Nostan kädet ylös. Olen loukussa! En tietenkään ole. Olen korkeintaan loukussa vain käsityksistäni siitä miten asioiden pitäisi mennä. Olen loukussa vain niissä ajatuksissa, jotka pyörivät repeatilla- vain tottumuksesta. Tiedän etteivät ajatukset ole totta, tiedän niiden silti tapahtuvan. OK. You are welcome.
Paras resepti seota, on ottaa tavoitteeksi se ettei ajattelisi. Joskus kuvittelin tosiaan että vaikkapa meditaation tavoitteena on se että ei ajattele ollenkaan. ÄLÄ ajattele! Huh. Voisiko päästä helpommalla hyväksymällä sen mikä on varmasti totta täsä hetkessä? Ja silläkin uhalla, ettei se aina ole kivaa.
No miksi se ei sitten aina ole kivaa? Johtuen juurikin niist käsityksistä joita minulla/ sinulla/ naapurin Tapanilla on siitä miten asioiden sen sijaan pitäisi olla. Pitäisi olla paremmassa kunnossa, pitäisi siivota varasto, pitäisi olla henkisempi ja parempi ihminen, pitäisi soittaa mummolle ja niin edelleen.
Kuinka paljon kuluukaan aikaa sen vatvomiseen mitä pitäisi, sen sijaan että joko
a) todella tekisi märisemättä
tai b. tekee ja märisee
tai c. Päättää ei tee eikä uhraa asialle enää ajatuksia, ennen kuin on todella aika tehdä
tai d. kyseenalaistaa koko helvetin käsityksen siitä mitä pitää tehdä, kenen mielestä, ja minkäkin verran ja antaa olla.
Minulla on esimerkiksi ollut paljon käsityksiä siitä minkä verran minun tulee liikkua jotta voin hyväksyä itseni.Käsitykisä siitä millaisia elämäntapoja pitäisi noudattaa, ollakseni jotenkin hyväksytympi. Lisäksi minulla on ollut käsityksiä siitä minkä verran minun on tehtävä töitä, saatava aikaan, yms.
Minulla on läjäpäin käsityksiä siitä millainen kuva minun pitää antaa ulos päin, yms.
Tiedätkö mitä? Kaikki tuo on valetta.
Olin jopa keksinyt sellaisenkin käsityksen hiljattain, että jos näytän ulospäin liian hyvinvoivalta minut tuomitaan feikiksi. What the piiiip ? :)
Ei ole mitään univeraaleja, kaikkiin päteviä ja ikuisia totuuksia, oikeaa tai väärää.
Asiat joko toimivat tai sitten ne eivät toimi. Asiat ovat niin kuin ne ovat, eivät huonommin tai paremmin.
Käsitykset ja IIIIISOT uskomukset siitä mikä on hyvää, miten tulee toimia , miten saan hyvän olon pitävät monet meistä kiinni toiminnassa. Eikä siinä ole tietysti mitään väärää.
Huomasin itse kokevani turhaa " kärsimystä" koska samaistuin todella tiedostamattomiin ajatuksiin ja käsityksiin mm. siitä minkä verran minun on tehtävä töitä voidakseni kokea olevani jotenkin " hyvä".
En tarkoita nyt minkään krediitin saamista ulkopuolelta, se on turhaa muutenkin.
Hiljattain minun oli tarkoitus tehdä eräs video. No tein, mutta jostain syystä tuntemattomasta se ei mennyt niinkuin elokuvissa. Kuvasin siis muutaman tunnin kaikkea muuta kuin sitä mitä piti, joten videota ei varsinaisesti voi valmennus materiaalina käyttää. Ensin otti päähän, " Tein turhaan työtä". Tuossa kohdin kuitenkin havahduin siihen että maailman kaikkeus ei tee virheitä, asiasta tuli epämieluisa vasta kun uskoin tuota käsitystä ja määritelmää. Kaikki tieto ja kokemus jonka koemme, on jo vanhentunutta. Aivot prosessoivat tietoa viiveellä. So long mother fuck*rs, you are late! Meni jo :)
Tajusin tässä kohdin sanoa sen sijaan KIITOS. Mikä ikinä olikaan tälle syy tai tarkoitus, tai ehkä niitä ei edes ole, niin kiitos. Hyväksyn tämän.
Pettymys oli jälleen kerran suunniteltu.Täällä kirjoittelin siitä aiemmin.
Olin alkanut uskomaan syy-seuraus suhteeseen siitä että kun toimin tavalla x- tapahtuu y.
Tässä kohdin siis uskoin että kun saan valmennusmateriaalin tehtyä - voin kokea hyvää oloa. POKS! Mikä kimppu uskomuksia ja ennakko-oletuksia.
Kokemus tarjosi minulle hyvän mahdollisuuden tutkia käsityksiäni, irroittaa niistä ilman surullisia jäähyväisiä.
Aina asiat eivät mene niinkuin suunnittelee. Aina asiat ei mene niinkuin toivoo. Tämä hetki on kuitenkin täydellinen.Kyllä , vaikka ottaisi päähän. Kyllä, vaikka olisi mielettömät blissit ja ihanat fiilikset päällä. Se on sitä mitä se on.
Meidät on lapsesta asti ehdollistettu siihen, että jotkut asiat tuottavat hyvää oloa, jotkut eivät. Mene kohti niitä asioita joista tulee hyvä olo, ja vältä niitä joista ei tule hyvä olo.
Loogista eikö? Entä jos nuo molemmat ovat vain määritelmiä, eikä mitään todellista?
Minulla mm. hyvä olo tuli " kunhan ensin ansaitsin sen" ja huono olo jota vältin tuli siitä kun " en saanutkaan kokea tuota ah- niin ihanaa tunnetta hallinnasta ja kontrollista, jota minulla ei by the way ole koskaan ollutkaan :) Jälleen kerran kysymys mikä on varmasti totta oli hyvänä ystävänä vierellä.
Onko todella totta että minun on tehtävä x jotta voin y?
Onko todella totta että hallitsen tätä tekemistä? Vai taphtuuko kaikki itsessään, niin kuin luonnossakin, ilman erillistä tekijää? Lunta sataa- kukaan ei " sadata lunta".
Onko varmasti totta että minä on jotain muuta kuin tarinaa, uskomuksia ja käsityksiä?
Olenko niin varma että laittaisin pääni pantiksi?
Ihan sama millaisen aivopesun olen omaksunut yhteiskunnalta, mediasta, ympäriltä.
Ihan sama " mitä olen oppinut ja mitä tiedän". Mitä jos heräisi joka aamu, ilman käsityksiä siitä miten asioiden tulee mennä, ja antaa niiden vain mennä :) ? Hui miten pelottava ajatus. Tervetuloa elämään, niin se menee joka tapauksessa.
Vapaus on uskaltaa ottaa tämä hetki vastaan sellaisenaan. En ole loukussa, en ole koskaan ollutkaan.
Kaikki on nyt niin kuin on aina ollutkin, ja tulee aina olemaan - vapaata riistaa, joka virtaa itsestään.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste yleistäminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste yleistäminen. Näytä kaikki tekstit
tiistai 12. helmikuuta 2013
Vapaa loukku
Tunnisteet:
ajatukset,
eevi,
ego,
pelko,
rakkaus,
rehellisyys,
tarkoitus,
tietoisuus,
tunteet,
uskomus,
valittaminen,
vapaus,
yleistäminen
tiistai 5. helmikuuta 2013
Unisia ajatuksia
Jossain kohdin saattaa törmätä kysymykseen ” kuka olen” ja ” mistä tässä kaikessa on oikeastaan kysymys”. Itse olin elänyt täysin unessa 16- vuotta, kun aloin kokemaan voimakasta tunnetta siitä että tässä miten tämä maailma ja elämä pyörii ei ole mitään järkeä! Minne kaikki menevät niin kiireissään? Voiko tätä kutsua edes elämäksi? Miksi kaikki ovat niin tosissaan?
Se jäi vain ihmettelyksi tuolloin. Virta ja massa vei minut mukaan kun tuuli höyhenen, ja menin itsekkin mukaan tuohon ihmeelliseen suorittamisen maailmaan, jota kai voisi vielä tänäänkin kutsua “tavalliseksi elämäksi”.
Menet johonkin kouluun, valmistut sieltä, sitten johonkin töihin , löydät jonkun ihan kivan miehen ja ehkä tosiaan saatte lapsiakin sen 2-3. Sitten taas käydään lisää töissä, suoritetaan velvollisuuksia, maksetaan laskuja ja katellaan telkkarista uusimmat ohjelmat. Mennään illalla nukkumaan ja aamulla kun herätään väsyneenä voikin sitten miettiä onko tämänkin päivän elänyt jo moneen kertaan aiemminkin.Ajatuksia ja pinttyneitä tapojaan myöten. Sitä minä joskus kuvittelin elämäksi.
Sillä tavalla myös koitin sitä elää. Sisällä kuitenkin kokoajan oli pienenä hentona kuiskauskena tunne siitä, että tässä ei ole päätä eikä häntää, eikä edes parhaimpia keskipaloja!
Elin usean vuoden turtana, tosin elämä sanana kuvaa heikosti tätä aikaa. Tekohengitys paremminkin.
Oli äärimmäisen tärkeää kokea totaali turtuminen ja syvä toivottomuus. Jokin voima kuitenkin sisällä ajoi ja puski eteenpäin. Masennus ja turhautuminen kääntyi jossain kohdin niin paljon jo itseään vastaan että kaiken sen voiman saikin käytettyä toiseen suuntaan, ja silloin minusta tuli etsijä. Ainoita kysymyksiä mitä mielessä pyöri oli “ Miten helvetistä tästä pääsee eroon, tämä en ole minä”. Kuka olen? Ja aloin ottamaan siitä selvää. Tuli tutkittua ja opiskeltua, kokeiltua jos jonkinmoista. Välillä tuli hurahdettua ja puoli kiihkoiltuakin jonkun uuden asian nimeen, mutta ainakin masennus oli poissa. Minulla oli elämä, uskoin. Elämällä oli koko ajan minut. Mutta kovapäisenä halusin tietysti uskoa että minä pystyn kontrolloimaan elämää, sen tapahtumia ja niin edelleen. Niin kauan kun elää uskomusten varassa, on unessa.
Kirjan jota mieheni kanssa kirjoitamme piti alunperin käsitellä unen optimoimista. Jotain sen tyylistä että “ How to be happy” ja Hypnoosilla hyvinvointia. Se olisi loppu peleissä jotain, jolla voisi tehdä unesta kivempaa, hauskempaa ja seksikkäämpää. Mutta todellisempaa? Dream on. Jokainen joka on unessa voi elää varmasti onnellista ja ihanaa , hauskaakin elämää, mutta niin kauan kun koet olevasi erillinen kaikesta muusta, etsit jotain ulkopuolelta, tai pelkäät menettäväsi sen mitä olet saavuttanut.
Ja voit olla tästäkin pelosta täysin tietämätön.
Tarkoitus ei ole kertoa että pitäisi pelätä tai mitään muutakaan, vaan puhua asioista rehellisesti.
Minä olen joskus pudonnut positiivisten uskomusten kuoppaan, joka oli ihanaa ja ihmeellistä - mutta ei kestävää ja todellista.
Kerron tämän siksi, että olin itse lopulta niin pää pussissa etten nähnyt kertakaikkiaan sitä yksinkertaista asiaa, että pelkäsin.
Elin unelmaani , tai myöhemmin sanottuna unelma eli minua.
Olin ja olen edelleenkin naimisissa maailman upeimman miehen kanssa, asuimme ihanemmassa paikassa kuin olisin edes osannut haaveilla, sain tehdä työtä jota rakastin, minulla oli aikaa harrastaa, ja 90% ajasta koin olevani todella onnellinen, niin onnellinen että ihan ajatuskin itkettää.
Olo oli kuin tuhkimolla, joka pääsee luutun ääreltä linnan juhliin. Kaikki tuntui mahdolliselta, ja kaikki olikin mahdollista.
Yksi asia ainoastaan hämäsi. Kuvittelin että MINÄ olin tehnyt ja saavuttanut tuon onnen.Olin siis erillinen. Ja koska jos MINÄ olisin voinut tuon saavuttaa, olisi myös MINUN vastuullani ettei sitä mikään ikinä vie pois. Pelko puhuu.Menneisyys puhuu.
Onnelle tarvittiin siis syy. Jos onnelle on syy, se voi kadota yhtä nopeasti kuin on tullutkin.
Olin erillinen. Tai en tietenkään ollut, mutta kuvittelin näin olevan.
Tätä uskomusta melkein 90% ympärillä olevista ihmisistä tukee. Mutta kuinka moni heistä jo tiedostaa pienen kuiskauksen siitä “ että tässä ei ole mitään järkeä näin?”
