Näytetään tekstit, joissa on tunniste tarkoitus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tarkoitus. Näytä kaikki tekstit

tiistai 12. helmikuuta 2013

Vapaa loukku

Nostan kädet ylös. Olen loukussa! En tietenkään ole. Olen korkeintaan loukussa vain käsityksistäni siitä miten asioiden pitäisi mennä. Olen loukussa vain niissä ajatuksissa, jotka pyörivät repeatilla- vain tottumuksesta. Tiedän etteivät ajatukset ole totta, tiedän niiden silti tapahtuvan. OK. You are welcome.
Paras resepti seota, on ottaa tavoitteeksi se ettei ajattelisi. Joskus kuvittelin tosiaan että vaikkapa meditaation tavoitteena on se että ei ajattele ollenkaan. ÄLÄ ajattele! Huh. Voisiko päästä helpommalla hyväksymällä sen mikä on varmasti totta täsä hetkessä? Ja silläkin uhalla, ettei se aina ole kivaa.
No miksi se ei sitten aina ole kivaa? Johtuen juurikin niist käsityksistä joita minulla/ sinulla/ naapurin Tapanilla on siitä miten asioiden sen sijaan pitäisi olla.  Pitäisi olla paremmassa kunnossa, pitäisi siivota varasto, pitäisi olla henkisempi ja parempi ihminen, pitäisi soittaa mummolle ja niin edelleen.
Kuinka paljon kuluukaan aikaa sen vatvomiseen mitä pitäisi, sen sijaan että joko
 a) todella tekisi märisemättä
 tai b. tekee ja märisee
 tai c. Päättää ei tee eikä uhraa asialle enää ajatuksia, ennen kuin on todella aika tehdä
 tai d. kyseenalaistaa koko helvetin käsityksen siitä mitä pitää tehdä, kenen mielestä, ja minkäkin verran ja antaa olla.



Minulla on esimerkiksi ollut paljon käsityksiä siitä minkä verran minun tulee liikkua jotta voin hyväksyä itseni.Käsitykisä siitä millaisia elämäntapoja pitäisi noudattaa, ollakseni jotenkin hyväksytympi. Lisäksi minulla on ollut käsityksiä siitä minkä verran minun on tehtävä töitä, saatava aikaan, yms.
Minulla on läjäpäin käsityksiä siitä millainen kuva minun pitää antaa ulos päin, yms.
Tiedätkö mitä? Kaikki tuo on valetta.
Olin jopa keksinyt sellaisenkin käsityksen hiljattain, että jos näytän ulospäin liian hyvinvoivalta minut tuomitaan feikiksi. What the piiiip ? :)
Ei ole mitään univeraaleja, kaikkiin päteviä ja ikuisia totuuksia, oikeaa tai väärää.
Asiat joko toimivat tai sitten ne eivät toimi. Asiat ovat niin kuin ne ovat, eivät huonommin tai paremmin.

Käsitykset ja IIIIISOT uskomukset siitä mikä on hyvää, miten tulee toimia , miten saan hyvän olon pitävät monet meistä kiinni toiminnassa. Eikä siinä ole tietysti mitään väärää.
Huomasin itse kokevani turhaa " kärsimystä" koska samaistuin todella tiedostamattomiin ajatuksiin ja käsityksiin mm. siitä minkä verran minun on tehtävä töitä voidakseni kokea olevani jotenkin " hyvä".
En tarkoita nyt minkään krediitin saamista ulkopuolelta, se on turhaa muutenkin.
Hiljattain minun oli tarkoitus tehdä eräs video. No tein, mutta jostain syystä tuntemattomasta se ei mennyt niinkuin elokuvissa. Kuvasin siis muutaman tunnin kaikkea muuta kuin sitä mitä piti, joten videota ei varsinaisesti voi valmennus materiaalina käyttää. Ensin otti päähän, " Tein turhaan työtä". Tuossa kohdin kuitenkin havahduin siihen että maailman kaikkeus ei tee virheitä, asiasta tuli epämieluisa vasta kun uskoin tuota käsitystä ja määritelmää. Kaikki tieto ja kokemus jonka koemme, on jo vanhentunutta. Aivot prosessoivat tietoa viiveellä. So long mother fuck*rs, you are late! Meni jo :)
Tajusin tässä kohdin sanoa sen sijaan KIITOS. Mikä ikinä olikaan tälle syy tai tarkoitus, tai ehkä niitä ei edes ole, niin kiitos. Hyväksyn tämän.
Pettymys oli jälleen kerran suunniteltu.Täällä kirjoittelin siitä aiemmin.
Olin alkanut uskomaan syy-seuraus suhteeseen siitä että kun toimin tavalla x- tapahtuu y.
Tässä kohdin siis uskoin että kun saan valmennusmateriaalin tehtyä - voin kokea hyvää oloa. POKS! Mikä kimppu uskomuksia ja ennakko-oletuksia.
Kokemus tarjosi minulle hyvän mahdollisuuden tutkia käsityksiäni, irroittaa niistä ilman surullisia jäähyväisiä.
Aina asiat eivät mene niinkuin suunnittelee. Aina asiat ei mene niinkuin toivoo. Tämä hetki on kuitenkin täydellinen.Kyllä , vaikka ottaisi päähän. Kyllä, vaikka olisi mielettömät blissit ja ihanat fiilikset päällä. Se on sitä mitä se on.



Meidät on lapsesta asti ehdollistettu siihen, että jotkut asiat tuottavat hyvää oloa, jotkut eivät. Mene kohti niitä asioita joista tulee hyvä olo, ja vältä niitä joista ei tule hyvä olo.
Loogista eikö? Entä jos nuo molemmat ovat vain määritelmiä, eikä mitään todellista?
Minulla mm. hyvä olo tuli " kunhan ensin ansaitsin sen" ja huono olo jota vältin tuli siitä kun " en saanutkaan kokea tuota ah- niin ihanaa tunnetta hallinnasta ja kontrollista, jota minulla ei by the way ole koskaan ollutkaan :)  Jälleen kerran kysymys mikä on varmasti totta oli hyvänä ystävänä vierellä.
Onko todella totta että minun on tehtävä x jotta voin y?
Onko todella totta että hallitsen tätä tekemistä? Vai taphtuuko kaikki itsessään, niin kuin luonnossakin, ilman erillistä tekijää? Lunta sataa- kukaan ei " sadata lunta".
Onko varmasti totta että minä on jotain muuta kuin tarinaa, uskomuksia ja käsityksiä?
Olenko niin varma että laittaisin pääni pantiksi?
Ihan sama millaisen aivopesun olen omaksunut yhteiskunnalta, mediasta, ympäriltä.
Ihan sama " mitä olen oppinut ja mitä tiedän". Mitä jos heräisi joka aamu, ilman käsityksiä siitä miten asioiden tulee mennä, ja antaa niiden vain mennä :) ? Hui miten pelottava ajatus. Tervetuloa elämään, niin se menee joka tapauksessa.

Vapaus on uskaltaa ottaa tämä hetki vastaan sellaisenaan. En ole loukussa, en ole koskaan ollutkaan.
Kaikki on nyt niin kuin on aina ollutkin, ja tulee aina olemaan - vapaata riistaa, joka virtaa itsestään.

tiistai 15. tammikuuta 2013

Hokkus pokkus,vaiko todellisuus?


Kirjoittelin aiemmin hylkäämisen pelosta ja peloista yleensäkkin täällä.

Rakas ystäväni kenet tuolloin mainistin kävi jokunen aika sitten kanssani juttelemassa ja oli suuri ilo saada tänään tälläinen viesti:
"Hei Eevi
Mun hylkäämisen pelko ei oo oireillu sun session jälkee ollenkaan mua ei ahista ja tuntuu kun oisin löytänyt jonkun sisäisen rauhan itsen kanssa.. En tiiä ymmärrätkö mitä tarkotan mut anyway kiiitos Mä kävin kaks vuotta terapiassa missä sivuttiin myös tätä ongelmaa muutaman muun problematiikan lisäksi ja siis muihin vaivoihin sain apuja sieltä mutten koskaan tähän. En voi uskoa tätä todeksi!"

Tämä on onneksi jotain, mihin ihan jokainen pystyy ja kykenee! Ei se vaadi terapiaa, ei se vaadi vuosien itsetutkiskelua. Tässä tapauksessa se vaati lähinnä muutaman vanhan ehdollistuman " purkamista" , ajattelun ja tunteisiin samaistumisen " läpi näkemistä".
Ei hokkus pokkusta. Tunteen hyväksymistä, tunnekuonan vapauttamisen ja aidon kohtaamisen. Ei työnnetä mitään pois, ei takerruta.

Mikä on sinulle tärkeää? En tarkoita nyt sitä mikä olisi ihan kiva juttu, vaan mikä on niin jäätävän polttavan tärkeää, että et kykene tukahduttamaan tuota tarvetta?
Pelko vai vapaus? Kysy tämä kysymys tarpeen mukaan itseltäsi vaikka satoja kertoja. Erityisesti niissä " haastavimmissa" hetkissä. Muutos tapahtuu helpoiten silloin, kun se ei enää voi olla tapahtumatta.
Unohda tulevaisuuden unelmat tai saavuttaminen, vaan keskity tähän kyseiseen hetkeen, joka sinulla on nyt käsilläsi? Mikä on nyt tärkeintä? Pelko vai vapaus?
Kuvittele esimerkiksi ristiriita tilanne toisen henkilön kanssa. Onko juuri sillä hetkellä tärkeämpää että todistat olevasi oikeassa/ varot puhumasta suoraan jottet joutuisi häpeämään/ joku muu pelosta kumpuva toiminta vai se että hyväksyt sen hetken, sekä toisen henkilön täydellisesti? Mitä vapaus tekee tässä tilanteessa? Vapaus ei tarkoita ettei koskaan kohtaisi ristiriita tilateita tai haasteita, vaan päin vastoin. Jossain kohdin usein jopa muuttuu mahdottomaksi toimia vapautta vastaan. On mahdotonta enää olla epärehellinen elämälle.Se voi olla hämmentävääkin, sillä vielä iso osa ympärillä olevistamme ihmisistä ovat tottuneet mm. siihen että vältämme viimeiseen asti olemasta erimieltä, tai vältämme viimeiseen asti katsomasta peiliin. 




