Näytetään tekstit, joissa on tunniste menestys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste menestys. Näytä kaikki tekstit

maanantai 21. tammikuuta 2013

Erityisen erillinen

Toistuuko samat kaavat elämässä?
Todellisuuden kohtaamista on helppo siirtää. Tunteiden kokemista on helppo siirtää.
Läsnäoleva ainoa todellinen hetki on helppo peittää ajatuksilla,kuvitelmilla ja uskomuksilla. Tähän me olemme saaneet hyvän koulutuksen. 
Hyväksynnästä ja menestyksestä tulee helposti huume, jota tulee saada lisää. 
Mielelle ei riitä mikään. Joko se pelkää jäävänsä jostain paitsi tai ilman jotain, tai vastaavasti pelkää menettävänsä jotain saavutettua. Olisiko vapauttavaa unohtaa hetkeksi, tai vaikka loppuelämäksi pelko ja alitajuinen hätä? Parasta on se , että että mitään todellista hätää tai pelättävää ei ole. 

Mieltä pyritään usein vahvistamaan eri elämänvaiheina erilaisten asioiden kautta, yleensä ulkoisten, kuten perheen, ystävien, ryhmien ja työn kautta. Mitä turvallisempi ja stabiilimpi elämä - sen parempi elämä, pelokas uskoo. Ainakin hetken. Ohikiitävän hetken.
Tähän ansaan on erityisen helppo pudota senkin vuoksi, että kaikki muutkin tekevät niin.
Puhutaan “ massa tiedostamattomuudesta”. Koska kaikki muutkin uskovat että näin kuuluu tehdä - sen täytyy olla oikein.
Onko todella? Yhä useampi onneksi jo uskaltaa kyseenalaistaa yleisiä normeja. Ei siksi , että niissä olisi mitään vikaa, vaan siksi että on hyvä ajatella itse eikä omaksua mitään vaan koska kaikki muutkin ympärillä tekevät niin. Ovatko ne muut onnellisia tai vapaita?
Toisilla mieli on kuin tuuliviiri, ei koskaan paikallaan.
Elämä mielen vallassa, on elämää sätkynukkena. Se on reagointia jatkuviin ympäristöistä ärsykkeisiin ja elämistä ajatusten ja tunteiden hallitsemana. Uskomuksemme riepottelevat meitä mennen tullen, emmekä tajua kysyä miksi toimin kuten toimin? Koska tämä oikeasti aidosti tuntuu hyvältä, lopputuloksesta riippumatta? Vai koska olen vain oppinut toimimaan näin enkä tiedä miten muutenkaan toimia.



Ihmiseltä puuttuu tieto kahdesta elämän peruskysymyksestä: Kuka minä olen ja miksi olen täällä? Jos näihin kysymyksiin ei tiedä vastausta, niin ei ole ihme, että turhauttaa ja tätä turhautumista paetaan kaikenlaisiin hetkellistä mielihyvää ja mieltä vahvistavien asioiden pariin.
Näin syntyy iso kasa riippuvuuksia. Kaipaamme niin kovasti jotain, joka täyttäisi viimeinkin olomme ja odotuksemme! Se ei vain koskaan voi tulla mistään ulkoapäin.
Turhautuminen ei kuitenkaan ole huono asia - päinvastoin.  

Suomessakin on jo viime vuosina eletty itsensä kehittämisen nousukautta. Toisaalta tämä on äärimmäisen hienoa, ja eteenpäin menoa pelkästä puuduttavaan ja ohjelmoituun elämään tyytymisestä. Itsensä kehittäminen voi olla myös koukku, ja uusi kiinnikke. Jos on aina luettava uusimmat kirjat, oltava siellä missä tapahtuu, opittava lisää ja verkostoiduttava , voi miettiä miten vapaa todellisuudessa on? Tähän lankaan olen itsekkin haksahtanut. Se on uusi ohjelmointi korvaamassa vanhaa. Se on toki luultavasti paljon hedelmällisempi ja antoisampi kuin aiempi, mutta totuuden kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.
Totuus ei kuitenkaan sulje pois itsensä kehittämistä. Miten voisikaan.
Totuus on aina riippumaton lopputuloksesta. Ei käydä seminaareissa ollaksemme parempia tai pelosta että jäisi jostain paitsi. Jos sinne tuntuu aidosti hyvältä mennä, sinne menee vain menemisen vuoksi. Vapaudessa mikään ei ole riippuvaista mistään. Ei ole sitten kun.


Ole rehellinen itsellesi jos tuntuu siltä että on hyvä vielä kasvattaa omaa erityisyyttä ja henkilökohtaista menestystä, anna palaa! Tämä on myös tärkeää mielelle, jotta se voi lopulta kyllästyä itseensä.
Minun piti myös keretä saavuttaa unelmiani, ja enemmänkin vain huomatakseni että vaikka elää unelmaansa se ei ole tae onnellisuudesta. Onnellisuus on sisäinen tila ja kokemus.


Henkisyydestä kiinnostuessaan ihmiset usein haluavat päästä eroon henkilökohtaisesta kärsimyksestään, säilyttää jatkuvan sisäisen rauhan ja voida hyvin. Tämä onkin hyvä porkkana monelle. Vapaus ei tule tavoittelemalla, se ei tule yrittämällä. Se ei tule “ tekemällä kaikkea oikein”.





Muistan kun kasvoilleni iski “ En ole korvaamaton”.
Koska ei ole mitään erillistä minää, mikään saavutuksistanikaan ei ole mitenkään henkilökohtainen. Elämä on kokoajan toiminut tämän keho-mieli hahmon kautta.
Erityisyydestä luopuminen voi kirpaista, mutta vain hetken. Erityisyydessä on aina vastakkain asetteluna pelko oman erityisyytensä menettämisestä.
Ei tarvitse kuin selata facebookkia hetken aikaa huomatakseen miten kiivaasti ihmiset hakevat erityisyyttä. Ei tarvitse kuin hetki katsella ympärilleen niin voi huomata miten ihastuneita ihmiset ovat mielellään erityisyyteen ja paremmuuteen. Se on ihan ok. Tässäkään ei ole mitään tuomittavaa, senkin voi hyväksyä. Tämänkään huomaaminen ei tee kenestäkään erityistä tai parempaa. Tottakai me olemme kaikki erilaisia. Mutta emme mitenkään erityisiä. Meillä on erilaisia ominaisuuksia siinä missä jokainen kukkakin on erilainen.

Jos et ole erillinen, et voi olla erityinenkään. Todellisessa minässäsi ei ole mitään omaperäistä, massasta erottuvaa eikä muiden yläpuolelle nostavaa. 
Se on ihme itsessään. Se on jotain niin yksinkertaisen kaunista, tasapainoista ja aina läsnä.

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Mistä tätä hyvää oikeen riittää?

Vuosi 2012 alkaa vetelemään viimeisä henkäyksiään. Ja taas kerran , koen että olen saanut elää parasta aikaa. Vaikkei menneisyydellä tässä hetkessä ole mitään merkitystä, on joskus kuitenkin hauska fiilistellä miten paljon viimeisimpien vuosien aikana on saanut kokea!
Viime vuosina olen erityisesti pois oppinut. Siinä missä vielä vuosi sitten kiinnosti tietää ja taitaa, nyt tietämisellä ei ole merkitystä. Kokemisella on.
Olen niiiiiiiiin kyllästynyt tietämiseen! Olen niiin täynnä erilaisia totuuksia, joihin olen itsekkin halunnut takertua. Alan myös olla melkoisen täynnä omaa tarinaani ja itseäni joita ego ylläpitäisi mielellään.
Mielellä on vielä pelkoja, mutta en enää pidä niitä todellisina! Entäs sitten jos joku ei tykkää minusta, entä sitten jos ärsytän jotain? Entä sitten jos epäonnistun? Miksi kaikella olisi tekemistä minun kanssani?
 Siinä missä vuosi sitten olin onnellinen, koen nyt olevani onnellinen aidommin ja syvemmin. Joskus onnellisuuteni perustui paljonkin tiettyyn tarinaan ja identiteettiin jota itselleni kerroin. Olin onnellinen, koska ajattelin onnellisia ajatuksia joihin samaistuin. Onnellisuuteni oli hyvin " minä" keskeistä, ja se mahtui tiettyihin raameihin. Ehkä teen sitä nyttenkin tietämättäni, ja nauran tälle rakkaudella taas vuoden päästä, mistäs sitä tietää :) En todellakaan ole missään perillä, enkä halua koskaan ollakkaan. Elämä on jatkuvassa liikkeessä. Eilisen oivalluksilla ei ole tänään enää merkitystä, nyt on nyt. Mitä enemmän olen uskaltanut päästää irti kuvitelmistani sen enemmän hyvää on virrannut elämään. En oikeastaan edes usko että asiat määrittellään hyväksi tai huonoksi, ne ovat vaan asioita. Ehkä se on taas yksi paradoksi. Kun luopuu hyvästä , sitä sateleekin ovista ja ikkunoista. Kun päästää irti siitä että kaiken tulisi olla hyvää, kutsuu elämän sisään. Tästä hetkestä kohti tulevaa! Välillä mieli ajelehtii jännäämmään ja pelkäämään tulevia, mutta en jaksa antaa moiselle lampaalle suurta tilaa päästäni. Tehdään peloista huolimatta ja määkikööt pelot keskenään :)



Vuosi sitten koitin vielä pitää elämän ohjaksista kiinni. Vuosi sitten myös uuvutin tällä itseni täysin, leikin kaikkivoipaista ja egoni sai ruokaa kuvitelmasta että "olen jotain" kuin teen asioita x, näytän tietynlaiselta , toimin tietyillä tavoilla. Oli tietynlainen malli päässä, jonka mukaan halusin elää , jonka kuvittelin olevan " oikea".
Vaikka tämä malli oli huomattavasti positiivisempi , vapaampi, rennompi ja ihanampi kuin mallini maailmasta vaikka viisi vuotta sitten, se oli silti malli. Malli joka rakentui uskomuksista ja ajatuksista.
Malli josta halusin ottaa jotenkin kiinni ja jotenkin kai alitajuisesti todeta " Näin tämän kuuluu olla".
Tällä hetkellä minulla ei ole hajuakaan miten asioiden kuuluisi olla. Kenties ne jopa ovat juuri nyt täydellisesti. Ne ovat niinkuin ne ovat. Eivät huonommin, eivät paremmin.

Hassuja asioita tapahtuu, kun mielenkiinto ja haluaminen jää vähemmälle. Palo elää ja kokea löytyy ja roihuaa, mutta en enää koe että minun tarvitsisi ohjailla elämää. Se tapahtuu kyllä. Toki rakas jästipää mieli välillä luulee voivansa ottaa ohjaksia käsiinsä ja pyrkii kontrolloimaan, mutta ei ajatuksiin kuole :) Ne voi huomata ja antaa niiden lipua ohi.
Olen ollut aiemmin melkoisen kärsimätön, ja mielelläni peittänyt tyhjää aikaa ja tilaa puuhastelulla , ideoinnilla ja tekemisellä.Kaikki nämä ovat hyviä asioita, mutta oma suhde niihin mielestäni ratkaisee. Tekeekö vain täyttääkseen tyhjää, puuhaako välttäääkseen pysähtymistä.
Jollei suunnittele, tuskin päätyy mihinkään. Voiko asettaa suunnan, unohtaa sen ja antaa elämän tapahtua? Voisiko olla ookoo , ihan kaiken kanssa? Se on vapauttava ajatus. Elämä on kuitenkin nyt.
Miten kiitollinen voikaan olla joka ainoasta hetkestä ja kokemuksesta jonka on tajunnut elää.
Viikko sitten tajusin stressanneeni hieman eräästä työprojektista. Mieli oli siis tulevaisuudessa, ja olin kiinni lopputuloksessa. Tekeminen ja eläminen ei tapahdu tulevaisuudessa. Päätin päästää irti loppu tuloksesta , ja katsoa mitä tapahtuu. Hommat näyttävät skulaavan parhaiten, kun niitä tekee puhtaasti tekemisen ilosta, ilman kuvitelmia tai ajatuksia lopputuloksesta. En voi tietää tai käyttää aikaa arvailuun mitä tapahtuu. On myös turha ottaa paineita siitä mitä asiat tuovat tullessaan.Päätin, että olen ookoo ihan kaiken kanssa! Syteen tai saveen, tai vaikka molempiin :) Tässä elämässä kaikki tuntuisi olevan ihmeellistä, eikä ole enää aikaa haaskattavaksi pelkoon tai menneen muisteluun. Katsotaan mitä tapahtuu mielummin.



