Joku sanoo että kaukaa näkee lähelle. En oikeen osaa sanoa mitä mieltä olen tuosta, muuta kuin sen että kaukana näkee sen mikä on silloin siellä, kaukana. Kaikki muu voi olla enää vain mielikuvituksen tasolla. Kaikki mennyt mihin ajoittain kiivasti samaistamme mielessä itsemme , on enää vain mielikuvia ja tarinoita. Menneisyydestä voi parhaimmilaan oppia, mutta oppimisessakin on omat riskinsä. Syntyy helposti yleistyksiä ja raameja siitä " millainen minä olen" tai " näin asiat ovat" tai " asiat eivät saa mennä noin". Mitä on nyt? ihan varmasti? Ilman kuvitelua, ilman määritelmiä? Voisiko todella tietämisen sijaan ei-tietää? Katsoa kaikkea kuin uusin silmin? :)
On keho, on tuntumuksia, on aistimuksia. On elämää, joka näyttäisi liikkuvan eteenpäin ihan itsestään.
Mielen tehtävä on toimia vähänkuin leimasinkoneena. Se leimaa kokemuksia " hyviksi ja huonoiksi" . Sen tehtävä on laittaa asiat joita ei voi sanoin kuvata joihinkin raameihin. Se on hyvä, muuten olisi aika hankala kommunikoida mitenkään. On kuitenkin hyvä muistaa, että sanat ovat vain sanoja. Todellisuuden kanssa niillä ei ole tekemistä kuin hitusen verran.
Sekin on ihan hyvä, emme ole joka kertaa ihmeissämme kun näemme vaikkapa tuolin taikka puun.
Jossain kohdin olemme myös alkaneet leimata ajatuksia , tunteita ja kokemuksia omiksemme. Liekö ihmekkään, näin aivot oppivat.
Ajattele että joku tuttusi kertoo sinulle että hänen lompakkonsa varastettiin, miltä tuntuu?
Se ei ole " sinun" lompakkosi, joten se ei ärsytä sinua niin paljon, vaikka luultavasti voit kokea empatiaa kaveriasi kohtaan. Miksi sitten otamme omat kokemuksemme ja ajatuksemme jotenkin henkilökohtaisesti? Entä jos ne ovat vain jotain ajatuspuuroa ja mölinää, joka näyttäisi tapahtuvan täysin itsestään, ilman että mieli leimaa sanan " minun" mukaan.
Onko Minä vain yksi iso uskomus , mutta niin yleinen, niin äärimmäisen normaali, ettemme ole tajunneet kyseenalaistaa sitä. En tarkoita kyseenalaistamisella haastamista, vaan tutkimista avoimesti.
Missä MINÄ on? Ei löydy. Löytyy kyllä keho, joka on syntynyt joskus, jolle leimasimen tapaan annettiin nimi Eevi. Eeviä ei kuitenkaan näy. Eevi on vain kuvaus. Keho muuttuu jatkuvasti. Solut kykenevät täysin muuttumaan itsestään, hengitys tapahtuu itsestään, ruoka sulaa itsestään ja niin edelleen. Tässä kehossa ei ole nyt yhden ainutta samaa solua , kuin vaikkapa viisi vuotta sitten. Missä on siis Eevi? Eevi voi olla tarina, vähän niinkuin tarina joulupukista. Tarinat joita itsellemme kerromme pitävät meitä kiinni illuusioissa. Mikään mikä on nyt oikeasti totta ei katoa, vaikka tarinaan ei enään uskoisikaan. Jos ei ole tarinaa, on jäljellä se mikä on totta nyt. Todellisuus ei voi koskaan olla menneessä tai tulevassa. Asiat, ajatukset, tunteet, elämä, kaikki saavat virrata flown lailla. Tarvitseeko joki opastusta tyyliin " tavoitteesi on meri, how to get there?". Se vaan virtaa. Ilman leimasimia.
Onko joku puu parempi kuin toinen? Miksi joku olento olisi toista parempi tai huonompi? :) Voiko asiat nähdä ja kokea niinkuin ne on, ilman määritelmiä?
Tässä ja nyt, samaistumatta menneeseen ( tai tulevaan) on kokemista. Asiat tapahtuvat itsestään, ilman leimaamistakin.Lunta sataa. Kuka "sadattaa" lunta? Voisiko olla, että me ihmisetkin toimimme ihan vain ilman ohjaksista kiinni pitoa?
Tottakai aivot rekisteröivät toimintaa, ja mielen tehtävä on leimata se " joksikin".
Heräätkö SINÄ aamulla, vai tapahtuuko vain herääminen?Keho toimii hyvin ilman että ohjeistamme sitä.
Tutki tätä kokemuksessasi. Rekisteröinti ja " selostus" tapahtuu jälkijunassa.
Anna mielen selostaa, se on sen tehtävä. On kuitenkin eri asia uskotko tuota selostajaa.
Jos joku päivä ajatuksiisi tulisi " juo kusta niin olet onnellisempi" - uskoisitko?
Toisaalta, jos sinulle olisi syntymästäsi asti hoettu että kusta juomalla tulet vielä joskus joku päivä onnellisemmaksi, kenties olisit alaknut uskoa tuohon väittämään.
Kusen juominen on joulupukki, siinä missä Eevikin on tarina :)
Ihanaa muutosvalmentajaa lainatakseni " Ajattele vähemmän, KOE enemmän".
Lisäisin vielä tuohon : Huomaa miten kokeminen voi tapahtua itsestään + huomaa mielen tarve lokeroida asiat. Huomaaminen riittää. Uskoa ei kannata.
Uskominen on kiva juttu, mutta kokeminen on arvokkaampaa :)
Kiitos tästä vuodesta, joka ainoasta hetkestä, joka ainoasta henkilöstä ja kokemuksesta, joita vastaan olen välillä taistellut. Jästipää voi mieli joskus olla, silloin kuin kuuntelee ajatuksia mielummin kuin avoimena katsoo mitä tapahtuu :)
Asioiden ei "pitäisi olla mitenkään". Ne ovat niinkuin ne ovat. Ei pysähtymistä tarvitse pelätä. Se ei ole elämän luonne.
Iloa, avoimuutta ja aitoutta!
Hei, Jotain samankalataisuutta on ajatusmaailmoissamme, mutta myös jotain erilaista, en ole ihan saanut kiinni siitä vielä vaikka olen käynyt kuuntelemassa sinua ja Samia. Olette aivan Ihania ihmisiä ja näkee KAUAS, että teette Suurella Sydämellä työtänne. Minä uskon siihen, että ihmisen on opittava tuntemaan Tunteensa ja Ajatuksensa, koska niillä on selvä yhteys ja niiden kautta voi tavallaan säätää omaa energiaansa...siihen hyvään suuntaan. Silloin kun energia on hyvä myös ajatuksen tasolla, se tuntuu ihmisessä hyvänä olona ja kaikki on tietyllä tavalla mahdollista, koska uskon että hyvä energia vetää puoleensa hyvää ja päin vastoin. Omia ajatuksiaan ja tunteitaan ei voi ohittaa koska niistä se jokaisen oma totuus syntyy, koska mielestäni ei ole olemassakaan mitään yhtä ja ainoaa totuutta varmaan missään asiassa, koska jokainen meistä näkee, kokee ja tuntee omalla ainutlaatuisella tavallaan ja se on tärkeintä meille jokaiselle joka ainoa hetki. SE Tunne/olotila on kanava myös ihmiselle siitä, onko oma energia hyvällä vai huonolla puolella. Kun sen tiedostaa, voi siitä huonosta pyrkiä tietoisesti pois Ajattelemalla tilanteita ja ajatuksia, jotka tuovat hyvää oloa. Elämäntuskaa ja menneitäkään, edes huonoja, ei voi vain ohittaa, koska niiden kautta tarjotaan mahdollisuutta oppia ja kasvaa henkisesti, niihin ei saa vain jäädä kiinni. Niistä pitää oppi ottaa vastaan ja sen jälkeen jättää ja siitä eteenpäin on elämän tallaajalla mukanaan hitusellinen viisautta, jolla katsoa nykyhetkeä ja tulevaa, eikä mikään ole kuin ennen.
VastaaPoistaMissä MINÄ olen-kysymys on minulle sellainen, että se minä on Itseyteni, se joka on rakentunut kaikista elämistäni, nykyisesta ja menneistä ja niiden tuomista tunteista ja kokemasta. Se on kaikkien Elämieni Viisaus, joka asuu minussa ja josta se viisaus minulle suodaan, kunhan pyydän ja kuuntelen itseäni ja sydäntäni. Jos en näin toimisi, annan egolle vallan MINUSSA. Jokainen Ihminen on maailmankaikkeuden ainutlaatuisin olento ja uskon, että se MINÄ itse on varmaan alunperin tarkoittanut sitä, että Pyyteetön Rakkaus alkaa minusta itsestä, Itseään pitää ensin rakastaa, jotta ei sylkykupiksi ja hyväksikäytetyksi kukaan joutuisi. Sen jälkeen voi vasta PYYTEETTÄ Rakastaa lähimmäistäkin. Ego-valtaus on luonut sen MINULLEKAIKKIHETINYT-maailman, jossa mikään ei ole pyyteetöntä ja siitä "totuudesta" pitäisi tietoisesti pyrkiä pois. Sitä on mielestäni se, että jättää sen kaiken ulkoapäin tulevan omaan arvoonsa ja sen sijaan kysyy "hiljaa Itseltään", mikä on minulle tarkoitettu ja parasta...
Uskoa Itseensä elämässä pitää olla. Pitää olla toiveita ja Hyvän energiaa ja sallimisen voimaa itselleen, jotta toiveet voivat täyttyä. Tuo kaikki alkaa kasvaa ihmisessä, ken uskoo siihen mitä sielustaan "kuulee." "Se Hyvä mitä ilmennät, pysyy ja kasvaa sinussa." ...tuo on tullut erääseen piirtämääni korttiin tekstiksi.
Kiitos kommentistasi! Jokainen menee just sitä tietä mitä menee Ei niissäkään ole mitään oikeaa tai väärää. Ja kirjaimet, sanat ovat parhaimmillaan vaan kuvauksia kokemuksesta, joka on tosiaan vain kokemus Ei nämä ole uskon asioita, eikä näitä tarvitse varsinaisesti ymmärtää. Mielen tehtävä on etsiä kaikelle merkitys ja tarkoitus, ja se on myös pitänyt meidät hengissä. Ja saa näitä arvostellakkin, ei siihen kukaan kuole. ;)
VastaaPoista