Rakkaudesta

Rakkaus se vasta kiehtova aihe onkin.

Rakkaudella josta nyt kirjoitan, en tarkoita vain romanttista rakkautta.Romanttinen rakkaus voi toki sisältyä tähänkin rakkauteen.Tarkoitan rakkautta enemmänkin ihmisen syvänä olemuksena.

Muutamia vuosia sitten tajusin etten ollut osaannut RAKASTAA, vaikka siis olin sitä kuvitellut todella tehneeni.Mistä tiedän etten ollut?  Koska rakkaus ei vain ollut. Rakkaus oli "ansaittava". 

 Rakkauteni ei ollut aidosti hyväksyvää, se perustui odotuksiin ja omiin pelkoihini. Se perustui mielikuviin ja jonnekkin alitajuntaan iskostuneisiin kuvitelmiin "millaista rakkauden pitäisi olla".

Jos jonkun asian "pitäisi" olla jotenkin, se kieltää sen mikä on totta.

Rakkauteni oli itsekästä, vaikka sitä ei millään olisi toki tuolloin myöntänyt saati ymmärtänyt. 

Rakkaudessa oli silloin kysymys siitä mitä minä saan, miltä minä vältyn ja vaan ja ainoastaan minusta. En kuitenkaan kanna tästä mitään tuskaa, se olisi turhaa. Huvittavaa on, että oletan myös monen aiemman kumppanini sisimmissään hakeneen samaa, omaa tyydytystä, oman egon hengissä pitoa.

Tämä on enemmän kuin inhimillistä.

Jos olisin tuolloin rakastanut itseäni aidosti,olisiko minun pitänyt tiedostamattani hakea sitä jostain , jotenkin ? Ei.

Mielelle voi olla kova pala purtavaksi ajatus, että rakkautta ei tarvitse ansaita. Että rakkaus on jo.

Muutama asia mitä ihminen tuntuu eniten pelkäävän ovat kuolema ja rakkauden puute, yksin olo. 

Tuskin nämä siellä tietoisuudessa killuvat, mutta näkyvät monen henkilön toiminnoissa ja motiiveissa. Minunkin, onneksi enää vähenevissä määrin.

Rakkaus ei odota mitään vastineeksi siitä että tekee hyvää.

Meillä on tapana yhdistää rakkaus ja hyvyys.

Vetovoima voi valheellisesti perustua aavistukseen että toinen voi tuoda jotain hyvää elämäämme. Tämä ”hyvä” voi olla jotain hyvin pinnallistakin tai syvempää, kuten vaikka ajatus " jos saan joltain rakkautta voin rakastaa itseänikin". Ihmistä ei voida kuitenkaan määritellä ”hyväksi” tiettyjen ominaisuuksien vuoksi, hyvyys on olemisen ominaisuus. Tietyllä tavalla tämäkin on paradoksaalista, sillä määritelmä " hyvä taikka huono" tehdään vain mielessä. Oikeasti asiat vain ovat asioita. Ilman mustaa, tai vaaleanpunaista tai minkään muunkaan väristä verhoa. Tätä voi olla vaikea nähdä uskomustensa ja kuvitelmiensa lävitse. Oikea rakkaus ei arvota ihmistä tekemisten tai tekemättä jättämisten mukaan. Kun tiedämme että hyvyys on osana jokaisen syvintä olemista,( tuomme sitä esille eri tavoin ja joillakin hyvyys on valitettavasti kätkettynä suuren vihan ja pelon taakse, mutta jokainen meistä syntyy vilpittömänä) joten lakkaamme odottamasta muilta palkintoja tai tunnustuksia siitä että teemme hyvää. Rakkauttamme ei ansaita vain silloin kuin meille ollaan hyviä, rakkaus on elämässämme vakio. Emme arvota tai punnitse ihmisiä, otamme heidät vastaan sellaisinaan, ILMAN odotuksia, mielikuvia tain "pitäisi" ajatuksia. Meillä on jokaisella vapaa valinta.

Vapaus valita henkilöt keiden kanssa haluamme elämäämme jakaa.

Voi miten joskus käytinkään aikaa muiden muuttamiseen tai kuvitteluun että pystyisin niin tekemään. Miksi minun pitäisi muuttaa ketään tai mitään enään? 

Rakkaus ei arvostele eikä elä arvostelun pelossa.

Monella on taipumusta elää arvostelun pelossa, joka saa meidät entistä visummin elämään kuoressamme, jossa emme luota taikka ruoki rakkautta.

 Jokin meissä luulee että muut tuomitsevat tunteemme,ajatuksemme ja tekomme yhtä rankasti kuin me itsekin. Tällä itsensä tuomitsemisella on toinenkin puoli- etsimme ensin vikoja muista tunteaksemme olevamme suojassa muiden arvostelulta. Emme voi nähdä itseämme paremmassa valossa vaikka pyrkisimmekin näkemään toiset heikommassa valossa. Keskittymällä muiden arvosteluun lykkäämme samalla hetkeä jolloin omat ”salaiset tuomiomme” tulevat päivänvaloon. Tuo varjot valoon, ne muuttuvat valoksi. Sinä ansaitset rakkauden juuri siksi ja kaikesta huolimatta, anna sitä muillekkin, juuri siksi ja kaikesta huolimatta. 

Minulla tämä oli joskun hyvin, hyvin tiedostamatonta. Muistan ensimmäisen kerran , kun eräs rohkea sanoi päin naamaa " Mua sä et kyllä hämää tolla miellyttämisen tarpeellasi". Se sattui,osui ja upposi. Näin jotain itsessäni, jota olin välttänyt itseni huomaamasta. Olen niin kiitollinen tästä kokemuksesta nyt.

