Entä jos viha, turhautuminen ja kiukku voisikin olla täysin hyväksyttävä tunne? Moni luova ja taiteellinen henkilö mm. kuvailee taiteen syntyvän vihan seurauksena. Viha jo sanana meille monelle värähtelee ikävästi. Liekö ihme,luultavasti kaikkia meitä on käsketty vihaisena rauhoittumaan, ja sanottu " Rauhoitu NYT", ja niin edelleen. Helposti tästä seuraa kuvitelmat, että vihaa ei ensinnäkkään saisi kokea tai että se olisi jotenkin paha tunne. Siinä missä onnellisuutta ja autuutta tänä päivänä ihannoidaan, viestitään helposti samalla piilossa että muut tunteet vaikkapa onnellisena katoaisivat kokonaan, tai että viha olisi jotain josta pitäisi pyrkiä pois ja niin edelleen.
Mikään tunne ei oikeuta reagointiin, väkivaltaisuuteen tai mihinkään muuhun. " Koska olin vihainen" on aina paska tekosyy. Mutta viha itsessään ei ole huono tai paha juttu. Se vaan on.
Onnellisuus ei tule siitä että pyrkisi välttelemään sitä mitä ei halua, tai vaikeikisi koettujen asioiden kieltämistä. Onnellisuus ei ole mikään ainaisen autas, energinen ja positiivisen värinän tila. Ehkä se on myös sitä, mutta ei missään tapauksessa pelkästään. Kiukku, vitutus, viha kuuluu kokea, ei kieltää!
Oli kyse sitten mistä tahansa tunteesta, sen tukahduttaminen vasta energiaa viekin. Tähän ansaan olen itse mennyt, ties ja kuinka monta kertaa. Uskomuksissani minun tuli olla " hallittu" eikä ainakaan aiheuttaa vaivaa kenellekkään.Enhän myöskään halunnut että kukaan pitäisi minua vaikeana ihmisenä.
Jos elämässä tuli pettymyksiä, menin niitten kanssa piiloon, ehkä myöhemmin vasta puhuin kavereilleni, siltikin pitäen " hei Eevi leikkii vahvaa" roolia yllä. Kunhan kaikki näyttää ulospäin hyvältä niin olen turvassa. Kenenkään ei tarvitse tietää mikä sota sisällä on? Aloin mennä itsekkin tähän harhaan mukaan, ja viha oli jotain jota en vuosiin kokenut. Aloin automaatiolla blokkaamaan pettymystä ja vihaa. Arvaappas mikä oli kaverina tuolloin? Masennus. apaattista , vihassa on kuitenkin potkua ja jytyä, jos sen kohdistaa oikein.
Yksi iso sysäys minulle itselle siihen että otin oman elämän vastuulleni syntyi vihasta.
Vihastuin viimein lääkärille jonka mielestä olisin joutunut syömään masennuslääkkeitä lopun elämääni. Siiten riitti. Kiukkuni käytin siihen, että päätin selvittää mistä ihmeessä tästä elämässä on oikeasti kysymys? Etsin, tutkin ja kokeilin. Luonnollista ravintoa, ayurvedaa, ties mitä hulabaloo itsensä kehittämistä, ja niin edelleen. Onneksi tein sen! Myöhemmin minun piti vihastua ja kiukustua joidenkin uusien " ajatusmallien" itselleni luomiin vankiloihin, jotta tajusin ravistella itseni niiden väärinkäytöstä irti. Minun maailmani oli ennen vain mustaa tai valkoista, ääripäitä. Tästä ehkä joskus lisää.
Nyt haluan antaa tunteiden virrata minussa vapaasti! Haluan kuulla tunteiden viestit, haluan kokea ne!
Haluan kokea nekin tunnemyttyset jotka olen joskus sisälleni tiukasti säilönyt, ja kasvattanut samalla itseni ympärille kerrosta ja kuorta suojaksi. Se kerros jaksoi näyttää ulospäin aina iloiselta, se kerros jaksoi aina viimeiseen asti suojella sitä, ettei vaan sattuisi! Sattuminen on tervettä, sehän kertoo siitä että on elossa. Viimeisen vuoden aikana olen ollut enemmän vihainen kuin edellisten 10 vuoden aikana yhteensä. Se on mahtavaa :) Lapsena vihaisena ollessani näytin pippurisen puoleni todenteolla, kirkuen, heittäytyen lattialle ja repien vaatteet alas vaatekaapista. Tänä päivänä koen vihan salaman nopeana tuntemuksena, joka on hedelmällinen. Saatan jopa huutaa ääneen. Korostan sitä, että en ole vihainen KENELLEKKÄÄN, enkä kohdista vihaani mihinkään tai kehenkään. Olen vain sen kanssa.
Alkuun ajatus tälläisestä pelotti. Millaisena muutkin minua pitävät? Mitä mieheni ajattelee?
Olenko paha ihminen? Miten kehtaan edes tutnea noin? Kunnes tajusin lopettaa jeesustelmasta ja olla totuudellinen mielummin. Itsellenikin.
Kokemus tämän jälkeen on höyhentäkin kevyempi, ihankuin 10 kiloa olisi yhtäkkiä kadonnut harteilta, jossa ei edes tiennyt olevansa painoa. Viha siis minulla on pelkoa ja pettymystä jonka puran vain kokemalla sen, uskoakseni keveyden tunne tulee siitä kun se kuori jonka joskus ylleen loi suojeliaksi muuttuukin tarpeettomaksi- se katoaa. Jos tuot varjot valoon, nekin muuttuvat valoksi :) Täällä lisää sipulielämästä ,elämäni sipulina teksti.
Ei tarvitse taistella vastaan vaan kokea- antaa mennä ja päästää irti. Sen jälkeen usein naurattaa, ja mojovasti. Ihana kiukku!
Aiemmin oli kiva pitää itsestään mielikuvaa " hyvänä ihmisenä" jota eivät moiset mölinät koskettaneet. Elämä on köyhää, jollemme oikeasti koe sitä kaikissa väreissään ja vivahteissaan. Minulle on ollut suurena tabuna vastaanottaminen, tai hyvänen aika vielä hurjempaa...lohdutettavana olo. Olen halunnut aina selvitä ja pärjätä itse. Hieman venähti se uhmaikä vissiin.Tässä tekstissä lisää Tarpeesta olla rehellinen.
Hiljattain koulutuksessa eräs asiakas totesi haluavansa sellaiseen tunnetilaan jossa olisi aina tasapainoinen olo ja hallitsisi täysin oman mielensä. Kysyin häneltä " mitä sä tekisit sen jälkeen?" . Ei hän tiennyt. Entä jos hallitsemisen ja kontrolloimisen sijaan unohtaisi sen hetkeksi? Entä jos kokisi ja tosissaan eläisi elämän mukana, joka virtaa parhaiten itsestään. Emme me voi merenkäyntiin vaikuttaa, mutta aalloilla todellakin voimme ratsastaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti