain kuullut joltain. Mitä oma suora aisteihisi perustuva kokemus näyttää?Mieli ei voi tähän vastata, se voi korkeintaan spekuloida ja vastustella. Ei mieli halua olla ei mitään. Sillä on omat perverssit fantasiansa jossain tulevaisuudessa, jolloin kaikki olisi paremmin. Voi olla että on, voi olla että ei. Synny joka hetki uudelleen. Helpommin sanottu kuin tehty :)

Sen sijaan että etsisi vastausta mihinkään ulkopuolelta, mitä jos tutkisi itse? Tottakai kannattaa tutustua erilaisiin menetelmiin, mielipiteisiin ja vaihtoehtoihin, mutta luota vain omaan suoraan kokemukseen, jonka luonne on muuttuva. Se mikä oli eilen totta, ei päde enää tänään. Mikä on oikea ruokavalio, oikea tapa liikkua, oikea tapa tehdä asioita, oikea valinta? Ei mikään ja kaikki. Ei laiteta päätämme pönttöön ja luoda mitään uskontoja mistään. Keho, mieli, tunteet, ajatukset ja elämä muuttuu kokoajan ja aivan jatkuvasti. Kukaan ei pelasta. Kukaan muu ei voi elää tai tietää puolestasi. Olemalla avoin ja uskaltamalla rohkeasti kokeilla riippumatta mistään menneestä olet vapaa. Tottakai kannattaa myös kuunnella ja ottaa muilta vastaan apua tai tukea mielenkiinnolla ja uteliaisuudella.Maailma on täynnä ihmeellisiä asioita, joihin itse ainakin haluan tutustua. Kiinalaista lääketiedettä, ayurvedaa, vaikka mitä. Mutta nekin ovat vain kimppu uskomuksia. Silti niihin kannattaa varmasti perehtyä ja tutkia. Vaikka mikä olisi miten tieteellisesti tutkittua on aina muuttujia ja asioita joita ei voida tutkia. Siihenkään ei voi nojata. Toki se antaa hyvää osviittaa ja kannattaakin lukea erilaisia tutkimuksia mutta muistaa että elämä on mysteeri jonka jatkuvaa liikettä ja ihmeitä voi tuskin koskaan täysin ymmärtää.

" Onko tunteet aina viesti jostain?" Kysyi eräs ystäväni.
" Jos vastaan sinulle, mitä saat vastauksesi?"
" Öööö... No sun mielipiteen?"
" Mikä mielipide on?"
" No vaan yks ajatus muiden joukossa?"
" Haluatko sä nojata muiden mielipiteisiin tietona?"
" No en..."
" Mitä jos sä kokeilet vastata itse itselles tohon kysymykseen?"
" En tiedä".
" En mäkään :) "

Paljon iloista naurua. Jonka jälkeen juttelimme pitkään tunteista. Ilman toteamuksia, vaan enempikin kysyen ja ihmetellen. Elämän parhaita opettajia ovat ihan kaikki hetket, kun todella näkee ja huomaa.
Toinen tarina oliskin sitten " Minä itte tarina" jossa taas kuoppaan mennään siinä että oma kuppi on niin täynnä ettei sinne mahdu enää mitään. Joillekkin on kovin kovin kovin vaikea taas ottaa ympäriltä mitään informaatiota vastaan, koska oma sisäinen referenssi on niin suuri. Kaikki se mitä tietoisesti luulemme tietävämme ei ole todellakkaan kaikki mitä on :) Itsekkin olen koittanut hakea vastauksia ulkopuolelta.Olen halunnut siirtää vastuuta itseltäni, ja toivoa että joku muu kertoisi miten minun tulee tehdä. Kaikista kiitollisin olen kuitenkin niille " opettajilleni" - jotka ovat pistäneet minut kokeilemaan, tutkimaan ja etsimään itse sen sijaan että antaisivat mitään valmista. Ruoka pitää pureksia itse, ei kukaan muu voi sitäkään puolestasi tehdä. Ihaninta ja aidointa on oppiminen silloin, kun joku on tietoisesti tai tiedostamattaan näyttänyt minulle ne kohdat minne en olisi ehkä uskaltanut katsoa. Elämä tapahtuu kokoajan. Avaa silmät.

"Minulla on lukihäiriö."

Keskustelin yksi päivä tuttavan kanssa. Hän kyseli NLP:stä ja siitä mitä se oikein on. Kerroin hänelle mm. kielimalleista ja mielikuvaharjoituksista. Puhe kääntyi enemmän kielenkäytön suuntaan ja hän mainitsi että hän olisi varmaan huono kielimallien käytössä, koska hänellä on lukihäiriö. No, luonnollisesti teki mieleni kysyä että huono verrattuna mihin ja mistä hän tietää millainen hän olisi asiassa josta ei vielä tiedä mitään. Mutta maltoin mieleni ja kuuntelin hieman lisää. Vaikutti siltä, että hänelle oli todetun lukihäiriön kautta syntynyt negatiivinen yleistys kaikkeen kirjalliseen ilmaisuun ja hän eli tuon uskomuksen mukaan, tietäen olevansa jo etukäteen huono asioissa joihin liittyi jossain muodossa kirjallista ilmaisua.

Aloin mallintamaan MITEN tuo lukihäiriö esiintyy. Hän kertoi että lukiessa ja kirjoittaessa kirjaimet alkavat pomppia ja vaihtaa paikkaa. Keskustelu jatkui:

- Mitkä kirjaimet erityisesti alkavat pomppia ja vaihtaa paikkaa?
- No melkein kaikki.
- Vaihtavatko aina samat kirjaimet keskenään paikkaa?
- (pitkä hiljaisuus) Itseasiassa joo. Tai siis ne jotka on kavereita.
- Kavereita?
- Niin siis kirjaimet jotka on keskenään kavereita.
- Mitkä kirjaimet on siis kavereita keskenään?
- No esimerkiksi O ja U, K ja R, M ja N.
- Miten ne ovat kavereita keskenään?
- No ne on samannäköisiä ja pitäähän kirjaimilla olla kaverit, ettei ne jää yksin.
- Okei..
- Siis eikö kaikki ajattele näin?

Hän oli lapsena opetellut kirjaimet ja numerot pareittain. Ajatuksena varsin sympaattinen tapa ajatella kirjaimet kavereittain hankaloitti nyt myöhemmällä iällä lukemista ja kirjoittamista. Mallinsin hänen miellejärjestelmänsä, eli tapansa käsitellä tietoa, joka oli visuaalinen eli hän näki asioita mielikuvina. Kun "normaali" tapa palauttaa kirjaimia muistista on palauttaa yksi kirjain kerrallaan, hän palautti kirjaimet muistista pareittain. Ja heti kun hän ajatteli kirjainta N ajatteli hän automaattisesti myös kirjainta M. Linkitys oli niin automaattinen, että "visuaalisena tiedonkäsittelijänä" hänellä alkoivat kirjaimet konkreettisesti hyppiä ja vaihtaa paikkaa.

Meillä on luonnnollisesti taipumus ajatella, että muutkin ajattelevat niin kuin minä. Hänelle tuli yllätyksenä etteivät kaikki ajattele näin. Hän ei ollut koskaan pysähtynyt pohtimaan miten hän on oppinut lukemaan ja mikä erikoisinta, kukaan ei ollut tätä ajatellut kysyä edes tukiopetuksessa. Hänelle oli kerrottu että "Sinulla on lukihäiriö, siksi sinulla on vaikeuksia oppia kielellisiä asioita."

Kun pysähdyimme hetkeksi miettimään että miten sen sijaan että pohtisimme että miksi, huomasimme että lukihäiriö oli vain erilainen tapa oppia. Jo pelkästään tietoisuus siitä, että kirjaimet kannattaa jatkossa keskittyä palauttamaan "ilman kaveria" muistista on auttanut suunnattomasti kirjoittamisen ja lukemisen sujuvuudessa.

Kenties hän ei olekaan huono kaikessa kirjallisessa ilmaisussa ja kenties hän oppii myös NLP:n kielimallit nopeasti. Ilman kavereita. :)

hyväksyntä ja uteliaisuus

Yksi yleisisimpiä henkisiä "ohjeita" on hyväksy kaikki sellaisenaan kuin se on ja ilmenee.Käsittämtättömän yksinkertaista, ehkä siksi juuri välillä niin hankalaa. Olemme melkoisen ehdollistettuja tavoittelemaan aina jotain, onnea, hyvää oloa, menestystä, parempaa kuntoa, rahaa, kaikki kelpaa. Sen sijaan että kysyisi miten voisi tulla vapaammaksi ja onnellisemmaksi, voisi tutkia sitä, mitä jatkuvasti tekee kun ei huomaa taustalla olevinta syvintä olemista. Silloin jollain tavalla vastustelee ja kieltää sitä, mikä on.

" Voikun tässä hetkessä olisi vielä lisäksi x".  

 "Voikun ei sataisi" 

"Haluan olla iloisempi" 

"En saisi kokea surua" 

"Hän ei saisi käyttäytyä noin", yms. 

 Kaikki yllä olevat ovat esimerkkejä vastustamisesta. Tästä ei pidä päästä eroon, huomaaminen riittää aivan hyvin. Muutenhan sitä vastustelee vastustamista, kieltää kieltämisen. Just be with it.

