Jossain kohdin saattaa törmätä kysymykseen ” kuka olen” ja ” mistä tässä kaikessa on oikeastaan kysymys”. Itse olin elänyt täysin unessa 16- vuotta, kun aloin kokemaan voimakasta tunnetta siitä että tässä miten tämä maailma ja elämä pyörii ei ole mitään järkeä! Minne kaikki menevät niin kiireissään? Voiko tätä kutsua edes elämäksi? Miksi kaikki ovat niin tosissaan?
Se jäi vain ihmettelyksi tuolloin. Virta ja massa vei minut mukaan kun tuuli höyhenen, ja menin itsekkin mukaan tuohon ihmeelliseen suorittamisen maailmaan, jota kai voisi vielä tänäänkin kutsua “tavalliseksi elämäksi”.
Menet johonkin kouluun, valmistut sieltä, sitten johonkin töihin , löydät jonkun ihan kivan miehen ja ehkä tosiaan saatte lapsiakin sen 2-3. Sitten taas käydään lisää töissä, suoritetaan velvollisuuksia, maksetaan laskuja ja katellaan telkkarista uusimmat ohjelmat. Mennään illalla nukkumaan ja aamulla kun herätään väsyneenä voikin sitten miettiä onko tämänkin päivän elänyt jo moneen kertaan aiemminkin.Ajatuksia ja pinttyneitä tapojaan myöten. Sitä minä joskus kuvittelin elämäksi.
Sillä tavalla myös koitin sitä elää. Sisällä kuitenkin kokoajan oli pienenä hentona kuiskauskena tunne siitä, että tässä ei ole päätä eikä häntää, eikä edes parhaimpia keskipaloja!
Elin usean vuoden turtana, tosin elämä sanana kuvaa heikosti tätä aikaa. Tekohengitys paremminkin.
Oli äärimmäisen tärkeää kokea totaali turtuminen ja syvä toivottomuus. Jokin voima kuitenkin sisällä ajoi ja puski eteenpäin. Masennus ja turhautuminen kääntyi jossain kohdin niin paljon jo itseään vastaan että kaiken sen voiman saikin käytettyä toiseen suuntaan, ja silloin minusta tuli etsijä. Ainoita kysymyksiä mitä mielessä pyöri oli “ Miten helvetistä tästä pääsee eroon, tämä en ole minä”. Kuka olen? Ja aloin ottamaan siitä selvää. Tuli tutkittua ja opiskeltua, kokeiltua jos jonkinmoista. Välillä tuli hurahdettua ja puoli kiihkoiltuakin jonkun uuden asian nimeen, mutta ainakin masennus oli poissa. Minulla oli elämä, uskoin. Elämällä oli koko ajan minut. Mutta kovapäisenä halusin tietysti uskoa että minä pystyn kontrolloimaan elämää, sen tapahtumia ja niin edelleen. Niin kauan kun elää uskomusten varassa, on unessa.
Kirjan jota mieheni kanssa kirjoitamme piti alunperin käsitellä unen optimoimista. Jotain sen tyylistä että “ How to be happy” ja Hypnoosilla hyvinvointia. Se olisi loppu peleissä jotain, jolla voisi tehdä unesta kivempaa, hauskempaa ja seksikkäämpää. Mutta todellisempaa? Dream on. Jokainen joka on unessa voi elää varmasti onnellista ja ihanaa , hauskaakin elämää, mutta niin kauan kun koet olevasi erillinen kaikesta muusta, etsit jotain ulkopuolelta, tai pelkäät menettäväsi sen mitä olet saavuttanut.
Ja voit olla tästäkin pelosta täysin tietämätön.
Tarkoitus ei ole kertoa että pitäisi pelätä tai mitään muutakaan, vaan puhua asioista rehellisesti.
Minä olen joskus pudonnut positiivisten uskomusten kuoppaan, joka oli ihanaa ja ihmeellistä - mutta ei kestävää ja todellista.
Kerron tämän siksi, että olin itse lopulta niin pää pussissa etten nähnyt kertakaikkiaan sitä yksinkertaista asiaa, että pelkäsin.
Elin unelmaani , tai myöhemmin sanottuna unelma eli minua.
Olin ja olen edelleenkin naimisissa maailman upeimman miehen kanssa, asuimme ihanemmassa paikassa kuin olisin edes osannut haaveilla, sain tehdä työtä jota rakastin, minulla oli aikaa harrastaa, ja 90% ajasta koin olevani todella onnellinen, niin onnellinen että ihan ajatuskin itkettää.
Olo oli kuin tuhkimolla, joka pääsee luutun ääreltä linnan juhliin. Kaikki tuntui mahdolliselta, ja kaikki olikin mahdollista.
Yksi asia ainoastaan hämäsi. Kuvittelin että MINÄ olin tehnyt ja saavuttanut tuon onnen.Olin siis erillinen. Ja koska jos MINÄ olisin voinut tuon saavuttaa, olisi myös MINUN vastuullani ettei sitä mikään ikinä vie pois. Pelko puhuu.Menneisyys puhuu.
Onnelle tarvittiin siis syy. Jos onnelle on syy, se voi kadota yhtä nopeasti kuin on tullutkin.
Olin erillinen. Tai en tietenkään ollut, mutta kuvittelin näin olevan.
Tätä uskomusta melkein 90% ympärillä olevista ihmisistä tukee. Mutta kuinka moni heistä jo tiedostaa pienen kuiskauksen siitä “ että tässä ei ole mitään järkeä näin?”
Tätä ajatusta on helppo vastustaa. Se on ihan ookoo. Itsekkin vastustin ja kovaa. Melkoista vastuuta sitä kuvitteli omille pienille harteilleen :)
Mikä ja kuka on se joka etsii sitä täyttymystä? Voiko tähän koskaan löytää vastausta joka tyydyttäisi mieltä? Mielen päätepysäkki taitaa olla tässä. Se ei löydä enempää totuuksia vaikka käsillään seisoisi. Kun on alkuun päästy, niin antaa mennä vaan...Irti peräsin varresta, josta ei kyllä koskaan kiinni pitänytkään.
Yksi ihmisaivojen ominaisuus on myöskin adaptoitua eli sopeutua, mitä erikoisimpiinkin tilanteisiin. Tämä on sekä hyvä että huono asia siinä mielessä, että joku saattaa esimerkiksi liiaksi sopeutua vaikkapa masennukseen tai negatiivisuuteen ja alkaa pitämään sitä normaalina, menemättä eteenpäin.” Tälläistä tämä nyt vain on”, ” Minähän olen aina pelännyt” ja niin edelleen.
Mitä hyvää sopeutumisessa sitten on? Sopeutumiskyky mahdollistaa elämän koko maapallolla. Ihmiset ovat jopa sopeutuneet kehitysleireille, ja selvinneet hengissä!
Sopeutuminen ja adaptoituminen on meihin sisäänrakennettu, aivot luonnostaan pyrkivät toimimaan näin, jotta pystyvät toimimaan energia tehokkaasti ja taloudellisesti. On muistettava että ihmisfysiologia on sama joka se oli luola mies aikoinakin, jolloin tuli sopeutua mm. ajottaiseen ruuan puuteeseen, kylmyyteen sekä muihin vaihteleviin olosuhteisiin.
Enää en tahdo sopeutua. Mihinkään. Huomaan miten äkkiä mieli rupeaa luomaan "systeemejä" ja " totuuksia" jos toistaa tarpeeksi samaan. Tällöin tallon käsitteiden vankina taas hetken, kunnes sytytän käsitteet tuleen ja tanssin niille pienen nuotio tanssin. Kiitollisena , että sain kokea. Helpottuneempana, että saan päästää irti.
En tiedä juuri nyt muuta, kuin että vähämpä tiedän.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste autopilotti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste autopilotti. Näytä kaikki tekstit
tiistai 5. helmikuuta 2013
Unisia ajatuksia
Tunnisteet:
ajatukset,
autopilotti,
eevi,
ego,
elämä,
läsnäolo,
masennus,
oravanpyörä,
rakkaus,
rehellisyys,
tunteet,
turhautuminen,
uskomus,
vapaus,
yleistäminen
tiistai 25. joulukuuta 2012
Based on FALSE story
Ihanaa joulun aikaa!
Joku sanoo että kaukaa näkee lähelle. En oikeen osaa sanoa mitä mieltä olen tuosta, muuta kuin sen että kaukana näkee sen mikä on silloin siellä, kaukana. Kaikki muu voi olla enää vain mielikuvituksen tasolla. Kaikki mennyt mihin ajoittain kiivasti samaistamme mielessä itsemme , on enää vain mielikuvia ja tarinoita. Menneisyydestä voi parhaimmilaan oppia, mutta oppimisessakin on omat riskinsä. Syntyy helposti yleistyksiä ja raameja siitä " millainen minä olen" tai " näin asiat ovat" tai " asiat eivät saa mennä noin". Mitä on nyt? ihan varmasti? Ilman kuvitelua, ilman määritelmiä? Voisiko todella tietämisen sijaan ei-tietää? Katsoa kaikkea kuin uusin silmin? :)
On keho, on tuntumuksia, on aistimuksia. On elämää, joka näyttäisi liikkuvan eteenpäin ihan itsestään.
Mielen tehtävä on toimia vähänkuin leimasinkoneena. Se leimaa kokemuksia " hyviksi ja huonoiksi" . Sen tehtävä on laittaa asiat joita ei voi sanoin kuvata joihinkin raameihin. Se on hyvä, muuten olisi aika hankala kommunikoida mitenkään. On kuitenkin hyvä muistaa, että sanat ovat vain sanoja. Todellisuuden kanssa niillä ei ole tekemistä kuin hitusen verran.
Sekin on ihan hyvä, emme ole joka kertaa ihmeissämme kun näemme vaikkapa tuolin taikka puun.
Jossain kohdin olemme myös alkaneet leimata ajatuksia , tunteita ja kokemuksia omiksemme. Liekö ihmekkään, näin aivot oppivat.
Ajattele että joku tuttusi kertoo sinulle että hänen lompakkonsa varastettiin, miltä tuntuu?
Se ei ole " sinun" lompakkosi, joten se ei ärsytä sinua niin paljon, vaikka luultavasti voit kokea empatiaa kaveriasi kohtaan. Miksi sitten otamme omat kokemuksemme ja ajatuksemme jotenkin henkilökohtaisesti? Entä jos ne ovat vain jotain ajatuspuuroa ja mölinää, joka näyttäisi tapahtuvan täysin itsestään, ilman että mieli leimaa sanan " minun" mukaan.
Onko Minä vain yksi iso uskomus , mutta niin yleinen, niin äärimmäisen normaali, ettemme ole tajunneet kyseenalaistaa sitä. En tarkoita kyseenalaistamisella haastamista, vaan tutkimista avoimesti.
Missä MINÄ on? Ei löydy. Löytyy kyllä keho, joka on syntynyt joskus, jolle leimasimen tapaan annettiin nimi Eevi. Eeviä ei kuitenkaan näy. Eevi on vain kuvaus. Keho muuttuu jatkuvasti. Solut kykenevät täysin muuttumaan itsestään, hengitys tapahtuu itsestään, ruoka sulaa itsestään ja niin edelleen. Tässä kehossa ei ole nyt yhden ainutta samaa solua , kuin vaikkapa viisi vuotta sitten. Missä on siis Eevi? Eevi voi olla tarina, vähän niinkuin tarina joulupukista. Tarinat joita itsellemme kerromme pitävät meitä kiinni illuusioissa. Mikään mikä on nyt oikeasti totta ei katoa, vaikka tarinaan ei enään uskoisikaan. Jos ei ole tarinaa, on jäljellä se mikä on totta nyt. Todellisuus ei voi koskaan olla menneessä tai tulevassa. Asiat, ajatukset, tunteet, elämä, kaikki saavat virrata flown lailla. Tarvitseeko joki opastusta tyyliin " tavoitteesi on meri, how to get there?". Se vaan virtaa. Ilman leimasimia.
Onko joku puu parempi kuin toinen? Miksi joku olento olisi toista parempi tai huonompi? :) Voiko asiat nähdä ja kokea niinkuin ne on, ilman määritelmiä?
Tässä ja nyt, samaistumatta menneeseen ( tai tulevaan) on kokemista. Asiat tapahtuvat itsestään, ilman leimaamistakin.Lunta sataa. Kuka "sadattaa" lunta? Voisiko olla, että me ihmisetkin toimimme ihan vain ilman ohjaksista kiinni pitoa?
Tottakai aivot rekisteröivät toimintaa, ja mielen tehtävä on leimata se " joksikin".
Heräätkö SINÄ aamulla, vai tapahtuuko vain herääminen?Keho toimii hyvin ilman että ohjeistamme sitä.
Tutki tätä kokemuksessasi. Rekisteröinti ja " selostus" tapahtuu jälkijunassa.
Anna mielen selostaa, se on sen tehtävä. On kuitenkin eri asia uskotko tuota selostajaa.
Jos joku päivä ajatuksiisi tulisi " juo kusta niin olet onnellisempi" - uskoisitko?
Toisaalta, jos sinulle olisi syntymästäsi asti hoettu että kusta juomalla tulet vielä joskus joku päivä onnellisemmaksi, kenties olisit alaknut uskoa tuohon väittämään.
Kusen juominen on joulupukki, siinä missä Eevikin on tarina :)
Ihanaa muutosvalmentajaa lainatakseni " Ajattele vähemmän, KOE enemmän".
Lisäisin vielä tuohon : Huomaa miten kokeminen voi tapahtua itsestään + huomaa mielen tarve lokeroida asiat. Huomaaminen riittää. Uskoa ei kannata.
Uskominen on kiva juttu, mutta kokeminen on arvokkaampaa :)
Kiitos tästä vuodesta, joka ainoasta hetkestä, joka ainoasta henkilöstä ja kokemuksesta, joita vastaan olen välillä taistellut. Jästipää voi mieli joskus olla, silloin kuin kuuntelee ajatuksia mielummin kuin avoimena katsoo mitä tapahtuu :)
Asioiden ei "pitäisi olla mitenkään". Ne ovat niinkuin ne ovat. Ei pysähtymistä tarvitse pelätä. Se ei ole elämän luonne.
Iloa, avoimuutta ja aitoutta!
Joku sanoo että kaukaa näkee lähelle. En oikeen osaa sanoa mitä mieltä olen tuosta, muuta kuin sen että kaukana näkee sen mikä on silloin siellä, kaukana. Kaikki muu voi olla enää vain mielikuvituksen tasolla. Kaikki mennyt mihin ajoittain kiivasti samaistamme mielessä itsemme , on enää vain mielikuvia ja tarinoita. Menneisyydestä voi parhaimmilaan oppia, mutta oppimisessakin on omat riskinsä. Syntyy helposti yleistyksiä ja raameja siitä " millainen minä olen" tai " näin asiat ovat" tai " asiat eivät saa mennä noin". Mitä on nyt? ihan varmasti? Ilman kuvitelua, ilman määritelmiä? Voisiko todella tietämisen sijaan ei-tietää? Katsoa kaikkea kuin uusin silmin? :)
On keho, on tuntumuksia, on aistimuksia. On elämää, joka näyttäisi liikkuvan eteenpäin ihan itsestään.
Mielen tehtävä on toimia vähänkuin leimasinkoneena. Se leimaa kokemuksia " hyviksi ja huonoiksi" . Sen tehtävä on laittaa asiat joita ei voi sanoin kuvata joihinkin raameihin. Se on hyvä, muuten olisi aika hankala kommunikoida mitenkään. On kuitenkin hyvä muistaa, että sanat ovat vain sanoja. Todellisuuden kanssa niillä ei ole tekemistä kuin hitusen verran.
Sekin on ihan hyvä, emme ole joka kertaa ihmeissämme kun näemme vaikkapa tuolin taikka puun.
Jossain kohdin olemme myös alkaneet leimata ajatuksia , tunteita ja kokemuksia omiksemme. Liekö ihmekkään, näin aivot oppivat.
