Jossain kohdin saattaa törmätä kysymykseen ” kuka olen” ja ” mistä tässä kaikessa on oikeastaan kysymys”. Itse olin elänyt täysin unessa 16- vuotta, kun aloin kokemaan voimakasta tunnetta siitä että tässä miten tämä maailma ja elämä pyörii ei ole mitään järkeä! Minne kaikki menevät niin kiireissään? Voiko tätä kutsua edes elämäksi? Miksi kaikki ovat niin tosissaan?
Se jäi vain ihmettelyksi tuolloin. Virta ja massa vei minut mukaan kun tuuli höyhenen, ja menin itsekkin mukaan tuohon ihmeelliseen suorittamisen maailmaan, jota kai voisi vielä tänäänkin kutsua “tavalliseksi elämäksi”.
Menet johonkin kouluun, valmistut sieltä, sitten johonkin töihin , löydät jonkun ihan kivan miehen ja ehkä tosiaan saatte lapsiakin sen 2-3. Sitten taas käydään lisää töissä, suoritetaan velvollisuuksia, maksetaan laskuja ja katellaan telkkarista uusimmat ohjelmat. Mennään illalla nukkumaan ja aamulla kun herätään väsyneenä voikin sitten miettiä onko tämänkin päivän elänyt jo moneen kertaan aiemminkin.Ajatuksia ja pinttyneitä tapojaan myöten. Sitä minä joskus kuvittelin elämäksi.
Sillä tavalla myös koitin sitä elää. Sisällä kuitenkin kokoajan oli pienenä hentona kuiskauskena tunne siitä, että tässä ei ole päätä eikä häntää, eikä edes parhaimpia keskipaloja!
Elin usean vuoden turtana, tosin elämä sanana kuvaa heikosti tätä aikaa. Tekohengitys paremminkin.
Oli äärimmäisen tärkeää kokea totaali turtuminen ja syvä toivottomuus. Jokin voima kuitenkin sisällä ajoi ja puski eteenpäin. Masennus ja turhautuminen kääntyi jossain kohdin niin paljon jo itseään vastaan että kaiken sen voiman saikin käytettyä toiseen suuntaan, ja silloin minusta tuli etsijä. Ainoita kysymyksiä mitä mielessä pyöri oli “ Miten helvetistä tästä pääsee eroon, tämä en ole minä”. Kuka olen? Ja aloin ottamaan siitä selvää. Tuli tutkittua ja opiskeltua, kokeiltua jos jonkinmoista. Välillä tuli hurahdettua ja puoli kiihkoiltuakin jonkun uuden asian nimeen, mutta ainakin masennus oli poissa. Minulla oli elämä, uskoin. Elämällä oli koko ajan minut. Mutta kovapäisenä halusin tietysti uskoa että minä pystyn kontrolloimaan elämää, sen tapahtumia ja niin edelleen. Niin kauan kun elää uskomusten varassa, on unessa.
Kirjan jota mieheni kanssa kirjoitamme piti alunperin käsitellä unen optimoimista. Jotain sen tyylistä että “ How to be happy” ja Hypnoosilla hyvinvointia. Se olisi loppu peleissä jotain, jolla voisi tehdä unesta kivempaa, hauskempaa ja seksikkäämpää. Mutta todellisempaa? Dream on. Jokainen joka on unessa voi elää varmasti onnellista ja ihanaa , hauskaakin elämää, mutta niin kauan kun koet olevasi erillinen kaikesta muusta, etsit jotain ulkopuolelta, tai pelkäät menettäväsi sen mitä olet saavuttanut.
Ja voit olla tästäkin pelosta täysin tietämätön.
Tarkoitus ei ole kertoa että pitäisi pelätä tai mitään muutakaan, vaan puhua asioista rehellisesti.
Minä olen joskus pudonnut positiivisten uskomusten kuoppaan, joka oli ihanaa ja ihmeellistä - mutta ei kestävää ja todellista.
Kerron tämän siksi, että olin itse lopulta niin pää pussissa etten nähnyt kertakaikkiaan sitä yksinkertaista asiaa, että pelkäsin.
Elin unelmaani , tai myöhemmin sanottuna unelma eli minua.
Olin ja olen edelleenkin naimisissa maailman upeimman miehen kanssa, asuimme ihanemmassa paikassa kuin olisin edes osannut haaveilla, sain tehdä työtä jota rakastin, minulla oli aikaa harrastaa, ja 90% ajasta koin olevani todella onnellinen, niin onnellinen että ihan ajatuskin itkettää.
Olo oli kuin tuhkimolla, joka pääsee luutun ääreltä linnan juhliin. Kaikki tuntui mahdolliselta, ja kaikki olikin mahdollista.
Yksi asia ainoastaan hämäsi. Kuvittelin että MINÄ olin tehnyt ja saavuttanut tuon onnen.Olin siis erillinen. Ja koska jos MINÄ olisin voinut tuon saavuttaa, olisi myös MINUN vastuullani ettei sitä mikään ikinä vie pois. Pelko puhuu.Menneisyys puhuu.
Onnelle tarvittiin siis syy. Jos onnelle on syy, se voi kadota yhtä nopeasti kuin on tullutkin.
Olin erillinen. Tai en tietenkään ollut, mutta kuvittelin näin olevan.
Tätä uskomusta melkein 90% ympärillä olevista ihmisistä tukee. Mutta kuinka moni heistä jo tiedostaa pienen kuiskauksen siitä “ että tässä ei ole mitään järkeä näin?”
Tätä ajatusta on helppo vastustaa. Se on ihan ookoo. Itsekkin vastustin ja kovaa. Melkoista vastuuta sitä kuvitteli omille pienille harteilleen :)
Mikä ja kuka on se joka etsii sitä täyttymystä? Voiko tähän koskaan löytää vastausta joka tyydyttäisi mieltä? Mielen päätepysäkki taitaa olla tässä. Se ei löydä enempää totuuksia vaikka käsillään seisoisi. Kun on alkuun päästy, niin antaa mennä vaan...Irti peräsin varresta, josta ei kyllä koskaan kiinni pitänytkään.
Yksi ihmisaivojen ominaisuus on myöskin adaptoitua eli sopeutua, mitä erikoisimpiinkin tilanteisiin. Tämä on sekä hyvä että huono asia siinä mielessä, että joku saattaa esimerkiksi liiaksi sopeutua vaikkapa masennukseen tai negatiivisuuteen ja alkaa pitämään sitä normaalina, menemättä eteenpäin.” Tälläistä tämä nyt vain on”, ” Minähän olen aina pelännyt” ja niin edelleen.
Mitä hyvää sopeutumisessa sitten on? Sopeutumiskyky mahdollistaa elämän koko maapallolla. Ihmiset ovat jopa sopeutuneet kehitysleireille, ja selvinneet hengissä!
Sopeutuminen ja adaptoituminen on meihin sisäänrakennettu, aivot luonnostaan pyrkivät toimimaan näin, jotta pystyvät toimimaan energia tehokkaasti ja taloudellisesti. On muistettava että ihmisfysiologia on sama joka se oli luola mies aikoinakin, jolloin tuli sopeutua mm. ajottaiseen ruuan puuteeseen, kylmyyteen sekä muihin vaihteleviin olosuhteisiin.
Enää en tahdo sopeutua. Mihinkään. Huomaan miten äkkiä mieli rupeaa luomaan "systeemejä" ja " totuuksia" jos toistaa tarpeeksi samaan. Tällöin tallon käsitteiden vankina taas hetken, kunnes sytytän käsitteet tuleen ja tanssin niille pienen nuotio tanssin. Kiitollisena , että sain kokea. Helpottuneempana, että saan päästää irti.
En tiedä juuri nyt muuta, kuin että vähämpä tiedän.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste elämä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste elämä. Näytä kaikki tekstit
tiistai 5. helmikuuta 2013
Unisia ajatuksia
Tunnisteet:
ajatukset,
autopilotti,
eevi,
ego,
elämä,
läsnäolo,
masennus,
oravanpyörä,
rakkaus,
rehellisyys,
tunteet,
turhautuminen,
uskomus,
vapaus,
yleistäminen
torstai 31. tammikuuta 2013
Puujalkaista läsnäoloa
Enjoy life moment to moment and do not get disturbed. That which is not going to happen will not happen, and that which is going to happen is going to happen. Therefore, tranquility should not be disturbed. A mind that is balanced and tranquil cannot be a workshop of the devil.
-Swamji
Onko tämä läsnäolo buumi nyt taas yksi lisä syy masennukseen? kyseli facebookin uutisvirrassa kaveri.
Erittäin hyvä kysymys. Sanathan ovat parhaimmillaankin vain suunnannäyttäjiä. Mikään sana tai puhuttu kieli ei voi koskaan kuin ainoastaan kuvata todellisuutta. Käsitteet ovat vain käsitteitä, mutta miten käsittää minkäkin käsitteen?
Mitä läsnäolo tarkoittaa?
Seuraava on vain omaa tulkintaani, joka ei ole mitenkään oikea eikä sen puoleen vääräkään - se on vain tulkinta.
-Swamji
Onko tämä läsnäolo buumi nyt taas yksi lisä syy masennukseen? kyseli facebookin uutisvirrassa kaveri.
Erittäin hyvä kysymys. Sanathan ovat parhaimmillaankin vain suunnannäyttäjiä. Mikään sana tai puhuttu kieli ei voi koskaan kuin ainoastaan kuvata todellisuutta. Käsitteet ovat vain käsitteitä, mutta miten käsittää minkäkin käsitteen?
Mitä läsnäolo tarkoittaa?
Seuraava on vain omaa tulkintaani, joka ei ole mitenkään oikea eikä sen puoleen vääräkään - se on vain tulkinta.
Minulle läsnäolo tarkoittaa sitä että hyväksyy sen mikä on totta kyseisellä hetkellä.
Joskus saatoin läsnäolon olevan jotain eteeristä ja kelluvan keveää hempukkaa. Mutta se oli aikaa jolloin vielä uskoin mieleni luomiin kuviin enemmän ;)
Mieli värittelee asioita, sen tehtävä on luoda käsityksiä. Mutta onko käsite mitään todellista?
Kerta kiellon päälle, se on vain KUVAUS. Kuvaus joka on käytännössä meillä lähes aina yleistynyt ja vääristynyt aiempien kokemusten ja uskomusten perusteella. Suodatamme todellisuutta jatkuvasti.
Mitä jollekkin tarkoittaa rakkaus? Entä elämä? Hyvä ihmissuhde? Unelmien elämä?
Suru? Pettymys? Millaisia käsityksiä olemme keränneet mm. siitä mikä on eettisesti taikka moraalisesti oikein?
Kasan ja kimpun käsitteitä. Kaikki mikä perustuu vain tarinaan ei kestä tarkempaa tarkastelua todellisuudesta. Sanat ovat tarpeellisia, kunhan ymmärrät että ne todellakin ovat vain sanahelinää :)
Tämä koskettaa juuri tänään, sillä voin myöntää kokevani pienen pientä maailman tuskaa. Asiasta johon en voi vaikuttaa. Kyseessä on kuitenkin vanhempien taholta tulevaa vastuuttomuutta lastensa hyvinvointia kohtaan. Niin jäätävää kuin se onkin, niin kaikki on silti niinkuin on. Minulla on ollut tietynlainen käsitys millaisia rajoja lapsille tulisi vetää, mitkä asiat ovat aikuisten vastuulla. Vain käsitykseni, joka on vain jotain mitä vertaan omaan menneisyyteen voi aiheuttaa vihastusta, kun se ei kohtaakkaan ulkoisen maailman kanssa.
Minulla ei ole hetkeäkään aikaa päivitellä tuota sen enempää. Kärsimys lakkaa, kun sen läpi näkee. Käsite ei ole mitään todellista.
Kun hyväksyy todellisuuden niinkuin se on, vapautuu toimimaan. Tai joskus jättää toimimatta.
Kuka sanoi että sen pitäisi olla kivaa tai helppoa?
Tunsin tänään vastustusta tarttua toimeen asian suhteen. Mutta tartuin.
Viime viikolla tunsin tuskaa olla tekemättä jotain joka oli aiemman käsitykseni mukaan oli huumetta omanarvon tunnolleni., mutta kun tajusin miten pelosta tuo ajatus lähti - en vain enää voinut toimia tuolla vanhalla tavalla. Käsitysten murtuminen ja läpi näkeminen voi joskus kirpaista. Lähimmät uskomukset ovat niin "rakkaita", ja varsinkin jos niiden kanssa on elänyt pitkään voi niiden ulostaminen solu tasolta asti viedä pienoisen hetken. Vanhassa tavassa voi pitää ainoastaan käsitykset ja munattomuus kohdata pientä tai joskus suurtakin luopumisen tuskaa. Sekin on ihan ookoo :) Mutta sitten on turha valittaakkaan. Koska olen kuitenkin pieni ihminen- minä valitin ja märisin. Ja välillä huusin ääneenkin. En kenellekkään, mutta pelot piti jotenkin kokea pois. Tuolloin tiesi, että kyseessä ovat vain ajatukset jotka koittavat leipoa 6-0 tarinoillaan. Onneksi lakkasin uskomasta joulupukkiin jo ajat sitten.
Nyt tälle kaikelle voi nauraa.
Olinko läsnä? Kyllä olin. Ja en ollut. Välillä olin täysin mielen tarinoitten mukana kunnes taas naps havahduin siihen että tämä oli nyt taas sitä höpinää jolla ei todellisuuden kanssa mitään tekemistä.
Minkä tahansa tunteen kanssa voi olla läsnä. Läsnä olo on oman tulkintani mukaan myös " määrittelemättömyyttä". Eli sitä että oli ajatus tai tunne mikä hyvänsä- sitä ei määrittele hyväksi, huonoksi, oikeaksi tai vääräksi, sallituksi tai kielletyksi.
Jos ajattelee että " pitää päästä eroon tästä tunteesta" -kieltää jotain joka tapahtuu.
Voit olla varma - mikään tunne ei kestä ikuisuuksiin.
Tunne voi tuntua todelta. Ajatuksia on. Mutta niiden sisällössä ei ole mitään oikeaa tai väärää.
Läsnäolon tavoittelu voi siis varmasti tehdä masentuneeksi ja turhautuneeksi, jos käsite läsnäolosta on pumpulinen ja sisältää vaan kaiken kivan.
Paradoksi onkin ehkä siinä - että kun ei kiellä mitään, saa todellisen. Tällä on tapana olla vapauttava vaikutus.
Miten katsoisit asiaa, jos sinulla ei olisi mitään käsitystä siitä, miten sen pitäisi olla?
Namaste :)
Tunnisteet:
eevi,
ego,
elämä,
läsnäolo,
masennus,
mieli,
muutos,
oravanpyörä,
tunteet,
uskomus,
valittaminen,
vapaus
sunnuntai 27. tammikuuta 2013
Pettymykset on suunniteltuja
Otsikko on lainattu NLP:n kehittäjältä Richard Bandlerilta. Muistan kun kuulin ensimmäisen kerran lauseen " Kaikki pettymykset vaativat suunnittelua". Närkästyin.
Hyvänen aika, jollen suunnittele mitään- eihän mitään voi tapahtua!
Minäkö tätä koko palloa pyöritän? Öö , en :)
Vastustelu kolkahti sinne omaan ihanaan nilkkaan, sillä olen ollut melkoisen huono kohtaamaan pettymyksiä. Vastaavasti taas olen halunnut kontrolloida kovasti tiettyjä asioita. Ihan kuin ne toisivat jotain turvaa tai selkeyttä tähän maailmaan, joka tarkemman tutkiskelun alla näyttää pyörivän ihan itsestäänkin.
Mieli etsii tekemistä, jotain johon tarttua. Tässä yhteiskunnassa ( ja aika monessa muussakin...) on jostain syystä opittu malli, jossa tutneiden näyttäminen on suunnilleen häpeällistä. Kel onni on se onnen kätketköön, pahan päivän varalle ja niin edelleen. Entäs sitten ne ns. raskaammalta tuntuvat tunteet?
Suru, pettymys, viha, turhautuminen, hämmennys, epätietoisuus. Moni meistä patoaa näitä sisälleen mutta joku sisimmässä tuntee että " kaikki ei ole ihan hyvin". Tunteen energia jää elämättä, kiellettään, siirretään ja hävetään. Mitä tekee tällöin mieli? Usein etsii jonkun asian johon tarttua. Jonkun asian joka helpottaa. Etsii jonkun asian, johon ripustautua. Suojamekanismit ja turvajärjestelmät alkavat syntymään. "Sisällä on sisällis sota niimpä näytän ulospäin yltiöpositiiviselta , ettei kukaan ainakaan huomaa". Kukaan ei koskaan haavoita minua! - Eikä taas uskalleta olla sellaisia kuin ollaan, koska kuvitellaan että silloin hylätään, tms. Mitä käy jos tunteita kerryttää sisälleen? siitä kirjoittelin aiemmin täällä.
Ajatukset eivät ole totta. Mikään uskomus ei ole totta. Vapauttavaa.
Minulle pettymykset ovat siis olleet vaikeita. Mistä syntyy pettymys?
Siitä- että mielessä on mielikuva/ ajatus siitä miten asioiden pitäisi tapahtua. Mieli on kuvitelmissaan kiinnittynyt ja kuvitellut jotain tulevaa. Pettymys iskee vasten kasvoja, kun " kaikki ei mennytkään niin kuin leffoissa", niinkuin olin kuvitellut. Ilman turhia odotuksia, ei ole petyttävääkään. Voi ottaa elämän vastaan sellaisenaan, voi vaan voittaa ja kokea! Helposti sanottu eikö?
Mehän olemme oppineet haluamaan enemmän ja enemmän, parempaa, kovempaa ja kirkkaampaa!
Ei siinä ole mitään pahaa, sen voi tiedostaa.That's it. Mieli joka tulkitsee todellisuutta, käytännössä aina joko suurentelee tai pienentelee asioita. Todellisuus on.
Siinä että pettyy ei ole mitään pahaa. Se on inhimillinen tunne! Siinä missä kaikki muutkin.
Voisiko kuitenkin nähdä, miten turhaa oli pettyä siitä että kuvitelmat eivät käyneetkään toteen?
Mielikuva ei ole mitään todellista. Tämähetki on.
Aivot taas yleistävät, ja toimimme helposti vanhojen ehdollistumien mukaan.
Itselle esimerkiksi liikkuminen on ollut pakokeino ja turvasatama. Se on ollut keino uskoa että olisin jotenkin vahva. Kun sitten ei pääsekkään liikkumaan, mistä saan huumeeni? Haluaako sitä todella olla vain uskomustensa ohjailemana. No shit sherlock :)
Vapaus ei vertaa eiliseen, ei huomiseen. Se on nyt. Eilinen on jo kuollut. Kuinka monta ajatusta, jotka olet tänään ajatellut olet ajatellut eilenkin? ja toissa päivänä? Usein samat kaavat ja ajatukset toistuvat vain siksi, että ne ovat opittuja. Mutta todellisia? Koe vapaasti, niin ei tarvitse ajatellakkaan niin paljoa.
Voi sattua ja koskea, turhauttaa kun vanhat tavat alkavat rapistumaan ja haihtumaan. Jos se olisi helppoa , jokainen niin tekisi. Se kysyy rohkeutta, raakaa totuudellisuutta ja rehellisyyttä. Ja se on ihanaa!
Kun uskaltaa todella irroittaa jotain vanhasta, avautuu uudelle. Ja sen uuden ei tarvitse olla uusi uni.
Esimerkki tilanne:
Neiti neljä vee, joka on kovin ehdollistunut siihen että koko ajan on oltava tekemistä ja viihdykettä pyytää Ipadia.
Ei heru, nyt voi vaan olla ja leikkiä.
Alkaa kiukuttelu ja itkeminen. Pettymys. Kova pettymys.
Mitä nyt teen? Itku jatkuu.
Ai tuliko pettymys? Ja isä halaa pientä pettynyttä.
Nyökkäys.
Hyvä, kohta se menee ohi.
Toinen nyökkäys. Itkee vielä 30 sekunttia ja unohtaa.
Tunteen sai kokea. Ja se meni ohi.
Niinkuin kaikki muutkin tunteet. This too, will pass- Eckhart Tolle.
Toivon , että jokainen erityisesti jolla on lapsia, tukee heitä kokemaan vapaasti, ilman sitä että mitään tunnetta määritellään hyväksi taikka huonoksi.
Toivon että jokainen kykenisi olemaan hereillä sen suhteen, millaisia turvajärjestelmiä ja kuvitelmia on luonut.
You don't need them. Anymore.
En tarkoita, että mitään ei pitäisi suunnitella. On hyvä että tietää mitä AIDOSTI haluaa, mikä aidosti inspiroi, on hyvä että on suunta.
Mutta niissä riippuminen ei tuota kuin addiktion.
Elämä ei ole sitten kun, se on nytten kun.
Huomioi miten ajatus harhailee lähes jatkuvasti johonkin meneeseen, tai tulevaan.
Mutta onko menneisyys tai tuleva mitään tässä hetkessä todellista? Muuten kuin ajatuksena tai mielikuvana.
Nope.
Eikö ne parhaimmat jutut usein synnykkin kun on sopivasti sponttaniutta, ja vapautta antaa asioiden mennä omalla painollaan?
Ihanasta turhautumisesta teksti täällä.
Mitä voisi tästä hetkestä puuttua, lue täältä.
Hyvänen aika, jollen suunnittele mitään- eihän mitään voi tapahtua!
Minäkö tätä koko palloa pyöritän? Öö , en :)
Vastustelu kolkahti sinne omaan ihanaan nilkkaan, sillä olen ollut melkoisen huono kohtaamaan pettymyksiä. Vastaavasti taas olen halunnut kontrolloida kovasti tiettyjä asioita. Ihan kuin ne toisivat jotain turvaa tai selkeyttä tähän maailmaan, joka tarkemman tutkiskelun alla näyttää pyörivän ihan itsestäänkin.
Mieli etsii tekemistä, jotain johon tarttua. Tässä yhteiskunnassa ( ja aika monessa muussakin...) on jostain syystä opittu malli, jossa tutneiden näyttäminen on suunnilleen häpeällistä. Kel onni on se onnen kätketköön, pahan päivän varalle ja niin edelleen. Entäs sitten ne ns. raskaammalta tuntuvat tunteet?
Suru, pettymys, viha, turhautuminen, hämmennys, epätietoisuus. Moni meistä patoaa näitä sisälleen mutta joku sisimmässä tuntee että " kaikki ei ole ihan hyvin". Tunteen energia jää elämättä, kiellettään, siirretään ja hävetään. Mitä tekee tällöin mieli? Usein etsii jonkun asian johon tarttua. Jonkun asian joka helpottaa. Etsii jonkun asian, johon ripustautua. Suojamekanismit ja turvajärjestelmät alkavat syntymään. "Sisällä on sisällis sota niimpä näytän ulospäin yltiöpositiiviselta , ettei kukaan ainakaan huomaa". Kukaan ei koskaan haavoita minua! - Eikä taas uskalleta olla sellaisia kuin ollaan, koska kuvitellaan että silloin hylätään, tms. Mitä käy jos tunteita kerryttää sisälleen? siitä kirjoittelin aiemmin täällä.
Ajatukset eivät ole totta. Mikään uskomus ei ole totta. Vapauttavaa.
Minulle pettymykset ovat siis olleet vaikeita. Mistä syntyy pettymys?
Siitä- että mielessä on mielikuva/ ajatus siitä miten asioiden pitäisi tapahtua. Mieli on kuvitelmissaan kiinnittynyt ja kuvitellut jotain tulevaa. Pettymys iskee vasten kasvoja, kun " kaikki ei mennytkään niin kuin leffoissa", niinkuin olin kuvitellut. Ilman turhia odotuksia, ei ole petyttävääkään. Voi ottaa elämän vastaan sellaisenaan, voi vaan voittaa ja kokea! Helposti sanottu eikö?
Mehän olemme oppineet haluamaan enemmän ja enemmän, parempaa, kovempaa ja kirkkaampaa!
Ei siinä ole mitään pahaa, sen voi tiedostaa.That's it. Mieli joka tulkitsee todellisuutta, käytännössä aina joko suurentelee tai pienentelee asioita. Todellisuus on.
Siinä että pettyy ei ole mitään pahaa. Se on inhimillinen tunne! Siinä missä kaikki muutkin.
Voisiko kuitenkin nähdä, miten turhaa oli pettyä siitä että kuvitelmat eivät käyneetkään toteen?
Mielikuva ei ole mitään todellista. Tämähetki on.
Aivot taas yleistävät, ja toimimme helposti vanhojen ehdollistumien mukaan.
Itselle esimerkiksi liikkuminen on ollut pakokeino ja turvasatama. Se on ollut keino uskoa että olisin jotenkin vahva. Kun sitten ei pääsekkään liikkumaan, mistä saan huumeeni? Haluaako sitä todella olla vain uskomustensa ohjailemana. No shit sherlock :)
Vapaus ei vertaa eiliseen, ei huomiseen. Se on nyt. Eilinen on jo kuollut. Kuinka monta ajatusta, jotka olet tänään ajatellut olet ajatellut eilenkin? ja toissa päivänä? Usein samat kaavat ja ajatukset toistuvat vain siksi, että ne ovat opittuja. Mutta todellisia? Koe vapaasti, niin ei tarvitse ajatellakkaan niin paljoa.
Voi sattua ja koskea, turhauttaa kun vanhat tavat alkavat rapistumaan ja haihtumaan. Jos se olisi helppoa , jokainen niin tekisi. Se kysyy rohkeutta, raakaa totuudellisuutta ja rehellisyyttä. Ja se on ihanaa!
Kun uskaltaa todella irroittaa jotain vanhasta, avautuu uudelle. Ja sen uuden ei tarvitse olla uusi uni.
Esimerkki tilanne:
Neiti neljä vee, joka on kovin ehdollistunut siihen että koko ajan on oltava tekemistä ja viihdykettä pyytää Ipadia.
Ei heru, nyt voi vaan olla ja leikkiä.
Alkaa kiukuttelu ja itkeminen. Pettymys. Kova pettymys.
Mitä nyt teen? Itku jatkuu.
Ai tuliko pettymys? Ja isä halaa pientä pettynyttä.
Nyökkäys.
Hyvä, kohta se menee ohi.
Toinen nyökkäys. Itkee vielä 30 sekunttia ja unohtaa.
Tunteen sai kokea. Ja se meni ohi.
Niinkuin kaikki muutkin tunteet. This too, will pass- Eckhart Tolle.
Toivon , että jokainen erityisesti jolla on lapsia, tukee heitä kokemaan vapaasti, ilman sitä että mitään tunnetta määritellään hyväksi taikka huonoksi.
Toivon että jokainen kykenisi olemaan hereillä sen suhteen, millaisia turvajärjestelmiä ja kuvitelmia on luonut.
You don't need them. Anymore.
En tarkoita, että mitään ei pitäisi suunnitella. On hyvä että tietää mitä AIDOSTI haluaa, mikä aidosti inspiroi, on hyvä että on suunta.
Mutta niissä riippuminen ei tuota kuin addiktion.
Elämä ei ole sitten kun, se on nytten kun.
Huomioi miten ajatus harhailee lähes jatkuvasti johonkin meneeseen, tai tulevaan.
Mutta onko menneisyys tai tuleva mitään tässä hetkessä todellista? Muuten kuin ajatuksena tai mielikuvana.
Nope.
Eikö ne parhaimmat jutut usein synnykkin kun on sopivasti sponttaniutta, ja vapautta antaa asioiden mennä omalla painollaan?
Ihanasta turhautumisesta teksti täällä.
Mitä voisi tästä hetkestä puuttua, lue täältä.
Tunnisteet:
ajatukset,
eevi,
ego,
elämä,
pelko,
rehellisyys,
vapaus,
yleistäminen
maanantai 21. tammikuuta 2013
Erityisen erillinen
Toistuuko samat kaavat elämässä?
Todellisuuden kohtaamista on helppo siirtää. Tunteiden kokemista on helppo siirtää.
Läsnäoleva ainoa todellinen hetki on helppo peittää ajatuksilla,kuvitelmilla ja uskomuksilla. Tähän me olemme saaneet hyvän koulutuksen.
Hyväksynnästä ja menestyksestä tulee helposti huume, jota tulee saada lisää.
Mielelle ei riitä mikään. Joko se pelkää jäävänsä jostain paitsi tai ilman jotain, tai vastaavasti pelkää menettävänsä jotain saavutettua. Olisiko vapauttavaa unohtaa hetkeksi, tai vaikka loppuelämäksi pelko ja alitajuinen hätä? Parasta on se , että että mitään todellista hätää tai pelättävää ei ole.
Mieltä pyritään usein vahvistamaan eri elämänvaiheina erilaisten asioiden kautta, yleensä ulkoisten, kuten perheen, ystävien, ryhmien ja työn kautta. Mitä turvallisempi ja stabiilimpi elämä - sen parempi elämä, pelokas uskoo. Ainakin hetken. Ohikiitävän hetken.
Tähän ansaan on erityisen helppo pudota senkin vuoksi, että kaikki muutkin tekevät niin.
Puhutaan “ massa tiedostamattomuudesta”. Koska kaikki muutkin uskovat että näin kuuluu tehdä - sen täytyy olla oikein.
Onko todella? Yhä useampi onneksi jo uskaltaa kyseenalaistaa yleisiä normeja. Ei siksi , että niissä olisi mitään vikaa, vaan siksi että on hyvä ajatella itse eikä omaksua mitään vaan koska kaikki muutkin ympärillä tekevät niin. Ovatko ne muut onnellisia tai vapaita?
Toisilla mieli on kuin tuuliviiri, ei koskaan paikallaan.
Elämä mielen vallassa, on elämää sätkynukkena. Se on reagointia jatkuviin ympäristöistä ärsykkeisiin ja elämistä ajatusten ja tunteiden hallitsemana. Uskomuksemme riepottelevat meitä mennen tullen, emmekä tajua kysyä miksi toimin kuten toimin? Koska tämä oikeasti aidosti tuntuu hyvältä, lopputuloksesta riippumatta? Vai koska olen vain oppinut toimimaan näin enkä tiedä miten muutenkaan toimia.
Ihmiseltä puuttuu tieto kahdesta elämän peruskysymyksestä: Kuka minä olen ja miksi olen täällä? Jos näihin kysymyksiin ei tiedä vastausta, niin ei ole ihme, että turhauttaa ja tätä turhautumista paetaan kaikenlaisiin hetkellistä mielihyvää ja mieltä vahvistavien asioiden pariin.
Näin syntyy iso kasa riippuvuuksia. Kaipaamme niin kovasti jotain, joka täyttäisi viimeinkin olomme ja odotuksemme! Se ei vain koskaan voi tulla mistään ulkoapäin. Turhautuminen ei kuitenkaan ole huono asia - päinvastoin.
Suomessakin on jo viime vuosina eletty itsensä kehittämisen nousukautta. Toisaalta tämä on äärimmäisen hienoa, ja eteenpäin menoa pelkästä puuduttavaan ja ohjelmoituun elämään tyytymisestä. Itsensä kehittäminen voi olla myös koukku, ja uusi kiinnikke. Jos on aina luettava uusimmat kirjat, oltava siellä missä tapahtuu, opittava lisää ja verkostoiduttava , voi miettiä miten vapaa todellisuudessa on? Tähän lankaan olen itsekkin haksahtanut. Se on uusi ohjelmointi korvaamassa vanhaa. Se on toki luultavasti paljon hedelmällisempi ja antoisampi kuin aiempi, mutta totuuden kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.
Totuus ei kuitenkaan sulje pois itsensä kehittämistä. Miten voisikaan.
Totuus on aina riippumaton lopputuloksesta. Ei käydä seminaareissa ollaksemme parempia tai pelosta että jäisi jostain paitsi. Jos sinne tuntuu aidosti hyvältä mennä, sinne menee vain menemisen vuoksi. Vapaudessa mikään ei ole riippuvaista mistään. Ei ole sitten kun.
Ole rehellinen itsellesi jos tuntuu siltä että on hyvä vielä kasvattaa omaa erityisyyttä ja henkilökohtaista menestystä, anna palaa! Tämä on myös tärkeää mielelle, jotta se voi lopulta kyllästyä itseensä.
Minun piti myös keretä saavuttaa unelmiani, ja enemmänkin vain huomatakseni että vaikka elää unelmaansa se ei ole tae onnellisuudesta. Onnellisuus on sisäinen tila ja kokemus.
Henkisyydestä kiinnostuessaan ihmiset usein haluavat päästä eroon henkilökohtaisesta kärsimyksestään, säilyttää jatkuvan sisäisen rauhan ja voida hyvin. Tämä onkin hyvä porkkana monelle. Vapaus ei tule tavoittelemalla, se ei tule yrittämällä. Se ei tule “ tekemällä kaikkea oikein”.
Muistan kun kasvoilleni iski “ En ole korvaamaton”.
Koska ei ole mitään erillistä minää, mikään saavutuksistanikaan ei ole mitenkään henkilökohtainen. Elämä on kokoajan toiminut tämän keho-mieli hahmon kautta.
Erityisyydestä luopuminen voi kirpaista, mutta vain hetken. Erityisyydessä on aina vastakkain asetteluna pelko oman erityisyytensä menettämisestä.
Ei tarvitse kuin selata facebookkia hetken aikaa huomatakseen miten kiivaasti ihmiset hakevat erityisyyttä. Ei tarvitse kuin hetki katsella ympärilleen niin voi huomata miten ihastuneita ihmiset ovat mielellään erityisyyteen ja paremmuuteen. Se on ihan ok. Tässäkään ei ole mitään tuomittavaa, senkin voi hyväksyä. Tämänkään huomaaminen ei tee kenestäkään erityistä tai parempaa. Tottakai me olemme kaikki erilaisia. Mutta emme mitenkään erityisiä. Meillä on erilaisia ominaisuuksia siinä missä jokainen kukkakin on erilainen.
Jos et ole erillinen, et voi olla erityinenkään. Todellisessa minässäsi ei ole mitään omaperäistä, massasta erottuvaa eikä muiden yläpuolelle nostavaa.
Se on ihme itsessään. Se on jotain niin yksinkertaisen kaunista, tasapainoista ja aina läsnä.
Todellisuuden kohtaamista on helppo siirtää. Tunteiden kokemista on helppo siirtää.
Läsnäoleva ainoa todellinen hetki on helppo peittää ajatuksilla,kuvitelmilla ja uskomuksilla. Tähän me olemme saaneet hyvän koulutuksen.
Hyväksynnästä ja menestyksestä tulee helposti huume, jota tulee saada lisää.
Mielelle ei riitä mikään. Joko se pelkää jäävänsä jostain paitsi tai ilman jotain, tai vastaavasti pelkää menettävänsä jotain saavutettua. Olisiko vapauttavaa unohtaa hetkeksi, tai vaikka loppuelämäksi pelko ja alitajuinen hätä? Parasta on se , että että mitään todellista hätää tai pelättävää ei ole.
Mieltä pyritään usein vahvistamaan eri elämänvaiheina erilaisten asioiden kautta, yleensä ulkoisten, kuten perheen, ystävien, ryhmien ja työn kautta. Mitä turvallisempi ja stabiilimpi elämä - sen parempi elämä, pelokas uskoo. Ainakin hetken. Ohikiitävän hetken.
Tähän ansaan on erityisen helppo pudota senkin vuoksi, että kaikki muutkin tekevät niin.
Puhutaan “ massa tiedostamattomuudesta”. Koska kaikki muutkin uskovat että näin kuuluu tehdä - sen täytyy olla oikein.
Onko todella? Yhä useampi onneksi jo uskaltaa kyseenalaistaa yleisiä normeja. Ei siksi , että niissä olisi mitään vikaa, vaan siksi että on hyvä ajatella itse eikä omaksua mitään vaan koska kaikki muutkin ympärillä tekevät niin. Ovatko ne muut onnellisia tai vapaita?
Toisilla mieli on kuin tuuliviiri, ei koskaan paikallaan.
Elämä mielen vallassa, on elämää sätkynukkena. Se on reagointia jatkuviin ympäristöistä ärsykkeisiin ja elämistä ajatusten ja tunteiden hallitsemana. Uskomuksemme riepottelevat meitä mennen tullen, emmekä tajua kysyä miksi toimin kuten toimin? Koska tämä oikeasti aidosti tuntuu hyvältä, lopputuloksesta riippumatta? Vai koska olen vain oppinut toimimaan näin enkä tiedä miten muutenkaan toimia.
Ihmiseltä puuttuu tieto kahdesta elämän peruskysymyksestä: Kuka minä olen ja miksi olen täällä? Jos näihin kysymyksiin ei tiedä vastausta, niin ei ole ihme, että turhauttaa ja tätä turhautumista paetaan kaikenlaisiin hetkellistä mielihyvää ja mieltä vahvistavien asioiden pariin.
Näin syntyy iso kasa riippuvuuksia. Kaipaamme niin kovasti jotain, joka täyttäisi viimeinkin olomme ja odotuksemme! Se ei vain koskaan voi tulla mistään ulkoapäin. Turhautuminen ei kuitenkaan ole huono asia - päinvastoin.
Suomessakin on jo viime vuosina eletty itsensä kehittämisen nousukautta. Toisaalta tämä on äärimmäisen hienoa, ja eteenpäin menoa pelkästä puuduttavaan ja ohjelmoituun elämään tyytymisestä. Itsensä kehittäminen voi olla myös koukku, ja uusi kiinnikke. Jos on aina luettava uusimmat kirjat, oltava siellä missä tapahtuu, opittava lisää ja verkostoiduttava , voi miettiä miten vapaa todellisuudessa on? Tähän lankaan olen itsekkin haksahtanut. Se on uusi ohjelmointi korvaamassa vanhaa. Se on toki luultavasti paljon hedelmällisempi ja antoisampi kuin aiempi, mutta totuuden kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.
Totuus ei kuitenkaan sulje pois itsensä kehittämistä. Miten voisikaan.
Totuus on aina riippumaton lopputuloksesta. Ei käydä seminaareissa ollaksemme parempia tai pelosta että jäisi jostain paitsi. Jos sinne tuntuu aidosti hyvältä mennä, sinne menee vain menemisen vuoksi. Vapaudessa mikään ei ole riippuvaista mistään. Ei ole sitten kun.
Ole rehellinen itsellesi jos tuntuu siltä että on hyvä vielä kasvattaa omaa erityisyyttä ja henkilökohtaista menestystä, anna palaa! Tämä on myös tärkeää mielelle, jotta se voi lopulta kyllästyä itseensä.
Minun piti myös keretä saavuttaa unelmiani, ja enemmänkin vain huomatakseni että vaikka elää unelmaansa se ei ole tae onnellisuudesta. Onnellisuus on sisäinen tila ja kokemus.
Henkisyydestä kiinnostuessaan ihmiset usein haluavat päästä eroon henkilökohtaisesta kärsimyksestään, säilyttää jatkuvan sisäisen rauhan ja voida hyvin. Tämä onkin hyvä porkkana monelle. Vapaus ei tule tavoittelemalla, se ei tule yrittämällä. Se ei tule “ tekemällä kaikkea oikein”.
Muistan kun kasvoilleni iski “ En ole korvaamaton”.
Koska ei ole mitään erillistä minää, mikään saavutuksistanikaan ei ole mitenkään henkilökohtainen. Elämä on kokoajan toiminut tämän keho-mieli hahmon kautta.
Erityisyydestä luopuminen voi kirpaista, mutta vain hetken. Erityisyydessä on aina vastakkain asetteluna pelko oman erityisyytensä menettämisestä.
Ei tarvitse kuin selata facebookkia hetken aikaa huomatakseen miten kiivaasti ihmiset hakevat erityisyyttä. Ei tarvitse kuin hetki katsella ympärilleen niin voi huomata miten ihastuneita ihmiset ovat mielellään erityisyyteen ja paremmuuteen. Se on ihan ok. Tässäkään ei ole mitään tuomittavaa, senkin voi hyväksyä. Tämänkään huomaaminen ei tee kenestäkään erityistä tai parempaa. Tottakai me olemme kaikki erilaisia. Mutta emme mitenkään erityisiä. Meillä on erilaisia ominaisuuksia siinä missä jokainen kukkakin on erilainen.
Jos et ole erillinen, et voi olla erityinenkään. Todellisessa minässäsi ei ole mitään omaperäistä, massasta erottuvaa eikä muiden yläpuolelle nostavaa.
Se on ihme itsessään. Se on jotain niin yksinkertaisen kaunista, tasapainoista ja aina läsnä.
Tunnisteet:
eevi,
ego,
elämä,
läsnäolo,
menestys,
mieli,
muutos,
pelko,
tietoisuus,
tunnetila,
tunteet,
turhautuminen,
vapaus
tiistai 15. tammikuuta 2013
Hokkus pokkus,vaiko todellisuus?
Kirjoittelin aiemmin hylkäämisen pelosta ja peloista yleensäkkin täällä.
Rakas ystäväni kenet tuolloin mainistin kävi jokunen aika sitten kanssani juttelemassa ja oli suuri ilo saada tänään tälläinen viesti:
Rakas ystäväni kenet tuolloin mainistin kävi jokunen aika sitten kanssani juttelemassa ja oli suuri ilo saada tänään tälläinen viesti:
"Hei Eevi
Mun hylkäämisen pelko ei oo oireillu sun session jälkee ollenkaan mua ei ahista ja tuntuu kun oisin löytänyt jonkun sisäisen rauhan itsen kanssa.. En tiiä ymmärrätkö mitä tarkotan mut anyway kiiitos Mä kävin kaks vuotta terapiassa missä sivuttiin myös tätä ongelmaa muutaman muun problematiikan lisäksi ja siis muihin vaivoihin sain apuja sieltä mutten koskaan tähän. En voi uskoa tätä todeksi!"
Tämä on onneksi jotain, mihin ihan jokainen pystyy ja kykenee! Ei se vaadi terapiaa, ei se vaadi vuosien itsetutkiskelua. Tässä tapauksessa se vaati lähinnä muutaman vanhan ehdollistuman " purkamista" , ajattelun ja tunteisiin samaistumisen " läpi näkemistä".
Ei hokkus pokkusta. Tunteen hyväksymistä, tunnekuonan vapauttamisen ja aidon kohtaamisen. Ei työnnetä mitään pois, ei takerruta.
Mun hylkäämisen pelko ei oo oireillu sun session jälkee ollenkaan mua ei ahista ja tuntuu kun oisin löytänyt jonkun sisäisen rauhan itsen kanssa.. En tiiä ymmärrätkö mitä tarkotan mut anyway kiiitos Mä kävin kaks vuotta terapiassa missä sivuttiin myös tätä ongelmaa muutaman muun problematiikan lisäksi ja siis muihin vaivoihin sain apuja sieltä mutten koskaan tähän. En voi uskoa tätä todeksi!"
Tämä on onneksi jotain, mihin ihan jokainen pystyy ja kykenee! Ei se vaadi terapiaa, ei se vaadi vuosien itsetutkiskelua. Tässä tapauksessa se vaati lähinnä muutaman vanhan ehdollistuman " purkamista" , ajattelun ja tunteisiin samaistumisen " läpi näkemistä".
Ei hokkus pokkusta. Tunteen hyväksymistä, tunnekuonan vapauttamisen ja aidon kohtaamisen. Ei työnnetä mitään pois, ei takerruta.
Mikä on sinulle tärkeää? En tarkoita nyt sitä mikä olisi ihan kiva juttu, vaan mikä on niin jäätävän polttavan tärkeää, että et kykene tukahduttamaan tuota tarvetta?Pelko vai vapaus? Kysy tämä kysymys tarpeen mukaan itseltäsi vaikka satoja kertoja. Erityisesti niissä " haastavimmissa" hetkissä. Muutos tapahtuu helpoiten silloin, kun se ei enää voi olla tapahtumatta.
Unohda tulevaisuuden unelmat tai saavuttaminen, vaan keskity tähän kyseiseen hetkeen, joka sinulla on nyt käsilläsi? Mikä on nyt tärkeintä? Pelko vai vapaus?
Kuvittele esimerkiksi ristiriita tilanne toisen henkilön kanssa. Onko juuri sillä hetkellä tärkeämpää että todistat olevasi oikeassa/ varot puhumasta suoraan jottet joutuisi häpeämään/ joku muu pelosta kumpuva toiminta vai se että hyväksyt sen hetken, sekä toisen henkilön täydellisesti? Mitä vapaus tekee tässä tilanteessa? Vapaus ei tarkoita ettei koskaan kohtaisi ristiriita tilateita tai haasteita, vaan päin vastoin. Jossain kohdin usein jopa muuttuu mahdottomaksi toimia vapautta vastaan. On mahdotonta enää olla epärehellinen elämälle.Se voi olla hämmentävääkin, sillä vielä iso osa ympärillä olevistamme ihmisistä ovat tottuneet mm. siihen että vältämme viimeiseen asti olemasta erimieltä, tai vältämme viimeiseen asti katsomasta peiliin.
Olet joka hetki juuri oikeassa paikassa juuri oikeaan aikaan.
Tärkeintä on olla rehellinen itselleen. Unohda mielikuvat ja ajatukset siitä miten tulisi olla. Myös kaikki ajatukset ja kuvitelmat vaikkapa henkisyydestä ja sen tavoittelusta. Jos aidosti ja todellisuudessa koet haluavasi vielä tavoitella henkilökohtaista menestystä, tee se! Siinä ei ole mitään väärää tai pahaa. Muista kuitenkin, että se palo joka sisälläsi on , ei täyty niin pitkään kuin koet olevasi jotenkin erillinen muusta elämästä ja etsit onnea tai helpotusta ulkoa päin.
Mistä tunnista parhaiten egon? Se jahtaa onnellisuutta ja hyvinvointia. Mitä ihmeellisimmistä asioista.
Joku jahtaa sitä henkisyydestä, joku urheilusta, joku harrastuksista, joku työstä, joku alkoholista, joku ihmissuhteista tai jostain muusta. Ihan sama mistä. Kuvitelmissa tällöin jostain muualta voi tulla täyttymys.
Tämä on mailman yksinkertaisin todeta, ja lopulta myös yksinkertaista kokea.
Aito onnellisuus vain on. Ilman mitään syytä.
Jostan syystä näyttää siltä, että kaikki tapahtuu omalla painollaan, ilman minuakin. Monet kerrat olen tuntenut raastavaa halua tehdä jotain, pönkittää “ tietäjä” ja “ auttaja” egoani, mutta tunnistettuani tuon olen jättänyt niin tekemättä. Ei tässä ole kyse minusta.Mieli haluaisi omia oivalluksia ja hahmottaa tätä joksikin tietämykseksi, joka jo itsessään on mahdoton tehtävä. Valitsen tällöin taas vapauden. Joskus huomasin tämän vasta jälkeen päin. Sekin on ihan ok. Tällöin syytökset tai sättimiset eivät auta, vaan taas kerran sen hyväksyminen mikä on totta.
Ja kohta jo naurattaa. Voi sanoa suoraan vaikka senkin että nyt huomaa vanhojen käytösmallien ja ajautuskuvioiden yrittävän nousta. Istu niiden kanssa vaikka kymmenen minuuttia, määrittelemättä tai lähtemättä ajatuksen tarinaan mukaan.Ole ja hyväksy vain.
Mielenrauhaa ei tarvitse etsiä. Se on mukanasi ja matkassasi kokoajan. On turha odottaa valaistumista, vapautumista tai onnellisuutta joskus tule tulevaisuudessa. Todellisuus on juuri nyt, ja juuri nyt voit olla totuudellinen. Lisäämättä tai poistamatta todellisuudesta mitääån.
Mitä voi tästä hetkestä puuttua? Se on sitä mitä se on. Vain odotukset ja kuvitelmat voivat viedä tästä hetkestä sen aidon hohdon pois.
Tämä näkyy usein myös ihmissuhteissa. Eräs tuttuni oli unelmoinut parisuhteen kuuluvan olla tietynlaista. Käydään yhdessä kävelyillä, saunassa ja toinen puhuu hänelle tietyllä tavalla ja niin edelleen. Ihania asioita. Mutta olemalla kiinni kuvitelmissaan, hänen oli vaikea ottaa suhde vastaan sellaisenaan kuin se oli oikeasti. Toista osa-puolta oli haastava kohdata sellaisena kuin hän aidosti oli, koska mieli oli niin kiinnittynyt unelmiin. Yhteisistä hetkistä meni äkkiä aitous, kun mieli jo suunniteli “ millainen on täydellinen koti-ilta” . Eikö iltaa voisi ottaa vastaan sellaisenaan kuin se ilmenee, odotuksitta?
Sponttaanius on luonnollista, ihanaa ja voit vain voittaa ja yllättyä. Voit ottaa todellisuuden vastaan ilman odotuksia, ilman kiinni oloa mistään lopputuloksista. Sponttaanius ei tarkoita vastuuttomuutta, tai sitä että toimisi hallitsemattomasti. Enemmänkin sponttaanius on sitä, että tekee elämälle tilaa. Jos elämä on suunniteltu jo päässä etukäteen, ei ihme että alkaa jossain kohdin turhauttamaan ja tylsistyttämään. Tylsistyminenkin on osa egon luonnetta. Jos olet todella hereillä, voit todella , joka hetki nähdä miten ihmeellistä kaikki on.
Kun päästää irti lopputuloksesta ja tavoittelusta, ihmeitä alkaa tapahtumaan. Myös niinsanotun heräämisen suhteen. Kun päästää irti siitä uskomuksesta, että olisi jotain löydettävää tai etsittävää löytää tämän hetken. Mieli on kuitenkin vahva, ja toimii edelleen niinkuin aina ennenkin. Monilla on sadun omaisia kuvitelmia mm. siitä että havahduttuaan kaikki ajattelu lakkaisi ja elämä olisi ihanaa, autuasta aina vaan.
Ajattelua ja tunteita on edelleen, mutta näet ja tunnet myös selkeästi miten mieli toimii. Kuten jo sanottu, herääminen ei ole minkään loppu taikka valmistuminen.
Sitä voisi kuvata yhtä arkiseksi asiaksi kuin se että olit katsomassa elokuvaa, jonka juoneen ja tapahtumiin olit uppoutunut syvästi. Sitten havahdut ja muistat että kyseessä olikin vain elokuva, ei mitään sen ihmeellisempää. Ei enkelparvien laulua, ei ikuista rakkauden liekin valoa tai lootus asennossa istuvia munkkeja. Vain valkokangas.
Tunnisteet:
eevi,
ego,
elämä,
pelko,
rehellisyys,
tarkoitus,
tietoisuus,
tunteet,
uskomus,
vapaus
lauantai 12. tammikuuta 2013
Mitä NLP on ja mitä se ei ole
On mahdotonta sanoin kuvailla mitä NLP on. Helpompaa olisi kertoa mitä se ei ole.
NLP ei ole mikään yksi ja ainoa totuus. Se ei ole mikään ratkaisu kaiken mailman haasteisiin.
Itse olen maailman kiitollisin, että olen joskus löytänyt NLPn pariin ja saanut lisäksi olla kouluttamassa sitä lukuisille henkilöille. Niinkuin monessa muussakin elämän kontekstissa, kuuluu ensin "kiinnittäytyä" ja myöhemmin päästää irti. Olen aiemmin sortunut NLP:n suhteen ylihypetykseen ja pitänyt sitä ratkaisuna lähes kaikkeen. Forgive me, olin väärässä. NLP on edelleen äärimmäisen hieno työkalu, mutta se on vain työkalu. Se tarjoaa ymmärrystä mm. mielen toimminnasta ja todella tutkimalla (huom. ei sokeasti uskomalla) on mahdollista löytää ihmeellisiä asioita. Kartta ei ole maasto.
Monet asiat, joita olen täälläkin blogissa kirjoitellut eivät kuitenkaan ole varsinaisesti yhteydessä NLP:hen. Toisaalta, en olisi kuitenkaan koskaan päätynyt näihin ymmärryksiin tai "ei ymmärryksiin" ilman NLP:n oppeja. Kun raadollisen rehellisesti tutkii kysymystä " mikä on aivan varmasti totta?" on saanut kyseenalaistaa KAIKKI vanhat oppinsa ja uskomuksensa. Myös NLP:hen liittyen. Tiedolla ei tee mitään, kokemuksella tekee. Tämä on vain syväntänyt ymmärrystäni mielen toiminnasta.
NLP:n kehittäjäkin on moneen kertaan sanonut että kokeminen ratkaisee, mutta sitä niin helposti haluaa vain omaksua tietoa, kokematta aidosti itse. Tämäkin taitaa kuulua mielen luonteeseen. Olisi niin kiva tietää, mutta mitä voi todella varmasti tietää? Aito kokeminen takertumatta totuuksiin on vapauttavaa, ihanaa , kevyttä. Tiedolle ja kehitykselle on myös paikkansa, mutta sokeasti ei kannata uskoa mihinkään.
NLP on huikea juttu, mutta ehkä se on vähän paisunut siinä uskomuksessa, että sen tulisi olla ratkaisu kaiken maailman ongelmiin. Jenkkihypetys on vain kuvottavaa, aitous ja rehellisyys on kaunista, todellista ja vapauttavaa. On totta että voimme hyvin paljon tietää mielestä ja sen toiminnasta, mutta mikä on se ihmeellinen voima mielen takana, jota tuskin voi koskaan selittää? Mikään suuntaus, teoria tai metodi ei voi tarjota kuin malleja ja suuntaviivoja, ei koskaan totuutta. Kuinka vapauttavaa. Näkemällä mielen taakse, näet mielen toiminnan. Olet vapaa sen jojottamisesta, sillä tunnet rakkaimman vihollisesi. Sitä ei vihata hengiltä, vaan tiedostetaan sen toiminta. Respect. Ei työnnetä pois , eikä tartuta mihinkään.
“Enlightenment is a destructive process. It has nothing to do with becoming better or being happier. Enlightenment is the crumbling away of untruth. It's seeing through the facade of pretence. It's the complete eradication of everything we imagined to be true.”
― Adyashanti
Pidämme tätä pään siäistä totuuden torvea helposti itsenämme.
“Ajattelen siis olen”, sanoi Descrates. Mutta tämä on iso harha.
Emme me ole ajatuksemme. Mistä voimme esimerkiksi tietää mikä on seuraava ajatuksemme? Ajattelua, kokemista ja tuntemista tapahtuu mutta ne emme ole me. Esimerkiksi kun synnymme ja olemme pieniä lapsia, meillä on vain kaksi pelkoa: kovat äänet sekä putoaminen. Kaikki muut pelot, uskomukset ja ajatusmallit opitaan sen jälkeen.
Ei kukaan synny esim. Huonon itsetunnon kanssa. Stressi, tunteet, masennus kuten onnellisuuskin syntyvät tarinasta jota itsellemme kerromme, ajatusten kautta. Tarina ei kuitenkaan ole läsnä nyt, vaan se on menneessä tai tulevassa.
En mä pysty asenteesta - pystyn mihin tahansa.
Palkkatyöläisestä yrittäjäksi.
Läheisriippuvaisesta vapaaksi.
Vapaasta aitoon ja rakastavaan suhteeseen.
Neidistä vaimoksi.
Monenmoista roolia ja identiteettiä joihin on liittänyt itseään.
Vapaana rooleista olo on ihanaa! Voi tehdä kaikkea mitä aiemminkin, vapaana omista leimoistaan tai kuvittelluista velvollisuuksista. Ei ole painetta olla minkäänlainen, koska ei ole minkäänlainen. Mielelle tämä oli rankkaa ja surullistakin irroittaa. Se niin tahtoi olla jotain. Rooleja tuli tietoisuuteen yksikerrallaan. Ne kyseenalaistettiin. Tutkittiin niihin liittyviä uskomuksia ja odotuksia. Ja sitten taas tutkittiin näiden paikkansa pitävyys.
Paradoksaalista on se, että kun ei ole mitään tarvetta olla mitään erityistä, iso tiedostamaton paine katoaa savuna ilmaan. Täytyy kyllästyä todella itseensä.
Enkä sano, ettenkö olisi vieläkään totaalisen kyllästynyt. Jaksanhan kuitenkin kirjoittaa jo mennyttä tarinaani. Kivi kerrallaan! Vapautuminen ei ole mikään viimeinen pysäkki, päin vastoin se on alku. Älä koskaan luule olevasi perillä, se on mahdotonta. On myöskään mahdotonta löytää yhtään mitään muuta todellista kuin tämä hetki.
Ne ongelmat tai haasteet joita näemme maailmassa ovat heijastusta sisäisistä ristiriidoistamme, uskomuksista, peloista, epävarmuuksista, ahneudesta jne. Mikä tahansa asia, mikä ärsyttää ja nostattaa tunteita on peili itsestämme. Näemme toisissa ihmisissä itsemme. Näemme ongelmissa omat ongelmamme ja koemme negatiivisia tunteita, koska koitamme tiedostamattamme kieltää oman osuutemme ongelmaan. Sisälle tukahdetetut tunteet luovat ristiriitoja. Kun tiedostamme tämän, vapaudumme ja näkökulma muuttuu.Kun kohtaat voimakasta ärsytystä jotain muuta kohtaan, tutki mikä hänessä tai tässä toiminnassa sinua ärsyttää? Missä tilanteissa itse toimit niin? Mitä haluaisit sanoa tälle henkilölle?
Anna anteeksi, ja mene eteenpäin.
Vapaus on sitä, että käytännössä ei tarvitse luopua mistään. Vapautuessamme luovumme ainoastaan mielen illuusioista, mutta se pitääkin jokaisen oivaltaa itse. Mielemme haluaa ajatella "pitääkö minun luopua tuosta, jotta voin vapautua?" Näin kuvittelin joskus itsekin. Portti on auki koko ajan. Itseasiassa, ei ole mitään porttia joka pidättelisi. Pahin ja ainoa vastustaja on mielesi.
Tätä vastustajaa ei voitetta vihalla, vaan tuntemalla sen toiminta. Mieli haluaa tehdä asiat monimutkaisiksi, hankaliksi. Totuus on kuitenkin äärimmäisen helppo ja yksinkertainen juttu.
Sen sijaan että tutkisi miten olla totuudellinen, voi olla helpompi tutkia sitä miten ei ole. Mitä jatkuvasti tekee väistelläkseen totuutta ja läsnäolevaa hetkeä?
Entä jos et uskoisi tuohon ajatuskeen? Oletko aivan varma että se on totta?Mitä voit oppia tästä? Mihin tarvitsit tätä kokemusta?Anna anteeksi ja mene eteenpäin.
Vapaus on sitä, että käytännössä ei tarvitse luopua mistään. Vapautuessamme luovumme ainoastaan mielen illuusioista, mutta se pitääkin jokaisen oivaltaa itse. Mielemme haluaa ajatella "pitääkö minun luopua tuosta, jotta voin vapautua?" Näin kuvittelin joskus itsekkin. Portti on auki koko ajan. Itseasiassa, ei ole mitään porttia joka pidättelisi. Pahin ja ainoa vastustaja on mielesi.
Sen sijaan että tutkisi miten olla totuudellinen, voi olla helpompi tutkia sitä miten ei ole. Mitä jatkuvasti tekee väistelläkseen totuutta ja läsnäolevaa hetkeä?
Suomessakin on jo viime vuosina eletty itsensä kehittämisen nousukautta. Toisaalta tämä on äärimmäisen hienoa, ja eteenpäin menoa pelkästä puuduttavaan ja ohjelmoituun elämään tyytymisestä. Itsensä kehittäminen voi olla myös koukku, ja uusi kiinnikke. Jos on aina luettava uusimmat kirjat, oltava siellä missä tapahtuu, opittava lisää ja verkostoiduttava, voi miettiä miten vapaa todellisuudessa on? Tähän lankaan olen itsekkin haksahtanut. Se on uusi ohjelmointi korvaamassa vanhaa. Se on toki luultavasti paljon hedelmällisempi ja antoisampi kuin aiempi, mutta totuuden kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.
Totuus ei kuitenkaan sulje pois itsensä kehittämistä. Miten voisikaan.
Totuus on aina riippumaton lopputuloksesta. Ei käydä seminaareissa ollaksemme parempia tai pelosta että jäisi jostain paitsi. Jos sinne tuntuu aidosti hyvältä mennä, sinne menee vain menemisen vuoksi. Vapaudessa mikään ei ole riippuvaista mistään. Ei ole sitten kun.
Ole rehellinen itsellesi jos tuntuu siltä että on hyvä vielä kasvattaa omaa erityisyyttä ja henkilökohtaista menestystä, anna palaa! Tämä on myös tärkeää mielelle, jotta se voi lopulta kyllästyä itseensä.
Menenkö nyt lenkille vain piiskaamaan itseäni koska ( kuvittelen) olevani sen jälkeen parempi ihminen?
Oivalsin, että minun piti ensin kasvattaa tarpeeksi arvostusta omaa itseäni kohtaan, jotta pystyin luopumaan siitä. Tämä tosin piti oivaltaa monta monta kertaa eri konteksteissa, ennen kuin sen vihdoin sisäisti. Uusia, parempia kiinnikkeitä tulee niin kauan, kunnes kyllästyy lopullisesti itseensä. Masennukseen kiinnittyneestä positiivisuuteen kiinnittyjäksi.
Aina kun luulet olevasi jossain/toimivasi oikein, kyseenalaista. Ole rehellinen, etenkin itsellesi. Mistä tekoihisi/ajatuksiisi pohjaavat arvot kumpuavat? Tulevatko ne vanhemmiltasi, kavereiltasi, medialta, henkisistä kirjoista, guruilta, omista tulkinnoista perustuen mihin? Sen jälkeen kun luovutat (uusistakin) uskomuksestasi, matkasi helpottuu ja avautuu jälleen vapaammin.
Minun piti myös keretä saavuttaa unelmiani, ja enemmänkin vain huomatakseni että vaikka elää unelmaansa se ei ole tae onnellisuudesta. Onnellisuus on sisäinen tila ja kokemus.
Summasummarum:
NLP on makea juttu. Sen voi käsittää monella tapaa. Mieheni kuvaa NLP:tä hyvin, se on kuin uuden kielen opettelua. Onko Espanjan kielessä jotain "totta tai tarua"? Ei. Se on universaali käyttäytymisen ja vuorovaikutuksen kieli.
Aivojen käyttöopas joka avaa monille uusia ymmärryksiä ja havahtumista mielen ihmeellisen maailmaan.
Suosittelen jokaiselle joka haluaa ymmärtää mielen ja aivojen toimintaa paremmin NLP:n opiskelua. Olen saanut ohjata myös henkisen hyvinvoinnin valmennusta, jossa päästään suoraan ytimeen. Tämä ei varsinaisesti ole NLP:tä, vaan jotain ihan muuta. Jotta voimme kuitenkin mennä eteenpäin ja tutkia yhä syvemmin olemisen olemusta, olemme luomassa jotain ihan uutta. Siitä lisää lähipäivinä.
NLP:lle on paikkansa tietyssä kontekstissa, ja koulutankin sitä ilolla edelleen.
Olemisen ihmeelle ja itsensä tuntemiselle ( tai jopa sen tuntemiselle mitä ei ole) on myös paikkansa kun halutaan tietää vastaus kysymykseen " kuka olen ja mistä tässä kaikessa on oikein kysymys"?
Maailma on täynnä ihmeellisiä asioita, enkä varmaan koskaan kyllästy sen ihmeiden tutkimiseen. Älä sinäkään koskaan pysähdy. Eteenpäin.
NLP ei ole mikään yksi ja ainoa totuus. Se ei ole mikään ratkaisu kaiken mailman haasteisiin.
Itse olen maailman kiitollisin, että olen joskus löytänyt NLPn pariin ja saanut lisäksi olla kouluttamassa sitä lukuisille henkilöille. Niinkuin monessa muussakin elämän kontekstissa, kuuluu ensin "kiinnittäytyä" ja myöhemmin päästää irti. Olen aiemmin sortunut NLP:n suhteen ylihypetykseen ja pitänyt sitä ratkaisuna lähes kaikkeen. Forgive me, olin väärässä. NLP on edelleen äärimmäisen hieno työkalu, mutta se on vain työkalu. Se tarjoaa ymmärrystä mm. mielen toimminnasta ja todella tutkimalla (huom. ei sokeasti uskomalla) on mahdollista löytää ihmeellisiä asioita. Kartta ei ole maasto.
Monet asiat, joita olen täälläkin blogissa kirjoitellut eivät kuitenkaan ole varsinaisesti yhteydessä NLP:hen. Toisaalta, en olisi kuitenkaan koskaan päätynyt näihin ymmärryksiin tai "ei ymmärryksiin" ilman NLP:n oppeja. Kun raadollisen rehellisesti tutkii kysymystä " mikä on aivan varmasti totta?" on saanut kyseenalaistaa KAIKKI vanhat oppinsa ja uskomuksensa. Myös NLP:hen liittyen. Tiedolla ei tee mitään, kokemuksella tekee. Tämä on vain syväntänyt ymmärrystäni mielen toiminnasta.
NLP:n kehittäjäkin on moneen kertaan sanonut että kokeminen ratkaisee, mutta sitä niin helposti haluaa vain omaksua tietoa, kokematta aidosti itse. Tämäkin taitaa kuulua mielen luonteeseen. Olisi niin kiva tietää, mutta mitä voi todella varmasti tietää? Aito kokeminen takertumatta totuuksiin on vapauttavaa, ihanaa , kevyttä. Tiedolle ja kehitykselle on myös paikkansa, mutta sokeasti ei kannata uskoa mihinkään.
NLP on huikea juttu, mutta ehkä se on vähän paisunut siinä uskomuksessa, että sen tulisi olla ratkaisu kaiken maailman ongelmiin. Jenkkihypetys on vain kuvottavaa, aitous ja rehellisyys on kaunista, todellista ja vapauttavaa. On totta että voimme hyvin paljon tietää mielestä ja sen toiminnasta, mutta mikä on se ihmeellinen voima mielen takana, jota tuskin voi koskaan selittää? Mikään suuntaus, teoria tai metodi ei voi tarjota kuin malleja ja suuntaviivoja, ei koskaan totuutta. Kuinka vapauttavaa. Näkemällä mielen taakse, näet mielen toiminnan. Olet vapaa sen jojottamisesta, sillä tunnet rakkaimman vihollisesi. Sitä ei vihata hengiltä, vaan tiedostetaan sen toiminta. Respect. Ei työnnetä pois , eikä tartuta mihinkään.
“Enlightenment is a destructive process. It has nothing to do with becoming better or being happier. Enlightenment is the crumbling away of untruth. It's seeing through the facade of pretence. It's the complete eradication of everything we imagined to be true.”
― Adyashanti
Pidämme tätä pään siäistä totuuden torvea helposti itsenämme.
“Ajattelen siis olen”, sanoi Descrates. Mutta tämä on iso harha.
Emme me ole ajatuksemme. Mistä voimme esimerkiksi tietää mikä on seuraava ajatuksemme? Ajattelua, kokemista ja tuntemista tapahtuu mutta ne emme ole me. Esimerkiksi kun synnymme ja olemme pieniä lapsia, meillä on vain kaksi pelkoa: kovat äänet sekä putoaminen. Kaikki muut pelot, uskomukset ja ajatusmallit opitaan sen jälkeen.
Ei kukaan synny esim. Huonon itsetunnon kanssa. Stressi, tunteet, masennus kuten onnellisuuskin syntyvät tarinasta jota itsellemme kerromme, ajatusten kautta. Tarina ei kuitenkaan ole läsnä nyt, vaan se on menneessä tai tulevassa.
En mä pysty asenteesta - pystyn mihin tahansa.
Palkkatyöläisestä yrittäjäksi.
Läheisriippuvaisesta vapaaksi.
Vapaasta aitoon ja rakastavaan suhteeseen.
Neidistä vaimoksi.
Monenmoista roolia ja identiteettiä joihin on liittänyt itseään.
Vapaana rooleista olo on ihanaa! Voi tehdä kaikkea mitä aiemminkin, vapaana omista leimoistaan tai kuvittelluista velvollisuuksista. Ei ole painetta olla minkäänlainen, koska ei ole minkäänlainen. Mielelle tämä oli rankkaa ja surullistakin irroittaa. Se niin tahtoi olla jotain. Rooleja tuli tietoisuuteen yksikerrallaan. Ne kyseenalaistettiin. Tutkittiin niihin liittyviä uskomuksia ja odotuksia. Ja sitten taas tutkittiin näiden paikkansa pitävyys.
Paradoksaalista on se, että kun ei ole mitään tarvetta olla mitään erityistä, iso tiedostamaton paine katoaa savuna ilmaan. Täytyy kyllästyä todella itseensä.
Enkä sano, ettenkö olisi vieläkään totaalisen kyllästynyt. Jaksanhan kuitenkin kirjoittaa jo mennyttä tarinaani. Kivi kerrallaan! Vapautuminen ei ole mikään viimeinen pysäkki, päin vastoin se on alku. Älä koskaan luule olevasi perillä, se on mahdotonta. On myöskään mahdotonta löytää yhtään mitään muuta todellista kuin tämä hetki.
Ne ongelmat tai haasteet joita näemme maailmassa ovat heijastusta sisäisistä ristiriidoistamme, uskomuksista, peloista, epävarmuuksista, ahneudesta jne. Mikä tahansa asia, mikä ärsyttää ja nostattaa tunteita on peili itsestämme. Näemme toisissa ihmisissä itsemme. Näemme ongelmissa omat ongelmamme ja koemme negatiivisia tunteita, koska koitamme tiedostamattamme kieltää oman osuutemme ongelmaan. Sisälle tukahdetetut tunteet luovat ristiriitoja. Kun tiedostamme tämän, vapaudumme ja näkökulma muuttuu.Kun kohtaat voimakasta ärsytystä jotain muuta kohtaan, tutki mikä hänessä tai tässä toiminnassa sinua ärsyttää? Missä tilanteissa itse toimit niin? Mitä haluaisit sanoa tälle henkilölle?
Anna anteeksi, ja mene eteenpäin.
Vapaus on sitä, että käytännössä ei tarvitse luopua mistään. Vapautuessamme luovumme ainoastaan mielen illuusioista, mutta se pitääkin jokaisen oivaltaa itse. Mielemme haluaa ajatella "pitääkö minun luopua tuosta, jotta voin vapautua?" Näin kuvittelin joskus itsekin. Portti on auki koko ajan. Itseasiassa, ei ole mitään porttia joka pidättelisi. Pahin ja ainoa vastustaja on mielesi.
Tätä vastustajaa ei voitetta vihalla, vaan tuntemalla sen toiminta. Mieli haluaa tehdä asiat monimutkaisiksi, hankaliksi. Totuus on kuitenkin äärimmäisen helppo ja yksinkertainen juttu.
Sen sijaan että tutkisi miten olla totuudellinen, voi olla helpompi tutkia sitä miten ei ole. Mitä jatkuvasti tekee väistelläkseen totuutta ja läsnäolevaa hetkeä?
Entä jos et uskoisi tuohon ajatuskeen? Oletko aivan varma että se on totta?Mitä voit oppia tästä? Mihin tarvitsit tätä kokemusta?Anna anteeksi ja mene eteenpäin.
Vapaus on sitä, että käytännössä ei tarvitse luopua mistään. Vapautuessamme luovumme ainoastaan mielen illuusioista, mutta se pitääkin jokaisen oivaltaa itse. Mielemme haluaa ajatella "pitääkö minun luopua tuosta, jotta voin vapautua?" Näin kuvittelin joskus itsekkin. Portti on auki koko ajan. Itseasiassa, ei ole mitään porttia joka pidättelisi. Pahin ja ainoa vastustaja on mielesi.
Sen sijaan että tutkisi miten olla totuudellinen, voi olla helpompi tutkia sitä miten ei ole. Mitä jatkuvasti tekee väistelläkseen totuutta ja läsnäolevaa hetkeä?
Suomessakin on jo viime vuosina eletty itsensä kehittämisen nousukautta. Toisaalta tämä on äärimmäisen hienoa, ja eteenpäin menoa pelkästä puuduttavaan ja ohjelmoituun elämään tyytymisestä. Itsensä kehittäminen voi olla myös koukku, ja uusi kiinnikke. Jos on aina luettava uusimmat kirjat, oltava siellä missä tapahtuu, opittava lisää ja verkostoiduttava, voi miettiä miten vapaa todellisuudessa on? Tähän lankaan olen itsekkin haksahtanut. Se on uusi ohjelmointi korvaamassa vanhaa. Se on toki luultavasti paljon hedelmällisempi ja antoisampi kuin aiempi, mutta totuuden kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.
Totuus ei kuitenkaan sulje pois itsensä kehittämistä. Miten voisikaan.
Totuus on aina riippumaton lopputuloksesta. Ei käydä seminaareissa ollaksemme parempia tai pelosta että jäisi jostain paitsi. Jos sinne tuntuu aidosti hyvältä mennä, sinne menee vain menemisen vuoksi. Vapaudessa mikään ei ole riippuvaista mistään. Ei ole sitten kun.
Ole rehellinen itsellesi jos tuntuu siltä että on hyvä vielä kasvattaa omaa erityisyyttä ja henkilökohtaista menestystä, anna palaa! Tämä on myös tärkeää mielelle, jotta se voi lopulta kyllästyä itseensä.
Menenkö nyt lenkille vain piiskaamaan itseäni koska ( kuvittelen) olevani sen jälkeen parempi ihminen?
Oivalsin, että minun piti ensin kasvattaa tarpeeksi arvostusta omaa itseäni kohtaan, jotta pystyin luopumaan siitä. Tämä tosin piti oivaltaa monta monta kertaa eri konteksteissa, ennen kuin sen vihdoin sisäisti. Uusia, parempia kiinnikkeitä tulee niin kauan, kunnes kyllästyy lopullisesti itseensä. Masennukseen kiinnittyneestä positiivisuuteen kiinnittyjäksi.
Aina kun luulet olevasi jossain/toimivasi oikein, kyseenalaista. Ole rehellinen, etenkin itsellesi. Mistä tekoihisi/ajatuksiisi pohjaavat arvot kumpuavat? Tulevatko ne vanhemmiltasi, kavereiltasi, medialta, henkisistä kirjoista, guruilta, omista tulkinnoista perustuen mihin? Sen jälkeen kun luovutat (uusistakin) uskomuksestasi, matkasi helpottuu ja avautuu jälleen vapaammin.
Minun piti myös keretä saavuttaa unelmiani, ja enemmänkin vain huomatakseni että vaikka elää unelmaansa se ei ole tae onnellisuudesta. Onnellisuus on sisäinen tila ja kokemus.
Summasummarum:
NLP on makea juttu. Sen voi käsittää monella tapaa. Mieheni kuvaa NLP:tä hyvin, se on kuin uuden kielen opettelua. Onko Espanjan kielessä jotain "totta tai tarua"? Ei. Se on universaali käyttäytymisen ja vuorovaikutuksen kieli.
Aivojen käyttöopas joka avaa monille uusia ymmärryksiä ja havahtumista mielen ihmeellisen maailmaan.
Suosittelen jokaiselle joka haluaa ymmärtää mielen ja aivojen toimintaa paremmin NLP:n opiskelua. Olen saanut ohjata myös henkisen hyvinvoinnin valmennusta, jossa päästään suoraan ytimeen. Tämä ei varsinaisesti ole NLP:tä, vaan jotain ihan muuta. Jotta voimme kuitenkin mennä eteenpäin ja tutkia yhä syvemmin olemisen olemusta, olemme luomassa jotain ihan uutta. Siitä lisää lähipäivinä.
NLP:lle on paikkansa tietyssä kontekstissa, ja koulutankin sitä ilolla edelleen.
Olemisen ihmeelle ja itsensä tuntemiselle ( tai jopa sen tuntemiselle mitä ei ole) on myös paikkansa kun halutaan tietää vastaus kysymykseen " kuka olen ja mistä tässä kaikessa on oikein kysymys"?
Maailma on täynnä ihmeellisiä asioita, enkä varmaan koskaan kyllästy sen ihmeiden tutkimiseen. Älä sinäkään koskaan pysähdy. Eteenpäin.
Tunnisteet:
ajatukset,
eevi,
elämä,
itsensäkehittäminen,
nlp,
oravanpyörä,
pelko,
rehellisyys,
tietoisuus
keskiviikko 9. tammikuuta 2013
Ihana turhautuminen!
Miksei tätä opeta heti jo päiväkodissa? Miten usein turhautumisen ja ärsyyntymisen takaa löytääkään oivallus , irtipäästö tai vapautuminen ?
Olisi jäätävän tylsää, jos kaikki olisi aina tasaista- samanlaista ja toisintoa aiemmasta. Se on itseasiassa mahdotonta.Elämän luonteeseen kuuluu virrata vapaasti eteenpäin. Niin myös ihmis elämän.
Entinen häkkieläin tunnustautuu.
Olin joskus kovin turvallisuus hakuinen- ei sillä etteikö rutiinit olisi kivoja, mutta tiettyjä asioita kontrolloimalla sitä koitti juurikin vain saada elämää tuntumaan turvalliselta.
Välillä kuulee asiakkaan sanovan " mutta kun mä pelkään että mä menetän kontrollin!!!!"
Hyvä kysymys voikin olla " Oletko aivan varma että sinulla on kontrollia koskaan ollutkaan?"
Lopetetaan jo se hännän perässä juokseminen! Ihanan Ellin kokemuksia ( kuvitellusta) kontrollista irtipäästämisestä täällä.
Unohda ajatukset kontrollista, niitä varmasti on ja ne voivat tuntua todellisilta. Tutki mielummin elämää itsessään, onko siinä kontrollia? Pumppaako sydän verta vai voitko kontrolloida sitä?
Entä sulatako ruokasi, vai sulaako vain ruoka? Kontrolloitko sitä milloin synnyit? Valitsitko sukupuolesi? Asiat näyttävät toimivan hienosti itsestään, niin luonnossa jonka kappale ihminenkin on.
Vuodenajat vaihtuvat, ihminen muuttuu. Välillä on aika ns. hengittää sisää, välillä ulos.
Olemme kerenneet omaksumaan järisyttävän määrän tietoa, uskomuksia ja kuvitelmia, olisiko nyt aika pysähtyä hetkeksi ja tutkia niitä rehellisesti ja avoimesti uudelleen?
Kehitys tapahtuu parhaiten kysymällä kysymyksiä, joihin ei ole vastauksia!
Unohdetaan vastaukset. Kysytään mielummin ja tutkitaan. Ei se että mitä vaan MITEN.
Ei ole oikeaa tai väärää. Jollain vähän turhan hanakka suhde taas vaikkapa asioiden siirtämiseen ja vitkutteluun. Silloin pieni ja lempeä potku persaukselle voi olla paras palvelus.
Viime viikolla turhautti. Kuten olen aiemminkin kirjoitellut, liikkuminen on täällä toiminut ikäänkuin henki reikänä. Elämä on kokoajan nyt, mutta mieli voi elää menneissä kiinnikkeissä ja peloissa. Sain jälleen kohdattavakseni pelon liittyen kehon toimimattomuuteen. Keho oli väsynyt, keho tarvitsi lepoa.
Mieli kipuili, se olisi halunnut salille ja treenaamaan - johtuen lukuisista uskomuksista- jotka ovat niin painokelvottoman säälittäviä ja söpöjäkin että huh huh. Tässä esimakua: " Lihon heti tonni keijuksi jos en pääse liikkumaan" , " Kyllä keho tarvitsee joka päivä liikuntaa" , " Heikko akka" , yms :)
Tekevätkö nämä ajatukset minusta jotenkin pinnallisen ihmisen? Joskus ehkä olisin määritellyt ajatusten perusteella itseäni, mutta en enää. Valitsinko ajatella noin? En. Se vain ilmeni. Ei ajatus kerro mitään siitä mitä olemme.
Välillä olo oli jo virkeämpi ja löysinkin itseni jo salilta, mutta käännyin takaisin kun ei voimia ollutkaan. On mahdotonta toimia enää tuhoisilla tavoilla, kun haluaa olla raadollisenkin rehellinen itselleen. Motivoiko nyt pelko, vai rakkaus ja vapaus? Joskus olisin syytellyt itseäni tästäkin " pitikö nyt hukata aikaa turhaan?" tyyliin. Hetkikään ei ollut turhaa. Jokainen hetki oli tärkeä, ainoa mahdollinen.
Kaikki valheellinen saa nyt poistua. Sitä on hieno seurata :)
Erilaista verrattuna aiempiin hajoiluihin oli se että noilla ajatuksilla ei ollut painoarvoa. Huomasin ne , en uskonut ja that's that. Turhauttiko? No kyllä. Mieli haluaisi tehdä asiat lähes aina " tutuilla ja turvallisilla tavoilla" - jo neurologia tukee tätä. On niin sanotusti edullisempaa käyttää jo olemassa olevia hermosolujen välisiä yhteyksiä, joita syntyy kun toistamme jotain käytös-, ajatus- tai tunne- mallia. Aivot olivat ihmeissään , kun toiminkin toisin. Turhautumisen takana ei kuitenkaan ole mitään kovin ihmeellistä. Sekin on vain ohimenevä tunne, joka vaihtuu kohta seuraavaan.
Koin hyväksi kirjoitella mm. uskomuksia ylös ja kyseenalaistaa niitä yksi kerrallaan. Kuka kokee tämän? Löytyykö sieltä sisältä mitään? Ei :) Vain tarinaa, liittyen johonkin " muka sporttiseen identiteettiin". Jotain todelllista? Ei. Tunteita ja ajatuksia , tsek! Jotenkin todellisia tai henkilökohtaisia?Ei. Vain jos niihin takertuu ja pitää niitä henkilökohtaisina.
Kun päästää irti, tekee tilaa oivallukselle. Joskus silloin kun vanhaa poistuu, eikä tiedä mitä tulee tilalle voi olla hämillään ja peloissaankin. Mieli haluaisi ehkä tarttua johonkin kiinni. Älä tartu. Nauti mielummin tyhjyydestä ja koe se täysillä. Elämä tuo kyllä jotain eteen aivan varmasti.
Jos huomaat turhautumista , vastustelua ja pelkoa, JES! Suunnista katseesi juuri sinne. Mitä tapahtuu? Mitä sen kaiken takana on? Vai onko mitään?
Turhautuminen on lahja, suunnan näyttäjä.
Olisi jäätävän tylsää, jos kaikki olisi aina tasaista- samanlaista ja toisintoa aiemmasta. Se on itseasiassa mahdotonta.Elämän luonteeseen kuuluu virrata vapaasti eteenpäin. Niin myös ihmis elämän.
Entinen häkkieläin tunnustautuu.
Olin joskus kovin turvallisuus hakuinen- ei sillä etteikö rutiinit olisi kivoja, mutta tiettyjä asioita kontrolloimalla sitä koitti juurikin vain saada elämää tuntumaan turvalliselta.
Välillä kuulee asiakkaan sanovan " mutta kun mä pelkään että mä menetän kontrollin!!!!"
Hyvä kysymys voikin olla " Oletko aivan varma että sinulla on kontrollia koskaan ollutkaan?"
Lopetetaan jo se hännän perässä juokseminen! Ihanan Ellin kokemuksia ( kuvitellusta) kontrollista irtipäästämisestä täällä.
Unohda ajatukset kontrollista, niitä varmasti on ja ne voivat tuntua todellisilta. Tutki mielummin elämää itsessään, onko siinä kontrollia? Pumppaako sydän verta vai voitko kontrolloida sitä?
Entä sulatako ruokasi, vai sulaako vain ruoka? Kontrolloitko sitä milloin synnyit? Valitsitko sukupuolesi? Asiat näyttävät toimivan hienosti itsestään, niin luonnossa jonka kappale ihminenkin on.
Vuodenajat vaihtuvat, ihminen muuttuu. Välillä on aika ns. hengittää sisää, välillä ulos.
Olemme kerenneet omaksumaan järisyttävän määrän tietoa, uskomuksia ja kuvitelmia, olisiko nyt aika pysähtyä hetkeksi ja tutkia niitä rehellisesti ja avoimesti uudelleen?
Kehitys tapahtuu parhaiten kysymällä kysymyksiä, joihin ei ole vastauksia!
Unohdetaan vastaukset. Kysytään mielummin ja tutkitaan. Ei se että mitä vaan MITEN.
Ei ole oikeaa tai väärää. Jollain vähän turhan hanakka suhde taas vaikkapa asioiden siirtämiseen ja vitkutteluun. Silloin pieni ja lempeä potku persaukselle voi olla paras palvelus.
Viime viikolla turhautti. Kuten olen aiemminkin kirjoitellut, liikkuminen on täällä toiminut ikäänkuin henki reikänä. Elämä on kokoajan nyt, mutta mieli voi elää menneissä kiinnikkeissä ja peloissa. Sain jälleen kohdattavakseni pelon liittyen kehon toimimattomuuteen. Keho oli väsynyt, keho tarvitsi lepoa.
Mieli kipuili, se olisi halunnut salille ja treenaamaan - johtuen lukuisista uskomuksista- jotka ovat niin painokelvottoman säälittäviä ja söpöjäkin että huh huh. Tässä esimakua: " Lihon heti tonni keijuksi jos en pääse liikkumaan" , " Kyllä keho tarvitsee joka päivä liikuntaa" , " Heikko akka" , yms :)
Tekevätkö nämä ajatukset minusta jotenkin pinnallisen ihmisen? Joskus ehkä olisin määritellyt ajatusten perusteella itseäni, mutta en enää. Valitsinko ajatella noin? En. Se vain ilmeni. Ei ajatus kerro mitään siitä mitä olemme.
Välillä olo oli jo virkeämpi ja löysinkin itseni jo salilta, mutta käännyin takaisin kun ei voimia ollutkaan. On mahdotonta toimia enää tuhoisilla tavoilla, kun haluaa olla raadollisenkin rehellinen itselleen. Motivoiko nyt pelko, vai rakkaus ja vapaus? Joskus olisin syytellyt itseäni tästäkin " pitikö nyt hukata aikaa turhaan?" tyyliin. Hetkikään ei ollut turhaa. Jokainen hetki oli tärkeä, ainoa mahdollinen.
Kaikki valheellinen saa nyt poistua. Sitä on hieno seurata :)
Erilaista verrattuna aiempiin hajoiluihin oli se että noilla ajatuksilla ei ollut painoarvoa. Huomasin ne , en uskonut ja that's that. Turhauttiko? No kyllä. Mieli haluaisi tehdä asiat lähes aina " tutuilla ja turvallisilla tavoilla" - jo neurologia tukee tätä. On niin sanotusti edullisempaa käyttää jo olemassa olevia hermosolujen välisiä yhteyksiä, joita syntyy kun toistamme jotain käytös-, ajatus- tai tunne- mallia. Aivot olivat ihmeissään , kun toiminkin toisin. Turhautumisen takana ei kuitenkaan ole mitään kovin ihmeellistä. Sekin on vain ohimenevä tunne, joka vaihtuu kohta seuraavaan.
Koin hyväksi kirjoitella mm. uskomuksia ylös ja kyseenalaistaa niitä yksi kerrallaan. Kuka kokee tämän? Löytyykö sieltä sisältä mitään? Ei :) Vain tarinaa, liittyen johonkin " muka sporttiseen identiteettiin". Jotain todelllista? Ei. Tunteita ja ajatuksia , tsek! Jotenkin todellisia tai henkilökohtaisia?Ei. Vain jos niihin takertuu ja pitää niitä henkilökohtaisina.
Kun päästää irti, tekee tilaa oivallukselle. Joskus silloin kun vanhaa poistuu, eikä tiedä mitä tulee tilalle voi olla hämillään ja peloissaankin. Mieli haluaisi ehkä tarttua johonkin kiinni. Älä tartu. Nauti mielummin tyhjyydestä ja koe se täysillä. Elämä tuo kyllä jotain eteen aivan varmasti.
Jos huomaat turhautumista , vastustelua ja pelkoa, JES! Suunnista katseesi juuri sinne. Mitä tapahtuu? Mitä sen kaiken takana on? Vai onko mitään?
Turhautuminen on lahja, suunnan näyttäjä.
Tunnisteet:
eevi,
ego,
elämä,
liikunta,
mieli,
muutos,
pelko,
tunteet,
turhautuminen,
uskomus,
vapaus,
yleistäminen
maanantai 7. tammikuuta 2013
Munapää ja krokotiilinkyynel
Iäkäs läheinen sai uutenavuotena sairaskohtauksen. Se pisti miettimään kuolemaa ja elämää vähän toisella tavalla. Näen todella paljon unia, ja aina silloin tällöin voi sanoa, että unet ovat järisyttän voimallisia kokemuksia, melkein jopa todenmman tuntuisia kuin tämä " päivä elämä".
Olin edellisenä yönä nähnyt unta jostain "sielun ikuinen elämä" tyylisestä jutusta. Unessa näin, ettei elämä voi päättyä kuin fyysisessä kehossa, oli kirkasta ja valoisaa. Kaunis uni.
Seuraavana päivänä soi puhelin, ja kuulin tapahtuneesta saairaskohtauksesta. Sen verta muistan ja tiedän vielä sairaala -ajoilta ( olen joskus ollut töissä sairaalassa) , että kyseessä ei ollut ihan mikään pikku juttu. Tai eihän se koskaan ole, jos kyseessä on aivot.Tuo henkilö on minulle rakas, niin läheinen,erityisesti teini angsti aikoinani hänen luonaan oli paikka jonne pystyi aina menemään, sellaisenaan.
Oli mielenkiintoista seurata ajatuksia ja tunteita tuon kaiken keskellä. Sydämmessä oli koko ajan rauha ja lämpö. Ajatukset tekivät kauhu skenaarioita, pillahdin itkuun bussissa. Ei mitään henkilökohtaista kuitenkaan, vaan äärimmäisen vapaata kokemista.
Oli hauska huomata miten suomalaiset hämmentyivät itkevästä bussi-tyttösestä :)
En siis mitenkään rääky-itkenyt, vaan enemmänkin annoin parin krokotiilin kyneeleen valua.
Ei hävettänyt yhtään! Tästä olin yllättynyt. Muutamaa viikkoa aikaisemmin kuljin nolona ulkona painaen katseen maahan, kun oli päässä mielestäni niin nolo " kypärä myssy".Siis sellainen hattu joita lapset käyttää, josta näkyy vaan silmät,nenä ja suu. Munapää mikä munapää :)
Havahduin siihen että miksi ihmeessä pitäisi hävetä sitä miltä näyttää? Kaikki lähti vain ja ainoastaan ajatuksesta, että " mitäköhän noi ajattelee kun täältä tulee tällennen michelin molopää vastaan"?
Taas hyvä tsäänssi tutkia mielen tapaa nimetä ja luokitella asioita.
Ensin oli näköaistimus kahdesta ihmisestä -> ajatus "näytän tyhmältä, iiiiiikkk ( ja kaikkee tosi pissismäistä silleesti!) - > tuntemus häpeästä ja käännän katseen pois.
Kun tajusin mitä tuossa oli tapahtunut, olisi tehnyt mieli juosta menneisyyteen ja ottaa tilanne uusiksi! En perkele ole niin nolo että häpeän jotain kypärä myssyä! :) Lyhyt hetki, ajatuksiin samaistuminen ja puff.
Miten mieli omiikaan ajatuksia itselleen. Niihin samaistuinen on ainoa asia, joka voi tuottaa kärsimystä.
Eivät ajatukset ole mitenkään "omia tuotoksia". Ei keho ole mitenkään " oma". Elämää on, se tapahtuu myöskin kehossa. Tykkään siitä sanonnasta että " Unohda jo itsesi!"
Miten moni minä ajatus pyörii vain minun , minun, minun ympärillä (itsekkin) ?Miten moni ajatus on ajateltu jo eilen? Ajattelu on parhaimmillaan upea työkalu, hieno asia. Pahimmillaan se on addiktio.
Jos ajatuksia ei ota enää niin henkilökohtaisesti, antaa niiden lipua ohi, vaihtua seuraavaan, kuin flown lailla, mitä käy? Tulee tilaa. Ajatuksiakin tulee. Joskus nousee jotain melkoisia helmiä, joskus taas niitä sikoja, joista huomaa että jotain tutkittavaa voi olla.
Back to square one, mutkan kautta. Elämä ja kuolema on kokoajan läsnä. Päättyykö elämä, vai vaihtaako se vain muotoaan? Sairaalassa käydessäni toivoin että niin kauan kun läheiseni kehossa on elämää, se on täyttä elämää. Hänellä oli kaikki enkelit matkassa, ihmeen lailla hän selvisi täysin vaurioitta moisesta isostakin riesasta.
Sairaalassa hänessä näkyi tietty, uudenlainen pehmeys jota en ole ennen hänessä huomannut.
Jotenkin tiesin, että hän tiesi myös, ettei elämä pääty.
Se oli kaunista se.
Tykkään sanonnasta että elä kuin toisessa kädessä olisi kuolema ja toisessa elämä. Aluksi en ymmärtänyt sitä yhtään. Joka hetki sitä on jo kuollut menneelle. Joka hetki sitä syntyy uudelleen.
Olin edellisenä yönä nähnyt unta jostain "sielun ikuinen elämä" tyylisestä jutusta. Unessa näin, ettei elämä voi päättyä kuin fyysisessä kehossa, oli kirkasta ja valoisaa. Kaunis uni.
Seuraavana päivänä soi puhelin, ja kuulin tapahtuneesta saairaskohtauksesta. Sen verta muistan ja tiedän vielä sairaala -ajoilta ( olen joskus ollut töissä sairaalassa) , että kyseessä ei ollut ihan mikään pikku juttu. Tai eihän se koskaan ole, jos kyseessä on aivot.Tuo henkilö on minulle rakas, niin läheinen,erityisesti teini angsti aikoinani hänen luonaan oli paikka jonne pystyi aina menemään, sellaisenaan.
Oli mielenkiintoista seurata ajatuksia ja tunteita tuon kaiken keskellä. Sydämmessä oli koko ajan rauha ja lämpö. Ajatukset tekivät kauhu skenaarioita, pillahdin itkuun bussissa. Ei mitään henkilökohtaista kuitenkaan, vaan äärimmäisen vapaata kokemista.
Oli hauska huomata miten suomalaiset hämmentyivät itkevästä bussi-tyttösestä :)
En siis mitenkään rääky-itkenyt, vaan enemmänkin annoin parin krokotiilin kyneeleen valua.
Ei hävettänyt yhtään! Tästä olin yllättynyt. Muutamaa viikkoa aikaisemmin kuljin nolona ulkona painaen katseen maahan, kun oli päässä mielestäni niin nolo " kypärä myssy".Siis sellainen hattu joita lapset käyttää, josta näkyy vaan silmät,nenä ja suu. Munapää mikä munapää :)
Havahduin siihen että miksi ihmeessä pitäisi hävetä sitä miltä näyttää? Kaikki lähti vain ja ainoastaan ajatuksesta, että " mitäköhän noi ajattelee kun täältä tulee tällennen michelin molopää vastaan"?
Taas hyvä tsäänssi tutkia mielen tapaa nimetä ja luokitella asioita.
Ensin oli näköaistimus kahdesta ihmisestä -> ajatus "näytän tyhmältä, iiiiiikkk ( ja kaikkee tosi pissismäistä silleesti!) - > tuntemus häpeästä ja käännän katseen pois.
Kun tajusin mitä tuossa oli tapahtunut, olisi tehnyt mieli juosta menneisyyteen ja ottaa tilanne uusiksi! En perkele ole niin nolo että häpeän jotain kypärä myssyä! :) Lyhyt hetki, ajatuksiin samaistuminen ja puff.
Miten mieli omiikaan ajatuksia itselleen. Niihin samaistuinen on ainoa asia, joka voi tuottaa kärsimystä.
Eivät ajatukset ole mitenkään "omia tuotoksia". Ei keho ole mitenkään " oma". Elämää on, se tapahtuu myöskin kehossa. Tykkään siitä sanonnasta että " Unohda jo itsesi!"
Miten moni minä ajatus pyörii vain minun , minun, minun ympärillä (itsekkin) ?Miten moni ajatus on ajateltu jo eilen? Ajattelu on parhaimmillaan upea työkalu, hieno asia. Pahimmillaan se on addiktio.
Jos ajatuksia ei ota enää niin henkilökohtaisesti, antaa niiden lipua ohi, vaihtua seuraavaan, kuin flown lailla, mitä käy? Tulee tilaa. Ajatuksiakin tulee. Joskus nousee jotain melkoisia helmiä, joskus taas niitä sikoja, joista huomaa että jotain tutkittavaa voi olla.
Back to square one, mutkan kautta. Elämä ja kuolema on kokoajan läsnä. Päättyykö elämä, vai vaihtaako se vain muotoaan? Sairaalassa käydessäni toivoin että niin kauan kun läheiseni kehossa on elämää, se on täyttä elämää. Hänellä oli kaikki enkelit matkassa, ihmeen lailla hän selvisi täysin vaurioitta moisesta isostakin riesasta.
Sairaalassa hänessä näkyi tietty, uudenlainen pehmeys jota en ole ennen hänessä huomannut.
Jotenkin tiesin, että hän tiesi myös, ettei elämä pääty.
Se oli kaunista se.
Tykkään sanonnasta että elä kuin toisessa kädessä olisi kuolema ja toisessa elämä. Aluksi en ymmärtänyt sitä yhtään. Joka hetki sitä on jo kuollut menneelle. Joka hetki sitä syntyy uudelleen.
Tunnisteet:
ajatukset,
eevi,
ego,
elämä,
pelko,
rakkaus,
rehellisyys,
suru,
tarkoitus,
tietoisuus,
tunteet,
valittaminen,
vapaus
torstai 3. tammikuuta 2013
Pelko huutaa, anna ruokaa!
Hiljattain ystävä kyseli mitä voisi tehdä hylätyksi tulemisen pelolle. Ennenkaikkea hatun nosto rohkeudesta " myöntää" ja tunnustaa yksi hyvinkin inhimillien pelko. Sydän pakahtuu rakkaudesta ja ilosta, aina kun kuulee, huomaa ja näkee jonkun tarkastelevan ja tutkivan rehellisesti elämää, syyttämättä muita, ympäristöä tai mitään muutakaan. Ei ole muuta keinoa vapautua kuin sisälle päin, ja rehellisesti.
Ystäväni kertoi pelon ollessa vallassa että ikään kuin ajatukset etsisivät kaikesta mitä kumppani tekee/ ei tee jotain syitä miksi toinen olisi lähtemässä/ jättämässä. Olo voi olla kuulemma hyvinkin fyysinen ja ahdistava.
Tässä tekstissä löytyy lisää mitä mm. fyysiselle tuntemukselle voi tehdä:Tunteet kehossa.
Ystävän tuntemukset kuulostavat hyvin tutulle, voi hyvänen aika miten sitä on joskus pelännytkään mm. kontrollin menetystä ja hylkäystä. Hyvä kysymys voikon olla se, että onko itsellä koskaan mitään kontrollia ollutkaan? Voiko pelätä jonkun menettämistä, mitä ei ole koskaan ollutkaan? Voiko kontrolli olla muualla kuin kuvitelmissa? Entä jos päästää irti ajatuksesta että kontrolloi tai että pitäisi kontrolloida asioita, mitä tapahtuu? Ehkä helpommin sanottu kuin tehty. Tätäkään ei tarvitse uskoa, vaan kokea ja tutkia itse. Mitä voit varmasti kontrolloida? Valitsitko sukupuolesi, sen milloin synnyit?
Tämä kontrolli teema kosahtaa itselle hyvin omaan nilkkaan. Sitä on niin vuosia halunnut ja pyrkinyt kontrolloimaan vaikka mitä. Kehoa, muita ihmisiä, tunteita, toimintaa, sitä mitä muut ajattelee, yms.
Sitä on joskus vähänkuin istunut purkan päälle, joka on sitkeänä tarrautunut housuihin. Kannattaako koittaa repiä purkkaa irti, vai heittää vaan jo tahmeaksi menneet housut pois? Mieli tarrautuu mielellään asioihin, uskomuksiin, ihmisiin, kuvitelmiin, ihan mihin vaan josta voisi jotenkin saada kiinni.
Kun synnymme, meillä on tasan 2 pelkoa. Kovat äänet ja putoaminen. Ehdollistuminen tarinaan ja minään alkaa kuitenkin heti. Lapsi alkaa tekemään tulkintoja maailmasta ja alkaa pitää niitä totena.
Yksi tulkinta, jokseenkin hyvin hyvin hyvin toden tuntuinen on se että olisi joku " erillinen minä". Meille kerrotaan että " tämä on sinun nenäsi" , " sinä olet tälläinen ja tälläinen" , yms.
On hyvä että saamme nimen, on hyvä että opimme nimeämään asioita, mutta se ei ole muuta kuin nimeämistä. Opimme myös helposti ns. " syyn ja seurauksen" suhteen. Jos itken, minua tullaan lohduttamaan. Tai jos itken minua kommenetaan olemaan hiljaa , tarkoittaako tämä nyt sitä että vaikkapa itkeminen on väärin? Ei ole oikeaa tai väärää. Asiat tapahtuvat, niinkuin ne ovat aina tapahtuneet, itsestään ja vapaasti. Niiden leimaaminen tai nimeäminen tapahtuu vasta jälkeen päin.
Näin myös peloissa. Entä jos ei ole onnistumista, tai epäonnistumista, vaan lopputuloksia? Voiko olla mitenkään muuten? Mikä vapaus syntyykään, kun asiat saavat tapahtua. Niin tunteet , kuin ajatuksetkin, ilman henkilökohtaisuutta.
Mitäs sitä kieltelemään, elämä on vaarallista, siinä voi tapahtua ihan mitä tahansa :)
Opin lapsena mm. saamaan huomiota tietynlaisen marttyyriuden ja pakenemisen kautta kautta. Poissa silmistä, poissa mielestä? Öö, ei. Hirmu kiva onkin ollut opetella tästä pois näin myöhemmin :) Tein paljon muitakin tulkintoja, joista on näin myöhemmin saanut opetella pois. On löytynyt uskomusta mm. siitä millaisia " ihmissuhteiden tulisi olla" , " miten minua tulee kohdella", yms. Uskomuksella on vain se arvo, minkä sille antaa. Mistä tiedän tämän paikkansa pitävyyden varmasti?
Jos uskomme syvästi siihen kuvitelmaan MINÄstä joka olisi jotenkin erityinen- se tarvitsee jatkuvasti ikäänkuin ruokaa ja ravinnetta pysyäkseen elossa.
On selvää että jokainen elämän muoto on erilainen, ainutlaatuinen ja ihmeellinen. Ei sitä tarvitse todistella, etsiä tai hakea mitenkään. Se kaikki on tässä jo, elämä tässä ja nyt jo, vapaana, virtaavana. Huomaatko sitä , on asia erikseen. Mieli ja ajatukset joihin samaistuin oli joskus luoneet vankilaa ja häkkiä , jonka mukaan elin. Uskomukset tulivat paljon myös mm. kultuurista, lehdistä, ympäristöstä ja ns. oikeasta ja hyväksytystä mallista toimia. Onneksi alkoi näiden kyseenalaistaminen, ja tutkiminen lähemmin.
Pelossa ei ole mitään pahaa. Se on pitänyt meidät vuosikausia hengissä. Pelko haluaa viimeiseen asti suojella erillistä itseä. Pelolle ei kannata olla vihainen, eikä sille kannata antaa muutakaan valtaa. Kaikki mikä alkaa myös päättyy. Mitä on pelon takana? Voiko olla tunteen voi ottaa vastaan hyväksyen, huomata sen miten sekin osa tätä elämää? Voiko olla että jos huomaa miten mieli ja ajatukset lähtevät selostamaan pelon syytä tai tarkoitusta , että mieli toimii niin kuin sen kuuluukin, MUTTA muistaa ettemme ole ajatuksemme. Ajatukset tapahtuvat , ja tunteet tapahtuvat. Merkitykset luodaan.
Life is. <3
Yleisimpiä pelkoja joita mm. Nlp:n avulla hoidetaan on mm. lentopelot, esiintymispelot, sosiaalisten tilanteiden pelot, eläinten pelot. Niin sanotusti " syvempiin" pelkoihin tulee paneuduttua vähän toisella ajatuksella. Minkä on oltava totta tämän ihmisen maailmassa, jotta hän kokee näin?
Minkä oli oltava totta omassa kuvitteellisessa maailmassani aiempien pelkojen ja uskomusten kanssa?
Uskomista asioihin, jotka eivät ole todellisia.
Ei kukaan pelkää esiintyä, vaan AJATTELUAAN esiintymisestä.
Pelosta ja rohkeudesta kirjoittelin aiemmin: täällä ja esiintymisestä: täällä.
Ystäväni kertoi pelon ollessa vallassa että ikään kuin ajatukset etsisivät kaikesta mitä kumppani tekee/ ei tee jotain syitä miksi toinen olisi lähtemässä/ jättämässä. Olo voi olla kuulemma hyvinkin fyysinen ja ahdistava.
Tässä tekstissä löytyy lisää mitä mm. fyysiselle tuntemukselle voi tehdä:Tunteet kehossa.
Ystävän tuntemukset kuulostavat hyvin tutulle, voi hyvänen aika miten sitä on joskus pelännytkään mm. kontrollin menetystä ja hylkäystä. Hyvä kysymys voikon olla se, että onko itsellä koskaan mitään kontrollia ollutkaan? Voiko pelätä jonkun menettämistä, mitä ei ole koskaan ollutkaan? Voiko kontrolli olla muualla kuin kuvitelmissa? Entä jos päästää irti ajatuksesta että kontrolloi tai että pitäisi kontrolloida asioita, mitä tapahtuu? Ehkä helpommin sanottu kuin tehty. Tätäkään ei tarvitse uskoa, vaan kokea ja tutkia itse. Mitä voit varmasti kontrolloida? Valitsitko sukupuolesi, sen milloin synnyit?
Tämä kontrolli teema kosahtaa itselle hyvin omaan nilkkaan. Sitä on niin vuosia halunnut ja pyrkinyt kontrolloimaan vaikka mitä. Kehoa, muita ihmisiä, tunteita, toimintaa, sitä mitä muut ajattelee, yms.
Sitä on joskus vähänkuin istunut purkan päälle, joka on sitkeänä tarrautunut housuihin. Kannattaako koittaa repiä purkkaa irti, vai heittää vaan jo tahmeaksi menneet housut pois? Mieli tarrautuu mielellään asioihin, uskomuksiin, ihmisiin, kuvitelmiin, ihan mihin vaan josta voisi jotenkin saada kiinni.
Kun synnymme, meillä on tasan 2 pelkoa. Kovat äänet ja putoaminen. Ehdollistuminen tarinaan ja minään alkaa kuitenkin heti. Lapsi alkaa tekemään tulkintoja maailmasta ja alkaa pitää niitä totena.
Yksi tulkinta, jokseenkin hyvin hyvin hyvin toden tuntuinen on se että olisi joku " erillinen minä". Meille kerrotaan että " tämä on sinun nenäsi" , " sinä olet tälläinen ja tälläinen" , yms.
On hyvä että saamme nimen, on hyvä että opimme nimeämään asioita, mutta se ei ole muuta kuin nimeämistä. Opimme myös helposti ns. " syyn ja seurauksen" suhteen. Jos itken, minua tullaan lohduttamaan. Tai jos itken minua kommenetaan olemaan hiljaa , tarkoittaako tämä nyt sitä että vaikkapa itkeminen on väärin? Ei ole oikeaa tai väärää. Asiat tapahtuvat, niinkuin ne ovat aina tapahtuneet, itsestään ja vapaasti. Niiden leimaaminen tai nimeäminen tapahtuu vasta jälkeen päin.
Näin myös peloissa. Entä jos ei ole onnistumista, tai epäonnistumista, vaan lopputuloksia? Voiko olla mitenkään muuten? Mikä vapaus syntyykään, kun asiat saavat tapahtua. Niin tunteet , kuin ajatuksetkin, ilman henkilökohtaisuutta.
Mitäs sitä kieltelemään, elämä on vaarallista, siinä voi tapahtua ihan mitä tahansa :)
Opin lapsena mm. saamaan huomiota tietynlaisen marttyyriuden ja pakenemisen kautta kautta. Poissa silmistä, poissa mielestä? Öö, ei. Hirmu kiva onkin ollut opetella tästä pois näin myöhemmin :) Tein paljon muitakin tulkintoja, joista on näin myöhemmin saanut opetella pois. On löytynyt uskomusta mm. siitä millaisia " ihmissuhteiden tulisi olla" , " miten minua tulee kohdella", yms. Uskomuksella on vain se arvo, minkä sille antaa. Mistä tiedän tämän paikkansa pitävyyden varmasti?
Jos uskomme syvästi siihen kuvitelmaan MINÄstä joka olisi jotenkin erityinen- se tarvitsee jatkuvasti ikäänkuin ruokaa ja ravinnetta pysyäkseen elossa.
On selvää että jokainen elämän muoto on erilainen, ainutlaatuinen ja ihmeellinen. Ei sitä tarvitse todistella, etsiä tai hakea mitenkään. Se kaikki on tässä jo, elämä tässä ja nyt jo, vapaana, virtaavana. Huomaatko sitä , on asia erikseen. Mieli ja ajatukset joihin samaistuin oli joskus luoneet vankilaa ja häkkiä , jonka mukaan elin. Uskomukset tulivat paljon myös mm. kultuurista, lehdistä, ympäristöstä ja ns. oikeasta ja hyväksytystä mallista toimia. Onneksi alkoi näiden kyseenalaistaminen, ja tutkiminen lähemmin.
Pelossa ei ole mitään pahaa. Se on pitänyt meidät vuosikausia hengissä. Pelko haluaa viimeiseen asti suojella erillistä itseä. Pelolle ei kannata olla vihainen, eikä sille kannata antaa muutakaan valtaa. Kaikki mikä alkaa myös päättyy. Mitä on pelon takana? Voiko olla tunteen voi ottaa vastaan hyväksyen, huomata sen miten sekin osa tätä elämää? Voiko olla että jos huomaa miten mieli ja ajatukset lähtevät selostamaan pelon syytä tai tarkoitusta , että mieli toimii niin kuin sen kuuluukin, MUTTA muistaa ettemme ole ajatuksemme. Ajatukset tapahtuvat , ja tunteet tapahtuvat. Merkitykset luodaan.
Life is. <3
Yleisimpiä pelkoja joita mm. Nlp:n avulla hoidetaan on mm. lentopelot, esiintymispelot, sosiaalisten tilanteiden pelot, eläinten pelot. Niin sanotusti " syvempiin" pelkoihin tulee paneuduttua vähän toisella ajatuksella. Minkä on oltava totta tämän ihmisen maailmassa, jotta hän kokee näin?
Minkä oli oltava totta omassa kuvitteellisessa maailmassani aiempien pelkojen ja uskomusten kanssa?
Uskomista asioihin, jotka eivät ole todellisia.
Ei kukaan pelkää esiintyä, vaan AJATTELUAAN esiintymisestä.
Pelosta ja rohkeudesta kirjoittelin aiemmin: täällä ja esiintymisestä: täällä.
Tunnisteet:
ajatukset,
eevi,
ego,
elämä,
mieli,
muutos,
nlp,
pelko,
rakkaus,
rehellisyys,
stressi,
tunteet,
yleistäminen
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)

















