Näytetään tekstit, joissa on tunniste suru. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste suru. Näytä kaikki tekstit

maanantai 7. tammikuuta 2013

Munapää ja krokotiilinkyynel

Iäkäs läheinen sai uutenavuotena sairaskohtauksen. Se pisti miettimään kuolemaa ja elämää vähän toisella tavalla. Näen todella paljon unia, ja aina silloin tällöin voi sanoa, että unet ovat järisyttän voimallisia kokemuksia, melkein jopa todenmman tuntuisia kuin tämä " päivä elämä".
Olin edellisenä yönä nähnyt unta jostain "sielun ikuinen elämä" tyylisestä jutusta. Unessa näin, ettei elämä voi päättyä kuin fyysisessä kehossa, oli kirkasta ja valoisaa. Kaunis uni.
Seuraavana päivänä soi puhelin, ja kuulin tapahtuneesta saairaskohtauksesta. Sen verta muistan ja tiedän vielä sairaala -ajoilta ( olen joskus ollut töissä sairaalassa) , että kyseessä ei ollut ihan mikään pikku juttu. Tai eihän se koskaan ole, jos kyseessä on aivot.Tuo henkilö on minulle rakas, niin läheinen,erityisesti teini angsti aikoinani hänen luonaan oli paikka jonne pystyi aina menemään, sellaisenaan.



Oli mielenkiintoista seurata ajatuksia ja  tunteita tuon kaiken keskellä. Sydämmessä oli koko ajan rauha ja lämpö. Ajatukset tekivät kauhu skenaarioita, pillahdin itkuun bussissa. Ei mitään henkilökohtaista kuitenkaan, vaan äärimmäisen vapaata kokemista.
Oli hauska huomata miten suomalaiset hämmentyivät itkevästä bussi-tyttösestä :)
En siis mitenkään rääky-itkenyt, vaan enemmänkin annoin parin krokotiilin kyneeleen valua.
Ei hävettänyt yhtään! Tästä olin yllättynyt. Muutamaa viikkoa aikaisemmin kuljin nolona ulkona painaen katseen maahan, kun oli päässä mielestäni niin nolo " kypärä myssy".Siis sellainen hattu joita lapset käyttää, josta näkyy vaan silmät,nenä ja suu. Munapää mikä munapää :)
Havahduin siihen että miksi ihmeessä pitäisi hävetä sitä miltä näyttää? Kaikki lähti vain ja ainoastaan ajatuksesta, että " mitäköhän noi ajattelee kun täältä tulee tällennen michelin molopää vastaan"?
Taas hyvä tsäänssi tutkia mielen tapaa nimetä ja luokitella asioita.
Ensin oli näköaistimus kahdesta ihmisestä  -> ajatus "näytän tyhmältä, iiiiiikkk ( ja kaikkee tosi pissismäistä silleesti!) - > tuntemus häpeästä ja käännän katseen pois.
Kun tajusin mitä tuossa oli tapahtunut, olisi tehnyt mieli juosta menneisyyteen ja ottaa tilanne uusiksi! En perkele ole niin nolo että häpeän jotain kypärä myssyä! :)  Lyhyt hetki, ajatuksiin samaistuminen ja puff.
Miten mieli omiikaan ajatuksia itselleen. Niihin samaistuinen on ainoa asia, joka voi tuottaa kärsimystä.
Eivät ajatukset ole mitenkään "omia tuotoksia". Ei keho ole mitenkään " oma". Elämää on, se tapahtuu myöskin kehossa. Tykkään siitä sanonnasta että " Unohda jo itsesi!"
Miten moni minä ajatus pyörii vain minun , minun, minun ympärillä (itsekkin) ?Miten moni ajatus on ajateltu jo eilen? Ajattelu on parhaimmillaan upea työkalu, hieno asia. Pahimmillaan se on addiktio.
Jos ajatuksia ei ota enää niin henkilökohtaisesti, antaa niiden lipua ohi, vaihtua seuraavaan, kuin flown lailla, mitä käy? Tulee tilaa. Ajatuksiakin tulee. Joskus nousee jotain melkoisia helmiä, joskus taas niitä sikoja, joista huomaa että jotain tutkittavaa voi olla.



Back to square one, mutkan kautta. Elämä ja kuolema on kokoajan läsnä. Päättyykö elämä, vai vaihtaako se vain muotoaan? Sairaalassa käydessäni toivoin että niin kauan kun läheiseni kehossa on elämää, se on täyttä elämää. Hänellä oli kaikki enkelit matkassa, ihmeen lailla hän selvisi täysin vaurioitta moisesta isostakin riesasta.
Sairaalassa hänessä näkyi tietty, uudenlainen pehmeys jota en ole ennen hänessä huomannut.
Jotenkin tiesin, että hän tiesi myös, ettei elämä pääty.
Se oli kaunista se.

Tykkään sanonnasta että elä kuin toisessa kädessä olisi kuolema ja toisessa elämä. Aluksi en ymmärtänyt sitä yhtään. Joka hetki sitä on jo kuollut menneelle. Joka hetki sitä syntyy uudelleen.

tiistai 11. joulukuuta 2012

Tarkoituksellista elämää


Mitä tekisit, jos millään mitä kukaan muu ajattelisi ei olisi merkitystä?
Tai mitä tekisit jos kukaan ei saisi tietää ?

Tarvitsemmeko merkitystä ja tarkoitusta elämälle? Mitä tapahtuu, jos sillä ei ole?
Nämä ovat kysymyksiä joihin sinä voit vain vastata omassa mielessäsi. Itse olen tullut tulokseen, että elämän merkitys on elämä. Voin toki antaa sille vaikka mitä muita merkityksiä, mutta elämä itsessäänkin tuntuu oikeen riittävältä.

Viktor Frankl joka on mm. keskitysleireiltä selvinnyt huomasi ett vaikka keskitysleireillä olosuhteet olivat samat, ja miten raadolliset hyvänsä, sieltä selvisi hengissä pääasiassa henkilöt, jotka kokivat elämällä ja heillä itsellään olevan tarkoituksen. Jollain se oli ehkä nähdä vielä oma perhe, jollain varmistaa ettei kukaan koskaan joudu kokemaan samaa.

Olen myös tavannut ihmisiä, jotka sanovat etteivät halua elämälle mitään erikoista tarkoitusta, he elävät , toimivat ja that’s it. How simple can it be? :) Ajatella vähemmän, toimia enemmän. Jos päässämme raksuttaisi kellokortti joka näyttäisi kuinkakohan paljon käytämme aikaa turhaan analysointiin ja ajatteluun, veikkaan että se poksuisi monella yli. Mielen luonteeseen kun kuuluu joko olla menneessä tai tulevassa. Tässä hetkessä on haasteita oikeastaan vain silloin jos se tiikeri on kimpussa. Mutta ei oo pariin tuhanteen vuoteen näkynyt :) Vain lisäämällä todellisuuteen ajattelua,mielikuvia tai tuntemuksia joihin samaistumme voimme kokea jotain muuta kuin läsnäoloa tässä ja nyt. Eläimet ovat mielenkiintoisia tässä. En ole yhtään koiraa tavannut, joka muistelisi katkerana vaikkapa vuoden takaisia asioita ja kantaisi niistä jotain identiteetti tuskaa tai uskomuksia.En ole myöskään tavannut yhtäkään koiraa joka vaikuttaisi olevan huolissaan huomisesta. Silti koirillakkin on ominaiset piirteensä ja luonne, sekä tunteet. Erona ihmisiin näyttäisi olevan se, että ne kokevat eivät ajattele :)

En kuitenkaan aio itse vielä muuttaa viidakkoon, vaan ihmetellä tätä ihmiskehoa joka on käytössä!
Uskon, että niin kauan kuin me ihmiset ylipäätään haluamme elää tällä planeetalla, niin kauan kuin täällä on nälän hätää ja sotia, on hyvä jos jokainen meistä osaisi nähdä oman osuutensa siihen, että pitää ainakin hyvää huolta itsestään, mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan kenellekkin. Se on ensimmäinen ja käytännössä ainoa asia, johon voimme suoraan vaikuttaa, josta voimme itse ottaa vastuun, ilolla.
Kun itse voi hyvin, se välittyy ympärille. Anna hyvän kiertää. Sillä että hymyilet kassaneidille, saatat aloittaa hyvän, positiivisen kierteen. Kassaneiti siirtää sitä eteenpäin ja asiakkaat vievät hyvää mieltä eteenpäin. Ah miten ihanan naivi tosi asia.



Elämän tarkoitus on se, mitä sinä päätät sen olevan.
Se ei ole mitä vanhempasi olisivat halunneet, tai mitä yhteiskuntamme odottaa.
Se on jotain mitä sinä vain tiedät. Ja hei, se VOI muuttua, ja muuttaa muotoaan. Tämä on elämää, jossa yksi asia on varma: MUUTOS. Katso luontoa, onko siellä ikinä mikään paikallaan? Elämän luonteeseen kuuluu muutos.
 Elämäntarkoitukseni on nyt eri kuin vaikkapa muutama vuosi sitten.  Minulle se kertoo siitä että olen oppinut tällä välillä. Tarkoitus elää riittää.

Jos ajattelet että haluan oppia arvostamaan itseäni , voisi olla hyvä täsmentää tuota ajatusta esim. “helpoimmalla ja kevyimmällä tavalla, ja jo nyt. Ihan sen vuoksi, ettet saa kohta kusipäätä viereesi “opettajaksesi”.
Me ns. vedämme puoleemme juuri ne opit, jotka tarvitsemme.
Olin itse vuosia sitten usein epävarma itsestäni, enkä luottanut silloiseen poikakaveriini , vaan käyttäydyin kuin epävarma, pelokas ja läheisriippuvainen, ilman syytä.Päädyimme yhteisymmärryksessä eroon, kun emme enää kumpikaan voineet nauttia yhdessä olosta. Vaikka tuo kumppanini olisi tehnyt mitä, en olisi uskonut. Minä todella tarvitsin sen opin, että luottaminen on valinta. Muistan silti ajatelleeni, että “jos joskus vielä seurustelen niin seuraava saa olla vaikka miten mustasukkainen ja omistushaluinen, kunhan ei jatkuvasti ravaa itse baareissa”.  Noh, arvaappa mitä eteeni tuli. Löytyi uusi suhde, jossa sain juuri tätä, kokea itse miltä tuntuu kun toinen ei luota, miltä tuntuu kun toinen lukee salaa sähköpostejasi ja millaista oli nähdä toisen odottavan sinulta omaa mielenrauhaansa. Totuus on kuitenkin se Kukaan muu, ei pysty antamaan sinulle mitään tunnetilaa. On sinun tehtäväsi kokea tunteesi.
Tämä voi tuntua vähän hassultakin, eikö juuri siksi olla yhdessä että toinen tekee hyvän olon?



Olen sitä mieltä, että toinen voi tuoda elämääsi ENEMMÄN iloa, rakkautta , ja kaikkea hyvää, KUN olet itse jo ensin "vapaa". Minä en aiemmin ollut. Kuvittelin kumppanien tuovan minulle turvaa, kuvittelin, kuvittelin ja kuvittelin. Niinkauan kun , en osannut luottaa ja rakastaa elämään, en osannut kenenkään muunkaan antaa sitä tehdä. Ahdistuin äkkiä suhteissa, ja vaihdoin maisemaa.Vaikutin ehkä ulospäin jotenkin vahvalta, mutta olin kaikkea muuta. Olin karkuri, ja peloissani. Mutta sain joka ainoan opin, minkä tarvitsin. Käytännössä olin kuitenkin vetänyt puoleeni juuri ne “opettajat ja opit” mitkä minun tulikin saada. Voisitko sinä suhtautua kaikkeen mitä menneisyydessä on käynyt niin, että ne ovat olleet oppimiskokemuksia? Voisitko suhatutua tulevaisuuteen niin , että tiedät jo saavasi oikeat opit oikeaan aikaan?
Voisitko tässä hetkessä nähdä, ettei ole mitään muuta mikä estäisi sinua olemasta onnellinen jo nyt, kuin omat ajatuksesi?


perjantai 30. marraskuuta 2012

Kiikun kaakun!

Ihminen on kävelevä manifestointi kone! En tarkoita nyt siinä mielessä että jee jee hypit vaan tuoleilla ja ilmoitat universumille haluavas rahhaa niin sittehä sitä tulloo meininikiä.
Mitä me tarvitaan edetäksemme, se kyllä tuodaan eteen. Halusi sitä huomata tai ei :)

Usein muistutamme koulutuksissa että aivot eivät tunnista negaatiiota. Jos siis koko ajan ajattelee vaikka että " ei saa ajatella donitisia ei saa ajatella donitsia", niin ei siellä päässä lohi pyöri. Aivot tarvitsevat suunnan, jotta tietävät mitä kohti suunnistaa. 
Suunnitelmassa tai tulevaisuudessa roikkuminen on asia erikseen. Sitten kun on enemmän aikaa, aitten kun on enempi rahaa ja sitten kun olen itsevarmempi ja niin edelleen. Tulevaisuus kuitenkin on nyt, ja luodaan nyt. Mitään muuta hetkeä meille ei ole luvattu kuin tämä kyseinen. Kuinka usein tulee ns. " pysähdyttyä" tähän hetkeen ja huomattua , tarkasteltua miten itsellä menee? Millaista tarinaa itsestään ja omasta elämästään tulee kerrottua? 
Sitä tehdäkseen ein suinkaan tarvitse mennä lootus asentoon istumaan, vaikka eipä sekään pahaa varmasti tee.
Kun sammutamme edes hetkeksi kaikki ympäriltä tulevat ärsykkeet ja ajatukset sekä ohjeilmointimme minkä mukaan menemme, pääsemme kosketuksiin sen kanssa mitä meissä on sisällä.
Kirjoitan tämän silläkin uhalla että egoni huutelee " sä kuulostat ihan joltain downshiftaaja pelleltä" :) Se mitä siellä sisällä on ,ei ole aina kivaa. Sen mitä siellä sisällä on KOKEMINEN on niin vapauttavaa, ettei sitä voi sanoin kuvata. Kokeminen ja analysointi, tulkitseminen ovat kuitenkin hyvin eri asioita.



Entä jos sisällä on surua, pelkoa, tai vihaa? Entä sitten? Ei siihen kuole :) Entä jos sen kokemista siirtää vieläkin? On kuitenkin tärkeämpää…öö, näyttää ainakin ulospäin hyvältä ja menestyneeltä?
Harva meistä edes tiedostaa millainen sisällissota sisällä saattaa olla. Ja kyllä koen nyt huonoa omaa tuntoa etten turhaan " anna negatiivisia suggestioita". Ongelmia löytää toki, jos niitä haluaa löytää. Kärpäsestä voi tehdä härkäsen.
Mieheni käytti kerran hyvää vertaus kuvaa kiikku tuolista, jossa vatkataan edes taas eikä edetä kuitenkaan mihinkään. Siihen kun lisätään vielä pimeä huone, melankolinen mieli ja vähän draaman aineksia niin oman elämänsä draamakirjoittaja pääsee varmasti vauhtiin.
Mark Twain sanoi sen jotenkin näin " Minun elämässäni on tapahtunut paljon kamalia asioita,ja jotkut niistä jopa oikeasti tapahtuivat". 
Niin. Kuinka paljon kuvittelemme shaibaa sen sijaan että eläisimme?
Jos joku ajatusmalli tai tunne kiekura on jäänyt luupilla pyörimään, on aika ottaa vastuu omasta elämästä ja kokemisesta, ja mennä eteenpäin, mutta se ei ole nyt tämän tekstin aiheena. 
Joskus varmasti taas on paikkansa nimenomaan kokea sisällä oleva ja sinne kätketty tunnekuona, jota alitajuntamme on mahdollisesti taitavasti kerännyt.
Lapsesta asti alamme tekemään tulkintoja maailmasta, itsestämme ja luomme uskomuksia, yms. 
Itse esim. joskus uskoin tiedostamattani että " kiltit tytöt eivät kiukuttele". Minun on ollut myös vaikea luottaa elämään kuin ihmisiinkin. Mielummin vedin itseni ylle kuplan jossa olin kuvitteellisesti ainakin turvassa. Kannattiko sitä jatkaa? Olenko mielummin kuvitellussa turvassa vai koenko aidosti? 
Tästä syystä kirjoitin ylös muutaman asian, joka ajatuksena tuntuisi pelottovalta ja epämukavalta.

Listalta  löytyi mm.
Liikkumattomuus, vähemmän tekeminen ja vain oleminen, kontrollin puute, se että kokisin että minua pidetään tyhmänä.



Nyt tarkoitukseni ei ole välttää noita asioita, vaan ennenkaikkea tiedostaa ja kumota mielen luomat uskomukset siitä että noiden välttäminen pitäisi minut jotenkin turvassa. nimeenomaan vapauttaa mieltäni noiden luomasta vankilasta, ja elämä hoitaa sen kyllä puolestani. Minä, joka en viimeisiin vuosiin ole itse pitänyt mm. treenin suhteen kevyttä tai treenitöntä viikkoa ( ellen ole ollut kipeä), päätinkin tehdä sen. Elämä on varmaan tässä puolellani, koska olen viimepäivät ollut niin väsynyt, että liikkuminen vaatisi itsensä puskemista, enkä sitä nyt aio tehdä, hähää ;) 

Elämään tuntuu myös pompsahtavan juuri ne ihmiset, keitä sinne on kaivannutkin, ja ilan pyytämättään :)
Rohkea minun silmissä se , joka myöntää " heikkoutensa". Menestynyt on minun silmissä se, joka kertoo kompastuneensa.
Iloinen on se, joka hyppelehtii yksinkin ollessaan eikä vain hymyile seurassa. Onnellinen on se, joka kokee tunteensa ( huom. ei reagoi niihin vaan kokee) ja on onnessa ( huom. ei odota sitä aina jostain). Ihminen on se joka on inhimillinen. Voi joko sulkea silmänsä tai katsoa silmiin. Voi jopa nähdä silmien taakse, ja läpi.

perjantai 9. marraskuuta 2012

Spinning feelings


Kaikillahan meillä on tunteita, mutta tiesitkö, että jokainen tunne itseasiassa jollain tavalla sijaitsee kehossasi?
Tiedostamme kyllä kaikki, että meillä on tunteita, mutta ohjailevatko tunteet sinua, vai sinä tunteitasi?
Itse koin joskus olevani ns. reagoija. yhtäkkiä tuli joku tunne, se vaikutti minuun jotenkin ja jonkun ajan kuluttua tilalla saattoi olla toinen tunne. En siis itse kyennyt kuin kirjaimellisesti olemaan ”tunteideni vietävissä”.


Tunteistakaan ei ole mitään oikeaa tai väärää, ne ovat usein opittuja ja ns. ”laukeavat” usein tietyistä ärsykkeistä. Oli kyseessä sitten ”huonommat tai paremmat fiilikset”, niille on olemassa kehossasi oma paikkansa, liikeratansa. jos tunne ei sijaitsisi missään, emme myöskään tuntisi sitä!


Tärkeä seikka: Mikään tunne itsessään ei ole HYVÄ taikka HUONO. Jokaisella tunteella on tehtävänsä, ja meidän tehtävämme on kuulla tunteen kertoma viesti ja toimia sen mukaan!
Tunteen nimeäminen hyväksi tai huonoksi on opittu tapa.
Vaatii jo melkoista läsnäolon taitoa olla nimeämättä tunteita, olemme niin tottuneita siihen. Kyse ei ole siitä etteikö enään kokisi tunteita, vaan ettei tekisi niistä mielessään niin isoa numeroa.
Eniten energiaa vie kokemus siitä että jotain tunnetta ei saisi tuntea.
” En halua tätä stressiä” ” En jaksa tätä väsymystä” ” En saisi olla ahdistunut” , ja niin edelleen. Totuuden vastaan taistelu kuluttaa energiaa, ja paljon.
Tiedollisesti tämä voi olla helppo ymmärtää, mutta voi pojat sen kokeminen todella vasta antoisaa onkin!



Muistan kerran, kun jostain syystä huomasin mieleni olevan kireä ja ärtynytkin. Mielessä pyöri turhat huolet ja hahmotin kyllä millaisina mielikuvina ja pelkoina ne saivat muotonsa. En ollut läsnä, vaan mieli juurikin ajalehti luomaan kauhuelokuvia ja kireyttä.
Koitin vimmatusti miettiä mistä ihmeestä tuo olo tuli, olenhan normaalisti valtaosan ajasta onnellinen ja läsnä, enkä lähde samaistumaan enään ajatuksiini. Tuolloin kuitenkin koin stressin ja ahdistukset totena ja kiivaasti halusin tietää että miksi?

Kunnes ymmärsin muistaa omiakin oppejani. Oma energiani kului vastaantaisteluun, siihen mitä ei saisi kokea. Myös sillä että että etsin syytä tunteelle, tein siitä todellisen ja merkittävän. Pidin itse tunnetta elossa. Tässä hetkessä kun ei ole haasteita, ellei juuri ole palavassa talossa. Mieli samaistui edelleen johonkin jota oli kokenut aiemmin samana päivänä, joka ei enää edes ollut totta.
Muistutan jälleen, joka kerta kun kokee turhaa kärsimystä on mieli lisännyt todellisuuteen jotain. Joko se on mielikuva tai ajatus,epämukava tuntemus johon samaistuu.
Tälläisessa tilanteessa on tärkeä voida palata tähän hetkeen, siihen hetkeen jossa oikeasti olet.
Mielikuvien ja oman sisäisenkeskustelun tiedostaminen voi riittää, ja päästää niistä irti sen jälkeen.

Mitä luulet, kehittyisimmekö koskaan jos aina tuntuisi kivalta ja olisi tasapainoista?
Elämän luonne ei ole pysähtyminen. Ihmisaivot taas vastustavat luontaisesti muutosta. Ärsytys, kiukku, pettymys tai joku negatiiviseksi määritelty tunne ( jota se ei suinkaan todellisuudessa ole) on meille parhaimmillaan merkki siitä että on aika tehdä jotain toisin! On aika joko irtipäästää jostain vanhasta uskomuksesta tai ajatusmallista, on aika oppia uusia ja paremmin toimivia keinoja!



Joskus on tietysti käynyt niin että tunteen jatkuessa pidempään ( viikkoja, kuukausia, jopa vuosia) siihen on vain jääty jumiin. Aivot toistavat samaa kaavaa, koska osaavat sen erityisen hyvin.
Esimerkiksi itse olin joskus masentunut myös tottumuksesta. Osasin masentuneen tehtävät oikein hyvin. Aivot tekevät asiat mielellään tutuilla tavoilla, eivät ne ymmärrä ovatko nämä tavat ” hyviä tai huonoja”.
Toki masennukselleni oli myös tarkoitus. Oli viesti minulle että en elänyt täyttä elämää. Jos olisin paremmin vuosia sitten tiennyt, minulta ei ehkä olisi mennyt useaa vuotta sen kourissa, vaan olisin heti ymmärtänyt että nyt on aika tehdä jotain elämässä ja omassa ajattelussa toisin. Siltikään en vaihtaisi päivääkään pois, ja vaikka kaikki se mitä tuolloin koki tuntuu nyt lähinnä huvittavalta oli tuolloin täysin totta.



Jos koet säännöllisesti vaikkapa turhautumista ja ärsytystä tai jotain muuta tunnetta, ennen kuin luet eteenpäin tee seuraava:
Sulje silmäsi ja voit kuvitella itsesi tuon tunteen pauloissa eteesi.
Kysy nyt mielessäsi tuolta tunteelta : Mitä sinä haluat kertoa minulle?
Tunteen viestin voit vastaanottaa tietysti vain sinä!
Ole ennenkaikkea rehellinen itsellesi. Sinun ei tarvitse heti tehdä mitään toimenpiteitä asian suhteen, vaan alkuun vain tiedostaa.


Perjaatteessa siis, tunteille ei tarvitse tehdä mitään! Miten helppoa.
Ainoa asia joka sinun on tehtävä, on vastaanottaa tunne ja lakata taistelemasta sitä vastaan. On fiksumpaa osata ratsastaa aalloilla, kuin koittaa vaikuttaa merenkäyntiin.
Jos ihan oikeasti vaan koet vaikkapa kiukun tai pettymyksen, voit huomata miten nopeasti se menee ohi. Mielessään voi sanoa tunteelle ” Huomasin sinut ja otan sinut vastaan”. Joskus tässä vaiheessa rupeaa jopa naurattamaan ääneen. Koe vaan tunne ja mene eteenpäin.
Tietenkään mikään tunne ei anna lupaa reagointiin tai väärinkohteluun ja niin edelleen. On eriasia kokea tunne kuin reagoida tunteeseen!
Kokemalla tunteet puhdistat olemustasi, kevennät oloasi etkä kätke sisällesi turhaa kuonaa.


Suomessa olemme usein vain tottuneet sullomaan tunteet sisällemme, ja näyttämään ulospäin viilipytyltä. Mistä olemme ensinnäkin keksineet sellaisen vallitsevan uskomuksen että elämän tulisi aina olla kivaa ja helppoa? Monet ovat oppineet mallin jossa karataan voimakkaita tunteita viimeiseen asti. Elämä elää liikkeessä ja tunteet kuuluvat asiaan. Luultavasti kaikkia meistä on hyssytelty kun lapsena olemme itkeneet. Luultavasti kaikkia meistä on kommennettu rauhoittumaan jos olemme suuttuneet. Me tarvitsemme lapsena rajoja, mutta ymmärrä miten helposti mieli yhdistää näistä kokemuksista oletuksen että tietyt tunteen eivät olisi sallittuja. Anna siis lupa tunteiden tulla ja mennä, koe ne , mutta älä tartu niihin sen kummemmin.


Jos haluat voit myös kokeilla harjoitusta, jolla pystyy vaikuttamaan oloonsa nopeasti. Toisinaan voi olla tarpeen, että osaat laimentaa tai ottaa pois esim. stressin, jännityksen tai jonkun muun ikävän fiiliksen voidaksesi toimia sinulle pitkässä juoksussa parhaalla tavalla.Mielikuvat ovat tietysti tähän myös hyvä työkalu, mutta  toinen todella yksinkertainen ja tehokas tapa helpottaa vaikka stressiä tai jännitystä on spinning feelings. Varoituksen sanana, tämä on erittäin helppo tekniikka. Jopa niin helppo että mieli saattaa ihmetellä voiko se todella olla näin yksinkertaista :)


Jokainen tunne siis sijaitsee jossain kehossasi. Jollemme ole näistä tietoisia tunteet vaihtelevat meissä kuin itsessään. Tähän prosessiin voimme kuitenkin vaikuttaa. Erityisen hyvä taito esimerkiski jännityksen, stressin tai vaikka jopa kipujen suhteen.
Lukuisien asiakkaiden kanssa olen huomannut, että ikävältä tunteet sijaitsevat usein kurkun, rintakehän, vatsan tai pään seudulla ja ne tuntuvat usein liikkuvan aluksi niin, että tuntuu kuin tunne tulisi itseä kohti. Mutta kuten missään muussakaan, oikeaa taikka väärää ei ole. Tunteet voivat siis liikkua mihin suntaan hyvänsä – tärkeintä on, että opit kuinka löydät suunnan, johon pyörittämällä olosi helpottuu.

