Näytetään tekstit, joissa on tunniste tunnetila. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tunnetila. Näytä kaikki tekstit

maanantai 21. tammikuuta 2013

Erityisen erillinen

Toistuuko samat kaavat elämässä?
Todellisuuden kohtaamista on helppo siirtää. Tunteiden kokemista on helppo siirtää.
Läsnäoleva ainoa todellinen hetki on helppo peittää ajatuksilla,kuvitelmilla ja uskomuksilla. Tähän me olemme saaneet hyvän koulutuksen. 
Hyväksynnästä ja menestyksestä tulee helposti huume, jota tulee saada lisää. 
Mielelle ei riitä mikään. Joko se pelkää jäävänsä jostain paitsi tai ilman jotain, tai vastaavasti pelkää menettävänsä jotain saavutettua. Olisiko vapauttavaa unohtaa hetkeksi, tai vaikka loppuelämäksi pelko ja alitajuinen hätä? Parasta on se , että että mitään todellista hätää tai pelättävää ei ole. 

Mieltä pyritään usein vahvistamaan eri elämänvaiheina erilaisten asioiden kautta, yleensä ulkoisten, kuten perheen, ystävien, ryhmien ja työn kautta. Mitä turvallisempi ja stabiilimpi elämä - sen parempi elämä, pelokas uskoo. Ainakin hetken. Ohikiitävän hetken.
Tähän ansaan on erityisen helppo pudota senkin vuoksi, että kaikki muutkin tekevät niin.
Puhutaan “ massa tiedostamattomuudesta”. Koska kaikki muutkin uskovat että näin kuuluu tehdä - sen täytyy olla oikein.
Onko todella? Yhä useampi onneksi jo uskaltaa kyseenalaistaa yleisiä normeja. Ei siksi , että niissä olisi mitään vikaa, vaan siksi että on hyvä ajatella itse eikä omaksua mitään vaan koska kaikki muutkin ympärillä tekevät niin. Ovatko ne muut onnellisia tai vapaita?
Toisilla mieli on kuin tuuliviiri, ei koskaan paikallaan.
Elämä mielen vallassa, on elämää sätkynukkena. Se on reagointia jatkuviin ympäristöistä ärsykkeisiin ja elämistä ajatusten ja tunteiden hallitsemana. Uskomuksemme riepottelevat meitä mennen tullen, emmekä tajua kysyä miksi toimin kuten toimin? Koska tämä oikeasti aidosti tuntuu hyvältä, lopputuloksesta riippumatta? Vai koska olen vain oppinut toimimaan näin enkä tiedä miten muutenkaan toimia.



Ihmiseltä puuttuu tieto kahdesta elämän peruskysymyksestä: Kuka minä olen ja miksi olen täällä? Jos näihin kysymyksiin ei tiedä vastausta, niin ei ole ihme, että turhauttaa ja tätä turhautumista paetaan kaikenlaisiin hetkellistä mielihyvää ja mieltä vahvistavien asioiden pariin.
Näin syntyy iso kasa riippuvuuksia. Kaipaamme niin kovasti jotain, joka täyttäisi viimeinkin olomme ja odotuksemme! Se ei vain koskaan voi tulla mistään ulkoapäin.
Turhautuminen ei kuitenkaan ole huono asia - päinvastoin.  

Suomessakin on jo viime vuosina eletty itsensä kehittämisen nousukautta. Toisaalta tämä on äärimmäisen hienoa, ja eteenpäin menoa pelkästä puuduttavaan ja ohjelmoituun elämään tyytymisestä. Itsensä kehittäminen voi olla myös koukku, ja uusi kiinnikke. Jos on aina luettava uusimmat kirjat, oltava siellä missä tapahtuu, opittava lisää ja verkostoiduttava , voi miettiä miten vapaa todellisuudessa on? Tähän lankaan olen itsekkin haksahtanut. Se on uusi ohjelmointi korvaamassa vanhaa. Se on toki luultavasti paljon hedelmällisempi ja antoisampi kuin aiempi, mutta totuuden kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.
Totuus ei kuitenkaan sulje pois itsensä kehittämistä. Miten voisikaan.
Totuus on aina riippumaton lopputuloksesta. Ei käydä seminaareissa ollaksemme parempia tai pelosta että jäisi jostain paitsi. Jos sinne tuntuu aidosti hyvältä mennä, sinne menee vain menemisen vuoksi. Vapaudessa mikään ei ole riippuvaista mistään. Ei ole sitten kun.


Ole rehellinen itsellesi jos tuntuu siltä että on hyvä vielä kasvattaa omaa erityisyyttä ja henkilökohtaista menestystä, anna palaa! Tämä on myös tärkeää mielelle, jotta se voi lopulta kyllästyä itseensä.
Minun piti myös keretä saavuttaa unelmiani, ja enemmänkin vain huomatakseni että vaikka elää unelmaansa se ei ole tae onnellisuudesta. Onnellisuus on sisäinen tila ja kokemus.


Henkisyydestä kiinnostuessaan ihmiset usein haluavat päästä eroon henkilökohtaisesta kärsimyksestään, säilyttää jatkuvan sisäisen rauhan ja voida hyvin. Tämä onkin hyvä porkkana monelle. Vapaus ei tule tavoittelemalla, se ei tule yrittämällä. Se ei tule “ tekemällä kaikkea oikein”.





Muistan kun kasvoilleni iski “ En ole korvaamaton”.
Koska ei ole mitään erillistä minää, mikään saavutuksistanikaan ei ole mitenkään henkilökohtainen. Elämä on kokoajan toiminut tämän keho-mieli hahmon kautta.
Erityisyydestä luopuminen voi kirpaista, mutta vain hetken. Erityisyydessä on aina vastakkain asetteluna pelko oman erityisyytensä menettämisestä.
Ei tarvitse kuin selata facebookkia hetken aikaa huomatakseen miten kiivaasti ihmiset hakevat erityisyyttä. Ei tarvitse kuin hetki katsella ympärilleen niin voi huomata miten ihastuneita ihmiset ovat mielellään erityisyyteen ja paremmuuteen. Se on ihan ok. Tässäkään ei ole mitään tuomittavaa, senkin voi hyväksyä. Tämänkään huomaaminen ei tee kenestäkään erityistä tai parempaa. Tottakai me olemme kaikki erilaisia. Mutta emme mitenkään erityisiä. Meillä on erilaisia ominaisuuksia siinä missä jokainen kukkakin on erilainen.

