Näytetään tekstit, joissa on tunniste valittaminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste valittaminen. Näytä kaikki tekstit

tiistai 12. helmikuuta 2013

Vapaa loukku

Nostan kädet ylös. Olen loukussa! En tietenkään ole. Olen korkeintaan loukussa vain käsityksistäni siitä miten asioiden pitäisi mennä. Olen loukussa vain niissä ajatuksissa, jotka pyörivät repeatilla- vain tottumuksesta. Tiedän etteivät ajatukset ole totta, tiedän niiden silti tapahtuvan. OK. You are welcome.
Paras resepti seota, on ottaa tavoitteeksi se ettei ajattelisi. Joskus kuvittelin tosiaan että vaikkapa meditaation tavoitteena on se että ei ajattele ollenkaan. ÄLÄ ajattele! Huh. Voisiko päästä helpommalla hyväksymällä sen mikä on varmasti totta täsä hetkessä? Ja silläkin uhalla, ettei se aina ole kivaa.
No miksi se ei sitten aina ole kivaa? Johtuen juurikin niist käsityksistä joita minulla/ sinulla/ naapurin Tapanilla on siitä miten asioiden sen sijaan pitäisi olla.  Pitäisi olla paremmassa kunnossa, pitäisi siivota varasto, pitäisi olla henkisempi ja parempi ihminen, pitäisi soittaa mummolle ja niin edelleen.
Kuinka paljon kuluukaan aikaa sen vatvomiseen mitä pitäisi, sen sijaan että joko
 a) todella tekisi märisemättä
 tai b. tekee ja märisee
 tai c. Päättää ei tee eikä uhraa asialle enää ajatuksia, ennen kuin on todella aika tehdä
 tai d. kyseenalaistaa koko helvetin käsityksen siitä mitä pitää tehdä, kenen mielestä, ja minkäkin verran ja antaa olla.



Minulla on esimerkiksi ollut paljon käsityksiä siitä minkä verran minun tulee liikkua jotta voin hyväksyä itseni.Käsitykisä siitä millaisia elämäntapoja pitäisi noudattaa, ollakseni jotenkin hyväksytympi. Lisäksi minulla on ollut käsityksiä siitä minkä verran minun on tehtävä töitä, saatava aikaan, yms.
Minulla on läjäpäin käsityksiä siitä millainen kuva minun pitää antaa ulos päin, yms.
Tiedätkö mitä? Kaikki tuo on valetta.
Olin jopa keksinyt sellaisenkin käsityksen hiljattain, että jos näytän ulospäin liian hyvinvoivalta minut tuomitaan feikiksi. What the piiiip ? :)
Ei ole mitään univeraaleja, kaikkiin päteviä ja ikuisia totuuksia, oikeaa tai väärää.
Asiat joko toimivat tai sitten ne eivät toimi. Asiat ovat niin kuin ne ovat, eivät huonommin tai paremmin.

Käsitykset ja IIIIISOT uskomukset siitä mikä on hyvää, miten tulee toimia , miten saan hyvän olon pitävät monet meistä kiinni toiminnassa. Eikä siinä ole tietysti mitään väärää.
Huomasin itse kokevani turhaa " kärsimystä" koska samaistuin todella tiedostamattomiin ajatuksiin ja käsityksiin mm. siitä minkä verran minun on tehtävä töitä voidakseni kokea olevani jotenkin " hyvä".
En tarkoita nyt minkään krediitin saamista ulkopuolelta, se on turhaa muutenkin.
Hiljattain minun oli tarkoitus tehdä eräs video. No tein, mutta jostain syystä tuntemattomasta se ei mennyt niinkuin elokuvissa. Kuvasin siis muutaman tunnin kaikkea muuta kuin sitä mitä piti, joten videota ei varsinaisesti voi valmennus materiaalina käyttää. Ensin otti päähän, " Tein turhaan työtä". Tuossa kohdin kuitenkin havahduin siihen että maailman kaikkeus ei tee virheitä, asiasta tuli epämieluisa vasta kun uskoin tuota käsitystä ja määritelmää. Kaikki tieto ja kokemus jonka koemme, on jo vanhentunutta. Aivot prosessoivat tietoa viiveellä. So long mother fuck*rs, you are late! Meni jo :)
Tajusin tässä kohdin sanoa sen sijaan KIITOS. Mikä ikinä olikaan tälle syy tai tarkoitus, tai ehkä niitä ei edes ole, niin kiitos. Hyväksyn tämän.
Pettymys oli jälleen kerran suunniteltu.Täällä kirjoittelin siitä aiemmin.
Olin alkanut uskomaan syy-seuraus suhteeseen siitä että kun toimin tavalla x- tapahtuu y.
Tässä kohdin siis uskoin että kun saan valmennusmateriaalin tehtyä - voin kokea hyvää oloa. POKS! Mikä kimppu uskomuksia ja ennakko-oletuksia.
Kokemus tarjosi minulle hyvän mahdollisuuden tutkia käsityksiäni, irroittaa niistä ilman surullisia jäähyväisiä.
Aina asiat eivät mene niinkuin suunnittelee. Aina asiat ei mene niinkuin toivoo. Tämä hetki on kuitenkin täydellinen.Kyllä , vaikka ottaisi päähän. Kyllä, vaikka olisi mielettömät blissit ja ihanat fiilikset päällä. Se on sitä mitä se on.



Meidät on lapsesta asti ehdollistettu siihen, että jotkut asiat tuottavat hyvää oloa, jotkut eivät. Mene kohti niitä asioita joista tulee hyvä olo, ja vältä niitä joista ei tule hyvä olo.
Loogista eikö? Entä jos nuo molemmat ovat vain määritelmiä, eikä mitään todellista?
Minulla mm. hyvä olo tuli " kunhan ensin ansaitsin sen" ja huono olo jota vältin tuli siitä kun " en saanutkaan kokea tuota ah- niin ihanaa tunnetta hallinnasta ja kontrollista, jota minulla ei by the way ole koskaan ollutkaan :)  Jälleen kerran kysymys mikä on varmasti totta oli hyvänä ystävänä vierellä.
Onko todella totta että minun on tehtävä x jotta voin y?
Onko todella totta että hallitsen tätä tekemistä? Vai taphtuuko kaikki itsessään, niin kuin luonnossakin, ilman erillistä tekijää? Lunta sataa- kukaan ei " sadata lunta".
Onko varmasti totta että minä on jotain muuta kuin tarinaa, uskomuksia ja käsityksiä?
Olenko niin varma että laittaisin pääni pantiksi?
Ihan sama millaisen aivopesun olen omaksunut yhteiskunnalta, mediasta, ympäriltä.
Ihan sama " mitä olen oppinut ja mitä tiedän". Mitä jos heräisi joka aamu, ilman käsityksiä siitä miten asioiden tulee mennä, ja antaa niiden vain mennä :) ? Hui miten pelottava ajatus. Tervetuloa elämään, niin se menee joka tapauksessa.

Vapaus on uskaltaa ottaa tämä hetki vastaan sellaisenaan. En ole loukussa, en ole koskaan ollutkaan.
Kaikki on nyt niin kuin on aina ollutkin, ja tulee aina olemaan - vapaata riistaa, joka virtaa itsestään.

torstai 31. tammikuuta 2013

Puujalkaista läsnäoloa

Enjoy life moment to moment and do not get disturbed. That which is not going to happen will not happen, and that which is going to happen is going to happen. Therefore, tranquility should not be disturbed. A mind that is balanced and tranquil cannot be a workshop of the devil.
-Swamji

Onko tämä läsnäolo buumi nyt taas yksi lisä syy masennukseen? kyseli facebookin uutisvirrassa kaveri.

Erittäin hyvä kysymys. Sanathan ovat parhaimmillaankin vain suunnannäyttäjiä. Mikään sana tai puhuttu kieli ei voi koskaan kuin ainoastaan kuvata todellisuutta. Käsitteet ovat vain käsitteitä, mutta miten käsittää minkäkin käsitteen?
Mitä läsnäolo tarkoittaa?
Seuraava on vain omaa tulkintaani, joka ei ole mitenkään oikea eikä sen puoleen vääräkään - se on vain tulkinta.
Minulle läsnäolo tarkoittaa sitä että hyväksyy sen mikä on totta kyseisellä hetkellä.
Joskus saatoin läsnäolon olevan jotain eteeristä ja kelluvan keveää hempukkaa. Mutta se oli aikaa jolloin vielä uskoin mieleni luomiin kuviin enemmän ;)
Mieli värittelee asioita, sen tehtävä on luoda käsityksiä. Mutta onko käsite mitään todellista?
Kerta kiellon päälle, se on vain KUVAUS. Kuvaus joka on käytännössä meillä lähes aina yleistynyt ja vääristynyt aiempien kokemusten ja uskomusten perusteella. Suodatamme todellisuutta jatkuvasti.

Mitä jollekkin tarkoittaa rakkaus? Entä elämä? Hyvä ihmissuhde? Unelmien elämä?
Suru? Pettymys? Millaisia käsityksiä olemme keränneet mm. siitä mikä on eettisesti taikka moraalisesti oikein?
Kasan ja kimpun käsitteitä. Kaikki mikä perustuu vain tarinaan ei kestä tarkempaa tarkastelua todellisuudesta. Sanat ovat tarpeellisia, kunhan ymmärrät että ne todellakin ovat vain sanahelinää :) 



Tämä koskettaa juuri tänään, sillä voin myöntää kokevani pienen pientä maailman tuskaa. Asiasta johon en voi vaikuttaa. Kyseessä on kuitenkin vanhempien taholta tulevaa vastuuttomuutta lastensa hyvinvointia kohtaan. Niin jäätävää kuin se onkin, niin kaikki on silti niinkuin on. Minulla on ollut tietynlainen käsitys millaisia rajoja lapsille tulisi vetää, mitkä asiat ovat aikuisten vastuulla. Vain käsitykseni, joka on vain jotain mitä vertaan omaan menneisyyteen voi aiheuttaa vihastusta, kun se ei kohtaakkaan ulkoisen maailman kanssa.
Minulla ei ole hetkeäkään aikaa päivitellä tuota sen enempää. Kärsimys lakkaa, kun sen läpi näkee. Käsite ei ole mitään todellista.
Kun hyväksyy todellisuuden niinkuin se on, vapautuu toimimaan. Tai joskus jättää toimimatta.
Kuka sanoi että sen pitäisi olla kivaa tai helppoa?
Tunsin tänään vastustusta tarttua toimeen asian suhteen. Mutta tartuin.

Viime viikolla tunsin tuskaa olla tekemättä jotain joka oli aiemman käsitykseni mukaan oli huumetta omanarvon tunnolleni., mutta kun tajusin miten pelosta tuo ajatus lähti - en vain enää voinut toimia tuolla vanhalla tavalla. Käsitysten murtuminen ja läpi näkeminen voi joskus kirpaista. Lähimmät uskomukset ovat niin "rakkaita", ja varsinkin jos niiden kanssa on elänyt pitkään voi niiden ulostaminen solu tasolta asti viedä  pienoisen hetken. Vanhassa tavassa voi pitää ainoastaan käsitykset ja munattomuus kohdata pientä tai joskus suurtakin luopumisen tuskaa. Sekin on ihan ookoo :) Mutta sitten on turha valittaakkaan. Koska  olen kuitenkin pieni ihminen- minä valitin ja märisin. Ja välillä huusin ääneenkin. En kenellekkään, mutta pelot piti jotenkin kokea pois. Tuolloin tiesi, että kyseessä ovat vain ajatukset jotka koittavat leipoa 6-0 tarinoillaan. Onneksi lakkasin uskomasta joulupukkiin jo ajat sitten.
Nyt tälle kaikelle voi nauraa.
Olinko läsnä? Kyllä olin. Ja en ollut. Välillä olin täysin mielen tarinoitten mukana kunnes taas naps havahduin siihen että tämä oli nyt taas sitä höpinää jolla ei todellisuuden kanssa mitään tekemistä.
Minkä tahansa tunteen kanssa voi olla läsnä. Läsnä olo on oman tulkintani mukaan myös " määrittelemättömyyttä". Eli sitä että oli ajatus tai tunne mikä hyvänsä- sitä ei määrittele hyväksi, huonoksi, oikeaksi tai vääräksi, sallituksi tai kielletyksi.
Jos ajattelee että " pitää päästä eroon tästä tunteesta" -kieltää jotain joka tapahtuu.
Voit olla varma - mikään tunne ei kestä ikuisuuksiin.
Tunne voi tuntua todelta. Ajatuksia on. Mutta niiden sisällössä ei ole mitään oikeaa tai väärää.

Läsnäolon tavoittelu voi siis varmasti tehdä masentuneeksi ja turhautuneeksi, jos käsite läsnäolosta on pumpulinen ja sisältää vaan kaiken kivan.
Paradoksi onkin ehkä siinä - että kun ei kiellä mitään, saa todellisen. Tällä on tapana olla vapauttava vaikutus.
Miten katsoisit asiaa, jos sinulla ei olisi mitään käsitystä siitä, miten sen pitäisi olla?






Namaste :)



maanantai 7. tammikuuta 2013

Munapää ja krokotiilinkyynel

Iäkäs läheinen sai uutenavuotena sairaskohtauksen. Se pisti miettimään kuolemaa ja elämää vähän toisella tavalla. Näen todella paljon unia, ja aina silloin tällöin voi sanoa, että unet ovat järisyttän voimallisia kokemuksia, melkein jopa todenmman tuntuisia kuin tämä " päivä elämä".
Olin edellisenä yönä nähnyt unta jostain "sielun ikuinen elämä" tyylisestä jutusta. Unessa näin, ettei elämä voi päättyä kuin fyysisessä kehossa, oli kirkasta ja valoisaa. Kaunis uni.
Seuraavana päivänä soi puhelin, ja kuulin tapahtuneesta saairaskohtauksesta. Sen verta muistan ja tiedän vielä sairaala -ajoilta ( olen joskus ollut töissä sairaalassa) , että kyseessä ei ollut ihan mikään pikku juttu. Tai eihän se koskaan ole, jos kyseessä on aivot.Tuo henkilö on minulle rakas, niin läheinen,erityisesti teini angsti aikoinani hänen luonaan oli paikka jonne pystyi aina menemään, sellaisenaan.



Oli mielenkiintoista seurata ajatuksia ja  tunteita tuon kaiken keskellä. Sydämmessä oli koko ajan rauha ja lämpö. Ajatukset tekivät kauhu skenaarioita, pillahdin itkuun bussissa. Ei mitään henkilökohtaista kuitenkaan, vaan äärimmäisen vapaata kokemista.
Oli hauska huomata miten suomalaiset hämmentyivät itkevästä bussi-tyttösestä :)
En siis mitenkään rääky-itkenyt, vaan enemmänkin annoin parin krokotiilin kyneeleen valua.
Ei hävettänyt yhtään! Tästä olin yllättynyt. Muutamaa viikkoa aikaisemmin kuljin nolona ulkona painaen katseen maahan, kun oli päässä mielestäni niin nolo " kypärä myssy".Siis sellainen hattu joita lapset käyttää, josta näkyy vaan silmät,nenä ja suu. Munapää mikä munapää :)
Havahduin siihen että miksi ihmeessä pitäisi hävetä sitä miltä näyttää? Kaikki lähti vain ja ainoastaan ajatuksesta, että " mitäköhän noi ajattelee kun täältä tulee tällennen michelin molopää vastaan"?
Taas hyvä tsäänssi tutkia mielen tapaa nimetä ja luokitella asioita.
Ensin oli näköaistimus kahdesta ihmisestä  -> ajatus "näytän tyhmältä, iiiiiikkk ( ja kaikkee tosi pissismäistä silleesti!) - > tuntemus häpeästä ja käännän katseen pois.
Kun tajusin mitä tuossa oli tapahtunut, olisi tehnyt mieli juosta menneisyyteen ja ottaa tilanne uusiksi! En perkele ole niin nolo että häpeän jotain kypärä myssyä! :)  Lyhyt hetki, ajatuksiin samaistuminen ja puff.
Miten mieli omiikaan ajatuksia itselleen. Niihin samaistuinen on ainoa asia, joka voi tuottaa kärsimystä.
Eivät ajatukset ole mitenkään "omia tuotoksia". Ei keho ole mitenkään " oma". Elämää on, se tapahtuu myöskin kehossa. Tykkään siitä sanonnasta että " Unohda jo itsesi!"
Miten moni minä ajatus pyörii vain minun , minun, minun ympärillä (itsekkin) ?Miten moni ajatus on ajateltu jo eilen? Ajattelu on parhaimmillaan upea työkalu, hieno asia. Pahimmillaan se on addiktio.
Jos ajatuksia ei ota enää niin henkilökohtaisesti, antaa niiden lipua ohi, vaihtua seuraavaan, kuin flown lailla, mitä käy? Tulee tilaa. Ajatuksiakin tulee. Joskus nousee jotain melkoisia helmiä, joskus taas niitä sikoja, joista huomaa että jotain tutkittavaa voi olla.