Usein ihmiset tiedostamattaan itseasiassa näyttävät käsillään, missä heidän tunteensa liikkuvat. joku sanoessaan ”Musta tuntuu, että asiat vaan pyörii mun päässä” liikuttaa kättään päänsä kohdalla ja joku toinen taas voi sanoa: ”En pysty rauhoittumaan” ja pyörittää samalla kättään vatsansa kohdalla. Harva näitä huomaa, mutta nämä ihmisten eleet on juurikin todellisuudessa niin kirjaimellisesti otettavia kuin he asiat itse kertovatkin. Asiakaalla, jolla ”Asiat pyörivät päässä”, tuo tunne laitettiin pyörimään toiseen suuntaan – jolloin kokemus helpotti!
Toisille on helpompaa kuin toisille löytää missä tunne sijaistee, mutta tässäkin kehittyy vain harjoittelemalla! voi olla, ettei ole heti helpointa löytää missä tunne sijaitsee. Emmehän me jatkuvasti tiedosta, että “Ahaa, ilo liikkui minussa nyt vasemman korvan kautta oikeaan varpaaseen”, emme tietenkään.

Tunteita voi siis :
Paikantaa, laimentaa ja poistaa sekä vahvistaa ja voimistaa.

Kartoita missä joku " ikävä" tunne sinulla sijaitsee, mihin suuntaan se liikkuu. Kokeile sen jälkeen vain liikuttaa sitä mielessäsi toiseen suuntaan ja anna olosi keventyä jokaisella kierroksella. Niin hihhulilta kuin tämä itsessään jo kuulostaa, tämän " tieteellinen" puoli löytyy aivokemian muuttamisessa ja siinä että vanhoja kärsimykselle alttiita neuronien välisiä yhteyksiä ikäänkuin kumotaan. 
Toinen hyvä koe voi olla että huomaat " ikävän" fiiliksen, katsot ylös kattoon ja hypit samalla kuin ajattelet sitä. Muutat varsin äkkiä tunnetilasi, ja voit keskittyä olennaiseen- tähän hetkeen.

Todellinen vahvuus alkaa heikkouden tuntemisesta. UGh ;)

Jos jaksoit lukea tänne asti, kiitos. Käyhän ihmeessä hakemassa ilmainen rentoutus äänite kotisivuiltamme.





torstai 25. lokakuuta 2012

Surrur

Juttelimme ystäväni kanssa surusta hiljattain. Hänen läheisensä oli kuollut hiljattain, ja puoliso oli luonnostaankin noin 65-vuoden yhteisen elämän jälkeen melkoisessa surussa. Odottaa jo omaa lähtöään.



NLPn kehittäjä on joskus sanonut että kaikki ihmissuhteet päättyvät lopulta suruun.Läheisen kuolema viimeistään tuo surun. Kuka on kuitenkaan sanonut surun olevan paha asia? Uskon (nyt sukellus pumpuliin, kiitos) että voi olla myös rakkaudellista surua. Eikä kyseessä olekkaan se, että suru olisi jotenkin paha asia, tai että sen kanssa ei voisi elää. On ISO väärinkäsitys, että suru olisi jotenkin kamala tunne. Kyllä minä ainakin haluan olla surullinen, jos joku minulle rakas henkilö vaikka kuolee. Haluan antaa elämän tuntua. Olen täällä elämässä, en välttelemässä sen luonnetta. Elämän luonne on että asioita tapahtuu, mielen ja egon keksintö on se että nämä asiat pitäisi luokitella hyväksi tai huonoksi. Sen jälkeen kun informaatio tulee aivoihimme ympäristöstä, on kaikki pelkkää kemiaa. Aivot tekevät suodatus prosesseissaan määritelmän, todellisuus itse on täysin ehjä ja eheä. Surukin on tylysti ilmaistuna vain päässä olevaa kemiaa, ei sen vaarallisempaa. Vaarallista tai pelottavaa voi tehdä sen vastaan taistelu, ajatus että ei saisi surra tai se että samaistaa itsensä johonkin tunteeseen, tai kuvittelee että jokin tunne " oikeuttaisi" jotain toimintaa tai toimimatta jättämistä. " Koska olen surullinen en nyt voi..." " Koska minulla on ollut rankkaa" , jne.
Olen itse lähtenyt tälläisiin ajatuksiin joskus mukaan.
Mieli tykkää luoda tälläisiä perusteluja. Mieli tykkää myös ajatella että " ikäviä" tunteita ei saisi tuntea, tai että niistä pitää ainakin äkkiä päästä eroon. Energia meneekin tällöin usein vaan siihen vastaan taisteluun. Kun olisi yhtä hyvin voinut kokea tunteen, määrittelemättä sitä , pyrkimättä päästä eroon ja that's that. Se vaan kuulostaa aivan liian helpolta.

Pidin eilen koulutusta jossa opetin mm. spinning feelings nimistä tekniikkaa, ja sitä miten tunteiden " viestin voi kuulla". Samassa koulutuksessa kuitenkin puhuin siitä, että tunteelle ei tarvitse tehdä mitään muuta kuin tuntea ja tiedostaa. Ristiriitaista eikö? Meidän on jokaisen kehitettävä omat tuntosarvemme, joiden avulla opimme kuulemaan ja näkemään mitä milloinkin tarvitsemme. Moni on esim. vain oppinut   märehtimään ja samaistamaan itsensä esim. negatiivisuuteen tai ahdistukseen. I know, törkeä väite mutta on muistettava että aivot mm. oppivat yleistämällä, ja toimivat sekä ajattelevatkin mielellään tutuilla tavoilla. Havainnollistava esimerkki voisi olla, että jos mietit ajatuksiasi joita sinulla on ollut tänään, veikkaan että samat ajatukset olet ajatellut jo useamman kerran eilenkin. Ajatukset ovat luonnostaan helposti vanhan toistoa :) Muutoksen , vaikka se miten positiivinen itselle olisi tekeminen ei ole helppoa aina juuri siitä syystä, koska jo neurologia kiukuttelee koska joutuu käyttämään enemmän energiaa. Tästä syystä vaikkapa uuden oppiminen väsyttää usein fyysisestikkin, aivot työskentelee kovempaa.
Ihailen jokaista, joka uskaltaa elämässä viedä itseään sinne minne alkuun pelottaisi tai jännittäisi mennä. Enkä tarkoita nyt kummitusjunaan menoa, vaan vaikkapa sitten itsensä voittamista sen suhteen että uskaltaa tehdä asiat JOTENKIN toisin. En tarkoita hiilellä kävelyä tai benji hyppyä. Tai miksei niitäkin.Jokainen ehkä tietää mikä olisi itselle pelottavinta henkisesti juuri nyt.
Kun olin itse täydessä "treeni kierteessä" , pelottaa oli mm. että sairastuisin. Pelottavinta oli että en kokisi olevani vahva.
Noh, olin jästipää ja sairastuin. Näin että selviänkin ihan hyvin, vaikka välillä otti niin kipeää toimia uusilla tavoilla. Ajatus siitä, että pieni ärsytys johtuu vaan siitä että aivot luovat uusia hermosolujen välisiä yhteyksiä helpotti kummasti. Tämä on vaan kemiaa :) !



Elämää kuuluu ensisijaisesti elää. Ei etsiä korjattavaa tai petrattavaa jatkuvasti, vaikka joksus sekin on tarpeen, mikäli haluaa hyvinvoida. Voisiko kuitenkin luottaa siihen,että ne omat tuntosarvet kertovat mikä on itselle missäkin tilanteessa tarpeen? Helppoa se ei aina ole. Onko joku luvannut että olisi?
Oma suhtautuminen ja asenne voi tehdä mistä tahansa kaunista , rakkaudellista ja helppoakin.

Kun antaa itselleen luvan epäonnistua, ei koskaan enää epäonnistu.

Meneeköhän niin, että jos oikeasti ja täysin jokaisella solullaan antaa itselleen luvan vaikka suruun, ettei enää koskaan koe surua  kuten ennen? Näin olen itse tähän asti huomannut. Taidan kuitenkin koputtaa puuta , ihan varmuuden vuoksi ;)

Viitisen vuotta sitten koin kovan surun, erään lähtiessä täältä aivan "liian aikaisin".  Ehkä hän lähti kuitenkin oikeaan aikaan. Turha kuitenkaan itkeä mailman tuskaa, omaa menetystä, hänen läheisten menetystä tai mitään muutakaan. Mutta itkeä voi. Ihan sen itsensä vuoksi.

  Jokainen joka on joskus kokenut rakkauden on voittanut.