torstai 15. marraskuuta 2012

sRess( T) ?


Tämä kirjoitus on melkoisen vanha mutta julkaisen sen silti. Kyseessä on muutamia  ajatuksista stressistä ja sen hallinnasta. Teksti sisältää raakaa yleistystä ja poisjättämistä.
Usein asiakkaat toivovat lisäkeinoja siihen kuinka voivat mm. vaikuttaa omiin tunnetiloihinsa. Joissain tapauksissa tämä on enemmänkuin suositeltavaa. Stressi voi olla täysin turhaa ja sitä koetaan lähes vain tottumuksesta. Aivot osaavat sen toimintamallin hyvin. Toisaalta stressillä voi olla tärkeä viesti kerrottavana, muuta jotain hyvä ihminen :) !
Joskus taas itse tunteen kokeminen ja tarkkailu sekä hyväksyminen on huomattavasti parempi ratkaisu.

 Yksinkertaisimmat asiat usein kuitenkin toimivat parhaiten. 90% ongelmista johtuu jostain joka puuttuu omasta toiminta/ ajattelumallista. Selkeä esimerkki tästä voisi olla että stressaantuneelta voi puuttua vaikkapa  taito niinkin yksinkertaiseen asiaan kuin syvään hengittämiseen. Mieli ja ego rakastaa tehdä asiat vaikeaksi. Meillä oli viime tiistaina stressinhallinta koulutus, jossa usean kerran naurettiin ääneen " Voiko tämä tosiaan olla näin helppoa!" . Kun tietyt asiat oivaltaa , se on yhtä helppoa kuin vesilasin juominen.
On hienoa että pystymme mm. laimentamaan tai jopa poistamaan kokonaan " ikäviä" tunteita, jos ne ovat vain oman ajattelumme ja toimintamme tuotosta. Hyvästä tunnetilasta käsin teemme helpommin fiksumpia ratkaisuja ja valintoja. On kuitenkin harha kuvitella, että " huonoja" fiiliksiä ei saisi kokea. Jaksan jauhaa tästä varmaan loputtomiin mutta : Tunteet eivät ole hyviä tai huonoja. Ne vain ovat. Antamalla tunteelle määritteen, siitä tekee todellisen. Jos keho osaisi puhua, se puhuisi. Sillä ei välttämättä ole muuta keinoa viestiä, kuin tunteet.


Jokusia vuosia sitten olin itse hyvin stressaantunut ja levoton, tämä ajanjakso kesti arviolta viitisen vuotta. Stressi ei ollut ainoastaan mielessä, vaan kehokin oireili mm. uniongelmilla, mielialojen vaihteluilla, vatsa-vaivoilla, yms. Aloin tottua näihin oireisiin ja aloin kuvittelemaan että ehkä elämä nyt vain on tälläistä. Silloin tällöin jaksoin hetken ponnistella ja ajattelin että muutan jotakin, mutta en oikein tiennyt että mitä olisin muuttanut. Niimpä muutin lähes aina joko työpaikkaa tai poikaystävää.Ei takuulla tullut mieleenkään, että olisin itse voinut omalla ajattelullani vaikuttaa tuntemuksiini. Siihen aikaan kaikki meditointi taikka henkinen oli mielestäni naurettavaa. Vaikka uskon nykyään että kaikkeen on tarkoituksensa, Nlp oli minulle aikanaan sopivan rationaalinen ja moderni keino ymmärtää ajatuksien ja tunteiden yhteyttä. Minua ei olisi mihinkään energiahoitoihin saanut, ja jooga tunneista ajatus lähinnä nauratti.Tänä päivänä olen kiitollinen siitä että sain kaikki opit, jotka mitä ilmeisimmin tarvitsin, en muuten olisi tässä ja nyt. Minulle se tarkoitti entisen työelämän jättämistä, aidon intohimon opiskelua ja työskentelyä sen parissa. Sen ei tietenkään tarvitse mennä niin, että “ elämä menee uusiksi” , mutta minulla se meni..Siltikään en ole missään perillä. Elämä ei pysähdy, vaikka sitä "optimoisikin" nautinnollisemmaksi! Myös moni ihmissuhde, joka oli lähinnä tottumus ja velvollisuus jäi taakse
Vaikka ympäristö, tekemäsi työ , ympärilläsi olevat ihmiset ja monet muutkin asiat vaikuttavat rentouteesi ja onnellisuuteesi, sen miten koet olosi ja itsesi, teet jollain tavalla päässäsi, käyttäen 5 aistiasi. Millä sinä muuten ymmärtäisit ja hahmottaisit ympäristöä, ellet näkisi, haistaisi, maistaisi, kuulisi ja tuntisi?
Homma on oikeastaan paperilla simppeli. Jos stressaat liikaa, ja olet jatkuvasti joko yli- tai alikierroksilla, jonkun asian on muututtava. 
Yksinkertaisinta on tarkistaa vaikkapa alla olevien tämänhetkistä tilannetta omassa elämässä:

  1. Elämäntavat ( Ruokavalio, stimulantit, liikunta)
-Maalaisjärki on takuulla hyvä ystävä tässä asiassa. On selvää että syömällä säännöllisesti laadukasta ravintoa, panostamalla kunnon yöuniin ja palautumiseen, liikkumalla ja pitämällä kehostasi huolta edesautat sitä miten päivittäin voit. Voin lämmöllä suositella tutustumaan aiheeseen tarkemmin Kaisa Jaakkolan kirjasta Hormonidieetti. Keho on se temppeli jossa mieli asuu.
Tällä hetkellä omassa elämässä rokkaa " ruokavaliottomuus" , mutta säännöllinen , puhdas ja monipuolinen syöminen.
Joskus pääkoppa kiukuttelee " miten paljon tulee syötyä" ( 6 kertaa päivässä eikä mitään linnun annoksia) mutta keho tykkää ja virtaa riittää! Naistenlehti dieetit ja ravintoympyrä my as!

  1. Ympäristö ja ihmiset

Sanotaan että olet viiden lähimmän ihmisesi summa. Ovatko ihmiset lähelläsi sellaisia, joilta saat energiaa ja hyvää oloa, vai päin vastoin?Tässä tekstissä aiheesta enemmän.
Millaisen vaikutuksen alaisena olet päivittäin? . Tosin joskus voi tietysti olla fiksuinta tehdä helpoin, vaihtaa ympäristöä, eikä käyttää aikaa päivittelyyn siitä millaisia muut ovat. Läheisiä voi toki myös ohjata positiivisempaan suuntaan, mutta he eivät aina ole halukkaita. Hyvän olon on lähdettävä itsestä, sen olet takuulla kuullut aiemminkin.
Helppo harjoitus vaikkapa stressinhallintaan löytyy Täältä.

Muistutan vielä: Aivot eivät ymmärrä kuvitteleeko, vai tapahtuvatko asiat oikeasti.
Tästä syystä jos omassa päässäni olen kuvitellut kiirettä tai jopa luonut sitä itse, palautan mieleeni kesäisen muiston Roomasta, ihanuuksien Italiasta , fiilisten sitä mielikuvaa, tuntemuksia ja tuoksuja. On huomattavasti kivempaa maksaa vaikka laskuja " Ciao Bella fiiliksellä" ja tummapaahtoisen italiaisen kahvin maku suussa ;) 
Nämä voivat olla hyviä keinoja muuttaa omaa tunnetilaa.



  1. Se mitä teet mitä teet päässäsi ja mielessäsi
Kaikkeen mitä teemme tai emme tee, on olemassa oma strategiansa, josta harvemmin olemme tietoisia. Aivot on päällä kokoajan, Se mitä tietoinen mieli kerkeää huomaamaan on n. 5 % kaikesta informaatiosta. Kokemus ei ole todellisuus :) Joka kerta jos kokee turhaa stressiä tai murhetta joko muistelee mennyttä ja samaistuu siihen, tai katsoo kauhuelokuvia tulevaisuudesta. 
Joka kerta jos huomaan itse stressaavani lisään todellisuuteen jotain. Joko ajattelua jota uskon, mielikuvia tai sisäistä keskustelua. Ne ovat vain aistimuksia , ei sen kummempaa.

Kun hahmotamme miten teemme negatiiviset tunteet tai stressin, ne on helppo muuttaa. JOS se on tarkoituksenmukaista.

Seuraava resepti toimii minulla ainakin takuuvarmasti stressiin ( lue pilkettä silmäkulmassa ;) )

-Hengitä pinnalliseti
- Pyöritä mielessäsi mielikuvia siitä, mitä kaikkea sinun pitää tehdä, mitä et ole tehnyt ja missä kaikessa olet joskus epäonnistunut
- Moiti itseäsi ja ajattele kiivaseen tahtiin ja ajattele että asiat muuttuvat vain pahemmaksi ja pahemmaksi
- ja niin edelleen..

Paremmin voisi toimia ihan se että kysyy vaikka itseltään mitä se stressi voisi kertoa?
Onko joitan järjesteltävä uudelleen? Omaa suhtautumista, jotain tapaa tai toimintaa, ympäristöä?
Vai onko stressi vain luupilla pyörimään jäänyt tunne jolle voisi oppia joskus vaikkapa nauramaan? 
Kuunteleppa oikeen tarkasti ajatteluasi tuolloin! Itselläni ajattelun taso on aivan säälittävän alkeellista ja lapsellista " takakireänä". Paras mantra voikin ehkä silloin olla " shut the fuck up" ;) 
Läsnäolo ja sen hyväksyminen mikä on totta vapauttaa ja keventää. 

Stressi tai kiukku on parhaimillaan viesti, että nyt on aika päivittää jotain elämässä!
Joskus se tapahtuu itsestään, sillä elämä liikkuu kyllä itsestäänkin vaikka miten sitä koittaisimme kontrolloida. Eteenpäin sanan voisi vaikkapa tatuoida otsaan? 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti