Näytetään tekstit, joissa on tunniste positiivinen aie. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste positiivinen aie. Näytä kaikki tekstit

lauantai 2. helmikuuta 2013

Kimppu uskomuksia

Millaisia malleja olet elämässä oppinut ihan arkisissakin asioissa? Millaisia käsityksiä sinulle on muodostunut?

Jos haluat ja tuntuu hyvältä kokeilla laajentaa omaa perspektiiviä, voit kokeilla vaikka yhden päivän elää niinkuin olisit kokenut muistinmenetyksen.
Et tietäisi mitään “ miten pitäisi syödä, nukkua, toimia, käyttäytyä. Ei olisi mitään käsitystä mitä ympäristö tai kulttuuuri pitää oikeana. Sinulla ei olisi historiaa. Olisit saman ikäinen, samassa " elämäntilanteessa" , samassa ympäristössä. Mutta sinulla ei olisi ennakkokäsityksiä tai uskomuksia ja mielikuvia siitä millainen sinun tulisi olla.
Miten söisit? Mitä tekisit? Mitä et tekisi?
Et voi tietenkään tietää sitä nyt.
Jos vaikka itse nyt ajattelen pihviä, en pystyisi sitä syömään, kuvottaa. Parin tunnin kuluttua tilanne voi olla toinen.
Ihminen on eläin, jolla voi toimia intuitio kuten eläimelläkin. Moderni yhteiskunta on vain vienyt meidät hyvin- hyvin -hyvin kauas siitä mikä on luontaista. Ja se on ihan ookoo. Ei ole tarkoitus laittaa bambuliinaa vyötäisille ja muuttaa puuhun asumaan. Moderni yhteiskunta on myös lahja. Ehkä seuraavaksi onkin aika yhdistää moderni teknologia ja mahdollisuudet intuitiiviseen ja sponttaaniin kehittämiseen. Tai sitten ei.
Tulevaisuuden mahdollisuuksien spekuloiminenkin olisi mielenkiintoista, mutta tämän hetken kannalta turhaa.
Mikään ei vai kerta kaikkiaan voi olla väärin. Vain ajattelulla jostain asiasta voi tehdä tulkinnan väärästä ja oikeasta. Mielipiteet ovat asia erikseen. Mielipiteet tuskin katoavat minnekkään, mutta kuten vanha viisaskin sanoo " makuasioista ei kannata kiistellä" :)



Yhtälailla kuin dinosaurukset yhtäkkiä pyyhkäistiin pallolta pois, näin voi käydä ihmisellekkin.
Todellisuudessa kenelläkään ei ole mitään hajua mitä täällä oikein tapahtuu. Spekuloida voi aina.
Jos kaikki yhdessä uskomme tiettyihin asioihin, tekeekö se siitä totta? Ei. Se tekee uskonnon.
Näistä asioita ei vain puhuta. Ja ei, ei ole mitään väärää haluta elää kuten aina ennenkin.
Ei ole asiaa, joka olisi väärä. On muitakin vaihtoehtoja, kuin se malli jonka olet oppinut.

Ihmiset usein kuvailevat itseään tietynlaisiksi, kuten “ minä nyt olen aina vihannut aamuja, olen ilta ihminen”.
Entä jos tuokin on vain malli jonka olet oppinut? Ystäväni lapsi oli yhtäkkiä alkanut kiukuttelemaan aamuisin, ilman mitään syytä. Aamulla hän mutristeli suutaan, kiukutteli eikä hänelle saanut puhua.
Syntyykö tälläinen tyhjästä? Eivät aamut yhtäkkiä vain muuttunueet vastenmielisiksi. Lapsi oli oppinut aamu kiukuttelun mallin isosiskoltaan jota hän ihaili kovasti.
Ja ei isosiskokaan aina kiukutellut, mutta aivot yleistävät asioita.
Mene hetkeksi pienen lapsen perspektiiviin, joka on hyvin hyvin herkkä tekemään tulkintoja.
Isosiskosi jota ihailet kiukuttelee aamulla mutristellen ja irvistellen. Huomaat miten hän saa huomiota kiukuttelulla. Haluat olla kuten hänkin. Mieli vetää asioita yhteen “ kiukuttelulla saa huomiota aamuisin”.
Näin yksinkertaisesta , pienestä ja lyhyestä ohikiitävästä hetkestä voi syntyä vuosi kausien tapa aamu känkkäränkkäilyyn. Jossain kohti joku aikuinen sanoo sinulle “ et ole kyllä yhtään aamuihminen”. Ja koska et vielä ymmärrä - otat tuon kirjaimellisesti. Ja PIM! Vahva uskomus on taas luotu. Minä olen tälläinen.
Leima. Määritelmä. Joka vain vahvistaa tuota toiminnan oravanpyörää. " Koska olen aamu uninen minun on vaikeaa herätä". Entä jos et ajattelisikaan niin?

Pitäisikö meidän sitten aikuisina voida välttää ylläolevan kaltaiset esimerkit?
Ei. Se on mahdotonta. Lapsi tekee tulkintoja joka tapauksessa. Et voi estää niitä syntymästä, mutta voit huomata kuinka ne syntyvät ja alkaa kyseenalaistamaan niitä. Voit olla vahvistamatta niitä. Voit opettaa lapsellesi että mitkään yleistykset eivät päde.
Spekulointia ja arvailua on toki myös se että nuoremman lapsen aamu kiukuttelu johtuisi opitusta mallista. Voi olla- voi olla olematta. Voimmeko tietää tätä koskaan varmuudella?
Syiden etsiminen on yleensäkkin vain aikaa vievää. Tutkimiselle on toki ajoittain paikkansa.
Miksi pukeudun kuten pukeudun? Miksi harrastan sitä mitä harrastan? Miksi toimin kuten toimin? Miksi reagoin niinkuin reagoin?
Tämän tyyliset kysymykset voivat olla hyviä siinä vaiheessa kun on havahtunut kysymykselle 
"kuka oikein olen" ja haluaa tutkia uskomuksiaan ja käsityksiään maailmasta tarkemmin.

Pahimmillaan miksi kysymys jättää jumiin vuosiksi kelaamaan sitä mikä kaikki ei mennyt niinkuin olisi halunnut, sen sijaan että olisi todella keskittynyt siihen mitä voi tehdä.
Parhaimmillaan miksi kysymys näyttää mitä asioita pidät tärkeänä, mitä kuvittelet niistä saavasi?
Miksi sinulle on vaikkapa tärkeää olla vapaa? Miksi on vaikkapa tärkeää olla onnellinen?
Parhaimmillaan miksi kysymystä hyödyntämällä näet vanhojen uskomusten läpi.



Miksi minä esimerkiksi treenasin ylikuntoon? Tämäkin on vain spekulointia mutta koska uskomukset olivat sellaisessa solmussa, että kuvittelin vain ylläpitämällä järjestelmääni olevani vahva, elossa, arvostettava. Pelkäsin sitä etten kestäisi olla tässä kehossa, pelkäsin että minut hylätään, pelkäsin mitä ihmeellisimpiä asioita.
Vuosia olin pinonnut ja rakentanut näitä uskomuksia kuin tiilitaloa. Ne olivat niitä kaikista rakkaimpia uskomuksia. Ahdistuksen hiki nousi otsalle heti jos joku kehtasikin vihjata että lepo voisi tehdä hyvää. Entä jos et ihan noin fanaattisesti? Entä jos tämän aamun treenit jätät välistä. Sähisin sisällä kuin karhu emo joka puolustaa poikastaan. Treenaus oli vuosia palvellut keino paeta, kuviteltu turvasatama. Keino kokea olevansa elossa ja arvostaa itseään. Kun uskomus erillisestä itsestä katoaa, katoaa henkilökohtaisuus. Uskomukset tulevat uudelleen katsottavaksi. Vuosia rakennetun talon pohja vedettiin alta, ja seinät murtuivat. Tässä kohdin kysymys miksi oli hyvä työkalu.
Miksi uskoin näin? Miksi toimin näin? Miksi kuvittelin näin?
Tässä kohdin näin jo ajatukset vain virtana joka saa liikkua itsestään.Ajatuksien sisällöllä ei ole sen kummempaa pätevyyttä tai totuudellisuutta. Ne ovat vain ajatuksia. Ne saivat palaa ja roihuta pois kehosta, jokaiselta solulta. Mieli taisteli vastaan, koitti sammuttaa liekkejä epätoivoisesti. Ei onnistunut.
Miksi kysymys auttoi näkemään läpi- ja polttamaan sen mihin ei enää voi uskoa.

Ehkä jo arvaat mitä noiden kaikkien punoutuneiden uskomus nyörien takaa löytyi. Ei kertakaikkiaan mitään.
Erillinen itse on vain summa tarinoita. Osa tarinoista tuntuu todemmalta kuin toiset. Jokainen tunne on ookoo. Tämä on kuitenkin katsottava itse. Jos todella haluaa. 
Uskomuksia riittää täällä varmasti vieläkin. Niitä uinuu piilossa ehkä vielä kymmeniä, ehkä satojakin. 
On paljon mitä en tiedosta, ja hyvä niin :) Olisi aika jäätävää tajuta oma pienuus ja naurettavat uskomukset kaikki kerralla.
Luotan kuitenkin, että saan niitä tarkasteluun kun aika on oikea. Ehkä se kirpaisee kun rupia revitään, mutta so not.
Entä jos kukaan ei ole minkäänlainen ihminen ?
Ei ole tunnesyöjiä, ei ole epäonnistujia, ei ole aamuvirkkuja, ei ole määritelmiä joita ottaa kirjaimellisesti. Hetkinen! Sehän tarkoittaisi että olemme vapaita. Kokoajan.

Erityisestä erillisyydestä teksti täällä.

tiistai 11. joulukuuta 2012

Tarkoituksellista elämää


Mitä tekisit, jos millään mitä kukaan muu ajattelisi ei olisi merkitystä?
Tai mitä tekisit jos kukaan ei saisi tietää ?

Tarvitsemmeko merkitystä ja tarkoitusta elämälle? Mitä tapahtuu, jos sillä ei ole?
Nämä ovat kysymyksiä joihin sinä voit vain vastata omassa mielessäsi. Itse olen tullut tulokseen, että elämän merkitys on elämä. Voin toki antaa sille vaikka mitä muita merkityksiä, mutta elämä itsessäänkin tuntuu oikeen riittävältä.

Viktor Frankl joka on mm. keskitysleireiltä selvinnyt huomasi ett vaikka keskitysleireillä olosuhteet olivat samat, ja miten raadolliset hyvänsä, sieltä selvisi hengissä pääasiassa henkilöt, jotka kokivat elämällä ja heillä itsellään olevan tarkoituksen. Jollain se oli ehkä nähdä vielä oma perhe, jollain varmistaa ettei kukaan koskaan joudu kokemaan samaa.

Olen myös tavannut ihmisiä, jotka sanovat etteivät halua elämälle mitään erikoista tarkoitusta, he elävät , toimivat ja that’s it. How simple can it be? :) Ajatella vähemmän, toimia enemmän. Jos päässämme raksuttaisi kellokortti joka näyttäisi kuinkakohan paljon käytämme aikaa turhaan analysointiin ja ajatteluun, veikkaan että se poksuisi monella yli. Mielen luonteeseen kun kuuluu joko olla menneessä tai tulevassa. Tässä hetkessä on haasteita oikeastaan vain silloin jos se tiikeri on kimpussa. Mutta ei oo pariin tuhanteen vuoteen näkynyt :) Vain lisäämällä todellisuuteen ajattelua,mielikuvia tai tuntemuksia joihin samaistumme voimme kokea jotain muuta kuin läsnäoloa tässä ja nyt. Eläimet ovat mielenkiintoisia tässä. En ole yhtään koiraa tavannut, joka muistelisi katkerana vaikkapa vuoden takaisia asioita ja kantaisi niistä jotain identiteetti tuskaa tai uskomuksia.En ole myöskään tavannut yhtäkään koiraa joka vaikuttaisi olevan huolissaan huomisesta. Silti koirillakkin on ominaiset piirteensä ja luonne, sekä tunteet. Erona ihmisiin näyttäisi olevan se, että ne kokevat eivät ajattele :)

En kuitenkaan aio itse vielä muuttaa viidakkoon, vaan ihmetellä tätä ihmiskehoa joka on käytössä!
Uskon, että niin kauan kuin me ihmiset ylipäätään haluamme elää tällä planeetalla, niin kauan kuin täällä on nälän hätää ja sotia, on hyvä jos jokainen meistä osaisi nähdä oman osuutensa siihen, että pitää ainakin hyvää huolta itsestään, mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan kenellekkin. Se on ensimmäinen ja käytännössä ainoa asia, johon voimme suoraan vaikuttaa, josta voimme itse ottaa vastuun, ilolla.
Kun itse voi hyvin, se välittyy ympärille. Anna hyvän kiertää. Sillä että hymyilet kassaneidille, saatat aloittaa hyvän, positiivisen kierteen. Kassaneiti siirtää sitä eteenpäin ja asiakkaat vievät hyvää mieltä eteenpäin. Ah miten ihanan naivi tosi asia.



Elämän tarkoitus on se, mitä sinä päätät sen olevan.
Se ei ole mitä vanhempasi olisivat halunneet, tai mitä yhteiskuntamme odottaa.
Se on jotain mitä sinä vain tiedät. Ja hei, se VOI muuttua, ja muuttaa muotoaan. Tämä on elämää, jossa yksi asia on varma: MUUTOS. Katso luontoa, onko siellä ikinä mikään paikallaan? Elämän luonteeseen kuuluu muutos.
 Elämäntarkoitukseni on nyt eri kuin vaikkapa muutama vuosi sitten.  Minulle se kertoo siitä että olen oppinut tällä välillä. Tarkoitus elää riittää.

Jos ajattelet että haluan oppia arvostamaan itseäni , voisi olla hyvä täsmentää tuota ajatusta esim. “helpoimmalla ja kevyimmällä tavalla, ja jo nyt. Ihan sen vuoksi, ettet saa kohta kusipäätä viereesi “opettajaksesi”.
Me ns. vedämme puoleemme juuri ne opit, jotka tarvitsemme.
Olin itse vuosia sitten usein epävarma itsestäni, enkä luottanut silloiseen poikakaveriini , vaan käyttäydyin kuin epävarma, pelokas ja läheisriippuvainen, ilman syytä.Päädyimme yhteisymmärryksessä eroon, kun emme enää kumpikaan voineet nauttia yhdessä olosta. Vaikka tuo kumppanini olisi tehnyt mitä, en olisi uskonut. Minä todella tarvitsin sen opin, että luottaminen on valinta. Muistan silti ajatelleeni, että “jos joskus vielä seurustelen niin seuraava saa olla vaikka miten mustasukkainen ja omistushaluinen, kunhan ei jatkuvasti ravaa itse baareissa”.  Noh, arvaappa mitä eteeni tuli. Löytyi uusi suhde, jossa sain juuri tätä, kokea itse miltä tuntuu kun toinen ei luota, miltä tuntuu kun toinen lukee salaa sähköpostejasi ja millaista oli nähdä toisen odottavan sinulta omaa mielenrauhaansa. Totuus on kuitenkin se Kukaan muu, ei pysty antamaan sinulle mitään tunnetilaa. On sinun tehtäväsi kokea tunteesi.
Tämä voi tuntua vähän hassultakin, eikö juuri siksi olla yhdessä että toinen tekee hyvän olon?



Olen sitä mieltä, että toinen voi tuoda elämääsi ENEMMÄN iloa, rakkautta , ja kaikkea hyvää, KUN olet itse jo ensin "vapaa". Minä en aiemmin ollut. Kuvittelin kumppanien tuovan minulle turvaa, kuvittelin, kuvittelin ja kuvittelin. Niinkauan kun , en osannut luottaa ja rakastaa elämään, en osannut kenenkään muunkaan antaa sitä tehdä. Ahdistuin äkkiä suhteissa, ja vaihdoin maisemaa.Vaikutin ehkä ulospäin jotenkin vahvalta, mutta olin kaikkea muuta. Olin karkuri, ja peloissani. Mutta sain joka ainoan opin, minkä tarvitsin. Käytännössä olin kuitenkin vetänyt puoleeni juuri ne “opettajat ja opit” mitkä minun tulikin saada. Voisitko sinä suhtautua kaikkeen mitä menneisyydessä on käynyt niin, että ne ovat olleet oppimiskokemuksia? Voisitko suhatutua tulevaisuuteen niin , että tiedät jo saavasi oikeat opit oikeaan aikaan?
Voisitko tässä hetkessä nähdä, ettei ole mitään muuta mikä estäisi sinua olemasta onnellinen jo nyt, kuin omat ajatuksesi?


lauantai 8. joulukuuta 2012

Ruusuja pyllyyn :)

Pidin hiljattain luennon mentaalimessuilla nimeltä 4 asiaa onnellisuudesta. Jostain syystä kuitenkin tuo aihe valintani nimi alkoi tökkimään päivää ennen esiintymistä. Ah miten ihanaa ja siirappista onnellisuutta, laitetaan kaikki ruusut pyllyyn ja hymyillään aina! Ei nyt kai ;)
Mielummin kuitenkin käyttäisin onnellisuuden sijaan sanaa elämä. Olen onnellinen = olen elossa!
Onnellisuus sisältää kaikki tunteet ja kokemukset.
Onnellisuus ei tarkoita jatkuvaa happy happy joy joy fiilinkiä, niinkuin joskus luulin. Mutta toisaalta silloin tarvitsinkin öisin hammaskiskoja koska posket olivat niin kireänä tekohymystä ja yöllä se alitajunta näytti sitten mitä sisällä todella oli = kireyttä.
Onnellisuus vaan on, ilman syytä.




Tajuntamme on vähänkuin kaksi osainen. On se mitä tiedostamme, sekä se kuuluisa alitajunta. Tietoinen mieli siis huomaa n. 5% todellisuudesta. Kätkemme helposti sisällemme jos jonkinmoista uskomusta, ajatusta, tai tunnetta. Ego tulee suojelijaksi ja kasvattaa ylleen kerroksia, ettei ainakaan enään sattuisi. Näytetään ulospäin niin eheältä ja ehjältä ja ehkä jopa itse lähdetään siihen näytelmään mukaan. " Jos mä vaan ajattelen positiivisesti niin sittenhän mä oon positiivinen". Öö...
Positiiviset ajatukset on toki ihana juttu, mutta todellisuuden kanssa niillä ei välttämättä ole mitään tekemistä. Haluaako voida paremmin vai haluaako kokea aidosti? Kaksi hyvin eri asiaa.
Mitä on aito kokeminen edes? Jos se mitä silmillämme näemme on vain 5% totuudesta, miten voisimme edes luottaa omaan näköömme? Emme voikkaan. Me olemme käveleviä manifestointi koneita.
Suorastaan tilaamme näkökentällemme asioita samalla tavalla kun vedämme puoleemme samankaltaista energiaa. Pelko tarrautuu mielellään pelkoon, ja niin edelleen. Pitkälti voimme ajatuksiimme vaikuttaa, mutta emme ole ajatuksemme. Ne tapahtuvat ilmankin. Antaa tuntua = antautua! Onnellisuus ja elämä on minulle myös sitä.
Läsnäolo tässä ja nyt tarkoittaa minulle sitä että pystyy joka hetki vähänkuin syntymään uudelleen. Huh, helpommin sanottu kuin tehty. Kuinka helppoa olisikaan jäädä kiinni johonkin, jota koki vaikka tunti sitten. Sehän meni jo! Elämä liikkuu ihan koko ajan.

Jostain syystä mieleni poimii ja huomaa tällä hetkellä kaikkea tietämiseen liittyvää. Jos joku puhuu "tietävänsä" kavahdan. Huh. Mieleni on tällä hetkellä kysymys merkkiä toisensa perään.
Ketä kiinnostaa vastaukset? Kysymykset ovat paljon kiehtovampia. Mitä vastauksella ja tiedolla tekee? Sulkeeko niillä vain ovia joltakin muulta?
Onnellisuus on minun määritelmissäni myös ei-tietämistä. Avoinna oloa, mutta ehdottomasti kyseenalaistamista. En halua itse uskoa nyt juuri kehenkään tai mihinkään, vaan haluan tutkia ja tarkastella. Mitä me lopulta ja ihan oikeasti tiedämme? Voimme tietää luulevamme, mutta siihen se sitten taitaakin jäädä. Muutosvalmentajalta löytyy huikea teksti oikeassa olemisen tarpeesta täällä.
Mitä lopulta voi tietää? Mitä olemme ilman uskomuksiamme ja tietämistämme? Tämä kysymys on mietityttänyt myös ammatillisesti. NLP ja hyvinvointivalmennuksen ei ole tarkoitus olla mikään totuus, tai pino uusia uskomuksia. Toisaalta sekin,että ei ole kuin uskomuksia on uskomus. Mieheni kysyy usein " toimiiko se?" Se on hyvä kysymys. Maailma on täynnä tutkimusta puolesta ja vastaan, erilaisia teorioita ja hoito menetelmiä. Itse olen mm. opiskellut ayurvedaa, länsimaista hoitotiedettä, energia hoitamista, Nlp.tä, ravitsemusta, yms. Kaikki nämä perustuvat johonkin, mutta ovat myös hyvin erilaisia. Enää en kannata asioiden nimeämistä, vaikka se kummasti helpottaa asian tai teorian " esiintuomista". Mitä jos hetkeksi unohtaisimme teoriat ja tietämisen? Kokisimme ja eläisimme. Ajattelisimme vähemmän ja oppisimme kuuntelemaan intuitiotamme, kaikessa epäloogisuudessaan?
Toisaalta taas haluan itse säilyttää uteliaisuuteni elämää ja kaikkea täällä olevaa kohtaan, mutta en takertua mihinkään. Kokeminen on arvokkaampaa.

Kurssilaiset saavat minulta politiikon vastauksia ( suattaapi olla, tai suattaapi olla olematta) tai kysymyksen takaisin. " Mitä ikäville tunteille kuuluu tehdä? " kuului kysymys. Kysyin " Mistä tiedät että tunne on ikävä?"  On selvää että koemme mielummin toisia tunteita kuin toisia, mutta mitään yhtä ja oikeaa reseptiä sille ei ole mitä tunteelle kuuluisi tehdä. Se mitä olen itse päättänyt tehdä , on kokea ne ja mennä eteenpäin :) Enemmän energiaa vie vastaantaistelu , kuin kokeminen.
Tunne on parhaimmillaan palvelija ja viesti : TEE JOTAIN TOISIN!!!!!
Kannattaako tälläistä tunnetta muuttaa? Ei missään tapauksessa. Kukaan ei ole luvannut että elämä olisi aina helppoa, ja kun tiedämme ihmisessä asuvan muutosvastarinnan voimme tulkita " ei niin kivat tunteet" viesteiksi tutkia omaa sisäistä kompassiamme, mitä voisin tehdä toisin? Onko minun hyvä järjestellä jotain asioita/ suhtautumistani niihin toisin? Ei minulla ole vastauksia kenellekkään.
Yksi tavotteista kursseillamme on että ihmiset alkaisivat nimenomaan olemaan enemään oman päänsä ulkopuolella. Kokemaan enemmän. Tässä on toki itselläkin tehtävää ja harjoiteltavaa. Mieli ja ego tarttuisi mielellään johonkin tietämiseen tai " tämä on näin" ajatteluun. Taas kerran kun muistetaan sana eteenpäin. Siinä missä joku oppi joskus oli tarpeellinen, myöhemmin siitä pois oppiminen voi olla vieläkin kullan arvoisempaa. Se vaatii omaa hereillä oloa. Ei kenenkään muun totuuksia ;)



Ajatus - tunne -toiminta ketju pyörittää meitä helposti ellemme ole tästä itse tietoisia.
Ei kukaan pelkää korkeita paikkoja, vaan AJATUSTA ( mielikuvia, sisäistä keskusteluaan, yms.) korkeista paikoista. Emme ole ajatuksemme, emme ole kehomme, emme ole edes tunteemme.
Ei meidän tarvia oppia olemaan onnellisia, vaan enemmänkin tiedostamaan mitä kaikkia kyhäilemme täydellisen todellisuuden päälle. Odotuksia, uskomuksia, identiteettiä, kuvitelmia itsestä ja elämästä ja niin edelleen.
Me itse luomme merkitykset. Tulin kirjoittamaan onnellisuudesta ja mm. siihen liittyvistä harhakuvitelmista, mutta "paperille" tulikin jotain ihan muuta.
Ehkä puran seuravaalla kerralla ajatuksiani tästä tarkemmin.

Loppuun sopisi jotenkin ironisesti erään myyjän asenne : " Some buy, some don't , so what ? Next!

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Maksa laskusi :)

Tämä teksti tuli vastaan kaverin facebookin virrassa.Siitä se ajatus sitten lähti :)

Jokainen Valon Soturi on pelännyt käydä taisteluun.
Jokainen Valon Soturi on joskus pettänyt ja valehdellut.
Jokainen Valon Soturi on kulkenut tietä joka ei ole ollut hänen tiensä.
Jokainen Valin Soturi on kärsinyt turhanpäiväiseen asioiden vuoksi.
Jok
ainen Valon Soturi on ajatellut ettei ole Valon Soturi.
Jokainen Valon soturi on epäonnistunut henkisessä velvoitteissaan.
Jokainen Valon soturi on sanonut kyllä, kun olisi halunnut sanoa ei.
Jokainen Valon Soturi on haavoittanut rakastamaansa ihmistä.
Sen vuoksi hän on Valon Soturi, siksi että hän on kokenut tuon kaiken, eikä ole menettänyt toivoaan tulla paremmaksi.
- Valon Soturin käsikirja -
Paulo Coelho



Kirjoittelin aiemmin syksyllä kasvavasta tarpeesta olla rehellinen ja totuudellinen (teksti täällä.), ennen kaikkea itselleni. Tahdoin tuntea mitä kaikkea alitajuntani pitää sisällään. Mitä "luulen olevani" on vain pintaa. Toimintaani ja elämää yleensäkkin ohjaa kuitenkin se kaikki mitä alitajunta pitää sisällään.Nämä ovat niitä asioita joita ei aina itsessään edes halua nähdä. Tietoinen mieli ja rationaalinen ajattelu ovat tietyllä tavalla hyviä " suojamekanisemeja" , silloin kuin emme kykene käsittelemään kaikkea meissä ja elämässä olevaa informaatiota. Informaatiota ja dataa, joka vain on.
Hiljattain huomasin itsessäsi melkoisen vahvan "puolustusmekanismin". En oikein ole luottanut elämään. Toisaalta, hyvä kysymys voikin olla että miksi elämään pitäisi luottaa? Ei siihen välttämättä pidäkkään luottaa. Sen voi kuitenkin muistaa että se kulkee eteenpäin aivan varmasti. Sen luonteeseen ei kuulu pysähtyminen. Kaikesta taakse jääneestä luopuminen voi alkuun kirpaista, mutta tilalle on loppuviimein tullut aina jotain. Usein parempaa. Ainakin jotain , jota tarvitsemme.



Minulla oli tiedostamaton uskomus siitä että elämä ei kantaisi on tuottanut paljon tarvetta kontrolloida itseäni ja erityisesti tunteitani. Vuosiin en ollut mm. vihainen.
Silloin kuvittelin että " minulla ei vaan ole mitään syytä moiseen" ja ajattelin jotenkin olevani sen yläpuolella. Täältä tekstistä voit lukea lisää ajatuksia kiukusta ja ihanasta vihasta täällä.

Ei, en ole nytkään vihainen, mutta nyt koen että voin olla turvassa sitä. Tai paskat, vaikka en olisikaan turvassa , mutta en vain pysty tukkimaan tunteita :) En vain enää kykene olemaan valheellinen itselleni niissä tilanteissa joissa aiemmin olisin ikäänkuin mennyt turvallisen kuplan sisään jossa tunteet eivät minua kosketa.Tunne ei saa minua toimimaan tai reagoimaan sen ohjailemana, se on asia erikseen ja vastuun siirtämistä. Joskus oli turvallisempaa tuntea vähemmän. Tämä korostui ihmissuhteissa erityisesti. En juuri koskaan " antanut itsestäni " kuin n. 5%.
Nyt olen saanut elää sielunkumppanin kanssa, joka on paras peili ja opettaja minulle. Näen hänessä sen mitä itsessäni en halua nähdä, hyväksyn hänessä sen mitä itsessäni on ollut vaikea hyväksyä.
Olen saanut törmätä ja kohdata itsessäni oleviin ajatusmalleihin , uskomuksiin, mielikuviin ja " totuuksiin". Rakkaus elää vapaudesta ja rehellisyydestä. Paras suhde elämässä on varmaan ensisijaisesti suhde itseensä. On mahdotonta olla todella rehellinen toiselle jollei ole ensin itselleen. Ja se on matka, ainakin omalla kohdallani. Olen kiitollinen ja onnellinen siitä, että saan nimenomaan kasvaa tässä yhdessä toisen kanssa. Aiemmin luulin olevani " jonkinlainen". Nyt huomaan että tietoisuuteni vaihtelee.
On hyvin mielenkiintoisesti sanottu " kuole joka hetki menneelle ja synny joka hetki uudelle".
Tämä voi olla hyvä muistaa ja tutkailla ajatusta ihmissuhteissakin. Milloin ihmissuhde perustuu menneelle, menneisiin mielikuviin ja tarinaan? Voisimmeko oppia rakastamaan ja näkemään toisen joka päivä, uutena päivitettynä versiona itsestään?




Siinä missä muutama vuosi sitten pidin itseäni vahvana ja pelottomana ja selviytyjänä, olen nyt saanut tutustua ns. herkempään puoleeni, ja erilaisiin tunteisiin, jotka aiemmin blokkasin pelon sekaisesti pois.
Vertauskuvallisesti voisi ajatella, että voisin ihan hyvin blokata laskut, ja jättää ne maksamatta. Poissa silmistä, poissa mielestä? Entä jos ei sittenkään. Jos en maksa laskuja, ne kerryttävät korkonsa.Kieltäminen on ehkä yleisimmistä defenssimekanismeista. Jonkun aikaa harrastin myös kieltämisen kieltämistä ;) Koska omassa kuplassani minulla oli kaikki hyvin. Ja on edelleenkin, mutta nyt hyvän ylläpito on turhaa. Aiemmin jos kielsi itseltään jotain tunteita, vie kieltäminen yllättävän paljon alitajuista energiaa. Asiat eivät ole huonommin tai paremmin, ne ovat niinkuin ne ovat.
Siksi voikin olla ajoittain hyvä kysyä: millaista sisältöä ( mielikuvia, ajatuksia, tuntemuksia,muistoja, uskomuksia, yms.) lisään todellisuuteen?
Naureskelemme mieheni kanssa usein lausahdukselle " SaatAnalysoida!". Onko analysointi ja puiminen hyvä juttu? Ehkä sille on paikkansa. Mutta jos vain maksat laskut, niin ne on maksettu. Jos jätät maksamatta ja koitat siirtää ajatusta niistä sivuun, eivät ne katoa minnekkään.
Kuinka paljon käytämme aikaa miettimiseen, kuinka paljon tekemiseen?
Albert Einsteinin strategia oli pääasiassa seuraava : 1 % suunnittelua, 99% tekemistä ja kokemista.

tiistai 13. marraskuuta 2012

Nöyrää sankaruutta?


Sanotaan, että olet Viiden läheisemmän ihmisesi summa. Millaisia ihmiset ovat ympärilläsi, saatko heistä energiaa vai vähentävätkö ihmiset ympärilläsi energiaasi? Toisaalta, voiko kukaan muu viedä sinulta omaa energiaasi?
Entä jos kyse onkin vain siitä millaisen painoarvon kenenkin henkilön sanomisille tai mielipiteille annamme?

Helposti kuitenkin samaistumme ympäristöömme ja sen tapoihin. Huomasin  joskus menneisyydessäni miten moni ihminen ympärillä ihmetteli, kun minä aloin toimimaan ja kokemaan uusilla tavoilla. He olivat tottuneet minuun toisenlaisena. Nyt kun mietin aiemmat monet ihmissuhteet elivät draamasta.
Ego rakastaa kärsimystä. 
Kuitenkin, voimme loppupeleissä elää vain omaa elämäämme. 




”Mitä sä oikeen teet ?”
Ympäristö, perheenjäsenet ja työkaverit huomaavat varmasti muutoksen ja onkin hyvä, jos voi saada heiltä tukea ja kannustusta. Näin ei kuitenkaan välttämättä aina ole ja siihenkin on hyvä varautua, että saa kuulla muutakin kuin kannustusta. Kommenttien ja kysymysten ei tule antaa lannistaa ja silloin on hyvä muistaa taas ketä varten täällä oikein elää.
 Sinun hyvinvointisi ei ole ainakaan keneltäkään pois, vaan päinvastoin .
Omia valintojani on joskus kyseenalaistettu rankastikkin, mutta olen mailman onnellisin että uskalsin tietyt päätökset ja valinnat tehdä kaikesta huolimatta. 

Voi myös olla hyvä varautua ”Ei niin kannustaviin kommentteihin”, miettimällä jo vähän etukäteen miten itse reagoit. Puhu ystävällisesti, vaikka kommentit saattavatkin sinusta tuntua ikäviltä. Muista, että ihmiset sanovat helposti ikäviä juttuja, jos he eivät itse voi hyvin. Hyvinvoivalla ihmisellä ei ole mitään syytä arvostella toisen tekemisiä.
Itse huomasin "ankeuttajien"komentteihin parhaimmaksi vastaukseksi vain 
"Sinulla on kaikki oikeus mielipiteeseesi" . Piste.

On eri asia keskustella avoimesti ja ystävyydellä. Toisten ihmisten kokemukset ja mielipiteet voivat opettaa ja paljon, varsinkin jos tarkkailemme ennenkaikkea OMAA reaktiotamme toisen sanomiin. 

Maailma on paras peili.

Uskon että oikeat ystävät ovat niitä keitä kiinnostaa sinun hyvinvointisi, eikä silloin ole tilaa katkeruudelle taikka kateudelle.
On selvää että ihmiset ympärillä saattavat ihmetellä muutosta, joten siihen voi olla hyvä varautua etukäteen vaikkapa rohkeasti kertomalla muutoksesta muille ja pyytämällä heidän tukea sekä ymmärrystä. Jos läheiset eivät halua tukea, tee itsellesi hyvä muutos silti ja siitäkin huolimatta!




Onnistuminen elämässä millä tahansa osa-alueella kysyy tietynlaista sankaruutta sekä rohkeutta! Se vaatii sitä että uskaltaa todella toimia uusilla ja vieraillakin tavoilla. Tälläinen sankaruus sisältää usein tietyn pelon ajatuksesta että ” entä jos epäonnistunkin? ” Kukaan meistä ei voi etukäteen tietää varmaa ja turvallista tapaa onnistua. Tästä syystä vanhoille malleilleen vaarallisesti eläminen on keino löytää paremmin toimivia malleja!
Niin kauan kuin on sankaruutta ja ihmisiä jotka uskaltavat toimia , löytyy niitäkin henkilöitä jotka arvostelevat ja kritisoivat

Jotkut ihmiset uskaltautuvat elämän virran vietäväksi, vaikkeivat tarkkaan tietäisikään minne ja miten virta lopulta vie, ja mitä matka tulee pitämään sisällään. Jotkut ihmiset jäävät rannalle katsomaan virran kulkua, ja huutelevat sieltä ohjeita, mutteivat ainakaan itse elä tai koe. Nämä ihmiset jotka uskaltavat mennä virran mukana välillä ryvettyvät,kärsivät ja oppivat. He todella elävät, eivätkä pyri välttämään kärsimystä viimeiseen asti sillä lopputuloksella että kärsivät.Elääksesi täyttä elämää on uskallettava myös rypeä ja kolhiintua, oppia ja mennä eteenpäin. Tasapaino tulee sen hyväksymisestä mikä on totta ja tiedosta että mikään täällä ei ole pysyvää! Elämän luonne on muutos ja eteenpäin meneminen.

Anna rannalla huutelijoiden ja neuvojien huudella. Joku heistä ehkä myöhemmin uskaltautuu virran mukaan, toivota hänet silloin tervetulleeksi!
On helpompaa ja kuvitteellisesti turvallisempaa huudella rannalta ja kuvitella tietävänsä. On ehkä pelottavaa mutta todellista uskaltaa olla tietämättä ja kokeilla.

Olen ollut kahdenlainen rannalta huutelija. Sekä negatiivinen että positiivinen. Luulin tietäväni. Nyt mielummin olen itse virran mukana ja annan muidenkin kulkea oman virtansa mukana. Ehkä välillä vieläkin erehdyn rantautumaan ja luulemaan tietäväni jotain. Äkkiä elämä kuitenkin järjestää maadoituksen ja jalkautumisen ;)





Siinä että on joskus luullut tietävänsä tai ollut itse aiemmin rannalta huutelija ei ole mitään pahaa. Yksi vaikeimpia asioita on ihmiselle myöntää ” Olen väärässä”. Todellinen tieto on sitä että ymmärtää miten vähän tietää.

Virrassa olo ei tarkoita tyhmyyttä tai päämäärätöntä ajelehtimista, kuten usein pelätään. Se tarkoittaa sitä että sydän sekä mieli pelaavat yhteistyössä. Elämän virta ei pois sulje järkeä taikka ajattelua, vaan niille on oma paikkansa!
Käy mielessäsi läpi omaa lähipiiriäsi sekä ystäviäsi, voitko saada heiltä tukea muutoksessa? Millaisia ominaisuuksia sinä ihmisissä arvostat ja kaipaat lähellesi? 

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Elossa


Sanotaan että olemme kaikki puhdasta elämän energiaa, rakkautta. Samaa luomisvoimaa, kuin vaikka se joka saa kukan kasvamaan. Tämän ns. puhtaan sielun päälle kuitenkin lähdemme jo lapsesta alkane luomaan erilaista suoja kuorta, kerroksineen.  Tulkitsemme, opimme, havainnoimme maailmaa. Teemme ehkä tulkintoja ettemme kelpaisikaan, ei saisi näyttää tunteitaan, miten pitää käyttyä ja niin edelleen. Kaikki nämä asiat eivät siis ole mitään muuta kuin tulkintoja, kuvitelmaa. Mutta emme sitä lapsena ymmärrä.
Tämä kuori tulee kuvitteelliseksi suojaksemme ja turvaksemme, ja muuttaa myös sitä miten koemme itsemme, miten tunnemme ja käyttäydymme. Ja se on pelkkkää mielikuvitus leikkiä.
Muutosvalmentajalla on tietoisuudesta ja tajunnasta selkeyttävä teksi sivuillaan juuri julkaistuna.

Kun on ehkä miettinyt kysymystä" kuka olen", vastaus löytyy näiden kuorien alta. Silloin uskon itse että olen en mitään ja kaikki. Kuoret luovat illuusiota ja erillisyyden tunnetta. Jos ja kun elämässä kohtaamme “taitekohtia” eli parhaimpia mahdollisia hetkiä oppia, riisua turhia turvajärjestelmiä, olemme taas enemmän kotonamme, vapaampia.
Näin ei tietenkään käy kaikille, vaan halutakseen “riisua kuorensa” on haluttava olla täysin vapaa niistä. Ja se voi joskus olla ehkä pelottavaakin. Se on syy miksi kirjoitan nyt tätä. 
Haluan tulla tietoiseksi "kerroksistani". Luotan, että ne tulevat tietoisuuteeni oikeaan aikaan, kun olen itse rehellinen itselleni ja valmis ottamaan opit vastaan.
Katsoin Matrix Reloaded leffan eilen. Siinä sanottiin niin hyvin... " Jokainen on aina oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Ai mistä tiedän? Siitä että olemme elossa"
Kaikkea ei tarvitse eikä edes voi tietoisesti ymmärtää. Maailma näyttää juuri siltä, miltä oma sielunmaisema näyttää. Näkeekö tumman pilvet, vai niiden kultaiset reunat? Kirkuuko lokit, vai nauravatko ne kanssasi yhdessä? 



Minulla oli/ on niinkin kauniisti naamioitu kuori tai turvamekanismi, kuin yltiöpäinen treenaaminen. Tämä on ollut helppoa kätkeä “ hyvyydensä vuoksi”. Olen jollain tasolla kyllä tiedostanut, että suhtautumiseni on niin sanotusti vähän överi, mutta en ole halunnut nähdä koko totuutta.
Tässä on paradoksaalista se, että kyllähän treenaamisesta ja terveyden ylläpidosta tulee hyvä olo, ja yleisesti ottaen saamme siitä hyvää energiaa, niin siis minäkin. Treenaaminen tulee edelleen varmasti tekemään minulle hyvää, mutta nyt ei olekkaan kyse siitä. Vaan siitä miten olen suhtautunut siihen.Tämä on minun sellanen "big issue". Asia jonka olen löytänyt edestäni jo usemman kerran. Jokaisella kierroksella se on ikäänkuin muuttunut. Nyt tuntuu että vikoja kierroksia tämän kanssa vedellään, mutta mitäs minä poloinen tietäisin varmaksi :)


 NLP:n yksi perusperjaatteista on , että jokaiseen käyttäytymiseen on olemassa joku positiivinen aie. Olen jo aiemmin tuuminut, toista kertaa treenattuani itseni ylikuntoon, että miksi teen niin? Olen tiennyt että olisin jopa paremmassa kunnossa, jos malttaisin liikkua vähemmän. Olisin terveempi ja kehittyisin paremmin, jos pitäisin lepopäivät.Miksi toimin kaikkia omia oppejani vastaan? En ikimaailmassa olisi kenellekkään asiakkaalleni ehdottanut tai pitänyt fiksuna moista toimintaa.Mitä oloa tiedostamattani tuolla käyttäytymisellä hain?

Tunnetta että olen vahva. Tunnetta että hallitsen itseäni.
Totuus on, että en tarvitse liikuntaa, enkä mitään muutakaan toimintaa, voidakseni tuntea noita asioita. Ja toisaalta, voinko loppupeleissä hallita elämää? En. Olenko aina vahva ja tarvitseeko edes olla?

Voin nauttia liikkumisesta ilman noitakin alitajuisia toiveita. Aivot oppivat mm. yleistämällä. Olin luonut mielleyhtymiä siitä että Kun liikun -> olen elossa, vahva  ja hallitsisin elämää.
Syy ja seuraus.

Taas kerran, elämä tuo ne opit , jotka on saatava. Minä sairastelin, ja sairastelin. Elämä pakotti minut pysähtymään. Aluksi taistelin vastaan. Treenasin puolikuntoisena -> tulin heti kipeämmäksi ja sairaammaksi. En voinut kuin päästää irti, ja ajatella että " fuck it". Mitä hyvää tästä seuraa? Ja hyväähän seurasi. Mistä tiedän sen?
Siitä että olen vieläkin elossa.




keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Herra Autopilotti



Me ihmiset touhuilemme päivät pitkät kaikenlaista, välillä tuntuu että suurimman osan päivästä kuljemme ikäänkuin autopilotilla tekemässä niitä samoja asioita, joita olemme aina ennenkin tehneet. Ja monesti se on hyvä asia. Sinun ei tarvitse kuluttaa aikaa ja energiaa siihen että pitäisi joka kerta erikseen miettiä miten avaat oven. Ei tarvitse miettiä kuinka liikennevaloissa toimitaan eikä tarvitse opetella kävelemään joka päivä uudestaan. Toisaalta, joskus pinnan alle kurkistaminen saa huomaamaan sen, kuinka kaavamaisesti tahdomme asioita tehdä vain täyttääksemme toiminnan takana olevan positiivisen aikeen.




Mikä yhdistää kaikkea käyttäytymistäsi ja tekemistäsi? Tuskin kukaan tekee asioita siksi, että niiden tekemisestä tulisi itselle huono olo tai lopputulos olisi jotenkin muuten epätoivottava. Kaiken käyttäytymisen ja toiminnan taustalla on positiivinen aie. Työn tekemisen taustalla on ajatus kenties perheen ja oman hyvinvoinnin turvaamisesta taloudellisesti, harrastuksien taustalla voi olla aie rentoutumisesta, hauskanpidosta tai kunnon kohottamisesta. Joskus tuo aie voi olla meiltä itseltämmekin piilossa, ennenkuin lähdemme tarkemmin pohtimaan miksi teen niitä asioita joita teen. Käyttäytymisemme ja tekemisemme on vain väline saavuttaa tuo taustalla piilevä positiivinen aie. Olisi vaikea uskoa, että tupakointia harjoittava henkilö tupakoi vain siksi, että toivoo saavansa keuhkosyövän ja kuolevansa kivuliaan ja hitaan kuoleman. Tupakointi toimii välineenä jonkun positiivisen aikeen saavuttamiselle, kuten kenties rentoutuminen tai hetki aikaa itselle ja omille ajatuksille. Tupakoinnin lopettamiseen eivät tahdo tepsiä muistutukset tupakoinnin haitoista, koska niiden välttäminen ei ole ollut toiminnan motivaationa alunperinkään. Mitä jos löytyisi keino täyttää tuo sama positiivinen aie välineellä joka on terveellisempi, edullisempi ja vähemmän aikaa vievä? Olisiko muutoksen tekeminen helpompaa? Mitä kaikkea voisit halutessasi itsessäsi muuttaa, jos pysähdyt hetkeksi pohtimaan positiivisia aikeita toimintasi taustalla? Voisitko saavuttaa nuo samat asiat jollain muulla, kenties nopeammalla, hauskemmalla ja mielenkiintoisemmalla välineellä?

Sama pätee myös ympärilläsi oleviin ihmisiin. On aina vaikeampi mielessään tuomita muiden ihmisten tekoja, kun miettii ensiksi minkä positiivisen aikeen henkilö on pyrkinyt toiminnallaan täyttämään. Toisten valitsemat välineet eivät välttämättä ole omasta mielestämme tilanteeseen nähden parhaita mahdollisia, mutta ymmärrys taustalla olevasta aikeesta auttaa meitä näkemään maailmaa myös muiden ihmisten silmin. Huomaat, kuinka pystyt kommunikoimaan paremmin ja ehdottamaan ratkaisuvaihtoehtoja nopeammin, kun tunnistat millaisesta aikeesta käsin tuttavasi “operoi”.

Kaikkea ei tarvitse kyseenalaistaa. Liikaa asioita ei kannata miettiä. Joskus voi olla kuitenkin hyödyllistä tuumia, miksi minä teen sitä mitä teen, mikä on minun positiivinen aikeeni?