Ajattele että joku tuttusi kertoo sinulle että hänen lompakkonsa varastettiin, miltä tuntuu?
Se ei ole " sinun" lompakkosi, joten se ei ärsytä sinua niin paljon, vaikka luultavasti voit kokea empatiaa kaveriasi kohtaan. Miksi sitten otamme omat kokemuksemme ja ajatuksemme jotenkin henkilökohtaisesti? Entä jos ne ovat vain jotain ajatuspuuroa ja mölinää, joka näyttäisi tapahtuvan täysin itsestään, ilman että mieli leimaa sanan " minun" mukaan.
Onko Minä vain yksi iso uskomus , mutta niin yleinen, niin äärimmäisen normaali, ettemme ole tajunneet kyseenalaistaa sitä. En tarkoita kyseenalaistamisella haastamista, vaan tutkimista avoimesti.
Missä MINÄ on? Ei löydy. Löytyy kyllä keho, joka on syntynyt joskus, jolle leimasimen tapaan annettiin nimi Eevi. Eeviä ei kuitenkaan näy. Eevi on vain kuvaus. Keho muuttuu jatkuvasti. Solut kykenevät täysin muuttumaan itsestään, hengitys tapahtuu itsestään, ruoka sulaa itsestään ja niin edelleen. Tässä kehossa ei ole nyt yhden ainutta samaa solua , kuin vaikkapa viisi vuotta sitten. Missä on siis Eevi? Eevi voi olla tarina, vähän niinkuin tarina joulupukista. Tarinat joita itsellemme kerromme pitävät meitä kiinni illuusioissa. Mikään mikä on nyt oikeasti totta ei katoa, vaikka tarinaan ei enään uskoisikaan. Jos ei ole tarinaa, on jäljellä se mikä on totta nyt. Todellisuus ei voi koskaan olla menneessä tai tulevassa. Asiat, ajatukset, tunteet, elämä, kaikki saavat virrata flown lailla. Tarvitseeko joki opastusta tyyliin " tavoitteesi on meri, how to get there?". Se vaan virtaa. Ilman leimasimia.
Onko joku puu parempi kuin toinen? Miksi joku olento olisi toista parempi tai huonompi? :) Voiko asiat nähdä ja kokea niinkuin ne on, ilman määritelmiä?
Tässä ja nyt, samaistumatta menneeseen ( tai tulevaan) on kokemista. Asiat tapahtuvat itsestään, ilman leimaamistakin.Lunta sataa. Kuka "sadattaa" lunta? Voisiko olla, että me ihmisetkin toimimme ihan vain ilman ohjaksista kiinni pitoa?
Tottakai aivot rekisteröivät toimintaa, ja mielen tehtävä on leimata se " joksikin".
Heräätkö SINÄ aamulla, vai tapahtuuko vain herääminen?Keho toimii hyvin ilman että ohjeistamme sitä.
Tutki tätä kokemuksessasi. Rekisteröinti ja " selostus" tapahtuu jälkijunassa.
Anna mielen selostaa, se on sen tehtävä. On kuitenkin eri asia uskotko tuota selostajaa.
Jos joku päivä ajatuksiisi tulisi " juo kusta niin olet onnellisempi" - uskoisitko?
Toisaalta, jos sinulle olisi syntymästäsi asti hoettu että kusta juomalla tulet vielä joskus joku päivä onnellisemmaksi, kenties olisit alaknut uskoa tuohon väittämään.
Kusen juominen on joulupukki, siinä missä Eevikin on tarina :)
Ihanaa muutosvalmentajaa lainatakseni " Ajattele vähemmän, KOE enemmän".
Lisäisin vielä tuohon : Huomaa miten kokeminen voi tapahtua itsestään + huomaa mielen tarve lokeroida asiat. Huomaaminen riittää. Uskoa ei kannata.
Uskominen on kiva juttu, mutta kokeminen on arvokkaampaa :)
Kiitos tästä vuodesta, joka ainoasta hetkestä, joka ainoasta henkilöstä ja kokemuksesta, joita vastaan olen välillä taistellut. Jästipää voi mieli joskus olla, silloin kuin kuuntelee ajatuksia mielummin kuin avoimena katsoo mitä tapahtuu :)
Asioiden ei "pitäisi olla mitenkään". Ne ovat niinkuin ne ovat. Ei pysähtymistä tarvitse pelätä. Se ei ole elämän luonne.
Iloa, avoimuutta ja aitoutta!
Tunnisteet:
ajatukset,
autopilotti,
eevi,
ego,
läsnäolo,
mieli,
pelko,
rehellisyys,
suunnitelma,
tarkoitus,
uskomus,
yleistäminen
keskiviikko 5. joulukuuta 2012
Muutoksen lehtien havinaa
Kuinka usein elämässä tulee uudistuttua ? Kuinka usein elämässä tulee muutosvalmentajaa lainatakseni " päivitettyä oma navigaattorinsa"?
Me kuitenkin suuntaamme ja liikkumme eteenpäin oman käsityksemme mukaan maailmasta ja itsestämme. Nyt on 2000-luku ja voimme todellakin tehdä elämästämme juuri sellaista kuin haluamme.
Sen mitä pystymme kuvittelemaan, pystymme myös tekemään.
Kun tietää tämän ja sen että ihminen on kävelevä manifestointi kone, voikin olla hyvä tarkastella mistä se mitä haluaa kumpuaa.
Onko kyseessä ns. pelko haluaminen vai elämä haluaminen?
Pelko haluaminen on sitä joka haluaa vastauksia, pysyvyyttä, paremmuutta, " sitten kuin" haluamista.
Pelko haluaminen lähtee egosta jonka luonteeseen kuuluu se, että se on käytännössä aina joko menneessä tai tulevassa. Kyllä, sittenkin kun. Muistan sen päivän, kun nauroin ääneen sille että " olen aivan käsittämättömän ihanassa ihmissuhteessa, teen unelmieni työtä ja asun paikassa jossa en olisi voinut kuvitella ikinä asuvanikaan, mutta yksikään näistä asioista ei tee minua onnelliseksi !"
Tottakai ulkoatulevat asiat voivat lisätä sisäistä kokemusta, ja täydentävät, , rikastuttavat elämää.
Mutta ne eivät tee sitä. Luomme helposti mielleyhtymiä siitä että " sitten kun olen ihmissuhteessa voin itsekkin rakastaa itseäni" tai " sitten kun olen hyvässä kunnossa arvostan itseäni enemmän" ja niin edelleen.
On helppo takertua johonkin, joka tulee jostain ulkoa. Mutta jos se tulee jostain muualta, sehän voidaan ottaa myös pois! Koitin itse noin viiden vuoden ajan muovata sisäistä kokemustani muuttamalla ympäristöä, työpaikkaa, ihmissuhteita, ulkonäköä, olla sitä taikka tätä. Ei toiminut.
Kun sisällä itsessä muuttuu, ympäristö muuttuu kyllä perässä kuin itsestään - jos näin on tarkoitus.
Muutos on elämän ja luonnon luonne, jota me ihmiset helposti säikähdämme ja vastustelemme.
Pelko haluamisessa tai pelossa ei todellakaan ole mitään pahaa, mutta se on alitajuisesti melkoisen energiaa vievää. Voi myös ajoittain olla hyvä tarkastella millaisia mielikuvia itsellä on omista haluistaan? Mitä silloin uskoo olevansa tai kokevansa enemmän ?
Ilman pelon ohjaamia haluja en varmasti olisi tässä! Olen myös ollut taitava naamioimaan pelko halut lampaan vaatteisiin, sekin kuuluu mielen luonteeseen :) Eikä se ole niin vaarallista sekään, sillä meillä on kaikilla elämässä yksi lahja: me voidaan muuttaa toimintaamme!
Jos jäisi aina vain odottelemaan jotain varmuutta tai merkkiä siitä uskaltaako toimia tai ei, ei toimisi koskaan. Aina voi kokeilla, mutta kannattaa olla hereillä kokeillessa myös sen suhteen toimiiko se todella, mitä tekee.
Jos sanotaan että ensimmäinen ihmissuhde on usein rakkauteen rakastumista , niin ehkä haluamisessa myös alkuun vähän kuuluukiin kokea mitä on haluta haluamista. Koska se on mahdollista?
"Elämä-halu" on taas sitten toisenlaista. Siinä ei ole välttämättä mitään järkeä. Se ei millään tavalla liity siihen että " mitäköhän hyvää tästä seuraa?" , vaikka usein siitä seuraa kyllä jotain suurempaa kokonaisuutta palvelevaa, vaikkei sitä heti edes tiedostaisi tai huomaisi.
Täällä päässä on nyt aika kuunnella sitä mitä elämä haluaa minun sillä tekevän. Mieli keksii kyllä kaikenlaista haluttavaa, mutta tunnistan melko äkkiä mikä halu lähtee vain pelosta ja egosta. Moni asia johon aiemmin olisin tarttunut, onkin jäänyt nyt tekemättä. Se on ollut hämmentävääkin.
Jed McKenna on kuvannut mailmankaikkeutta hauskasti: " Se on kuin leikkisä koiran pentu". Allekirjoitan täysin. Silmät, korvat ja sydän auki, niin sen voi tuntea ja huomata.
Jostain syystä olen halunnut kaivaa puolitoista vuotta pölyttyneen hierontapöydän esiin, ja ottaa sen kotiin. Se nyt vaan tuntuu hyvältä ajatukselta.
Me kuitenkin suuntaamme ja liikkumme eteenpäin oman käsityksemme mukaan maailmasta ja itsestämme. Nyt on 2000-luku ja voimme todellakin tehdä elämästämme juuri sellaista kuin haluamme.
Sen mitä pystymme kuvittelemaan, pystymme myös tekemään.
Kun tietää tämän ja sen että ihminen on kävelevä manifestointi kone, voikin olla hyvä tarkastella mistä se mitä haluaa kumpuaa.
Onko kyseessä ns. pelko haluaminen vai elämä haluaminen?
Pelko haluaminen on sitä joka haluaa vastauksia, pysyvyyttä, paremmuutta, " sitten kuin" haluamista.
Pelko haluaminen lähtee egosta jonka luonteeseen kuuluu se, että se on käytännössä aina joko menneessä tai tulevassa. Kyllä, sittenkin kun. Muistan sen päivän, kun nauroin ääneen sille että " olen aivan käsittämättömän ihanassa ihmissuhteessa, teen unelmieni työtä ja asun paikassa jossa en olisi voinut kuvitella ikinä asuvanikaan, mutta yksikään näistä asioista ei tee minua onnelliseksi !"
Tottakai ulkoatulevat asiat voivat lisätä sisäistä kokemusta, ja täydentävät, , rikastuttavat elämää.
Mutta ne eivät tee sitä. Luomme helposti mielleyhtymiä siitä että " sitten kun olen ihmissuhteessa voin itsekkin rakastaa itseäni" tai " sitten kun olen hyvässä kunnossa arvostan itseäni enemmän" ja niin edelleen.
On helppo takertua johonkin, joka tulee jostain ulkoa. Mutta jos se tulee jostain muualta, sehän voidaan ottaa myös pois! Koitin itse noin viiden vuoden ajan muovata sisäistä kokemustani muuttamalla ympäristöä, työpaikkaa, ihmissuhteita, ulkonäköä, olla sitä taikka tätä. Ei toiminut.
Kun sisällä itsessä muuttuu, ympäristö muuttuu kyllä perässä kuin itsestään - jos näin on tarkoitus.
Muutos on elämän ja luonnon luonne, jota me ihmiset helposti säikähdämme ja vastustelemme.
Pelko haluamisessa tai pelossa ei todellakaan ole mitään pahaa, mutta se on alitajuisesti melkoisen energiaa vievää. Voi myös ajoittain olla hyvä tarkastella millaisia mielikuvia itsellä on omista haluistaan? Mitä silloin uskoo olevansa tai kokevansa enemmän ?
Ilman pelon ohjaamia haluja en varmasti olisi tässä! Olen myös ollut taitava naamioimaan pelko halut lampaan vaatteisiin, sekin kuuluu mielen luonteeseen :) Eikä se ole niin vaarallista sekään, sillä meillä on kaikilla elämässä yksi lahja: me voidaan muuttaa toimintaamme!
Jos jäisi aina vain odottelemaan jotain varmuutta tai merkkiä siitä uskaltaako toimia tai ei, ei toimisi koskaan. Aina voi kokeilla, mutta kannattaa olla hereillä kokeillessa myös sen suhteen toimiiko se todella, mitä tekee.
Jos sanotaan että ensimmäinen ihmissuhde on usein rakkauteen rakastumista , niin ehkä haluamisessa myös alkuun vähän kuuluukiin kokea mitä on haluta haluamista. Koska se on mahdollista?
"Elämä-halu" on taas sitten toisenlaista. Siinä ei ole välttämättä mitään järkeä. Se ei millään tavalla liity siihen että " mitäköhän hyvää tästä seuraa?" , vaikka usein siitä seuraa kyllä jotain suurempaa kokonaisuutta palvelevaa, vaikkei sitä heti edes tiedostaisi tai huomaisi.
Täällä päässä on nyt aika kuunnella sitä mitä elämä haluaa minun sillä tekevän. Mieli keksii kyllä kaikenlaista haluttavaa, mutta tunnistan melko äkkiä mikä halu lähtee vain pelosta ja egosta. Moni asia johon aiemmin olisin tarttunut, onkin jäänyt nyt tekemättä. Se on ollut hämmentävääkin.
Jed McKenna on kuvannut mailmankaikkeutta hauskasti: " Se on kuin leikkisä koiran pentu". Allekirjoitan täysin. Silmät, korvat ja sydän auki, niin sen voi tuntea ja huomata.
Jostain syystä olen halunnut kaivaa puolitoista vuotta pölyttyneen hierontapöydän esiin, ja ottaa sen kotiin. Se nyt vaan tuntuu hyvältä ajatukselta.
Tunnisteet:
ajatukset,
autopilotti,
eevi,
läsnäolo,
menestys,
mieli,
muutos,
nlp,
pelko,
rehellisyys,
tavoite,
tunteet,
unelma
maanantai 26. marraskuuta 2012
Katsoppas peiliin.
Katso peiliin, se olet sinä! Laulaa Don Huonojenkin solisti.
Maailma ja ihmiset, tapahtumat ihan kaikki ovat parhaita peilejä omasta itsestä ja sisäisestä maailmasta.
Me ihmiset mielellään tykätään tietää, mutta voi olla hyvä muistaa että se tietoinen mieli on vain se 5-10% todellisuudesta jos menemme ikään kuin perusohjelmointiemme mukaan.
" Kuka tuntee sinut paremmin kuin sinä itse?" Minulta joskus kysyttiin. Nyt ymmärrän ettei minulla ollut hajuakaan itsestäni, vain kasa tarinoita ja uskomuksia itsestäni höystettynä ajatuksilla joita pidin omanani.
Kirjoitin aiemmin syyskuussa omista mielen turvajärjestelmistä ja silloin Socratesin " know thy self" kolahti(Täällä teksti.)
Nyt ajattelen enemminkin että tunne se ketä et ole. Identiteetti , tietyt kaavat joita toistamme ovat vain tarina jota itsestämme kerromme.
Joskus ajattelin " olen tälläinen suorittaja". Mutta olenko? Olen ehkä joskus joitain asioita yli suorittanut, mutta on myös monia asioita joita en ole suorittanut. Vuorokaudessa on ollut myös ne 18 muuta tuntia, jolloin olen ollut suorittamatta. Myöskään se, jos joskus olen suorittanut jotain ei tarkoita että tekisin niin tulevassa, jos itse päätän olla niin tekemättä.
Leimaamalla itsensä " vain joksikin" ei varmaankaan koskaan kannata.
Olen leimannut itseni mm. suorittajaksi, masentuneeksi, stressaantuneeksi, epäonnistuneeksi ja niin edelleen.
Myöhemmin leimasin itseni mm. yrittäjäksi, onnistuneeksi, vahvaksi, urheilulliseksi, empaattiseksi ja energiseksi.
Toki jälkimmäiset kuulostavat kivemmilta, ja ne toimivatkin aikansa. Oli hienoa tiedostamattaan rakentaa identiteettiä joka on jotenkin " hyvä".
Aikeen puhtaus kiinnostaa nykyisin enemmän. Avaanko oven ihmiselle vaikuttaakseni kivalta vai avaanko vain oven?
Sanonko asioita "kuten hyvä ihminen" etten vaan loukkaisi ketään? Käynkö treenaamassa näyttääkseni hyvältä vai vaan koska oikeasti nautin siitä? Olenko toisen seurassa koska nautin hänen seurastaan vai välttääkseni jotain muuta?
Hulluksihan siinä itsensä saa, jos koko ajan kyseenalaistaa kaikkea, eikä se ole tarkoituskaan :)
Halusin kuitenkin tutustua siihen osaan minusta, jota päivä tietoisuuteni ei tunnista.
Alitajunta toimii " automaatiolla" sen mukaan mikä karttamme maailmasta on.
Jos jossain syövereissä esim. uskon että minun pitää toimia tavoilla x ollakseni vahva, käyttäytymiseni ohjautuu sen mukaan. Olen siis halunnut tietää sen, mitä en ole tiennyt ja huomannut ettei lopulta itsessä ole paljoakaan tiedettävää :) Kun vaan on, on jopa aika tylsä.
Näiden kysymysten kautta olen huomaanut ennen kaikkea mitä en ole. Tiedollisesti olen voinut ymmärtää etten ole ajatukseni, tunteeni enkä toimintani. Kokeminen on eri juttu. On kuulunut irtipäästää monesta turhasta ja tarpeettomasta uskomuksesta vaikka ne miten " hyviä" olisivat olleetkin :)
Hetkeksi jymähdin tiettyyn tarkoituksettomuuteen ja tyhjyyden tunteeseen. Kyseenalaistin mielessäni kaikkea ja mahdollista, se olikin pitkälle ollut hyvä työkalu. Mutta todellakin siitä tuli luopua ja mennä eteenpäin. Radiossa pärähti soimaan Nickelbackin " if to day was your last day". Silloin muistin, että elämä on tarkoitus kokea ja elää, nyt on taas sen aika!
Maailma on paras peili. Se näyttäytyy juuri sellaisena kuin sitä itse tarvitsee juuri nyt.
Katso peiliin = elä.
Vanhoja tekstejä aiheesta: tässä ja tässä.
Maailma ja ihmiset, tapahtumat ihan kaikki ovat parhaita peilejä omasta itsestä ja sisäisestä maailmasta.
Me ihmiset mielellään tykätään tietää, mutta voi olla hyvä muistaa että se tietoinen mieli on vain se 5-10% todellisuudesta jos menemme ikään kuin perusohjelmointiemme mukaan.
" Kuka tuntee sinut paremmin kuin sinä itse?" Minulta joskus kysyttiin. Nyt ymmärrän ettei minulla ollut hajuakaan itsestäni, vain kasa tarinoita ja uskomuksia itsestäni höystettynä ajatuksilla joita pidin omanani.
Kirjoitin aiemmin syyskuussa omista mielen turvajärjestelmistä ja silloin Socratesin " know thy self" kolahti(Täällä teksti.)
Nyt ajattelen enemminkin että tunne se ketä et ole. Identiteetti , tietyt kaavat joita toistamme ovat vain tarina jota itsestämme kerromme.
Joskus ajattelin " olen tälläinen suorittaja". Mutta olenko? Olen ehkä joskus joitain asioita yli suorittanut, mutta on myös monia asioita joita en ole suorittanut. Vuorokaudessa on ollut myös ne 18 muuta tuntia, jolloin olen ollut suorittamatta. Myöskään se, jos joskus olen suorittanut jotain ei tarkoita että tekisin niin tulevassa, jos itse päätän olla niin tekemättä.
Leimaamalla itsensä " vain joksikin" ei varmaankaan koskaan kannata.
Olen leimannut itseni mm. suorittajaksi, masentuneeksi, stressaantuneeksi, epäonnistuneeksi ja niin edelleen.
Myöhemmin leimasin itseni mm. yrittäjäksi, onnistuneeksi, vahvaksi, urheilulliseksi, empaattiseksi ja energiseksi.
Toki jälkimmäiset kuulostavat kivemmilta, ja ne toimivatkin aikansa. Oli hienoa tiedostamattaan rakentaa identiteettiä joka on jotenkin " hyvä".
Aikeen puhtaus kiinnostaa nykyisin enemmän. Avaanko oven ihmiselle vaikuttaakseni kivalta vai avaanko vain oven?
Sanonko asioita "kuten hyvä ihminen" etten vaan loukkaisi ketään? Käynkö treenaamassa näyttääkseni hyvältä vai vaan koska oikeasti nautin siitä? Olenko toisen seurassa koska nautin hänen seurastaan vai välttääkseni jotain muuta?
Hulluksihan siinä itsensä saa, jos koko ajan kyseenalaistaa kaikkea, eikä se ole tarkoituskaan :)
Halusin kuitenkin tutustua siihen osaan minusta, jota päivä tietoisuuteni ei tunnista.
Alitajunta toimii " automaatiolla" sen mukaan mikä karttamme maailmasta on.
Jos jossain syövereissä esim. uskon että minun pitää toimia tavoilla x ollakseni vahva, käyttäytymiseni ohjautuu sen mukaan. Olen siis halunnut tietää sen, mitä en ole tiennyt ja huomannut ettei lopulta itsessä ole paljoakaan tiedettävää :) Kun vaan on, on jopa aika tylsä.
Näiden kysymysten kautta olen huomaanut ennen kaikkea mitä en ole. Tiedollisesti olen voinut ymmärtää etten ole ajatukseni, tunteeni enkä toimintani. Kokeminen on eri juttu. On kuulunut irtipäästää monesta turhasta ja tarpeettomasta uskomuksesta vaikka ne miten " hyviä" olisivat olleetkin :)
Hetkeksi jymähdin tiettyyn tarkoituksettomuuteen ja tyhjyyden tunteeseen. Kyseenalaistin mielessäni kaikkea ja mahdollista, se olikin pitkälle ollut hyvä työkalu. Mutta todellakin siitä tuli luopua ja mennä eteenpäin. Radiossa pärähti soimaan Nickelbackin " if to day was your last day". Silloin muistin, että elämä on tarkoitus kokea ja elää, nyt on taas sen aika!
Maailma on paras peili. Se näyttäytyy juuri sellaisena kuin sitä itse tarvitsee juuri nyt.
Katso peiliin = elä.
Vanhoja tekstejä aiheesta: tässä ja tässä.
Tunnisteet:
autopilotti,
eevi,
ego,
ihmiset,
liikunta,
läsnäolo,
masennus,
muutos,
oravanpyörä,
pelko,
rehellisyys,
self talk,
tarkoitus,
tietoisuus,
tunteet,
uskomus,
yleistäminen
keskiviikko 19. syyskuuta 2012
Herra Autopilotti
Me ihmiset touhuilemme päivät pitkät kaikenlaista, välillä tuntuu että suurimman osan päivästä kuljemme ikäänkuin autopilotilla tekemässä niitä samoja asioita, joita olemme aina ennenkin tehneet. Ja monesti se on hyvä asia. Sinun ei tarvitse kuluttaa aikaa ja energiaa siihen että pitäisi joka kerta erikseen miettiä miten avaat oven. Ei tarvitse miettiä kuinka liikennevaloissa toimitaan eikä tarvitse opetella kävelemään joka päivä uudestaan. Toisaalta, joskus pinnan alle kurkistaminen saa huomaamaan sen, kuinka kaavamaisesti tahdomme asioita tehdä vain täyttääksemme toiminnan takana olevan positiivisen aikeen.
Mikä yhdistää kaikkea käyttäytymistäsi ja tekemistäsi? Tuskin kukaan tekee asioita siksi, että niiden tekemisestä tulisi itselle huono olo tai lopputulos olisi jotenkin muuten epätoivottava. Kaiken käyttäytymisen ja toiminnan taustalla on positiivinen aie. Työn tekemisen taustalla on ajatus kenties perheen ja oman hyvinvoinnin turvaamisesta taloudellisesti, harrastuksien taustalla voi olla aie rentoutumisesta, hauskanpidosta tai kunnon kohottamisesta. Joskus tuo aie voi olla meiltä itseltämmekin piilossa, ennenkuin lähdemme tarkemmin pohtimaan miksi teen niitä asioita joita teen. Käyttäytymisemme ja tekemisemme on vain väline saavuttaa tuo taustalla piilevä positiivinen aie. Olisi vaikea uskoa, että tupakointia harjoittava henkilö tupakoi vain siksi, että toivoo saavansa keuhkosyövän ja kuolevansa kivuliaan ja hitaan kuoleman. Tupakointi toimii välineenä jonkun positiivisen aikeen saavuttamiselle, kuten kenties rentoutuminen tai hetki aikaa itselle ja omille ajatuksille. Tupakoinnin lopettamiseen eivät tahdo tepsiä muistutukset tupakoinnin haitoista, koska niiden välttäminen ei ole ollut toiminnan motivaationa alunperinkään. Mitä jos löytyisi keino täyttää tuo sama positiivinen aie välineellä joka on terveellisempi, edullisempi ja vähemmän aikaa vievä? Olisiko muutoksen tekeminen helpompaa? Mitä kaikkea voisit halutessasi itsessäsi muuttaa, jos pysähdyt hetkeksi pohtimaan positiivisia aikeita toimintasi taustalla? Voisitko saavuttaa nuo samat asiat jollain muulla, kenties nopeammalla, hauskemmalla ja mielenkiintoisemmalla välineellä?
Sama pätee myös ympärilläsi oleviin ihmisiin. On aina vaikeampi mielessään tuomita muiden ihmisten tekoja, kun miettii ensiksi minkä positiivisen aikeen henkilö on pyrkinyt toiminnallaan täyttämään. Toisten valitsemat välineet eivät välttämättä ole omasta mielestämme tilanteeseen nähden parhaita mahdollisia, mutta ymmärrys taustalla olevasta aikeesta auttaa meitä näkemään maailmaa myös muiden ihmisten silmin. Huomaat, kuinka pystyt kommunikoimaan paremmin ja ehdottamaan ratkaisuvaihtoehtoja nopeammin, kun tunnistat millaisesta aikeesta käsin tuttavasi “operoi”.
Kaikkea ei tarvitse kyseenalaistaa. Liikaa asioita ei kannata miettiä. Joskus voi olla kuitenkin hyödyllistä tuumia, miksi minä teen sitä mitä teen, mikä on minun positiivinen aikeeni?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)