Back to square one, mutkan kautta. Elämä ja kuolema on kokoajan läsnä. Päättyykö elämä, vai vaihtaako se vain muotoaan? Sairaalassa käydessäni toivoin että niin kauan kun läheiseni kehossa on elämää, se on täyttä elämää. Hänellä oli kaikki enkelit matkassa, ihmeen lailla hän selvisi täysin vaurioitta moisesta isostakin riesasta.
Sairaalassa hänessä näkyi tietty, uudenlainen pehmeys jota en ole ennen hänessä huomannut.
Jotenkin tiesin, että hän tiesi myös, ettei elämä pääty.
Se oli kaunista se.

Tykkään sanonnasta että elä kuin toisessa kädessä olisi kuolema ja toisessa elämä. Aluksi en ymmärtänyt sitä yhtään. Joka hetki sitä on jo kuollut menneelle. Joka hetki sitä syntyy uudelleen.

tiistai 13. marraskuuta 2012

Nöyrää sankaruutta?


Sanotaan, että olet Viiden läheisemmän ihmisesi summa. Millaisia ihmiset ovat ympärilläsi, saatko heistä energiaa vai vähentävätkö ihmiset ympärilläsi energiaasi? Toisaalta, voiko kukaan muu viedä sinulta omaa energiaasi?
Entä jos kyse onkin vain siitä millaisen painoarvon kenenkin henkilön sanomisille tai mielipiteille annamme?

Helposti kuitenkin samaistumme ympäristöömme ja sen tapoihin. Huomasin  joskus menneisyydessäni miten moni ihminen ympärillä ihmetteli, kun minä aloin toimimaan ja kokemaan uusilla tavoilla. He olivat tottuneet minuun toisenlaisena. Nyt kun mietin aiemmat monet ihmissuhteet elivät draamasta.
Ego rakastaa kärsimystä. 
Kuitenkin, voimme loppupeleissä elää vain omaa elämäämme. 




”Mitä sä oikeen teet ?”
Ympäristö, perheenjäsenet ja työkaverit huomaavat varmasti muutoksen ja onkin hyvä, jos voi saada heiltä tukea ja kannustusta. Näin ei kuitenkaan välttämättä aina ole ja siihenkin on hyvä varautua, että saa kuulla muutakin kuin kannustusta. Kommenttien ja kysymysten ei tule antaa lannistaa ja silloin on hyvä muistaa taas ketä varten täällä oikein elää.
 Sinun hyvinvointisi ei ole ainakaan keneltäkään pois, vaan päinvastoin .
Omia valintojani on joskus kyseenalaistettu rankastikkin, mutta olen mailman onnellisin että uskalsin tietyt päätökset ja valinnat tehdä kaikesta huolimatta. 

Voi myös olla hyvä varautua ”Ei niin kannustaviin kommentteihin”, miettimällä jo vähän etukäteen miten itse reagoit. Puhu ystävällisesti, vaikka kommentit saattavatkin sinusta tuntua ikäviltä. Muista, että ihmiset sanovat helposti ikäviä juttuja, jos he eivät itse voi hyvin. Hyvinvoivalla ihmisellä ei ole mitään syytä arvostella toisen tekemisiä.
Itse huomasin "ankeuttajien"komentteihin parhaimmaksi vastaukseksi vain 
"Sinulla on kaikki oikeus mielipiteeseesi" . Piste.

On eri asia keskustella avoimesti ja ystävyydellä. Toisten ihmisten kokemukset ja mielipiteet voivat opettaa ja paljon, varsinkin jos tarkkailemme ennenkaikkea OMAA reaktiotamme toisen sanomiin. 

Maailma on paras peili.

Uskon että oikeat ystävät ovat niitä keitä kiinnostaa sinun hyvinvointisi, eikä silloin ole tilaa katkeruudelle taikka kateudelle.
On selvää että ihmiset ympärillä saattavat ihmetellä muutosta, joten siihen voi olla hyvä varautua etukäteen vaikkapa rohkeasti kertomalla muutoksesta muille ja pyytämällä heidän tukea sekä ymmärrystä. Jos läheiset eivät halua tukea, tee itsellesi hyvä muutos silti ja siitäkin huolimatta!




Onnistuminen elämässä millä tahansa osa-alueella kysyy tietynlaista sankaruutta sekä rohkeutta! Se vaatii sitä että uskaltaa todella toimia uusilla ja vieraillakin tavoilla. Tälläinen sankaruus sisältää usein tietyn pelon ajatuksesta että ” entä jos epäonnistunkin? ” Kukaan meistä ei voi etukäteen tietää varmaa ja turvallista tapaa onnistua. Tästä syystä vanhoille malleilleen vaarallisesti eläminen on keino löytää paremmin toimivia malleja!
Niin kauan kuin on sankaruutta ja ihmisiä jotka uskaltavat toimia , löytyy niitäkin henkilöitä jotka arvostelevat ja kritisoivat

Jotkut ihmiset uskaltautuvat elämän virran vietäväksi, vaikkeivat tarkkaan tietäisikään minne ja miten virta lopulta vie, ja mitä matka tulee pitämään sisällään. Jotkut ihmiset jäävät rannalle katsomaan virran kulkua, ja huutelevat sieltä ohjeita, mutteivat ainakaan itse elä tai koe. Nämä ihmiset jotka uskaltavat mennä virran mukana välillä ryvettyvät,kärsivät ja oppivat. He todella elävät, eivätkä pyri välttämään kärsimystä viimeiseen asti sillä lopputuloksella että kärsivät.Elääksesi täyttä elämää on uskallettava myös rypeä ja kolhiintua, oppia ja mennä eteenpäin. Tasapaino tulee sen hyväksymisestä mikä on totta ja tiedosta että mikään täällä ei ole pysyvää! Elämän luonne on muutos ja eteenpäin meneminen.

Anna rannalla huutelijoiden ja neuvojien huudella. Joku heistä ehkä myöhemmin uskaltautuu virran mukaan, toivota hänet silloin tervetulleeksi!
On helpompaa ja kuvitteellisesti turvallisempaa huudella rannalta ja kuvitella tietävänsä. On ehkä pelottavaa mutta todellista uskaltaa olla tietämättä ja kokeilla.

Olen ollut kahdenlainen rannalta huutelija. Sekä negatiivinen että positiivinen. Luulin tietäväni. Nyt mielummin olen itse virran mukana ja annan muidenkin kulkea oman virtansa mukana. Ehkä välillä vieläkin erehdyn rantautumaan ja luulemaan tietäväni jotain. Äkkiä elämä kuitenkin järjestää maadoituksen ja jalkautumisen ;)





Siinä että on joskus luullut tietävänsä tai ollut itse aiemmin rannalta huutelija ei ole mitään pahaa. Yksi vaikeimpia asioita on ihmiselle myöntää ” Olen väärässä”. Todellinen tieto on sitä että ymmärtää miten vähän tietää.

Virrassa olo ei tarkoita tyhmyyttä tai päämäärätöntä ajelehtimista, kuten usein pelätään. Se tarkoittaa sitä että sydän sekä mieli pelaavat yhteistyössä. Elämän virta ei pois sulje järkeä taikka ajattelua, vaan niille on oma paikkansa!
Käy mielessäsi läpi omaa lähipiiriäsi sekä ystäviäsi, voitko saada heiltä tukea muutoksessa? Millaisia ominaisuuksia sinä ihmisissä arvostat ja kaipaat lähellesi? 

tiistai 6. marraskuuta 2012

Mihin energiasi käytät?

