Puujalkaista läsnäoloa

Enjoy life moment to moment and do not get disturbed. That which is not going to happen will not happen, and that which is going to happen is going to happen. Therefore, tranquility should not be disturbed. A mind that is balanced and tranquil cannot be a workshop of the devil.
-Swamji

Onko tämä läsnäolo buumi nyt taas yksi lisä syy masennukseen? kyseli facebookin uutisvirrassa kaveri.

Erittäin hyvä kysymys. Sanathan ovat parhaimmillaankin vain suunnannäyttäjiä. Mikään sana tai puhuttu kieli ei voi koskaan kuin ainoastaan kuvata todellisuutta. Käsitteet ovat vain käsitteitä, mutta miten käsittää minkäkin käsitteen?
Mitä läsnäolo tarkoittaa?
Seuraava on vain omaa tulkintaani, joka ei ole mitenkään oikea eikä sen puoleen vääräkään - se on vain tulkinta.

Minulle läsnäolo tarkoittaa sitä että hyväksyy sen mikä on totta kyseisellä hetkellä.

Joskus saatoin läsnäolon olevan jotain eteeristä ja kelluvan keveää hempukkaa. Mutta se oli aikaa jolloin vielä uskoin mieleni luomiin kuviin enemmän ;)

Mieli värittelee asioita, sen tehtävä on luoda käsityksiä. Mutta onko käsite mitään todellista?

Kerta kiellon päälle, se on vain KUVAUS. Kuvaus joka on käytännössä meillä lähes aina yleistynyt ja vääristynyt aiempien kokemusten ja uskomusten perusteella. Suodatamme todellisuutta jatkuvasti.

Mitä jollekkin tarkoittaa rakkaus? Entä elämä? Hyvä ihmissuhde? Unelmien elämä?

Suru? Pettymys? Millaisia käsityksiä olemme keränneet mm. siitä mikä on eettisesti taikka moraalisesti oikein?

Kasan ja kimpun käsitteitä. Kaikki mikä perustuu vain tarinaan ei kestä tarkempaa tarkastelua todellisuudesta. Sanat ovat tarpeellisia, kunhan ymmärrät että ne todellakin ovat vain sanahelinää :) 

Tämä koskettaa juuri tänään, sillä voin myöntää kokevani pienen pientä maailman tuskaa. Asiasta johon en voi vaikuttaa. Kyseessä on kuitenkin vanhempien taholta tulevaa vastuuttomuutta lastensa hyvinvointia kohtaan. Niin jäätävää kuin se onkin, niin kaikki on silti niinkuin on. Minulla on ollut tietynlainen käsitys millaisia rajoja lapsille tulisi vetää, mitkä asiat ovat aikuisten vastuulla. Vain käsitykseni, joka on vain jotain mitä vertaan omaan menneisyyteen voi aiheuttaa vihastusta, kun se ei kohtaakkaan ulkoisen maailman kanssa.

Minulla ei ole hetkeäkään aikaa päivitellä tuota sen enempää. Kärsimys lakkaa, kun sen läpi näkee. Käsite ei ole mitään todellista.

Kun hyväksyy todellisuuden niinkuin se on, vapautuu toimimaan. Tai joskus jättää toimimatta.

Kuka sanoi että sen pitäisi olla kivaa tai helppoa?

Tunsin tänään vastustusta tarttua toimeen asian suhteen. Mutta tartuin.

Viime viikolla tunsin tuskaa olla tekemättä jotain joka oli aiemman käsitykseni mukaan oli huumetta omanarvon tunnolleni., mutta kun tajusin miten pelosta tuo ajatus lähti - en vain enää voinut toimia tuolla vanhalla tavalla. Käsitysten murtuminen ja läpi näkeminen voi joskus kirpaista. Lähimmät uskomukset ovat niin "rakkaita", ja varsinkin jos niiden kanssa on elänyt pitkään voi niiden ulostaminen solu tasolta asti viedä  pienoisen hetken. Vanhassa tavassa voi pitää ainoastaan käsitykset ja munattomuus kohdata pientä tai joskus suurtakin luopumisen tuskaa. Sekin on ihan ookoo :) Mutta sitten on turha valittaakkaan. Koska  olen kuitenkin pieni ihminen- minä valitin ja märisin. Ja välillä huusin ääneenkin. En kenellekkään, mutta pelot piti jotenkin kokea pois. Tuolloin tiesi, että kyseessä ovat vain ajatukset jotka koittavat leipoa 6-0 tarinoillaan. Onneksi lakkasin uskomasta joulupukkiin jo ajat sitten.

Nyt tälle kaikelle voi nauraa.

Olinko läsnä? Kyllä olin. Ja en ollut. Välillä olin täysin mielen tarinoitten mukana kunnes taas naps havahduin siihen että tämä oli nyt taas sitä höpinää jolla ei todellisuuden kanssa mitään tekemistä.

Minkä tahansa tunteen kanssa voi olla läsnä. Läsnä olo on oman tulkintani mukaan myös " määrittelemättömyyttä". Eli sitä että oli ajatus tai tunne mikä hyvänsä- sitä ei määrittele hyväksi, huonoksi, oikeaksi tai vääräksi, sallituksi tai kielletyksi.

Jos ajattelee että " pitää päästä eroon tästä tunteesta" -kieltää jotain joka tapahtuu.

Voit olla varma - mikään tunne ei kestä ikuisuuksiin.

Tunne voi tuntua todelta. Ajatuksia on. Mutta niiden sisällössä ei ole mitään oikeaa tai väärää.

Läsnäolon tavoittelu voi siis varmasti tehdä masentuneeksi ja turhautuneeksi, jos käsite läsnäolosta on pumpulinen ja sisältää vaan kaiken kivan.

Paradoksi onkin ehkä siinä - että kun ei kiellä mitään, saa todellisen. Tällä on tapana olla vapauttava vaikutus.

Miten katsoisit asiaa, jos sinulla ei olisi mitään käsitystä siitä, miten sen pitäisi olla?

Namaste :)