torstai 27. joulukuuta 2012

Mitä voisi tästä hetkestä puuttua?

 Moni henkilö ( itseni mukaan lukien) on elämässä kerennyt etsiä yhtä sun toista. Etsiminen voi olla täyttymyksen etsimistä vaikkapa harrastuksista, ihmissuhteista, henkisyydestä, itsensä kehittämisestä, monenmoisesta.
Jostain syystä ilmenee tunne että ihankuin jotain puuttuisi. Mitä tästä hetkestä voisi kuitenkaan puuttua?
Läsnäoleva hetki on juuri sellainen kuin se on. Vaikka se ei olisi täynnä autuutta, hartautta tai suurensuuria oivalluksia, se on kuitenkin ainoa todellinen asia joka tapahtuu juuri nyt.
Mikä on suhteesi tähän hetkeen?
Vastustatko, vai hyväksytkö?
Toisaalta, tottakai etsimme! Tunne siitä ettemme olisi jotenkin kokonaisia ajaa meitä etsimään hyvää oloa ja parempaa jostain. Etsimisessä ei todellakaan ole mitään väärää, päinvastoin.
Jossain kohdin voimme kuitenkin pysähtyä ja ihmetellä sitä mitä oikein etsimme? Meiltä voi vain ajatuksissa, uskomuksissa ja mielikuvissa puuttua jotain nyt.
On eri asia vaikkapa meditoida saavuttaakseen jotain , kuin meditoida vaan siksi että se nyt sattuu tuntuvan hyvältä.
Olen aina ihmetellyt golfia. Lyödään palloa, kävellään perään. Lyödään palloa , ja kävellään perään.
Eihän siinä ole mitään järkeä! Mutta ehkä se onkin juuri pointti koko hommassa, tekeminen vain tekemisen takia.
Maailma on upea ja ihmeellinen paikka, täällä toden totta on tutkittavaa, koettavaa ja ihmeteltävää.
Vaan sen itsensä takia. Mutta jos on tarve löytää joku totuus tai ratkaisu jostain, voi olla hyvä pysähtyä tutkimaan odotuksia ja kuvitelmiaan siitä millaista haluaisi elämän olevan. On vapauttavaa elää ilman odotuksia, tehdä asioita joista tykkää, ja yllättyä joka päivä uudelleen ja uudelleen siitä miten ihmeellistä elämä on. Sitä ei voi ansaita, sitä ei voi saavuttaa.

Joskus pelkäsin ajatusta siitä että läsnäoleva hetki tulisi hyväksyä juuri sellaisenaan kuin se ilmenee.
"Kamalaa, silloinhan menetän täysin kontrollin elämästä!" , " En voi antaa asioiden vain tapahtua"- olivat ajatuksia joita ilmeni.
Mutta kun noita ajatuksia tutkii avoimesti tarkemmin, takertumatta pelkoon, huomaa että ajatusten takaa voi löytyä jotain ihmeellistä.




Freedom is everything and love is all the rest- Richard Bandler.

Onko meillä loppupeleissä kontrollia elämästä? Kontrolli voi olla ajatuksissa. Tarvitseeko ajatuksia uskoa? Tarvitseeko ajatuksia koittaa kontrolloida tai kieltää? Olen tullut siihen lopputulokseen että ei. Riittää että huomaa. Voisiko jokaiseen ajatukseen suhtautua kuin pieneen koiran pentuun, joka haluaa huomiota?  Hassua on, että kun ajatukset menettävät merkitystään, niitä ei ota enään henkilökohtaisesti.
Miksi? Koska huomaa "minänkin " olevan vain ajatus ja tarina.
Se on vahva tarina, jota emme vain ole tulleet kyseenalaistaneeksi. Mutta missä se minä sitten on?
Ei, se ei ole keho. En löydä minää myöskään sydämmestä, tai aivoista, en ajatuksista.
Kuka ajattelee? Vai voiko olla niin että ajatus vain ilmenee ja mieli leimaa ajatuksen omakseen?
Ainoa tapa selvittää on tutkia tätä itse. Unohtaen kaiken mitä on oppinut, kuullut tai lukenut.
Meille aletaan lapsesta asti opettamaan " tosi-asioita" jotka ovat oikeastaan 99% uskomuksia, voimakkaita sellaisia. En halua enää uskoa sokesti mihinkään tai tietää mitään, vaan nähdä ja kokea.
Se tarkoittaa myös sen hyväksymistä, ettei ole juurikaan mitään tiedettävää.
Mitä voin aivan varmasti tietää? Tietoa ei ole se että " minulle on kerrottu näin". Se on uskomus.
Tietoa ei ole se että " koska olen joskus kokenut näin". Se on menneisyyden muistelua.
Mitä voin aivan varmasti yt tietää on aistimukset jotka koen. Mitä näen, juuri NYT. Mitä voi tuntea, juuri NYT. Mitä voi kuulla, juuri NYT. Siinä se. Kaikki muu on tulkintaa, ajattelua ja muistelua, joille on paikkansa, jotka eivät ole mitenkään väärin, mutta ne ovat vain tulkintaa.
Jos tätä vie vielä pidemmälle, mitä näen ilman tulkintaa ja nimeämistä. Edellisessä tekstissä tästä , lue täältä.



Mielen tehtävä on nimetä ja löytää kaikelle tarkoitus sekä selitys. Se on ok. Sille on paikkansa. Mutta voiko mielen tulkinta olla ikinä totuus? On kaksi eri asiaa haluta olla onnellinen tai olla totuudellinen. Kumpikaan ei sulje pois toisiaan, tietenkään. Onnellisuus on paremminkin sivutuote totuudellisuudesta. Siltikin kumpikin noista sanoista ovat vain määritelmiä, hataria yritykiä koittaa sanoin ilmaista jotain joka on kokemus. Puuttuuko tästä hetkestä mitään? Se on juuri sellainen kuin se on.
Elämän ihmettä on mielen mahdotonta ymmärtää tai määrittää. Mitä jos ymmärtämisen sijaan välillä päästäisimme irti tarpeesta ymmärtää sitä? :) Elää enempi. Ei vastustaa, ei työntää pois, ei roikkua tai analysoida. Puhtaana ja naturaalina, sellasenaan. Rock.

2 kommenttia:

  1. Oli ihanaa löytää tämä blogi.
    Ihanaa luettavaa suuret, SUURET kiitokset!

    VastaaPoista
  2. Voi kiitos kommentistasi! Ja ennen kaikkea kiitos peilinä toimimisesta! KIITOS :)

    VastaaPoista