Matkamuistoja

Kirjoitin tämän tekstin ensin itselleni matkamuistoksi, mutta ajattelinmpa että jaan sen kuitenkin.

Sitä on kerennyt niin monta kertaa humpsahtaa siihen ansaan , että alkaa etsiä jotain parempaa jostain.

Onnea, täyttymystä, rauhaa, tasapainoa, turvaa, what ever. Sitä voi koittaa etsiä työstä, ihmissuhteista, saavutuksista, harrastuksista, kehonkoostumuksesta, rahasta. tavarasta. And still nothing :) Viimeisin etsintä oli " henkistä laatua". Tuntisin enemmän rauhaa jos vain..Asiat olisivat paremmin jos vain...

Minun pitää välttää asiaa x... Bullshit. Oli huikeaa olla keskellä mielen ja pelkojen ilotulitusta, tietäen että siinä ei ole mitään todellista. Se oli hämmentävää, hurjaa ja välillä kaikkea muuta kuin kivaa. Legandaarisesti vapaus tuli taas kun lakkasi etsimästä mitään. Ja puff vaan, ratkaisut saivat löytyä kuin itsestään, kun tuli tilaa kuulla ja tuntea rakkaus kaikessa. 

Halusin kirjoittaa kokemuksen aamusta, jolloin mieli oli täysin rauhassa, leikkisä, utelias ja avoin.

Viikko sitten ei ollut näin. Mieli harhaili, ajatuksissa oli paljon vertailua, järkeilyä, analysointia. Tiesin että se on turhaa. Tiesin että ajatusten sisältö on vain tarinaa. Kysyin mielessä monta kertaa ” Onko tämä varmasti totta?” ja ” Mitä jos en uskoisi tähän ajatukseen?”. Tunsin sisäisen ristiriidan. Olisin niin halunnut tarttua johonkin. Olisin niin halunnut löytää jonkun vastauksen, pysäkin, totuuden. En löytänyt. Luovutin, ja annoin ajatusten luvan tulla. Annoin tunteiden luvan tulla. Pelkoja, syyllistämistä, epävarmuutta. Mieli osaa olla aika hurja välillä :) Yksikään ajatus ei kuitenkaan ollut vaarallinen. Kuuntelin niiden tarinoita jostain etäältä. Ei olisi ollut mitään syytä poistaa tuota turhautumista, se palveli tarkoitustaan. En vain tiennyt silloin vielä että mitä.Antautuminen ja hyväksyntä pelottaa mieltä, mutta onneksi mitään joka ei ole todellista ei tarvitse pelätä. Turhautuminen oli enemmänkin muutosta edeltävä impulssi. Mielen aseet tulivat tutuiksi.Sydän kuitenkin tietää ettei tarvitse taistella. Kun ei taistele sitä vastaan mikä on, kaikkialla on rauha. 

Aamun autuus

Tietoisuus joka on ollut yöllä mitä ihmeellisimmissä paikoissa alkaa siirtyä ja kohdistua kehoon, ja makuuhuoneeseen jossa nukun. Olen täällä, en ole täällä. Yhtäkkiä huomaan olevani hereillä.

Näen rakkaan mieheni ( ei hän tietenkään minun ole) selän vieressä. Valoa tulvii sälekaihtimien välistä sisään. Suljen vielä silmäni, käyn kiinni miehen pehmeään ja lämpimään selkään. Nuuhin, tunnustelen hengitystä, kuulostelen tuhinaa. Kohta nousen ylös ja vettä keittäessä havahdun ajattelemaan että voipa olla kiitollinen siitä, että saa herätä. Miten olinkaan pitänyt sitäkin itsestään selvyytenä?

Kohta huomaan kehon lähteneen aamukävelylle. Katselen värejä, muotoja, nautin valosta joka on lisääntynyt. Olen harvinaisen läsnä. Välillä mieleen leijailee ajatuksia kiitollisuudesta, välillä ihmettelen ja kysyn kysymyksiä, joihin en löydä vastausta. Jokainen puu näyttää olevan täysin erilainen. Jossain on pilkkuja, ihan kuin gepardilla. Toinen taas on selkeästi toista vanhempi. Kolmas on jännän punasävytteinen. Puu ei ole enää puu, kun sitä todella katsoo, kun siihen tutustuu. Tuntuu iloa katsoa kaikkialla olevaa kauneutta. Miten joskus pidinkin puita vain puina?

Mietin onko kotiani olemassa silloin, kun en ole siellä. Voin toki ajatella kotiani, voin jopa mielessä nähdä muistoja siitä, ja voi olettaa sen olevan siellä vielä. Mutta juuri nyt olen koditon. Nauran ajatukselle, se tuntuu jopa niin luonnolliselta.

Kaksi iloista labradorin noutajaa ohittaa minut omistajansa kanssa. Seuraan koiria uteliaana. Ne keräävät jatkuvasti informaatiota ympäriltä, eivät ne muistele mennyttä, eivät vertaa mihinkään. Ei niitä huoleta tuleva. Koska minullakin on vain tämä hetki, tunnen olevani yhtä paljon tuo koira, ja tuokin koira kun tämä keho. Nauran tällekkin tuntemukselle. En ole keho, se näyttää liikkuvan itsestään ilman että tietoisesti ohjaan sen liikettä. Sydän lyö itsestään, ajatukset tulevat ja menevät itsestään. Ei mitään ” hallitsijaa” missään. Kaikki tapahtuu. Olemisen tuntemus yhdistyy kehoon, ja välillä huomaan samaistuvani ” minuun” taas. Se on ok. Tuossa hetkessä (jota tätä kirjoittaessani en voi kuin muistella) , olemista ei ole muualla kuin tässä. Missä havainto olemisesta tapahtuu? Silmistä tietenkin, vastaa mieli. Mutta olenko siitäkään aivan varma. Voiko silmä nähdä silmän? Tietoisuus on kaikkialla. Se on ottanut omia, ihmeellisiä, uniikkeja muotojaan tästä kehosta jota Eeviksi kutsutaan. Se on ottanut muotojaan noista puista, noista tuulen vireistä, koirista, roskiksesta, tuon naisen hanskasta, kaikesta. Kaikkialla olen minä, enkä ole missään erityisesti. Tuntuu hyvältä ottaa laukka askelia. Pyörittelen käsiäni.

Mieleen tulee sävel vanhasta laulusta ” se on vain rakkaus”. En muista sanoja enempää, mutta hyräilen sitä mielessä.

Voi kumpa aina voisi kokea tälläista keveyttä! STOP. Mieli puuttui peliin. Se olisi halunnut ripustautua tähän kokemukseen, saada sen jatkumaan. Kiitos mieli, pärjään hyvin. Tämäkin hetki on vain lainassa, ja kiitää ohi. Tilalle tulee jotain uutta, omalla tavallaan uniikkia ja ihmeellistä.

Näen kodin lähellä kiireisen naisen, joka vaikuttaa olevan ajatuksissaan. Siinäkin olen minä, hetken sohjossa ja myöhemmin taas jossain muussa tunnetilassa. Näen kouluun matkalla olevia lapsia, yhdellä on selkeästi johtajan rooli käynnissä. Siinäkin olen minä! Toinen lapsi on selvästi halukas miellyttämään johtajaansa, ja taas näen itseni. Minussa on kaikki puolet, enkä toiseelta ole mitään.

Eevissä ei ole mitään staattista, pysyvää. Se on välillä jotain, välillä jotain muuta. Ja sekin tuntuu olevan kovin ookoo, kun ei tarvitse koittaa kieltää, hävetä, tavoitella tai vakuutella. Kuinka hulvatonta, kuinka hassua!