Vaatii siis rohkeutta, päättäväisyyttä ja raudan lujaa tahtoa olla todella rehellinen sen suhteen mikä todella on sinulle tärkeää.
Olet joka hetki juuri oikeassa paikassa juuri oikeaan aikaan.
Tärkeintä on olla rehellinen itselleen. Unohda mielikuvat ja ajatukset siitä miten tulisi olla. Myös kaikki ajatukset ja kuvitelmat vaikkapa henkisyydestä ja sen tavoittelusta. Jos aidosti ja todellisuudessa koet haluavasi vielä tavoitella henkilökohtaista menestystä, tee se! Siinä ei ole mitään väärää tai pahaa. Muista kuitenkin, että se palo joka sisälläsi on , ei täyty niin pitkään kuin koet olevasi jotenkin erillinen muusta elämästä ja etsit onnea tai helpotusta ulkoa päin.
Mistä tunnista parhaiten egon? Se jahtaa onnellisuutta ja hyvinvointia. Mitä ihmeellisimmistä asioista.

Joku jahtaa sitä henkisyydestä, joku urheilusta, joku harrastuksista, joku työstä, joku alkoholista, joku ihmissuhteista tai jostain muusta. Ihan sama mistä. Kuvitelmissa tällöin jostain muualta voi tulla täyttymys.
Tämä on mailman yksinkertaisin todeta, ja lopulta myös yksinkertaista kokea.
Aito onnellisuus vain on. Ilman mitään syytä. 



Ego haluaa enemmän kuin mitään olla elossa tai erityinen. Itselläni tämä on ilmennyt mm. vahvana haluna viedä tätä ymmärrystä eteenpäin. Helposti ajattelisi, että sehän on hyvä asia, mutta tunnistan kyllä mikä halu lähtee pelosta ja mikä vapaudesta. Ja mitä kukaan on sanomaan mikä on “ oikea tai väärä tietämys”?
Jostan syystä näyttää siltä, että kaikki tapahtuu omalla painollaan, ilman minuakin. Monet kerrat olen tuntenut raastavaa halua tehdä jotain, pönkittää “ tietäjä” ja “ auttaja” egoani, mutta tunnistettuani tuon olen jättänyt niin tekemättä. Ei tässä ole kyse minusta.Mieli haluaisi omia oivalluksia ja hahmottaa tätä joksikin tietämykseksi, joka jo itsessään on mahdoton tehtävä. Valitsen tällöin taas vapauden. Joskus huomasin tämän vasta jälkeen päin. Sekin on ihan ok. Tällöin syytökset tai sättimiset eivät auta, vaan taas kerran sen hyväksyminen mikä on totta.  



On ollut suuri helpotus voida puhua tästä kaikesta rehellisesti mieheni kanssa. Voi sanoa suoraan vaikka että “ tänään olen vähän kiukkuinen enkä edes tiedä miksi”.
Ja kohta jo naurattaa. Voi sanoa suoraan vaikka senkin että nyt huomaa vanhojen käytösmallien ja ajautuskuvioiden yrittävän nousta. Istu niiden kanssa vaikka kymmenen minuuttia, määrittelemättä tai lähtemättä ajatuksen tarinaan mukaan.Ole ja hyväksy vain.
Mielenrauhaa ei tarvitse etsiä. Se on mukanasi ja matkassasi kokoajan. On turha odottaa valaistumista, vapautumista tai onnellisuutta joskus tule tulevaisuudessa. Todellisuus on juuri nyt, ja juuri nyt voit olla totuudellinen. Lisäämättä tai poistamatta todellisuudesta mitääån.



Meidät ehdollistetaan usein lapsesta asti jahtaamaan onnea ja menestystä. Kuvittelu siitä, että pitäisi saavuttaa jotain tiloja tai kokemuksia ennenkuin voi olla onnellinen on isoimpia syitä turhalle kärsimykselle.
Mitä voi tästä hetkestä puuttua? Se on sitä mitä se on. Vain odotukset ja kuvitelmat voivat viedä tästä hetkestä sen aidon hohdon pois.
Tämä näkyy usein myös ihmissuhteissa. Eräs tuttuni oli unelmoinut parisuhteen kuuluvan olla tietynlaista. Käydään yhdessä kävelyillä, saunassa ja toinen puhuu hänelle tietyllä tavalla ja niin edelleen. Ihania asioita. Mutta olemalla kiinni kuvitelmissaan, hänen oli vaikea ottaa suhde vastaan sellaisenaan kuin se oli oikeasti. Toista osa-puolta oli haastava kohdata sellaisena kuin hän aidosti oli, koska mieli oli niin kiinnittynyt unelmiin. Yhteisistä hetkistä meni äkkiä aitous, kun mieli jo suunniteli “ millainen on täydellinen koti-ilta” . Eikö iltaa voisi ottaa vastaan sellaisenaan kuin se ilmenee, odotuksitta?





Sponttaanius on luonnollista, ihanaa ja voit vain voittaa ja yllättyä. Voit ottaa todellisuuden vastaan ilman odotuksia, ilman kiinni oloa mistään lopputuloksista. Sponttaanius ei tarkoita vastuuttomuutta, tai sitä että toimisi hallitsemattomasti. Enemmänkin sponttaanius on sitä, että tekee elämälle tilaa. Jos elämä on suunniteltu jo päässä etukäteen, ei ihme että alkaa jossain kohdin turhauttamaan ja tylsistyttämään. Tylsistyminenkin on osa egon luonnetta. Jos olet todella hereillä, voit todella , joka hetki nähdä miten ihmeellistä kaikki on.
Kun päästää irti lopputuloksesta ja tavoittelusta, ihmeitä alkaa tapahtumaan. Myös niinsanotun heräämisen suhteen. Kun päästää irti siitä uskomuksesta, että olisi jotain löydettävää tai etsittävää löytää tämän hetken. Mieli on kuitenkin vahva, ja toimii edelleen niinkuin aina ennenkin. Monilla on sadun omaisia kuvitelmia mm. siitä että havahduttuaan kaikki ajattelu lakkaisi ja elämä olisi ihanaa, autuasta aina vaan.
Ajattelua ja tunteita on edelleen, mutta näet ja tunnet myös selkeästi miten mieli toimii. Kuten jo sanottu, herääminen ei ole minkään loppu taikka valmistuminen.
Sitä voisi kuvata yhtä arkiseksi asiaksi kuin se että olit katsomassa elokuvaa, jonka juoneen ja tapahtumiin olit uppoutunut syvästi. Sitten havahdut ja muistat että kyseessä olikin vain elokuva, ei mitään sen ihmeellisempää. Ei enkelparvien laulua, ei ikuista rakkauden liekin valoa tai lootus asennossa istuvia munkkeja. Vain valkokangas.



maanantai 7. tammikuuta 2013

Munapää ja krokotiilinkyynel

Iäkäs läheinen sai uutenavuotena sairaskohtauksen. Se pisti miettimään kuolemaa ja elämää vähän toisella tavalla. Näen todella paljon unia, ja aina silloin tällöin voi sanoa, että unet ovat järisyttän voimallisia kokemuksia, melkein jopa todenmman tuntuisia kuin tämä " päivä elämä".
Olin edellisenä yönä nähnyt unta jostain "sielun ikuinen elämä" tyylisestä jutusta. Unessa näin, ettei elämä voi päättyä kuin fyysisessä kehossa, oli kirkasta ja valoisaa. Kaunis uni.
Seuraavana päivänä soi puhelin, ja kuulin tapahtuneesta saairaskohtauksesta. Sen verta muistan ja tiedän vielä sairaala -ajoilta ( olen joskus ollut töissä sairaalassa) , että kyseessä ei ollut ihan mikään pikku juttu. Tai eihän se koskaan ole, jos kyseessä on aivot.Tuo henkilö on minulle rakas, niin läheinen,erityisesti teini angsti aikoinani hänen luonaan oli paikka jonne pystyi aina menemään, sellaisenaan.



Oli mielenkiintoista seurata ajatuksia ja  tunteita tuon kaiken keskellä. Sydämmessä oli koko ajan rauha ja lämpö. Ajatukset tekivät kauhu skenaarioita, pillahdin itkuun bussissa. Ei mitään henkilökohtaista kuitenkaan, vaan äärimmäisen vapaata kokemista.
Oli hauska huomata miten suomalaiset hämmentyivät itkevästä bussi-tyttösestä :)
En siis mitenkään rääky-itkenyt, vaan enemmänkin annoin parin krokotiilin kyneeleen valua.
Ei hävettänyt yhtään! Tästä olin yllättynyt. Muutamaa viikkoa aikaisemmin kuljin nolona ulkona painaen katseen maahan, kun oli päässä mielestäni niin nolo " kypärä myssy".Siis sellainen hattu joita lapset käyttää, josta näkyy vaan silmät,nenä ja suu. Munapää mikä munapää :)
Havahduin siihen että miksi ihmeessä pitäisi hävetä sitä miltä näyttää? Kaikki lähti vain ja ainoastaan ajatuksesta, että " mitäköhän noi ajattelee kun täältä tulee tällennen michelin molopää vastaan"?
Taas hyvä tsäänssi tutkia mielen tapaa nimetä ja luokitella asioita.
Ensin oli näköaistimus kahdesta ihmisestä  -> ajatus "näytän tyhmältä, iiiiiikkk ( ja kaikkee tosi pissismäistä silleesti!) - > tuntemus häpeästä ja käännän katseen pois.
Kun tajusin mitä tuossa oli tapahtunut, olisi tehnyt mieli juosta menneisyyteen ja ottaa tilanne uusiksi! En perkele ole niin nolo että häpeän jotain kypärä myssyä! :)  Lyhyt hetki, ajatuksiin samaistuminen ja puff.
Miten mieli omiikaan ajatuksia itselleen. Niihin samaistuinen on ainoa asia, joka voi tuottaa kärsimystä.
Eivät ajatukset ole mitenkään "omia tuotoksia". Ei keho ole mitenkään " oma". Elämää on, se tapahtuu myöskin kehossa. Tykkään siitä sanonnasta että " Unohda jo itsesi!"
Miten moni minä ajatus pyörii vain minun , minun, minun ympärillä (itsekkin) ?Miten moni ajatus on ajateltu jo eilen? Ajattelu on parhaimmillaan upea työkalu, hieno asia. Pahimmillaan se on addiktio.
Jos ajatuksia ei ota enää niin henkilökohtaisesti, antaa niiden lipua ohi, vaihtua seuraavaan, kuin flown lailla, mitä käy? Tulee tilaa. Ajatuksiakin tulee. Joskus nousee jotain melkoisia helmiä, joskus taas niitä sikoja, joista huomaa että jotain tutkittavaa voi olla.



Back to square one, mutkan kautta. Elämä ja kuolema on kokoajan läsnä. Päättyykö elämä, vai vaihtaako se vain muotoaan? Sairaalassa käydessäni toivoin että niin kauan kun läheiseni kehossa on elämää, se on täyttä elämää. Hänellä oli kaikki enkelit matkassa, ihmeen lailla hän selvisi täysin vaurioitta moisesta isostakin riesasta.
Sairaalassa hänessä näkyi tietty, uudenlainen pehmeys jota en ole ennen hänessä huomannut.
Jotenkin tiesin, että hän tiesi myös, ettei elämä pääty.
Se oli kaunista se.

Tykkään sanonnasta että elä kuin toisessa kädessä olisi kuolema ja toisessa elämä. Aluksi en ymmärtänyt sitä yhtään. Joka hetki sitä on jo kuollut menneelle. Joka hetki sitä syntyy uudelleen.

keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Elämä!



Voiko tässä elämässä olla mitään tärkeämpää että oikeasti koemme ja ELÄMME  vapaasti ?Vaikka uskoo että elämiä on useita, on silti enemmän kuin suositeltavaa elää yhtä elämää kerrallaan, eikä odottaa että onnellisuus tulee joskus sitten kun. Sitten kun olen terveempi, sitten kun olen rikkaampi, sitten kun olen eläkkeellä tai sittenkun olen lomalla. Mitään muuta meille ei ole kuitenkaan luvattu kuin tämä hetki.Kaikki muu on vain lainassa. Menneisyys meni jo. Tulevaisuutta kannattaa tietysti suunnitella, mutta suosittelen järjestämään elämän niin, että vaikka tänään kuolisit voisit kokea täysin että olet saanut elää täyttä elämää, vapaasti ja riippumatta mistään ulkopuolelta tulevasta.
Oletetaan kuitenkin että elät pitkän ja hyvän elämän.Ajattele itsesi omalle kuolinvuoteellesi, ja hyppää hetkeksi mielessäsi siihen hetkeen.Mitkä asiat siellä näyttävät ja tuntuvat merkityksellisiltä?  Se kuinka paljon siivosit? Se mitä muut ajattelivat? Vai joku ihan muu?
Sulje hetkeksi silmäsi ja anna ajatusten tulla. Kuvittele että saat kuolinvuoteeltasi antaa itsellesi tähän päivään muutamia ohjeita ja neuvoja.Vaali kiitollisuutta kaikesta siitä mikä hyvin jo nyt. Mitä sanoisit?
Kunhan olet itsellesi rehellinen ja aito. Meillä ei kuitenkaan ole mitään muuta kuin tämä hetki. Tästä voi olla hyvä muistuttaa itseään usein. Mikä on suhteesi tähän hetkeen?




Kärsivällisyys, joustavuus ja nöyryys ovat varmasti myös hyviä työvälineitä, ja tutkiminen, avoin ihmettely. Ei sokeasti minkkän uskominen tai tietäminen. Sinä päivänä jos itse luulen tietäväni tai osaavani kaiken, voin saman tien vetää itseni hirteen. Tiedä ettet tiedä mitään ja ole utelias, mitä voit itse huomata? 
Joskus asiakkaat tulevat luoksemme, ja sanovat että heidän pitää päättää mitä haluavat tehdä loppuelämänsä, ollakseen onnellisia.
Usein tällöin sanon ” Hienoa, mitä jos aloitetaan siitä mitä haluat tehdä nyt?” Vaikka olisikin vain muutama tunti vapaa-aikaa, mitä haluat niiden aikana tehdä?
Tai että miten voisit olla onnellinen ja aito jo nyt? Voitko ottaa tämän hetken vastaan sellaisenaan kuin se on.
Tommy Hellsten on tehnyt tästä sanonnasta legendaarisen ” Saat sen mistä luovut”. Kun luopuu pelosta, saa turvan ja vapauden. Kun luopuu onnen jahtaamisesta saa vapauden.
Muistan että aiempia pahimpia pelkojani oli mm. se että minua ei hyväksyttäisi tai että en selviäisi taloudellisesti. En nähnyt sitä pidemmälle, että eikö riitä että itse voin hyvin itsessäni ja jos miellytäisin kaikkia olisin luultavasti kynnysmatto tai tylsä. Sillä että lakkasin pelkäämästä että etten miellyttäisikään kaikkia, sainkin aitoja ihmissuhteita enemmän. Sainkin vapauden itse itseltäni olla oma itseni. Tottakai  tuntuu hyvältä jos ihmiset pitävät minusta, mutta se ei voi enää olla lähtökohtana millekkään. Tämä on kuitenkin minun elämäni. Kuka sinut hyväksyy, ellet sinä itse. Paradoksaaliseksi menee että samalla mielestäni kenenkään ei tulisi hyväksyä itseään sellaisenaan. Mitä itseä?

 Tiedäthän, useinhan niin sanotaan ” Sinun pitää vain hyväksyä itsesi”. Kun hyväksyin itseni masentuneena se antoi minun luvan olla masentunut. 
Jos joku on vaikka 20 kiloa ylipainoinen ja hokee itselleen minun täytyy vain oppia hyväksymään itseni, se ei välttämättä ole paras. Voi rakastaa itseään, mutta mennä eteenpäin.
Pieni rakkaudellinen ja lämmin kiukku itseään kohtaan voi joskus olla erittäin tervettä. 
 Missä on se minä jota pitäisi rakastaa? Onko sekin kenties vain ajatus? 
Tuleeko elämästä henkilökohtaista vain minä ajatuksen myötä?
Entä jos kaikki tapahtuu ja on aina tapahtunutkin ihan itsestään?



Elämä muuttuu pidemmän päälle tylsäksi jos kaikki säilyy aina ennallaan, ja sen voi luvata ettei säily. Muutos on varmaa :) 
Muista että kaikki tekeminen johtaa vain lopputuloksiin, ei virheisiin tai mihinkään muuhunkaan kummempaan. Me ollaan vain kaikki ihmisiä. Tykkään ajatuksesta että me ollaan kaikki henkisiä olentoja oppimassa ihmisyyttä. 
En tunne yhtään ihmistä joka ei haluaisi olla onnellinen tai sanoisi että onnea on jo liikaa. Me teemme mitä erityisempiä asioita ollaksemme sitä. Yhtä oikeaa reseptiä siihen ei takuulla ole, mutta jokaisella on kyky olla totuudellinen.
Tunne erillisyydestä aiheuttaa kärsimystä ja aina jonkun etsimistä. Mieli ei koskaan ole tyytyväinen kuin hetkellisesti. Mielen tehtävä on etsiä merkitystä ja selkeyttä kaikesta. Toisista ihmisistä, harrastuksista , rahasta, työstä, ulkonäöstä, menestyksestä, henkisestä kasvusta ja niin edelleen. Mielen nälkä on kuitenkin kyltymätön. Se ei rauhoitu, sillä sisimmissämme voimme nyt juuri jokainen kokea totuuden. Totuuden jonka päälle mielemme on punonut paljon erilaisia kerroksia, ajatuksia ja uskomuksia siitä miten asioiden tulisi olla. Emme ole kyseenalaistaneet uskomusta itsestämme ja tarinasta.On vain elämä itsessään joka tapahtuu ajatuksista, tunteista huolimatta. Tunteet ja ajatukset ovat rikkaus, lahja! Mutta ovatko ne jotenkin totta? Siinä mielessä varmasti että ne tapahtuvat. Merkitys luodaan kuitenkin vasta mielessä, universumi itsessään on neutraali.
Elämä ilman tarinaan samaistumista on vapaata ja saa virrata kevyesti.


On myös hyvä että meillä jokaisella on vähän henkistä munaa, nimeltä asenne! 
Vaali huumoria ja pilkettä silmäkulmassa, koska loppuviimein, mikään ei ole niin vakavaa kuin tylsä a huumoriton elämä. 
Elämä on ihme, mestari teos joka pitää huolen itsestän. Ei se mistä tullaan, ei määränpää, mutta matka. Missä muualla voisimme olla kuin perillä, jos olemme läsnä?

Helposti tulisi toimittua ns. vanhojen ohjelmointien mukaan. Tänään lähdin siihen harhaan hetkeksi. Aloin tekemään jotain täysin ja vain tottumuksesta, ihan kuin koulutettu ja ehdollisettu eläin. Tajusin kuitenkin lopettaa, ja valita elämän vanhojen ehdollistumien sijaan. Aiemmin olisin ehkä miettinyt " meni tuokin aika hukkaan". Ja se ajatus ilmeni nyttenkin, mutta se ei tuntunut miltään. Se oli vain yksi ajatus muiden joukossa, ilman paino arvoa. Voiko mikän hetki mennä hukkaan? Ei todellakaan. Itse asiassa, tuo oli TODELLA arvokas hetki.

Bitte!


torstai 27. joulukuuta 2012

Mitä voisi tästä hetkestä puuttua?

 Moni henkilö ( itseni mukaan lukien) on elämässä kerennyt etsiä yhtä sun toista. Etsiminen voi olla täyttymyksen etsimistä vaikkapa harrastuksista, ihmissuhteista, henkisyydestä, itsensä kehittämisestä, monenmoisesta.
Jostain syystä ilmenee tunne että ihankuin jotain puuttuisi. Mitä tästä hetkestä voisi kuitenkaan puuttua?
Läsnäoleva hetki on juuri sellainen kuin se on. Vaikka se ei olisi täynnä autuutta, hartautta tai suurensuuria oivalluksia, se on kuitenkin ainoa todellinen asia joka tapahtuu juuri nyt.
Mikä on suhteesi tähän hetkeen?
Vastustatko, vai hyväksytkö?
Toisaalta, tottakai etsimme! Tunne siitä ettemme olisi jotenkin kokonaisia ajaa meitä etsimään hyvää oloa ja parempaa jostain. Etsimisessä ei todellakaan ole mitään väärää, päinvastoin.
Jossain kohdin voimme kuitenkin pysähtyä ja ihmetellä sitä mitä oikein etsimme? Meiltä voi vain ajatuksissa, uskomuksissa ja mielikuvissa puuttua jotain nyt.
On eri asia vaikkapa meditoida saavuttaakseen jotain , kuin meditoida vaan siksi että se nyt sattuu tuntuvan hyvältä.
Olen aina ihmetellyt golfia. Lyödään palloa, kävellään perään. Lyödään palloa , ja kävellään perään.
Eihän siinä ole mitään järkeä! Mutta ehkä se onkin juuri pointti koko hommassa, tekeminen vain tekemisen takia.
Maailma on upea ja ihmeellinen paikka, täällä toden totta on tutkittavaa, koettavaa ja ihmeteltävää.
Vaan sen itsensä takia. Mutta jos on tarve löytää joku totuus tai ratkaisu jostain, voi olla hyvä pysähtyä tutkimaan odotuksia ja kuvitelmiaan siitä millaista haluaisi elämän olevan. On vapauttavaa elää ilman odotuksia, tehdä asioita joista tykkää, ja yllättyä joka päivä uudelleen ja uudelleen siitä miten ihmeellistä elämä on. Sitä ei voi ansaita, sitä ei voi saavuttaa.

Joskus pelkäsin ajatusta siitä että läsnäoleva hetki tulisi hyväksyä juuri sellaisenaan kuin se ilmenee.
"Kamalaa, silloinhan menetän täysin kontrollin elämästä!" , " En voi antaa asioiden vain tapahtua"- olivat ajatuksia joita ilmeni.
Mutta kun noita ajatuksia tutkii avoimesti tarkemmin, takertumatta pelkoon, huomaa että ajatusten takaa voi löytyä jotain ihmeellistä.




Freedom is everything and love is all the rest- Richard Bandler.

Onko meillä loppupeleissä kontrollia elämästä? Kontrolli voi olla ajatuksissa. Tarvitseeko ajatuksia uskoa? Tarvitseeko ajatuksia koittaa kontrolloida tai kieltää? Olen tullut siihen lopputulokseen että ei. Riittää että huomaa. Voisiko jokaiseen ajatukseen suhtautua kuin pieneen koiran pentuun, joka haluaa huomiota?  Hassua on, että kun ajatukset menettävät merkitystään, niitä ei ota enään henkilökohtaisesti.
Miksi? Koska huomaa "minänkin " olevan vain ajatus ja tarina.
Se on vahva tarina, jota emme vain ole tulleet kyseenalaistaneeksi. Mutta missä se minä sitten on?
Ei, se ei ole keho. En löydä minää myöskään sydämmestä, tai aivoista, en ajatuksista.
Kuka ajattelee? Vai voiko olla niin että ajatus vain ilmenee ja mieli leimaa ajatuksen omakseen?
Ainoa tapa selvittää on tutkia tätä itse. Unohtaen kaiken mitä on oppinut, kuullut tai lukenut.
Meille aletaan lapsesta asti opettamaan " tosi-asioita" jotka ovat oikeastaan 99% uskomuksia, voimakkaita sellaisia. En halua enää uskoa sokesti mihinkään tai tietää mitään, vaan nähdä ja kokea.
Se tarkoittaa myös sen hyväksymistä, ettei ole juurikaan mitään tiedettävää.
Mitä voin aivan varmasti tietää? Tietoa ei ole se että " minulle on kerrottu näin". Se on uskomus.
Tietoa ei ole se että " koska olen joskus kokenut näin". Se on menneisyyden muistelua.
Mitä voin aivan varmasti yt tietää on aistimukset jotka koen. Mitä näen, juuri NYT. Mitä voi tuntea, juuri NYT. Mitä voi kuulla, juuri NYT. Siinä se. Kaikki muu on tulkintaa, ajattelua ja muistelua, joille on paikkansa, jotka eivät ole mitenkään väärin, mutta ne ovat vain tulkintaa.
Jos tätä vie vielä pidemmälle, mitä näen ilman tulkintaa ja nimeämistä. Edellisessä tekstissä tästä , lue täältä.



Mielen tehtävä on nimetä ja löytää kaikelle tarkoitus sekä selitys. Se on ok. Sille on paikkansa. Mutta voiko mielen tulkinta olla ikinä totuus? On kaksi eri asiaa haluta olla onnellinen tai olla totuudellinen. Kumpikaan ei sulje pois toisiaan, tietenkään. Onnellisuus on paremminkin sivutuote totuudellisuudesta. Siltikin kumpikin noista sanoista ovat vain määritelmiä, hataria yritykiä koittaa sanoin ilmaista jotain joka on kokemus. Puuttuuko tästä hetkestä mitään? Se on juuri sellainen kuin se on.
Elämän ihmettä on mielen mahdotonta ymmärtää tai määrittää. Mitä jos ymmärtämisen sijaan välillä päästäisimme irti tarpeesta ymmärtää sitä? :) Elää enempi. Ei vastustaa, ei työntää pois, ei roikkua tai analysoida. Puhtaana ja naturaalina, sellasenaan. Rock.

tiistai 25. joulukuuta 2012

Based on FALSE story

Ihanaa joulun aikaa!
Joku sanoo että kaukaa näkee lähelle. En oikeen osaa sanoa mitä mieltä olen tuosta, muuta kuin sen että kaukana näkee sen mikä on silloin siellä, kaukana. Kaikki muu voi olla enää vain mielikuvituksen tasolla. Kaikki mennyt mihin ajoittain kiivasti samaistamme mielessä itsemme , on enää vain mielikuvia ja tarinoita. Menneisyydestä voi parhaimmilaan oppia, mutta oppimisessakin on omat riskinsä. Syntyy helposti yleistyksiä ja raameja siitä " millainen minä olen" tai " näin asiat ovat" tai " asiat eivät saa mennä noin". Mitä on nyt? ihan varmasti? Ilman kuvitelua, ilman määritelmiä? Voisiko todella tietämisen sijaan ei-tietää? Katsoa kaikkea kuin uusin silmin? :)
On keho, on tuntumuksia, on aistimuksia. On elämää, joka näyttäisi liikkuvan eteenpäin ihan itsestään.
Mielen tehtävä on toimia vähänkuin leimasinkoneena. Se leimaa kokemuksia " hyviksi ja huonoiksi" . Sen tehtävä on laittaa asiat joita ei voi sanoin kuvata joihinkin raameihin. Se on hyvä, muuten olisi aika hankala kommunikoida mitenkään. On kuitenkin hyvä muistaa, että sanat ovat vain sanoja. Todellisuuden kanssa niillä ei ole tekemistä kuin hitusen verran.
Sekin on ihan hyvä, emme ole joka kertaa ihmeissämme kun näemme vaikkapa tuolin taikka puun.
Jossain kohdin olemme myös alkaneet leimata ajatuksia , tunteita ja kokemuksia omiksemme. Liekö ihmekkään, näin aivot oppivat.




Ajattele että joku tuttusi kertoo sinulle että hänen lompakkonsa varastettiin, miltä tuntuu?
Se ei ole " sinun" lompakkosi, joten se ei ärsytä sinua niin paljon, vaikka luultavasti voit kokea empatiaa kaveriasi kohtaan. Miksi sitten otamme omat kokemuksemme ja ajatuksemme jotenkin henkilökohtaisesti? Entä jos ne ovat vain jotain ajatuspuuroa ja mölinää, joka näyttäisi tapahtuvan täysin itsestään, ilman että mieli leimaa sanan " minun" mukaan.
Onko Minä vain yksi iso uskomus , mutta niin yleinen, niin äärimmäisen normaali, ettemme ole tajunneet kyseenalaistaa sitä. En tarkoita kyseenalaistamisella haastamista, vaan tutkimista avoimesti.
Missä MINÄ on? Ei löydy. Löytyy kyllä keho, joka on syntynyt joskus, jolle leimasimen tapaan annettiin nimi Eevi. Eeviä ei kuitenkaan näy. Eevi on vain kuvaus. Keho muuttuu jatkuvasti. Solut kykenevät täysin muuttumaan itsestään, hengitys tapahtuu itsestään, ruoka sulaa itsestään ja niin edelleen. Tässä kehossa ei ole nyt yhden ainutta samaa solua , kuin vaikkapa viisi vuotta sitten. Missä on siis Eevi? Eevi voi olla tarina, vähän niinkuin tarina joulupukista. Tarinat joita itsellemme kerromme pitävät meitä kiinni illuusioissa. Mikään mikä on nyt oikeasti totta ei katoa, vaikka tarinaan ei enään uskoisikaan. Jos ei ole tarinaa, on jäljellä se mikä on totta nyt. Todellisuus ei voi koskaan olla menneessä tai tulevassa. Asiat, ajatukset, tunteet, elämä, kaikki saavat virrata flown lailla. Tarvitseeko joki opastusta tyyliin " tavoitteesi on meri, how to get there?".  Se vaan virtaa. Ilman leimasimia.
Onko joku puu parempi kuin toinen? Miksi joku olento olisi toista parempi tai huonompi? :) Voiko asiat nähdä ja kokea niinkuin ne on, ilman määritelmiä?



Tässä ja nyt, samaistumatta menneeseen ( tai tulevaan) on kokemista. Asiat tapahtuvat itsestään, ilman leimaamistakin.Lunta sataa. Kuka "sadattaa" lunta? Voisiko olla, että me ihmisetkin toimimme ihan vain ilman ohjaksista kiinni pitoa?
Tottakai aivot rekisteröivät toimintaa, ja mielen tehtävä on leimata se " joksikin".
Heräätkö SINÄ aamulla, vai tapahtuuko vain herääminen?Keho toimii hyvin ilman että ohjeistamme sitä.
Tutki tätä kokemuksessasi. Rekisteröinti ja " selostus" tapahtuu jälkijunassa.
Anna mielen selostaa, se on sen tehtävä. On kuitenkin eri asia uskotko tuota selostajaa.
Jos joku päivä ajatuksiisi tulisi " juo kusta niin olet onnellisempi" - uskoisitko?
Toisaalta, jos sinulle olisi syntymästäsi asti hoettu että kusta juomalla tulet vielä joskus joku päivä onnellisemmaksi, kenties olisit alaknut uskoa tuohon väittämään.
Kusen juominen on joulupukki, siinä missä Eevikin on tarina :)

Ihanaa muutosvalmentajaa lainatakseni " Ajattele vähemmän, KOE enemmän".
Lisäisin vielä tuohon : Huomaa miten kokeminen voi tapahtua itsestään + huomaa mielen tarve lokeroida asiat. Huomaaminen riittää. Uskoa ei kannata.
Uskominen on kiva juttu, mutta kokeminen on arvokkaampaa :)



Kiitos tästä vuodesta, joka ainoasta hetkestä, joka ainoasta henkilöstä ja kokemuksesta, joita vastaan olen välillä taistellut. Jästipää voi mieli joskus olla, silloin kuin kuuntelee ajatuksia mielummin kuin avoimena katsoo mitä tapahtuu :)
 Asioiden ei "pitäisi olla mitenkään". Ne ovat niinkuin ne ovat. Ei pysähtymistä tarvitse pelätä. Se ei ole elämän luonne.

Iloa, avoimuutta ja aitoutta!


tiistai 11. joulukuuta 2012

Tarkoituksellista elämää


Mitä tekisit, jos millään mitä kukaan muu ajattelisi ei olisi merkitystä?
Tai mitä tekisit jos kukaan ei saisi tietää ?

Tarvitsemmeko merkitystä ja tarkoitusta elämälle? Mitä tapahtuu, jos sillä ei ole?
Nämä ovat kysymyksiä joihin sinä voit vain vastata omassa mielessäsi. Itse olen tullut tulokseen, että elämän merkitys on elämä. Voin toki antaa sille vaikka mitä muita merkityksiä, mutta elämä itsessäänkin tuntuu oikeen riittävältä.

Viktor Frankl joka on mm. keskitysleireiltä selvinnyt huomasi ett vaikka keskitysleireillä olosuhteet olivat samat, ja miten raadolliset hyvänsä, sieltä selvisi hengissä pääasiassa henkilöt, jotka kokivat elämällä ja heillä itsellään olevan tarkoituksen. Jollain se oli ehkä nähdä vielä oma perhe, jollain varmistaa ettei kukaan koskaan joudu kokemaan samaa.

Olen myös tavannut ihmisiä, jotka sanovat etteivät halua elämälle mitään erikoista tarkoitusta, he elävät , toimivat ja that’s it. How simple can it be? :) Ajatella vähemmän, toimia enemmän. Jos päässämme raksuttaisi kellokortti joka näyttäisi kuinkakohan paljon käytämme aikaa turhaan analysointiin ja ajatteluun, veikkaan että se poksuisi monella yli. Mielen luonteeseen kun kuuluu joko olla menneessä tai tulevassa. Tässä hetkessä on haasteita oikeastaan vain silloin jos se tiikeri on kimpussa. Mutta ei oo pariin tuhanteen vuoteen näkynyt :) Vain lisäämällä todellisuuteen ajattelua,mielikuvia tai tuntemuksia joihin samaistumme voimme kokea jotain muuta kuin läsnäoloa tässä ja nyt. Eläimet ovat mielenkiintoisia tässä. En ole yhtään koiraa tavannut, joka muistelisi katkerana vaikkapa vuoden takaisia asioita ja kantaisi niistä jotain identiteetti tuskaa tai uskomuksia.En ole myöskään tavannut yhtäkään koiraa joka vaikuttaisi olevan huolissaan huomisesta. Silti koirillakkin on ominaiset piirteensä ja luonne, sekä tunteet. Erona ihmisiin näyttäisi olevan se, että ne kokevat eivät ajattele :)

En kuitenkaan aio itse vielä muuttaa viidakkoon, vaan ihmetellä tätä ihmiskehoa joka on käytössä!
Uskon, että niin kauan kuin me ihmiset ylipäätään haluamme elää tällä planeetalla, niin kauan kuin täällä on nälän hätää ja sotia, on hyvä jos jokainen meistä osaisi nähdä oman osuutensa siihen, että pitää ainakin hyvää huolta itsestään, mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan kenellekkin. Se on ensimmäinen ja käytännössä ainoa asia, johon voimme suoraan vaikuttaa, josta voimme itse ottaa vastuun, ilolla.
Kun itse voi hyvin, se välittyy ympärille. Anna hyvän kiertää. Sillä että hymyilet kassaneidille, saatat aloittaa hyvän, positiivisen kierteen. Kassaneiti siirtää sitä eteenpäin ja asiakkaat vievät hyvää mieltä eteenpäin. Ah miten ihanan naivi tosi asia.



Elämän tarkoitus on se, mitä sinä päätät sen olevan.
Se ei ole mitä vanhempasi olisivat halunneet, tai mitä yhteiskuntamme odottaa.
Se on jotain mitä sinä vain tiedät. Ja hei, se VOI muuttua, ja muuttaa muotoaan. Tämä on elämää, jossa yksi asia on varma: MUUTOS. Katso luontoa, onko siellä ikinä mikään paikallaan? Elämän luonteeseen kuuluu muutos.
 Elämäntarkoitukseni on nyt eri kuin vaikkapa muutama vuosi sitten.  Minulle se kertoo siitä että olen oppinut tällä välillä. Tarkoitus elää riittää.

Jos ajattelet että haluan oppia arvostamaan itseäni , voisi olla hyvä täsmentää tuota ajatusta esim. “helpoimmalla ja kevyimmällä tavalla, ja jo nyt. Ihan sen vuoksi, ettet saa kohta kusipäätä viereesi “opettajaksesi”.
Me ns. vedämme puoleemme juuri ne opit, jotka tarvitsemme.
Olin itse vuosia sitten usein epävarma itsestäni, enkä luottanut silloiseen poikakaveriini , vaan käyttäydyin kuin epävarma, pelokas ja läheisriippuvainen, ilman syytä.Päädyimme yhteisymmärryksessä eroon, kun emme enää kumpikaan voineet nauttia yhdessä olosta. Vaikka tuo kumppanini olisi tehnyt mitä, en olisi uskonut. Minä todella tarvitsin sen opin, että luottaminen on valinta. Muistan silti ajatelleeni, että “jos joskus vielä seurustelen niin seuraava saa olla vaikka miten mustasukkainen ja omistushaluinen, kunhan ei jatkuvasti ravaa itse baareissa”.  Noh, arvaappa mitä eteeni tuli. Löytyi uusi suhde, jossa sain juuri tätä, kokea itse miltä tuntuu kun toinen ei luota, miltä tuntuu kun toinen lukee salaa sähköpostejasi ja millaista oli nähdä toisen odottavan sinulta omaa mielenrauhaansa. Totuus on kuitenkin se Kukaan muu, ei pysty antamaan sinulle mitään tunnetilaa. On sinun tehtäväsi kokea tunteesi.
Tämä voi tuntua vähän hassultakin, eikö juuri siksi olla yhdessä että toinen tekee hyvän olon?



Olen sitä mieltä, että toinen voi tuoda elämääsi ENEMMÄN iloa, rakkautta , ja kaikkea hyvää, KUN olet itse jo ensin "vapaa". Minä en aiemmin ollut. Kuvittelin kumppanien tuovan minulle turvaa, kuvittelin, kuvittelin ja kuvittelin. Niinkauan kun , en osannut luottaa ja rakastaa elämään, en osannut kenenkään muunkaan antaa sitä tehdä. Ahdistuin äkkiä suhteissa, ja vaihdoin maisemaa.Vaikutin ehkä ulospäin jotenkin vahvalta, mutta olin kaikkea muuta. Olin karkuri, ja peloissani. Mutta sain joka ainoan opin, minkä tarvitsin. Käytännössä olin kuitenkin vetänyt puoleeni juuri ne “opettajat ja opit” mitkä minun tulikin saada. Voisitko sinä suhtautua kaikkeen mitä menneisyydessä on käynyt niin, että ne ovat olleet oppimiskokemuksia? Voisitko suhatutua tulevaisuuteen niin , että tiedät jo saavasi oikeat opit oikeaan aikaan?
Voisitko tässä hetkessä nähdä, ettei ole mitään muuta mikä estäisi sinua olemasta onnellinen jo nyt, kuin omat ajatuksesi?


perjantai 30. marraskuuta 2012

Kiikun kaakun!

Ihminen on kävelevä manifestointi kone! En tarkoita nyt siinä mielessä että jee jee hypit vaan tuoleilla ja ilmoitat universumille haluavas rahhaa niin sittehä sitä tulloo meininikiä.
Mitä me tarvitaan edetäksemme, se kyllä tuodaan eteen. Halusi sitä huomata tai ei :)

Usein muistutamme koulutuksissa että aivot eivät tunnista negaatiiota. Jos siis koko ajan ajattelee vaikka että " ei saa ajatella donitisia ei saa ajatella donitsia", niin ei siellä päässä lohi pyöri. Aivot tarvitsevat suunnan, jotta tietävät mitä kohti suunnistaa. 
Suunnitelmassa tai tulevaisuudessa roikkuminen on asia erikseen. Sitten kun on enemmän aikaa, aitten kun on enempi rahaa ja sitten kun olen itsevarmempi ja niin edelleen. Tulevaisuus kuitenkin on nyt, ja luodaan nyt. Mitään muuta hetkeä meille ei ole luvattu kuin tämä kyseinen. Kuinka usein tulee ns. " pysähdyttyä" tähän hetkeen ja huomattua , tarkasteltua miten itsellä menee? Millaista tarinaa itsestään ja omasta elämästään tulee kerrottua? 
Sitä tehdäkseen ein suinkaan tarvitse mennä lootus asentoon istumaan, vaikka eipä sekään pahaa varmasti tee.
Kun sammutamme edes hetkeksi kaikki ympäriltä tulevat ärsykkeet ja ajatukset sekä ohjeilmointimme minkä mukaan menemme, pääsemme kosketuksiin sen kanssa mitä meissä on sisällä.
Kirjoitan tämän silläkin uhalla että egoni huutelee " sä kuulostat ihan joltain downshiftaaja pelleltä" :) Se mitä siellä sisällä on ,ei ole aina kivaa. Sen mitä siellä sisällä on KOKEMINEN on niin vapauttavaa, ettei sitä voi sanoin kuvata. Kokeminen ja analysointi, tulkitseminen ovat kuitenkin hyvin eri asioita.



Entä jos sisällä on surua, pelkoa, tai vihaa? Entä sitten? Ei siihen kuole :) Entä jos sen kokemista siirtää vieläkin? On kuitenkin tärkeämpää…öö, näyttää ainakin ulospäin hyvältä ja menestyneeltä?
Harva meistä edes tiedostaa millainen sisällissota sisällä saattaa olla. Ja kyllä koen nyt huonoa omaa tuntoa etten turhaan " anna negatiivisia suggestioita". Ongelmia löytää toki, jos niitä haluaa löytää. Kärpäsestä voi tehdä härkäsen.
Mieheni käytti kerran hyvää vertaus kuvaa kiikku tuolista, jossa vatkataan edes taas eikä edetä kuitenkaan mihinkään. Siihen kun lisätään vielä pimeä huone, melankolinen mieli ja vähän draaman aineksia niin oman elämänsä draamakirjoittaja pääsee varmasti vauhtiin.
Mark Twain sanoi sen jotenkin näin " Minun elämässäni on tapahtunut paljon kamalia asioita,ja jotkut niistä jopa oikeasti tapahtuivat". 
Niin. Kuinka paljon kuvittelemme shaibaa sen sijaan että eläisimme?
Jos joku ajatusmalli tai tunne kiekura on jäänyt luupilla pyörimään, on aika ottaa vastuu omasta elämästä ja kokemisesta, ja mennä eteenpäin, mutta se ei ole nyt tämän tekstin aiheena. 
Joskus varmasti taas on paikkansa nimenomaan kokea sisällä oleva ja sinne kätketty tunnekuona, jota alitajuntamme on mahdollisesti taitavasti kerännyt.
Lapsesta asti alamme tekemään tulkintoja maailmasta, itsestämme ja luomme uskomuksia, yms. 
Itse esim. joskus uskoin tiedostamattani että " kiltit tytöt eivät kiukuttele". Minun on ollut myös vaikea luottaa elämään kuin ihmisiinkin. Mielummin vedin itseni ylle kuplan jossa olin kuvitteellisesti ainakin turvassa. Kannattiko sitä jatkaa? Olenko mielummin kuvitellussa turvassa vai koenko aidosti? 
Tästä syystä kirjoitin ylös muutaman asian, joka ajatuksena tuntuisi pelottovalta ja epämukavalta.

Listalta  löytyi mm.
Liikkumattomuus, vähemmän tekeminen ja vain oleminen, kontrollin puute, se että kokisin että minua pidetään tyhmänä.



Nyt tarkoitukseni ei ole välttää noita asioita, vaan ennenkaikkea tiedostaa ja kumota mielen luomat uskomukset siitä että noiden välttäminen pitäisi minut jotenkin turvassa. nimeenomaan vapauttaa mieltäni noiden luomasta vankilasta, ja elämä hoitaa sen kyllä puolestani. Minä, joka en viimeisiin vuosiin ole itse pitänyt mm. treenin suhteen kevyttä tai treenitöntä viikkoa ( ellen ole ollut kipeä), päätinkin tehdä sen. Elämä on varmaan tässä puolellani, koska olen viimepäivät ollut niin väsynyt, että liikkuminen vaatisi itsensä puskemista, enkä sitä nyt aio tehdä, hähää ;) 

Elämään tuntuu myös pompsahtavan juuri ne ihmiset, keitä sinne on kaivannutkin, ja ilan pyytämättään :)
Rohkea minun silmissä se , joka myöntää " heikkoutensa". Menestynyt on minun silmissä se, joka kertoo kompastuneensa.
Iloinen on se, joka hyppelehtii yksinkin ollessaan eikä vain hymyile seurassa. Onnellinen on se, joka kokee tunteensa ( huom. ei reagoi niihin vaan kokee) ja on onnessa ( huom. ei odota sitä aina jostain). Ihminen on se joka on inhimillinen. Voi joko sulkea silmänsä tai katsoa silmiin. Voi jopa nähdä silmien taakse, ja läpi.

maanantai 26. marraskuuta 2012

Katsoppas peiliin.

Katso peiliin, se olet sinä! Laulaa Don Huonojenkin solisti.
Maailma ja ihmiset, tapahtumat ihan kaikki ovat parhaita peilejä omasta itsestä ja sisäisestä maailmasta.
Me ihmiset mielellään tykätään tietää, mutta voi olla hyvä muistaa että se tietoinen mieli on vain se 5-10% todellisuudesta jos menemme ikään kuin perusohjelmointiemme mukaan.
" Kuka tuntee sinut paremmin kuin sinä itse?" Minulta joskus kysyttiin. Nyt ymmärrän ettei minulla ollut hajuakaan itsestäni, vain kasa tarinoita ja uskomuksia itsestäni höystettynä ajatuksilla joita pidin omanani.
Kirjoitin aiemmin syyskuussa omista mielen turvajärjestelmistä ja silloin Socratesin " know thy self" kolahti(Täällä teksti.)
 Nyt ajattelen enemminkin että tunne se ketä et ole. Identiteetti , tietyt kaavat joita toistamme ovat vain tarina jota itsestämme kerromme.
Joskus ajattelin " olen tälläinen suorittaja". Mutta olenko? Olen ehkä joskus joitain asioita yli suorittanut, mutta on myös monia asioita joita en ole suorittanut. Vuorokaudessa on ollut myös ne 18 muuta tuntia, jolloin olen ollut suorittamatta. Myöskään se, jos joskus olen suorittanut jotain ei tarkoita että tekisin niin tulevassa, jos itse päätän olla niin tekemättä.
Leimaamalla itsensä " vain joksikin" ei varmaankaan koskaan kannata.
Olen leimannut itseni mm. suorittajaksi, masentuneeksi, stressaantuneeksi, epäonnistuneeksi ja niin edelleen.
Myöhemmin leimasin itseni mm. yrittäjäksi, onnistuneeksi, vahvaksi, urheilulliseksi, empaattiseksi ja energiseksi.
Toki jälkimmäiset kuulostavat kivemmilta, ja ne toimivatkin aikansa. Oli hienoa tiedostamattaan rakentaa identiteettiä joka on jotenkin " hyvä".
Aikeen puhtaus kiinnostaa nykyisin enemmän. Avaanko oven ihmiselle vaikuttaakseni kivalta vai avaanko vain oven?
Sanonko asioita "kuten hyvä ihminen" etten vaan loukkaisi ketään? Käynkö treenaamassa näyttääkseni hyvältä vai vaan koska oikeasti nautin siitä? Olenko toisen seurassa koska nautin hänen seurastaan vai välttääkseni jotain muuta?



Hulluksihan siinä itsensä saa, jos koko ajan kyseenalaistaa kaikkea, eikä se ole tarkoituskaan :)
Halusin kuitenkin tutustua siihen osaan minusta, jota päivä tietoisuuteni ei tunnista.
Alitajunta toimii " automaatiolla" sen mukaan mikä karttamme maailmasta on.
Jos jossain syövereissä esim. uskon että minun pitää toimia tavoilla x ollakseni vahva, käyttäytymiseni ohjautuu sen mukaan. Olen siis halunnut tietää sen, mitä en ole tiennyt ja huomannut ettei lopulta itsessä ole paljoakaan tiedettävää :) Kun vaan on, on jopa aika tylsä.
Näiden kysymysten kautta olen huomaanut ennen kaikkea mitä en ole. Tiedollisesti olen voinut ymmärtää etten ole ajatukseni, tunteeni enkä toimintani. Kokeminen on eri juttu. On kuulunut irtipäästää monesta turhasta ja tarpeettomasta uskomuksesta vaikka ne miten " hyviä" olisivat olleetkin :)
Hetkeksi jymähdin tiettyyn tarkoituksettomuuteen ja tyhjyyden tunteeseen. Kyseenalaistin mielessäni kaikkea ja mahdollista, se olikin pitkälle ollut hyvä työkalu. Mutta todellakin siitä tuli luopua ja mennä eteenpäin. Radiossa pärähti soimaan Nickelbackin " if to day was your last day". Silloin muistin, että elämä on tarkoitus kokea ja elää, nyt on taas sen aika!
Maailma on paras peili. Se näyttäytyy juuri sellaisena kuin sitä itse tarvitsee juuri nyt.

Katso peiliin = elä.
Vanhoja tekstejä aiheesta: tässä ja tässä.



lauantai 24. marraskuuta 2012

Tottumuksen takaa

Niin helposti sitä vain tottuu asioihin, tapoihin ja tunteisiin. Joskus olin niin turtunut että mm. jatkuvat väsymykset ja mielialan vaihtelun tuntuivat täysin normaaleilta. Joskus olin tottunut tiettyyn tapaan syödä, tiettyyn tapaan treenata. Entäs ne omat tottumukset aamurutiineista, työssä , ihmissuhteissa?

Rutiinien ja rytmin sanotaan usein olevan erittäin tärkeitä hyvinvoinnissa, oli kyse sitten fyysisestä tai henkisestä hyvinvoinnista.
Viime aikoina olen halunnut tutkia kaikkea toimintamallejani ja karttaani elämästä, eli jotain mitä pidän totena, jonka kuitenkin voin ymmärtää olevan pelkkää "unta".
Kartta eli vähänkuin ihmisen sisäinen kompassi määrittyy mm. opituista asioista, kokemuksista, arvoista, uskomuksista ja niin edelleen. Omalla kartalla ei ole kuitenkaan mitään tekemistä todellisuuden kanssa, sen tietäminen ja ymmärtäminen onkin hyvä juttu jo alkuunsa.
Esimerkiksi tietyt rutiinit ja tavat tulevat monilta täysin automaatiolla, riippumatta siitä ovatko ne itselle hyviä taikka huonoja. Aivothan tätä rakastavat - ne saavat tietynlaisen illuusion turvasta.
Mitä muuta ihminen janoaa niin kovasti kuin kokemusta hyväksynnästä ja turvallisuudesta?



Hyväksyntä on melkoinen huume. Viimeiset kuukaudet olen päässäni leikkinyt leikkiä jossa kysyn itseltäni " mikä on motiivini?". Oli kyseessä sitten aamulenkki, työnteko, ystävännäkeminen tai kirjoittaminen, mikä tahansa. Egon motiivi on usein pelon välttäminen, tai kauniiseen asuun itsensä kietominen. Se on ihan ok, mutta se on harhaa :)
Ei sitä haastetta ratkaise se että sen pukee kauniiseen mekkoon.
On hauska huomata miten paljon moni meistä hakee elämänhallinnan tunnetta, mitä erikoisimmilla keinoilla. Ei elämää voi hallita :) Mutta silti yritän edelleen, usein tiedostamattanikin.
Voimme ottaa vastuun omasta itsestämme, mutta missä määrin meillä on vapaatahto ja valinta?
En tiedä. Paljon voimme vaikuttaa itseemme ja hyvinvointiimme omilla valinnoillamme, se on täysin selvää. Mutta elämä liikkuu silti.
Kontrollin ja elämän hallitsemisen tarve on minulle ainakin tuttu kumppani. Se on näyttäytynyt elämässäni eri muodoissa, takertuen milloin mihinkin. Motiivina tälle on ainoastaan kuvitteellinen kokemus siitä että olisin jotenkin turvassa. Mieli tykkää luoda järjestelmiä ja uskomuksia joihin voisi turvautua, ajatellen " tämä on totta" tai " tämä on oikein".
Entä jos kysyisikin itseltään välillä " Mistä tiedän sen?" Tai  mikä minua tässä oikeasti motivoi?

Oma egoni ainakin aiemmin ja varmaan edelleenkin nauttii ajatuksesta että tietäisin jotain, olisin " hyvä" jossain tai niin edelleen. Mutta eikö tuossa pohjimmiltaan ole motiivina välttää pelkoa siitä , etten olisikaan? Tutustu pelon luonteeseen , se on mielenkiintoinen asia.
Motivaatiolla ja inspiraatiolla on iso ero.
Minulla ei ole elämää, elämällä on minut. Mitä elämä haluaa minulla tehdä?
Tuon kirjoittaminen pelotti. Jokuhan voisi ajatella että olen vastuuton huithalpeli ja heittäydyn vain elämään. Vai onkohan se egoni joka pelkää hallinnan ja kontrollin puutetta? Just perse kuningas.

Kuinka ihmisen toimintaa ohjaakaan aina halu saada lisää jotain. Turvaa, rahaa, menestystä, rakkautta, onnea, statusta, NÄKYVYYTTÄ ja kokemusta siitä että on.
Olemme niin tottuneet tähän haluamiseen , että pidämme pelkoa täysin normaalina motivaattorina.
Mitä mieltä elämä itse on? Se on jo valmis, täydellinen sellaisenaan. Ei meidän tarvitse oppia rakastamaan itseämme, me olemme rakkaus.
Ei meidän tarvitse myöskään väkisin kontrolloida elämää, se kulkee kyllä eteenpäin.
Tietoinen mieli antaa suunnan ja alitajunta toimii.

Jos ajattelet että kaikki on ihmeellistä, kaikki on. Kokeileppa huviksesi. Pyydä saada nähdä elämän ihmeitä, niin huomaat kyllä. Hyvän muistutuksen sain tästä itse taas viime viikolla.Olen tutkinut itseäni melkoisen syvästi ja nähnyt monenlaisia puolia itsestäni. Se ei ollut aina kaunista katsottavaa :D Takerruin tuhoamaan itsessäni tiettyjä muka hyvyydeksi naamioituneita kuvioita, jotka olivat pohjimmiltaan vain pelosta käsin kumpuavia ajatuksia ja tunteita. Tämä vähän säikäytti. " En olekkaan sitä kitä kuvittelin olevani".  Pysähdyin hetkeksi tietynlaiseen pettymykseen itseäni kohtaan, kun tietyt " valheet itsessä" tulivat näkyviksi. Lopulta, egon sisältä löytyy vain tyhjää. Ei ole mitään.
Ihmisen sielu taas itsessään on valo ja rakkaus, joka pääsi unohtumaan. Kiitos muistutuksesta, elämä ja tietyt "sattumat". Juuri sillon kuin kai eniten tarvitsin muistutusta siitä että se elämä kyllä menee eteenpäin ja pitää huolta itsestään, bussissa istuessani katseeni kiinnittyi muutaman penkkirivin eteenpäin lattialle. Siellä oli joltain matkasta jäänyt heijastin. Suojelus enkeli.
Kaikki on ihmeellistä :D


maanantai 15. lokakuuta 2012

Jauhan vaikka purkkaa

Näin eilen ystävän pitkästä aikaa, sattumalta. Olin kahvilassa toisen hyvän ystäväni kanssa, ja jostain syystä halusin ottaa kaksi juomaa. Kahvin ja teen. Otin siis molemmat.
Yhtäkkiä vastaan tulee tämä ystävä jota en pitkään aikaan ollut nähnyt, jolle sattui maistumaan tee :)

En jaksa enää turhanpäiväistä jauhantaa, ja vaikka tykkäänkin ihmisistä ihan hirmuisesti, niin lässytystä ja feikkiä keskustelua en enää jaksa. Ja oh noes, miten taitava lässyttäjä olen itse joskus ollut, eihän siinä.Nykyään tykkään enempi lihat tiskiin meiningistä. Puhutaan suoraan, tai ollaan puhumatta.
Itsellä oli joskus syvään juurtunut hymisijän malli. Olin tottunut ajatukseen että minusta pitäisi jäädä iloinen ja positiivinen kuva muille. Ja uskoin itsekkin tähän kuvaan. Olin tottunut siihen että välttelin muka kiusallisia hiljaisuuksia hölöttämällä edes jotain. Kohteliaan ja kiltin tytön pokerinaama piti hyvin. En itsekkään tajunnut että hiljaisuutta ja "vain olemista" välttämällä pidin omaa "imagoani" itsestäni yllä, tiedostamattani asiaa sen kummemmin. Aikansa kutakin.

Eilen näkemäni ystävä kertoi lähes heti olevansa vittuuntunut. Kaikki on hyvin, mutta sattui niin perkeleesti. Ihmissuhteet liittyivät kuvioihin.Tulimme jutelleeksi mm. siitä miten paljon helpompaa on kokea ihan jokainen tunne kuin koittaa taistella vastaan. Helposti sanottu, eikö? Koe vaan tunteet ja that's it. Veikkaanpa, että aika monelle mesitä on ohjelmoitunut uskomus että vaan tietyntyyliset tunteet on ok. Useimpia meistä on hyssytelty kun olemme surreet, kiukkuttelu on turhaa, ja niin edelleen. Tässä tulee helposti vedettyä mielensyövereissä johtopäätöksiä, että vaan jotkut tunteet olisi " hyviä" ja jotkut "huonoja".Itse olen mm. surun, pettymyksen tai jonkun muun häpeälliseksi kuvittelemani tunteen kanssa lähtenyt karkuun. Lapsena menin vessaan piiloon, ja myöhemmin olen vaan lähtenyt pois.
En tarkoita, että minun olisi pitänyt ottaa vastaan jotain lohdutusta, tai neuvoja, tai tukea. Sellaista itseasiassa en juuri ole halunnut. Olisin vaan voinut kokea sen tunteen, ja antaa mennä pois. Nimeämättä mitenkään. Koittamatta miettiä sille mitään syytä, tai pelastusta, ratkaisua. Kokenut vaan ja antanut olla.



Viime viikolla olin fyysisesti aika puhki. En jaksa selittää tarkemmin kuin että kilpirauhasen vajaatoimintani pääsi iskemään oikeen tomerasti turpaan, ja se vei voimat.Alkuun koitin kiukutella sitä vastaan. Ei saa tuntua tältä! Haluan olla taas energinen ja virkeä! Koitin ns. toimia olosta huolimatta ja siirtää sen sivuun. Pystyin parantamaan oloani ja virkeys tasojani "spinning feelings" nimisellä tekniikalla hetkeksi, mutta jouduin lopulta myöntämään olevani poikki ja tarvitsevani lepoa.
Muuta päivä meni sen , mikä oli totta vastaantaisteluun. Kun viimein annoin luvan sille ololle, niin kas vain sanoi kasvain ja energiaa olennaiseen hetkeen vapautui paljon. En tarkoita luovuttamista, en tarkoita " sairaudelle antautumista" , vaan ottamalla kokemani asiat niin kuin ne oli.
Huomasin konkreettisesti noina muutamana päivänä jolloin taistelin oloani vastaan miten se vei keskittymiskykyni ja läsnäoloni. Olin yhtäkkiä kuin haamu itsestäni. Siinä vasta huomasikin mielen taipumuksen heittää "paskaa pesään" väsyneenä. En ole varmaan vuosiin mielessäni haukkunut itseäni niin paljon , kuin noina kahtena päivänä :D Onneksi en ota ajatuksiani vakavasti, useimmiten. Oloani kontorolloimalla se ei helpottanutkaan, vaan paheni. Huomasin noina päivinä miten olenkaan pelännyt sitä etten hallitse itseäni. Jos en jaksakkaan puuhata ja "saada aikaan" , minut hylätään ja joudun vähintään katuojaan nuolemaan Lasolin makuisia haavojani. Mieti miten moni meistä on tottunut saamaan kiitosta vaan tekemisestä ja aikaansaamisesta?

Loppu viimein,en usko että mikään täällä on sattumaa. Tarvitsin jälleen kokemuksen siitä, että se elämä kyllä jumaliste tapahtuu silti, vaikken koittaisi hölmöillä uskomusjärjestelmilläni pitää sitä hallinnassa :)
Ystäväni puhui eilen samaa. Hän oli vältellyt omien puoliensa pitämistä viimeiseen asti. Ettei vaan joutuisi satuttamaan ketään.Ettei vaan joutuisi kestämään sellaista sekunttia, että joku ajattelisi jotain muuta kuin" hyvää". Hän tajusi, että tuo kokemus oli vain odottanut itseään. Jos ei itse ymmärrä , niin elämä tuo ne opit kyllä eteen.Sitä voi kutsua kohtaloksi, naiviksi ajatteluksi tai ihan miksi tahansa. Näin olen vain tuhansia kertoja huomannut omassa elämässäni.

Moni on ehkä kuullut lauseen " varo mitä haluat, voit vaikka saada sen". Voisin ajatella enemmänkin näin " Saan sen minkä tarvitsen". Ja se ei ole hyvää eikä pahaa, oikein eikä väärin.



torstai 11. lokakuuta 2012

Tarkoituksesta jeesustelua

Elämme aikaa jossa moni kyllä tietää että on turha kuvitella että mikään väline, vempain, auto taikka etelänloma tekisi  onnelliseksi. Ole onnellinen ensin, niin tiedät että osaat nauttia kaikesta mitä ikinä haluatkaan saavuttaa. Usein se " saavuttaminen" kuitenkin käy sitten, kun sillä mielessä ei ole enää juurikaan merkitystä. Mieli ei ole kiinnittynyt saamiseen tai kokemiseen. Se on paradoksaalista..

Minulle tuli kerran asiakas, jolla oli tavoitteena tienata 100 000€ 2:kk aikana. Tässä tavoitteessa ei tietenkään ole mitään vikaa, mutta huomasin asiakkaasta että tavoitteen ajattelu sai hänet lähinnä stressaamaan ja ahdistumaan. Tavoite ei vaikuttanut siltä, että herra olisi voinut nauttia matkasta kohti tavoitettaan, joka on yksi tärkeimpiä asioita unelma elämässä. Pyysin tätä miestä leikkimään, et PIM annoin hänelle juuri 100 000 €. Mitä hänellä on? Miltä se tuntuu?
Hän mietti hetken ja vastasi : Turvalliselta ja vapaalta.
Hän oli naamioinut tietyn rahasumman tavoitteekseen, vaikka aidosti hän kaipasi turvallisuuden tunnetta. Turvallisuus on tunne jota voimme kokea koska tahansa. Tässä hetkessä on käytännössä kaikki aina hyvin. Turvattomuuden tunne tulee lähinnä illuusioista , joita olemme jotkut erityisen taitavia päässämme pyörittämään. Tämäkin mies oli pyöritellyt mielessään kauhu skenaariot joissa tapahtui “ se kaikista pahin”.  
Hän ymmärsi myös, että hänen kuvitelmansa olivat juuri niitä itseään, kuvitelmia.

Muistan mikä joskus esti minua aloittamasta toteuttaa unelmiani. Ajatukset siitä että en onnistuisikaan, tai pärjäisi.
On hyvä, että asioita miettii monelta perspektiivistä, jotta voi jo etukäteen jo löytää ratkaisut miten toimii jos tarpeen tulee. Mutta en ymmärtänyt sitä. Kunnes olin niin täynnä selittelyjä päässäni, joita en itsekkään voinut uskoa enää. Aloin mielessäni “vitt*ilemaan  peloilleni“.

Tajusin, että sen mitä pahimmillani kuvittelin tapahtuvan ei  edes voisi olla kamalaa.
Näin ajatteluni  ja sisäinen keskusteluni suunilleen meni  ennen kun oivalsin.
“ Mikä siinä nyt olisi pahinta jos oikeesti epäonnistuisin?”
“ No varmaan se että olisin rahaton ja persaukinen, en pystyisi maksamaan asuntolainaa ja joutuisin johonkin velkakierteeseen”
“ Mikä siinä on pelottavinta?”
“ No olisin joku koditon spurgu ja syrjäytyisin”
“ Ehkä mä nyt vähän yliammaun näitä pelkojani”
“Nii eli kerro nyt mikä on pahinta mitä voi käydä, REALISTISESTI”
“ No että epäonnistun, en tienaa rahaa ja joutuisin palaamaan vanhaan työhön”
“ Sullahan on säästöjä niin että pärjäät vaikka 6kk ilman pennin pyörylää”
“ Enhän mä osaa kaikkea mitä mun olis hyvä osata, kirjanpito ja kaikki”
“ Jäätkö nyt jumaliste ruikuttaan sitä, ota hyvä ihminen selvää ja  x ja x on luvannut opettaa sua!”
“ Kai mä voin  oppia, mutta mä joudun kuitenkin johonkin vaikeuksiin kun en ole tarpeeks järjestelmällinen”
“Mitä sä määrittelet siinä itteäs yhtään mikskään kun et ole edes kokeillut, Mikä on pahinta mitä voi tapahtua”
Pitkä harvinainen hiljaisuus päässäni.
“ No että mä joutusin pyytämään apua.Että mä olisin muiden silmissä naiivi kun aloin uskomaan itteeni”.
Vielä pidempi hiljaisuus.
“ Sillä ei ole mitään väliä mitä muut ajattelee!”
“Jos avunpyytäminen on pahinta, niin ei se kyllä kovin paha ole…mähän joutuisin myöntämään itselleni että olen vaan ihminen”.



On olemassa todellisia ongelmia, kuten vaikka silloin jos olet palavassa talossa tai leijona jahtaa sinua. Silloin olet pulassa.
Sitten on ne haasteet, joita olet ehkä kuvitellut. Mikään niistä ei todellinen. Sinulla on vain suhtautumisesi siihen, miten haluat nuo asiat nähdä. Ja tiedän, että joskus on helpompaa olla uhri ja voivotella sitä että “ kyllähän mina muutenkun” tai “ tuo nyt on luonnostaan hyvä” tai “ tuolla on enemmän rahaa ja itsevarmuutta” ja niin edelleen. Paskanmarjat. Me synnymme tänne kaikki samoin resurssein. On totta että monellakin on vaikkapa kauniimpi lauluääni kuin minulla, mutta jos oikeasti haluan oppia laulamaan, voin oppia. Mitä ne henkilöt tekevät jotka menestyvät henkisesti, ja elävät unelmaansa? Kukaan täällä ei ole syntynyt sen oikeamman tähden alla.

Yksi ongelma tänä päivänä on että ei olla valmiita työskentelemään unelmiensa eteen.  Haluaisimme että saisimme kaiken heti. Ihminen on yllättävän laiska ja mukavuudenhaluinen, näin yleistäen. Ja ei, en tarkoita että unelmiensa eläminen on jotain taistelua tai ponnisteluja vaativaa. Se ei ole. Kun ALOITAT. Kun otat unelmasi ja elämäsi omalle vastuullesi, opit kyllä. Unelmien elämä on prosessi! Moni ihminen sanoo että haluaa esim. Taloudellisen turvallisuuden. Mutta mieti, milloin voit sanoa että olet saavuttanut sen? Sehän on prosessi, elää nyt ja vielä 10 ja 20 vuodenkin päästä kokien turvaa.
Välillä taas voi olla hyvä kysyä, että ovatko unelmani omiani? Vai jotain jota olen oppinut kuvittelemaan haluamani. Näyttäisi siltä, että meidän tulee oivaltaa voivamme tehdä unelmamme todeksi ja elää niitä, SEKÄ huomata että ei se tuonutkaan mitään sen kummempaa. Suhde unelmaan muuttuu.

Tällä hetkellä en oikeen tiedä mikä on suhteeni unelmiin. Haluan kyllä elämässä asioita, mutta enemmänkin tutkailen uteliaasti ajatuksiani haluamisesta. Mitä oikein kuvittelen saavani? Mielen ominaisuus on menneessä tai tulevassa. Miksi voisin jossain muualla kuin nyt olla jotenkin kokonaisempi? Tämä ei tarkoita etten tekisi mitään. Pyrin vaan enemmän tekemään asioita jotka tuntuvat oikeilta. 

Jos mietit ns. keskiverto suomalaista, niin harva on miettinyt vaikkapa elämän tarkoitustaan. Eletään, mennään naimisiin, tehdään lapsia ja töitä, kuollaan pois. Eikä siinä ole mitään väärää. Jos henkilö itse kokee valinneensa ja nauttivansa siitä. Englanniksi voisi todeta tähän “ do what you gotta to do”.
Ihmisellä on muitakin perustarpeita kuin happi, ravinteet ja nesteet. Mm. tarve rakastaa, antaa ja vastaan ottaa rakkautta. Sekä tarve tehdä jotain jolla on merkitys. Jotain jolla on tarkoitus.
Tänä päivänä kuitenkin suomalaisistakin valta-osa kokee stressiä, ahdistusta, jay li 60% kansastamme ylipainoisia, terveysongelmien kanssa painiskelevia. Ongelmat ilmaantuvat kun kehomme, mielemme ja sielumme eivät ole tasapainossa. Keholla ei ole muuta keinoa viestiä kuin lähettää erilaisia oireita, olkoon ne sitten ahdistusta tai vatsavaivoja. Ne eivät ole mitään muuta, kuin kehon tapa kertoa : Se mitä nyt teet ei toimi! Tee jotain toisin!
Keep it simple.

Albert Einstein sen jo tiesi: Jos teet samoja asioita, saat samoja lopputuloksia.

Yllättävän moni ei edes tiedä mitä sitten haluaa, taikka mikä on oma merkitys tässä elämässä. Se ei ehkä ole länsimaisessa kulttuurissamme se puhutuin aihe.
Tarvitsemmeko merkitystä ja tarkoitusta elämälle? Mitä tapahtuu, jos sillä ei ole?
Nämä ovat kysymyksiä joihin jokainen voi vastata omassa mielessään.

Viktor Frankl joka on mm. keskitysleireiltä selvinnyt huomasi mm. seuraavaa, vaikka keskitysleireillä olosuhteet olivat samat, ja miten raadolliset hyvänsä, sieltä selvisi hengissä pääasiassa henkilöt, jotka kokivat elämällä ja heillä itsellään olevan tarkoituksen. Jollain se oli ehkä nähdä vielä oma perhe, jollain varmistaa ettei kukaan koskaan joudu kokemaan samaa.

Olen myös tavannut ihmisiä, jotka sanovat etteivät halua elämälle mitään erikoista tarkoitusta, he elävät , toimivat ja that’s it.




Uskon, että niin kauan kuin me ihmiset ylipäätään haluamme elää tällä planeetalla, niin kauan kuin täällä on nälän hätää ja sotia, on hyvä jos jokainen meistä osaisi nähdä oman osuutensa siihen, että pitää ainakin hyvää huolta itsestään. Se on ensimmäinen ja käytännössä ainoa asia, johon voimme suoraan vaikuttaa, josta voimme itse ottaa vastuun, ilolla. Ei jeesustelua, ei maailman tuskaa. Elämän luonnetta.

Kun itse voi hyvin, se välittyy ympärille. Anna hyvän kiertää. Sillä että hymyilet kassaneidille, saatat aloittaa hyvän, positiivisen kierteen. Kassaneiti siirtää sitä eteenpäin ja asiakkaat vievät hyvää mieltä eteenpäin. Ah miten ihanan naiivi tosi asia.

Olen sitä mieltä, että toinenkin ihminen voi tuoda elämääsi ENEMMÄN iloa, rakkautta , ja kaikkea hyvää, KUN olet itse jo ensin Onnellinen. Minä en aiemmin ollut. Kuvittelin kumppanien tuovan minulle turvaa, kuvittelin, kuvittelin ja kuvittelin. Niinkauan kun , en osannut itse rakastaa itseäni, en osannut kenenkään muunkaan antaa sitä tehdä. Ahdistuin äkkiä suhteissa, ja vaihdoin maisemaa.Vaikutin ehkä ulospäin jotenkin vahvalta, mutta olin kaikkea muuta. Olin karkuri, ja peloissani. Mutta sain joka ainoan opin, minkä tarvitsin. Käytännössä olin kuitenkin vetänyt puoleeni juuri ne “opettajat ja opit” mitkä minun tulikin saada. Ja sillä matkalla tässä edelleen ollaan.