Miten oma energia tulee käytettyä?
Vastuuta omasta elämästä ja tunteista on tietysti aina ihmisellä itsellään.Voi kumpa tämä olisi itsestään selvää, mutta ei. Vastuunpakoilu omasta elämästä ja hyvinvoinnista on helvetin yleistä, ja helppoa. Nimimerkillä been there ja done that.

Kuvittele että sinulla on energiaa 100 yksikköä. Jos käytät sitä 30 eri asiaan, on tuloksetkin sen mukaisia. Entä jos käyttäisi kaiken 100 yksikköä siihen hetkeen ja tilanteeseen missä kulloinkin on? 
Ei golf kentällä kannata töistä murehtia, eikä töissä miettiä seksiä. Seksiä harrastaessa ( voiko sitä harrastaa :) ?) ei ainakaan kannata töitä miettiä, eikö? 
Ole siellä missä kulloinkin olet. Helpommin sanottu kuin tehty. Mielen luonne on joko muistella mennyttä, tai suunnitella tulevaa. Se että on läsnä ei tarkoita etteikö tulevaisuutta suunnittelisi. Enemmänkin se tila josta tulevaisuutta suunnittelee ratkaisee. Onko motiivina pelko, vai rakkaus?
Itse olen useat kerrat mennyt liian suunnittelun ansaan. Vähemmän on usein enemmän. Enemmän OIKEITA asioita, kuin paljon puuhailua vaan puuhailun takia. Mitä ne oikeat asiat sitten ovat? 
On aika karsia turhaa, ja keskittyä asioihin jotka tuntuvat tapahtuvan kuin itsestään, menevät vaivatta ja flowlla. Kyse ei ole siitä etteikö niiden eteen tekisi töitä, vaan enempikin siitä että ne eivät tunnu työltä, edes " tylsemmät" osat. Ei puukaan valita siitä että sen on syksyllä irroitettava lehdistään, se vain tekee sen. Samalla tavalla oikeiden asioiden tekeminen tuntuu juuri siltä, sen vain tekee mitä kuuluu tehdä.

Olen itse ollut voimavarojeni "väärinkäyttäjä". Halunnut miellyttää muita ennen itseäni, etsinyt hyväksyntää ja kiitosta teoillani, valittanut,epäillyt itseäni, uupunut ja ollut jatkuvasti tyytymätön elämääni. Etsinyt vastausta itseni ulkopuolelta, suhteista, työpaikoilta, ulkomaanmatkoilta. Masennuin säännöllisin väliajoin, elin puuduksissa. Kiersin samaa kehää. Kun olin liekö monennen kerran taas uupunut silloiseen työhöni ja elämääni, päätinkin masennuslääkkeiden sijasta alkaa vaikuttamaan itse itseeni.Se kannatti :)

Seuraavaksi oireita voimiensa väärinkäytöstä :

Valittaminen!
Valittaminen on sitä ettet hyväksy nyt-hetkeä.
Mitä enemmän valitat , sitä enemmän vedät negatiivisia asioita puoleesi. Löydät aina uutta valitettavaa, ja ehkä löydät vielä seuraakin jossa voitte yhdessä valittaa? En tarkoita ettei ikävistä asioista voisi puhua,mutta valittaminen on niin eri juttu. Valittaminen on sitä kun kerrasta toiseen henkilö jauhaa samoista ongelmistaan, muuttamatta omaa käytöstään tai toimintaansa lainkaan. Valittaminen on sitä jos valitetaan jatkuvasti asioista joihin ei voida yhtään vaikuttaa. Mietin mielummin mitä voit asialle tehdä? Ja kyllä todellakin voit vaikuttaa jopa mailman rauhaan ja kestävään kehitykseen aloittamalla itsestäsi.

 Valittaminen on nykyään jo niin yleistä, että se on lähes hallitsee valtaosan keskusteluja. Oletko koskaan tavannut henkilöä joka olisi vain yhtäkkiä lakannut valittamasta? Valittaminen on kehä, se kiertää ympyrää. Onneksi siitä kehästä voi astua pois. Valittamisen sijaan teen päinvastoin! Puhu siitä mikä on hyvin :) 
Toimikoon motiivina vaikka se, että aivot eivät tunnista negaatiota. Mitä enemmän keskittyy kaikkeen mikä on huonosti, aivosi oikein poimivat ja vetävät puoleensa sitä lisää. Anna suunta pääkopallesi, mitä haluat sen sijaan? Miksei voisi olla hyvin jo nyt?
Puhu edes positiivisista vaihtoehdoista.Siitä mitä haluat. Turha tuhlata ajatuksiaan siihen mitä ei halua. Keskity siihen mitä haluat :) Sääliminen vain antaa valittajalle syytä jatkaa taas huomenna,sillä valittajan kuva siitä että on vain tilanteen uhri vahvistuu. Ajatuksesi ohjaavat tulevaisuuttasi. Ehkä siis haluat ajatella hieman positiivisemmin? Kokeileppa vaihtaa PITÄÄ sanan tilalle SAAN tai HALUAN.
Jos kuulen täysin turhaa valitusta, en enää yleensä reagoi siihen mitenkään.

Tutki itseäsi, valitatko ajatuksissasi tai puheessasi esim. olosuhteistasi, ympäristöäsi, muitten ihmisten tekoja tai sanoja,tai vaikka säätä. Valittaminen tuo väistämättämästi kielteistä energiaa, teit sen sitten ääneen tai et.
Voit joko hyväksyä tilanteen, toimia tai antaa asian mennä. Nauti kaikesta mitä teet.
Itse opettelin tätä alkuun huumoriin takertuen,esim. " ompa aivan mahtavaa maksaa laskuja, ihanaa maksaa siitä että saan asua juuri täällä ja saan käyttää internettiä ILMAN RAJOITUKSIA. Wow!" Kunnes tajusin että totta, näinhän se juuri onkin.

l


Epävarmuus

Toinen tapa käyttää omia voimiaan energiaa väärin on epävarmuus! Me olemme luonnostamme luovia, mutta ei ole järkeä käyttää luovuuttaan epävarmuuteen taikka itsensä epäilyyn. Sinussa on voima olla varma ja toimia, miksi hukkaat sitä epävarmuuteen? Olen kuullut usein sanottavan " Toiset ihmiset ovat vain itsevarmempia", muttan mielestäni meillä jokaisella on oikeus ja kyky valita mitä haluamme olla jatkossa. Kukaan muu ei voi ottaa sinulta epävarmuuttasi pois, kuin sinä itse.Sinussa on jo olemassa kaikki se varmuus, anna sille tilaa astua esiin. Epävarmuus ei ole realismia, se on hölmöä! Jos olet epävarma, et vain ole vielä löytänyt varmuuttasi.Varmuus ei tule analysoimalla. Sitä paitsi, itsensä epävarmaksi väittäminen on yleistämistä. Tuskin kukaan on aina epävarma. Vessassakin? 

Jos haluat varmuutta, luo varmuutta!Et löydä varmuutta muualta kuin itsestäsi. Aivot eivät tunnista mitä eroa on kuvittelulla tai sillä että asiat tapahtuvat oikeasti. Voit ihan hyvin leikkiä viikon ajan, että olet sopivan itsevarma ja oma itsesi samalla.Maailma odottaa sinua. Jos käytät energiasi epävarmuuden ja pelon luomiseen, menet vain enemmän hämillesi.

Olin ennen hyvin epävarma itsestäni ja siitä mihin pystyn tai en pysty.  Nyt jos kohtaan epävarmuutta kysyn mitä on pahinta mitä voi tapahtua? Ai, ei sen pahempaa, annetaan mennä vaan :) Se on vain tunne, ei sen vakavampaa. Antamalla epävarmuutta luoville ajatuksille painoarvoa, niistä tulee tosia.
Miksei siis vain toteasi noita ajatuksia humpuukiksi? 
Kokeile joskus ajatella epävarmoja ajatuksia seksikkäällä äänellä tai mikki hiiren äänellä.
" En pysty siiheen, aaah, ooh" . ja " Olen niin surkea tässähhhh". Kokeile oikeasti. Kokemus muuttuu täysin, jos ajattelet ajatukset toisella äänellä.
Kysymys kuuluu: Jos ajatuksen kuuleminen toisella äänellä tekee  siitä epäuskottavan, miksi sitä pitäisi alun perinkään uskoa ?