Miksi sitten ajoittain ( toiset enemmän, toiset vähemmän) koemme tyytymättömyyttä, stressiä tai jotain muuta tunnetta joka ikäväksi määritellään? En todellakaan tiedä, mutta helpommalla näyttäisi pääsevän kun ei käytä aikaansa minkään vastustamiseen. On yleistä että haluamme äkkiä päästä eroon "ikävistä" fiiliksistä, tai sitten emme kestä tylsyyttä, yksinkertaisuutta ja etsimme jatkuvasti viihdykettä tai ärsykkeitä vaikkapa televisiota tuijottamalla, facebookissa roikkumalla, syömällä , juomalla, jollain.
Miten hankalaa voikaan olla vain olla hetken, ilman mitään suoritettavaa tehtävää?
Minua kutsuttiin nuorempana levottomaksi sieluksi, oli lähes mahdotonta vain olla. Koin myös myöhemmin voimakkaasti merkitystä vain tekemisen kautta. Pää oli täynnä sinne kehkeytyneitä syy-seuraus suhteita - jotka olivat kaikki puhdasta potaskaa.
Aiemmin pidin sitä hyvänä asiana. Kuvittelin että vierivä kivi ei sammaloidu ja niin edelleen.
Elämä kuitenkin heittää eteen tilaisuuksia stopata, vaikka väkisin jollei muuten itse tajua. Nämä stopit on parhaimmillaan mahdollisuuksia päivittää oman sisäisen kompassinsa näyttämiä suuntia. Kuitenkaan arvostelematta mitään aiempaa. Mikään aiempi ei ole huono tai väärin. Ei voisi olla siinä missä on nyt ilman aiempia kokemuksiaan. Temppu onkin siinä että päästää aiemmista kokemuksista irti, sillä ne meni jo :) 

On kuitenkin varmaan 99,9% asioita, joiden kanssa on täysin ok koko ajan. Vai vastusteleeko sitä vaikka ruuansulatustaan? Taivaan tähtiä? Jalkapöytäänsä? Alppeja? Ne ovat ja sillä selvä. Vastusteleeko talvi kevään tuloa? Ei. Se vaan tapahtuu.
Voisiko olla että 99% kärsimyksistämme ( stressit , pelot,yms) katoaisivat, jollemme taistelisi niitä vastaan emmekä antaisi niille sen kummempia merkityksiä? Antaisikin vain pelon olla. Ehkä jopa koittaisi kasvattaa sitä, vieden kerrankin loppuun asti. Ehkä pelollekin voi olla kiitollinen?
Sen sijaan että tunnetta tai ajatusta määrittelisi hyväksi tai huonoksi, suhtautuisikin siihen suurella uteliaisuudella. Wow, mitä tapahtuu?

Mieli koittaa tarttua kiinni hyviinkin kokemuksiin. Se pelkää menettävänsä, miettii miten jonkun "tilan" voisi ylläpitää, miten tämän voisi tehdä paremmaksi, miten saada tätä lisää. Lisää! Enemmän! Tästäkään ei tule koittaa päästä eroon, vaan hyväksyä nekin ajatukset ja nähdä niiden läpi. 

Mieltä pääasiassa motivoi kaksi asiaa:
- Välttää epämukavuutta, pelkoa ja kärsimystä
ja
- Saada enemmän hyvää oloa, parempaa, lisää ,hohdokkaampaa ja niin edelleen.

Tarvitseeko tämä hetki ja läsnäolo motiivia? Ei. Se saa olla ihan rauhassa sellainen kun on. Molemmat näistä motiiveista lähtevät unesta, eivät vapaudesta.Vapaudessa on kaikki juuri niinkuin on. Olimme juuri reissussa Portugalissa, ja kävelimme n. 500m korkeudessa, ajoittain todella kapeissa paikoissa, joissa ei todellakaan ollut kaiteita. Yksikin horjahdus olisi ollut hengenvaarallinen. Sieltä kun olisi pudonnut, se olisi ollut adios amigos! Fyysistä pelkoa oli upeaa kokea! Sen rinnalla mikään kuviteltu stressi, pelko tai märehteminen tuntuu lähinnä sketsiltä.Vahvin vietti ihmisellä on hengissä säilyminen.Ihminen ei ole kuitenkaan vain kehonsa, mielensä tai tunteensa.Mitä pelättävää on edes kuolemassa , jos ei voi olla varma että elämä edes päättyy ruumiin kuolemaan?Sen näkee sitten.Perjaatteessa meillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin hyväksyä tämä hetki.Hyväksyntä ei tietenkään ole passiivista ovimatoksi heittäytymistä, se on uhriutta sitten se. Hyväksyntä on sitä että rakastaa myös pelkoa, ja kaikkia ilmeniviä ajatuksia ja tunteita- sekoittamatta niitä itseensä. Ja taas seuraavaa hetkeä uudelleen.