Tätä ajatusta on helppo vastustaa. Se on ihan ookoo. Itsekkin vastustin ja kovaa. Melkoista vastuuta sitä kuvitteli omille pienille harteilleen :)
Mikä ja kuka on se joka etsii sitä täyttymystä? Voiko tähän koskaan löytää vastausta joka tyydyttäisi mieltä? Mielen päätepysäkki taitaa olla tässä. Se ei löydä enempää totuuksia vaikka käsillään seisoisi. Kun on alkuun päästy, niin antaa mennä vaan...Irti peräsin varresta, josta ei kyllä koskaan kiinni pitänytkään.
Yksi ihmisaivojen ominaisuus on myöskin adaptoitua eli sopeutua, mitä erikoisimpiinkin tilanteisiin. Tämä on sekä hyvä että huono asia siinä mielessä, että joku saattaa esimerkiksi liiaksi sopeutua vaikkapa masennukseen tai negatiivisuuteen ja alkaa pitämään sitä normaalina, menemättä eteenpäin.” Tälläistä tämä nyt vain on”, ” Minähän olen aina pelännyt” ja niin edelleen.
Mitä hyvää sopeutumisessa sitten on? Sopeutumiskyky mahdollistaa elämän koko maapallolla. Ihmiset ovat jopa sopeutuneet kehitysleireille, ja selvinneet hengissä!
Sopeutuminen ja adaptoituminen on meihin sisäänrakennettu, aivot luonnostaan pyrkivät toimimaan näin, jotta pystyvät toimimaan energia tehokkaasti ja taloudellisesti. On muistettava että ihmisfysiologia on sama joka se oli luola mies aikoinakin, jolloin tuli sopeutua mm. ajottaiseen ruuan puuteeseen, kylmyyteen sekä muihin vaihteleviin olosuhteisiin.
Enää en tahdo sopeutua. Mihinkään. Huomaan miten äkkiä mieli rupeaa luomaan "systeemejä" ja " totuuksia" jos toistaa tarpeeksi samaan. Tällöin tallon käsitteiden vankina taas hetken, kunnes sytytän käsitteet tuleen ja tanssin niille pienen nuotio tanssin. Kiitollisena , että sain kokea. Helpottuneempana, että saan päästää irti.
En tiedä juuri nyt muuta, kuin että vähämpä tiedän.
Se jäi vain ihmettelyksi tuolloin. Virta ja massa vei minut mukaan kun tuuli höyhenen, ja menin itsekkin mukaan tuohon ihmeelliseen suorittamisen maailmaan, jota kai voisi vielä tänäänkin kutsua “tavalliseksi elämäksi”.
Menet johonkin kouluun, valmistut sieltä, sitten johonkin töihin , löydät jonkun ihan kivan miehen ja ehkä tosiaan saatte lapsiakin sen 2-3. Sitten taas käydään lisää töissä, suoritetaan velvollisuuksia, maksetaan laskuja ja katellaan telkkarista uusimmat ohjelmat. Mennään illalla nukkumaan ja aamulla kun herätään väsyneenä voikin sitten miettiä onko tämänkin päivän elänyt jo moneen kertaan aiemminkin.Ajatuksia ja pinttyneitä tapojaan myöten. Sitä minä joskus kuvittelin elämäksi.
Sillä tavalla myös koitin sitä elää. Sisällä kuitenkin kokoajan oli pienenä hentona kuiskauskena tunne siitä, että tässä ei ole päätä eikä häntää, eikä edes parhaimpia keskipaloja!
Elin usean vuoden turtana, tosin elämä sanana kuvaa heikosti tätä aikaa. Tekohengitys paremminkin.
Oli äärimmäisen tärkeää kokea totaali turtuminen ja syvä toivottomuus. Jokin voima kuitenkin sisällä ajoi ja puski eteenpäin. Masennus ja turhautuminen kääntyi jossain kohdin niin paljon jo itseään vastaan että kaiken sen voiman saikin käytettyä toiseen suuntaan, ja silloin minusta tuli etsijä. Ainoita kysymyksiä mitä mielessä pyöri oli “ Miten helvetistä tästä pääsee eroon, tämä en ole minä”. Kuka olen? Ja aloin ottamaan siitä selvää. Tuli tutkittua ja opiskeltua, kokeiltua jos jonkinmoista. Välillä tuli hurahdettua ja puoli kiihkoiltuakin jonkun uuden asian nimeen, mutta ainakin masennus oli poissa. Minulla oli elämä, uskoin. Elämällä oli koko ajan minut. Mutta kovapäisenä halusin tietysti uskoa että minä pystyn kontrolloimaan elämää, sen tapahtumia ja niin edelleen. Niin kauan kun elää uskomusten varassa, on unessa.
