Viime vuosina olen erityisesti pois oppinut. Siinä missä vielä vuosi sitten kiinnosti tietää ja taitaa, nyt tietämisellä ei ole merkitystä. Kokemisella on.
Olen niiiiiiiiin kyllästynyt tietämiseen! Olen niiin täynnä erilaisia totuuksia, joihin olen itsekkin halunnut takertua. Alan myös olla melkoisen täynnä omaa tarinaani ja itseäni joita ego ylläpitäisi mielellään.
Mielellä on vielä pelkoja, mutta en enää pidä niitä todellisina! Entäs sitten jos joku ei tykkää minusta, entä sitten jos ärsytän jotain? Entä sitten jos epäonnistun? Miksi kaikella olisi tekemistä minun kanssani?
Siinä missä vuosi sitten olin onnellinen, koen nyt olevani onnellinen aidommin ja syvemmin. Joskus onnellisuuteni perustui paljonkin tiettyyn tarinaan ja identiteettiin jota itselleni kerroin. Olin onnellinen, koska ajattelin onnellisia ajatuksia joihin samaistuin. Onnellisuuteni oli hyvin " minä" keskeistä, ja se mahtui tiettyihin raameihin. Ehkä teen sitä nyttenkin tietämättäni, ja nauran tälle rakkaudella taas vuoden päästä, mistäs sitä tietää :) En todellakaan ole missään perillä, enkä halua koskaan ollakkaan. Elämä on jatkuvassa liikkeessä. Eilisen oivalluksilla ei ole tänään enää merkitystä, nyt on nyt. Mitä enemmän olen uskaltanut päästää irti kuvitelmistani sen enemmän hyvää on virrannut elämään. En oikeastaan edes usko että asiat määrittellään hyväksi tai huonoksi, ne ovat vaan asioita. Ehkä se on taas yksi paradoksi. Kun luopuu hyvästä , sitä sateleekin ovista ja ikkunoista. Kun päästää irti siitä että kaiken tulisi olla hyvää, kutsuu elämän sisään. Tästä hetkestä kohti tulevaa! Välillä mieli ajelehtii jännäämmään ja pelkäämään tulevia, mutta en jaksa antaa moiselle lampaalle suurta tilaa päästäni. Tehdään peloista huolimatta ja määkikööt pelot keskenään :)
Vuosi sitten koitin vielä pitää elämän ohjaksista kiinni. Vuosi sitten myös uuvutin tällä itseni täysin, leikin kaikkivoipaista ja egoni sai ruokaa kuvitelmasta että "olen jotain" kuin teen asioita x, näytän tietynlaiselta , toimin tietyillä tavoilla. Oli tietynlainen malli päässä, jonka mukaan halusin elää , jonka kuvittelin olevan " oikea".
Vaikka tämä malli oli huomattavasti positiivisempi , vapaampi, rennompi ja ihanampi kuin mallini maailmasta vaikka viisi vuotta sitten, se oli silti malli. Malli joka rakentui uskomuksista ja ajatuksista.
Malli josta halusin ottaa jotenkin kiinni ja jotenkin kai alitajuisesti todeta " Näin tämän kuuluu olla".
Tällä hetkellä minulla ei ole hajuakaan miten asioiden kuuluisi olla. Kenties ne jopa ovat juuri nyt täydellisesti. Ne ovat niinkuin ne ovat. Eivät huonommin, eivät paremmin.
Hassuja asioita tapahtuu, kun mielenkiinto ja haluaminen jää vähemmälle. Palo elää ja kokea löytyy ja roihuaa, mutta en enää koe että minun tarvitsisi ohjailla elämää. Se tapahtuu kyllä. Toki rakas jästipää mieli välillä luulee voivansa ottaa ohjaksia käsiinsä ja pyrkii kontrolloimaan, mutta ei ajatuksiin kuole :) Ne voi huomata ja antaa niiden lipua ohi.
Olen ollut aiemmin melkoisen kärsimätön, ja mielelläni peittänyt tyhjää aikaa ja tilaa puuhastelulla , ideoinnilla ja tekemisellä.Kaikki nämä ovat hyviä asioita, mutta oma suhde niihin mielestäni ratkaisee. Tekeekö vain täyttääkseen tyhjää, puuhaako välttäääkseen pysähtymistä.
Jollei suunnittele, tuskin päätyy mihinkään. Voiko asettaa suunnan, unohtaa sen ja antaa elämän tapahtua? Voisiko olla ookoo , ihan kaiken kanssa? Se on vapauttava ajatus. Elämä on kuitenkin nyt.
Miten kiitollinen voikaan olla joka ainoasta hetkestä ja kokemuksesta jonka on tajunnut elää.
Viikko sitten tajusin stressanneeni hieman eräästä työprojektista. Mieli oli siis tulevaisuudessa, ja olin kiinni lopputuloksessa. Tekeminen ja eläminen ei tapahdu tulevaisuudessa. Päätin päästää irti loppu tuloksesta , ja katsoa mitä tapahtuu. Hommat näyttävät skulaavan parhaiten, kun niitä tekee puhtaasti tekemisen ilosta, ilman kuvitelmia tai ajatuksia lopputuloksesta. En voi tietää tai käyttää aikaa arvailuun mitä tapahtuu. On myös turha ottaa paineita siitä mitä asiat tuovat tullessaan.Päätin, että olen ookoo ihan kaiken kanssa! Syteen tai saveen, tai vaikka molempiin :) Tässä elämässä kaikki tuntuisi olevan ihmeellistä, eikä ole enää aikaa haaskattavaksi pelkoon tai menneen muisteluun. Katsotaan mitä tapahtuu mielummin.
Mistä tätä hyvää tosiaan riittää? Tuntuisi siltä, että kun ei juuri odota mitään, ei voi pettyä. Kun ei juuri odota mitään, hyviä asioita suorastaan hyppii silmille. Hyväksi asiaksi riittää kaikki mikä on aitoa ja rehellistä. Hyvyys tulee kysymyksestä ja avoimuudesta, ei vastauksesta tai tietämisestä.
Meillä on jo kaikki. Kiitos, kiitos, kiitos!!!!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti