Puujalkaista läsnäoloa

Enjoy life moment to moment and do not get disturbed. That which is not going to happen will not happen, and that which is going to happen is going to happen. Therefore, tranquility should not be disturbed. A mind that is balanced and tranquil cannot be a workshop of the devil.
-Swamji

Onko tämä läsnäolo buumi nyt taas yksi lisä syy masennukseen? kyseli facebookin uutisvirrassa kaveri.

Erittäin hyvä kysymys. Sanathan ovat parhaimmillaankin vain suunnannäyttäjiä. Mikään sana tai puhuttu kieli ei voi koskaan kuin ainoastaan kuvata todellisuutta. Käsitteet ovat vain käsitteitä, mutta miten käsittää minkäkin käsitteen?
Mitä läsnäolo tarkoittaa?
Seuraava on vain omaa tulkintaani, joka ei ole mitenkään oikea eikä sen puoleen vääräkään - se on vain tulkinta.

Minulle läsnäolo tarkoittaa sitä että hyväksyy sen mikä on totta kyseisellä hetkellä.

Joskus saatoin läsnäolon olevan jotain eteeristä ja kelluvan keveää hempukkaa. Mutta se oli aikaa jolloin vielä uskoin mieleni luomiin kuviin enemmän ;)

Mieli värittelee asioita, sen tehtävä on luoda käsityksiä. Mutta onko käsite mitään todellista?

Kerta kiellon päälle, se on vain KUVAUS. Kuvaus joka on käytännössä meillä lähes aina yleistynyt ja vääristynyt aiempien kokemusten ja uskomusten perusteella. Suodatamme todellisuutta jatkuvasti.

Mitä jollekkin tarkoittaa rakkaus? Entä elämä? Hyvä ihmissuhde? Unelmien elämä?

Suru? Pettymys? Millaisia käsityksiä olemme keränneet mm. siitä mikä on eettisesti taikka moraalisesti oikein?

Kasan ja kimpun käsitteitä. Kaikki mikä perustuu vain tarinaan ei kestä tarkempaa tarkastelua todellisuudesta. Sanat ovat tarpeellisia, kunhan ymmärrät että ne todellakin ovat vain sanahelinää :) 

Tämä koskettaa juuri tänään, sillä voin myöntää kokevani pienen pientä maailman tuskaa. Asiasta johon en voi vaikuttaa. Kyseessä on kuitenkin vanhempien taholta tulevaa vastuuttomuutta lastensa hyvinvointia kohtaan. Niin jäätävää kuin se onkin, niin kaikki on silti niinkuin on. Minulla on ollut tietynlainen käsitys millaisia rajoja lapsille tulisi vetää, mitkä asiat ovat aikuisten vastuulla. Vain käsitykseni, joka on vain jotain mitä vertaan omaan menneisyyteen voi aiheuttaa vihastusta, kun se ei kohtaakkaan ulkoisen maailman kanssa.

Minulla ei ole hetkeäkään aikaa päivitellä tuota sen enempää. Kärsimys lakkaa, kun sen läpi näkee. Käsite ei ole mitään todellista.

Kun hyväksyy todellisuuden niinkuin se on, vapautuu toimimaan. Tai joskus jättää toimimatta.

Kuka sanoi että sen pitäisi olla kivaa tai helppoa?

Tunsin tänään vastustusta tarttua toimeen asian suhteen. Mutta tartuin.

Viime viikolla tunsin tuskaa olla tekemättä jotain joka oli aiemman käsitykseni mukaan oli huumetta omanarvon tunnolleni., mutta kun tajusin miten pelosta tuo ajatus lähti - en vain enää voinut toimia tuolla vanhalla tavalla. Käsitysten murtuminen ja läpi näkeminen voi joskus kirpaista. Lähimmät uskomukset ovat niin "rakkaita", ja varsinkin jos niiden kanssa on elänyt pitkään voi niiden ulostaminen solu tasolta asti viedä  pienoisen hetken. Vanhassa tavassa voi pitää ainoastaan käsitykset ja munattomuus kohdata pientä tai joskus suurtakin luopumisen tuskaa. Sekin on ihan ookoo :) Mutta sitten on turha valittaakkaan. Koska  olen kuitenkin pieni ihminen- minä valitin ja märisin. Ja välillä huusin ääneenkin. En kenellekkään, mutta pelot piti jotenkin kokea pois. Tuolloin tiesi, että kyseessä ovat vain ajatukset jotka koittavat leipoa 6-0 tarinoillaan. Onneksi lakkasin uskomasta joulupukkiin jo ajat sitten.

Nyt tälle kaikelle voi nauraa.

Olinko läsnä? Kyllä olin. Ja en ollut. Välillä olin täysin mielen tarinoitten mukana kunnes taas naps havahduin siihen että tämä oli nyt taas sitä höpinää jolla ei todellisuuden kanssa mitään tekemistä.

Minkä tahansa tunteen kanssa voi olla läsnä. Läsnä olo on oman tulkintani mukaan myös " määrittelemättömyyttä". Eli sitä että oli ajatus tai tunne mikä hyvänsä- sitä ei määrittele hyväksi, huonoksi, oikeaksi tai vääräksi, sallituksi tai kielletyksi.

Jos ajattelee että " pitää päästä eroon tästä tunteesta" -kieltää jotain joka tapahtuu.

Voit olla varma - mikään tunne ei kestä ikuisuuksiin.

Tunne voi tuntua todelta. Ajatuksia on. Mutta niiden sisällössä ei ole mitään oikeaa tai väärää.

Läsnäolon tavoittelu voi siis varmasti tehdä masentuneeksi ja turhautuneeksi, jos käsite läsnäolosta on pumpulinen ja sisältää vaan kaiken kivan.

Paradoksi onkin ehkä siinä - että kun ei kiellä mitään, saa todellisen. Tällä on tapana olla vapauttava vaikutus.

Miten katsoisit asiaa, jos sinulla ei olisi mitään käsitystä siitä, miten sen pitäisi olla?

Namaste :)

Erityisen erillinen

Toistuuko samat kaavat elämässä?
Todellisuuden kohtaamista on helppo siirtää. Tunteiden kokemista on helppo siirtää.
Läsnäoleva ainoa todellinen hetki on helppo peittää ajatuksilla,kuvitelmilla ja uskomuksilla. Tähän me olemme saaneet hyvän koulutuksen. 
Hyväksynnästä ja menestyksestä tulee helposti huume, jota tulee saada lisää. 
Mielelle ei riitä mikään. Joko se pelkää jäävänsä jostain paitsi tai ilman jotain, tai vastaavasti pelkää menettävänsä jotain saavutettua. Olisiko vapauttavaa unohtaa hetkeksi, tai vaikka loppuelämäksi pelko ja alitajuinen hätä? Parasta on se , että että mitään todellista hätää tai pelättävää ei ole. 

Mieltä pyritään usein vahvistamaan eri elämänvaiheina erilaisten asioiden kautta, yleensä ulkoisten, kuten perheen, ystävien, ryhmien ja työn kautta. Mitä turvallisempi ja stabiilimpi elämä - sen parempi elämä, pelokas uskoo. Ainakin hetken. Ohikiitävän hetken.
Tähän ansaan on erityisen helppo pudota senkin vuoksi, että kaikki muutkin tekevät niin.
Puhutaan “ massa tiedostamattomuudesta”. Koska kaikki muutkin uskovat että näin kuuluu tehdä - sen täytyy olla oikein.
Onko todella? Yhä useampi onneksi jo uskaltaa kyseenalaistaa yleisiä normeja. Ei siksi , että niissä olisi mitään vikaa, vaan siksi että on hyvä ajatella itse eikä omaksua mitään vaan koska kaikki muutkin ympärillä tekevät niin. Ovatko ne muut onnellisia tai vapaita?
Toisilla mieli on kuin tuuliviiri, ei koskaan paikallaan.
Elämä mielen vallassa, on elämää sätkynukkena. Se on reagointia jatkuviin ympäristöistä ärsykkeisiin ja elämistä ajatusten ja tunteiden hallitsemana. Uskomuksemme riepottelevat meitä mennen tullen, emmekä tajua kysyä miksi toimin kuten toimin? Koska tämä oikeasti aidosti tuntuu hyvältä, lopputuloksesta riippumatta? Vai koska olen vain oppinut toimimaan näin enkä tiedä miten muutenkaan toimia.

Ihmiseltä puuttuu tieto kahdesta elämän peruskysymyksestä: Kuka minä olen ja miksi olen täällä? Jos näihin kysymyksiin ei tiedä vastausta, niin ei ole ihme, että turhauttaa ja tätä turhautumista paetaan kaikenlaisiin hetkellistä mielihyvää ja mieltä vahvistavien asioiden pariin.
Näin syntyy iso kasa riippuvuuksia. Kaipaamme niin kovasti jotain, joka täyttäisi viimeinkin olomme ja odotuksemme! Se ei vain koskaan voi tulla mistään ulkoapäin. Turhautuminen ei kuitenkaan ole huono asia - päinvastoin.  

Suomessakin on jo viime vuosina eletty itsensä kehittämisen nousukautta. Toisaalta tämä on äärimmäisen hienoa, ja eteenpäin menoa pelkästä puuduttavaan ja ohjelmoituun elämään tyytymisestä. Itsensä kehittäminen voi olla myös koukku, ja uusi kiinnikke. Jos on aina luettava uusimmat kirjat, oltava siellä missä tapahtuu, opittava lisää ja verkostoiduttava , voi miettiä miten vapaa todellisuudessa on? Tähän lankaan olen itsekkin haksahtanut. Se on uusi ohjelmointi korvaamassa vanhaa. Se on toki luultavasti paljon hedelmällisempi ja antoisampi kuin aiempi, mutta totuuden kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.
Totuus ei kuitenkaan sulje pois itsensä kehittämistä. Miten voisikaan.
Totuus on aina riippumaton lopputuloksesta. Ei käydä seminaareissa ollaksemme parempia tai pelosta että jäisi jostain paitsi. Jos sinne tuntuu aidosti hyvältä mennä, sinne menee vain menemisen vuoksi. Vapaudessa mikään ei ole riippuvaista mistään. Ei ole sitten kun.


Ole rehellinen itsellesi jos tuntuu siltä että on hyvä vielä kasvattaa omaa erityisyyttä ja henkilökohtaista menestystä, anna palaa! Tämä on myös tärkeää mielelle, jotta se voi lopulta kyllästyä itseensä.
Minun piti myös keretä saavuttaa unelmiani, ja enemmänkin vain huomatakseni että vaikka elää unelmaansa se ei ole tae onnellisuudesta. Onnellisuus on sisäinen tila ja kokemus.


Henkisyydestä kiinnostuessaan ihmiset usein haluavat päästä eroon henkilökohtaisesta kärsimyksestään, säilyttää jatkuvan sisäisen rauhan ja voida hyvin. Tämä onkin hyvä porkkana monelle. Vapaus ei tule tavoittelemalla, se ei tule yrittämällä. Se ei tule “ tekemällä kaikkea oikein”.

Muistan kun kasvoilleni iski “ En ole korvaamaton”.
Koska ei ole mitään erillistä minää, mikään saavutuksistanikaan ei ole mitenkään henkilökohtainen. Elämä on kokoajan toiminut tämän keho-mieli hahmon kautta.
Erityisyydestä luopuminen voi kirpaista, mutta vain hetken. Erityisyydessä on aina vastakkain asetteluna pelko oman erityisyytensä menettämisestä.
Ei tarvitse kuin selata facebookkia hetken aikaa huomatakseen miten kiivaasti ihmiset hakevat erityisyyttä. Ei tarvitse kuin hetki katsella ympärilleen niin voi huomata miten ihastuneita ihmiset ovat mielellään erityisyyteen ja paremmuuteen. Se on ihan ok. Tässäkään ei ole mitään tuomittavaa, senkin voi hyväksyä. Tämänkään huomaaminen ei tee kenestäkään erityistä tai parempaa. Tottakai me olemme kaikki erilaisia. Mutta emme mitenkään erityisiä. Meillä on erilaisia ominaisuuksia siinä missä jokainen kukkakin on erilainen.
Jos et ole erillinen, et voi olla erityinenkään. Todellisessa minässäsi ei ole mitään omaperäistä, massasta erottuvaa eikä muiden yläpuolelle nostavaa. 
Se on ihme itsessään. Se on jotain niin yksinkertaisen kaunista, tasapainoista ja aina läsnä.

Brainwash

" En odota yllätystä, en pidätä hengitystä, mä aion jättää sen kaiken taakse päin,
Mun pakoni loppuun juostu on" - Kaija Koo

Mieli alkaa lapsesta alkaen ehdollistumaan ties mihin. Syntyy kuvitelmia mikä on oikein,mikä väärin, miten on asianmukaista toimia, miten kuuluu elää. Punainen mökki ja peruna maa, 2,8 lasta ja labradorin noutaja. Toimitko ehdollistumien mukaan vai vapaasti?
Voisi sanoa, että iso osa ihmisistä elää massiivisessa unessa kuin suorittaen elämää. Tällöin elämää ohjaa kuvitelmat, ajatukset ja normit. Voimme toimia hyvin tässä maailmassa, myös hereillä.Havahdu ja herää tutkimaan mistä mitkäkin ajatukset kumpuaa?Joskus pyrin itse elämään kuvitelmieni kunnollista elämää. Se oli kaikkea muuta kuin elämää. Se oli aivopesu enemmänkin :)Oli pelottavaa ja jännittävääkin mm. jättää turvallinen vakituinen työ ja kompromissi ihmissuhteet sekä muut yleiset uskomukset elämästä. Kaiken tuon pelon ja jännityksen keskellä tunsin kuin olisin palannut kotiin, kuin olisin herännyt järjettömästä unesta.

Siinä missä aiemmin olin valittanut ympäristöstä, raskaasta työstä ja vaikka mistä, olinkin nyt vapaa. Ajatukset olivat luoneet kuvitteellisen vankilan. Sen vankilan ovi oli kuitenkin kokoajan auki. Sieltä tarvitsi vain kävellä ulos. Se vaati rohkeutta ja elämään luottamista.Tapahtuiko muutos yhdessä yössä? Ei. Ei kukkakaan puhkea heti istuttamisen jälkeen kauneimpaan kasvuun. Kaikki alkaa siemenestä, joka istutetaan. Sitten sitä kastellaan ja ravitaan ja ehkä välillä kitkeään rikkaruohoja. Sitten sieltä kasvaa kukka. Mieli voi olla kärsimätön, se haluaisi olla jo ratkaisussa, selkeydessä, tai ihan missä tahansa muualla! Luota siihen että olet joka hetki oikeassa paikassa. Elämä on kaikista paras opettaja.
Se kannatti. Vastaavanlaisia tarinoita olen vierestä saanut todistaa jo lukuisia. Mikään ei tee onnellisemmaksi, kun nähdä vapaa ihminen tekemässä sitä mitä sydän oikeaksi kokee, vaikka se miten järjettömältä näyttäisikin. Jokaisen ei tarvitse tehdä mitään isoja ja ihmeellisiä hyppyjä oravan pyörästä. Ei kaikkien tarvitse olla yhtäkkiä elämäntaidon valmentajia ja unelma elämän puolesta puhujia. Tutki rohkeasti sitä mitä elämä haluaa sinulla tehdä?

Mitä tekisit, jos rahalla, muiden mielipiteillä ei olisi mitään väliä? Mikä on vain kivaa?Ole vain rehellinen itsellesi, se riittää.Ole rohkea, katsoessasi uskomusten läpi. Muista että mikään uskomus ei ole totta.
Sanat ja kuvaukset mahdollistavat vuorovaikutuksemme. Toisaalta ne rajaavat jotain jota on mahdotonta kuvata täydellisesti sanoin tai lausein. 
Mieti vaikka puun lehteä. Sanana se on vain lehti. Kokonaisuutena se on ihme.
Sama pätee ihmiselämään. Olet yksi osa ilmenevää elämää, jolle on joskus annettu nimi. Ehkä sinulle on myös kerrottu millainen olet.  “ Sinä olet sporttinen poika”.  “ Menet aina sieltä mistä aita on matalin” “ Olet hyvä matikassa” , “ Et ole koskaan ollut kärsivällinen” , yms.

Ole valmis tutkimaan omaa “ karttaasi” maailmasta, itsestäsi.
Millaisia uskomuksia sinulla on itsestäsi?
Mistä tiedät niiden pitävän paikkansa?
Koska sinulle on kerrottu niin?
Tarkista itse!
Voisiko olla, että “ minä” on vain yksi uskomus muiden joukossa? 

Minä on tarina, joka opitaan.
Meille aletaan lapsesta asti kertomaan erilaisia asioita totuuksina. Kuten vaikka möhkäleelle joka on keskellä päätä annetaan nimeksi nenä, meille annetaan jokin nimi. Tämä on toki hyväkin asia, jotta kommunikointi sujuu helpommin.
Lapsi alkaa samaistumaan nimeensä ja syntyy kokemus siitä että on jokin " raameihin mahtuva yksikkö". Nenä on nenä ja piste. Minä olen minä ja piste. Mieli etsii merkityksiä ja tarkoituksia, alamme vetämään mielessämme tulkintoja x=y tyyliin. Toimin joskus näin = olen siis tälläinen! Joskus oli tälläinen ajatus = Se oli minun ajatukseni joka tarkoittaa xxx. Jos siis tarpeeksi kauan hoetaan hauki on kala hauki on kala hauki on kala, niin hauki alkaa vaikuttamaan kovinkin kalalta .Sama minän suhteen. Minä yrittää kuvata jotain, jota on mahdotonta kuvata. Minä yrittää laittaa raameihin jotain jota ei voi pysäyttää, sillä se liikkuu, muuttuu ja elää kokoajan.

Mitä ihmettä se tarkoittaa? Sitä että Kokemus todellisuudesta ei ole todellisuus itse.
Mikä aiheutaa 99% murheista ja ongelmista? Vääristynyt KOKEMUS.Ei todellisuus. Haasteita ja hankaluuksia meillä on silloin kuin muistelemme mennyttä ja samaistamme itsemme siihen, vastaavasti saatamme tällöin etukäteen pelätä tulevaa ja kuvitella siitä kauhuelokuvia. Vain ajatus voi luoda kartalle eli omaan kokemukseen kärsimystä.
Karttasi koostuu mm. aiemmista kokemuksistasi, arvoistasi, uskomuksistasi , asioista joita olet oppinut mm. kulttuurista, mediasta, ympäriltäsi. Todella moni asia vaikuttaa meihin ilman että edes tiedostamme sitä. Kartta on vain kuvaus todellisuudesta joka vain on. Todellisuus itsessään ei ole hyvää, pahaa, oikeaa, väärää, enempää , vähempää, hyvempää,parempaa. Todellisuus vain on. 

Mitä ihmettä se tarkoittaa? Sitä että Kokemus todellisuudesta ei ole todellisuus itse.
Mikä aiheutaa 99% murheista ja ongelmista? Vääristynyt KOKEMUS.Ei todellisuus. Haasteita ja hankaluuksia meillä on silloin kuin muistelemme mennyttä ja samaistamme itsemme siihen, vastaavasti saatamme tällöin etukäteen pelätä tulevaa ja kuvitella siitä kauhuelokuvia. Vain ajatus voi luoda kartalle eli omaan kokemukseen kärsimystä.
Karttasi koostuu mm. aiemmista kokemuksistasi, arvoistasi, uskomuksistasi , asioista joita olet oppinut mm. kulttuurista, mediasta, ympäriltäsi. Todella moni asia vaikuttaa meihin ilman että edes tiedostamme sitä. Kartta on vain kuvaus todellisuudesta joka vain on. Todellisuus itsessään ei ole hyvää, pahaa, oikeaa, väärää, enempää , vähempää, hyvempää,parempaa. Todellisuus vain on. 
Tietoinen mieli hahmottaa n. 5% siitä mitä todellisuudessa on , joten käsitys itsestä ja elämästä on monella 95% virheellinen, vääristynyt ja pelkkää tulkintaa. Vaikka tämä tässä vaiheessa kuulostaisi vielä ihmeelliseltä tai oudoltakin, jätä se ajatuksena mieleesi. 
Ei kukaan syö tunteisiinsa, vaan kokemukseensa mm. siitä mitä kyseinen ruoka antaa itselle.
Ei tupakkaa polteta koska se rentouttaa, vaan koska joku kuvittelee sen rentouttavan.
Ei kukaan epäonnistu sen vuoksi että olisi surkea vaan koska kuvittelee ettei onnistuisi.
Tietäminen on turhaa, kokeminen ratkaisee.
Kokeminen samaistumatta tarinaan.
Mikä on totta sinun kartallasi ja maailmassasi?

Luota prosessiin. Se käynnissä, koko ajan.

Yksi NLP:n perusperjaatteista on että kartta ei ole maasto.Kuvittele että menet ravintolaan ja luet ruokalistaa. Voit lukea vain kuvauksia ruuasta, mutta ruoka itsessään on ihan muuta kuin kuvaukset siitä. Kuvaukset voivat luoda mieleesi mielikuvia ja kuvitelmia siitä millaista ehkä tuo ruoka mahdollisesti tulee olemaan. Mutta jos haluat tietää miltä omenapiirakka maistuu, et sinä reseptiä syö.

Tuo kaikki on vain tarinaa, johon mieli samaistuu.

Tunne on vain kokemus – ei todellisuus! Joka kerta jos olemme kiukkuisia, väsyneitä, pettyneitä ja niin edelleen, me mielessämme vääristelemme todellisuutta.  
Vain kokemus voi tuottaa turhaa kärsimystä. Mieti tätä seuraavan kerran jos vaikka loukkaannut jollekkin. Mikä kokemuksessasi saa sinut tuntemaan niin?  Ajatus, tunne, johon uskot? Tarina jota mieli kertoo?
Ei pelokas oikeasti hämähäkkiä pelkää, vaan kokemustaan hämähäkistä!
Oletko aivan varma? Niin varma, että laittaisit pääsi pantiksi.

 Jos katsot leffaa johon olet uppoutuneena täysin olet vähän kuin omassa maailmassasi uppoutuneena elokuvaan ja"elät leffan tarinan mukana. Sitten havahdut ja huomaat että se ei olekkaan todellista ja niin jatkat elokuvan katsomista. Katosiko valkokangas oivalluksesta? Muuttuiko olohuone oivalluksesta? Kaikki on ympärillä kuten aiemminkin, kuten silloinkin kun vielä samaistuit elokuvaan.
Mikään oivallus itsessään ei muuta ympäristöä. Moni odottaa ajatusten tai tunteiden katoavan. Minne ihmeeseen ne katoaisivat? Nehän ovat kokoajan tapahtuneet täysin itsestään, vain määrittelemällä niihin voi uppotua ja ruveta pitämään todellisina. Totta on se että ne tapahtuvat.Mutta onko sisältö totta? Oletko aivan varma?

Läsnäolo ei yritä muuttaa mitään väkisin, läsnäolo voi vain huomata ja tarkkailla. Läsnäolo ei tiedä mitään, läsnäololla ei ole vastauksia. Läsnäololla ja aidolla olemisella on kysymyksiä, muttei vastauksia. Läsnäolo ei rantaudu tai tule valmiiksi, vaan se on elämässä, elossa, liikeessä. Ehkä se välillä pysähtyy hetkeksi keräämään voimia, ja jatkaa taas matkaansa ETEENPÄIN.
Kehittyminen tapahtuu kysymällä kysymyksiä, joihin ei ole vastauksia.
Kehittymisellä en nyt tarkoita sitä että " olisi enemmän jotain". 
Mieli on sokea useimmille mahdollisuuksille, se on niin kiireellinen ajatuksissaan. Vapaus näkee loputtomat mahdollisuudet, koska se on avoin. Kaikille.

Ihana turhautuminen!

Miksei tätä opeta heti jo päiväkodissa? Miten usein turhautumisen ja ärsyyntymisen takaa löytääkään oivallus , irtipäästö tai vapautuminen ?
Olisi jäätävän tylsää, jos kaikki olisi aina tasaista- samanlaista ja toisintoa aiemmasta. Se on itseasiassa mahdotonta.Elämän luonteeseen kuuluu virrata vapaasti eteenpäin. Niin myös ihmis elämän.
 Entinen häkkieläin tunnustautuu.
Olin joskus kovin turvallisuus hakuinen- ei sillä etteikö rutiinit olisi kivoja, mutta tiettyjä asioita kontrolloimalla sitä koitti juurikin vain saada elämää tuntumaan turvalliselta.
Välillä kuulee asiakkaan sanovan " mutta kun mä pelkään että mä menetän kontrollin!!!!"
Hyvä kysymys voikin olla " Oletko aivan varma että sinulla on kontrollia koskaan ollutkaan?"
Lopetetaan jo se hännän perässä juokseminen! Ihanan Ellin kokemuksia ( kuvitellusta) kontrollista irtipäästämisestä täällä.
Unohda ajatukset kontrollista, niitä varmasti on ja ne voivat tuntua todellisilta. Tutki mielummin elämää itsessään, onko siinä kontrollia? Pumppaako sydän verta vai voitko kontrolloida sitä?
Entä sulatako ruokasi, vai sulaako vain ruoka? Kontrolloitko sitä milloin synnyit? Valitsitko sukupuolesi? Asiat näyttävät toimivan hienosti itsestään, niin luonnossa jonka kappale ihminenkin on.

Vuodenajat vaihtuvat, ihminen muuttuu. Välillä on aika ns. hengittää sisää, välillä ulos.
Olemme kerenneet omaksumaan järisyttävän määrän tietoa, uskomuksia ja kuvitelmia, olisiko nyt aika pysähtyä hetkeksi ja tutkia niitä rehellisesti ja avoimesti uudelleen?
Kehitys tapahtuu parhaiten kysymällä kysymyksiä, joihin ei ole vastauksia!
Unohdetaan vastaukset. Kysytään mielummin ja tutkitaan. Ei se että mitä vaan MITEN.
Ei ole oikeaa tai väärää. Jollain vähän turhan hanakka suhde taas vaikkapa asioiden siirtämiseen ja vitkutteluun. Silloin pieni ja lempeä potku persaukselle voi olla paras palvelus.

Viime viikolla turhautti. Kuten olen aiemminkin kirjoitellut, liikkuminen on täällä toiminut ikäänkuin henki reikänä. Elämä on kokoajan nyt, mutta mieli voi elää menneissä kiinnikkeissä ja peloissa. Sain jälleen kohdattavakseni pelon liittyen kehon toimimattomuuteen. Keho oli väsynyt, keho tarvitsi lepoa.
Mieli kipuili, se olisi halunnut salille ja treenaamaan - johtuen lukuisista uskomuksista- jotka ovat niin painokelvottoman säälittäviä ja söpöjäkin että huh huh. Tässä esimakua: " Lihon heti tonni keijuksi jos en pääse liikkumaan" , " Kyllä keho tarvitsee joka päivä liikuntaa" , " Heikko akka" , yms :)
Tekevätkö nämä ajatukset minusta jotenkin pinnallisen ihmisen? Joskus ehkä olisin määritellyt ajatusten perusteella itseäni, mutta en enää. Valitsinko ajatella noin? En. Se vain ilmeni. Ei ajatus kerro mitään siitä mitä olemme.
Välillä olo oli jo virkeämpi ja löysinkin itseni jo salilta, mutta käännyin takaisin kun ei voimia ollutkaan. On mahdotonta toimia enää tuhoisilla tavoilla, kun haluaa olla raadollisenkin rehellinen itselleen. Motivoiko nyt pelko, vai rakkaus ja vapaus? Joskus olisin syytellyt itseäni tästäkin " pitikö nyt hukata aikaa turhaan?" tyyliin. Hetkikään ei ollut turhaa. Jokainen hetki oli tärkeä, ainoa mahdollinen.
Kaikki valheellinen saa nyt poistua. Sitä on hieno seurata :)
Erilaista verrattuna aiempiin hajoiluihin oli se että noilla ajatuksilla ei ollut painoarvoa. Huomasin ne , en uskonut  ja that's that. Turhauttiko? No kyllä. Mieli haluaisi tehdä asiat lähes aina " tutuilla ja turvallisilla tavoilla" - jo neurologia tukee tätä. On niin sanotusti edullisempaa käyttää jo olemassa olevia hermosolujen välisiä yhteyksiä, joita syntyy kun toistamme jotain käytös-, ajatus- tai tunne- mallia. Aivot olivat ihmeissään , kun toiminkin toisin. Turhautumisen takana ei kuitenkaan ole mitään kovin ihmeellistä. Sekin on vain ohimenevä tunne, joka vaihtuu kohta seuraavaan.

Koin hyväksi kirjoitella mm. uskomuksia ylös ja kyseenalaistaa niitä yksi kerrallaan. Kuka kokee tämän?  Löytyykö sieltä sisältä mitään? Ei :) Vain tarinaa, liittyen johonkin " muka sporttiseen identiteettiin". Jotain todelllista? Ei. Tunteita ja ajatuksia , tsek! Jotenkin todellisia tai henkilökohtaisia?Ei. Vain jos niihin takertuu ja pitää niitä henkilökohtaisina.
Kun päästää irti, tekee tilaa oivallukselle. Joskus silloin kun vanhaa poistuu, eikä tiedä mitä tulee tilalle voi olla hämillään ja peloissaankin. Mieli haluaisi ehkä tarttua johonkin kiinni. Älä tartu. Nauti mielummin tyhjyydestä ja koe se täysillä. Elämä tuo kyllä jotain eteen aivan varmasti.

Jos huomaat turhautumista , vastustelua ja pelkoa, JES! Suunnista katseesi juuri sinne. Mitä tapahtuu? Mitä sen kaiken takana on? Vai onko mitään?

Turhautuminen on lahja, suunnan näyttäjä.

Pelko huutaa, anna ruokaa!

Hiljattain ystävä kyseli mitä voisi tehdä hylätyksi tulemisen pelolle. Ennenkaikkea hatun nosto rohkeudesta " myöntää" ja tunnustaa yksi hyvinkin inhimillien pelko. Sydän pakahtuu rakkaudesta ja ilosta, aina kun kuulee, huomaa ja näkee jonkun tarkastelevan ja tutkivan rehellisesti elämää, syyttämättä muita, ympäristöä tai mitään muutakaan. Ei ole muuta keinoa vapautua kuin sisälle päin, ja rehellisesti.
Ystäväni kertoi pelon ollessa vallassa että ikään kuin ajatukset etsisivät kaikesta mitä kumppani tekee/ ei tee jotain syitä miksi toinen olisi lähtemässä/ jättämässä. Olo voi olla kuulemma hyvinkin fyysinen ja ahdistava.
Tässä tekstissä löytyy lisää mitä mm. fyysiselle tuntemukselle voi tehdä:Tunteet kehossa.
Ystävän tuntemukset kuulostavat hyvin tutulle, voi hyvänen aika miten sitä on joskus pelännytkään mm. kontrollin menetystä ja hylkäystä. Hyvä kysymys voikon olla se, että onko itsellä koskaan mitään kontrollia ollutkaan? Voiko pelätä jonkun menettämistä, mitä ei ole koskaan ollutkaan? Voiko kontrolli olla muualla kuin kuvitelmissa? Entä jos päästää irti ajatuksesta että kontrolloi tai että pitäisi kontrolloida asioita, mitä tapahtuu? Ehkä helpommin sanottu kuin tehty. Tätäkään ei tarvitse uskoa, vaan kokea ja tutkia itse. Mitä voit varmasti kontrolloida? Valitsitko sukupuolesi, sen milloin synnyit?

Tämä kontrolli teema kosahtaa itselle hyvin omaan nilkkaan. Sitä on niin vuosia halunnut ja pyrkinyt kontrolloimaan vaikka mitä. Kehoa, muita ihmisiä, tunteita, toimintaa, sitä mitä muut ajattelee, yms.
Sitä on joskus vähänkuin istunut purkan päälle, joka on sitkeänä tarrautunut housuihin. Kannattaako koittaa repiä purkkaa irti, vai heittää vaan jo tahmeaksi menneet housut pois? Mieli tarrautuu mielellään asioihin, uskomuksiin, ihmisiin, kuvitelmiin, ihan mihin vaan josta voisi jotenkin saada kiinni.
Kun synnymme, meillä on tasan 2 pelkoa. Kovat äänet ja putoaminen. Ehdollistuminen tarinaan ja minään alkaa kuitenkin heti. Lapsi alkaa tekemään tulkintoja maailmasta ja alkaa pitää niitä totena.
Yksi tulkinta, jokseenkin hyvin hyvin hyvin toden tuntuinen on se että olisi joku " erillinen minä". Meille kerrotaan että " tämä on sinun nenäsi" , " sinä olet tälläinen ja tälläinen" , yms.
On hyvä että saamme nimen, on hyvä että opimme nimeämään asioita, mutta se ei ole muuta kuin nimeämistä. Opimme myös helposti ns. " syyn ja seurauksen" suhteen. Jos itken, minua tullaan lohduttamaan. Tai jos itken minua kommenetaan olemaan hiljaa , tarkoittaako tämä nyt sitä että vaikkapa itkeminen on väärin? Ei ole oikeaa tai väärää. Asiat tapahtuvat, niinkuin ne ovat aina tapahtuneet, itsestään ja vapaasti. Niiden leimaaminen tai nimeäminen tapahtuu vasta jälkeen päin.
Näin myös peloissa. Entä jos ei ole onnistumista, tai epäonnistumista, vaan lopputuloksia? Voiko olla mitenkään muuten? Mikä vapaus syntyykään, kun asiat saavat tapahtua. Niin tunteet , kuin ajatuksetkin, ilman henkilökohtaisuutta.
 Mitäs sitä kieltelemään, elämä on vaarallista, siinä voi tapahtua ihan mitä tahansa :)

Opin lapsena mm. saamaan huomiota tietynlaisen marttyyriuden ja pakenemisen kautta kautta. Poissa silmistä, poissa mielestä? Öö, ei. Hirmu kiva onkin ollut opetella tästä pois näin myöhemmin :) Tein paljon muitakin tulkintoja, joista on näin myöhemmin saanut opetella pois. On löytynyt uskomusta mm. siitä millaisia " ihmissuhteiden tulisi olla" , " miten minua tulee kohdella", yms. Uskomuksella on vain se arvo, minkä sille antaa. Mistä tiedän tämän paikkansa pitävyyden varmasti?
 Jos uskomme syvästi siihen kuvitelmaan MINÄstä joka olisi jotenkin erityinen- se tarvitsee jatkuvasti ikäänkuin ruokaa ja ravinnetta pysyäkseen elossa.
On selvää että jokainen elämän muoto on erilainen, ainutlaatuinen ja ihmeellinen. Ei sitä tarvitse todistella, etsiä tai hakea mitenkään. Se kaikki on tässä jo, elämä tässä ja nyt jo, vapaana, virtaavana. Huomaatko sitä , on asia erikseen. Mieli ja ajatukset joihin samaistuin oli joskus luoneet vankilaa ja häkkiä , jonka mukaan elin. Uskomukset tulivat paljon myös mm. kultuurista, lehdistä, ympäristöstä ja ns. oikeasta ja hyväksytystä mallista toimia. Onneksi alkoi näiden kyseenalaistaminen, ja tutkiminen lähemmin.

Pelossa ei ole mitään pahaa. Se on pitänyt meidät vuosikausia hengissä. Pelko haluaa viimeiseen asti suojella erillistä itseä. Pelolle ei kannata olla vihainen, eikä sille kannata antaa muutakaan valtaa. Kaikki mikä alkaa myös päättyy. Mitä on pelon takana? Voiko olla tunteen voi ottaa vastaan hyväksyen, huomata sen miten sekin osa tätä elämää? Voiko olla että jos huomaa miten mieli ja ajatukset lähtevät selostamaan pelon syytä tai tarkoitusta , että mieli toimii niin kuin sen kuuluukin, MUTTA muistaa ettemme ole ajatuksemme. Ajatukset tapahtuvat , ja tunteet tapahtuvat. Merkitykset luodaan.
Life is. <3

Yleisimpiä pelkoja joita mm. Nlp:n avulla hoidetaan on mm. lentopelot, esiintymispelot, sosiaalisten tilanteiden pelot, eläinten pelot. Niin sanotusti " syvempiin" pelkoihin tulee paneuduttua vähän toisella ajatuksella. Minkä on oltava totta tämän ihmisen maailmassa, jotta hän kokee näin?
Minkä oli oltava totta omassa kuvitteellisessa maailmassani aiempien pelkojen ja uskomusten kanssa?
Uskomista asioihin, jotka eivät ole todellisia.
Ei kukaan pelkää esiintyä, vaan AJATTELUAAN esiintymisestä.

Pelosta ja rohkeudesta kirjoittelin aiemmin: täällä ja esiintymisestä: täällä.

Mitä voisi tästä hetkestä puuttua?

 Moni henkilö ( itseni mukaan lukien) on elämässä kerennyt etsiä yhtä sun toista. Etsiminen voi olla täyttymyksen etsimistä vaikkapa harrastuksista, ihmissuhteista, henkisyydestä, itsensä kehittämisestä, monenmoisesta.
Jostain syystä ilmenee tunne että ihankuin jotain puuttuisi. Mitä tästä hetkestä voisi kuitenkaan puuttua?
Läsnäoleva hetki on juuri sellainen kuin se on. Vaikka se ei olisi täynnä autuutta, hartautta tai suurensuuria oivalluksia, se on kuitenkin ainoa todellinen asia joka tapahtuu juuri nyt.
Mikä on suhteesi tähän hetkeen?
Vastustatko, vai hyväksytkö?
Toisaalta, tottakai etsimme! Tunne siitä ettemme olisi jotenkin kokonaisia ajaa meitä etsimään hyvää oloa ja parempaa jostain. Etsimisessä ei todellakaan ole mitään väärää, päinvastoin.
Jossain kohdin voimme kuitenkin pysähtyä ja ihmetellä sitä mitä oikein etsimme? Meiltä voi vain ajatuksissa, uskomuksissa ja mielikuvissa puuttua jotain nyt.
On eri asia vaikkapa meditoida saavuttaakseen jotain , kuin meditoida vaan siksi että se nyt sattuu tuntuvan hyvältä.
Olen aina ihmetellyt golfia. Lyödään palloa, kävellään perään. Lyödään palloa , ja kävellään perään.
Eihän siinä ole mitään järkeä! Mutta ehkä se onkin juuri pointti koko hommassa, tekeminen vain tekemisen takia.
Maailma on upea ja ihmeellinen paikka, täällä toden totta on tutkittavaa, koettavaa ja ihmeteltävää.
Vaan sen itsensä takia. Mutta jos on tarve löytää joku totuus tai ratkaisu jostain, voi olla hyvä pysähtyä tutkimaan odotuksia ja kuvitelmiaan siitä millaista haluaisi elämän olevan. On vapauttavaa elää ilman odotuksia, tehdä asioita joista tykkää, ja yllättyä joka päivä uudelleen ja uudelleen siitä miten ihmeellistä elämä on. Sitä ei voi ansaita, sitä ei voi saavuttaa.

Joskus pelkäsin ajatusta siitä että läsnäoleva hetki tulisi hyväksyä juuri sellaisenaan kuin se ilmenee.
"Kamalaa, silloinhan menetän täysin kontrollin elämästä!" , " En voi antaa asioiden vain tapahtua"- olivat ajatuksia joita ilmeni.
Mutta kun noita ajatuksia tutkii avoimesti tarkemmin, takertumatta pelkoon, huomaa että ajatusten takaa voi löytyä jotain ihmeellistä.

Freedom is everything and love is all the rest- Richard Bandler.

Onko meillä loppupeleissä kontrollia elämästä? Kontrolli voi olla ajatuksissa. Tarvitseeko ajatuksia uskoa? Tarvitseeko ajatuksia koittaa kontrolloida tai kieltää? Olen tullut siihen lopputulokseen että ei. Riittää että huomaa. Voisiko jokaiseen ajatukseen suhtautua kuin pieneen koiran pentuun, joka haluaa huomiota?  Hassua on, että kun ajatukset menettävät merkitystään, niitä ei ota enään henkilökohtaisesti.
Miksi? Koska huomaa "minänkin " olevan vain ajatus ja tarina.
Se on vahva tarina, jota emme vain ole tulleet kyseenalaistaneeksi. Mutta missä se minä sitten on?
Ei, se ei ole keho. En löydä minää myöskään sydämmestä, tai aivoista, en ajatuksista.
Kuka ajattelee? Vai voiko olla niin että ajatus vain ilmenee ja mieli leimaa ajatuksen omakseen?
Ainoa tapa selvittää on tutkia tätä itse. Unohtaen kaiken mitä on oppinut, kuullut tai lukenut.
Meille aletaan lapsesta asti opettamaan " tosi-asioita" jotka ovat oikeastaan 99% uskomuksia, voimakkaita sellaisia. En halua enää uskoa sokesti mihinkään tai tietää mitään, vaan nähdä ja kokea.
Se tarkoittaa myös sen hyväksymistä, ettei ole juurikaan mitään tiedettävää.
Mitä voin aivan varmasti tietää? Tietoa ei ole se että " minulle on kerrottu näin". Se on uskomus.
Tietoa ei ole se että " koska olen joskus kokenut näin". Se on menneisyyden muistelua.
Mitä voin aivan varmasti yt tietää on aistimukset jotka koen. Mitä näen, juuri NYT. Mitä voi tuntea, juuri NYT. Mitä voi kuulla, juuri NYT. Siinä se. Kaikki muu on tulkintaa, ajattelua ja muistelua, joille on paikkansa, jotka eivät ole mitenkään väärin, mutta ne ovat vain tulkintaa.
Jos tätä vie vielä pidemmälle, mitä näen ilman tulkintaa ja nimeämistä. Edellisessä tekstissä tästä , lue täältä.

Mielen tehtävä on nimetä ja löytää kaikelle tarkoitus sekä selitys. Se on ok. Sille on paikkansa. Mutta voiko mielen tulkinta olla ikinä totuus? On kaksi eri asiaa haluta olla onnellinen tai olla totuudellinen. Kumpikaan ei sulje pois toisiaan, tietenkään. Onnellisuus on paremminkin sivutuote totuudellisuudesta. Siltikin kumpikin noista sanoista ovat vain määritelmiä, hataria yritykiä koittaa sanoin ilmaista jotain joka on kokemus. Puuttuuko tästä hetkestä mitään? Se on juuri sellainen kuin se on.
Elämän ihmettä on mielen mahdotonta ymmärtää tai määrittää. Mitä jos ymmärtämisen sijaan välillä päästäisimme irti tarpeesta ymmärtää sitä? :) Elää enempi. Ei vastustaa, ei työntää pois, ei roikkua tai analysoida. Puhtaana ja naturaalina, sellasenaan. Rock.

Mistä tätä hyvää oikeen riittää?

Vuosi 2012 alkaa vetelemään viimeisä henkäyksiään. Ja taas kerran , koen että olen saanut elää parasta aikaa. Vaikkei menneisyydellä tässä hetkessä ole mitään merkitystä, on joskus kuitenkin hauska fiilistellä miten paljon viimeisimpien vuosien aikana on saanut kokea!
Viime vuosina olen erityisesti pois oppinut. Siinä missä vielä vuosi sitten kiinnosti tietää ja taitaa, nyt tietämisellä ei ole merkitystä. Kokemisella on.
Olen niiiiiiiiin kyllästynyt tietämiseen! Olen niiin täynnä erilaisia totuuksia, joihin olen itsekkin halunnut takertua. Alan myös olla melkoisen täynnä omaa tarinaani ja itseäni joita ego ylläpitäisi mielellään.
Mielellä on vielä pelkoja, mutta en enää pidä niitä todellisina! Entäs sitten jos joku ei tykkää minusta, entä sitten jos ärsytän jotain? Entä sitten jos epäonnistun? Miksi kaikella olisi tekemistä minun kanssani?
 Siinä missä vuosi sitten olin onnellinen, koen nyt olevani onnellinen aidommin ja syvemmin. Joskus onnellisuuteni perustui paljonkin tiettyyn tarinaan ja identiteettiin jota itselleni kerroin. Olin onnellinen, koska ajattelin onnellisia ajatuksia joihin samaistuin. Onnellisuuteni oli hyvin " minä" keskeistä, ja se mahtui tiettyihin raameihin. Ehkä teen sitä nyttenkin tietämättäni, ja nauran tälle rakkaudella taas vuoden päästä, mistäs sitä tietää :) En todellakaan ole missään perillä, enkä halua koskaan ollakkaan. Elämä on jatkuvassa liikkeessä. Eilisen oivalluksilla ei ole tänään enää merkitystä, nyt on nyt. Mitä enemmän olen uskaltanut päästää irti kuvitelmistani sen enemmän hyvää on virrannut elämään. En oikeastaan edes usko että asiat määrittellään hyväksi tai huonoksi, ne ovat vaan asioita. Ehkä se on taas yksi paradoksi. Kun luopuu hyvästä , sitä sateleekin ovista ja ikkunoista. Kun päästää irti siitä että kaiken tulisi olla hyvää, kutsuu elämän sisään. Tästä hetkestä kohti tulevaa! Välillä mieli ajelehtii jännäämmään ja pelkäämään tulevia, mutta en jaksa antaa moiselle lampaalle suurta tilaa päästäni. Tehdään peloista huolimatta ja määkikööt pelot keskenään :)

Vuosi sitten koitin vielä pitää elämän ohjaksista kiinni. Vuosi sitten myös uuvutin tällä itseni täysin, leikin kaikkivoipaista ja egoni sai ruokaa kuvitelmasta että "olen jotain" kuin teen asioita x, näytän tietynlaiselta , toimin tietyillä tavoilla. Oli tietynlainen malli päässä, jonka mukaan halusin elää , jonka kuvittelin olevan " oikea".
Vaikka tämä malli oli huomattavasti positiivisempi , vapaampi, rennompi ja ihanampi kuin mallini maailmasta vaikka viisi vuotta sitten, se oli silti malli. Malli joka rakentui uskomuksista ja ajatuksista.
Malli josta halusin ottaa jotenkin kiinni ja jotenkin kai alitajuisesti todeta " Näin tämän kuuluu olla".
Tällä hetkellä minulla ei ole hajuakaan miten asioiden kuuluisi olla. Kenties ne jopa ovat juuri nyt täydellisesti. Ne ovat niinkuin ne ovat. Eivät huonommin, eivät paremmin.

Hassuja asioita tapahtuu, kun mielenkiinto ja haluaminen jää vähemmälle. Palo elää ja kokea löytyy ja roihuaa, mutta en enää koe että minun tarvitsisi ohjailla elämää. Se tapahtuu kyllä. Toki rakas jästipää mieli välillä luulee voivansa ottaa ohjaksia käsiinsä ja pyrkii kontrolloimaan, mutta ei ajatuksiin kuole :) Ne voi huomata ja antaa niiden lipua ohi.
Olen ollut aiemmin melkoisen kärsimätön, ja mielelläni peittänyt tyhjää aikaa ja tilaa puuhastelulla , ideoinnilla ja tekemisellä.Kaikki nämä ovat hyviä asioita, mutta oma suhde niihin mielestäni ratkaisee. Tekeekö vain täyttääkseen tyhjää, puuhaako välttäääkseen pysähtymistä.
Jollei suunnittele, tuskin päätyy mihinkään. Voiko asettaa suunnan, unohtaa sen ja antaa elämän tapahtua? Voisiko olla ookoo , ihan kaiken kanssa? Se on vapauttava ajatus. Elämä on kuitenkin nyt.
Miten kiitollinen voikaan olla joka ainoasta hetkestä ja kokemuksesta jonka on tajunnut elää.
Viikko sitten tajusin stressanneeni hieman eräästä työprojektista. Mieli oli siis tulevaisuudessa, ja olin kiinni lopputuloksessa. Tekeminen ja eläminen ei tapahdu tulevaisuudessa. Päätin päästää irti loppu tuloksesta , ja katsoa mitä tapahtuu. Hommat näyttävät skulaavan parhaiten, kun niitä tekee puhtaasti tekemisen ilosta, ilman kuvitelmia tai ajatuksia lopputuloksesta. En voi tietää tai käyttää aikaa arvailuun mitä tapahtuu. On myös turha ottaa paineita siitä mitä asiat tuovat tullessaan.Päätin, että olen ookoo ihan kaiken kanssa! Syteen tai saveen, tai vaikka molempiin :) Tässä elämässä kaikki tuntuisi olevan ihmeellistä, eikä ole enää aikaa haaskattavaksi pelkoon tai menneen muisteluun. Katsotaan mitä tapahtuu mielummin.

Mistä tätä hyvää tosiaan riittää? Tuntuisi siltä, että kun ei juuri odota mitään, ei voi pettyä. Kun ei juuri odota mitään, hyviä asioita suorastaan hyppii silmille. Hyväksi asiaksi riittää kaikki mikä on aitoa ja rehellistä. Hyvyys tulee kysymyksestä ja avoimuudesta, ei vastauksesta tai tietämisestä.
Meillä on jo kaikki. Kiitos, kiitos, kiitos!!!!!

Tarkoituksellista elämää

Mitä tekisit, jos millään mitä kukaan muu ajattelisi ei olisi merkitystä?
Tai mitä tekisit jos kukaan ei saisi tietää ?

Tarvitsemmeko merkitystä ja tarkoitusta elämälle? Mitä tapahtuu, jos sillä ei ole?
Nämä ovat kysymyksiä joihin sinä voit vain vastata omassa mielessäsi. Itse olen tullut tulokseen, että elämän merkitys on elämä. Voin toki antaa sille vaikka mitä muita merkityksiä, mutta elämä itsessäänkin tuntuu oikeen riittävältä.

Viktor Frankl joka on mm. keskitysleireiltä selvinnyt huomasi ett vaikka keskitysleireillä olosuhteet olivat samat, ja miten raadolliset hyvänsä, sieltä selvisi hengissä pääasiassa henkilöt, jotka kokivat elämällä ja heillä itsellään olevan tarkoituksen. Jollain se oli ehkä nähdä vielä oma perhe, jollain varmistaa ettei kukaan koskaan joudu kokemaan samaa.

Olen myös tavannut ihmisiä, jotka sanovat etteivät halua elämälle mitään erikoista tarkoitusta, he elävät , toimivat ja that’s it. How simple can it be? :) Ajatella vähemmän, toimia enemmän. Jos päässämme raksuttaisi kellokortti joka näyttäisi kuinkakohan paljon käytämme aikaa turhaan analysointiin ja ajatteluun, veikkaan että se poksuisi monella yli. Mielen luonteeseen kun kuuluu joko olla menneessä tai tulevassa. Tässä hetkessä on haasteita oikeastaan vain silloin jos se tiikeri on kimpussa. Mutta ei oo pariin tuhanteen vuoteen näkynyt :) Vain lisäämällä todellisuuteen ajattelua,mielikuvia tai tuntemuksia joihin samaistumme voimme kokea jotain muuta kuin läsnäoloa tässä ja nyt. Eläimet ovat mielenkiintoisia tässä. En ole yhtään koiraa tavannut, joka muistelisi katkerana vaikkapa vuoden takaisia asioita ja kantaisi niistä jotain identiteetti tuskaa tai uskomuksia.En ole myöskään tavannut yhtäkään koiraa joka vaikuttaisi olevan huolissaan huomisesta. Silti koirillakkin on ominaiset piirteensä ja luonne, sekä tunteet. Erona ihmisiin näyttäisi olevan se, että ne kokevat eivät ajattele :)

En kuitenkaan aio itse vielä muuttaa viidakkoon, vaan ihmetellä tätä ihmiskehoa joka on käytössä!

Uskon, että niin kauan kuin me ihmiset ylipäätään haluamme elää tällä planeetalla, niin kauan kuin täällä on nälän hätää ja sotia, on hyvä jos jokainen meistä osaisi nähdä oman osuutensa siihen, että pitää ainakin hyvää huolta itsestään, mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan kenellekkin. Se on ensimmäinen ja käytännössä ainoa asia, johon voimme suoraan vaikuttaa, josta voimme itse ottaa vastuun, ilolla.

Kun itse voi hyvin, se välittyy ympärille. Anna hyvän kiertää. Sillä että hymyilet kassaneidille, saatat aloittaa hyvän, positiivisen kierteen. Kassaneiti siirtää sitä eteenpäin ja asiakkaat vievät hyvää mieltä eteenpäin. Ah miten ihanan naivi tosi asia.

Elämän tarkoitus on se, mitä sinä päätät sen olevan.
Se ei ole mitä vanhempasi olisivat halunneet, tai mitä yhteiskuntamme odottaa.
Se on jotain mitä sinä vain tiedät. Ja hei, se VOI muuttua, ja muuttaa muotoaan. Tämä on elämää, jossa yksi asia on varma: MUUTOS. Katso luontoa, onko siellä ikinä mikään paikallaan? Elämän luonteeseen kuuluu muutos.
 Elämäntarkoitukseni on nyt eri kuin vaikkapa muutama vuosi sitten.  Minulle se kertoo siitä että olen oppinut tällä välillä. Tarkoitus elää riittää.

Jos ajattelet että haluan oppia arvostamaan itseäni , voisi olla hyvä täsmentää tuota ajatusta esim. “helpoimmalla ja kevyimmällä tavalla, ja jo nyt. Ihan sen vuoksi, ettet saa kohta kusipäätä viereesi “opettajaksesi”.
Me ns. vedämme puoleemme juuri ne opit, jotka tarvitsemme.

Olin itse vuosia sitten usein epävarma itsestäni, enkä luottanut silloiseen poikakaveriini , vaan käyttäydyin kuin epävarma, pelokas ja läheisriippuvainen, ilman syytä.Päädyimme yhteisymmärryksessä eroon, kun emme enää kumpikaan voineet nauttia yhdessä olosta. Vaikka tuo kumppanini olisi tehnyt mitä, en olisi uskonut. Minä todella tarvitsin sen opin, että luottaminen on valinta. Muistan silti ajatelleeni, että “jos joskus vielä seurustelen niin seuraava saa olla vaikka miten mustasukkainen ja omistushaluinen, kunhan ei jatkuvasti ravaa itse baareissa”.  Noh, arvaappa mitä eteeni tuli. Löytyi uusi suhde, jossa sain juuri tätä, kokea itse miltä tuntuu kun toinen ei luota, miltä tuntuu kun toinen lukee salaa sähköpostejasi ja millaista oli nähdä toisen odottavan sinulta omaa mielenrauhaansa. Totuus on kuitenkin se Kukaan muu, ei pysty antamaan sinulle mitään tunnetilaa. On sinun tehtäväsi kokea tunteesi.

Tämä voi tuntua vähän hassultakin, eikö juuri siksi olla yhdessä että toinen tekee hyvän olon?

Olen sitä mieltä, että toinen voi tuoda elämääsi ENEMMÄN iloa, rakkautta , ja kaikkea hyvää, KUN olet itse jo ensin "vapaa". Minä en aiemmin ollut. Kuvittelin kumppanien tuovan minulle turvaa, kuvittelin, kuvittelin ja kuvittelin. Niinkauan kun , en osannut luottaa ja rakastaa elämään, en osannut kenenkään muunkaan antaa sitä tehdä. Ahdistuin äkkiä suhteissa, ja vaihdoin maisemaa.Vaikutin ehkä ulospäin jotenkin vahvalta, mutta olin kaikkea muuta. Olin karkuri, ja peloissani. Mutta sain joka ainoan opin, minkä tarvitsin. Käytännössä olin kuitenkin vetänyt puoleeni juuri ne “opettajat ja opit” mitkä minun tulikin saada. Voisitko sinä suhtautua kaikkeen mitä menneisyydessä on käynyt niin, että ne ovat olleet oppimiskokemuksia? Voisitko suhatutua tulevaisuuteen niin , että tiedät jo saavasi oikeat opit oikeaan aikaan?
Voisitko tässä hetkessä nähdä, ettei ole mitään muuta mikä estäisi sinua olemasta onnellinen jo nyt, kuin omat ajatuksesi?

Ruusuja pyllyyn :)

Pidin hiljattain luennon mentaalimessuilla nimeltä 4 asiaa onnellisuudesta. Jostain syystä kuitenkin tuo aihe valintani nimi alkoi tökkimään päivää ennen esiintymistä. Ah miten ihanaa ja siirappista onnellisuutta, laitetaan kaikki ruusut pyllyyn ja hymyillään aina! Ei nyt kai ;)
Mielummin kuitenkin käyttäisin onnellisuuden sijaan sanaa elämä. Olen onnellinen = olen elossa!
Onnellisuus sisältää kaikki tunteet ja kokemukset.
Onnellisuus ei tarkoita jatkuvaa happy happy joy joy fiilinkiä, niinkuin joskus luulin. Mutta toisaalta silloin tarvitsinkin öisin hammaskiskoja koska posket olivat niin kireänä tekohymystä ja yöllä se alitajunta näytti sitten mitä sisällä todella oli = kireyttä.
Onnellisuus vaan on, ilman syytä.

Tajuntamme on vähänkuin kaksi osainen. On se mitä tiedostamme, sekä se kuuluisa alitajunta. Tietoinen mieli siis huomaa n. 5% todellisuudesta. Kätkemme helposti sisällemme jos jonkinmoista uskomusta, ajatusta, tai tunnetta. Ego tulee suojelijaksi ja kasvattaa ylleen kerroksia, ettei ainakaan enään sattuisi. Näytetään ulospäin niin eheältä ja ehjältä ja ehkä jopa itse lähdetään siihen näytelmään mukaan. " Jos mä vaan ajattelen positiivisesti niin sittenhän mä oon positiivinen". Öö...
Positiiviset ajatukset on toki ihana juttu, mutta todellisuuden kanssa niillä ei välttämättä ole mitään tekemistä. Haluaako voida paremmin vai haluaako kokea aidosti? Kaksi hyvin eri asiaa.
Mitä on aito kokeminen edes? Jos se mitä silmillämme näemme on vain 5% totuudesta, miten voisimme edes luottaa omaan näköömme? Emme voikkaan. Me olemme käveleviä manifestointi koneita.
Suorastaan tilaamme näkökentällemme asioita samalla tavalla kun vedämme puoleemme samankaltaista energiaa. Pelko tarrautuu mielellään pelkoon, ja niin edelleen. Pitkälti voimme ajatuksiimme vaikuttaa, mutta emme ole ajatuksemme. Ne tapahtuvat ilmankin. Antaa tuntua = antautua! Onnellisuus ja elämä on minulle myös sitä.
Läsnäolo tässä ja nyt tarkoittaa minulle sitä että pystyy joka hetki vähänkuin syntymään uudelleen. Huh, helpommin sanottu kuin tehty. Kuinka helppoa olisikaan jäädä kiinni johonkin, jota koki vaikka tunti sitten. Sehän meni jo! Elämä liikkuu ihan koko ajan.

Jostain syystä mieleni poimii ja huomaa tällä hetkellä kaikkea tietämiseen liittyvää. Jos joku puhuu "tietävänsä" kavahdan. Huh. Mieleni on tällä hetkellä kysymys merkkiä toisensa perään.
Ketä kiinnostaa vastaukset? Kysymykset ovat paljon kiehtovampia. Mitä vastauksella ja tiedolla tekee? Sulkeeko niillä vain ovia joltakin muulta?
Onnellisuus on minun määritelmissäni myös ei-tietämistä. Avoinna oloa, mutta ehdottomasti kyseenalaistamista. En halua itse uskoa nyt juuri kehenkään tai mihinkään, vaan haluan tutkia ja tarkastella. Mitä me lopulta ja ihan oikeasti tiedämme? Voimme tietää luulevamme, mutta siihen se sitten taitaakin jäädä. Muutosvalmentajalta löytyy huikea teksti oikeassa olemisen tarpeesta täällä.
Mitä lopulta voi tietää? Mitä olemme ilman uskomuksiamme ja tietämistämme? Tämä kysymys on mietityttänyt myös ammatillisesti. NLP ja hyvinvointivalmennuksen ei ole tarkoitus olla mikään totuus, tai pino uusia uskomuksia. Toisaalta sekin,että ei ole kuin uskomuksia on uskomus. Mieheni kysyy usein " toimiiko se?" Se on hyvä kysymys. Maailma on täynnä tutkimusta puolesta ja vastaan, erilaisia teorioita ja hoito menetelmiä. Itse olen mm. opiskellut ayurvedaa, länsimaista hoitotiedettä, energia hoitamista, Nlp.tä, ravitsemusta, yms. Kaikki nämä perustuvat johonkin, mutta ovat myös hyvin erilaisia. Enää en kannata asioiden nimeämistä, vaikka se kummasti helpottaa asian tai teorian " esiintuomista". Mitä jos hetkeksi unohtaisimme teoriat ja tietämisen? Kokisimme ja eläisimme. Ajattelisimme vähemmän ja oppisimme kuuntelemaan intuitiotamme, kaikessa epäloogisuudessaan?
Toisaalta taas haluan itse säilyttää uteliaisuuteni elämää ja kaikkea täällä olevaa kohtaan, mutta en takertua mihinkään. Kokeminen on arvokkaampaa.

Kurssilaiset saavat minulta politiikon vastauksia ( suattaapi olla, tai suattaapi olla olematta) tai kysymyksen takaisin. " Mitä ikäville tunteille kuuluu tehdä? " kuului kysymys. Kysyin " Mistä tiedät että tunne on ikävä?"  On selvää että koemme mielummin toisia tunteita kuin toisia, mutta mitään yhtä ja oikeaa reseptiä sille ei ole mitä tunteelle kuuluisi tehdä. Se mitä olen itse päättänyt tehdä , on kokea ne ja mennä eteenpäin :) Enemmän energiaa vie vastaantaistelu , kuin kokeminen.
Tunne on parhaimmillaan palvelija ja viesti : TEE JOTAIN TOISIN!!!!!
Kannattaako tälläistä tunnetta muuttaa? Ei missään tapauksessa. Kukaan ei ole luvannut että elämä olisi aina helppoa, ja kun tiedämme ihmisessä asuvan muutosvastarinnan voimme tulkita " ei niin kivat tunteet" viesteiksi tutkia omaa sisäistä kompassiamme, mitä voisin tehdä toisin? Onko minun hyvä järjestellä jotain asioita/ suhtautumistani niihin toisin? Ei minulla ole vastauksia kenellekkään.
Yksi tavotteista kursseillamme on että ihmiset alkaisivat nimenomaan olemaan enemään oman päänsä ulkopuolella. Kokemaan enemmän. Tässä on toki itselläkin tehtävää ja harjoiteltavaa. Mieli ja ego tarttuisi mielellään johonkin tietämiseen tai " tämä on näin" ajatteluun. Taas kerran kun muistetaan sana eteenpäin. Siinä missä joku oppi joskus oli tarpeellinen, myöhemmin siitä pois oppiminen voi olla vieläkin kullan arvoisempaa. Se vaatii omaa hereillä oloa. Ei kenenkään muun totuuksia ;)

Ajatus - tunne -toiminta ketju pyörittää meitä helposti ellemme ole tästä itse tietoisia.
Ei kukaan pelkää korkeita paikkoja, vaan AJATUSTA ( mielikuvia, sisäistä keskusteluaan, yms.) korkeista paikoista. Emme ole ajatuksemme, emme ole kehomme, emme ole edes tunteemme.
Ei meidän tarvia oppia olemaan onnellisia, vaan enemmänkin tiedostamaan mitä kaikkia kyhäilemme täydellisen todellisuuden päälle. Odotuksia, uskomuksia, identiteettiä, kuvitelmia itsestä ja elämästä ja niin edelleen.
Me itse luomme merkitykset. Tulin kirjoittamaan onnellisuudesta ja mm. siihen liittyvistä harhakuvitelmista, mutta "paperille" tulikin jotain ihan muuta.
Ehkä puran seuravaalla kerralla ajatuksiani tästä tarkemmin.

Loppuun sopisi jotenkin ironisesti erään myyjän asenne : " Some buy, some don't , so what ? Next!

Muutoksen lehtien havinaa

Kuinka usein elämässä tulee uudistuttua ? Kuinka usein elämässä tulee muutosvalmentajaa lainatakseni " päivitettyä oma navigaattorinsa"?
Me kuitenkin suuntaamme ja liikkumme eteenpäin oman käsityksemme mukaan maailmasta ja itsestämme. Nyt on 2000-luku ja voimme todellakin tehdä elämästämme juuri sellaista kuin haluamme.
Sen mitä pystymme kuvittelemaan, pystymme myös tekemään.
Kun tietää tämän ja sen että ihminen on kävelevä manifestointi kone, voikin olla hyvä tarkastella mistä se mitä haluaa kumpuaa.
Onko kyseessä ns. pelko haluaminen vai elämä haluaminen?
Pelko haluaminen on sitä joka haluaa vastauksia, pysyvyyttä, paremmuutta, " sitten kuin" haluamista.
Pelko haluaminen lähtee egosta jonka luonteeseen kuuluu se, että se on käytännössä aina joko menneessä tai tulevassa. Kyllä, sittenkin kun. Muistan sen päivän, kun nauroin ääneen sille että " olen aivan käsittämättömän ihanassa ihmissuhteessa, teen unelmieni työtä ja asun paikassa jossa en olisi voinut kuvitella ikinä asuvanikaan, mutta yksikään näistä asioista ei tee minua onnelliseksi !"
Tottakai ulkoatulevat asiat voivat lisätä sisäistä kokemusta, ja täydentävät, , rikastuttavat elämää.
Mutta ne eivät tee sitä. Luomme helposti mielleyhtymiä siitä että " sitten kun olen ihmissuhteessa voin itsekkin rakastaa itseäni" tai " sitten kun olen hyvässä kunnossa arvostan itseäni enemmän" ja niin edelleen.
On helppo takertua johonkin, joka tulee jostain ulkoa. Mutta jos se tulee jostain muualta, sehän voidaan ottaa myös pois! Koitin itse noin viiden vuoden ajan muovata sisäistä kokemustani muuttamalla ympäristöä, työpaikkaa, ihmissuhteita, ulkonäköä, olla sitä taikka tätä. Ei toiminut.
Kun sisällä itsessä muuttuu, ympäristö muuttuu kyllä perässä kuin itsestään - jos näin on tarkoitus.
Muutos on elämän ja luonnon luonne, jota me ihmiset helposti säikähdämme ja vastustelemme.
Pelko haluamisessa tai pelossa ei todellakaan ole mitään pahaa, mutta se on alitajuisesti melkoisen energiaa vievää. Voi myös ajoittain olla hyvä tarkastella millaisia mielikuvia itsellä on omista haluistaan? Mitä silloin uskoo olevansa tai kokevansa enemmän ?

Ilman pelon ohjaamia haluja en varmasti olisi tässä! Olen myös ollut taitava naamioimaan pelko halut lampaan vaatteisiin, sekin kuuluu mielen luonteeseen :) Eikä se ole niin vaarallista sekään, sillä meillä on kaikilla elämässä yksi lahja: me voidaan muuttaa toimintaamme!
Jos jäisi aina vain odottelemaan jotain varmuutta tai merkkiä siitä uskaltaako toimia tai ei, ei toimisi koskaan. Aina voi kokeilla, mutta kannattaa olla hereillä kokeillessa myös sen suhteen toimiiko se todella, mitä tekee.
Jos sanotaan että ensimmäinen ihmissuhde on usein rakkauteen rakastumista , niin ehkä haluamisessa myös alkuun vähän kuuluukiin kokea mitä on haluta haluamista. Koska se on mahdollista?

"Elämä-halu" on taas sitten toisenlaista. Siinä ei ole välttämättä mitään järkeä. Se ei millään tavalla liity siihen että " mitäköhän hyvää tästä seuraa?" , vaikka usein siitä seuraa kyllä jotain suurempaa kokonaisuutta palvelevaa, vaikkei sitä heti edes tiedostaisi tai huomaisi.
Täällä päässä on nyt aika kuunnella sitä mitä elämä haluaa minun sillä tekevän. Mieli keksii kyllä kaikenlaista haluttavaa, mutta tunnistan melko äkkiä mikä halu lähtee vain pelosta ja egosta. Moni asia johon aiemmin olisin tarttunut, onkin jäänyt nyt tekemättä. Se on ollut hämmentävääkin.
Jed McKenna on kuvannut mailmankaikkeutta hauskasti: " Se on kuin leikkisä koiran pentu". Allekirjoitan täysin. Silmät, korvat ja sydän auki, niin sen voi tuntea ja huomata.
Jostain syystä olen halunnut kaivaa puolitoista vuotta pölyttyneen hierontapöydän esiin, ja ottaa sen kotiin. Se nyt vaan tuntuu hyvältä ajatukselta.

Kiikun kaakun!

Ihminen on kävelevä manifestointi kone! En tarkoita nyt siinä mielessä että jee jee hypit vaan tuoleilla ja ilmoitat universumille haluavas rahhaa niin sittehä sitä tulloo meininikiä.

Mitä me tarvitaan edetäksemme, se kyllä tuodaan eteen. Halusi sitä huomata tai ei :)

Usein muistutamme koulutuksissa että aivot eivät tunnista negaatiiota. Jos siis koko ajan ajattelee vaikka että " ei saa ajatella donitisia ei saa ajatella donitsia", niin ei siellä päässä lohi pyöri. Aivot tarvitsevat suunnan, jotta tietävät mitä kohti suunnistaa. 

Suunnitelmassa tai tulevaisuudessa roikkuminen on asia erikseen. Sitten kun on enemmän aikaa, aitten kun on enempi rahaa ja sitten kun olen itsevarmempi ja niin edelleen. Tulevaisuus kuitenkin on nyt, ja luodaan nyt. Mitään muuta hetkeä meille ei ole luvattu kuin tämä kyseinen. Kuinka usein tulee ns. " pysähdyttyä" tähän hetkeen ja huomattua , tarkasteltua miten itsellä menee? Millaista tarinaa itsestään ja omasta elämästään tulee kerrottua? 

Sitä tehdäkseen ein suinkaan tarvitse mennä lootus asentoon istumaan, vaikka eipä sekään pahaa varmasti tee.

Kun sammutamme edes hetkeksi kaikki ympäriltä tulevat ärsykkeet ja ajatukset sekä ohjeilmointimme minkä mukaan menemme, pääsemme kosketuksiin sen kanssa mitä meissä on sisällä.

Kirjoitan tämän silläkin uhalla että egoni huutelee " sä kuulostat ihan joltain downshiftaaja pelleltä" :) Se mitä siellä sisällä on ,ei ole aina kivaa. Sen mitä siellä sisällä on KOKEMINEN on niin vapauttavaa, ettei sitä voi sanoin kuvata. Kokeminen ja analysointi, tulkitseminen ovat kuitenkin hyvin eri asioita.

Entä jos sisällä on surua, pelkoa, tai vihaa? Entä sitten? Ei siihen kuole :) Entä jos sen kokemista siirtää vieläkin? On kuitenkin tärkeämpää…öö, näyttää ainakin ulospäin hyvältä ja menestyneeltä?

Harva meistä edes tiedostaa millainen sisällissota sisällä saattaa olla. Ja kyllä koen nyt huonoa omaa tuntoa etten turhaan " anna negatiivisia suggestioita". Ongelmia löytää toki, jos niitä haluaa löytää. Kärpäsestä voi tehdä härkäsen.

Mieheni käytti kerran hyvää vertaus kuvaa kiikku tuolista, jossa vatkataan edes taas eikä edetä kuitenkaan mihinkään. Siihen kun lisätään vielä pimeä huone, melankolinen mieli ja vähän draaman aineksia niin oman elämänsä draamakirjoittaja pääsee varmasti vauhtiin.

Mark Twain sanoi sen jotenkin näin " Minun elämässäni on tapahtunut paljon kamalia asioita,ja jotkut niistä jopa oikeasti tapahtuivat". 

Niin. Kuinka paljon kuvittelemme shaibaa sen sijaan että eläisimme?

Jos joku ajatusmalli tai tunne kiekura on jäänyt luupilla pyörimään, on aika ottaa vastuu omasta elämästä ja kokemisesta, ja mennä eteenpäin, mutta se ei ole nyt tämän tekstin aiheena. 

Joskus varmasti taas on paikkansa nimenomaan kokea sisällä oleva ja sinne kätketty tunnekuona, jota alitajuntamme on mahdollisesti taitavasti kerännyt.

Lapsesta asti alamme tekemään tulkintoja maailmasta, itsestämme ja luomme uskomuksia, yms. 

Itse esim. joskus uskoin tiedostamattani että " kiltit tytöt eivät kiukuttele". Minun on ollut myös vaikea luottaa elämään kuin ihmisiinkin. Mielummin vedin itseni ylle kuplan jossa olin kuvitteellisesti ainakin turvassa. Kannattiko sitä jatkaa? Olenko mielummin kuvitellussa turvassa vai koenko aidosti? 

Tästä syystä kirjoitin ylös muutaman asian, joka ajatuksena tuntuisi pelottovalta ja epämukavalta.

Listalta  löytyi mm.

Liikkumattomuus, vähemmän tekeminen ja vain oleminen, kontrollin puute, se että kokisin että minua pidetään tyhmänä.

Nyt tarkoitukseni ei ole välttää noita asioita, vaan ennenkaikkea tiedostaa ja kumota mielen luomat uskomukset siitä että noiden välttäminen pitäisi minut jotenkin turvassa. nimeenomaan vapauttaa mieltäni noiden luomasta vankilasta, ja elämä hoitaa sen kyllä puolestani. Minä, joka en viimeisiin vuosiin ole itse pitänyt mm. treenin suhteen kevyttä tai treenitöntä viikkoa ( ellen ole ollut kipeä), päätinkin tehdä sen. Elämä on varmaan tässä puolellani, koska olen viimepäivät ollut niin väsynyt, että liikkuminen vaatisi itsensä puskemista, enkä sitä nyt aio tehdä, hähää ;) 

Elämään tuntuu myös pompsahtavan juuri ne ihmiset, keitä sinne on kaivannutkin, ja ilan pyytämättään :)

Rohkea minun silmissä se , joka myöntää " heikkoutensa". Menestynyt on minun silmissä se, joka kertoo kompastuneensa.

Iloinen on se, joka hyppelehtii yksinkin ollessaan eikä vain hymyile seurassa. Onnellinen on se, joka kokee tunteensa ( huom. ei reagoi niihin vaan kokee) ja on onnessa ( huom. ei odota sitä aina jostain). Ihminen on se joka on inhimillinen. Voi joko sulkea silmänsä tai katsoa silmiin. Voi jopa nähdä silmien taakse, ja läpi.

Katsoppas peiliin.

Katso peiliin, se olet sinä! Laulaa Don Huonojenkin solisti.
Maailma ja ihmiset, tapahtumat ihan kaikki ovat parhaita peilejä omasta itsestä ja sisäisestä maailmasta.
Me ihmiset mielellään tykätään tietää, mutta voi olla hyvä muistaa että se tietoinen mieli on vain se 5-10% todellisuudesta jos menemme ikään kuin perusohjelmointiemme mukaan.
" Kuka tuntee sinut paremmin kuin sinä itse?" Minulta joskus kysyttiin. Nyt ymmärrän ettei minulla ollut hajuakaan itsestäni, vain kasa tarinoita ja uskomuksia itsestäni höystettynä ajatuksilla joita pidin omanani.
Kirjoitin aiemmin syyskuussa omista mielen turvajärjestelmistä ja silloin Socratesin " know thy self" kolahti(Täällä teksti.)
 Nyt ajattelen enemminkin että tunne se ketä et ole. Identiteetti , tietyt kaavat joita toistamme ovat vain tarina jota itsestämme kerromme.
Joskus ajattelin " olen tälläinen suorittaja". Mutta olenko? Olen ehkä joskus joitain asioita yli suorittanut, mutta on myös monia asioita joita en ole suorittanut. Vuorokaudessa on ollut myös ne 18 muuta tuntia, jolloin olen ollut suorittamatta. Myöskään se, jos joskus olen suorittanut jotain ei tarkoita että tekisin niin tulevassa, jos itse päätän olla niin tekemättä.
Leimaamalla itsensä " vain joksikin" ei varmaankaan koskaan kannata.
Olen leimannut itseni mm. suorittajaksi, masentuneeksi, stressaantuneeksi, epäonnistuneeksi ja niin edelleen.
Myöhemmin leimasin itseni mm. yrittäjäksi, onnistuneeksi, vahvaksi, urheilulliseksi, empaattiseksi ja energiseksi.
Toki jälkimmäiset kuulostavat kivemmilta, ja ne toimivatkin aikansa. Oli hienoa tiedostamattaan rakentaa identiteettiä joka on jotenkin " hyvä".
Aikeen puhtaus kiinnostaa nykyisin enemmän. Avaanko oven ihmiselle vaikuttaakseni kivalta vai avaanko vain oven?
Sanonko asioita "kuten hyvä ihminen" etten vaan loukkaisi ketään? Käynkö treenaamassa näyttääkseni hyvältä vai vaan koska oikeasti nautin siitä? Olenko toisen seurassa koska nautin hänen seurastaan vai välttääkseni jotain muuta?

Hulluksihan siinä itsensä saa, jos koko ajan kyseenalaistaa kaikkea, eikä se ole tarkoituskaan :)
Halusin kuitenkin tutustua siihen osaan minusta, jota päivä tietoisuuteni ei tunnista.
Alitajunta toimii " automaatiolla" sen mukaan mikä karttamme maailmasta on.
Jos jossain syövereissä esim. uskon että minun pitää toimia tavoilla x ollakseni vahva, käyttäytymiseni ohjautuu sen mukaan. Olen siis halunnut tietää sen, mitä en ole tiennyt ja huomannut ettei lopulta itsessä ole paljoakaan tiedettävää :) Kun vaan on, on jopa aika tylsä.
Näiden kysymysten kautta olen huomaanut ennen kaikkea mitä en ole. Tiedollisesti olen voinut ymmärtää etten ole ajatukseni, tunteeni enkä toimintani. Kokeminen on eri juttu. On kuulunut irtipäästää monesta turhasta ja tarpeettomasta uskomuksesta vaikka ne miten " hyviä" olisivat olleetkin :)
Hetkeksi jymähdin tiettyyn tarkoituksettomuuteen ja tyhjyyden tunteeseen. Kyseenalaistin mielessäni kaikkea ja mahdollista, se olikin pitkälle ollut hyvä työkalu. Mutta todellakin siitä tuli luopua ja mennä eteenpäin. Radiossa pärähti soimaan Nickelbackin " if to day was your last day". Silloin muistin, että elämä on tarkoitus kokea ja elää, nyt on taas sen aika!
Maailma on paras peili. Se näyttäytyy juuri sellaisena kuin sitä itse tarvitsee juuri nyt.

Katso peiliin = elä.
Vanhoja tekstejä aiheesta: tässä ja tässä.

Tottumuksen takaa

Niin helposti sitä vain tottuu asioihin, tapoihin ja tunteisiin. Joskus olin niin turtunut että mm. jatkuvat väsymykset ja mielialan vaihtelun tuntuivat täysin normaaleilta. Joskus olin tottunut tiettyyn tapaan syödä, tiettyyn tapaan treenata. Entäs ne omat tottumukset aamurutiineista, työssä , ihmissuhteissa?

Rutiinien ja rytmin sanotaan usein olevan erittäin tärkeitä hyvinvoinnissa, oli kyse sitten fyysisestä tai henkisestä hyvinvoinnista.
Viime aikoina olen halunnut tutkia kaikkea toimintamallejani ja karttaani elämästä, eli jotain mitä pidän totena, jonka kuitenkin voin ymmärtää olevan pelkkää "unta".
Kartta eli vähänkuin ihmisen sisäinen kompassi määrittyy mm. opituista asioista, kokemuksista, arvoista, uskomuksista ja niin edelleen. Omalla kartalla ei ole kuitenkaan mitään tekemistä todellisuuden kanssa, sen tietäminen ja ymmärtäminen onkin hyvä juttu jo alkuunsa.
Esimerkiksi tietyt rutiinit ja tavat tulevat monilta täysin automaatiolla, riippumatta siitä ovatko ne itselle hyviä taikka huonoja. Aivothan tätä rakastavat - ne saavat tietynlaisen illuusion turvasta.
Mitä muuta ihminen janoaa niin kovasti kuin kokemusta hyväksynnästä ja turvallisuudesta?

Hyväksyntä on melkoinen huume. Viimeiset kuukaudet olen päässäni leikkinyt leikkiä jossa kysyn itseltäni " mikä on motiivini?". Oli kyseessä sitten aamulenkki, työnteko, ystävännäkeminen tai kirjoittaminen, mikä tahansa. Egon motiivi on usein pelon välttäminen, tai kauniiseen asuun itsensä kietominen. Se on ihan ok, mutta se on harhaa :)
Ei sitä haastetta ratkaise se että sen pukee kauniiseen mekkoon.
On hauska huomata miten paljon moni meistä hakee elämänhallinnan tunnetta, mitä erikoisimmilla keinoilla. Ei elämää voi hallita :) Mutta silti yritän edelleen, usein tiedostamattanikin.
Voimme ottaa vastuun omasta itsestämme, mutta missä määrin meillä on vapaatahto ja valinta?
En tiedä. Paljon voimme vaikuttaa itseemme ja hyvinvointiimme omilla valinnoillamme, se on täysin selvää. Mutta elämä liikkuu silti.
Kontrollin ja elämän hallitsemisen tarve on minulle ainakin tuttu kumppani. Se on näyttäytynyt elämässäni eri muodoissa, takertuen milloin mihinkin. Motiivina tälle on ainoastaan kuvitteellinen kokemus siitä että olisin jotenkin turvassa. Mieli tykkää luoda järjestelmiä ja uskomuksia joihin voisi turvautua, ajatellen " tämä on totta" tai " tämä on oikein".
Entä jos kysyisikin itseltään välillä " Mistä tiedän sen?" Tai  mikä minua tässä oikeasti motivoi?

Oma egoni ainakin aiemmin ja varmaan edelleenkin nauttii ajatuksesta että tietäisin jotain, olisin " hyvä" jossain tai niin edelleen. Mutta eikö tuossa pohjimmiltaan ole motiivina välttää pelkoa siitä , etten olisikaan? Tutustu pelon luonteeseen , se on mielenkiintoinen asia.
Motivaatiolla ja inspiraatiolla on iso ero.
Minulla ei ole elämää, elämällä on minut. Mitä elämä haluaa minulla tehdä?
Tuon kirjoittaminen pelotti. Jokuhan voisi ajatella että olen vastuuton huithalpeli ja heittäydyn vain elämään. Vai onkohan se egoni joka pelkää hallinnan ja kontrollin puutetta? Just perse kuningas.

Kuinka ihmisen toimintaa ohjaakaan aina halu saada lisää jotain. Turvaa, rahaa, menestystä, rakkautta, onnea, statusta, NÄKYVYYTTÄ ja kokemusta siitä että on.
Olemme niin tottuneet tähän haluamiseen , että pidämme pelkoa täysin normaalina motivaattorina.
Mitä mieltä elämä itse on? Se on jo valmis, täydellinen sellaisenaan. Ei meidän tarvitse oppia rakastamaan itseämme, me olemme rakkaus.
Ei meidän tarvitse myöskään väkisin kontrolloida elämää, se kulkee kyllä eteenpäin.
Tietoinen mieli antaa suunnan ja alitajunta toimii.

Jos ajattelet että kaikki on ihmeellistä, kaikki on. Kokeileppa huviksesi. Pyydä saada nähdä elämän ihmeitä, niin huomaat kyllä. Hyvän muistutuksen sain tästä itse taas viime viikolla.Olen tutkinut itseäni melkoisen syvästi ja nähnyt monenlaisia puolia itsestäni. Se ei ollut aina kaunista katsottavaa :D Takerruin tuhoamaan itsessäni tiettyjä muka hyvyydeksi naamioituneita kuvioita, jotka olivat pohjimmiltaan vain pelosta käsin kumpuavia ajatuksia ja tunteita. Tämä vähän säikäytti. " En olekkaan sitä kitä kuvittelin olevani".  Pysähdyin hetkeksi tietynlaiseen pettymykseen itseäni kohtaan, kun tietyt " valheet itsessä" tulivat näkyviksi. Lopulta, egon sisältä löytyy vain tyhjää. Ei ole mitään.
Ihmisen sielu taas itsessään on valo ja rakkaus, joka pääsi unohtumaan. Kiitos muistutuksesta, elämä ja tietyt "sattumat". Juuri sillon kuin kai eniten tarvitsin muistutusta siitä että se elämä kyllä menee eteenpäin ja pitää huolta itsestään, bussissa istuessani katseeni kiinnittyi muutaman penkkirivin eteenpäin lattialle. Siellä oli joltain matkasta jäänyt heijastin. Suojelus enkeli.
Kaikki on ihmeellistä :D