Mistä tätä hyvää tosiaan riittää? Tuntuisi siltä, että kun ei juuri odota mitään, ei voi pettyä. Kun ei juuri odota mitään, hyviä asioita suorastaan hyppii silmille. Hyväksi asiaksi riittää kaikki mikä on aitoa ja rehellistä. Hyvyys tulee kysymyksestä ja avoimuudesta, ei vastauksesta tai tietämisestä.
Meillä on jo kaikki. Kiitos, kiitos, kiitos!!!!!

keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Muutoksen lehtien havinaa

Kuinka usein elämässä tulee uudistuttua ? Kuinka usein elämässä tulee muutosvalmentajaa lainatakseni " päivitettyä oma navigaattorinsa"?
Me kuitenkin suuntaamme ja liikkumme eteenpäin oman käsityksemme mukaan maailmasta ja itsestämme. Nyt on 2000-luku ja voimme todellakin tehdä elämästämme juuri sellaista kuin haluamme.
Sen mitä pystymme kuvittelemaan, pystymme myös tekemään.
Kun tietää tämän ja sen että ihminen on kävelevä manifestointi kone, voikin olla hyvä tarkastella mistä se mitä haluaa kumpuaa.
Onko kyseessä ns. pelko haluaminen vai elämä haluaminen?
Pelko haluaminen on sitä joka haluaa vastauksia, pysyvyyttä, paremmuutta, " sitten kuin" haluamista.
Pelko haluaminen lähtee egosta jonka luonteeseen kuuluu se, että se on käytännössä aina joko menneessä tai tulevassa. Kyllä, sittenkin kun. Muistan sen päivän, kun nauroin ääneen sille että " olen aivan käsittämättömän ihanassa ihmissuhteessa, teen unelmieni työtä ja asun paikassa jossa en olisi voinut kuvitella ikinä asuvanikaan, mutta yksikään näistä asioista ei tee minua onnelliseksi !"
Tottakai ulkoatulevat asiat voivat lisätä sisäistä kokemusta, ja täydentävät, , rikastuttavat elämää.
Mutta ne eivät tee sitä. Luomme helposti mielleyhtymiä siitä että " sitten kun olen ihmissuhteessa voin itsekkin rakastaa itseäni" tai " sitten kun olen hyvässä kunnossa arvostan itseäni enemmän" ja niin edelleen.
On helppo takertua johonkin, joka tulee jostain ulkoa. Mutta jos se tulee jostain muualta, sehän voidaan ottaa myös pois! Koitin itse noin viiden vuoden ajan muovata sisäistä kokemustani muuttamalla ympäristöä, työpaikkaa, ihmissuhteita, ulkonäköä, olla sitä taikka tätä. Ei toiminut.
Kun sisällä itsessä muuttuu, ympäristö muuttuu kyllä perässä kuin itsestään - jos näin on tarkoitus.
Muutos on elämän ja luonnon luonne, jota me ihmiset helposti säikähdämme ja vastustelemme.
Pelko haluamisessa tai pelossa ei todellakaan ole mitään pahaa, mutta se on alitajuisesti melkoisen energiaa vievää. Voi myös ajoittain olla hyvä tarkastella millaisia mielikuvia itsellä on omista haluistaan? Mitä silloin uskoo olevansa tai kokevansa enemmän ?



Ilman pelon ohjaamia haluja en varmasti olisi tässä! Olen myös ollut taitava naamioimaan pelko halut lampaan vaatteisiin, sekin kuuluu mielen luonteeseen :) Eikä se ole niin vaarallista sekään, sillä meillä on kaikilla elämässä yksi lahja: me voidaan muuttaa toimintaamme!
Jos jäisi aina vain odottelemaan jotain varmuutta tai merkkiä siitä uskaltaako toimia tai ei, ei toimisi koskaan. Aina voi kokeilla, mutta kannattaa olla hereillä kokeillessa myös sen suhteen toimiiko se todella, mitä tekee.
Jos sanotaan että ensimmäinen ihmissuhde on usein rakkauteen rakastumista , niin ehkä haluamisessa myös alkuun vähän kuuluukiin kokea mitä on haluta haluamista. Koska se on mahdollista?

"Elämä-halu" on taas sitten toisenlaista. Siinä ei ole välttämättä mitään järkeä. Se ei millään tavalla liity siihen että " mitäköhän hyvää tästä seuraa?" , vaikka usein siitä seuraa kyllä jotain suurempaa kokonaisuutta palvelevaa, vaikkei sitä heti edes tiedostaisi tai huomaisi.
Täällä päässä on nyt aika kuunnella sitä mitä elämä haluaa minun sillä tekevän. Mieli keksii kyllä kaikenlaista haluttavaa, mutta tunnistan melko äkkiä mikä halu lähtee vain pelosta ja egosta. Moni asia johon aiemmin olisin tarttunut, onkin jäänyt nyt tekemättä. Se on ollut hämmentävääkin.
Jed McKenna on kuvannut mailmankaikkeutta hauskasti: " Se on kuin leikkisä koiran pentu". Allekirjoitan täysin. Silmät, korvat ja sydän auki, niin sen voi tuntea ja huomata.
Jostain syystä olen halunnut kaivaa puolitoista vuotta pölyttyneen hierontapöydän esiin, ja ottaa sen kotiin. Se nyt vaan tuntuu hyvältä ajatukselta.


perjantai 30. marraskuuta 2012

Kiikun kaakun!

Ihminen on kävelevä manifestointi kone! En tarkoita nyt siinä mielessä että jee jee hypit vaan tuoleilla ja ilmoitat universumille haluavas rahhaa niin sittehä sitä tulloo meininikiä.
Mitä me tarvitaan edetäksemme, se kyllä tuodaan eteen. Halusi sitä huomata tai ei :)

Usein muistutamme koulutuksissa että aivot eivät tunnista negaatiiota. Jos siis koko ajan ajattelee vaikka että " ei saa ajatella donitisia ei saa ajatella donitsia", niin ei siellä päässä lohi pyöri. Aivot tarvitsevat suunnan, jotta tietävät mitä kohti suunnistaa. 
Suunnitelmassa tai tulevaisuudessa roikkuminen on asia erikseen. Sitten kun on enemmän aikaa, aitten kun on enempi rahaa ja sitten kun olen itsevarmempi ja niin edelleen. Tulevaisuus kuitenkin on nyt, ja luodaan nyt. Mitään muuta hetkeä meille ei ole luvattu kuin tämä kyseinen. Kuinka usein tulee ns. " pysähdyttyä" tähän hetkeen ja huomattua , tarkasteltua miten itsellä menee? Millaista tarinaa itsestään ja omasta elämästään tulee kerrottua? 
Sitä tehdäkseen ein suinkaan tarvitse mennä lootus asentoon istumaan, vaikka eipä sekään pahaa varmasti tee.
Kun sammutamme edes hetkeksi kaikki ympäriltä tulevat ärsykkeet ja ajatukset sekä ohjeilmointimme minkä mukaan menemme, pääsemme kosketuksiin sen kanssa mitä meissä on sisällä.
Kirjoitan tämän silläkin uhalla että egoni huutelee " sä kuulostat ihan joltain downshiftaaja pelleltä" :) Se mitä siellä sisällä on ,ei ole aina kivaa. Sen mitä siellä sisällä on KOKEMINEN on niin vapauttavaa, ettei sitä voi sanoin kuvata. Kokeminen ja analysointi, tulkitseminen ovat kuitenkin hyvin eri asioita.



Entä jos sisällä on surua, pelkoa, tai vihaa? Entä sitten? Ei siihen kuole :) Entä jos sen kokemista siirtää vieläkin? On kuitenkin tärkeämpää…öö, näyttää ainakin ulospäin hyvältä ja menestyneeltä?
Harva meistä edes tiedostaa millainen sisällissota sisällä saattaa olla. Ja kyllä koen nyt huonoa omaa tuntoa etten turhaan " anna negatiivisia suggestioita". Ongelmia löytää toki, jos niitä haluaa löytää. Kärpäsestä voi tehdä härkäsen.
Mieheni käytti kerran hyvää vertaus kuvaa kiikku tuolista, jossa vatkataan edes taas eikä edetä kuitenkaan mihinkään. Siihen kun lisätään vielä pimeä huone, melankolinen mieli ja vähän draaman aineksia niin oman elämänsä draamakirjoittaja pääsee varmasti vauhtiin.
Mark Twain sanoi sen jotenkin näin " Minun elämässäni on tapahtunut paljon kamalia asioita,ja jotkut niistä jopa oikeasti tapahtuivat". 
Niin. Kuinka paljon kuvittelemme shaibaa sen sijaan että eläisimme?
Jos joku ajatusmalli tai tunne kiekura on jäänyt luupilla pyörimään, on aika ottaa vastuu omasta elämästä ja kokemisesta, ja mennä eteenpäin, mutta se ei ole nyt tämän tekstin aiheena. 
Joskus varmasti taas on paikkansa nimenomaan kokea sisällä oleva ja sinne kätketty tunnekuona, jota alitajuntamme on mahdollisesti taitavasti kerännyt.
Lapsesta asti alamme tekemään tulkintoja maailmasta, itsestämme ja luomme uskomuksia, yms. 
Itse esim. joskus uskoin tiedostamattani että " kiltit tytöt eivät kiukuttele". Minun on ollut myös vaikea luottaa elämään kuin ihmisiinkin. Mielummin vedin itseni ylle kuplan jossa olin kuvitteellisesti ainakin turvassa. Kannattiko sitä jatkaa? Olenko mielummin kuvitellussa turvassa vai koenko aidosti? 
Tästä syystä kirjoitin ylös muutaman asian, joka ajatuksena tuntuisi pelottovalta ja epämukavalta.

Listalta  löytyi mm.
Liikkumattomuus, vähemmän tekeminen ja vain oleminen, kontrollin puute, se että kokisin että minua pidetään tyhmänä.



Nyt tarkoitukseni ei ole välttää noita asioita, vaan ennenkaikkea tiedostaa ja kumota mielen luomat uskomukset siitä että noiden välttäminen pitäisi minut jotenkin turvassa. nimeenomaan vapauttaa mieltäni noiden luomasta vankilasta, ja elämä hoitaa sen kyllä puolestani. Minä, joka en viimeisiin vuosiin ole itse pitänyt mm. treenin suhteen kevyttä tai treenitöntä viikkoa ( ellen ole ollut kipeä), päätinkin tehdä sen. Elämä on varmaan tässä puolellani, koska olen viimepäivät ollut niin väsynyt, että liikkuminen vaatisi itsensä puskemista, enkä sitä nyt aio tehdä, hähää ;) 

Elämään tuntuu myös pompsahtavan juuri ne ihmiset, keitä sinne on kaivannutkin, ja ilan pyytämättään :)
Rohkea minun silmissä se , joka myöntää " heikkoutensa". Menestynyt on minun silmissä se, joka kertoo kompastuneensa.
Iloinen on se, joka hyppelehtii yksinkin ollessaan eikä vain hymyile seurassa. Onnellinen on se, joka kokee tunteensa ( huom. ei reagoi niihin vaan kokee) ja on onnessa ( huom. ei odota sitä aina jostain). Ihminen on se joka on inhimillinen. Voi joko sulkea silmänsä tai katsoa silmiin. Voi jopa nähdä silmien taakse, ja läpi.

tiistai 18. syyskuuta 2012

Ei voi mennä mäkeen


Ei ole epäonnistumista, on vain lopputuloksia. Kukaan ihminen ei ole rikki, ketään ei tarvitse ”korjata”. Se n. 90% sinusta, joka aistii ja tuntee paljon enemmän kuin tietoinen mieli ja rationaalinen ajattelu pystyy ehkä milloinkaan ymmärtämään, on täysin ehjä ja sinussa jo valmiina. Tietoinen mielemme, se joka analysoi ja mittaa kun hahmottaa todellisuudesta vain n. 5-10%.

Olemme kaikki elämämme aikana luoneet erilaisia ajatusmalleja, uskomuksia, arvoja , toimintatapoja, jne. Menneisyys kuitenkin meni jo. Emme voi määritellä itseämme menneisyyden perusteella. Se on sama kun jatkuvasti katsoisi peräpeiliin , kun ajaa eteenpäin.Käytännössä jokainen ajatus luo tunteen. Tunne luo tekemistä tai tekemättä jättämistä.Jos et tiedosta näitä prosesseja, ajatuksia ja tunteita, aivosi heittelevät sinua vähän kuin randomilla. Mitä paremmin siis pystyt huomaamaan millaiset aistimukset ja ajatukset luovat kokemuksesi, sen paremmin voit, tunnet tasapainoa ja rauhaa, oli tilanne mikä hyvänsä. Ne ovat vain aistimuksia, ei totuus.



Voit aina valita miten suhtaudut. Voit aina hyväksyä sen mikä tapahtuu, ja jos sinun tarvitsee, muuta suhtautumistasi! Kukaan tuskin nauttii kaatosateessa siitä, jos autonrengas meneekin puhki. Kannattaako silti käyttää arvokasta ajatus energiaa todellisuuden vastaan taisteluun? Ei varmasti. Sen sijaan, se miten koet tilanteen, on muutettavissa helposti. Usein se tapahtuu jo niinkin helposti kuin että päätät hyväksyä että tässäpä sitä ollaan märkänä ku kala vedessä. Rationaalinen ajattelu on harvoin läsnä tässä hetkessä, se aa energiansa menneestä tai tulevasta. Jos kuitenkin elämä tapahtuu tässä ja nyt, miksi pyörittää mielessä jotain, jota ei enää/ vielä ole?
Tulevaisuutta on tietysti hyvä suunnitella. Suunnittele tulevaisuutta kuitenkin tästä hetkestä käsin, ilon ja nautinnon kautta. Matka luo itse itsensä. Uskalla olla kaikkine aisteinesi yhä enemmän läsnä, siinä missä kulloinkin olet. Tulet huomaamaan, että mielesi ”vääristää” asioita yhä vähemmän.

Tulet huomaamaan entistä enemmän miten pieniä ihmeitä tapahtuu. Oikeita mahdollisuuksia tulee eteesi. Tulet huomaamaan, että saat juuri oikeat opit, oikeaan aikaan.
Et jaksa tai enää pidä järkevänä analysoida asioita puhkit.Sinussa on itsessäsi kaikki tarvittava viisaus.
Keidenkään matkaa , tai polkua tai tätä hetkeä ei voi verrata keskenään. Et voi verrata itseäsi kehenkään.Unohda itsesi arvoittaminen hyväksi tai huonoksi. Unohda itsesi määrittely termein.
Joskus kuvittelin olevani kärsimätön, empaattinen ja helposti innostuva, ehkä turhan ”voimakastahtoinenkin”. Nuo sanat ovat enää vain helinää, ja hassuja määritelmiä. Kukaan meistä ei ole aina jotain. Jos olen jossain hetkessä joskus toiminut kärsimättömästi, tarkoittaako että olen kärsimätön? Entä kaikki ne kerrat kun olin kärsivällinen? Jos alan mielessäni kertomaan itsestäni tarinaa millainen olen , luon turhaan itselleni jotain virheellistä identiteettiä – joka alitajuisesti ohjaa alitajuntaani toimimaan. Tätä tein vuosia, ja vieläpä lääkäritkin tukivat minua siinä. Olin masentunut, vaikeasti. Minulle sanottiin, että joudun ehkä loppuelämäni syömään lääkkeitä.

Kukaan. Ei. Ole. Mitään. Aina. Aivoni alkoivat yleistämään ja huomioini kiinnittyi pääasiassa niihin hetkiin kun en kokenut iloa. Tunteet kuitenkin vaihtelevat päivänmittaan jokaisella. Minä vain takerruin niihin huonoihin. Toki tämän lisäksi myös pidin tuolloin ajatuksiani ja mielikuviani tosina, tiedostamattani. Voi kuulostaa hurjalta, että mikään mikä koet ei ole totta. Ne ovat vain tiettyjä aistimuksia. Tunteet ovat parhaimmillaan ihania asioita, joista meillä on etu oikeus nauttia. Nekin ovat tiettyjen aistimusten ja ajatusten summa. Kun tiedät , miten kokemus rakentuu, voit valita.



Joskus elämässä tarvitsee rohkeutta. Joskus kun havahtuu siihen, että ne tarinat joita itsestään kertoi, ne asiat joita piti tosina ja ne käytösmallit joita ennen tarvitsi, eivät olekkaan tosia, elämä voi muuttua, isostikkin. Ei kuitenkaan välttämättä. Joillakin muutos on nopea, joillekkin se on hitaampi. Mitään pistettä ei kuitenkaan koskaan tule, jossa olisimme jotenkin ” täysin valmiita”. Elämä on elämistä varten, senkin jälkeen kun olemme tietoisempia ja voimme valita. Hyvä niin. Elämässä on kyse kuitenkin paljon muustakin kuin vain minusta, ja sinusta. Elämme tällä isolla maapallolla, joka on osa isoa universumia. Kun muutat itsesi, muutat maailmaa. Ota siis omalle vastuullesi se ainoa, mistä voit loppukädessä vastata, oma itsesi. Ota tehtäväksesi se, että sinä olet aidosti rehellinen itsellesi. Kuuntelet sydämmesi ääntä, olet läsnä. Teet asioita, jotka tuntuvat oikealta.

Kun annat itsellesi luvan erehtyä, huomaat että voit vain oppia.

Ja kyllä, puhun nyt erityisesti itselleni :)