Rakkaus on oppinut erottamaan toimintansa uskomuksistaan ja epäilyistään etteikö olisi rakastamisen arvoinen.

Olemme kaikki syntyneet lapsina, heikompina ja vailla samaa valtaa kuin aikuiset. Olemme pyrkineet luonnostaan toimimaan siten ettei meitä loukattaisi millään tavalla fyysisesti taikka henkisesti.Loukatuksi tuleminen on yleensä valtakysymys. Jos ei ole valtaa, ei kykene loukkaamaan vallanpitäjiä. Olemme oppineet miellyttämään tai kapinoimaan vallanpitäjiä vastaan.Joskus teemme molempia, olemme niin hämillämme. Menneisyyden jättämä jälki on syvällä ja käyttäydymme usein tiedostamattamme kuin avuttomat lapset.  Jatkuva kilttinä olo taikka todistelu ei saa muita rakastamaan meitä. Se tekee meistä vaan perseen nuolijan :)  Katso maailmaa huomioiden uskomuksesi ja oletuksesi jotka kohdistuvat muihin. Olet rakastamisen arvoinen sellaisenaan. Katso maailmaa niin kuin se on, älä tyrkytä muille sinun ”silmälasejasi” (tapaasi katsoa maailmaa). Kysyminen on ehkä sittenkin fiksumpaa kuin vastaaminen. Minkä voit todella tietää olevan totta?

Rakkaus osaa antaa kaikilla tasoilla.

Vastavuoroisuus saa rakkauden virtaamaan, ilman sitä rakkaus juuttuu paikalleen, Opetellessamme antamaan vilpittömästi, törmäämme sisimpäämme pinttyneeseen ehdollistumiseen. Ollaan totuttu pitämään kiinni mielihyvästä, eikä toisen kohtaaminen realistisesti aina tunnu hyvältä. On reaktiomme välttää tuskaa, näemme helposti vain sethetkisen pahan olon sen sijaan että ymmärtäisimme asiat ja tilanteet kokonaisuuksina, mitä seurauksia on jatkossa jos esim. jätät avoimesti kuuntelematta toista, koska et tunne kuin oman pahan olosi, tms. Kiinnipitäminen ja tarrautuminen on omistushalua. Jokainen joka on ollut hyvin omistushaluisessa suhteessa tuntee sen tukahduttavan vaikutuksen. Onko rakkautta että toinen kokee toisen elämässä kaiken uhkana , eikä anna tämän elää omaa elämäänsä? Tilan antaminen ei ole  kaikille yksinkertaista taikka helppoa, sekin on hyväksyttävä. Pitää olla todella halukas suomaan toiselle tämän koko olemassa olo. On saatava ilmaista vapaasti omat tunteet , ajatukset , reaktiot ja tahtonsa. On myös kyettävä näkemään toisen paras, sotkematta sitä omaan parhaaseesi. Toiselle paras on sinullekkin paras. Jos toinen tekee ”uhrauksen” , jättämällä jonkun itselle tärkeän asian pois, se on kuitenkin vastassa tulevaisuudessa. Rakkaus luottaa , uskoo  ja kannustaa. 

Rakkaus ei odota muilta, kun rakkaus haluaa jotain, rakkaus antaa sitä itse.

Rakkaus koetaan yleensä ihmissuhteessa. Jollei kukaan rakasta meitä rakkauden tunteilla – lämmöllä äidin sydämessä, ystävyyden riemulla, intiimiyden kiihotuksella – ei ole virikkeitä. Rakkaudettomuus koetaan usein yksinäisyytenä. Ihmiset jotka ovat yksin löytävät harvoin kannustinta lähteä tutkimaan rakkautta itsessään, vaan sen sijaan odottavat että jonkun kanssa syntyy yhteys tai etsivät sellaista. Näin alkaa riippuvuus muista ihmistä, luomme odotukset että joku/muut saavat meidät tuntemaan itsemme kokonaisvaltaisesti ja pysyvästi rakastetuiksi. Moitimme niitä jotka eivät ole odotukisamme ja kuvitelmiamme vastanneet, hypimme ehkä suhteesta toiseen etsien aina ”sitä jotain” itsemme ulkopuolelta. Syy ei ole kenessäkään. Syy on kykenemättömyydessä luoda rakastavaa suhdetta itseen. Romanttiselle rakkaudelle on tilaa kun rakastat ja hyväksyt itsesi. Oikea rakkaus haluaa antaa vilpittömästi, miettimättä tai odottamatta mitään vastineeksi. Aito rakkaus on onnellinen jo antamisesta. Antamisen ei tarvitse olla mitään materiaalia, vaan antaminen on ennen kaikkea uskoa, tukea, vilpitöntä kuuntelua ja ymmärrystä. Kun rakastat aidosti, ylität omat pelkosi ja rakastat niistä huolimatta. Jos esimerkiksi parisuhteessa kaipaat enemmän läheisyyttä, sen sijaan että osoitat mieltäsi tai odotat sitä salaa toiselta ja koet tyytymättömyyttä, oletko kokeillut antaa itse läheisyyttä lisää? Vaatii ”munaa” päästä yli odotuksistaan ja antaa itse vilpittömästi lisää. Se palkitaan varmasti ainakin jollakin tavalla. Kaikista vaikeinta voi erimielisyyksien keskellä sanoa toiselle rakastavansa. Se juuri kannattaa tehdä. Sanalla ”jos” ei ole mitään tekemistä rakkauden kanssa.

Tällä en tarkoita, että kaikkea pitäisi sietää ja muuta jeesustelua. Rakkautta voi parhaimmillaan joskus olla vaikeneminen, joskus ääneen sanominen. 

Joskus herättelevän lempeä litsari, joskus se että vaan antaa olla.

Ei se mitä tekee, vaan miten tekee. Pelolla vaiko rakkaudella.