Jos et ole erillinen, et voi olla erityinenkään. Todellisessa minässäsi ei ole mitään omaperäistä, massasta erottuvaa eikä muiden yläpuolelle nostavaa. 
Se on ihme itsessään. Se on jotain niin yksinkertaisen kaunista, tasapainoista ja aina läsnä.

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Mistä tätä hyvää oikeen riittää?

Vuosi 2012 alkaa vetelemään viimeisä henkäyksiään. Ja taas kerran , koen että olen saanut elää parasta aikaa. Vaikkei menneisyydellä tässä hetkessä ole mitään merkitystä, on joskus kuitenkin hauska fiilistellä miten paljon viimeisimpien vuosien aikana on saanut kokea!
Viime vuosina olen erityisesti pois oppinut. Siinä missä vielä vuosi sitten kiinnosti tietää ja taitaa, nyt tietämisellä ei ole merkitystä. Kokemisella on.
Olen niiiiiiiiin kyllästynyt tietämiseen! Olen niiin täynnä erilaisia totuuksia, joihin olen itsekkin halunnut takertua. Alan myös olla melkoisen täynnä omaa tarinaani ja itseäni joita ego ylläpitäisi mielellään.
Mielellä on vielä pelkoja, mutta en enää pidä niitä todellisina! Entäs sitten jos joku ei tykkää minusta, entä sitten jos ärsytän jotain? Entä sitten jos epäonnistun? Miksi kaikella olisi tekemistä minun kanssani?
 Siinä missä vuosi sitten olin onnellinen, koen nyt olevani onnellinen aidommin ja syvemmin. Joskus onnellisuuteni perustui paljonkin tiettyyn tarinaan ja identiteettiin jota itselleni kerroin. Olin onnellinen, koska ajattelin onnellisia ajatuksia joihin samaistuin. Onnellisuuteni oli hyvin " minä" keskeistä, ja se mahtui tiettyihin raameihin. Ehkä teen sitä nyttenkin tietämättäni, ja nauran tälle rakkaudella taas vuoden päästä, mistäs sitä tietää :) En todellakaan ole missään perillä, enkä halua koskaan ollakkaan. Elämä on jatkuvassa liikkeessä. Eilisen oivalluksilla ei ole tänään enää merkitystä, nyt on nyt. Mitä enemmän olen uskaltanut päästää irti kuvitelmistani sen enemmän hyvää on virrannut elämään. En oikeastaan edes usko että asiat määrittellään hyväksi tai huonoksi, ne ovat vaan asioita. Ehkä se on taas yksi paradoksi. Kun luopuu hyvästä , sitä sateleekin ovista ja ikkunoista. Kun päästää irti siitä että kaiken tulisi olla hyvää, kutsuu elämän sisään. Tästä hetkestä kohti tulevaa! Välillä mieli ajelehtii jännäämmään ja pelkäämään tulevia, mutta en jaksa antaa moiselle lampaalle suurta tilaa päästäni. Tehdään peloista huolimatta ja määkikööt pelot keskenään :)



Vuosi sitten koitin vielä pitää elämän ohjaksista kiinni. Vuosi sitten myös uuvutin tällä itseni täysin, leikin kaikkivoipaista ja egoni sai ruokaa kuvitelmasta että "olen jotain" kuin teen asioita x, näytän tietynlaiselta , toimin tietyillä tavoilla. Oli tietynlainen malli päässä, jonka mukaan halusin elää , jonka kuvittelin olevan " oikea".
Vaikka tämä malli oli huomattavasti positiivisempi , vapaampi, rennompi ja ihanampi kuin mallini maailmasta vaikka viisi vuotta sitten, se oli silti malli. Malli joka rakentui uskomuksista ja ajatuksista.
Malli josta halusin ottaa jotenkin kiinni ja jotenkin kai alitajuisesti todeta " Näin tämän kuuluu olla".
Tällä hetkellä minulla ei ole hajuakaan miten asioiden kuuluisi olla. Kenties ne jopa ovat juuri nyt täydellisesti. Ne ovat niinkuin ne ovat. Eivät huonommin, eivät paremmin.

Hassuja asioita tapahtuu, kun mielenkiinto ja haluaminen jää vähemmälle. Palo elää ja kokea löytyy ja roihuaa, mutta en enää koe että minun tarvitsisi ohjailla elämää. Se tapahtuu kyllä. Toki rakas jästipää mieli välillä luulee voivansa ottaa ohjaksia käsiinsä ja pyrkii kontrolloimaan, mutta ei ajatuksiin kuole :) Ne voi huomata ja antaa niiden lipua ohi.
Olen ollut aiemmin melkoisen kärsimätön, ja mielelläni peittänyt tyhjää aikaa ja tilaa puuhastelulla , ideoinnilla ja tekemisellä.Kaikki nämä ovat hyviä asioita, mutta oma suhde niihin mielestäni ratkaisee. Tekeekö vain täyttääkseen tyhjää, puuhaako välttäääkseen pysähtymistä.
Jollei suunnittele, tuskin päätyy mihinkään. Voiko asettaa suunnan, unohtaa sen ja antaa elämän tapahtua? Voisiko olla ookoo , ihan kaiken kanssa? Se on vapauttava ajatus. Elämä on kuitenkin nyt.
Miten kiitollinen voikaan olla joka ainoasta hetkestä ja kokemuksesta jonka on tajunnut elää.
Viikko sitten tajusin stressanneeni hieman eräästä työprojektista. Mieli oli siis tulevaisuudessa, ja olin kiinni lopputuloksessa. Tekeminen ja eläminen ei tapahdu tulevaisuudessa. Päätin päästää irti loppu tuloksesta , ja katsoa mitä tapahtuu. Hommat näyttävät skulaavan parhaiten, kun niitä tekee puhtaasti tekemisen ilosta, ilman kuvitelmia tai ajatuksia lopputuloksesta. En voi tietää tai käyttää aikaa arvailuun mitä tapahtuu. On myös turha ottaa paineita siitä mitä asiat tuovat tullessaan.Päätin, että olen ookoo ihan kaiken kanssa! Syteen tai saveen, tai vaikka molempiin :) Tässä elämässä kaikki tuntuisi olevan ihmeellistä, eikä ole enää aikaa haaskattavaksi pelkoon tai menneen muisteluun. Katsotaan mitä tapahtuu mielummin.



Mistä tätä hyvää tosiaan riittää? Tuntuisi siltä, että kun ei juuri odota mitään, ei voi pettyä. Kun ei juuri odota mitään, hyviä asioita suorastaan hyppii silmille. Hyväksi asiaksi riittää kaikki mikä on aitoa ja rehellistä. Hyvyys tulee kysymyksestä ja avoimuudesta, ei vastauksesta tai tietämisestä.
Meillä on jo kaikki. Kiitos, kiitos, kiitos!!!!!

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Maksa laskusi :)

Tämä teksti tuli vastaan kaverin facebookin virrassa.Siitä se ajatus sitten lähti :)

Jokainen Valon Soturi on pelännyt käydä taisteluun.
Jokainen Valon Soturi on joskus pettänyt ja valehdellut.
Jokainen Valon Soturi on kulkenut tietä joka ei ole ollut hänen tiensä.
Jokainen Valin Soturi on kärsinyt turhanpäiväiseen asioiden vuoksi.
Jok
ainen Valon Soturi on ajatellut ettei ole Valon Soturi.
Jokainen Valon soturi on epäonnistunut henkisessä velvoitteissaan.
Jokainen Valon soturi on sanonut kyllä, kun olisi halunnut sanoa ei.
Jokainen Valon Soturi on haavoittanut rakastamaansa ihmistä.
Sen vuoksi hän on Valon Soturi, siksi että hän on kokenut tuon kaiken, eikä ole menettänyt toivoaan tulla paremmaksi.
- Valon Soturin käsikirja -
Paulo Coelho



Kirjoittelin aiemmin syksyllä kasvavasta tarpeesta olla rehellinen ja totuudellinen (teksti täällä.), ennen kaikkea itselleni. Tahdoin tuntea mitä kaikkea alitajuntani pitää sisällään. Mitä "luulen olevani" on vain pintaa. Toimintaani ja elämää yleensäkkin ohjaa kuitenkin se kaikki mitä alitajunta pitää sisällään.Nämä ovat niitä asioita joita ei aina itsessään edes halua nähdä. Tietoinen mieli ja rationaalinen ajattelu ovat tietyllä tavalla hyviä " suojamekanisemeja" , silloin kuin emme kykene käsittelemään kaikkea meissä ja elämässä olevaa informaatiota. Informaatiota ja dataa, joka vain on.
Hiljattain huomasin itsessäsi melkoisen vahvan "puolustusmekanismin". En oikein ole luottanut elämään. Toisaalta, hyvä kysymys voikin olla että miksi elämään pitäisi luottaa? Ei siihen välttämättä pidäkkään luottaa. Sen voi kuitenkin muistaa että se kulkee eteenpäin aivan varmasti. Sen luonteeseen ei kuulu pysähtyminen. Kaikesta taakse jääneestä luopuminen voi alkuun kirpaista, mutta tilalle on loppuviimein tullut aina jotain. Usein parempaa. Ainakin jotain , jota tarvitsemme.



Minulla oli tiedostamaton uskomus siitä että elämä ei kantaisi on tuottanut paljon tarvetta kontrolloida itseäni ja erityisesti tunteitani. Vuosiin en ollut mm. vihainen.
Silloin kuvittelin että " minulla ei vaan ole mitään syytä moiseen" ja ajattelin jotenkin olevani sen yläpuolella. Täältä tekstistä voit lukea lisää ajatuksia kiukusta ja ihanasta vihasta täällä.

Ei, en ole nytkään vihainen, mutta nyt koen että voin olla turvassa sitä. Tai paskat, vaikka en olisikaan turvassa , mutta en vain pysty tukkimaan tunteita :) En vain enää kykene olemaan valheellinen itselleni niissä tilanteissa joissa aiemmin olisin ikäänkuin mennyt turvallisen kuplan sisään jossa tunteet eivät minua kosketa.Tunne ei saa minua toimimaan tai reagoimaan sen ohjailemana, se on asia erikseen ja vastuun siirtämistä. Joskus oli turvallisempaa tuntea vähemmän. Tämä korostui ihmissuhteissa erityisesti. En juuri koskaan " antanut itsestäni " kuin n. 5%.
Nyt olen saanut elää sielunkumppanin kanssa, joka on paras peili ja opettaja minulle. Näen hänessä sen mitä itsessäni en halua nähdä, hyväksyn hänessä sen mitä itsessäni on ollut vaikea hyväksyä.
Olen saanut törmätä ja kohdata itsessäni oleviin ajatusmalleihin , uskomuksiin, mielikuviin ja " totuuksiin". Rakkaus elää vapaudesta ja rehellisyydestä. Paras suhde elämässä on varmaan ensisijaisesti suhde itseensä. On mahdotonta olla todella rehellinen toiselle jollei ole ensin itselleen. Ja se on matka, ainakin omalla kohdallani. Olen kiitollinen ja onnellinen siitä, että saan nimenomaan kasvaa tässä yhdessä toisen kanssa. Aiemmin luulin olevani " jonkinlainen". Nyt huomaan että tietoisuuteni vaihtelee.
On hyvin mielenkiintoisesti sanottu " kuole joka hetki menneelle ja synny joka hetki uudelle".
Tämä voi olla hyvä muistaa ja tutkailla ajatusta ihmissuhteissakin. Milloin ihmissuhde perustuu menneelle, menneisiin mielikuviin ja tarinaan? Voisimmeko oppia rakastamaan ja näkemään toisen joka päivä, uutena päivitettynä versiona itsestään?




Siinä missä muutama vuosi sitten pidin itseäni vahvana ja pelottomana ja selviytyjänä, olen nyt saanut tutustua ns. herkempään puoleeni, ja erilaisiin tunteisiin, jotka aiemmin blokkasin pelon sekaisesti pois.
Vertauskuvallisesti voisi ajatella, että voisin ihan hyvin blokata laskut, ja jättää ne maksamatta. Poissa silmistä, poissa mielestä? Entä jos ei sittenkään. Jos en maksa laskuja, ne kerryttävät korkonsa.Kieltäminen on ehkä yleisimmistä defenssimekanismeista. Jonkun aikaa harrastin myös kieltämisen kieltämistä ;) Koska omassa kuplassani minulla oli kaikki hyvin. Ja on edelleenkin, mutta nyt hyvän ylläpito on turhaa. Aiemmin jos kielsi itseltään jotain tunteita, vie kieltäminen yllättävän paljon alitajuista energiaa. Asiat eivät ole huonommin tai paremmin, ne ovat niinkuin ne ovat.
Siksi voikin olla ajoittain hyvä kysyä: millaista sisältöä ( mielikuvia, ajatuksia, tuntemuksia,muistoja, uskomuksia, yms.) lisään todellisuuteen?
Naureskelemme mieheni kanssa usein lausahdukselle " SaatAnalysoida!". Onko analysointi ja puiminen hyvä juttu? Ehkä sille on paikkansa. Mutta jos vain maksat laskut, niin ne on maksettu. Jos jätät maksamatta ja koitat siirtää ajatusta niistä sivuun, eivät ne katoa minnekkään.
Kuinka paljon käytämme aikaa miettimiseen, kuinka paljon tekemiseen?
Albert Einsteinin strategia oli pääasiassa seuraava : 1 % suunnittelua, 99% tekemistä ja kokemista.

lauantai 24. marraskuuta 2012

Tottumuksen takaa

Niin helposti sitä vain tottuu asioihin, tapoihin ja tunteisiin. Joskus olin niin turtunut että mm. jatkuvat väsymykset ja mielialan vaihtelun tuntuivat täysin normaaleilta. Joskus olin tottunut tiettyyn tapaan syödä, tiettyyn tapaan treenata. Entäs ne omat tottumukset aamurutiineista, työssä , ihmissuhteissa?

Rutiinien ja rytmin sanotaan usein olevan erittäin tärkeitä hyvinvoinnissa, oli kyse sitten fyysisestä tai henkisestä hyvinvoinnista.
Viime aikoina olen halunnut tutkia kaikkea toimintamallejani ja karttaani elämästä, eli jotain mitä pidän totena, jonka kuitenkin voin ymmärtää olevan pelkkää "unta".
Kartta eli vähänkuin ihmisen sisäinen kompassi määrittyy mm. opituista asioista, kokemuksista, arvoista, uskomuksista ja niin edelleen. Omalla kartalla ei ole kuitenkaan mitään tekemistä todellisuuden kanssa, sen tietäminen ja ymmärtäminen onkin hyvä juttu jo alkuunsa.
Esimerkiksi tietyt rutiinit ja tavat tulevat monilta täysin automaatiolla, riippumatta siitä ovatko ne itselle hyviä taikka huonoja. Aivothan tätä rakastavat - ne saavat tietynlaisen illuusion turvasta.
Mitä muuta ihminen janoaa niin kovasti kuin kokemusta hyväksynnästä ja turvallisuudesta?



Hyväksyntä on melkoinen huume. Viimeiset kuukaudet olen päässäni leikkinyt leikkiä jossa kysyn itseltäni " mikä on motiivini?". Oli kyseessä sitten aamulenkki, työnteko, ystävännäkeminen tai kirjoittaminen, mikä tahansa. Egon motiivi on usein pelon välttäminen, tai kauniiseen asuun itsensä kietominen. Se on ihan ok, mutta se on harhaa :)
Ei sitä haastetta ratkaise se että sen pukee kauniiseen mekkoon.
On hauska huomata miten paljon moni meistä hakee elämänhallinnan tunnetta, mitä erikoisimmilla keinoilla. Ei elämää voi hallita :) Mutta silti yritän edelleen, usein tiedostamattanikin.
Voimme ottaa vastuun omasta itsestämme, mutta missä määrin meillä on vapaatahto ja valinta?
En tiedä. Paljon voimme vaikuttaa itseemme ja hyvinvointiimme omilla valinnoillamme, se on täysin selvää. Mutta elämä liikkuu silti.
Kontrollin ja elämän hallitsemisen tarve on minulle ainakin tuttu kumppani. Se on näyttäytynyt elämässäni eri muodoissa, takertuen milloin mihinkin. Motiivina tälle on ainoastaan kuvitteellinen kokemus siitä että olisin jotenkin turvassa. Mieli tykkää luoda järjestelmiä ja uskomuksia joihin voisi turvautua, ajatellen " tämä on totta" tai " tämä on oikein".
Entä jos kysyisikin itseltään välillä " Mistä tiedän sen?" Tai  mikä minua tässä oikeasti motivoi?

Oma egoni ainakin aiemmin ja varmaan edelleenkin nauttii ajatuksesta että tietäisin jotain, olisin " hyvä" jossain tai niin edelleen. Mutta eikö tuossa pohjimmiltaan ole motiivina välttää pelkoa siitä , etten olisikaan? Tutustu pelon luonteeseen , se on mielenkiintoinen asia.
Motivaatiolla ja inspiraatiolla on iso ero.
Minulla ei ole elämää, elämällä on minut. Mitä elämä haluaa minulla tehdä?
Tuon kirjoittaminen pelotti. Jokuhan voisi ajatella että olen vastuuton huithalpeli ja heittäydyn vain elämään. Vai onkohan se egoni joka pelkää hallinnan ja kontrollin puutetta? Just perse kuningas.

Kuinka ihmisen toimintaa ohjaakaan aina halu saada lisää jotain. Turvaa, rahaa, menestystä, rakkautta, onnea, statusta, NÄKYVYYTTÄ ja kokemusta siitä että on.
Olemme niin tottuneet tähän haluamiseen , että pidämme pelkoa täysin normaalina motivaattorina.
Mitä mieltä elämä itse on? Se on jo valmis, täydellinen sellaisenaan. Ei meidän tarvitse oppia rakastamaan itseämme, me olemme rakkaus.
Ei meidän tarvitse myöskään väkisin kontrolloida elämää, se kulkee kyllä eteenpäin.
Tietoinen mieli antaa suunnan ja alitajunta toimii.

Jos ajattelet että kaikki on ihmeellistä, kaikki on. Kokeileppa huviksesi. Pyydä saada nähdä elämän ihmeitä, niin huomaat kyllä. Hyvän muistutuksen sain tästä itse taas viime viikolla.Olen tutkinut itseäni melkoisen syvästi ja nähnyt monenlaisia puolia itsestäni. Se ei ollut aina kaunista katsottavaa :D Takerruin tuhoamaan itsessäni tiettyjä muka hyvyydeksi naamioituneita kuvioita, jotka olivat pohjimmiltaan vain pelosta käsin kumpuavia ajatuksia ja tunteita. Tämä vähän säikäytti. " En olekkaan sitä kitä kuvittelin olevani".  Pysähdyin hetkeksi tietynlaiseen pettymykseen itseäni kohtaan, kun tietyt " valheet itsessä" tulivat näkyviksi. Lopulta, egon sisältä löytyy vain tyhjää. Ei ole mitään.
Ihmisen sielu taas itsessään on valo ja rakkaus, joka pääsi unohtumaan. Kiitos muistutuksesta, elämä ja tietyt "sattumat". Juuri sillon kuin kai eniten tarvitsin muistutusta siitä että se elämä kyllä menee eteenpäin ja pitää huolta itsestään, bussissa istuessani katseeni kiinnittyi muutaman penkkirivin eteenpäin lattialle. Siellä oli joltain matkasta jäänyt heijastin. Suojelus enkeli.
Kaikki on ihmeellistä :D


sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Kiukkelis koukkelis

Yleisesti ottaen maailmassa ihminen on alkanut "kammoksumaan" vihaa ja voimakkaita tunteita, jotka usein negatiiviseksi määritellään. Entä jos ei sittenkään?
Entä jos viha, turhautuminen ja kiukku voisikin olla täysin hyväksyttävä tunne? Moni luova ja taiteellinen henkilö mm. kuvailee taiteen syntyvän vihan seurauksena. Viha jo sanana meille monelle värähtelee ikävästi. Liekö ihme,luultavasti kaikkia meitä on käsketty vihaisena rauhoittumaan, ja sanottu " Rauhoitu NYT", ja niin edelleen. Helposti tästä seuraa kuvitelmat, että vihaa ei ensinnäkkään saisi kokea tai että se olisi jotenkin paha tunne. Siinä missä onnellisuutta ja autuutta tänä päivänä ihannoidaan, viestitään helposti samalla piilossa että muut tunteet vaikkapa onnellisena katoaisivat kokonaan, tai että viha olisi jotain josta pitäisi pyrkiä pois ja niin edelleen.
Mikään tunne ei oikeuta reagointiin, väkivaltaisuuteen tai mihinkään muuhun. " Koska olin vihainen" on aina paska tekosyy. Mutta viha itsessään ei ole huono tai paha juttu. Se vaan on.



Onnellisuus ei tule siitä että pyrkisi välttelemään sitä mitä ei halua, tai vaikeikisi koettujen asioiden kieltämistä. Onnellisuus ei ole mikään ainaisen autas, energinen ja positiivisen värinän tila. Ehkä se on myös sitä, mutta ei missään tapauksessa pelkästään. Kiukku, vitutus, viha kuuluu kokea, ei kieltää!
Oli kyse sitten mistä tahansa tunteesta, sen tukahduttaminen vasta energiaa viekin. Tähän ansaan olen itse mennyt, ties ja kuinka monta kertaa. Uskomuksissani minun tuli olla " hallittu" eikä ainakaan aiheuttaa vaivaa kenellekkään.Enhän myöskään halunnut että kukaan pitäisi minua vaikeana ihmisenä.
Jos elämässä tuli pettymyksiä, menin niitten kanssa piiloon, ehkä myöhemmin vasta puhuin kavereilleni, siltikin pitäen " hei Eevi leikkii vahvaa" roolia yllä. Kunhan kaikki näyttää ulospäin hyvältä niin olen turvassa. Kenenkään ei tarvitse tietää mikä sota sisällä on? Aloin mennä itsekkin tähän harhaan mukaan, ja viha oli jotain jota en vuosiin kokenut. Aloin automaatiolla blokkaamaan pettymystä ja vihaa. Arvaappas mikä oli kaverina tuolloin? Masennus. apaattista , vihassa on kuitenkin potkua ja jytyä, jos sen kohdistaa oikein.
Yksi iso sysäys minulle itselle siihen että otin oman elämän vastuulleni syntyi vihasta.
Vihastuin viimein lääkärille jonka mielestä olisin joutunut syömään masennuslääkkeitä lopun elämääni. Siiten riitti. Kiukkuni käytin siihen, että päätin selvittää mistä ihmeessä tästä elämässä on oikeasti kysymys?  Etsin, tutkin ja kokeilin. Luonnollista ravintoa, ayurvedaa, ties mitä hulabaloo itsensä kehittämistä, ja niin edelleen. Onneksi tein sen! Myöhemmin minun piti vihastua ja kiukustua joidenkin uusien " ajatusmallien" itselleni luomiin vankiloihin, jotta tajusin ravistella itseni niiden väärinkäytöstä irti. Minun maailmani oli ennen vain mustaa tai valkoista, ääripäitä. Tästä ehkä joskus lisää.

Nyt haluan antaa tunteiden virrata minussa vapaasti! Haluan kuulla tunteiden viestit, haluan kokea ne!
Haluan kokea nekin tunnemyttyset jotka olen joskus sisälleni tiukasti säilönyt, ja kasvattanut samalla itseni ympärille kerrosta ja kuorta suojaksi. Se kerros jaksoi näyttää ulospäin aina iloiselta, se kerros jaksoi aina viimeiseen asti suojella sitä, ettei vaan sattuisi! Sattuminen on tervettä, sehän kertoo siitä että on elossa. Viimeisen vuoden aikana olen ollut enemmän vihainen kuin edellisten 10 vuoden aikana yhteensä. Se on mahtavaa :) Lapsena vihaisena ollessani näytin pippurisen puoleni todenteolla, kirkuen, heittäytyen lattialle ja repien vaatteet alas vaatekaapista. Tänä päivänä koen vihan salaman nopeana tuntemuksena, joka on hedelmällinen. Saatan jopa huutaa ääneen. Korostan sitä, että en ole vihainen KENELLEKKÄÄN, enkä kohdista vihaani mihinkään tai kehenkään. Olen vain  sen kanssa.
Alkuun ajatus tälläisestä pelotti. Millaisena muutkin minua pitävät? Mitä mieheni ajattelee?
Olenko paha ihminen? Miten kehtaan edes tutnea noin? Kunnes tajusin lopettaa jeesustelmasta ja olla totuudellinen mielummin. Itsellenikin.

Kokemus tämän jälkeen on höyhentäkin kevyempi, ihankuin 10 kiloa olisi yhtäkkiä kadonnut harteilta, jossa ei edes tiennyt olevansa painoa. Viha siis minulla on pelkoa ja pettymystä jonka puran vain kokemalla sen, uskoakseni keveyden tunne tulee siitä kun se kuori jonka joskus ylleen loi suojeliaksi muuttuukin tarpeettomaksi- se katoaa. Jos tuot varjot valoon, nekin muuttuvat valoksi :) Täällä lisää sipulielämästä ,elämäni sipulina teksti.
Ei tarvitse taistella vastaan vaan kokea- antaa mennä ja päästää irti. Sen jälkeen usein naurattaa, ja mojovasti. Ihana kiukku!



Aiemmin oli kiva pitää itsestään mielikuvaa " hyvänä ihmisenä" jota eivät moiset mölinät koskettaneet. Elämä on köyhää, jollemme oikeasti koe sitä kaikissa väreissään ja vivahteissaan. Minulle on ollut suurena tabuna vastaanottaminen, tai hyvänen aika vielä hurjempaa...lohdutettavana olo. Olen halunnut aina selvitä ja pärjätä itse. Hieman venähti se uhmaikä vissiin.Tässä tekstissä lisää Tarpeesta olla rehellinen.
Hiljattain koulutuksessa eräs asiakas totesi haluavansa sellaiseen tunnetilaan jossa olisi aina tasapainoinen olo ja hallitsisi täysin oman mielensä. Kysyin häneltä " mitä sä tekisit sen jälkeen?" .  Ei hän tiennyt. Entä jos hallitsemisen ja kontrolloimisen sijaan unohtaisi sen hetkeksi? Entä jos kokisi ja tosissaan eläisi elämän mukana, joka virtaa parhaiten itsestään. Emme me voi merenkäyntiin vaikuttaa, mutta aalloilla todellakin voimme ratsastaa.


perjantai 9. marraskuuta 2012

Spinning feelings


Kaikillahan meillä on tunteita, mutta tiesitkö, että jokainen tunne itseasiassa jollain tavalla sijaitsee kehossasi?
Tiedostamme kyllä kaikki, että meillä on tunteita, mutta ohjailevatko tunteet sinua, vai sinä tunteitasi?
Itse koin joskus olevani ns. reagoija. yhtäkkiä tuli joku tunne, se vaikutti minuun jotenkin ja jonkun ajan kuluttua tilalla saattoi olla toinen tunne. En siis itse kyennyt kuin kirjaimellisesti olemaan ”tunteideni vietävissä”.


Tunteistakaan ei ole mitään oikeaa tai väärää, ne ovat usein opittuja ja ns. ”laukeavat” usein tietyistä ärsykkeistä. Oli kyseessä sitten ”huonommat tai paremmat fiilikset”, niille on olemassa kehossasi oma paikkansa, liikeratansa. jos tunne ei sijaitsisi missään, emme myöskään tuntisi sitä!


Tärkeä seikka: Mikään tunne itsessään ei ole HYVÄ taikka HUONO. Jokaisella tunteella on tehtävänsä, ja meidän tehtävämme on kuulla tunteen kertoma viesti ja toimia sen mukaan!
Tunteen nimeäminen hyväksi tai huonoksi on opittu tapa.
Vaatii jo melkoista läsnäolon taitoa olla nimeämättä tunteita, olemme niin tottuneita siihen. Kyse ei ole siitä etteikö enään kokisi tunteita, vaan ettei tekisi niistä mielessään niin isoa numeroa.
Eniten energiaa vie kokemus siitä että jotain tunnetta ei saisi tuntea.
” En halua tätä stressiä” ” En jaksa tätä väsymystä” ” En saisi olla ahdistunut” , ja niin edelleen. Totuuden vastaan taistelu kuluttaa energiaa, ja paljon.
Tiedollisesti tämä voi olla helppo ymmärtää, mutta voi pojat sen kokeminen todella vasta antoisaa onkin!



Muistan kerran, kun jostain syystä huomasin mieleni olevan kireä ja ärtynytkin. Mielessä pyöri turhat huolet ja hahmotin kyllä millaisina mielikuvina ja pelkoina ne saivat muotonsa. En ollut läsnä, vaan mieli juurikin ajalehti luomaan kauhuelokuvia ja kireyttä.
Koitin vimmatusti miettiä mistä ihmeestä tuo olo tuli, olenhan normaalisti valtaosan ajasta onnellinen ja läsnä, enkä lähde samaistumaan enään ajatuksiini. Tuolloin kuitenkin koin stressin ja ahdistukset totena ja kiivaasti halusin tietää että miksi?

Kunnes ymmärsin muistaa omiakin oppejani. Oma energiani kului vastaantaisteluun, siihen mitä ei saisi kokea. Myös sillä että että etsin syytä tunteelle, tein siitä todellisen ja merkittävän. Pidin itse tunnetta elossa. Tässä hetkessä kun ei ole haasteita, ellei juuri ole palavassa talossa. Mieli samaistui edelleen johonkin jota oli kokenut aiemmin samana päivänä, joka ei enää edes ollut totta.
Muistutan jälleen, joka kerta kun kokee turhaa kärsimystä on mieli lisännyt todellisuuteen jotain. Joko se on mielikuva tai ajatus,epämukava tuntemus johon samaistuu.
Tälläisessa tilanteessa on tärkeä voida palata tähän hetkeen, siihen hetkeen jossa oikeasti olet.
Mielikuvien ja oman sisäisenkeskustelun tiedostaminen voi riittää, ja päästää niistä irti sen jälkeen.

Mitä luulet, kehittyisimmekö koskaan jos aina tuntuisi kivalta ja olisi tasapainoista?
Elämän luonne ei ole pysähtyminen. Ihmisaivot taas vastustavat luontaisesti muutosta. Ärsytys, kiukku, pettymys tai joku negatiiviseksi määritelty tunne ( jota se ei suinkaan todellisuudessa ole) on meille parhaimmillaan merkki siitä että on aika tehdä jotain toisin! On aika joko irtipäästää jostain vanhasta uskomuksesta tai ajatusmallista, on aika oppia uusia ja paremmin toimivia keinoja!



Joskus on tietysti käynyt niin että tunteen jatkuessa pidempään ( viikkoja, kuukausia, jopa vuosia) siihen on vain jääty jumiin. Aivot toistavat samaa kaavaa, koska osaavat sen erityisen hyvin.
Esimerkiksi itse olin joskus masentunut myös tottumuksesta. Osasin masentuneen tehtävät oikein hyvin. Aivot tekevät asiat mielellään tutuilla tavoilla, eivät ne ymmärrä ovatko nämä tavat ” hyviä tai huonoja”.
Toki masennukselleni oli myös tarkoitus. Oli viesti minulle että en elänyt täyttä elämää. Jos olisin paremmin vuosia sitten tiennyt, minulta ei ehkä olisi mennyt useaa vuotta sen kourissa, vaan olisin heti ymmärtänyt että nyt on aika tehdä jotain elämässä ja omassa ajattelussa toisin. Siltikään en vaihtaisi päivääkään pois, ja vaikka kaikki se mitä tuolloin koki tuntuu nyt lähinnä huvittavalta oli tuolloin täysin totta.



Jos koet säännöllisesti vaikkapa turhautumista ja ärsytystä tai jotain muuta tunnetta, ennen kuin luet eteenpäin tee seuraava:
Sulje silmäsi ja voit kuvitella itsesi tuon tunteen pauloissa eteesi.
Kysy nyt mielessäsi tuolta tunteelta : Mitä sinä haluat kertoa minulle?
Tunteen viestin voit vastaanottaa tietysti vain sinä!
Ole ennenkaikkea rehellinen itsellesi. Sinun ei tarvitse heti tehdä mitään toimenpiteitä asian suhteen, vaan alkuun vain tiedostaa.


Perjaatteessa siis, tunteille ei tarvitse tehdä mitään! Miten helppoa.
Ainoa asia joka sinun on tehtävä, on vastaanottaa tunne ja lakata taistelemasta sitä vastaan. On fiksumpaa osata ratsastaa aalloilla, kuin koittaa vaikuttaa merenkäyntiin.
Jos ihan oikeasti vaan koet vaikkapa kiukun tai pettymyksen, voit huomata miten nopeasti se menee ohi. Mielessään voi sanoa tunteelle ” Huomasin sinut ja otan sinut vastaan”. Joskus tässä vaiheessa rupeaa jopa naurattamaan ääneen. Koe vaan tunne ja mene eteenpäin.
Tietenkään mikään tunne ei anna lupaa reagointiin tai väärinkohteluun ja niin edelleen. On eriasia kokea tunne kuin reagoida tunteeseen!
Kokemalla tunteet puhdistat olemustasi, kevennät oloasi etkä kätke sisällesi turhaa kuonaa.


Suomessa olemme usein vain tottuneet sullomaan tunteet sisällemme, ja näyttämään ulospäin viilipytyltä. Mistä olemme ensinnäkin keksineet sellaisen vallitsevan uskomuksen että elämän tulisi aina olla kivaa ja helppoa? Monet ovat oppineet mallin jossa karataan voimakkaita tunteita viimeiseen asti. Elämä elää liikkeessä ja tunteet kuuluvat asiaan. Luultavasti kaikkia meistä on hyssytelty kun lapsena olemme itkeneet. Luultavasti kaikkia meistä on kommennettu rauhoittumaan jos olemme suuttuneet. Me tarvitsemme lapsena rajoja, mutta ymmärrä miten helposti mieli yhdistää näistä kokemuksista oletuksen että tietyt tunteen eivät olisi sallittuja. Anna siis lupa tunteiden tulla ja mennä, koe ne , mutta älä tartu niihin sen kummemmin.


Jos haluat voit myös kokeilla harjoitusta, jolla pystyy vaikuttamaan oloonsa nopeasti. Toisinaan voi olla tarpeen, että osaat laimentaa tai ottaa pois esim. stressin, jännityksen tai jonkun muun ikävän fiiliksen voidaksesi toimia sinulle pitkässä juoksussa parhaalla tavalla.Mielikuvat ovat tietysti tähän myös hyvä työkalu, mutta  toinen todella yksinkertainen ja tehokas tapa helpottaa vaikka stressiä tai jännitystä on spinning feelings. Varoituksen sanana, tämä on erittäin helppo tekniikka. Jopa niin helppo että mieli saattaa ihmetellä voiko se todella olla näin yksinkertaista :)


Jokainen tunne siis sijaitsee jossain kehossasi. Jollemme ole näistä tietoisia tunteet vaihtelevat meissä kuin itsessään. Tähän prosessiin voimme kuitenkin vaikuttaa. Erityisen hyvä taito esimerkiski jännityksen, stressin tai vaikka jopa kipujen suhteen.
Lukuisien asiakkaiden kanssa olen huomannut, että ikävältä tunteet sijaitsevat usein kurkun, rintakehän, vatsan tai pään seudulla ja ne tuntuvat usein liikkuvan aluksi niin, että tuntuu kuin tunne tulisi itseä kohti. Mutta kuten missään muussakaan, oikeaa taikka väärää ei ole. Tunteet voivat siis liikkua mihin suntaan hyvänsä – tärkeintä on, että opit kuinka löydät suunnan, johon pyörittämällä olosi helpottuu.

Usein ihmiset tiedostamattaan itseasiassa näyttävät käsillään, missä heidän tunteensa liikkuvat. joku sanoessaan ”Musta tuntuu, että asiat vaan pyörii mun päässä” liikuttaa kättään päänsä kohdalla ja joku toinen taas voi sanoa: ”En pysty rauhoittumaan” ja pyörittää samalla kättään vatsansa kohdalla. Harva näitä huomaa, mutta nämä ihmisten eleet on juurikin todellisuudessa niin kirjaimellisesti otettavia kuin he asiat itse kertovatkin. Asiakaalla, jolla ”Asiat pyörivät päässä”, tuo tunne laitettiin pyörimään toiseen suuntaan – jolloin kokemus helpotti!
Toisille on helpompaa kuin toisille löytää missä tunne sijaistee, mutta tässäkin kehittyy vain harjoittelemalla! voi olla, ettei ole heti helpointa löytää missä tunne sijaitsee. Emmehän me jatkuvasti tiedosta, että “Ahaa, ilo liikkui minussa nyt vasemman korvan kautta oikeaan varpaaseen”, emme tietenkään.

Tunteita voi siis :
Paikantaa, laimentaa ja poistaa sekä vahvistaa ja voimistaa.

Kartoita missä joku " ikävä" tunne sinulla sijaitsee, mihin suuntaan se liikkuu. Kokeile sen jälkeen vain liikuttaa sitä mielessäsi toiseen suuntaan ja anna olosi keventyä jokaisella kierroksella. Niin hihhulilta kuin tämä itsessään jo kuulostaa, tämän " tieteellinen" puoli löytyy aivokemian muuttamisessa ja siinä että vanhoja kärsimykselle alttiita neuronien välisiä yhteyksiä ikäänkuin kumotaan. 
Toinen hyvä koe voi olla että huomaat " ikävän" fiiliksen, katsot ylös kattoon ja hypit samalla kuin ajattelet sitä. Muutat varsin äkkiä tunnetilasi, ja voit keskittyä olennaiseen- tähän hetkeen.

Todellinen vahvuus alkaa heikkouden tuntemisesta. UGh ;)

Jos jaksoit lukea tänne asti, kiitos. Käyhän ihmeessä hakemassa ilmainen rentoutus äänite kotisivuiltamme.





maanantai 15. lokakuuta 2012

Ankkuri

Tunnetilat ovat yllättävän merkityksellinen asia ihmisen elämässä. Tunnetilat vaikuttavat millaisia päätöksiä teemme, kuinka koemme tapahtumat, miten suhtaudumme asioihin ja miten käyttäydymme. Onko joskus tullut tunne että "Mitä mä juuri äsken tein!? Olet ollut kenties hetkellisesti varsin leikkisällä tunnetilalla liikkeellä ja laukaissut sen räikeimmän kaksimielisen vitsin minkä tiedät. Vain huomataksesi muiden kahvipöydässä olijoiden vaivaantuneet katseet :)


Meille on syntynyt lukemattomia assosiaatioita eri asioihin, jotka toimivat linkkinä eri tunnetiloihin. Niitä kutsutaan ankkureiksi. Ankkurit voivat olla tiedostettuja tai tiedostamattomia. Monella meistä esimerkiksi joku tietty musiiki palauttaa mieleen kokemuksen menneisyydestä ja tuo sitä kautta hyvän tunnetilan. Toisaalta voi olla, että jostain syystä inhoat harmaata väriä. Et oikein tiedä miksi, mutta jos ympäristössä on paljon harmaata, tulee epämiellyttävä tunne.

Kuinka ankkurit syntyvät? Aina kun olemme intensiivisessä ja voimakkaassa tunnetilassa, aivomme etsivät vastauksia kysymyksiin: Mikä tässä tilanteessa on ainutlaatuista? Mikä tässä tilanteessa on erityistä? Mitä toistuvasti tapahtuu samalla kuin minulla on tämä tunnetila? Aivot tekevät tilanteesta tulkintoja vaikka emme siitä tietoisia olisikaan. Tulkinnat ovat usein tavallaan loogisia, mutta eivät välttämättä edusta tilanteen tosiasiallista kausaliteettia.

Otetaan esimerkkiskenario. Ajatellaanpa vauvaa joka konttaa pyödän päällä. Vauva tulee pöydän reunaan ja kops, lipeää pyödältä alas, lattialla olevan uuden harmaan karvamaton päälle. Koskee ja kovasti. Putoamisen aiheuttama säikähdys yhdistettynä kipuun. Aivot miettii: "Mikä tässä tilanteessa on erityistä? Olen karvamatolla. Mikä tässä tilanteessa on ainutlaatuista? En ole ennen nähnyt harmaata karvamattoa, äsken ei ollut harmaata karvamattoa. Nyt olen karvamatolla ja koskee." Seuraavana päivänä vauva tepastelee taas pyödällä. Reuna lähestyy ja kops. Taas koskee. Aivot miettii: "Olen karvamatolla, äsken ei ollut karvamattoa, nyt olen ja koskee. En ole muualla nähnyt harmaata karvamattoa, nyt olen harmaalla karvamatolla ja koskee. Eilen oli ihan sama juttu, AINA KUN OLEN HARMAALLA KARVAMATOLLA, KOSKEE!" Seuraavana päivänä  mummi tulee kylään. Iloinen veijari tepastelee reippaasti mummia vastaan. Mummi ottaa laukustaan esiin harmaan villapaidan jonka on tuonut lahjaksi. Iloinen veijari alkaa samantien itkeä eikä suostu laittamaan paitaa päälle. Vanhemmalla iällä hän jossain vaiheessa huomaa, että harmaa ei ole oikein koskaan ollut hänen suosikkivärinsä eikä karvamatotkaan kuulu sisustukseen, eikä oikein tiedä miksi.

Esimerkki oli jokseenkin karrikoitu tarina ankkureiden synnystä. Vastaavasti olen kuullut tarinan siitä, kuinka kouluaikana opettajalta saatu palauta lentopallotaidoista oli luonut pysyvän negatiivisen ankkurin lajia kohtaan. Kuitenkin, pienen keskustelun jälkeen selvisi, että itse pelaaminen oli aina tuntunut mukavalta. Hän oli vain yhdistänyt palautteesta tulleen mielipahan lentopallon pelaamiseen. Ankkurointi oli sinällään looginen, mutta harhaanjohtava.

Sanat, äänet, tuoksut, maut, kuvat, kaikki voivat toimia ankkureina. Voi olla joskus hyödyllistä pysähtyä miettimään ja tiedostamaan omia ankkureitaan. Voi olla, että olemme alitajuisesti yhdistäneet negatiivisia ankkureita tilanteisiin tai asioihin, joista voisikin olla meille hyötyä tai iloa. Kenties se ei aina olekaan se harmaa karvamatto, joka sitä kipua tuottaa.