Näytetään tekstit, joissa on tunniste nlp. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste nlp. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Brainwash

" En odota yllätystä, en pidätä hengitystä, mä aion jättää sen kaiken taakse päin,
Mun pakoni loppuun juostu on" - Kaija Koo

Mieli alkaa lapsesta alkaen ehdollistumaan ties mihin. Syntyy kuvitelmia mikä on oikein,mikä väärin, miten on asianmukaista toimia, miten kuuluu elää. Punainen mökki ja peruna maa, 2,8 lasta ja labradorin noutaja. Toimitko ehdollistumien mukaan vai vapaasti?
Voisi sanoa, että iso osa ihmisistä elää massiivisessa unessa kuin suorittaen elämää. Tällöin elämää ohjaa kuvitelmat, ajatukset ja normit. Voimme toimia hyvin tässä maailmassa, myös hereillä.Havahdu ja herää tutkimaan mistä mitkäkin ajatukset kumpuaa?Joskus pyrin itse elämään kuvitelmieni kunnollista elämää. Se oli kaikkea muuta kuin elämää. Se oli aivopesu enemmänkin :)Oli pelottavaa ja jännittävääkin mm. jättää turvallinen vakituinen työ ja kompromissi ihmissuhteet sekä muut yleiset uskomukset elämästä. Kaiken tuon pelon ja jännityksen keskellä tunsin kuin olisin palannut kotiin, kuin olisin herännyt järjettömästä unesta.

Siinä missä aiemmin olin valittanut ympäristöstä, raskaasta työstä ja vaikka mistä, olinkin nyt vapaa. Ajatukset olivat luoneet kuvitteellisen vankilan. Sen vankilan ovi oli kuitenkin kokoajan auki. Sieltä tarvitsi vain kävellä ulos. Se vaati rohkeutta ja elämään luottamista.Tapahtuiko muutos yhdessä yössä? Ei. Ei kukkakaan puhkea heti istuttamisen jälkeen kauneimpaan kasvuun. Kaikki alkaa siemenestä, joka istutetaan. Sitten sitä kastellaan ja ravitaan ja ehkä välillä kitkeään rikkaruohoja. Sitten sieltä kasvaa kukka. Mieli voi olla kärsimätön, se haluaisi olla jo ratkaisussa, selkeydessä, tai ihan missä tahansa muualla! Luota siihen että olet joka hetki oikeassa paikassa. Elämä on kaikista paras opettaja.
Se kannatti. Vastaavanlaisia tarinoita olen vierestä saanut todistaa jo lukuisia. Mikään ei tee onnellisemmaksi, kun nähdä vapaa ihminen tekemässä sitä mitä sydän oikeaksi kokee, vaikka se miten järjettömältä näyttäisikin. Jokaisen ei tarvitse tehdä mitään isoja ja ihmeellisiä hyppyjä oravan pyörästä. Ei kaikkien tarvitse olla yhtäkkiä elämäntaidon valmentajia ja unelma elämän puolesta puhujia. Tutki rohkeasti sitä mitä elämä haluaa sinulla tehdä?



Mitä tekisit, jos rahalla, muiden mielipiteillä ei olisi mitään väliä? Mikä on vain kivaa?Ole vain rehellinen itsellesi, se riittää.Ole rohkea, katsoessasi uskomusten läpi. Muista että mikään uskomus ei ole totta.
Sanat ja kuvaukset mahdollistavat vuorovaikutuksemme. Toisaalta ne rajaavat jotain jota on mahdotonta kuvata täydellisesti sanoin tai lausein. 
Mieti vaikka puun lehteä. Sanana se on vain lehti. Kokonaisuutena se on ihme.
Sama pätee ihmiselämään. Olet yksi osa ilmenevää elämää, jolle on joskus annettu nimi. Ehkä sinulle on myös kerrottu millainen olet.  “ Sinä olet sporttinen poika”.  “ Menet aina sieltä mistä aita on matalin” “ Olet hyvä matikassa” , “ Et ole koskaan ollut kärsivällinen” , yms.


Ole valmis tutkimaan omaa “ karttaasi” maailmasta, itsestäsi.
Millaisia uskomuksia sinulla on itsestäsi?
Mistä tiedät niiden pitävän paikkansa?
Koska sinulle on kerrottu niin?
Tarkista itse!
Voisiko olla, että “ minä” on vain yksi uskomus muiden joukossa? 


Minä on tarina, joka opitaan.
Meille aletaan lapsesta asti kertomaan erilaisia asioita totuuksina. Kuten vaikka möhkäleelle joka on keskellä päätä annetaan nimeksi nenä, meille annetaan jokin nimi. Tämä on toki hyväkin asia, jotta kommunikointi sujuu helpommin.
Lapsi alkaa samaistumaan nimeensä ja syntyy kokemus siitä että on jokin " raameihin mahtuva yksikkö". Nenä on nenä ja piste. Minä olen minä ja piste. Mieli etsii merkityksiä ja tarkoituksia, alamme vetämään mielessämme tulkintoja x=y tyyliin. Toimin joskus näin = olen siis tälläinen! Joskus oli tälläinen ajatus = Se oli minun ajatukseni joka tarkoittaa xxx. Jos siis tarpeeksi kauan hoetaan hauki on kala hauki on kala hauki on kala, niin hauki alkaa vaikuttamaan kovinkin kalalta .Sama minän suhteen. Minä yrittää kuvata jotain, jota on mahdotonta kuvata. Minä yrittää laittaa raameihin jotain jota ei voi pysäyttää, sillä se liikkuu, muuttuu ja elää kokoajan.

Mitä ihmettä se tarkoittaa? Sitä että Kokemus todellisuudesta ei ole todellisuus itse.
Mikä aiheutaa 99% murheista ja ongelmista? Vääristynyt KOKEMUS.Ei todellisuus. Haasteita ja hankaluuksia meillä on silloin kuin muistelemme mennyttä ja samaistamme itsemme siihen, vastaavasti saatamme tällöin etukäteen pelätä tulevaa ja kuvitella siitä kauhuelokuvia. Vain ajatus voi luoda kartalle eli omaan kokemukseen kärsimystä.
Karttasi koostuu mm. aiemmista kokemuksistasi, arvoistasi, uskomuksistasi , asioista joita olet oppinut mm. kulttuurista, mediasta, ympäriltäsi. Todella moni asia vaikuttaa meihin ilman että edes tiedostamme sitä. Kartta on vain kuvaus todellisuudesta joka vain on. Todellisuus itsessään ei ole hyvää, pahaa, oikeaa, väärää, enempää , vähempää, hyvempää,parempaa. Todellisuus vain on. 





Mitä ihmettä se tarkoittaa? Sitä että Kokemus todellisuudesta ei ole todellisuus itse.
Mikä aiheutaa 99% murheista ja ongelmista? Vääristynyt KOKEMUS.Ei todellisuus. Haasteita ja hankaluuksia meillä on silloin kuin muistelemme mennyttä ja samaistamme itsemme siihen, vastaavasti saatamme tällöin etukäteen pelätä tulevaa ja kuvitella siitä kauhuelokuvia. Vain ajatus voi luoda kartalle eli omaan kokemukseen kärsimystä.
Karttasi koostuu mm. aiemmista kokemuksistasi, arvoistasi, uskomuksistasi , asioista joita olet oppinut mm. kulttuurista, mediasta, ympäriltäsi. Todella moni asia vaikuttaa meihin ilman että edes tiedostamme sitä. Kartta on vain kuvaus todellisuudesta joka vain on. Todellisuus itsessään ei ole hyvää, pahaa, oikeaa, väärää, enempää , vähempää, hyvempää,parempaa. Todellisuus vain on. 
Tietoinen mieli hahmottaa n. 5% siitä mitä todellisuudessa on , joten käsitys itsestä ja elämästä on monella 95% virheellinen, vääristynyt ja pelkkää tulkintaa. Vaikka tämä tässä vaiheessa kuulostaisi vielä ihmeelliseltä tai oudoltakin, jätä se ajatuksena mieleesi. 
Ei kukaan syö tunteisiinsa, vaan kokemukseensa mm. siitä mitä kyseinen ruoka antaa itselle.
Ei tupakkaa polteta koska se rentouttaa, vaan koska joku kuvittelee sen rentouttavan.
Ei kukaan epäonnistu sen vuoksi että olisi surkea vaan koska kuvittelee ettei onnistuisi.
Tietäminen on turhaa, kokeminen ratkaisee.
Kokeminen samaistumatta tarinaan.
Mikä on totta sinun kartallasi ja maailmassasi?

Luota prosessiin. Se käynnissä, koko ajan.

Yksi NLP:n perusperjaatteista on että kartta ei ole maasto.Kuvittele että menet ravintolaan ja luet ruokalistaa. Voit lukea vain kuvauksia ruuasta, mutta ruoka itsessään on ihan muuta kuin kuvaukset siitä. Kuvaukset voivat luoda mieleesi mielikuvia ja kuvitelmia siitä millaista ehkä tuo ruoka mahdollisesti tulee olemaan. Mutta jos haluat tietää miltä omenapiirakka maistuu, et sinä reseptiä syö.

Tuo kaikki on vain tarinaa, johon mieli samaistuu.

Tunne on vain kokemus – ei todellisuus! Joka kerta jos olemme kiukkuisia, väsyneitä, pettyneitä ja niin edelleen, me mielessämme vääristelemme todellisuutta.  
Vain kokemus voi tuottaa turhaa kärsimystä. Mieti tätä seuraavan kerran jos vaikka loukkaannut jollekkin. Mikä kokemuksessasi saa sinut tuntemaan niin?  Ajatus, tunne, johon uskot? Tarina jota mieli kertoo?
Ei pelokas oikeasti hämähäkkiä pelkää, vaan kokemustaan hämähäkistä!
Oletko aivan varma? Niin varma, että laittaisit pääsi pantiksi.



 Jos katsot leffaa johon olet uppoutuneena täysin olet vähän kuin omassa maailmassasi uppoutuneena elokuvaan ja"elät leffan tarinan mukana. Sitten havahdut ja huomaat että se ei olekkaan todellista ja niin jatkat elokuvan katsomista. Katosiko valkokangas oivalluksesta? Muuttuiko olohuone oivalluksesta? Kaikki on ympärillä kuten aiemminkin, kuten silloinkin kun vielä samaistuit elokuvaan.
Mikään oivallus itsessään ei muuta ympäristöä. Moni odottaa ajatusten tai tunteiden katoavan. Minne ihmeeseen ne katoaisivat? Nehän ovat kokoajan tapahtuneet täysin itsestään, vain määrittelemällä niihin voi uppotua ja ruveta pitämään todellisina. Totta on se että ne tapahtuvat.Mutta onko sisältö totta? Oletko aivan varma?

Läsnäolo ei yritä muuttaa mitään väkisin, läsnäolo voi vain huomata ja tarkkailla. Läsnäolo ei tiedä mitään, läsnäololla ei ole vastauksia. Läsnäololla ja aidolla olemisella on kysymyksiä, muttei vastauksia. Läsnäolo ei rantaudu tai tule valmiiksi, vaan se on elämässä, elossa, liikeessä. Ehkä se välillä pysähtyy hetkeksi keräämään voimia, ja jatkaa taas matkaansa ETEENPÄIN.
Kehittyminen tapahtuu kysymällä kysymyksiä, joihin ei ole vastauksia.
Kehittymisellä en nyt tarkoita sitä että " olisi enemmän jotain". 
Mieli on sokea useimmille mahdollisuuksille, se on niin kiireellinen ajatuksissaan. Vapaus näkee loputtomat mahdollisuudet, koska se on avoin. Kaikille.

lauantai 12. tammikuuta 2013

Mitä NLP on ja mitä se ei ole

On mahdotonta sanoin kuvailla mitä NLP on. Helpompaa olisi kertoa mitä se ei ole.
NLP ei ole mikään yksi ja ainoa totuus. Se ei ole mikään ratkaisu kaiken mailman haasteisiin. 

Itse olen maailman kiitollisin, että olen joskus löytänyt NLPn pariin ja saanut lisäksi olla kouluttamassa sitä lukuisille henkilöille. Niinkuin monessa muussakin elämän kontekstissa, kuuluu ensin "kiinnittäytyä" ja myöhemmin päästää irti. Olen aiemmin sortunut NLP:n suhteen ylihypetykseen ja pitänyt sitä ratkaisuna lähes kaikkeen. Forgive me, olin väärässä. NLP on edelleen äärimmäisen hieno työkalu, mutta se on vain työkalu. Se tarjoaa ymmärrystä mm. mielen toimminnasta ja todella tutkimalla (huom. ei sokeasti uskomalla) on mahdollista löytää ihmeellisiä asioita. Kartta ei ole maasto. 

Monet asiat, joita olen täälläkin blogissa kirjoitellut eivät kuitenkaan ole varsinaisesti yhteydessä NLP:hen. Toisaalta, en olisi kuitenkaan koskaan päätynyt näihin ymmärryksiin tai "ei ymmärryksiin" ilman NLP:n oppeja. Kun raadollisen rehellisesti tutkii kysymystä " mikä on aivan varmasti totta?" on saanut kyseenalaistaa KAIKKI vanhat oppinsa ja uskomuksensa. Myös NLP:hen liittyen. Tiedolla ei tee mitään, kokemuksella tekee. Tämä on vain syväntänyt ymmärrystäni mielen toiminnasta.

NLP:n kehittäjäkin on moneen kertaan sanonut että kokeminen ratkaisee, mutta sitä niin helposti haluaa vain omaksua tietoa, kokematta aidosti itse. Tämäkin taitaa kuulua mielen luonteeseen. Olisi niin kiva tietää, mutta mitä voi todella varmasti tietää? Aito kokeminen takertumatta totuuksiin on vapauttavaa, ihanaa , kevyttä. Tiedolle ja kehitykselle on myös paikkansa, mutta sokeasti ei kannata uskoa mihinkään.





NLP on huikea juttu, mutta ehkä se on vähän paisunut siinä uskomuksessa, että sen tulisi olla ratkaisu kaiken maailman ongelmiin. Jenkkihypetys on vain kuvottavaa, aitous ja rehellisyys on kaunista, todellista ja vapauttavaa. On totta että voimme hyvin paljon tietää mielestä ja sen toiminnasta, mutta mikä on se ihmeellinen voima mielen takana, jota tuskin voi koskaan selittää?  Mikään suuntaus, teoria tai metodi ei voi tarjota kuin malleja ja suuntaviivoja, ei koskaan totuutta. Kuinka vapauttavaa. Näkemällä mielen taakse, näet mielen toiminnan. Olet vapaa sen jojottamisesta, sillä tunnet rakkaimman vihollisesi. Sitä ei vihata hengiltä, vaan tiedostetaan sen toiminta. Respect. Ei työnnetä pois , eikä tartuta mihinkään.

“Enlightenment is a destructive process. It has nothing to do with becoming better or being happier. Enlightenment is the crumbling away of untruth. It's seeing through the facade of pretence. It's the complete eradication of everything we imagined to be true.”

― Adyashanti

Pidämme tätä pään siäistä totuuden torvea helposti itsenämme.

“Ajattelen siis olen”, sanoi Descrates. Mutta tämä on iso harha.

Emme me ole ajatuksemme. Mistä voimme esimerkiksi tietää mikä on seuraava ajatuksemme? Ajattelua, kokemista ja tuntemista tapahtuu mutta ne emme ole me. Esimerkiksi kun synnymme ja olemme pieniä lapsia, meillä on vain kaksi pelkoa: kovat äänet sekä putoaminen. Kaikki muut pelot, uskomukset ja ajatusmallit opitaan sen jälkeen.


Ei kukaan synny esim. Huonon itsetunnon kanssa. Stressi, tunteet, masennus kuten onnellisuuskin syntyvät tarinasta jota itsellemme kerromme, ajatusten kautta. Tarina ei kuitenkaan ole läsnä nyt, vaan se on menneessä tai tulevassa.

En mä pysty asenteesta - pystyn mihin tahansa.

Palkkatyöläisestä yrittäjäksi.

Läheisriippuvaisesta vapaaksi.

Vapaasta aitoon ja rakastavaan suhteeseen.

Neidistä vaimoksi.

Monenmoista roolia ja identiteettiä joihin on liittänyt itseään.

Vapaana rooleista olo on ihanaa! Voi tehdä kaikkea mitä aiemminkin, vapaana omista leimoistaan tai kuvittelluista velvollisuuksista. Ei ole painetta olla minkäänlainen, koska ei ole minkäänlainen. Mielelle tämä oli rankkaa ja surullistakin irroittaa. Se niin tahtoi olla jotain. Rooleja tuli tietoisuuteen yksikerrallaan. Ne kyseenalaistettiin. Tutkittiin niihin liittyviä uskomuksia ja odotuksia. Ja sitten taas tutkittiin näiden paikkansa pitävyys.

Paradoksaalista on se, että kun ei ole mitään tarvetta olla mitään erityistä, iso tiedostamaton paine katoaa savuna ilmaan. Täytyy kyllästyä todella itseensä.

Enkä sano, ettenkö olisi vieläkään totaalisen kyllästynyt. Jaksanhan kuitenkin kirjoittaa jo mennyttä tarinaani. Kivi kerrallaan! Vapautuminen ei ole mikään viimeinen pysäkki, päin vastoin se on alku. Älä koskaan luule olevasi perillä, se on mahdotonta. On myöskään mahdotonta löytää yhtään mitään muuta todellista kuin tämä hetki.

Ne ongelmat tai haasteet  joita näemme maailmassa ovat heijastusta sisäisistä ristiriidoistamme, uskomuksista, peloista, epävarmuuksista, ahneudesta jne. Mikä tahansa asia, mikä ärsyttää ja nostattaa tunteita on peili itsestämme. Näemme toisissa ihmisissä itsemme. Näemme ongelmissa omat ongelmamme ja koemme negatiivisia tunteita, koska koitamme tiedostamattamme kieltää oman osuutemme ongelmaan. Sisälle tukahdetetut tunteet luovat ristiriitoja. Kun tiedostamme tämän, vapaudumme ja näkökulma muuttuu.Kun kohtaat voimakasta ärsytystä jotain muuta kohtaan, tutki mikä hänessä tai tässä toiminnassa sinua ärsyttää? Missä tilanteissa itse toimit niin? Mitä haluaisit sanoa tälle henkilölle?


Anna anteeksi, ja mene eteenpäin.






Vapaus on sitä, että käytännössä ei tarvitse luopua mistään. Vapautuessamme luovumme ainoastaan mielen illuusioista, mutta se pitääkin jokaisen oivaltaa itse. Mielemme haluaa ajatella "pitääkö minun luopua tuosta, jotta voin vapautua?" Näin kuvittelin joskus itsekin. Portti on auki koko ajan. Itseasiassa, ei ole mitään porttia joka pidättelisi. Pahin ja ainoa vastustaja on mielesi.

Tätä vastustajaa ei voitetta vihalla, vaan tuntemalla sen toiminta. Mieli haluaa tehdä asiat monimutkaisiksi, hankaliksi. Totuus on kuitenkin äärimmäisen helppo ja yksinkertainen juttu.

Sen sijaan että tutkisi miten olla totuudellinen, voi olla helpompi tutkia sitä miten ei ole. Mitä jatkuvasti tekee väistelläkseen totuutta ja läsnäolevaa hetkeä?


Entä jos et uskoisi tuohon ajatuskeen? Oletko aivan varma että se on totta?Mitä voit oppia tästä? Mihin tarvitsit tätä kokemusta?Anna anteeksi ja mene eteenpäin.

Vapaus on sitä, että käytännössä ei tarvitse luopua mistään. Vapautuessamme luovumme ainoastaan mielen illuusioista, mutta se pitääkin jokaisen oivaltaa itse. Mielemme haluaa ajatella "pitääkö minun luopua tuosta, jotta voin vapautua?" Näin kuvittelin joskus itsekkin. Portti on auki koko ajan. Itseasiassa, ei ole mitään porttia joka pidättelisi. Pahin ja ainoa vastustaja on mielesi.

Sen sijaan että tutkisi miten olla totuudellinen, voi olla helpompi tutkia sitä miten ei ole. Mitä jatkuvasti tekee väistelläkseen totuutta ja läsnäolevaa hetkeä?

Suomessakin on jo viime vuosina eletty itsensä kehittämisen nousukautta. Toisaalta tämä on äärimmäisen hienoa, ja eteenpäin menoa pelkästä puuduttavaan ja ohjelmoituun elämään tyytymisestä. Itsensä kehittäminen voi olla myös koukku, ja uusi kiinnikke. Jos on aina luettava uusimmat kirjat, oltava siellä missä tapahtuu, opittava lisää ja verkostoiduttava, voi miettiä miten vapaa todellisuudessa on? Tähän lankaan olen itsekkin haksahtanut. Se on uusi ohjelmointi korvaamassa vanhaa. Se on toki luultavasti paljon hedelmällisempi ja antoisampi kuin aiempi, mutta totuuden kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.

Totuus ei kuitenkaan sulje pois itsensä kehittämistä. Miten voisikaan.


Totuus on aina riippumaton lopputuloksesta. Ei käydä seminaareissa ollaksemme parempia tai pelosta että jäisi jostain paitsi. Jos sinne tuntuu aidosti hyvältä mennä, sinne menee vain menemisen vuoksi. Vapaudessa mikään ei ole riippuvaista mistään. Ei ole sitten kun. 


Ole rehellinen itsellesi jos tuntuu siltä että on hyvä vielä kasvattaa omaa erityisyyttä ja henkilökohtaista menestystä, anna palaa! Tämä on myös tärkeää mielelle, jotta se voi lopulta kyllästyä itseensä.



Menenkö nyt lenkille vain piiskaamaan itseäni koska ( kuvittelen) olevani sen jälkeen parempi ihminen?

Oivalsin, että minun piti ensin kasvattaa tarpeeksi arvostusta omaa itseäni kohtaan, jotta pystyin luopumaan siitä. Tämä tosin piti oivaltaa monta monta kertaa eri konteksteissa, ennen kuin sen vihdoin sisäisti. Uusia, parempia kiinnikkeitä tulee niin kauan, kunnes kyllästyy lopullisesti itseensä. Masennukseen kiinnittyneestä positiivisuuteen kiinnittyjäksi.

Aina kun luulet olevasi jossain/toimivasi oikein, kyseenalaista. Ole rehellinen, etenkin itsellesi. Mistä tekoihisi/ajatuksiisi pohjaavat arvot kumpuavat? Tulevatko ne vanhemmiltasi, kavereiltasi, medialta, henkisistä kirjoista, guruilta, omista tulkinnoista perustuen mihin? Sen jälkeen kun luovutat (uusistakin) uskomuksestasi, matkasi helpottuu ja avautuu jälleen vapaammin.

Minun piti myös keretä saavuttaa unelmiani, ja enemmänkin vain huomatakseni että vaikka elää unelmaansa se ei ole tae onnellisuudesta. Onnellisuus on sisäinen tila ja kokemus. 

Summasummarum:

NLP on makea juttu. Sen voi käsittää monella tapaa. Mieheni kuvaa NLP:tä hyvin, se on kuin uuden kielen opettelua. Onko Espanjan kielessä jotain "totta tai tarua"? Ei. Se on universaali käyttäytymisen ja vuorovaikutuksen kieli. 

Aivojen käyttöopas joka avaa monille uusia ymmärryksiä ja havahtumista mielen ihmeellisen maailmaan. 

Suosittelen jokaiselle joka haluaa ymmärtää mielen ja aivojen toimintaa paremmin NLP:n opiskelua. Olen saanut ohjata myös henkisen hyvinvoinnin valmennusta, jossa päästään suoraan ytimeen. Tämä ei varsinaisesti ole NLP:tä, vaan jotain ihan muuta. Jotta voimme kuitenkin mennä eteenpäin ja tutkia yhä syvemmin olemisen olemusta, olemme luomassa jotain ihan uutta. Siitä lisää lähipäivinä.

NLP:lle on paikkansa tietyssä kontekstissa, ja koulutankin sitä ilolla edelleen.
Olemisen ihmeelle ja itsensä tuntemiselle ( tai jopa sen tuntemiselle mitä ei ole) on myös paikkansa kun halutaan tietää vastaus kysymykseen " kuka olen ja mistä tässä kaikessa on oikein kysymys"?

Maailma on täynnä ihmeellisiä asioita, enkä varmaan koskaan kyllästy sen ihmeiden tutkimiseen. Älä sinäkään koskaan pysähdy. Eteenpäin.


torstai 3. tammikuuta 2013

Pelko huutaa, anna ruokaa!

Hiljattain ystävä kyseli mitä voisi tehdä hylätyksi tulemisen pelolle. Ennenkaikkea hatun nosto rohkeudesta " myöntää" ja tunnustaa yksi hyvinkin inhimillien pelko. Sydän pakahtuu rakkaudesta ja ilosta, aina kun kuulee, huomaa ja näkee jonkun tarkastelevan ja tutkivan rehellisesti elämää, syyttämättä muita, ympäristöä tai mitään muutakaan. Ei ole muuta keinoa vapautua kuin sisälle päin, ja rehellisesti.
Ystäväni kertoi pelon ollessa vallassa että ikään kuin ajatukset etsisivät kaikesta mitä kumppani tekee/ ei tee jotain syitä miksi toinen olisi lähtemässä/ jättämässä. Olo voi olla kuulemma hyvinkin fyysinen ja ahdistava.
Tässä tekstissä löytyy lisää mitä mm. fyysiselle tuntemukselle voi tehdä:Tunteet kehossa.
Ystävän tuntemukset kuulostavat hyvin tutulle, voi hyvänen aika miten sitä on joskus pelännytkään mm. kontrollin menetystä ja hylkäystä. Hyvä kysymys voikon olla se, että onko itsellä koskaan mitään kontrollia ollutkaan? Voiko pelätä jonkun menettämistä, mitä ei ole koskaan ollutkaan? Voiko kontrolli olla muualla kuin kuvitelmissa? Entä jos päästää irti ajatuksesta että kontrolloi tai että pitäisi kontrolloida asioita, mitä tapahtuu? Ehkä helpommin sanottu kuin tehty. Tätäkään ei tarvitse uskoa, vaan kokea ja tutkia itse. Mitä voit varmasti kontrolloida? Valitsitko sukupuolesi, sen milloin synnyit?



Tämä kontrolli teema kosahtaa itselle hyvin omaan nilkkaan. Sitä on niin vuosia halunnut ja pyrkinyt kontrolloimaan vaikka mitä. Kehoa, muita ihmisiä, tunteita, toimintaa, sitä mitä muut ajattelee, yms.
Sitä on joskus vähänkuin istunut purkan päälle, joka on sitkeänä tarrautunut housuihin. Kannattaako koittaa repiä purkkaa irti, vai heittää vaan jo tahmeaksi menneet housut pois? Mieli tarrautuu mielellään asioihin, uskomuksiin, ihmisiin, kuvitelmiin, ihan mihin vaan josta voisi jotenkin saada kiinni.
Kun synnymme, meillä on tasan 2 pelkoa. Kovat äänet ja putoaminen. Ehdollistuminen tarinaan ja minään alkaa kuitenkin heti. Lapsi alkaa tekemään tulkintoja maailmasta ja alkaa pitää niitä totena.
Yksi tulkinta, jokseenkin hyvin hyvin hyvin toden tuntuinen on se että olisi joku " erillinen minä". Meille kerrotaan että " tämä on sinun nenäsi" , " sinä olet tälläinen ja tälläinen" , yms.
On hyvä että saamme nimen, on hyvä että opimme nimeämään asioita, mutta se ei ole muuta kuin nimeämistä. Opimme myös helposti ns. " syyn ja seurauksen" suhteen. Jos itken, minua tullaan lohduttamaan. Tai jos itken minua kommenetaan olemaan hiljaa , tarkoittaako tämä nyt sitä että vaikkapa itkeminen on väärin? Ei ole oikeaa tai väärää. Asiat tapahtuvat, niinkuin ne ovat aina tapahtuneet, itsestään ja vapaasti. Niiden leimaaminen tai nimeäminen tapahtuu vasta jälkeen päin.
Näin myös peloissa. Entä jos ei ole onnistumista, tai epäonnistumista, vaan lopputuloksia? Voiko olla mitenkään muuten? Mikä vapaus syntyykään, kun asiat saavat tapahtua. Niin tunteet , kuin ajatuksetkin, ilman henkilökohtaisuutta.
 Mitäs sitä kieltelemään, elämä on vaarallista, siinä voi tapahtua ihan mitä tahansa :)

Opin lapsena mm. saamaan huomiota tietynlaisen marttyyriuden ja pakenemisen kautta kautta. Poissa silmistä, poissa mielestä? Öö, ei. Hirmu kiva onkin ollut opetella tästä pois näin myöhemmin :) Tein paljon muitakin tulkintoja, joista on näin myöhemmin saanut opetella pois. On löytynyt uskomusta mm. siitä millaisia " ihmissuhteiden tulisi olla" , " miten minua tulee kohdella", yms. Uskomuksella on vain se arvo, minkä sille antaa. Mistä tiedän tämän paikkansa pitävyyden varmasti?
 Jos uskomme syvästi siihen kuvitelmaan MINÄstä joka olisi jotenkin erityinen- se tarvitsee jatkuvasti ikäänkuin ruokaa ja ravinnetta pysyäkseen elossa.
On selvää että jokainen elämän muoto on erilainen, ainutlaatuinen ja ihmeellinen. Ei sitä tarvitse todistella, etsiä tai hakea mitenkään. Se kaikki on tässä jo, elämä tässä ja nyt jo, vapaana, virtaavana. Huomaatko sitä , on asia erikseen. Mieli ja ajatukset joihin samaistuin oli joskus luoneet vankilaa ja häkkiä , jonka mukaan elin. Uskomukset tulivat paljon myös mm. kultuurista, lehdistä, ympäristöstä ja ns. oikeasta ja hyväksytystä mallista toimia. Onneksi alkoi näiden kyseenalaistaminen, ja tutkiminen lähemmin.

Pelossa ei ole mitään pahaa. Se on pitänyt meidät vuosikausia hengissä. Pelko haluaa viimeiseen asti suojella erillistä itseä. Pelolle ei kannata olla vihainen, eikä sille kannata antaa muutakaan valtaa. Kaikki mikä alkaa myös päättyy. Mitä on pelon takana? Voiko olla tunteen voi ottaa vastaan hyväksyen, huomata sen miten sekin osa tätä elämää? Voiko olla että jos huomaa miten mieli ja ajatukset lähtevät selostamaan pelon syytä tai tarkoitusta , että mieli toimii niin kuin sen kuuluukin, MUTTA muistaa ettemme ole ajatuksemme. Ajatukset tapahtuvat , ja tunteet tapahtuvat. Merkitykset luodaan.
Life is. <3



Yleisimpiä pelkoja joita mm. Nlp:n avulla hoidetaan on mm. lentopelot, esiintymispelot, sosiaalisten tilanteiden pelot, eläinten pelot. Niin sanotusti " syvempiin" pelkoihin tulee paneuduttua vähän toisella ajatuksella. Minkä on oltava totta tämän ihmisen maailmassa, jotta hän kokee näin?
Minkä oli oltava totta omassa kuvitteellisessa maailmassani aiempien pelkojen ja uskomusten kanssa?
Uskomista asioihin, jotka eivät ole todellisia.
Ei kukaan pelkää esiintyä, vaan AJATTELUAAN esiintymisestä.

Pelosta ja rohkeudesta kirjoittelin aiemmin: täällä ja esiintymisestä: täällä.


torstai 27. joulukuuta 2012

Mitä voisi tästä hetkestä puuttua?

 Moni henkilö ( itseni mukaan lukien) on elämässä kerennyt etsiä yhtä sun toista. Etsiminen voi olla täyttymyksen etsimistä vaikkapa harrastuksista, ihmissuhteista, henkisyydestä, itsensä kehittämisestä, monenmoisesta.
Jostain syystä ilmenee tunne että ihankuin jotain puuttuisi. Mitä tästä hetkestä voisi kuitenkaan puuttua?
Läsnäoleva hetki on juuri sellainen kuin se on. Vaikka se ei olisi täynnä autuutta, hartautta tai suurensuuria oivalluksia, se on kuitenkin ainoa todellinen asia joka tapahtuu juuri nyt.
Mikä on suhteesi tähän hetkeen?
Vastustatko, vai hyväksytkö?
Toisaalta, tottakai etsimme! Tunne siitä ettemme olisi jotenkin kokonaisia ajaa meitä etsimään hyvää oloa ja parempaa jostain. Etsimisessä ei todellakaan ole mitään väärää, päinvastoin.
Jossain kohdin voimme kuitenkin pysähtyä ja ihmetellä sitä mitä oikein etsimme? Meiltä voi vain ajatuksissa, uskomuksissa ja mielikuvissa puuttua jotain nyt.
On eri asia vaikkapa meditoida saavuttaakseen jotain , kuin meditoida vaan siksi että se nyt sattuu tuntuvan hyvältä.
Olen aina ihmetellyt golfia. Lyödään palloa, kävellään perään. Lyödään palloa , ja kävellään perään.
Eihän siinä ole mitään järkeä! Mutta ehkä se onkin juuri pointti koko hommassa, tekeminen vain tekemisen takia.
Maailma on upea ja ihmeellinen paikka, täällä toden totta on tutkittavaa, koettavaa ja ihmeteltävää.
Vaan sen itsensä takia. Mutta jos on tarve löytää joku totuus tai ratkaisu jostain, voi olla hyvä pysähtyä tutkimaan odotuksia ja kuvitelmiaan siitä millaista haluaisi elämän olevan. On vapauttavaa elää ilman odotuksia, tehdä asioita joista tykkää, ja yllättyä joka päivä uudelleen ja uudelleen siitä miten ihmeellistä elämä on. Sitä ei voi ansaita, sitä ei voi saavuttaa.

Joskus pelkäsin ajatusta siitä että läsnäoleva hetki tulisi hyväksyä juuri sellaisenaan kuin se ilmenee.
"Kamalaa, silloinhan menetän täysin kontrollin elämästä!" , " En voi antaa asioiden vain tapahtua"- olivat ajatuksia joita ilmeni.
Mutta kun noita ajatuksia tutkii avoimesti tarkemmin, takertumatta pelkoon, huomaa että ajatusten takaa voi löytyä jotain ihmeellistä.




Freedom is everything and love is all the rest- Richard Bandler.

Onko meillä loppupeleissä kontrollia elämästä? Kontrolli voi olla ajatuksissa. Tarvitseeko ajatuksia uskoa? Tarvitseeko ajatuksia koittaa kontrolloida tai kieltää? Olen tullut siihen lopputulokseen että ei. Riittää että huomaa. Voisiko jokaiseen ajatukseen suhtautua kuin pieneen koiran pentuun, joka haluaa huomiota?  Hassua on, että kun ajatukset menettävät merkitystään, niitä ei ota enään henkilökohtaisesti.
Miksi? Koska huomaa "minänkin " olevan vain ajatus ja tarina.
Se on vahva tarina, jota emme vain ole tulleet kyseenalaistaneeksi. Mutta missä se minä sitten on?
Ei, se ei ole keho. En löydä minää myöskään sydämmestä, tai aivoista, en ajatuksista.
Kuka ajattelee? Vai voiko olla niin että ajatus vain ilmenee ja mieli leimaa ajatuksen omakseen?
Ainoa tapa selvittää on tutkia tätä itse. Unohtaen kaiken mitä on oppinut, kuullut tai lukenut.
Meille aletaan lapsesta asti opettamaan " tosi-asioita" jotka ovat oikeastaan 99% uskomuksia, voimakkaita sellaisia. En halua enää uskoa sokesti mihinkään tai tietää mitään, vaan nähdä ja kokea.
Se tarkoittaa myös sen hyväksymistä, ettei ole juurikaan mitään tiedettävää.
Mitä voin aivan varmasti tietää? Tietoa ei ole se että " minulle on kerrottu näin". Se on uskomus.
Tietoa ei ole se että " koska olen joskus kokenut näin". Se on menneisyyden muistelua.
Mitä voin aivan varmasti yt tietää on aistimukset jotka koen. Mitä näen, juuri NYT. Mitä voi tuntea, juuri NYT. Mitä voi kuulla, juuri NYT. Siinä se. Kaikki muu on tulkintaa, ajattelua ja muistelua, joille on paikkansa, jotka eivät ole mitenkään väärin, mutta ne ovat vain tulkintaa.
Jos tätä vie vielä pidemmälle, mitä näen ilman tulkintaa ja nimeämistä. Edellisessä tekstissä tästä , lue täältä.



Mielen tehtävä on nimetä ja löytää kaikelle tarkoitus sekä selitys. Se on ok. Sille on paikkansa. Mutta voiko mielen tulkinta olla ikinä totuus? On kaksi eri asiaa haluta olla onnellinen tai olla totuudellinen. Kumpikaan ei sulje pois toisiaan, tietenkään. Onnellisuus on paremminkin sivutuote totuudellisuudesta. Siltikin kumpikin noista sanoista ovat vain määritelmiä, hataria yritykiä koittaa sanoin ilmaista jotain joka on kokemus. Puuttuuko tästä hetkestä mitään? Se on juuri sellainen kuin se on.
Elämän ihmettä on mielen mahdotonta ymmärtää tai määrittää. Mitä jos ymmärtämisen sijaan välillä päästäisimme irti tarpeesta ymmärtää sitä? :) Elää enempi. Ei vastustaa, ei työntää pois, ei roikkua tai analysoida. Puhtaana ja naturaalina, sellasenaan. Rock.

lauantai 8. joulukuuta 2012

Ruusuja pyllyyn :)

Pidin hiljattain luennon mentaalimessuilla nimeltä 4 asiaa onnellisuudesta. Jostain syystä kuitenkin tuo aihe valintani nimi alkoi tökkimään päivää ennen esiintymistä. Ah miten ihanaa ja siirappista onnellisuutta, laitetaan kaikki ruusut pyllyyn ja hymyillään aina! Ei nyt kai ;)
Mielummin kuitenkin käyttäisin onnellisuuden sijaan sanaa elämä. Olen onnellinen = olen elossa!
Onnellisuus sisältää kaikki tunteet ja kokemukset.
Onnellisuus ei tarkoita jatkuvaa happy happy joy joy fiilinkiä, niinkuin joskus luulin. Mutta toisaalta silloin tarvitsinkin öisin hammaskiskoja koska posket olivat niin kireänä tekohymystä ja yöllä se alitajunta näytti sitten mitä sisällä todella oli = kireyttä.
Onnellisuus vaan on, ilman syytä.




Tajuntamme on vähänkuin kaksi osainen. On se mitä tiedostamme, sekä se kuuluisa alitajunta. Tietoinen mieli siis huomaa n. 5% todellisuudesta. Kätkemme helposti sisällemme jos jonkinmoista uskomusta, ajatusta, tai tunnetta. Ego tulee suojelijaksi ja kasvattaa ylleen kerroksia, ettei ainakaan enään sattuisi. Näytetään ulospäin niin eheältä ja ehjältä ja ehkä jopa itse lähdetään siihen näytelmään mukaan. " Jos mä vaan ajattelen positiivisesti niin sittenhän mä oon positiivinen". Öö...
Positiiviset ajatukset on toki ihana juttu, mutta todellisuuden kanssa niillä ei välttämättä ole mitään tekemistä. Haluaako voida paremmin vai haluaako kokea aidosti? Kaksi hyvin eri asiaa.
Mitä on aito kokeminen edes? Jos se mitä silmillämme näemme on vain 5% totuudesta, miten voisimme edes luottaa omaan näköömme? Emme voikkaan. Me olemme käveleviä manifestointi koneita.
Suorastaan tilaamme näkökentällemme asioita samalla tavalla kun vedämme puoleemme samankaltaista energiaa. Pelko tarrautuu mielellään pelkoon, ja niin edelleen. Pitkälti voimme ajatuksiimme vaikuttaa, mutta emme ole ajatuksemme. Ne tapahtuvat ilmankin. Antaa tuntua = antautua! Onnellisuus ja elämä on minulle myös sitä.
Läsnäolo tässä ja nyt tarkoittaa minulle sitä että pystyy joka hetki vähänkuin syntymään uudelleen. Huh, helpommin sanottu kuin tehty. Kuinka helppoa olisikaan jäädä kiinni johonkin, jota koki vaikka tunti sitten. Sehän meni jo! Elämä liikkuu ihan koko ajan.

Jostain syystä mieleni poimii ja huomaa tällä hetkellä kaikkea tietämiseen liittyvää. Jos joku puhuu "tietävänsä" kavahdan. Huh. Mieleni on tällä hetkellä kysymys merkkiä toisensa perään.
Ketä kiinnostaa vastaukset? Kysymykset ovat paljon kiehtovampia. Mitä vastauksella ja tiedolla tekee? Sulkeeko niillä vain ovia joltakin muulta?
Onnellisuus on minun määritelmissäni myös ei-tietämistä. Avoinna oloa, mutta ehdottomasti kyseenalaistamista. En halua itse uskoa nyt juuri kehenkään tai mihinkään, vaan haluan tutkia ja tarkastella. Mitä me lopulta ja ihan oikeasti tiedämme? Voimme tietää luulevamme, mutta siihen se sitten taitaakin jäädä. Muutosvalmentajalta löytyy huikea teksti oikeassa olemisen tarpeesta täällä.
Mitä lopulta voi tietää? Mitä olemme ilman uskomuksiamme ja tietämistämme? Tämä kysymys on mietityttänyt myös ammatillisesti. NLP ja hyvinvointivalmennuksen ei ole tarkoitus olla mikään totuus, tai pino uusia uskomuksia. Toisaalta sekin,että ei ole kuin uskomuksia on uskomus. Mieheni kysyy usein " toimiiko se?" Se on hyvä kysymys. Maailma on täynnä tutkimusta puolesta ja vastaan, erilaisia teorioita ja hoito menetelmiä. Itse olen mm. opiskellut ayurvedaa, länsimaista hoitotiedettä, energia hoitamista, Nlp.tä, ravitsemusta, yms. Kaikki nämä perustuvat johonkin, mutta ovat myös hyvin erilaisia. Enää en kannata asioiden nimeämistä, vaikka se kummasti helpottaa asian tai teorian " esiintuomista". Mitä jos hetkeksi unohtaisimme teoriat ja tietämisen? Kokisimme ja eläisimme. Ajattelisimme vähemmän ja oppisimme kuuntelemaan intuitiotamme, kaikessa epäloogisuudessaan?
Toisaalta taas haluan itse säilyttää uteliaisuuteni elämää ja kaikkea täällä olevaa kohtaan, mutta en takertua mihinkään. Kokeminen on arvokkaampaa.

Kurssilaiset saavat minulta politiikon vastauksia ( suattaapi olla, tai suattaapi olla olematta) tai kysymyksen takaisin. " Mitä ikäville tunteille kuuluu tehdä? " kuului kysymys. Kysyin " Mistä tiedät että tunne on ikävä?"  On selvää että koemme mielummin toisia tunteita kuin toisia, mutta mitään yhtä ja oikeaa reseptiä sille ei ole mitä tunteelle kuuluisi tehdä. Se mitä olen itse päättänyt tehdä , on kokea ne ja mennä eteenpäin :) Enemmän energiaa vie vastaantaistelu , kuin kokeminen.
Tunne on parhaimmillaan palvelija ja viesti : TEE JOTAIN TOISIN!!!!!
Kannattaako tälläistä tunnetta muuttaa? Ei missään tapauksessa. Kukaan ei ole luvannut että elämä olisi aina helppoa, ja kun tiedämme ihmisessä asuvan muutosvastarinnan voimme tulkita " ei niin kivat tunteet" viesteiksi tutkia omaa sisäistä kompassiamme, mitä voisin tehdä toisin? Onko minun hyvä järjestellä jotain asioita/ suhtautumistani niihin toisin? Ei minulla ole vastauksia kenellekkään.
Yksi tavotteista kursseillamme on että ihmiset alkaisivat nimenomaan olemaan enemään oman päänsä ulkopuolella. Kokemaan enemmän. Tässä on toki itselläkin tehtävää ja harjoiteltavaa. Mieli ja ego tarttuisi mielellään johonkin tietämiseen tai " tämä on näin" ajatteluun. Taas kerran kun muistetaan sana eteenpäin. Siinä missä joku oppi joskus oli tarpeellinen, myöhemmin siitä pois oppiminen voi olla vieläkin kullan arvoisempaa. Se vaatii omaa hereillä oloa. Ei kenenkään muun totuuksia ;)



Ajatus - tunne -toiminta ketju pyörittää meitä helposti ellemme ole tästä itse tietoisia.
Ei kukaan pelkää korkeita paikkoja, vaan AJATUSTA ( mielikuvia, sisäistä keskusteluaan, yms.) korkeista paikoista. Emme ole ajatuksemme, emme ole kehomme, emme ole edes tunteemme.
Ei meidän tarvia oppia olemaan onnellisia, vaan enemmänkin tiedostamaan mitä kaikkia kyhäilemme täydellisen todellisuuden päälle. Odotuksia, uskomuksia, identiteettiä, kuvitelmia itsestä ja elämästä ja niin edelleen.
Me itse luomme merkitykset. Tulin kirjoittamaan onnellisuudesta ja mm. siihen liittyvistä harhakuvitelmista, mutta "paperille" tulikin jotain ihan muuta.
Ehkä puran seuravaalla kerralla ajatuksiani tästä tarkemmin.

Loppuun sopisi jotenkin ironisesti erään myyjän asenne : " Some buy, some don't , so what ? Next!

keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Muutoksen lehtien havinaa

Kuinka usein elämässä tulee uudistuttua ? Kuinka usein elämässä tulee muutosvalmentajaa lainatakseni " päivitettyä oma navigaattorinsa"?
Me kuitenkin suuntaamme ja liikkumme eteenpäin oman käsityksemme mukaan maailmasta ja itsestämme. Nyt on 2000-luku ja voimme todellakin tehdä elämästämme juuri sellaista kuin haluamme.
Sen mitä pystymme kuvittelemaan, pystymme myös tekemään.
Kun tietää tämän ja sen että ihminen on kävelevä manifestointi kone, voikin olla hyvä tarkastella mistä se mitä haluaa kumpuaa.
Onko kyseessä ns. pelko haluaminen vai elämä haluaminen?
Pelko haluaminen on sitä joka haluaa vastauksia, pysyvyyttä, paremmuutta, " sitten kuin" haluamista.
Pelko haluaminen lähtee egosta jonka luonteeseen kuuluu se, että se on käytännössä aina joko menneessä tai tulevassa. Kyllä, sittenkin kun. Muistan sen päivän, kun nauroin ääneen sille että " olen aivan käsittämättömän ihanassa ihmissuhteessa, teen unelmieni työtä ja asun paikassa jossa en olisi voinut kuvitella ikinä asuvanikaan, mutta yksikään näistä asioista ei tee minua onnelliseksi !"
Tottakai ulkoatulevat asiat voivat lisätä sisäistä kokemusta, ja täydentävät, , rikastuttavat elämää.
Mutta ne eivät tee sitä. Luomme helposti mielleyhtymiä siitä että " sitten kun olen ihmissuhteessa voin itsekkin rakastaa itseäni" tai " sitten kun olen hyvässä kunnossa arvostan itseäni enemmän" ja niin edelleen.
On helppo takertua johonkin, joka tulee jostain ulkoa. Mutta jos se tulee jostain muualta, sehän voidaan ottaa myös pois! Koitin itse noin viiden vuoden ajan muovata sisäistä kokemustani muuttamalla ympäristöä, työpaikkaa, ihmissuhteita, ulkonäköä, olla sitä taikka tätä. Ei toiminut.
Kun sisällä itsessä muuttuu, ympäristö muuttuu kyllä perässä kuin itsestään - jos näin on tarkoitus.
Muutos on elämän ja luonnon luonne, jota me ihmiset helposti säikähdämme ja vastustelemme.
Pelko haluamisessa tai pelossa ei todellakaan ole mitään pahaa, mutta se on alitajuisesti melkoisen energiaa vievää. Voi myös ajoittain olla hyvä tarkastella millaisia mielikuvia itsellä on omista haluistaan? Mitä silloin uskoo olevansa tai kokevansa enemmän ?



Ilman pelon ohjaamia haluja en varmasti olisi tässä! Olen myös ollut taitava naamioimaan pelko halut lampaan vaatteisiin, sekin kuuluu mielen luonteeseen :) Eikä se ole niin vaarallista sekään, sillä meillä on kaikilla elämässä yksi lahja: me voidaan muuttaa toimintaamme!
Jos jäisi aina vain odottelemaan jotain varmuutta tai merkkiä siitä uskaltaako toimia tai ei, ei toimisi koskaan. Aina voi kokeilla, mutta kannattaa olla hereillä kokeillessa myös sen suhteen toimiiko se todella, mitä tekee.
Jos sanotaan että ensimmäinen ihmissuhde on usein rakkauteen rakastumista , niin ehkä haluamisessa myös alkuun vähän kuuluukiin kokea mitä on haluta haluamista. Koska se on mahdollista?

"Elämä-halu" on taas sitten toisenlaista. Siinä ei ole välttämättä mitään järkeä. Se ei millään tavalla liity siihen että " mitäköhän hyvää tästä seuraa?" , vaikka usein siitä seuraa kyllä jotain suurempaa kokonaisuutta palvelevaa, vaikkei sitä heti edes tiedostaisi tai huomaisi.
Täällä päässä on nyt aika kuunnella sitä mitä elämä haluaa minun sillä tekevän. Mieli keksii kyllä kaikenlaista haluttavaa, mutta tunnistan melko äkkiä mikä halu lähtee vain pelosta ja egosta. Moni asia johon aiemmin olisin tarttunut, onkin jäänyt nyt tekemättä. Se on ollut hämmentävääkin.
Jed McKenna on kuvannut mailmankaikkeutta hauskasti: " Se on kuin leikkisä koiran pentu". Allekirjoitan täysin. Silmät, korvat ja sydän auki, niin sen voi tuntea ja huomata.
Jostain syystä olen halunnut kaivaa puolitoista vuotta pölyttyneen hierontapöydän esiin, ja ottaa sen kotiin. Se nyt vaan tuntuu hyvältä ajatukselta.


sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Maksa laskusi :)

Tämä teksti tuli vastaan kaverin facebookin virrassa.Siitä se ajatus sitten lähti :)

Jokainen Valon Soturi on pelännyt käydä taisteluun.
Jokainen Valon Soturi on joskus pettänyt ja valehdellut.
Jokainen Valon Soturi on kulkenut tietä joka ei ole ollut hänen tiensä.
Jokainen Valin Soturi on kärsinyt turhanpäiväiseen asioiden vuoksi.
Jok
ainen Valon Soturi on ajatellut ettei ole Valon Soturi.
Jokainen Valon soturi on epäonnistunut henkisessä velvoitteissaan.
Jokainen Valon soturi on sanonut kyllä, kun olisi halunnut sanoa ei.
Jokainen Valon Soturi on haavoittanut rakastamaansa ihmistä.
Sen vuoksi hän on Valon Soturi, siksi että hän on kokenut tuon kaiken, eikä ole menettänyt toivoaan tulla paremmaksi.
- Valon Soturin käsikirja -
Paulo Coelho



Kirjoittelin aiemmin syksyllä kasvavasta tarpeesta olla rehellinen ja totuudellinen (teksti täällä.), ennen kaikkea itselleni. Tahdoin tuntea mitä kaikkea alitajuntani pitää sisällään. Mitä "luulen olevani" on vain pintaa. Toimintaani ja elämää yleensäkkin ohjaa kuitenkin se kaikki mitä alitajunta pitää sisällään.Nämä ovat niitä asioita joita ei aina itsessään edes halua nähdä. Tietoinen mieli ja rationaalinen ajattelu ovat tietyllä tavalla hyviä " suojamekanisemeja" , silloin kuin emme kykene käsittelemään kaikkea meissä ja elämässä olevaa informaatiota. Informaatiota ja dataa, joka vain on.
Hiljattain huomasin itsessäsi melkoisen vahvan "puolustusmekanismin". En oikein ole luottanut elämään. Toisaalta, hyvä kysymys voikin olla että miksi elämään pitäisi luottaa? Ei siihen välttämättä pidäkkään luottaa. Sen voi kuitenkin muistaa että se kulkee eteenpäin aivan varmasti. Sen luonteeseen ei kuulu pysähtyminen. Kaikesta taakse jääneestä luopuminen voi alkuun kirpaista, mutta tilalle on loppuviimein tullut aina jotain. Usein parempaa. Ainakin jotain , jota tarvitsemme.



Minulla oli tiedostamaton uskomus siitä että elämä ei kantaisi on tuottanut paljon tarvetta kontrolloida itseäni ja erityisesti tunteitani. Vuosiin en ollut mm. vihainen.
Silloin kuvittelin että " minulla ei vaan ole mitään syytä moiseen" ja ajattelin jotenkin olevani sen yläpuolella. Täältä tekstistä voit lukea lisää ajatuksia kiukusta ja ihanasta vihasta täällä.

Ei, en ole nytkään vihainen, mutta nyt koen että voin olla turvassa sitä. Tai paskat, vaikka en olisikaan turvassa , mutta en vain pysty tukkimaan tunteita :) En vain enää kykene olemaan valheellinen itselleni niissä tilanteissa joissa aiemmin olisin ikäänkuin mennyt turvallisen kuplan sisään jossa tunteet eivät minua kosketa.Tunne ei saa minua toimimaan tai reagoimaan sen ohjailemana, se on asia erikseen ja vastuun siirtämistä. Joskus oli turvallisempaa tuntea vähemmän. Tämä korostui ihmissuhteissa erityisesti. En juuri koskaan " antanut itsestäni " kuin n. 5%.
Nyt olen saanut elää sielunkumppanin kanssa, joka on paras peili ja opettaja minulle. Näen hänessä sen mitä itsessäni en halua nähdä, hyväksyn hänessä sen mitä itsessäni on ollut vaikea hyväksyä.
Olen saanut törmätä ja kohdata itsessäni oleviin ajatusmalleihin , uskomuksiin, mielikuviin ja " totuuksiin". Rakkaus elää vapaudesta ja rehellisyydestä. Paras suhde elämässä on varmaan ensisijaisesti suhde itseensä. On mahdotonta olla todella rehellinen toiselle jollei ole ensin itselleen. Ja se on matka, ainakin omalla kohdallani. Olen kiitollinen ja onnellinen siitä, että saan nimenomaan kasvaa tässä yhdessä toisen kanssa. Aiemmin luulin olevani " jonkinlainen". Nyt huomaan että tietoisuuteni vaihtelee.
On hyvin mielenkiintoisesti sanottu " kuole joka hetki menneelle ja synny joka hetki uudelle".
Tämä voi olla hyvä muistaa ja tutkailla ajatusta ihmissuhteissakin. Milloin ihmissuhde perustuu menneelle, menneisiin mielikuviin ja tarinaan? Voisimmeko oppia rakastamaan ja näkemään toisen joka päivä, uutena päivitettynä versiona itsestään?




Siinä missä muutama vuosi sitten pidin itseäni vahvana ja pelottomana ja selviytyjänä, olen nyt saanut tutustua ns. herkempään puoleeni, ja erilaisiin tunteisiin, jotka aiemmin blokkasin pelon sekaisesti pois.
Vertauskuvallisesti voisi ajatella, että voisin ihan hyvin blokata laskut, ja jättää ne maksamatta. Poissa silmistä, poissa mielestä? Entä jos ei sittenkään. Jos en maksa laskuja, ne kerryttävät korkonsa.Kieltäminen on ehkä yleisimmistä defenssimekanismeista. Jonkun aikaa harrastin myös kieltämisen kieltämistä ;) Koska omassa kuplassani minulla oli kaikki hyvin. Ja on edelleenkin, mutta nyt hyvän ylläpito on turhaa. Aiemmin jos kielsi itseltään jotain tunteita, vie kieltäminen yllättävän paljon alitajuista energiaa. Asiat eivät ole huonommin tai paremmin, ne ovat niinkuin ne ovat.
Siksi voikin olla ajoittain hyvä kysyä: millaista sisältöä ( mielikuvia, ajatuksia, tuntemuksia,muistoja, uskomuksia, yms.) lisään todellisuuteen?
Naureskelemme mieheni kanssa usein lausahdukselle " SaatAnalysoida!". Onko analysointi ja puiminen hyvä juttu? Ehkä sille on paikkansa. Mutta jos vain maksat laskut, niin ne on maksettu. Jos jätät maksamatta ja koitat siirtää ajatusta niistä sivuun, eivät ne katoa minnekkään.
Kuinka paljon käytämme aikaa miettimiseen, kuinka paljon tekemiseen?
Albert Einsteinin strategia oli pääasiassa seuraava : 1 % suunnittelua, 99% tekemistä ja kokemista.

perjantai 30. marraskuuta 2012

Kiikun kaakun!

Ihminen on kävelevä manifestointi kone! En tarkoita nyt siinä mielessä että jee jee hypit vaan tuoleilla ja ilmoitat universumille haluavas rahhaa niin sittehä sitä tulloo meininikiä.
Mitä me tarvitaan edetäksemme, se kyllä tuodaan eteen. Halusi sitä huomata tai ei :)

Usein muistutamme koulutuksissa että aivot eivät tunnista negaatiiota. Jos siis koko ajan ajattelee vaikka että " ei saa ajatella donitisia ei saa ajatella donitsia", niin ei siellä päässä lohi pyöri. Aivot tarvitsevat suunnan, jotta tietävät mitä kohti suunnistaa. 
Suunnitelmassa tai tulevaisuudessa roikkuminen on asia erikseen. Sitten kun on enemmän aikaa, aitten kun on enempi rahaa ja sitten kun olen itsevarmempi ja niin edelleen. Tulevaisuus kuitenkin on nyt, ja luodaan nyt. Mitään muuta hetkeä meille ei ole luvattu kuin tämä kyseinen. Kuinka usein tulee ns. " pysähdyttyä" tähän hetkeen ja huomattua , tarkasteltua miten itsellä menee? Millaista tarinaa itsestään ja omasta elämästään tulee kerrottua? 
Sitä tehdäkseen ein suinkaan tarvitse mennä lootus asentoon istumaan, vaikka eipä sekään pahaa varmasti tee.
Kun sammutamme edes hetkeksi kaikki ympäriltä tulevat ärsykkeet ja ajatukset sekä ohjeilmointimme minkä mukaan menemme, pääsemme kosketuksiin sen kanssa mitä meissä on sisällä.
Kirjoitan tämän silläkin uhalla että egoni huutelee " sä kuulostat ihan joltain downshiftaaja pelleltä" :) Se mitä siellä sisällä on ,ei ole aina kivaa. Sen mitä siellä sisällä on KOKEMINEN on niin vapauttavaa, ettei sitä voi sanoin kuvata. Kokeminen ja analysointi, tulkitseminen ovat kuitenkin hyvin eri asioita.



Entä jos sisällä on surua, pelkoa, tai vihaa? Entä sitten? Ei siihen kuole :) Entä jos sen kokemista siirtää vieläkin? On kuitenkin tärkeämpää…öö, näyttää ainakin ulospäin hyvältä ja menestyneeltä?
Harva meistä edes tiedostaa millainen sisällissota sisällä saattaa olla. Ja kyllä koen nyt huonoa omaa tuntoa etten turhaan " anna negatiivisia suggestioita". Ongelmia löytää toki, jos niitä haluaa löytää. Kärpäsestä voi tehdä härkäsen.
Mieheni käytti kerran hyvää vertaus kuvaa kiikku tuolista, jossa vatkataan edes taas eikä edetä kuitenkaan mihinkään. Siihen kun lisätään vielä pimeä huone, melankolinen mieli ja vähän draaman aineksia niin oman elämänsä draamakirjoittaja pääsee varmasti vauhtiin.
Mark Twain sanoi sen jotenkin näin " Minun elämässäni on tapahtunut paljon kamalia asioita,ja jotkut niistä jopa oikeasti tapahtuivat". 
Niin. Kuinka paljon kuvittelemme shaibaa sen sijaan että eläisimme?
Jos joku ajatusmalli tai tunne kiekura on jäänyt luupilla pyörimään, on aika ottaa vastuu omasta elämästä ja kokemisesta, ja mennä eteenpäin, mutta se ei ole nyt tämän tekstin aiheena. 
Joskus varmasti taas on paikkansa nimenomaan kokea sisällä oleva ja sinne kätketty tunnekuona, jota alitajuntamme on mahdollisesti taitavasti kerännyt.
Lapsesta asti alamme tekemään tulkintoja maailmasta, itsestämme ja luomme uskomuksia, yms. 
Itse esim. joskus uskoin tiedostamattani että " kiltit tytöt eivät kiukuttele". Minun on ollut myös vaikea luottaa elämään kuin ihmisiinkin. Mielummin vedin itseni ylle kuplan jossa olin kuvitteellisesti ainakin turvassa. Kannattiko sitä jatkaa? Olenko mielummin kuvitellussa turvassa vai koenko aidosti? 
Tästä syystä kirjoitin ylös muutaman asian, joka ajatuksena tuntuisi pelottovalta ja epämukavalta.

Listalta  löytyi mm.
Liikkumattomuus, vähemmän tekeminen ja vain oleminen, kontrollin puute, se että kokisin että minua pidetään tyhmänä.



Nyt tarkoitukseni ei ole välttää noita asioita, vaan ennenkaikkea tiedostaa ja kumota mielen luomat uskomukset siitä että noiden välttäminen pitäisi minut jotenkin turvassa. nimeenomaan vapauttaa mieltäni noiden luomasta vankilasta, ja elämä hoitaa sen kyllä puolestani. Minä, joka en viimeisiin vuosiin ole itse pitänyt mm. treenin suhteen kevyttä tai treenitöntä viikkoa ( ellen ole ollut kipeä), päätinkin tehdä sen. Elämä on varmaan tässä puolellani, koska olen viimepäivät ollut niin väsynyt, että liikkuminen vaatisi itsensä puskemista, enkä sitä nyt aio tehdä, hähää ;) 

Elämään tuntuu myös pompsahtavan juuri ne ihmiset, keitä sinne on kaivannutkin, ja ilan pyytämättään :)
Rohkea minun silmissä se , joka myöntää " heikkoutensa". Menestynyt on minun silmissä se, joka kertoo kompastuneensa.
Iloinen on se, joka hyppelehtii yksinkin ollessaan eikä vain hymyile seurassa. Onnellinen on se, joka kokee tunteensa ( huom. ei reagoi niihin vaan kokee) ja on onnessa ( huom. ei odota sitä aina jostain). Ihminen on se joka on inhimillinen. Voi joko sulkea silmänsä tai katsoa silmiin. Voi jopa nähdä silmien taakse, ja läpi.

lauantai 24. marraskuuta 2012

Tottumuksen takaa

Niin helposti sitä vain tottuu asioihin, tapoihin ja tunteisiin. Joskus olin niin turtunut että mm. jatkuvat väsymykset ja mielialan vaihtelun tuntuivat täysin normaaleilta. Joskus olin tottunut tiettyyn tapaan syödä, tiettyyn tapaan treenata. Entäs ne omat tottumukset aamurutiineista, työssä , ihmissuhteissa?

Rutiinien ja rytmin sanotaan usein olevan erittäin tärkeitä hyvinvoinnissa, oli kyse sitten fyysisestä tai henkisestä hyvinvoinnista.
Viime aikoina olen halunnut tutkia kaikkea toimintamallejani ja karttaani elämästä, eli jotain mitä pidän totena, jonka kuitenkin voin ymmärtää olevan pelkkää "unta".
Kartta eli vähänkuin ihmisen sisäinen kompassi määrittyy mm. opituista asioista, kokemuksista, arvoista, uskomuksista ja niin edelleen. Omalla kartalla ei ole kuitenkaan mitään tekemistä todellisuuden kanssa, sen tietäminen ja ymmärtäminen onkin hyvä juttu jo alkuunsa.
Esimerkiksi tietyt rutiinit ja tavat tulevat monilta täysin automaatiolla, riippumatta siitä ovatko ne itselle hyviä taikka huonoja. Aivothan tätä rakastavat - ne saavat tietynlaisen illuusion turvasta.
Mitä muuta ihminen janoaa niin kovasti kuin kokemusta hyväksynnästä ja turvallisuudesta?



Hyväksyntä on melkoinen huume. Viimeiset kuukaudet olen päässäni leikkinyt leikkiä jossa kysyn itseltäni " mikä on motiivini?". Oli kyseessä sitten aamulenkki, työnteko, ystävännäkeminen tai kirjoittaminen, mikä tahansa. Egon motiivi on usein pelon välttäminen, tai kauniiseen asuun itsensä kietominen. Se on ihan ok, mutta se on harhaa :)
Ei sitä haastetta ratkaise se että sen pukee kauniiseen mekkoon.
On hauska huomata miten paljon moni meistä hakee elämänhallinnan tunnetta, mitä erikoisimmilla keinoilla. Ei elämää voi hallita :) Mutta silti yritän edelleen, usein tiedostamattanikin.
Voimme ottaa vastuun omasta itsestämme, mutta missä määrin meillä on vapaatahto ja valinta?
En tiedä. Paljon voimme vaikuttaa itseemme ja hyvinvointiimme omilla valinnoillamme, se on täysin selvää. Mutta elämä liikkuu silti.
Kontrollin ja elämän hallitsemisen tarve on minulle ainakin tuttu kumppani. Se on näyttäytynyt elämässäni eri muodoissa, takertuen milloin mihinkin. Motiivina tälle on ainoastaan kuvitteellinen kokemus siitä että olisin jotenkin turvassa. Mieli tykkää luoda järjestelmiä ja uskomuksia joihin voisi turvautua, ajatellen " tämä on totta" tai " tämä on oikein".
Entä jos kysyisikin itseltään välillä " Mistä tiedän sen?" Tai  mikä minua tässä oikeasti motivoi?

Oma egoni ainakin aiemmin ja varmaan edelleenkin nauttii ajatuksesta että tietäisin jotain, olisin " hyvä" jossain tai niin edelleen. Mutta eikö tuossa pohjimmiltaan ole motiivina välttää pelkoa siitä , etten olisikaan? Tutustu pelon luonteeseen , se on mielenkiintoinen asia.
Motivaatiolla ja inspiraatiolla on iso ero.
Minulla ei ole elämää, elämällä on minut. Mitä elämä haluaa minulla tehdä?
Tuon kirjoittaminen pelotti. Jokuhan voisi ajatella että olen vastuuton huithalpeli ja heittäydyn vain elämään. Vai onkohan se egoni joka pelkää hallinnan ja kontrollin puutetta? Just perse kuningas.

Kuinka ihmisen toimintaa ohjaakaan aina halu saada lisää jotain. Turvaa, rahaa, menestystä, rakkautta, onnea, statusta, NÄKYVYYTTÄ ja kokemusta siitä että on.
Olemme niin tottuneet tähän haluamiseen , että pidämme pelkoa täysin normaalina motivaattorina.
Mitä mieltä elämä itse on? Se on jo valmis, täydellinen sellaisenaan. Ei meidän tarvitse oppia rakastamaan itseämme, me olemme rakkaus.
Ei meidän tarvitse myöskään väkisin kontrolloida elämää, se kulkee kyllä eteenpäin.
Tietoinen mieli antaa suunnan ja alitajunta toimii.

Jos ajattelet että kaikki on ihmeellistä, kaikki on. Kokeileppa huviksesi. Pyydä saada nähdä elämän ihmeitä, niin huomaat kyllä. Hyvän muistutuksen sain tästä itse taas viime viikolla.Olen tutkinut itseäni melkoisen syvästi ja nähnyt monenlaisia puolia itsestäni. Se ei ollut aina kaunista katsottavaa :D Takerruin tuhoamaan itsessäni tiettyjä muka hyvyydeksi naamioituneita kuvioita, jotka olivat pohjimmiltaan vain pelosta käsin kumpuavia ajatuksia ja tunteita. Tämä vähän säikäytti. " En olekkaan sitä kitä kuvittelin olevani".  Pysähdyin hetkeksi tietynlaiseen pettymykseen itseäni kohtaan, kun tietyt " valheet itsessä" tulivat näkyviksi. Lopulta, egon sisältä löytyy vain tyhjää. Ei ole mitään.
Ihmisen sielu taas itsessään on valo ja rakkaus, joka pääsi unohtumaan. Kiitos muistutuksesta, elämä ja tietyt "sattumat". Juuri sillon kuin kai eniten tarvitsin muistutusta siitä että se elämä kyllä menee eteenpäin ja pitää huolta itsestään, bussissa istuessani katseeni kiinnittyi muutaman penkkirivin eteenpäin lattialle. Siellä oli joltain matkasta jäänyt heijastin. Suojelus enkeli.
Kaikki on ihmeellistä :D


sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Kiukkelis koukkelis

Yleisesti ottaen maailmassa ihminen on alkanut "kammoksumaan" vihaa ja voimakkaita tunteita, jotka usein negatiiviseksi määritellään. Entä jos ei sittenkään?
Entä jos viha, turhautuminen ja kiukku voisikin olla täysin hyväksyttävä tunne? Moni luova ja taiteellinen henkilö mm. kuvailee taiteen syntyvän vihan seurauksena. Viha jo sanana meille monelle värähtelee ikävästi. Liekö ihme,luultavasti kaikkia meitä on käsketty vihaisena rauhoittumaan, ja sanottu " Rauhoitu NYT", ja niin edelleen. Helposti tästä seuraa kuvitelmat, että vihaa ei ensinnäkkään saisi kokea tai että se olisi jotenkin paha tunne. Siinä missä onnellisuutta ja autuutta tänä päivänä ihannoidaan, viestitään helposti samalla piilossa että muut tunteet vaikkapa onnellisena katoaisivat kokonaan, tai että viha olisi jotain josta pitäisi pyrkiä pois ja niin edelleen.
Mikään tunne ei oikeuta reagointiin, väkivaltaisuuteen tai mihinkään muuhun. " Koska olin vihainen" on aina paska tekosyy. Mutta viha itsessään ei ole huono tai paha juttu. Se vaan on.



Onnellisuus ei tule siitä että pyrkisi välttelemään sitä mitä ei halua, tai vaikeikisi koettujen asioiden kieltämistä. Onnellisuus ei ole mikään ainaisen autas, energinen ja positiivisen värinän tila. Ehkä se on myös sitä, mutta ei missään tapauksessa pelkästään. Kiukku, vitutus, viha kuuluu kokea, ei kieltää!
Oli kyse sitten mistä tahansa tunteesta, sen tukahduttaminen vasta energiaa viekin. Tähän ansaan olen itse mennyt, ties ja kuinka monta kertaa. Uskomuksissani minun tuli olla " hallittu" eikä ainakaan aiheuttaa vaivaa kenellekkään.Enhän myöskään halunnut että kukaan pitäisi minua vaikeana ihmisenä.
Jos elämässä tuli pettymyksiä, menin niitten kanssa piiloon, ehkä myöhemmin vasta puhuin kavereilleni, siltikin pitäen " hei Eevi leikkii vahvaa" roolia yllä. Kunhan kaikki näyttää ulospäin hyvältä niin olen turvassa. Kenenkään ei tarvitse tietää mikä sota sisällä on? Aloin mennä itsekkin tähän harhaan mukaan, ja viha oli jotain jota en vuosiin kokenut. Aloin automaatiolla blokkaamaan pettymystä ja vihaa. Arvaappas mikä oli kaverina tuolloin? Masennus. apaattista , vihassa on kuitenkin potkua ja jytyä, jos sen kohdistaa oikein.
Yksi iso sysäys minulle itselle siihen että otin oman elämän vastuulleni syntyi vihasta.
Vihastuin viimein lääkärille jonka mielestä olisin joutunut syömään masennuslääkkeitä lopun elämääni. Siiten riitti. Kiukkuni käytin siihen, että päätin selvittää mistä ihmeessä tästä elämässä on oikeasti kysymys?  Etsin, tutkin ja kokeilin. Luonnollista ravintoa, ayurvedaa, ties mitä hulabaloo itsensä kehittämistä, ja niin edelleen. Onneksi tein sen! Myöhemmin minun piti vihastua ja kiukustua joidenkin uusien " ajatusmallien" itselleni luomiin vankiloihin, jotta tajusin ravistella itseni niiden väärinkäytöstä irti. Minun maailmani oli ennen vain mustaa tai valkoista, ääripäitä. Tästä ehkä joskus lisää.

Nyt haluan antaa tunteiden virrata minussa vapaasti! Haluan kuulla tunteiden viestit, haluan kokea ne!
Haluan kokea nekin tunnemyttyset jotka olen joskus sisälleni tiukasti säilönyt, ja kasvattanut samalla itseni ympärille kerrosta ja kuorta suojaksi. Se kerros jaksoi näyttää ulospäin aina iloiselta, se kerros jaksoi aina viimeiseen asti suojella sitä, ettei vaan sattuisi! Sattuminen on tervettä, sehän kertoo siitä että on elossa. Viimeisen vuoden aikana olen ollut enemmän vihainen kuin edellisten 10 vuoden aikana yhteensä. Se on mahtavaa :) Lapsena vihaisena ollessani näytin pippurisen puoleni todenteolla, kirkuen, heittäytyen lattialle ja repien vaatteet alas vaatekaapista. Tänä päivänä koen vihan salaman nopeana tuntemuksena, joka on hedelmällinen. Saatan jopa huutaa ääneen. Korostan sitä, että en ole vihainen KENELLEKKÄÄN, enkä kohdista vihaani mihinkään tai kehenkään. Olen vain  sen kanssa.
Alkuun ajatus tälläisestä pelotti. Millaisena muutkin minua pitävät? Mitä mieheni ajattelee?
Olenko paha ihminen? Miten kehtaan edes tutnea noin? Kunnes tajusin lopettaa jeesustelmasta ja olla totuudellinen mielummin. Itsellenikin.

Kokemus tämän jälkeen on höyhentäkin kevyempi, ihankuin 10 kiloa olisi yhtäkkiä kadonnut harteilta, jossa ei edes tiennyt olevansa painoa. Viha siis minulla on pelkoa ja pettymystä jonka puran vain kokemalla sen, uskoakseni keveyden tunne tulee siitä kun se kuori jonka joskus ylleen loi suojeliaksi muuttuukin tarpeettomaksi- se katoaa. Jos tuot varjot valoon, nekin muuttuvat valoksi :) Täällä lisää sipulielämästä ,elämäni sipulina teksti.
Ei tarvitse taistella vastaan vaan kokea- antaa mennä ja päästää irti. Sen jälkeen usein naurattaa, ja mojovasti. Ihana kiukku!



Aiemmin oli kiva pitää itsestään mielikuvaa " hyvänä ihmisenä" jota eivät moiset mölinät koskettaneet. Elämä on köyhää, jollemme oikeasti koe sitä kaikissa väreissään ja vivahteissaan. Minulle on ollut suurena tabuna vastaanottaminen, tai hyvänen aika vielä hurjempaa...lohdutettavana olo. Olen halunnut aina selvitä ja pärjätä itse. Hieman venähti se uhmaikä vissiin.Tässä tekstissä lisää Tarpeesta olla rehellinen.
Hiljattain koulutuksessa eräs asiakas totesi haluavansa sellaiseen tunnetilaan jossa olisi aina tasapainoinen olo ja hallitsisi täysin oman mielensä. Kysyin häneltä " mitä sä tekisit sen jälkeen?" .  Ei hän tiennyt. Entä jos hallitsemisen ja kontrolloimisen sijaan unohtaisi sen hetkeksi? Entä jos kokisi ja tosissaan eläisi elämän mukana, joka virtaa parhaiten itsestään. Emme me voi merenkäyntiin vaikuttaa, mutta aalloilla todellakin voimme ratsastaa.