Sylihoitoa

Minulla oli joskus unelma, josta pääsin kasvamaan ohi. Sain ilon ja kunnian elämässä lähteä toteuttamaan tuota haavetta. Jossain kohdin huomasin että homma rupesi tökkimään. Siirsin tekemistä sivuun, syyllistin itseäni laiskuudesta sen suhteen, koin ristiriitasia tuntemuksia siitä onko tämä nyt sitten hyvä juttu ollenkaan. Tein muutama viikko sitten päätöksen, että kuuntelen nyt niin rehellisesti kuin suinkaan kykenen sydämen ääntä, enkä tee asioita enää pelosta " koska ne olisivat fiksuja" ( mielen mielestä ). Kuuntelen entistä rohkeammin tilanteen ns. energialatausta. Onko energia hämmentynyt, pelokas taikka rakkaudellinen ja vapaa?  Entä aie toiminnan takana? Lähteekö se puhtaudesta ja ilosta, vai kuvitelmista tulevaisuuteen liittyen. Elämme aikaa jossa on helppo haluta, vaikka ja mitä. Useiden halujen taakse kätkeytyy uskomus siitä että kunhan minulla on x , tai saavutan y olen onnellinen, onnistunut ja riittävä. Sitä sittenkun juttua, kyllä te tiiätte. Tässä ajassa tuntuu myös olevan arvossa menestys eri muodoissaan, näkyvyys ja aikaansaaminen. Voisiko olla että se ilo ja aitous on tekemisessä tärkeintä? Ja että motiivina on rakkaus, puhdas hyvä olo asian tekemisestä sen itsensä vuoksi, ei lopputuloksen?

Viime viikolla oli palaveri koskien tätä " unelmaa". Menin kiitollisena ja avoinna, mutta jossain sydämen kolkassa tietäen että kyseinen projekti ei tule jatkumaan. Sen jatkaminen olisi ollut pelon palvelua. Se olisi ollut mielen mielestä " fiksua, kannattavaa, ja mahdollistanut hienoja asioita". Mieli myös koitti pelotella ajatuksilla siitä että "kesken jättäminen on häpeällistä, et pystynyt tähänkään, mitä muutkin ajattelee". Onneksi en enää pelkää ajatuksia. Sen sijaan että olisin vastustellut noita ajatuksia, koin ne. Otin ne syliin, ja rakastin. Näin ne pieninä lapsina jotka kaipasivat sylihoitoa. Kun asia raukesi, käsittämätön määrä energiaa vapautui. En ollut edes huomannut miten paljon alitajuista energiaa se oli vienyt. Tirautin jopa muutaman kyyneleen, muiden hämmästykseksi. Enkä edes tuntenut tarvetta selitellä, hävetä, tai mitään muutakaan. Kaikki oli täydellistä juuri niin. Aiemmin olisin ehkä kokenut pettymystä. Nyt tiedän että olisi huvittavaa pettyä, tämä meni juuri  niinkuin pitikin. Elämässä kaikki on aina juuri nyt niinkuin juuri nyt tuleekin olla. Vain ajatukset ja määritelmät tilanteesta voivat tuotaa kärsimystä tai vastustelua sitä kohtaan mikä on. Ei tämä ole henkilökohtaista :) Vanhoista haaveista irtipäästäminen kirpaisee. Toisaalta se helpottaa ja avaa niin suuren vapauden että sydän hykertelee.

Ihan joka hetki, me olemme vapaita toimimaan tavoilla jotka lähtevät vapaudesta, rakkaudesta ja ilosta. Kukaan meistä ei ole maailmalle, eikä kellekkään muulle velkaa yhtään mitään. Jos uskaltaa päästää irti käsityksistään, ei ole tarvetta saavuttaa mitään, olla mitään tai päästä eroon jostain. On jo täysin riittävä, ehjä ja täydellinen ilman mitään. Mikä on niin ihanaa, niin aidosti kivaa että voisi vaikka maksaa saadakseen tehdä sitä? Se on tuskin mitään staattista ja pysyvää, sen voi löytää joka päivä uudelleen.
Ajatuksiin ei kannata uskoa, ne voi aina nähdä harhoiksi jos olet valmis avoimesti tutkimaan sitä mikä on aivan varmasti totta. Elämä on ihme, ja se tapahtuu mielessä. Herää aamulla uusin silmin, ja katso millaisia ihmeitä se juuri nyt näyttää? Mitä jää, jollet enää samaistu tarinoihin ja käsityksiin? Ei ole mitään yleisiä totuuksia. On vain iso turruttava uni, massa hypnoosi josta voi ihan yhtä hyvin herätä. Se uni voi tuntua todella todelta, olemme saaneet siihen hyvän koulutuksen. Yhtä tosilta öiset unet tuntuvat, kunnes herää. Herätä ei voi koskaan tulevaisuudessa, eikä kukaan varsinaisesti edes herää. Se vain tapahtuu. Samalla tavalla kun et kontrolloi sitä hetkeä kun nukahdat, et kontrolloi sitä että heräät.
Kaikessa on läsnä niiin käsittämätön rakkaus, jonka voi kyllä huomata, kun katsoo.

Tulevaisuus on nyt täysin avoinna. Ei ole hajuakaan mitä tapahtuu. Toisaalta, todellisuudessa sitä ei ole koskaan ollutkaan ;) Vain kuvitelmia, tahtoja, haluja, suunnitelmia. Nyt voi olla suunnitelmia, jotka saavat joko tapahtua tai olla tapahtumatta. Ihan vapaasti. Ehkä löydän itseni hevosten hoitajana, marjan poimijana tai energia hoitajana, ihan sama. Se asia joka on varmaa, mitä ikinä teenkään, sydän ja rakkaus ovat työvälineet. Mikään " rooli" ei ole toista parempi. Ilo on paras palkinto. Rakkaus on paras työväline.

Kirje egolle

Kirje egolle, jota ei tarvinnutkaan lähettää:

Hauku minut lyttyyn, rakastan sinua silti.
Tuomitse minut , rakastan sinua silti.
Syyllistä minua, rakastan sinua silti.
Arvostele minua, rakastan sinua silti.
Kiristä minua, rakastan sinua silti.
Tyrmää unelmani, rakastan sinua silti.
Epäile minua , rakastan sinua silti.
Älä hyväksy minua, rakastan sinua silti.
Tiedät toki paremmin miten olisi paremmin, rakastan sinua silti.
Häpeä minua, rakastan sinua silti.
Yritä olla enemmän kuin olet, rakastan sinua silti.
Luule olevasi parempi, rakastan sinua silti.
Luule olevasi huonompi, rakastan sinua silti.
Takerru mihin tahdot, rakastan sinua silti
Koita roikkua missä hyvänsä, rakastan sinua silti.
Yritä kontrolloida jotain, rakastan sinua silti.
Usko sokeasti ajatuksiisi, rakastan sinua silti.
Nukahda hetkeksi, rakastan sinua silti.
Kiellä itsesi, rakastan sinua silti.
Koita pysäyttää, rakastan sinua silti.
Luo odotuksia, rakastan sinua silti.
Pelottele minua, rakastan sinua silti.
Yritä olla erityinen, rakastan sinua silti.
Yritä olla elossa, rakastan sinua silti.

Maailma ja elämä tapahtuu vain mielessä. Elämä näyttäytyy edessäsi juuri sellaisena kuin sisäinen maailma näyttäytyy. Ainut vastustaja on mielesi. Ei tarvitse sotia, ei tarvitse taistella. Voi jättää taistelu tantereen ja antaa elämän astua esille piilostaan. Joka ainutlaatuinen hetki uudelleen ja uudelleen. Hereillä. Vailla käsityksiä. Uteliaana.

Vähemmän on enemmän

Vähemmäm pingottamista on enemmän naurua
Vähemmän puhelimen selausta on enemmän elämän ihmeiden huomaamista
Vähemmän paskanjauhantaa on enemmän totuutta
Vähemmän yrittämistä on enemmän olemisessa tekemistä
Vähemmän säännöksiä on enemmän sponttaaniutta
Vähemmän kaavoja ja kontrollia on enemmän luovuutta
Vähemmän ennakkokäsityksiä on enemmän avoimuutta
Vähemmän tietämistä mielellä on enemmän kokemista sydämmellä
Vähemmän pätemistä on enemmän jakamista
Vähemmän suunnittelua on enemmän elämää
Vähemmän unta on enemmän hereillä oloa
Vähemmän pyrkimystä on enemmän rauhaa
Vähemmän kuvitelmia on enemmän todellinen
Vähemmän pelkoa on enemmän rakkautta

Elämä päivänkorentona osa 1

Päiväkorennot elävät vain yhden päivän. Aika melkoista! Tämä sai mielessä leikkimään ajatuksella mitä ohjeita antaisin jollekkin vasta syntyneelle elämälle. Ihan ensimmäiseksi sanoisin että älä usko mitään mitä sanon , vaan tutki itse. Uusista uskomuksista ja ohjeista ei ole mitään iloa jos ne otetaan kirjaimellisesti ja vakavasti :)

Mieleen tuli ainakin 4 ohjetta jotka olisi voinut olla hyödyllistä pakata minullekkin synnytyslaitoksella mukaan. Todellisuudessa en toivo että mikään olisi mennyt toisin kuin on mennyt.Mikään ei olisi mitenkään edes voinut mennä niinkuin on mennyt. Siinä lepää suuren suuri rakkaus. Tässä alla kuitenkin yksi mieleen tulleista ohjeista. Julkaisen loput varmaan myöhemmin. Jokaisesta neljästä ohjeesta löytyi hauskoja paradokseja. Ohjeiden kirjoittaminen on jo itsessään paradoksi, koska  useimmiten meitä näyttäisi juuri pitävän jumissa jotkut tietyt ohjeet, totuudet ja uskomukset ja mielikuvat siitä "miten pitäisi olla". 

Dear Eki,

Olet jo perillä. Mene eteenpäin.
Kaikki on juuri nyt juuri niinkuin juuri nyt kuuluukin olla. Eilen oli eilen, viisi vuotta sitten oli viisi vuotta sitten. Nyt on nyt. Se joka on nyt on kohta historiaa. Älä nojaa menneisiin käsityksiin ja tulkintoihin.Ei tarvitse olla mitään enempää, parempaa, hohdokkaampaa. Ei tarvitse etsiä tasapainoa tai rauhaa, katso ensin oletko varma ettei rauha ja tasapaino ole kokoajan mukanasi. Huomaa vain mitä teet mielessä, jollet sitä huomaa. Mielikuvasi, ajatuksesi ja uskomuksesi eivät kerro mitään todellista. Kun et halua mitään, sinulta ei puutu mitään. Mitä voi tästä hetkestä puuttua? Vain ajatuksissa voi puuttua jotain. Voit nauttia kokemuksista ja tekemisestä vain sen itsensä takia, ilman että jahtaat parempaa oloa tekemällä jotain. Se on harhaa. Et ole harrastuksesi, et ole ihmissuhteesi, et ole vaatteesi, et ole ajatuksesi, et ole kehosi, et ole se mitä luulet olevasi. Et ole tarina jota itsestäsi kerrot. Olet elossa.
On lupa iloita. Kaikki on ohikiitävää. Älä totu mihinkään. Synny joka päivä uusin silmin katsomaan elämää, ihmisiä ympärilläsi, merta, kiviä, kaikkea! Lumi sulaa vedeksi, jäätyy jääksi ja haihtuu höryn lailla ilman. Energia muuttaa muotoaan kokoajan. Sinun ei tarvitse olla mitään. Katso niitä rakkaimpia uskomuksiasi syvälle silmiin rohkeasti. Sinun ei tarvitse muuttaa mitään, kaikki muuttuu kokoajan. Älä pysähdy, elämä on jatkuvaa liikettä. Jos tuntuu hyvältä hyppiä, hypi. Jos tuntuu tarpeelliselta itkeä itke. Älä vastusta mitään vaan anna kaiken virrata. Rock'n roll forever.

Kuka siellä?

Kuka huolehtii?
Kuka analysoi ja haluaa käsittää?
Kuka vertaa?
Kuka tavoittelee?
Kuka haluaa olla jotain ja saavuttaa jotain?
Kuka näkee rajatusti?
Kuka puolustaa?
Kuka vastustaa ja kieltää?
Kuka tuomitsee?
Kuka spekuloi?
Kuka syyllistää?
Kuka tarvitsee enemmän?
Kuka haluaa ripustautua kiinni?
Kuka hyökkää?
Kuka kiirehtii?
Kuka tietää miten pitäisi olla?
Kuka suunnittelee?
Kuka pyrkii hallita
Kuka häpeää?
Kuka piilottaa?
Kuka haluaa kuollakseen olla elossa?

Pelko ystäväni, olet niin nähty <3

Rakasta itseäsi?

Ole oma itsesi. Rakasta itseäsi. Arvosta itseäsi. Joku muu ihanalta kuulostava verbi tähän itseäsi.
Hyvältä kuulostavia ohjeita.Miten ihmeessä tämä sitten tehdään? Ja kuka ihme on nyt se itse ketä tulisi rakastaa? Voiko olla jopa niin että meidän on vaikea pysähtyä ja vain olla koska jatkuvasti jollain tavalla jahtaamme jotain maagista hetkeä tulevaisuudessa jolloin voisimme rakastaa itseämme enemmän? Tutkitaan vähän tarkemmin kuka se itse sitten on aloittamalla siitä kuka se ei ainakaan ole.

Se ei ole pankkitili, se ei ole saavutukset tai tittelit, se ei ole ammatti nimike, se ei ole sukupuoli, se ei ole vaatteet, se ei ole roolit joita pidetään yllä, se ei ole se mitä muut ajattelevat tai ovat sanoneet, se ei historiasi, se ei ole tarina jota ajatukset hölöttävät, se ei ole kehokaan.

Voiko olla että sen itsen rakastaminen ja hyväksyminen voi juuri siksi olla niin hankalaa että se ei oikestaan ole mitään pysyvää? Näyttelemme joskus tietoisesti mutta useimmiten tiedostamattamme erilaisia rooleja. Roolit vaihtelevat tilanteiden ja sen pitäminen ennakokäsitysten mukaan. Sipulin kerrokset ovat lapsesta alkaen alkaneet kertyä kuin suojaksemme etsiessämme hyväksyntää ulkopuolelta. Ulkopuolella oleva maailma on kuitenkin ulkopuolella. Sen muuttaminen ei muuta sisäistä kokemusta kuin korkeintaan hetkeksi. Jos ei ole tarvetta olla mitään, ei ole myöskään tarvetta näytellä tai pitää mitään roolia yllä. Rooleissa ja näyttelemisessä ei todellakaan ole mitään vikaa, ne voivat olla myös todella nautinnollisia ja ihania rooleja. Ne eivät vain ole tosia. Olin aiemmin rakastunut rooliini "vahvana itsenäisenä nuorena tyttönä" ja sotkin sen olevan minä. Tuo rooli tuntui ihanalta ja täyteliäältä! Kunnes elämä toi eteen pysähtymisen jota olin tietysti vuosia vältellyt ja juossut pakoon, sillä oli niin kiire pitää yllä tuota roolia, voimistaa ja vahvistaakkin sitä. En tiennyt tuon olevan vain näytelmää. Pysähtyessä sain olla napit vastakkain tuon roolin kääntöpuolen kanssa. Miten riittämätön ja surkea olo olikaan kun en saanut haettua aiempaa onnellisuuden huumausainetta tekemisestä! Käsitteet alkoivat romahteleman pilvilinnojen lailla.Piilossa olleita tunteita alkoi nousta pinnalle. Vähän kuin olisi avannut limsapullon joka on virunut kesä kuumassa vuosia. Se todella kuohuu yli, eikä siitä päässyt pakenemaan minnekkään. Olin joskus omaksunut uskomuksen että ikävien fiilisten pitäisi helpottua mahdollisimman pian. Tähän meidät monet lapsesta alkaen opetetaan. " Kohta se helpottaa". 
Pelko on siinä mielessä upea tunne, että se voi paljastaa uskomuksia ja käsityksiä. Pelko on hyvä naamioitumaan myös syyllisyyden ja tuomitsemisen vaatteisiin.Rakkaus ei tuomitse.

Kun todella todella haluaa olla totuudellinen ja rehellinen saa ehkä tuhansia tilaisuuksia elämässä eteen jossa voi taas valita toimiiko pelosta vai rakkaudesta käsin. Molemmat on ok. Rakkauden ja vapauden voima on kymmenen tuhatta kertaa avaavampaa kuin pelon. Mutta se kysyy rohkeutta. Ja se kysyy sitä vielä uudelleen.Pelko on voimakas. Se ei ole vastustaja, sitä vastaan ei kannata sotia. Pelon voi huomata. Sitä voi tarkkailla. Voi tarkkailla pelkoa niin neutraalisti kuin kykenee.Ajatukset tai mielikuvat eivät ole koskaan tehneet kellekkään mitään. Ajatuksia ja mielikuvia.Tarinaa ja sokkeloita.
Ei mikään todellinen vaara. Kontrollin tarve lukeutuu tähän myös. Mitä ihan oiekasti voi kontrolloida? Sitä miten veri kiertää? Sitä millainen sää tila on? Muutosta ei tarvitse tehdä, se saa tapahtua itsestään kun ensin tulee tietoiseksi. Uskomukset ovat hyviä piiloutumaan, mutta eivät ne loputtomiin pysy piilossa. Ei ole mitään itseä jota voisi löytää.Missä ihmeessä se on? Kaikki on jatkuvaa liikettä ja energiaa joka muuttaa muotoaan. Eilinen meni jo. Joka aamu heräät uudelleen, uutena versiona elämän ihmeellisestä ilmentymästä. Se on lahja se! Tutki miten se elämä tänään haluaa vapaasti sinussa ilmetä, ilman käsityksiä joita mieli on menneen perusteella luonut tulevasta. Pelon tutkiminen riittää, uskominen on turhaa. Etkai usko hammaskeijuihin tai joulupukkiinkaan?

Olet jo täydellinen juuri nyt. Tässä hetkessä ei ole mitään pielessä. Se ei tarkoita että mikään ei voisi muuttua. Mutta tekemällä mitään, saavuttamalla mitään, olemalla jotain et ole todellisuudessa yhtään sen täydellisempi kuin jo olet. Pysähtyä ei kuitenkaan auta, sillä silloin olisit taas jo menneessä kiinni.
Nyt on taas uudelleen. Mitä tapahtuisi jos unohtaisikin sen oman rakkaasti varjellun tarinansa ja eläisikin vaan. Mitä olisi ilman tarinaa itsestä?

Jos suhtautuu asioihin henkilökohtaisesti, loukkaantuu ja reagoi helposti vaikkapa puolustamalla tai selittelemällä omia uskomuksiaan. Tästä syntyy helposti väärinkäsityksiä ja ristiriitatilanteita. Muut muodostavat mielipiteensä oman uskomusjärjestelmänsä pohjalta, joten mikään mitä he ajattelevat minusta ei todellisuudessa liity "minuun" vaan heihin itseensä. Suhtautumalla asioihin henkilökohtaisesti, aiheutat itsellesi kärsimystä täysin turhaan. 

Pain itself is a white ball of a healing light ;) 
- Fight Clubin sälli

Pelko takertuu, ripustautuu ja työntää pois. Rakkaus avartaa, jakaa ja virtaa vapaasti.
Kauniita sanoja, miten ne näkyvät todellisuudessa? Viime viikolla sain kohdata melkoisen taidokkaasti piiloutuneita pelkoja.Ei siinä heti ajatukset rakkaudesta auttaneet. Koitin pyristellä pelosta eroon ja äkkiä jotenkin kokea helpotusta.Kunnes irtipäästäminen sai tapahtua kuin itsestään.Puff. Sumuinen verho vedettiin silmien yli. Tietoisesti tiesin että pelot eivät olleet muuta kuin kauhukuvia. Silti ne palasivat ajatuksiin ja koitin ratkaista niitä kiivaasti.Vasta kun annoin pelon olla täysin hyväksyen sen se menetti merkityksensä.
Pelolla koitin siis käsitellä pelkoa.Rakkaus antaa senkin ilmetä.