perjantai 29. maaliskuuta 2013

Sylihoitoa

Minulla oli joskus unelma, josta pääsin kasvamaan ohi. Sain ilon ja kunnian elämässä lähteä toteuttamaan tuota haavetta. Jossain kohdin huomasin että homma rupesi tökkimään. Siirsin tekemistä sivuun, syyllistin itseäni laiskuudesta sen suhteen, koin ristiriitasia tuntemuksia siitä onko tämä nyt sitten hyvä juttu ollenkaan. Tein muutama viikko sitten päätöksen, että kuuntelen nyt niin rehellisesti kuin suinkaan kykenen sydämen ääntä, enkä tee asioita enää pelosta " koska ne olisivat fiksuja" ( mielen mielestä ). Kuuntelen entistä rohkeammin tilanteen ns. energialatausta. Onko energia hämmentynyt, pelokas taikka rakkaudellinen ja vapaa?  Entä aie toiminnan takana? Lähteekö se puhtaudesta ja ilosta, vai kuvitelmista tulevaisuuteen liittyen. Elämme aikaa jossa on helppo haluta, vaikka ja mitä. Useiden halujen taakse kätkeytyy uskomus siitä että kunhan minulla on x , tai saavutan y olen onnellinen, onnistunut ja riittävä. Sitä sittenkun juttua, kyllä te tiiätte. Tässä ajassa tuntuu myös olevan arvossa menestys eri muodoissaan, näkyvyys ja aikaansaaminen. Voisiko olla että se ilo ja aitous on tekemisessä tärkeintä? Ja että motiivina on rakkaus, puhdas hyvä olo asian tekemisestä sen itsensä vuoksi, ei lopputuloksen?




Viime viikolla oli palaveri koskien tätä " unelmaa". Menin kiitollisena ja avoinna, mutta jossain sydämen kolkassa tietäen että kyseinen projekti ei tule jatkumaan. Sen jatkaminen olisi ollut pelon palvelua. Se olisi ollut mielen mielestä " fiksua, kannattavaa, ja mahdollistanut hienoja asioita". Mieli myös koitti pelotella ajatuksilla siitä että "kesken jättäminen on häpeällistä, et pystynyt tähänkään, mitä muutkin ajattelee". Onneksi en enää pelkää ajatuksia. Sen sijaan että olisin vastustellut noita ajatuksia, koin ne. Otin ne syliin, ja rakastin. Näin ne pieninä lapsina jotka kaipasivat sylihoitoa. Kun asia raukesi, käsittämätön määrä energiaa vapautui. En ollut edes huomannut miten paljon alitajuista energiaa se oli vienyt. Tirautin jopa muutaman kyyneleen, muiden hämmästykseksi. Enkä edes tuntenut tarvetta selitellä, hävetä, tai mitään muutakaan. Kaikki oli täydellistä juuri niin. Aiemmin olisin ehkä kokenut pettymystä. Nyt tiedän että olisi huvittavaa pettyä, tämä meni juuri  niinkuin pitikin. Elämässä kaikki on aina juuri nyt niinkuin juuri nyt tuleekin olla. Vain ajatukset ja määritelmät tilanteesta voivat tuotaa kärsimystä tai vastustelua sitä kohtaan mikä on. Ei tämä ole henkilökohtaista :) Vanhoista haaveista irtipäästäminen kirpaisee. Toisaalta se helpottaa ja avaa niin suuren vapauden että sydän hykertelee.

Ihan joka hetki, me olemme vapaita toimimaan tavoilla jotka lähtevät vapaudesta, rakkaudesta ja ilosta. Kukaan meistä ei ole maailmalle, eikä kellekkään muulle velkaa yhtään mitään. Jos uskaltaa päästää irti käsityksistään, ei ole tarvetta saavuttaa mitään, olla mitään tai päästä eroon jostain. On jo täysin riittävä, ehjä ja täydellinen ilman mitään. Mikä on niin ihanaa, niin aidosti kivaa että voisi vaikka maksaa saadakseen tehdä sitä? Se on tuskin mitään staattista ja pysyvää, sen voi löytää joka päivä uudelleen.
Ajatuksiin ei kannata uskoa, ne voi aina nähdä harhoiksi jos olet valmis avoimesti tutkimaan sitä mikä on aivan varmasti totta. Elämä on ihme, ja se tapahtuu mielessä. Herää aamulla uusin silmin, ja katso millaisia ihmeitä se juuri nyt näyttää? Mitä jää, jollet enää samaistu tarinoihin ja käsityksiin? Ei ole mitään yleisiä totuuksia. On vain iso turruttava uni, massa hypnoosi josta voi ihan yhtä hyvin herätä. Se uni voi tuntua todella todelta, olemme saaneet siihen hyvän koulutuksen. Yhtä tosilta öiset unet tuntuvat, kunnes herää. Herätä ei voi koskaan tulevaisuudessa, eikä kukaan varsinaisesti edes herää. Se vain tapahtuu. Samalla tavalla kun et kontrolloi sitä hetkeä kun nukahdat, et kontrolloi sitä että heräät.
Kaikessa on läsnä niiin käsittämätön rakkaus, jonka voi kyllä huomata, kun katsoo.



Tulevaisuus on nyt täysin avoinna. Ei ole hajuakaan mitä tapahtuu. Toisaalta, todellisuudessa sitä ei ole koskaan ollutkaan ;) Vain kuvitelmia, tahtoja, haluja, suunnitelmia. Nyt voi olla suunnitelmia, jotka saavat joko tapahtua tai olla tapahtumatta. Ihan vapaasti. Ehkä löydän itseni hevosten hoitajana, marjan poimijana tai energia hoitajana, ihan sama. Se asia joka on varmaa, mitä ikinä teenkään, sydän ja rakkaus ovat työvälineet. Mikään " rooli" ei ole toista parempi. Ilo on paras palkinto. Rakkaus on paras työväline.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti