Näytetään tekstit, joissa on tunniste läsnäolo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste läsnäolo. Näytä kaikki tekstit

tiistai 5. helmikuuta 2013

Unisia ajatuksia

Jossain kohdin saattaa törmätä kysymykseen ” kuka olen” ja ” mistä tässä kaikessa on oikeastaan kysymys”. Itse olin elänyt täysin unessa 16- vuotta, kun aloin kokemaan voimakasta tunnetta siitä että tässä miten tämä maailma ja elämä pyörii ei ole mitään järkeä! Minne kaikki menevät niin kiireissään? Voiko tätä kutsua edes elämäksi? Miksi kaikki ovat niin tosissaan?
Se jäi vain ihmettelyksi tuolloin. Virta ja massa vei minut mukaan kun tuuli höyhenen, ja menin itsekkin mukaan tuohon ihmeelliseen suorittamisen maailmaan, jota kai voisi vielä tänäänkin kutsua “tavalliseksi elämäksi”.


Menet johonkin kouluun, valmistut sieltä, sitten johonkin töihin , löydät jonkun ihan kivan miehen ja ehkä tosiaan saatte lapsiakin sen 2-3. Sitten taas käydään lisää töissä, suoritetaan velvollisuuksia, maksetaan laskuja ja katellaan telkkarista uusimmat ohjelmat. Mennään illalla nukkumaan ja aamulla kun herätään väsyneenä voikin sitten miettiä onko tämänkin päivän elänyt jo moneen kertaan aiemminkin.Ajatuksia ja pinttyneitä tapojaan myöten. Sitä minä joskus kuvittelin elämäksi.
Sillä tavalla myös koitin sitä elää. Sisällä kuitenkin kokoajan oli pienenä hentona kuiskauskena tunne siitä, että tässä ei ole päätä eikä häntää, eikä edes parhaimpia keskipaloja!
Elin usean vuoden turtana, tosin elämä sanana kuvaa heikosti tätä aikaa. Tekohengitys paremminkin.
Oli äärimmäisen tärkeää kokea totaali turtuminen ja syvä toivottomuus. Jokin voima kuitenkin sisällä ajoi ja puski eteenpäin. Masennus ja turhautuminen kääntyi jossain kohdin niin paljon jo itseään vastaan että kaiken sen voiman saikin käytettyä toiseen suuntaan, ja silloin minusta tuli etsijä. Ainoita kysymyksiä mitä mielessä pyöri oli “ Miten helvetistä tästä pääsee eroon, tämä en ole minä”. Kuka olen? Ja aloin ottamaan siitä selvää. Tuli tutkittua ja opiskeltua, kokeiltua jos jonkinmoista. Välillä tuli hurahdettua ja puoli kiihkoiltuakin jonkun uuden asian nimeen, mutta ainakin masennus oli poissa. Minulla oli elämä, uskoin. Elämällä oli koko ajan minut. Mutta kovapäisenä halusin tietysti uskoa että minä pystyn kontrolloimaan elämää, sen tapahtumia ja niin edelleen. Niin kauan kun elää uskomusten varassa, on unessa.



Kirjan jota mieheni kanssa kirjoitamme piti alunperin käsitellä unen optimoimista. Jotain sen tyylistä että “ How to be happy” ja Hypnoosilla hyvinvointia. Se olisi loppu peleissä jotain, jolla voisi tehdä unesta kivempaa, hauskempaa ja seksikkäämpää. Mutta todellisempaa? Dream on. Jokainen joka on unessa voi elää varmasti onnellista ja ihanaa , hauskaakin elämää, mutta niin kauan kun koet olevasi erillinen kaikesta muusta, etsit jotain ulkopuolelta, tai pelkäät menettäväsi sen mitä olet saavuttanut.
Ja voit olla tästäkin pelosta täysin tietämätön.
Tarkoitus ei ole kertoa että pitäisi pelätä tai mitään muutakaan, vaan puhua asioista rehellisesti.
Minä olen joskus pudonnut positiivisten uskomusten kuoppaan, joka oli ihanaa ja ihmeellistä - mutta ei kestävää ja todellista.
Kerron tämän siksi, että olin itse lopulta niin pää pussissa etten nähnyt kertakaikkiaan sitä yksinkertaista asiaa, että pelkäsin.
Elin unelmaani , tai myöhemmin sanottuna unelma eli minua.
Olin ja olen edelleenkin naimisissa maailman upeimman miehen kanssa, asuimme ihanemmassa paikassa kuin olisin edes osannut haaveilla, sain tehdä työtä jota rakastin, minulla oli aikaa harrastaa, ja 90% ajasta koin olevani todella onnellinen, niin onnellinen että ihan ajatuskin itkettää.
Olo oli kuin tuhkimolla, joka pääsee luutun ääreltä linnan juhliin. Kaikki tuntui mahdolliselta, ja kaikki olikin mahdollista.

Yksi asia ainoastaan hämäsi. Kuvittelin että MINÄ olin tehnyt ja saavuttanut tuon onnen.Olin siis erillinen. Ja koska jos MINÄ olisin voinut tuon saavuttaa, olisi myös MINUN vastuullani ettei sitä mikään ikinä vie pois. Pelko puhuu.Menneisyys puhuu.
Onnelle tarvittiin siis syy. Jos onnelle on syy, se voi kadota yhtä nopeasti kuin on tullutkin.
Olin erillinen. Tai en tietenkään ollut, mutta kuvittelin näin olevan.
Tätä uskomusta melkein 90% ympärillä olevista ihmisistä tukee. Mutta kuinka moni heistä jo tiedostaa pienen kuiskauksen siitä “ että tässä ei ole mitään järkeä näin?”
Tätä ajatusta on helppo vastustaa. Se on ihan ookoo. Itsekkin vastustin ja kovaa. Melkoista vastuuta sitä kuvitteli omille pienille harteilleen :)

Mikä ja kuka on se joka etsii sitä täyttymystä? Voiko tähän koskaan löytää vastausta joka tyydyttäisi mieltä? Mielen päätepysäkki taitaa olla tässä. Se ei löydä enempää totuuksia vaikka käsillään seisoisi. Kun on alkuun päästy, niin antaa mennä vaan...Irti peräsin varresta, josta ei kyllä koskaan kiinni pitänytkään.



Yksi ihmisaivojen ominaisuus on myöskin adaptoitua eli sopeutua, mitä erikoisimpiinkin tilanteisiin. Tämä on sekä hyvä että huono asia siinä mielessä, että joku saattaa esimerkiksi liiaksi sopeutua vaikkapa masennukseen tai negatiivisuuteen ja alkaa pitämään sitä normaalina, menemättä eteenpäin.” Tälläistä tämä nyt vain on”, ” Minähän olen aina pelännyt” ja niin edelleen.
Mitä hyvää sopeutumisessa sitten on? Sopeutumiskyky mahdollistaa elämän koko maapallolla. Ihmiset ovat jopa sopeutuneet kehitysleireille, ja selvinneet hengissä!
Sopeutuminen ja adaptoituminen on meihin sisäänrakennettu, aivot luonnostaan pyrkivät toimimaan näin, jotta pystyvät toimimaan energia tehokkaasti ja taloudellisesti. On muistettava että ihmisfysiologia on sama joka se oli luola mies aikoinakin, jolloin tuli sopeutua mm. ajottaiseen ruuan puuteeseen, kylmyyteen sekä muihin vaihteleviin olosuhteisiin.

Enää en tahdo sopeutua. Mihinkään. Huomaan miten äkkiä mieli rupeaa luomaan "systeemejä" ja " totuuksia" jos toistaa tarpeeksi samaan. Tällöin tallon käsitteiden vankina taas hetken, kunnes sytytän käsitteet tuleen ja tanssin niille pienen nuotio tanssin. Kiitollisena , että sain kokea. Helpottuneempana, että saan päästää irti.

En tiedä juuri nyt muuta, kuin että vähämpä tiedän.

lauantai 2. helmikuuta 2013

Kimppu uskomuksia

Millaisia malleja olet elämässä oppinut ihan arkisissakin asioissa? Millaisia käsityksiä sinulle on muodostunut?

Jos haluat ja tuntuu hyvältä kokeilla laajentaa omaa perspektiiviä, voit kokeilla vaikka yhden päivän elää niinkuin olisit kokenut muistinmenetyksen.
Et tietäisi mitään “ miten pitäisi syödä, nukkua, toimia, käyttäytyä. Ei olisi mitään käsitystä mitä ympäristö tai kulttuuuri pitää oikeana. Sinulla ei olisi historiaa. Olisit saman ikäinen, samassa " elämäntilanteessa" , samassa ympäristössä. Mutta sinulla ei olisi ennakkokäsityksiä tai uskomuksia ja mielikuvia siitä millainen sinun tulisi olla.
Miten söisit? Mitä tekisit? Mitä et tekisi?
Et voi tietenkään tietää sitä nyt.
Jos vaikka itse nyt ajattelen pihviä, en pystyisi sitä syömään, kuvottaa. Parin tunnin kuluttua tilanne voi olla toinen.
Ihminen on eläin, jolla voi toimia intuitio kuten eläimelläkin. Moderni yhteiskunta on vain vienyt meidät hyvin- hyvin -hyvin kauas siitä mikä on luontaista. Ja se on ihan ookoo. Ei ole tarkoitus laittaa bambuliinaa vyötäisille ja muuttaa puuhun asumaan. Moderni yhteiskunta on myös lahja. Ehkä seuraavaksi onkin aika yhdistää moderni teknologia ja mahdollisuudet intuitiiviseen ja sponttaaniin kehittämiseen. Tai sitten ei.
Tulevaisuuden mahdollisuuksien spekuloiminenkin olisi mielenkiintoista, mutta tämän hetken kannalta turhaa.
Mikään ei vai kerta kaikkiaan voi olla väärin. Vain ajattelulla jostain asiasta voi tehdä tulkinnan väärästä ja oikeasta. Mielipiteet ovat asia erikseen. Mielipiteet tuskin katoavat minnekkään, mutta kuten vanha viisaskin sanoo " makuasioista ei kannata kiistellä" :)



Yhtälailla kuin dinosaurukset yhtäkkiä pyyhkäistiin pallolta pois, näin voi käydä ihmisellekkin.
Todellisuudessa kenelläkään ei ole mitään hajua mitä täällä oikein tapahtuu. Spekuloida voi aina.
Jos kaikki yhdessä uskomme tiettyihin asioihin, tekeekö se siitä totta? Ei. Se tekee uskonnon.
Näistä asioita ei vain puhuta. Ja ei, ei ole mitään väärää haluta elää kuten aina ennenkin.
Ei ole asiaa, joka olisi väärä. On muitakin vaihtoehtoja, kuin se malli jonka olet oppinut.

Ihmiset usein kuvailevat itseään tietynlaisiksi, kuten “ minä nyt olen aina vihannut aamuja, olen ilta ihminen”.
Entä jos tuokin on vain malli jonka olet oppinut? Ystäväni lapsi oli yhtäkkiä alkanut kiukuttelemaan aamuisin, ilman mitään syytä. Aamulla hän mutristeli suutaan, kiukutteli eikä hänelle saanut puhua.
Syntyykö tälläinen tyhjästä? Eivät aamut yhtäkkiä vain muuttunueet vastenmielisiksi. Lapsi oli oppinut aamu kiukuttelun mallin isosiskoltaan jota hän ihaili kovasti.
Ja ei isosiskokaan aina kiukutellut, mutta aivot yleistävät asioita.
Mene hetkeksi pienen lapsen perspektiiviin, joka on hyvin hyvin herkkä tekemään tulkintoja.
Isosiskosi jota ihailet kiukuttelee aamulla mutristellen ja irvistellen. Huomaat miten hän saa huomiota kiukuttelulla. Haluat olla kuten hänkin. Mieli vetää asioita yhteen “ kiukuttelulla saa huomiota aamuisin”.
Näin yksinkertaisesta , pienestä ja lyhyestä ohikiitävästä hetkestä voi syntyä vuosi kausien tapa aamu känkkäränkkäilyyn. Jossain kohti joku aikuinen sanoo sinulle “ et ole kyllä yhtään aamuihminen”. Ja koska et vielä ymmärrä - otat tuon kirjaimellisesti. Ja PIM! Vahva uskomus on taas luotu. Minä olen tälläinen.
Leima. Määritelmä. Joka vain vahvistaa tuota toiminnan oravanpyörää. " Koska olen aamu uninen minun on vaikeaa herätä". Entä jos et ajattelisikaan niin?

Pitäisikö meidän sitten aikuisina voida välttää ylläolevan kaltaiset esimerkit?
Ei. Se on mahdotonta. Lapsi tekee tulkintoja joka tapauksessa. Et voi estää niitä syntymästä, mutta voit huomata kuinka ne syntyvät ja alkaa kyseenalaistamaan niitä. Voit olla vahvistamatta niitä. Voit opettaa lapsellesi että mitkään yleistykset eivät päde.
Spekulointia ja arvailua on toki myös se että nuoremman lapsen aamu kiukuttelu johtuisi opitusta mallista. Voi olla- voi olla olematta. Voimmeko tietää tätä koskaan varmuudella?
Syiden etsiminen on yleensäkkin vain aikaa vievää. Tutkimiselle on toki ajoittain paikkansa.
Miksi pukeudun kuten pukeudun? Miksi harrastan sitä mitä harrastan? Miksi toimin kuten toimin? Miksi reagoin niinkuin reagoin?
Tämän tyyliset kysymykset voivat olla hyviä siinä vaiheessa kun on havahtunut kysymykselle 
"kuka oikein olen" ja haluaa tutkia uskomuksiaan ja käsityksiään maailmasta tarkemmin.

Pahimmillaan miksi kysymys jättää jumiin vuosiksi kelaamaan sitä mikä kaikki ei mennyt niinkuin olisi halunnut, sen sijaan että olisi todella keskittynyt siihen mitä voi tehdä.
Parhaimmillaan miksi kysymys näyttää mitä asioita pidät tärkeänä, mitä kuvittelet niistä saavasi?
Miksi sinulle on vaikkapa tärkeää olla vapaa? Miksi on vaikkapa tärkeää olla onnellinen?
Parhaimmillaan miksi kysymystä hyödyntämällä näet vanhojen uskomusten läpi.



Miksi minä esimerkiksi treenasin ylikuntoon? Tämäkin on vain spekulointia mutta koska uskomukset olivat sellaisessa solmussa, että kuvittelin vain ylläpitämällä järjestelmääni olevani vahva, elossa, arvostettava. Pelkäsin sitä etten kestäisi olla tässä kehossa, pelkäsin että minut hylätään, pelkäsin mitä ihmeellisimpiä asioita.
Vuosia olin pinonnut ja rakentanut näitä uskomuksia kuin tiilitaloa. Ne olivat niitä kaikista rakkaimpia uskomuksia. Ahdistuksen hiki nousi otsalle heti jos joku kehtasikin vihjata että lepo voisi tehdä hyvää. Entä jos et ihan noin fanaattisesti? Entä jos tämän aamun treenit jätät välistä. Sähisin sisällä kuin karhu emo joka puolustaa poikastaan. Treenaus oli vuosia palvellut keino paeta, kuviteltu turvasatama. Keino kokea olevansa elossa ja arvostaa itseään. Kun uskomus erillisestä itsestä katoaa, katoaa henkilökohtaisuus. Uskomukset tulevat uudelleen katsottavaksi. Vuosia rakennetun talon pohja vedettiin alta, ja seinät murtuivat. Tässä kohdin kysymys miksi oli hyvä työkalu.
Miksi uskoin näin? Miksi toimin näin? Miksi kuvittelin näin?
Tässä kohdin näin jo ajatukset vain virtana joka saa liikkua itsestään.Ajatuksien sisällöllä ei ole sen kummempaa pätevyyttä tai totuudellisuutta. Ne ovat vain ajatuksia. Ne saivat palaa ja roihuta pois kehosta, jokaiselta solulta. Mieli taisteli vastaan, koitti sammuttaa liekkejä epätoivoisesti. Ei onnistunut.
Miksi kysymys auttoi näkemään läpi- ja polttamaan sen mihin ei enää voi uskoa.

Ehkä jo arvaat mitä noiden kaikkien punoutuneiden uskomus nyörien takaa löytyi. Ei kertakaikkiaan mitään.
Erillinen itse on vain summa tarinoita. Osa tarinoista tuntuu todemmalta kuin toiset. Jokainen tunne on ookoo. Tämä on kuitenkin katsottava itse. Jos todella haluaa. 
Uskomuksia riittää täällä varmasti vieläkin. Niitä uinuu piilossa ehkä vielä kymmeniä, ehkä satojakin. 
On paljon mitä en tiedosta, ja hyvä niin :) Olisi aika jäätävää tajuta oma pienuus ja naurettavat uskomukset kaikki kerralla.
Luotan kuitenkin, että saan niitä tarkasteluun kun aika on oikea. Ehkä se kirpaisee kun rupia revitään, mutta so not.
Entä jos kukaan ei ole minkäänlainen ihminen ?
Ei ole tunnesyöjiä, ei ole epäonnistujia, ei ole aamuvirkkuja, ei ole määritelmiä joita ottaa kirjaimellisesti. Hetkinen! Sehän tarkoittaisi että olemme vapaita. Kokoajan.

Erityisestä erillisyydestä teksti täällä.

torstai 31. tammikuuta 2013

Puujalkaista läsnäoloa

Enjoy life moment to moment and do not get disturbed. That which is not going to happen will not happen, and that which is going to happen is going to happen. Therefore, tranquility should not be disturbed. A mind that is balanced and tranquil cannot be a workshop of the devil.
-Swamji

Onko tämä läsnäolo buumi nyt taas yksi lisä syy masennukseen? kyseli facebookin uutisvirrassa kaveri.

Erittäin hyvä kysymys. Sanathan ovat parhaimmillaankin vain suunnannäyttäjiä. Mikään sana tai puhuttu kieli ei voi koskaan kuin ainoastaan kuvata todellisuutta. Käsitteet ovat vain käsitteitä, mutta miten käsittää minkäkin käsitteen?
Mitä läsnäolo tarkoittaa?
Seuraava on vain omaa tulkintaani, joka ei ole mitenkään oikea eikä sen puoleen vääräkään - se on vain tulkinta.
Minulle läsnäolo tarkoittaa sitä että hyväksyy sen mikä on totta kyseisellä hetkellä.
Joskus saatoin läsnäolon olevan jotain eteeristä ja kelluvan keveää hempukkaa. Mutta se oli aikaa jolloin vielä uskoin mieleni luomiin kuviin enemmän ;)
Mieli värittelee asioita, sen tehtävä on luoda käsityksiä. Mutta onko käsite mitään todellista?
Kerta kiellon päälle, se on vain KUVAUS. Kuvaus joka on käytännössä meillä lähes aina yleistynyt ja vääristynyt aiempien kokemusten ja uskomusten perusteella. Suodatamme todellisuutta jatkuvasti.

Mitä jollekkin tarkoittaa rakkaus? Entä elämä? Hyvä ihmissuhde? Unelmien elämä?
Suru? Pettymys? Millaisia käsityksiä olemme keränneet mm. siitä mikä on eettisesti taikka moraalisesti oikein?
Kasan ja kimpun käsitteitä. Kaikki mikä perustuu vain tarinaan ei kestä tarkempaa tarkastelua todellisuudesta. Sanat ovat tarpeellisia, kunhan ymmärrät että ne todellakin ovat vain sanahelinää :) 



Tämä koskettaa juuri tänään, sillä voin myöntää kokevani pienen pientä maailman tuskaa. Asiasta johon en voi vaikuttaa. Kyseessä on kuitenkin vanhempien taholta tulevaa vastuuttomuutta lastensa hyvinvointia kohtaan. Niin jäätävää kuin se onkin, niin kaikki on silti niinkuin on. Minulla on ollut tietynlainen käsitys millaisia rajoja lapsille tulisi vetää, mitkä asiat ovat aikuisten vastuulla. Vain käsitykseni, joka on vain jotain mitä vertaan omaan menneisyyteen voi aiheuttaa vihastusta, kun se ei kohtaakkaan ulkoisen maailman kanssa.
Minulla ei ole hetkeäkään aikaa päivitellä tuota sen enempää. Kärsimys lakkaa, kun sen läpi näkee. Käsite ei ole mitään todellista.
Kun hyväksyy todellisuuden niinkuin se on, vapautuu toimimaan. Tai joskus jättää toimimatta.
Kuka sanoi että sen pitäisi olla kivaa tai helppoa?
Tunsin tänään vastustusta tarttua toimeen asian suhteen. Mutta tartuin.

Viime viikolla tunsin tuskaa olla tekemättä jotain joka oli aiemman käsitykseni mukaan oli huumetta omanarvon tunnolleni., mutta kun tajusin miten pelosta tuo ajatus lähti - en vain enää voinut toimia tuolla vanhalla tavalla. Käsitysten murtuminen ja läpi näkeminen voi joskus kirpaista. Lähimmät uskomukset ovat niin "rakkaita", ja varsinkin jos niiden kanssa on elänyt pitkään voi niiden ulostaminen solu tasolta asti viedä  pienoisen hetken. Vanhassa tavassa voi pitää ainoastaan käsitykset ja munattomuus kohdata pientä tai joskus suurtakin luopumisen tuskaa. Sekin on ihan ookoo :) Mutta sitten on turha valittaakkaan. Koska  olen kuitenkin pieni ihminen- minä valitin ja märisin. Ja välillä huusin ääneenkin. En kenellekkään, mutta pelot piti jotenkin kokea pois. Tuolloin tiesi, että kyseessä ovat vain ajatukset jotka koittavat leipoa 6-0 tarinoillaan. Onneksi lakkasin uskomasta joulupukkiin jo ajat sitten.
Nyt tälle kaikelle voi nauraa.
Olinko läsnä? Kyllä olin. Ja en ollut. Välillä olin täysin mielen tarinoitten mukana kunnes taas naps havahduin siihen että tämä oli nyt taas sitä höpinää jolla ei todellisuuden kanssa mitään tekemistä.
Minkä tahansa tunteen kanssa voi olla läsnä. Läsnä olo on oman tulkintani mukaan myös " määrittelemättömyyttä". Eli sitä että oli ajatus tai tunne mikä hyvänsä- sitä ei määrittele hyväksi, huonoksi, oikeaksi tai vääräksi, sallituksi tai kielletyksi.
Jos ajattelee että " pitää päästä eroon tästä tunteesta" -kieltää jotain joka tapahtuu.
Voit olla varma - mikään tunne ei kestä ikuisuuksiin.
Tunne voi tuntua todelta. Ajatuksia on. Mutta niiden sisällössä ei ole mitään oikeaa tai väärää.

Läsnäolon tavoittelu voi siis varmasti tehdä masentuneeksi ja turhautuneeksi, jos käsite läsnäolosta on pumpulinen ja sisältää vaan kaiken kivan.
Paradoksi onkin ehkä siinä - että kun ei kiellä mitään, saa todellisen. Tällä on tapana olla vapauttava vaikutus.
Miten katsoisit asiaa, jos sinulla ei olisi mitään käsitystä siitä, miten sen pitäisi olla?






Namaste :)



maanantai 21. tammikuuta 2013

Erityisen erillinen

Toistuuko samat kaavat elämässä?
Todellisuuden kohtaamista on helppo siirtää. Tunteiden kokemista on helppo siirtää.
Läsnäoleva ainoa todellinen hetki on helppo peittää ajatuksilla,kuvitelmilla ja uskomuksilla. Tähän me olemme saaneet hyvän koulutuksen. 
Hyväksynnästä ja menestyksestä tulee helposti huume, jota tulee saada lisää. 
Mielelle ei riitä mikään. Joko se pelkää jäävänsä jostain paitsi tai ilman jotain, tai vastaavasti pelkää menettävänsä jotain saavutettua. Olisiko vapauttavaa unohtaa hetkeksi, tai vaikka loppuelämäksi pelko ja alitajuinen hätä? Parasta on se , että että mitään todellista hätää tai pelättävää ei ole. 

Mieltä pyritään usein vahvistamaan eri elämänvaiheina erilaisten asioiden kautta, yleensä ulkoisten, kuten perheen, ystävien, ryhmien ja työn kautta. Mitä turvallisempi ja stabiilimpi elämä - sen parempi elämä, pelokas uskoo. Ainakin hetken. Ohikiitävän hetken.
Tähän ansaan on erityisen helppo pudota senkin vuoksi, että kaikki muutkin tekevät niin.
Puhutaan “ massa tiedostamattomuudesta”. Koska kaikki muutkin uskovat että näin kuuluu tehdä - sen täytyy olla oikein.
Onko todella? Yhä useampi onneksi jo uskaltaa kyseenalaistaa yleisiä normeja. Ei siksi , että niissä olisi mitään vikaa, vaan siksi että on hyvä ajatella itse eikä omaksua mitään vaan koska kaikki muutkin ympärillä tekevät niin. Ovatko ne muut onnellisia tai vapaita?
Toisilla mieli on kuin tuuliviiri, ei koskaan paikallaan.
Elämä mielen vallassa, on elämää sätkynukkena. Se on reagointia jatkuviin ympäristöistä ärsykkeisiin ja elämistä ajatusten ja tunteiden hallitsemana. Uskomuksemme riepottelevat meitä mennen tullen, emmekä tajua kysyä miksi toimin kuten toimin? Koska tämä oikeasti aidosti tuntuu hyvältä, lopputuloksesta riippumatta? Vai koska olen vain oppinut toimimaan näin enkä tiedä miten muutenkaan toimia.



Ihmiseltä puuttuu tieto kahdesta elämän peruskysymyksestä: Kuka minä olen ja miksi olen täällä? Jos näihin kysymyksiin ei tiedä vastausta, niin ei ole ihme, että turhauttaa ja tätä turhautumista paetaan kaikenlaisiin hetkellistä mielihyvää ja mieltä vahvistavien asioiden pariin.
Näin syntyy iso kasa riippuvuuksia. Kaipaamme niin kovasti jotain, joka täyttäisi viimeinkin olomme ja odotuksemme! Se ei vain koskaan voi tulla mistään ulkoapäin.
Turhautuminen ei kuitenkaan ole huono asia - päinvastoin.  

Suomessakin on jo viime vuosina eletty itsensä kehittämisen nousukautta. Toisaalta tämä on äärimmäisen hienoa, ja eteenpäin menoa pelkästä puuduttavaan ja ohjelmoituun elämään tyytymisestä. Itsensä kehittäminen voi olla myös koukku, ja uusi kiinnikke. Jos on aina luettava uusimmat kirjat, oltava siellä missä tapahtuu, opittava lisää ja verkostoiduttava , voi miettiä miten vapaa todellisuudessa on? Tähän lankaan olen itsekkin haksahtanut. Se on uusi ohjelmointi korvaamassa vanhaa. Se on toki luultavasti paljon hedelmällisempi ja antoisampi kuin aiempi, mutta totuuden kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.
Totuus ei kuitenkaan sulje pois itsensä kehittämistä. Miten voisikaan.
Totuus on aina riippumaton lopputuloksesta. Ei käydä seminaareissa ollaksemme parempia tai pelosta että jäisi jostain paitsi. Jos sinne tuntuu aidosti hyvältä mennä, sinne menee vain menemisen vuoksi. Vapaudessa mikään ei ole riippuvaista mistään. Ei ole sitten kun.


Ole rehellinen itsellesi jos tuntuu siltä että on hyvä vielä kasvattaa omaa erityisyyttä ja henkilökohtaista menestystä, anna palaa! Tämä on myös tärkeää mielelle, jotta se voi lopulta kyllästyä itseensä.
Minun piti myös keretä saavuttaa unelmiani, ja enemmänkin vain huomatakseni että vaikka elää unelmaansa se ei ole tae onnellisuudesta. Onnellisuus on sisäinen tila ja kokemus.


Henkisyydestä kiinnostuessaan ihmiset usein haluavat päästä eroon henkilökohtaisesta kärsimyksestään, säilyttää jatkuvan sisäisen rauhan ja voida hyvin. Tämä onkin hyvä porkkana monelle. Vapaus ei tule tavoittelemalla, se ei tule yrittämällä. Se ei tule “ tekemällä kaikkea oikein”.





Muistan kun kasvoilleni iski “ En ole korvaamaton”.
Koska ei ole mitään erillistä minää, mikään saavutuksistanikaan ei ole mitenkään henkilökohtainen. Elämä on kokoajan toiminut tämän keho-mieli hahmon kautta.
Erityisyydestä luopuminen voi kirpaista, mutta vain hetken. Erityisyydessä on aina vastakkain asetteluna pelko oman erityisyytensä menettämisestä.
Ei tarvitse kuin selata facebookkia hetken aikaa huomatakseen miten kiivaasti ihmiset hakevat erityisyyttä. Ei tarvitse kuin hetki katsella ympärilleen niin voi huomata miten ihastuneita ihmiset ovat mielellään erityisyyteen ja paremmuuteen. Se on ihan ok. Tässäkään ei ole mitään tuomittavaa, senkin voi hyväksyä. Tämänkään huomaaminen ei tee kenestäkään erityistä tai parempaa. Tottakai me olemme kaikki erilaisia. Mutta emme mitenkään erityisiä. Meillä on erilaisia ominaisuuksia siinä missä jokainen kukkakin on erilainen.

Jos et ole erillinen, et voi olla erityinenkään. Todellisessa minässäsi ei ole mitään omaperäistä, massasta erottuvaa eikä muiden yläpuolelle nostavaa. 
Se on ihme itsessään. Se on jotain niin yksinkertaisen kaunista, tasapainoista ja aina läsnä.

sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Brainwash

" En odota yllätystä, en pidätä hengitystä, mä aion jättää sen kaiken taakse päin,
Mun pakoni loppuun juostu on" - Kaija Koo

Mieli alkaa lapsesta alkaen ehdollistumaan ties mihin. Syntyy kuvitelmia mikä on oikein,mikä väärin, miten on asianmukaista toimia, miten kuuluu elää. Punainen mökki ja peruna maa, 2,8 lasta ja labradorin noutaja. Toimitko ehdollistumien mukaan vai vapaasti?
Voisi sanoa, että iso osa ihmisistä elää massiivisessa unessa kuin suorittaen elämää. Tällöin elämää ohjaa kuvitelmat, ajatukset ja normit. Voimme toimia hyvin tässä maailmassa, myös hereillä.Havahdu ja herää tutkimaan mistä mitkäkin ajatukset kumpuaa?Joskus pyrin itse elämään kuvitelmieni kunnollista elämää. Se oli kaikkea muuta kuin elämää. Se oli aivopesu enemmänkin :)Oli pelottavaa ja jännittävääkin mm. jättää turvallinen vakituinen työ ja kompromissi ihmissuhteet sekä muut yleiset uskomukset elämästä. Kaiken tuon pelon ja jännityksen keskellä tunsin kuin olisin palannut kotiin, kuin olisin herännyt järjettömästä unesta.

Siinä missä aiemmin olin valittanut ympäristöstä, raskaasta työstä ja vaikka mistä, olinkin nyt vapaa. Ajatukset olivat luoneet kuvitteellisen vankilan. Sen vankilan ovi oli kuitenkin kokoajan auki. Sieltä tarvitsi vain kävellä ulos. Se vaati rohkeutta ja elämään luottamista.Tapahtuiko muutos yhdessä yössä? Ei. Ei kukkakaan puhkea heti istuttamisen jälkeen kauneimpaan kasvuun. Kaikki alkaa siemenestä, joka istutetaan. Sitten sitä kastellaan ja ravitaan ja ehkä välillä kitkeään rikkaruohoja. Sitten sieltä kasvaa kukka. Mieli voi olla kärsimätön, se haluaisi olla jo ratkaisussa, selkeydessä, tai ihan missä tahansa muualla! Luota siihen että olet joka hetki oikeassa paikassa. Elämä on kaikista paras opettaja.
Se kannatti. Vastaavanlaisia tarinoita olen vierestä saanut todistaa jo lukuisia. Mikään ei tee onnellisemmaksi, kun nähdä vapaa ihminen tekemässä sitä mitä sydän oikeaksi kokee, vaikka se miten järjettömältä näyttäisikin. Jokaisen ei tarvitse tehdä mitään isoja ja ihmeellisiä hyppyjä oravan pyörästä. Ei kaikkien tarvitse olla yhtäkkiä elämäntaidon valmentajia ja unelma elämän puolesta puhujia. Tutki rohkeasti sitä mitä elämä haluaa sinulla tehdä?



Mitä tekisit, jos rahalla, muiden mielipiteillä ei olisi mitään väliä? Mikä on vain kivaa?Ole vain rehellinen itsellesi, se riittää.Ole rohkea, katsoessasi uskomusten läpi. Muista että mikään uskomus ei ole totta.
Sanat ja kuvaukset mahdollistavat vuorovaikutuksemme. Toisaalta ne rajaavat jotain jota on mahdotonta kuvata täydellisesti sanoin tai lausein. 
Mieti vaikka puun lehteä. Sanana se on vain lehti. Kokonaisuutena se on ihme.
Sama pätee ihmiselämään. Olet yksi osa ilmenevää elämää, jolle on joskus annettu nimi. Ehkä sinulle on myös kerrottu millainen olet.  “ Sinä olet sporttinen poika”.  “ Menet aina sieltä mistä aita on matalin” “ Olet hyvä matikassa” , “ Et ole koskaan ollut kärsivällinen” , yms.


Ole valmis tutkimaan omaa “ karttaasi” maailmasta, itsestäsi.
Millaisia uskomuksia sinulla on itsestäsi?
Mistä tiedät niiden pitävän paikkansa?
Koska sinulle on kerrottu niin?
Tarkista itse!
Voisiko olla, että “ minä” on vain yksi uskomus muiden joukossa? 


Minä on tarina, joka opitaan.
Meille aletaan lapsesta asti kertomaan erilaisia asioita totuuksina. Kuten vaikka möhkäleelle joka on keskellä päätä annetaan nimeksi nenä, meille annetaan jokin nimi. Tämä on toki hyväkin asia, jotta kommunikointi sujuu helpommin.
Lapsi alkaa samaistumaan nimeensä ja syntyy kokemus siitä että on jokin " raameihin mahtuva yksikkö". Nenä on nenä ja piste. Minä olen minä ja piste. Mieli etsii merkityksiä ja tarkoituksia, alamme vetämään mielessämme tulkintoja x=y tyyliin. Toimin joskus näin = olen siis tälläinen! Joskus oli tälläinen ajatus = Se oli minun ajatukseni joka tarkoittaa xxx. Jos siis tarpeeksi kauan hoetaan hauki on kala hauki on kala hauki on kala, niin hauki alkaa vaikuttamaan kovinkin kalalta .Sama minän suhteen. Minä yrittää kuvata jotain, jota on mahdotonta kuvata. Minä yrittää laittaa raameihin jotain jota ei voi pysäyttää, sillä se liikkuu, muuttuu ja elää kokoajan.

Mitä ihmettä se tarkoittaa? Sitä että Kokemus todellisuudesta ei ole todellisuus itse.
Mikä aiheutaa 99% murheista ja ongelmista? Vääristynyt KOKEMUS.Ei todellisuus. Haasteita ja hankaluuksia meillä on silloin kuin muistelemme mennyttä ja samaistamme itsemme siihen, vastaavasti saatamme tällöin etukäteen pelätä tulevaa ja kuvitella siitä kauhuelokuvia. Vain ajatus voi luoda kartalle eli omaan kokemukseen kärsimystä.
Karttasi koostuu mm. aiemmista kokemuksistasi, arvoistasi, uskomuksistasi , asioista joita olet oppinut mm. kulttuurista, mediasta, ympäriltäsi. Todella moni asia vaikuttaa meihin ilman että edes tiedostamme sitä. Kartta on vain kuvaus todellisuudesta joka vain on. Todellisuus itsessään ei ole hyvää, pahaa, oikeaa, väärää, enempää , vähempää, hyvempää,parempaa. Todellisuus vain on. 





Mitä ihmettä se tarkoittaa? Sitä että Kokemus todellisuudesta ei ole todellisuus itse.
Mikä aiheutaa 99% murheista ja ongelmista? Vääristynyt KOKEMUS.Ei todellisuus. Haasteita ja hankaluuksia meillä on silloin kuin muistelemme mennyttä ja samaistamme itsemme siihen, vastaavasti saatamme tällöin etukäteen pelätä tulevaa ja kuvitella siitä kauhuelokuvia. Vain ajatus voi luoda kartalle eli omaan kokemukseen kärsimystä.
Karttasi koostuu mm. aiemmista kokemuksistasi, arvoistasi, uskomuksistasi , asioista joita olet oppinut mm. kulttuurista, mediasta, ympäriltäsi. Todella moni asia vaikuttaa meihin ilman että edes tiedostamme sitä. Kartta on vain kuvaus todellisuudesta joka vain on. Todellisuus itsessään ei ole hyvää, pahaa, oikeaa, väärää, enempää , vähempää, hyvempää,parempaa. Todellisuus vain on. 
Tietoinen mieli hahmottaa n. 5% siitä mitä todellisuudessa on , joten käsitys itsestä ja elämästä on monella 95% virheellinen, vääristynyt ja pelkkää tulkintaa. Vaikka tämä tässä vaiheessa kuulostaisi vielä ihmeelliseltä tai oudoltakin, jätä se ajatuksena mieleesi. 
Ei kukaan syö tunteisiinsa, vaan kokemukseensa mm. siitä mitä kyseinen ruoka antaa itselle.
Ei tupakkaa polteta koska se rentouttaa, vaan koska joku kuvittelee sen rentouttavan.
Ei kukaan epäonnistu sen vuoksi että olisi surkea vaan koska kuvittelee ettei onnistuisi.
Tietäminen on turhaa, kokeminen ratkaisee.
Kokeminen samaistumatta tarinaan.
Mikä on totta sinun kartallasi ja maailmassasi?

Luota prosessiin. Se käynnissä, koko ajan.

Yksi NLP:n perusperjaatteista on että kartta ei ole maasto.Kuvittele että menet ravintolaan ja luet ruokalistaa. Voit lukea vain kuvauksia ruuasta, mutta ruoka itsessään on ihan muuta kuin kuvaukset siitä. Kuvaukset voivat luoda mieleesi mielikuvia ja kuvitelmia siitä millaista ehkä tuo ruoka mahdollisesti tulee olemaan. Mutta jos haluat tietää miltä omenapiirakka maistuu, et sinä reseptiä syö.

Tuo kaikki on vain tarinaa, johon mieli samaistuu.

Tunne on vain kokemus – ei todellisuus! Joka kerta jos olemme kiukkuisia, väsyneitä, pettyneitä ja niin edelleen, me mielessämme vääristelemme todellisuutta.  
Vain kokemus voi tuottaa turhaa kärsimystä. Mieti tätä seuraavan kerran jos vaikka loukkaannut jollekkin. Mikä kokemuksessasi saa sinut tuntemaan niin?  Ajatus, tunne, johon uskot? Tarina jota mieli kertoo?
Ei pelokas oikeasti hämähäkkiä pelkää, vaan kokemustaan hämähäkistä!
Oletko aivan varma? Niin varma, että laittaisit pääsi pantiksi.



 Jos katsot leffaa johon olet uppoutuneena täysin olet vähän kuin omassa maailmassasi uppoutuneena elokuvaan ja"elät leffan tarinan mukana. Sitten havahdut ja huomaat että se ei olekkaan todellista ja niin jatkat elokuvan katsomista. Katosiko valkokangas oivalluksesta? Muuttuiko olohuone oivalluksesta? Kaikki on ympärillä kuten aiemminkin, kuten silloinkin kun vielä samaistuit elokuvaan.
Mikään oivallus itsessään ei muuta ympäristöä. Moni odottaa ajatusten tai tunteiden katoavan. Minne ihmeeseen ne katoaisivat? Nehän ovat kokoajan tapahtuneet täysin itsestään, vain määrittelemällä niihin voi uppotua ja ruveta pitämään todellisina. Totta on se että ne tapahtuvat.Mutta onko sisältö totta? Oletko aivan varma?

Läsnäolo ei yritä muuttaa mitään väkisin, läsnäolo voi vain huomata ja tarkkailla. Läsnäolo ei tiedä mitään, läsnäololla ei ole vastauksia. Läsnäololla ja aidolla olemisella on kysymyksiä, muttei vastauksia. Läsnäolo ei rantaudu tai tule valmiiksi, vaan se on elämässä, elossa, liikeessä. Ehkä se välillä pysähtyy hetkeksi keräämään voimia, ja jatkaa taas matkaansa ETEENPÄIN.
Kehittyminen tapahtuu kysymällä kysymyksiä, joihin ei ole vastauksia.
Kehittymisellä en nyt tarkoita sitä että " olisi enemmän jotain". 
Mieli on sokea useimmille mahdollisuuksille, se on niin kiireellinen ajatuksissaan. Vapaus näkee loputtomat mahdollisuudet, koska se on avoin. Kaikille.

keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Elämä!



Voiko tässä elämässä olla mitään tärkeämpää että oikeasti koemme ja ELÄMME  vapaasti ?Vaikka uskoo että elämiä on useita, on silti enemmän kuin suositeltavaa elää yhtä elämää kerrallaan, eikä odottaa että onnellisuus tulee joskus sitten kun. Sitten kun olen terveempi, sitten kun olen rikkaampi, sitten kun olen eläkkeellä tai sittenkun olen lomalla. Mitään muuta meille ei ole kuitenkaan luvattu kuin tämä hetki.Kaikki muu on vain lainassa. Menneisyys meni jo. Tulevaisuutta kannattaa tietysti suunnitella, mutta suosittelen järjestämään elämän niin, että vaikka tänään kuolisit voisit kokea täysin että olet saanut elää täyttä elämää, vapaasti ja riippumatta mistään ulkopuolelta tulevasta.
Oletetaan kuitenkin että elät pitkän ja hyvän elämän.Ajattele itsesi omalle kuolinvuoteellesi, ja hyppää hetkeksi mielessäsi siihen hetkeen.Mitkä asiat siellä näyttävät ja tuntuvat merkityksellisiltä?  Se kuinka paljon siivosit? Se mitä muut ajattelivat? Vai joku ihan muu?
Sulje hetkeksi silmäsi ja anna ajatusten tulla. Kuvittele että saat kuolinvuoteeltasi antaa itsellesi tähän päivään muutamia ohjeita ja neuvoja.Vaali kiitollisuutta kaikesta siitä mikä hyvin jo nyt. Mitä sanoisit?
Kunhan olet itsellesi rehellinen ja aito. Meillä ei kuitenkaan ole mitään muuta kuin tämä hetki. Tästä voi olla hyvä muistuttaa itseään usein. Mikä on suhteesi tähän hetkeen?




Kärsivällisyys, joustavuus ja nöyryys ovat varmasti myös hyviä työvälineitä, ja tutkiminen, avoin ihmettely. Ei sokeasti minkkän uskominen tai tietäminen. Sinä päivänä jos itse luulen tietäväni tai osaavani kaiken, voin saman tien vetää itseni hirteen. Tiedä ettet tiedä mitään ja ole utelias, mitä voit itse huomata? 
Joskus asiakkaat tulevat luoksemme, ja sanovat että heidän pitää päättää mitä haluavat tehdä loppuelämänsä, ollakseen onnellisia.
Usein tällöin sanon ” Hienoa, mitä jos aloitetaan siitä mitä haluat tehdä nyt?” Vaikka olisikin vain muutama tunti vapaa-aikaa, mitä haluat niiden aikana tehdä?
Tai että miten voisit olla onnellinen ja aito jo nyt? Voitko ottaa tämän hetken vastaan sellaisenaan kuin se on.
Tommy Hellsten on tehnyt tästä sanonnasta legendaarisen ” Saat sen mistä luovut”. Kun luopuu pelosta, saa turvan ja vapauden. Kun luopuu onnen jahtaamisesta saa vapauden.
Muistan että aiempia pahimpia pelkojani oli mm. se että minua ei hyväksyttäisi tai että en selviäisi taloudellisesti. En nähnyt sitä pidemmälle, että eikö riitä että itse voin hyvin itsessäni ja jos miellytäisin kaikkia olisin luultavasti kynnysmatto tai tylsä. Sillä että lakkasin pelkäämästä että etten miellyttäisikään kaikkia, sainkin aitoja ihmissuhteita enemmän. Sainkin vapauden itse itseltäni olla oma itseni. Tottakai  tuntuu hyvältä jos ihmiset pitävät minusta, mutta se ei voi enää olla lähtökohtana millekkään. Tämä on kuitenkin minun elämäni. Kuka sinut hyväksyy, ellet sinä itse. Paradoksaaliseksi menee että samalla mielestäni kenenkään ei tulisi hyväksyä itseään sellaisenaan. Mitä itseä?

 Tiedäthän, useinhan niin sanotaan ” Sinun pitää vain hyväksyä itsesi”. Kun hyväksyin itseni masentuneena se antoi minun luvan olla masentunut. 
Jos joku on vaikka 20 kiloa ylipainoinen ja hokee itselleen minun täytyy vain oppia hyväksymään itseni, se ei välttämättä ole paras. Voi rakastaa itseään, mutta mennä eteenpäin.
Pieni rakkaudellinen ja lämmin kiukku itseään kohtaan voi joskus olla erittäin tervettä. 
 Missä on se minä jota pitäisi rakastaa? Onko sekin kenties vain ajatus? 
Tuleeko elämästä henkilökohtaista vain minä ajatuksen myötä?
Entä jos kaikki tapahtuu ja on aina tapahtunutkin ihan itsestään?



Elämä muuttuu pidemmän päälle tylsäksi jos kaikki säilyy aina ennallaan, ja sen voi luvata ettei säily. Muutos on varmaa :) 
Muista että kaikki tekeminen johtaa vain lopputuloksiin, ei virheisiin tai mihinkään muuhunkaan kummempaan. Me ollaan vain kaikki ihmisiä. Tykkään ajatuksesta että me ollaan kaikki henkisiä olentoja oppimassa ihmisyyttä. 
En tunne yhtään ihmistä joka ei haluaisi olla onnellinen tai sanoisi että onnea on jo liikaa. Me teemme mitä erityisempiä asioita ollaksemme sitä. Yhtä oikeaa reseptiä siihen ei takuulla ole, mutta jokaisella on kyky olla totuudellinen.
Tunne erillisyydestä aiheuttaa kärsimystä ja aina jonkun etsimistä. Mieli ei koskaan ole tyytyväinen kuin hetkellisesti. Mielen tehtävä on etsiä merkitystä ja selkeyttä kaikesta. Toisista ihmisistä, harrastuksista , rahasta, työstä, ulkonäöstä, menestyksestä, henkisestä kasvusta ja niin edelleen. Mielen nälkä on kuitenkin kyltymätön. Se ei rauhoitu, sillä sisimmissämme voimme nyt juuri jokainen kokea totuuden. Totuuden jonka päälle mielemme on punonut paljon erilaisia kerroksia, ajatuksia ja uskomuksia siitä miten asioiden tulisi olla. Emme ole kyseenalaistaneet uskomusta itsestämme ja tarinasta.On vain elämä itsessään joka tapahtuu ajatuksista, tunteista huolimatta. Tunteet ja ajatukset ovat rikkaus, lahja! Mutta ovatko ne jotenkin totta? Siinä mielessä varmasti että ne tapahtuvat. Merkitys luodaan kuitenkin vasta mielessä, universumi itsessään on neutraali.
Elämä ilman tarinaan samaistumista on vapaata ja saa virrata kevyesti.


On myös hyvä että meillä jokaisella on vähän henkistä munaa, nimeltä asenne! 
Vaali huumoria ja pilkettä silmäkulmassa, koska loppuviimein, mikään ei ole niin vakavaa kuin tylsä a huumoriton elämä. 
Elämä on ihme, mestari teos joka pitää huolen itsestän. Ei se mistä tullaan, ei määränpää, mutta matka. Missä muualla voisimme olla kuin perillä, jos olemme läsnä?

Helposti tulisi toimittua ns. vanhojen ohjelmointien mukaan. Tänään lähdin siihen harhaan hetkeksi. Aloin tekemään jotain täysin ja vain tottumuksesta, ihan kuin koulutettu ja ehdollisettu eläin. Tajusin kuitenkin lopettaa, ja valita elämän vanhojen ehdollistumien sijaan. Aiemmin olisin ehkä miettinyt " meni tuokin aika hukkaan". Ja se ajatus ilmeni nyttenkin, mutta se ei tuntunut miltään. Se oli vain yksi ajatus muiden joukossa, ilman paino arvoa. Voiko mikän hetki mennä hukkaan? Ei todellakaan. Itse asiassa, tuo oli TODELLA arvokas hetki.

Bitte!


lauantai 29. joulukuuta 2012

Haluuuuu!

Jatkuva haluaminen on kyllä melkoinen kierre. Ja joo, en nyt tarkoita mitään kaksi mielistä :)
Jokainen meistä on varmasti elämässä kerennyt haluta jotain. Eikö usein tunnukkin hyvältä , kun saa sen mitä on halunnut? Mieli oppii assosioimaan hyvät tunteet ja saavuttamisen keskenään.
Unohtuu usein se tosi seikka, että saatuamme sen mitä olemme halunneet, " tyydytys" ja hyvä olo kestää vain hetken. Ehkä 10 minuuttia, ehkä päivän, jopa kaksi.  Tulee uutta haluttavaa.
Sitä voi haluta materiaa, saavutuksia, menestystä, viihdykettä, ihan mitä tahansa. Parempaa kuntoa, uutta teeveetä ,  myös henkistä "menetystä" ja elämyksiä. Parempaa kuntoa, uutta teeveetä ,  Mielelle ei riitä mikää, sille on aina jotain enemmän, syvempää, parempaa, hohdokkaampaa, laadukkampaa ja lisää tähän kaikki muutkin superlatiivit mitä ikinä keksitkään.
Haluamisessa ei ole mitään pahaa, miten voisi olla. Mutta tarvitseeko jokaista haluaan lähteä jahtaamaan ja täyttämään?  Sekin on haluamista, ettei halua haluta mitään. Se ehkä kuulostaa jotenkin " hienommalta" halulta, mutta onko se rehellistä. Senkus haluat! Ei se ole kuin ajatus :)
Ei ajatus tee kenestäkään syntistä tai synnitöntäkään. Mielen luonteeseen kuuluu joko pelätä menettää se mitä on, tai haluta jotain jota se kuvittelee itseltä puuttuvan.




"Tänään satun olemaan täällä - Huomenna jossakin toisessa paikassa. Minä kuljen kulkemistani, ja kun löydän hauskan paikan, pystytän telttani ja soitan huuliharppua.-Nuuskamuikkunen

Täällä kirjoitin aiemmin " pelko haluamisesta" ja Haluamisesta: lue täältä.
Kirjoitan tästä nyt uudelleen koska aihe on tällä hetkellä ja juuri nyt läsnä.
Viimeiset pari viikkoa ovat ovat olleet täällä päässä melkoisia. Vanhaa poistuu, tulee tietoiseksi monenmoisesta uskomuksesta joita on matkassaan kanniskellut. Yksi oli niin perustavan laatuinen, niin todentuntuinen, että se oli täysin jäänyt tarkastamatta ja katsomatta sen taakse. Tästä varmasti joskus vielä lisää. En osaa löytää tähän muita sanoja kuin, kuin oivallus siitä että itseä ei todellakaan ole. Se on tuntunut todelta, onhan täällä tämä keho, ja olenhan vuosia kuullut tarinaa johon on sitten tullut samaituttua. Etsi itseäsi. Mistä sen voi löytää? Tunne itsesi? Miten voit koskettaa jotain joka on vain ajatuksissa? Etsi joulupukkia. Tai kosketa joulupukkia :) Elämä on kaunista. Elämä on haurasta.
Ajatukset ja mieli juuri haluasi olla. Elämä tapahtuu kyllä, ja voi että se elämä onkin ihmeellistä ja aitoa. Mutta se kaikki tapahtuu ilman tätä tarinaa minusta. En osaa pukea sanoiksi tätä kaikkea vielä.
Kun uskomus siitä että on joku erillinen itse katoaa on kaikki toisin. Kaikki on kuten ennenkin, mutta kaikki on toisin. Ajatuksia on edelleen, tunteita on edelleen- ne eivät vain ole enää mitenkään henkilökohtaisia! Mieli vastustelee moista muutosta, nousee epäilyä ja tarvetta tarttua kiinni johonkin.
Anna minun tietää edes jotain, se huutaa! On kai joku totuus josta voin napata kiinni ja nojata?
Kokemusta ei voi tietää. Aihetta voi spekuloida maailman ääriin, mutta se on monen läsnä olevan hetken hukkaan heittoa, jos voi kirjaimmellisesti KOKEA. Mitä tässä ja nyt on aivan varmasti?
Aistimuksia. Mitä kaikki muu on? Tulkintaa, ajattelua, kuvittelua, tarinaaa.



Voi opetella ulkoa vaikka mitä henkiseltä kuulostavia värssyjä ymmärtämättä niistä mitään.
Ymmärrys on aina vain tulkintaa. Ymmärtäminen voi jossain kohdin olla tärkeää, ymmärrys tulee aina sen hetkisestä tilasta käsin. Kun ymmärsin sen, ettei ole mitään minää, mikä voisi ymmärtää tätä kaikkea, hämmästyin. Ajatuksissa on helppo luoda mielikuvia ja uskomuksia siitä millaista vaikkapa valaistumisen " kuuluisi" olla. Nyt koko sana lähinnä naurattaa!  Ei ole mitään valaistumista :) Se on sanana helposti hyvinkin harhaanjohtava. Kuten nyt sanat yleensäkkin. Tulkinta ja totuus ovat kaksi eri asiaa. Kuinka helposti ne tuleekaan sotkettua keskenään. Kartta ei ole maasto ja sitä rataa.
Hyvänen aika ja aika hyvä miten kaunista käsitteiden takana on.
Mieli on silti olemassa, vaikkei totta olekkaan. Ja sehän nyt kapinoi. Se keksii juuri nyt vaikka mitä haluamista. Halutkoon, en nyt jaksa lähteä sen leikkeihin mukaan.
Tunnen selkeän eron kehossani " pelko halulla" ja elämän halulla. Kun elämä haluaa jotain tapahtuvan se vain tapahtuu. Se ei vaadi analysointia, puhki miettimistä tai pakottamista. Se ei vaadi muuta, kuin että keho saa toimia sille työvälineenä. Kaikki virtaa flown lailla, vaivattomasti.
Se tila ei ole juuri nyt päällä :) Mutta sekin on ihan ookoo. Tätä ei ole tarvetta muuttaa mitenkään. Tämäkin on osa elämän virtausta. Nyt poistuu jotain vanhaa. Kurkkua kuristaa.Sisällä huutaa tarve olla rehellinen. Mieli haluaa haluta. Nyt huomaa selkeästi mielen toimintaa ja miten se koittaa kietoa mukaansa.

Ensin on tunne tai ajatus, tässä tapauksessa puristava tunne kurkussa. Mieli ja ajatukset määrittelevättuon tunteen " ikäväksi" ja alkavat etsiä sille syytä. Tällä kertaa se johti seuraavaan ajatukseen " Olen riittämätön". ( En nyt käy spekuloimaan tuota lausetta sen tarkemmin, vaikka mieli tekisi...). Tuo ajatus helposti alkaisi luuppaamaan kohti seuraavia ajatuksia ja tunteita, mutta nyt ei käynytkään niin. Ajatukset ovat totta vain siinä määrin, että ne tapahtuvat. Kuka ajattelee ajatukset?
Koitin etsiä taas kerran avoimesti sitä erillistä yksikköä, joka tuon ajatuksen ajatteli, enkä löytänyt taaskaan. Se ajatus vain tuli. Ja sitten se jo meni. Sen huomaaminen riitti. Ei ole ketään ajattelijaa, ketä voit osoittaa olevan vastuussa ajatuksesta. Kiehtovaa, hienoa! Rationaaliselle mielelle puuduttavaa, kun se ei löydä järkeilemällä selitystä. Tunteen kokeminen riitti. Onni on vapaa kokeminen!
Ei siitä tarvitse pyrkiä eroon, se on taas lisää haluamista. Haluan tämä hetken, kaikilla mausteilla kiitos :)  Tunne ja ajatus olivat kuin pieniä pelokkaita lapsia jotka pelkäsivät pimeää. Ei niihin sen vakavammin tarvitse suhtautua.Kirjoittaminen tekee hyvää. Suosittelen jokaiselle! Pyrkimättä mihinkään, katsoen vain mitä tapahtuu , kun sormet päätyvät näppäimistölle.


It's like 10 000 spoons, when all you need is a knife. - Alanis Morissette.


torstai 27. joulukuuta 2012

Mitä voisi tästä hetkestä puuttua?

 Moni henkilö ( itseni mukaan lukien) on elämässä kerennyt etsiä yhtä sun toista. Etsiminen voi olla täyttymyksen etsimistä vaikkapa harrastuksista, ihmissuhteista, henkisyydestä, itsensä kehittämisestä, monenmoisesta.
Jostain syystä ilmenee tunne että ihankuin jotain puuttuisi. Mitä tästä hetkestä voisi kuitenkaan puuttua?
Läsnäoleva hetki on juuri sellainen kuin se on. Vaikka se ei olisi täynnä autuutta, hartautta tai suurensuuria oivalluksia, se on kuitenkin ainoa todellinen asia joka tapahtuu juuri nyt.
Mikä on suhteesi tähän hetkeen?
Vastustatko, vai hyväksytkö?
Toisaalta, tottakai etsimme! Tunne siitä ettemme olisi jotenkin kokonaisia ajaa meitä etsimään hyvää oloa ja parempaa jostain. Etsimisessä ei todellakaan ole mitään väärää, päinvastoin.
Jossain kohdin voimme kuitenkin pysähtyä ja ihmetellä sitä mitä oikein etsimme? Meiltä voi vain ajatuksissa, uskomuksissa ja mielikuvissa puuttua jotain nyt.
On eri asia vaikkapa meditoida saavuttaakseen jotain , kuin meditoida vaan siksi että se nyt sattuu tuntuvan hyvältä.
Olen aina ihmetellyt golfia. Lyödään palloa, kävellään perään. Lyödään palloa , ja kävellään perään.
Eihän siinä ole mitään järkeä! Mutta ehkä se onkin juuri pointti koko hommassa, tekeminen vain tekemisen takia.
Maailma on upea ja ihmeellinen paikka, täällä toden totta on tutkittavaa, koettavaa ja ihmeteltävää.
Vaan sen itsensä takia. Mutta jos on tarve löytää joku totuus tai ratkaisu jostain, voi olla hyvä pysähtyä tutkimaan odotuksia ja kuvitelmiaan siitä millaista haluaisi elämän olevan. On vapauttavaa elää ilman odotuksia, tehdä asioita joista tykkää, ja yllättyä joka päivä uudelleen ja uudelleen siitä miten ihmeellistä elämä on. Sitä ei voi ansaita, sitä ei voi saavuttaa.

Joskus pelkäsin ajatusta siitä että läsnäoleva hetki tulisi hyväksyä juuri sellaisenaan kuin se ilmenee.
"Kamalaa, silloinhan menetän täysin kontrollin elämästä!" , " En voi antaa asioiden vain tapahtua"- olivat ajatuksia joita ilmeni.
Mutta kun noita ajatuksia tutkii avoimesti tarkemmin, takertumatta pelkoon, huomaa että ajatusten takaa voi löytyä jotain ihmeellistä.




Freedom is everything and love is all the rest- Richard Bandler.

Onko meillä loppupeleissä kontrollia elämästä? Kontrolli voi olla ajatuksissa. Tarvitseeko ajatuksia uskoa? Tarvitseeko ajatuksia koittaa kontrolloida tai kieltää? Olen tullut siihen lopputulokseen että ei. Riittää että huomaa. Voisiko jokaiseen ajatukseen suhtautua kuin pieneen koiran pentuun, joka haluaa huomiota?  Hassua on, että kun ajatukset menettävät merkitystään, niitä ei ota enään henkilökohtaisesti.
Miksi? Koska huomaa "minänkin " olevan vain ajatus ja tarina.
Se on vahva tarina, jota emme vain ole tulleet kyseenalaistaneeksi. Mutta missä se minä sitten on?
Ei, se ei ole keho. En löydä minää myöskään sydämmestä, tai aivoista, en ajatuksista.
Kuka ajattelee? Vai voiko olla niin että ajatus vain ilmenee ja mieli leimaa ajatuksen omakseen?
Ainoa tapa selvittää on tutkia tätä itse. Unohtaen kaiken mitä on oppinut, kuullut tai lukenut.
Meille aletaan lapsesta asti opettamaan " tosi-asioita" jotka ovat oikeastaan 99% uskomuksia, voimakkaita sellaisia. En halua enää uskoa sokesti mihinkään tai tietää mitään, vaan nähdä ja kokea.
Se tarkoittaa myös sen hyväksymistä, ettei ole juurikaan mitään tiedettävää.
Mitä voin aivan varmasti tietää? Tietoa ei ole se että " minulle on kerrottu näin". Se on uskomus.
Tietoa ei ole se että " koska olen joskus kokenut näin". Se on menneisyyden muistelua.
Mitä voin aivan varmasti yt tietää on aistimukset jotka koen. Mitä näen, juuri NYT. Mitä voi tuntea, juuri NYT. Mitä voi kuulla, juuri NYT. Siinä se. Kaikki muu on tulkintaa, ajattelua ja muistelua, joille on paikkansa, jotka eivät ole mitenkään väärin, mutta ne ovat vain tulkintaa.
Jos tätä vie vielä pidemmälle, mitä näen ilman tulkintaa ja nimeämistä. Edellisessä tekstissä tästä , lue täältä.



Mielen tehtävä on nimetä ja löytää kaikelle tarkoitus sekä selitys. Se on ok. Sille on paikkansa. Mutta voiko mielen tulkinta olla ikinä totuus? On kaksi eri asiaa haluta olla onnellinen tai olla totuudellinen. Kumpikaan ei sulje pois toisiaan, tietenkään. Onnellisuus on paremminkin sivutuote totuudellisuudesta. Siltikin kumpikin noista sanoista ovat vain määritelmiä, hataria yritykiä koittaa sanoin ilmaista jotain joka on kokemus. Puuttuuko tästä hetkestä mitään? Se on juuri sellainen kuin se on.
Elämän ihmettä on mielen mahdotonta ymmärtää tai määrittää. Mitä jos ymmärtämisen sijaan välillä päästäisimme irti tarpeesta ymmärtää sitä? :) Elää enempi. Ei vastustaa, ei työntää pois, ei roikkua tai analysoida. Puhtaana ja naturaalina, sellasenaan. Rock.

tiistai 25. joulukuuta 2012

Based on FALSE story

Ihanaa joulun aikaa!
Joku sanoo että kaukaa näkee lähelle. En oikeen osaa sanoa mitä mieltä olen tuosta, muuta kuin sen että kaukana näkee sen mikä on silloin siellä, kaukana. Kaikki muu voi olla enää vain mielikuvituksen tasolla. Kaikki mennyt mihin ajoittain kiivasti samaistamme mielessä itsemme , on enää vain mielikuvia ja tarinoita. Menneisyydestä voi parhaimmilaan oppia, mutta oppimisessakin on omat riskinsä. Syntyy helposti yleistyksiä ja raameja siitä " millainen minä olen" tai " näin asiat ovat" tai " asiat eivät saa mennä noin". Mitä on nyt? ihan varmasti? Ilman kuvitelua, ilman määritelmiä? Voisiko todella tietämisen sijaan ei-tietää? Katsoa kaikkea kuin uusin silmin? :)
On keho, on tuntumuksia, on aistimuksia. On elämää, joka näyttäisi liikkuvan eteenpäin ihan itsestään.
Mielen tehtävä on toimia vähänkuin leimasinkoneena. Se leimaa kokemuksia " hyviksi ja huonoiksi" . Sen tehtävä on laittaa asiat joita ei voi sanoin kuvata joihinkin raameihin. Se on hyvä, muuten olisi aika hankala kommunikoida mitenkään. On kuitenkin hyvä muistaa, että sanat ovat vain sanoja. Todellisuuden kanssa niillä ei ole tekemistä kuin hitusen verran.
Sekin on ihan hyvä, emme ole joka kertaa ihmeissämme kun näemme vaikkapa tuolin taikka puun.
Jossain kohdin olemme myös alkaneet leimata ajatuksia , tunteita ja kokemuksia omiksemme. Liekö ihmekkään, näin aivot oppivat.




Ajattele että joku tuttusi kertoo sinulle että hänen lompakkonsa varastettiin, miltä tuntuu?
Se ei ole " sinun" lompakkosi, joten se ei ärsytä sinua niin paljon, vaikka luultavasti voit kokea empatiaa kaveriasi kohtaan. Miksi sitten otamme omat kokemuksemme ja ajatuksemme jotenkin henkilökohtaisesti? Entä jos ne ovat vain jotain ajatuspuuroa ja mölinää, joka näyttäisi tapahtuvan täysin itsestään, ilman että mieli leimaa sanan " minun" mukaan.
Onko Minä vain yksi iso uskomus , mutta niin yleinen, niin äärimmäisen normaali, ettemme ole tajunneet kyseenalaistaa sitä. En tarkoita kyseenalaistamisella haastamista, vaan tutkimista avoimesti.
Missä MINÄ on? Ei löydy. Löytyy kyllä keho, joka on syntynyt joskus, jolle leimasimen tapaan annettiin nimi Eevi. Eeviä ei kuitenkaan näy. Eevi on vain kuvaus. Keho muuttuu jatkuvasti. Solut kykenevät täysin muuttumaan itsestään, hengitys tapahtuu itsestään, ruoka sulaa itsestään ja niin edelleen. Tässä kehossa ei ole nyt yhden ainutta samaa solua , kuin vaikkapa viisi vuotta sitten. Missä on siis Eevi? Eevi voi olla tarina, vähän niinkuin tarina joulupukista. Tarinat joita itsellemme kerromme pitävät meitä kiinni illuusioissa. Mikään mikä on nyt oikeasti totta ei katoa, vaikka tarinaan ei enään uskoisikaan. Jos ei ole tarinaa, on jäljellä se mikä on totta nyt. Todellisuus ei voi koskaan olla menneessä tai tulevassa. Asiat, ajatukset, tunteet, elämä, kaikki saavat virrata flown lailla. Tarvitseeko joki opastusta tyyliin " tavoitteesi on meri, how to get there?".  Se vaan virtaa. Ilman leimasimia.
Onko joku puu parempi kuin toinen? Miksi joku olento olisi toista parempi tai huonompi? :) Voiko asiat nähdä ja kokea niinkuin ne on, ilman määritelmiä?



Tässä ja nyt, samaistumatta menneeseen ( tai tulevaan) on kokemista. Asiat tapahtuvat itsestään, ilman leimaamistakin.Lunta sataa. Kuka "sadattaa" lunta? Voisiko olla, että me ihmisetkin toimimme ihan vain ilman ohjaksista kiinni pitoa?
Tottakai aivot rekisteröivät toimintaa, ja mielen tehtävä on leimata se " joksikin".
Heräätkö SINÄ aamulla, vai tapahtuuko vain herääminen?Keho toimii hyvin ilman että ohjeistamme sitä.
Tutki tätä kokemuksessasi. Rekisteröinti ja " selostus" tapahtuu jälkijunassa.
Anna mielen selostaa, se on sen tehtävä. On kuitenkin eri asia uskotko tuota selostajaa.
Jos joku päivä ajatuksiisi tulisi " juo kusta niin olet onnellisempi" - uskoisitko?
Toisaalta, jos sinulle olisi syntymästäsi asti hoettu että kusta juomalla tulet vielä joskus joku päivä onnellisemmaksi, kenties olisit alaknut uskoa tuohon väittämään.
Kusen juominen on joulupukki, siinä missä Eevikin on tarina :)

Ihanaa muutosvalmentajaa lainatakseni " Ajattele vähemmän, KOE enemmän".
Lisäisin vielä tuohon : Huomaa miten kokeminen voi tapahtua itsestään + huomaa mielen tarve lokeroida asiat. Huomaaminen riittää. Uskoa ei kannata.
Uskominen on kiva juttu, mutta kokeminen on arvokkaampaa :)



Kiitos tästä vuodesta, joka ainoasta hetkestä, joka ainoasta henkilöstä ja kokemuksesta, joita vastaan olen välillä taistellut. Jästipää voi mieli joskus olla, silloin kuin kuuntelee ajatuksia mielummin kuin avoimena katsoo mitä tapahtuu :)
 Asioiden ei "pitäisi olla mitenkään". Ne ovat niinkuin ne ovat. Ei pysähtymistä tarvitse pelätä. Se ei ole elämän luonne.

Iloa, avoimuutta ja aitoutta!