Kirjan jota mieheni kanssa kirjoitamme piti alunperin käsitellä unen optimoimista. Jotain sen tyylistä että “ How to be happy” ja Hypnoosilla hyvinvointia. Se olisi loppu peleissä jotain, jolla voisi tehdä unesta kivempaa, hauskempaa ja seksikkäämpää. Mutta todellisempaa? Dream on. Jokainen joka on unessa voi elää varmasti onnellista ja ihanaa , hauskaakin elämää, mutta niin kauan kun koet olevasi erillinen kaikesta muusta, etsit jotain ulkopuolelta, tai pelkäät menettäväsi sen mitä olet saavuttanut.
Ja voit olla tästäkin pelosta täysin tietämätön.
Tarkoitus ei ole kertoa että pitäisi pelätä tai mitään muutakaan, vaan puhua asioista rehellisesti.
Minä olen joskus pudonnut positiivisten uskomusten kuoppaan, joka oli ihanaa ja ihmeellistä - mutta ei kestävää ja todellista.
Kerron tämän siksi, että olin itse lopulta niin pää pussissa etten nähnyt kertakaikkiaan sitä yksinkertaista asiaa, että pelkäsin.
Elin unelmaani , tai myöhemmin sanottuna unelma eli minua.
Olin ja olen edelleenkin naimisissa maailman upeimman miehen kanssa, asuimme ihanemmassa paikassa kuin olisin edes osannut haaveilla, sain tehdä työtä jota rakastin, minulla oli aikaa harrastaa, ja 90% ajasta koin olevani todella onnellinen, niin onnellinen että ihan ajatuskin itkettää.
Olo oli kuin tuhkimolla, joka pääsee luutun ääreltä linnan juhliin. Kaikki tuntui mahdolliselta, ja kaikki olikin mahdollista.
Yksi asia ainoastaan hämäsi. Kuvittelin että MINÄ olin tehnyt ja saavuttanut tuon onnen.Olin siis erillinen. Ja koska jos MINÄ olisin voinut tuon saavuttaa, olisi myös MINUN vastuullani ettei sitä mikään ikinä vie pois. Pelko puhuu.Menneisyys puhuu.
Onnelle tarvittiin siis syy. Jos onnelle on syy, se voi kadota yhtä nopeasti kuin on tullutkin.
Olin erillinen. Tai en tietenkään ollut, mutta kuvittelin näin olevan.
Tätä uskomusta melkein 90% ympärillä olevista ihmisistä tukee. Mutta kuinka moni heistä jo tiedostaa pienen kuiskauksen siitä “ että tässä ei ole mitään järkeä näin?”
Tätä ajatusta on helppo vastustaa. Se on ihan ookoo. Itsekkin vastustin ja kovaa. Melkoista vastuuta sitä kuvitteli omille pienille harteilleen :)
Mikä ja kuka on se joka etsii sitä täyttymystä? Voiko tähän koskaan löytää vastausta joka tyydyttäisi mieltä? Mielen päätepysäkki taitaa olla tässä. Se ei löydä enempää totuuksia vaikka käsillään seisoisi. Kun on alkuun päästy, niin antaa mennä vaan...Irti peräsin varresta, josta ei kyllä koskaan kiinni pitänytkään.
Yksi ihmisaivojen ominaisuus on myöskin adaptoitua eli sopeutua, mitä erikoisimpiinkin tilanteisiin. Tämä on sekä hyvä että huono asia siinä mielessä, että joku saattaa esimerkiksi liiaksi sopeutua vaikkapa masennukseen tai negatiivisuuteen ja alkaa pitämään sitä normaalina, menemättä eteenpäin.” Tälläistä tämä nyt vain on”, ” Minähän olen aina pelännyt” ja niin edelleen.
Mitä hyvää sopeutumisessa sitten on? Sopeutumiskyky mahdollistaa elämän koko maapallolla. Ihmiset ovat jopa sopeutuneet kehitysleireille, ja selvinneet hengissä!
Sopeutuminen ja adaptoituminen on meihin sisäänrakennettu, aivot luonnostaan pyrkivät toimimaan näin, jotta pystyvät toimimaan energia tehokkaasti ja taloudellisesti. On muistettava että ihmisfysiologia on sama joka se oli luola mies aikoinakin, jolloin tuli sopeutua mm. ajottaiseen ruuan puuteeseen, kylmyyteen sekä muihin vaihteleviin olosuhteisiin.
Enää en tahdo sopeutua. Mihinkään. Huomaan miten äkkiä mieli rupeaa luomaan "systeemejä" ja " totuuksia" jos toistaa tarpeeksi samaan. Tällöin tallon käsitteiden vankina taas hetken, kunnes sytytän käsitteet tuleen ja tanssin niille pienen nuotio tanssin. Kiitollisena , että sain kokea. Helpottuneempana, että saan päästää irti.
En tiedä juuri nyt muuta, kuin että vähämpä tiedän.
Tunnisteet:
ajatukset,
autopilotti,
eevi,
ego,
elämä,
läsnäolo,
masennus,
oravanpyörä,
rakkaus,
rehellisyys,
tunteet,
turhautuminen,
uskomus,
vapaus,
yleistäminen
sunnuntai 27. tammikuuta 2013
Pettymykset on suunniteltuja
Otsikko on lainattu NLP:n kehittäjältä Richard Bandlerilta. Muistan kun kuulin ensimmäisen kerran lauseen " Kaikki pettymykset vaativat suunnittelua". Närkästyin.
Hyvänen aika, jollen suunnittele mitään- eihän mitään voi tapahtua!
Minäkö tätä koko palloa pyöritän? Öö , en :)
Vastustelu kolkahti sinne omaan ihanaan nilkkaan, sillä olen ollut melkoisen huono kohtaamaan pettymyksiä. Vastaavasti taas olen halunnut kontrolloida kovasti tiettyjä asioita. Ihan kuin ne toisivat jotain turvaa tai selkeyttä tähän maailmaan, joka tarkemman tutkiskelun alla näyttää pyörivän ihan itsestäänkin.
Mieli etsii tekemistä, jotain johon tarttua. Tässä yhteiskunnassa ( ja aika monessa muussakin...) on jostain syystä opittu malli, jossa tutneiden näyttäminen on suunnilleen häpeällistä. Kel onni on se onnen kätketköön, pahan päivän varalle ja niin edelleen. Entäs sitten ne ns. raskaammalta tuntuvat tunteet?
Suru, pettymys, viha, turhautuminen, hämmennys, epätietoisuus. Moni meistä patoaa näitä sisälleen mutta joku sisimmässä tuntee että " kaikki ei ole ihan hyvin". Tunteen energia jää elämättä, kiellettään, siirretään ja hävetään. Mitä tekee tällöin mieli? Usein etsii jonkun asian johon tarttua. Jonkun asian joka helpottaa. Etsii jonkun asian, johon ripustautua. Suojamekanismit ja turvajärjestelmät alkavat syntymään. "Sisällä on sisällis sota niimpä näytän ulospäin yltiöpositiiviselta , ettei kukaan ainakaan huomaa". Kukaan ei koskaan haavoita minua! - Eikä taas uskalleta olla sellaisia kuin ollaan, koska kuvitellaan että silloin hylätään, tms. Mitä käy jos tunteita kerryttää sisälleen? siitä kirjoittelin aiemmin täällä.
Ajatukset eivät ole totta. Mikään uskomus ei ole totta. Vapauttavaa.
Minulle pettymykset ovat siis olleet vaikeita. Mistä syntyy pettymys?
Siitä- että mielessä on mielikuva/ ajatus siitä miten asioiden pitäisi tapahtua. Mieli on kuvitelmissaan kiinnittynyt ja kuvitellut jotain tulevaa. Pettymys iskee vasten kasvoja, kun " kaikki ei mennytkään niin kuin leffoissa", niinkuin olin kuvitellut. Ilman turhia odotuksia, ei ole petyttävääkään. Voi ottaa elämän vastaan sellaisenaan, voi vaan voittaa ja kokea! Helposti sanottu eikö?
Mehän olemme oppineet haluamaan enemmän ja enemmän, parempaa, kovempaa ja kirkkaampaa!
Ei siinä ole mitään pahaa, sen voi tiedostaa.That's it. Mieli joka tulkitsee todellisuutta, käytännössä aina joko suurentelee tai pienentelee asioita. Todellisuus on.
Siinä että pettyy ei ole mitään pahaa. Se on inhimillinen tunne! Siinä missä kaikki muutkin.
Voisiko kuitenkin nähdä, miten turhaa oli pettyä siitä että kuvitelmat eivät käyneetkään toteen?
Mielikuva ei ole mitään todellista. Tämähetki on.
Aivot taas yleistävät, ja toimimme helposti vanhojen ehdollistumien mukaan.
Itselle esimerkiksi liikkuminen on ollut pakokeino ja turvasatama. Se on ollut keino uskoa että olisin jotenkin vahva. Kun sitten ei pääsekkään liikkumaan, mistä saan huumeeni? Haluaako sitä todella olla vain uskomustensa ohjailemana. No shit sherlock :)
Vapaus ei vertaa eiliseen, ei huomiseen. Se on nyt. Eilinen on jo kuollut. Kuinka monta ajatusta, jotka olet tänään ajatellut olet ajatellut eilenkin? ja toissa päivänä? Usein samat kaavat ja ajatukset toistuvat vain siksi, että ne ovat opittuja. Mutta todellisia? Koe vapaasti, niin ei tarvitse ajatellakkaan niin paljoa.
Voi sattua ja koskea, turhauttaa kun vanhat tavat alkavat rapistumaan ja haihtumaan. Jos se olisi helppoa , jokainen niin tekisi. Se kysyy rohkeutta, raakaa totuudellisuutta ja rehellisyyttä. Ja se on ihanaa!
Kun uskaltaa todella irroittaa jotain vanhasta, avautuu uudelle. Ja sen uuden ei tarvitse olla uusi uni.
Esimerkki tilanne:
Neiti neljä vee, joka on kovin ehdollistunut siihen että koko ajan on oltava tekemistä ja viihdykettä pyytää Ipadia.
Ei heru, nyt voi vaan olla ja leikkiä.
Alkaa kiukuttelu ja itkeminen. Pettymys. Kova pettymys.
Mitä nyt teen? Itku jatkuu.
Ai tuliko pettymys? Ja isä halaa pientä pettynyttä.
Nyökkäys.
Hyvä, kohta se menee ohi.
Toinen nyökkäys. Itkee vielä 30 sekunttia ja unohtaa.
Tunteen sai kokea. Ja se meni ohi.
Niinkuin kaikki muutkin tunteet. This too, will pass- Eckhart Tolle.
Toivon , että jokainen erityisesti jolla on lapsia, tukee heitä kokemaan vapaasti, ilman sitä että mitään tunnetta määritellään hyväksi taikka huonoksi.
Toivon että jokainen kykenisi olemaan hereillä sen suhteen, millaisia turvajärjestelmiä ja kuvitelmia on luonut.
You don't need them. Anymore.
En tarkoita, että mitään ei pitäisi suunnitella. On hyvä että tietää mitä AIDOSTI haluaa, mikä aidosti inspiroi, on hyvä että on suunta.
Mutta niissä riippuminen ei tuota kuin addiktion.
Elämä ei ole sitten kun, se on nytten kun.
Huomioi miten ajatus harhailee lähes jatkuvasti johonkin meneeseen, tai tulevaan.
Mutta onko menneisyys tai tuleva mitään tässä hetkessä todellista? Muuten kuin ajatuksena tai mielikuvana.
Nope.
Eikö ne parhaimmat jutut usein synnykkin kun on sopivasti sponttaniutta, ja vapautta antaa asioiden mennä omalla painollaan?
Ihanasta turhautumisesta teksti täällä.
Mitä voisi tästä hetkestä puuttua, lue täältä.
Hyvänen aika, jollen suunnittele mitään- eihän mitään voi tapahtua!
Minäkö tätä koko palloa pyöritän? Öö , en :)
Vastustelu kolkahti sinne omaan ihanaan nilkkaan, sillä olen ollut melkoisen huono kohtaamaan pettymyksiä. Vastaavasti taas olen halunnut kontrolloida kovasti tiettyjä asioita. Ihan kuin ne toisivat jotain turvaa tai selkeyttä tähän maailmaan, joka tarkemman tutkiskelun alla näyttää pyörivän ihan itsestäänkin.
Mieli etsii tekemistä, jotain johon tarttua. Tässä yhteiskunnassa ( ja aika monessa muussakin...) on jostain syystä opittu malli, jossa tutneiden näyttäminen on suunnilleen häpeällistä. Kel onni on se onnen kätketköön, pahan päivän varalle ja niin edelleen. Entäs sitten ne ns. raskaammalta tuntuvat tunteet?
Suru, pettymys, viha, turhautuminen, hämmennys, epätietoisuus. Moni meistä patoaa näitä sisälleen mutta joku sisimmässä tuntee että " kaikki ei ole ihan hyvin". Tunteen energia jää elämättä, kiellettään, siirretään ja hävetään. Mitä tekee tällöin mieli? Usein etsii jonkun asian johon tarttua. Jonkun asian joka helpottaa. Etsii jonkun asian, johon ripustautua. Suojamekanismit ja turvajärjestelmät alkavat syntymään. "Sisällä on sisällis sota niimpä näytän ulospäin yltiöpositiiviselta , ettei kukaan ainakaan huomaa". Kukaan ei koskaan haavoita minua! - Eikä taas uskalleta olla sellaisia kuin ollaan, koska kuvitellaan että silloin hylätään, tms. Mitä käy jos tunteita kerryttää sisälleen? siitä kirjoittelin aiemmin täällä.
Ajatukset eivät ole totta. Mikään uskomus ei ole totta. Vapauttavaa.
Minulle pettymykset ovat siis olleet vaikeita. Mistä syntyy pettymys?
Siitä- että mielessä on mielikuva/ ajatus siitä miten asioiden pitäisi tapahtua. Mieli on kuvitelmissaan kiinnittynyt ja kuvitellut jotain tulevaa. Pettymys iskee vasten kasvoja, kun " kaikki ei mennytkään niin kuin leffoissa", niinkuin olin kuvitellut. Ilman turhia odotuksia, ei ole petyttävääkään. Voi ottaa elämän vastaan sellaisenaan, voi vaan voittaa ja kokea! Helposti sanottu eikö?
Mehän olemme oppineet haluamaan enemmän ja enemmän, parempaa, kovempaa ja kirkkaampaa!
Ei siinä ole mitään pahaa, sen voi tiedostaa.That's it. Mieli joka tulkitsee todellisuutta, käytännössä aina joko suurentelee tai pienentelee asioita. Todellisuus on.
Siinä että pettyy ei ole mitään pahaa. Se on inhimillinen tunne! Siinä missä kaikki muutkin.
Voisiko kuitenkin nähdä, miten turhaa oli pettyä siitä että kuvitelmat eivät käyneetkään toteen?
Mielikuva ei ole mitään todellista. Tämähetki on.
Aivot taas yleistävät, ja toimimme helposti vanhojen ehdollistumien mukaan.
Itselle esimerkiksi liikkuminen on ollut pakokeino ja turvasatama. Se on ollut keino uskoa että olisin jotenkin vahva. Kun sitten ei pääsekkään liikkumaan, mistä saan huumeeni? Haluaako sitä todella olla vain uskomustensa ohjailemana. No shit sherlock :)
Vapaus ei vertaa eiliseen, ei huomiseen. Se on nyt. Eilinen on jo kuollut. Kuinka monta ajatusta, jotka olet tänään ajatellut olet ajatellut eilenkin? ja toissa päivänä? Usein samat kaavat ja ajatukset toistuvat vain siksi, että ne ovat opittuja. Mutta todellisia? Koe vapaasti, niin ei tarvitse ajatellakkaan niin paljoa.
Voi sattua ja koskea, turhauttaa kun vanhat tavat alkavat rapistumaan ja haihtumaan. Jos se olisi helppoa , jokainen niin tekisi. Se kysyy rohkeutta, raakaa totuudellisuutta ja rehellisyyttä. Ja se on ihanaa!
Kun uskaltaa todella irroittaa jotain vanhasta, avautuu uudelle. Ja sen uuden ei tarvitse olla uusi uni.
Esimerkki tilanne:
Neiti neljä vee, joka on kovin ehdollistunut siihen että koko ajan on oltava tekemistä ja viihdykettä pyytää Ipadia.
Ei heru, nyt voi vaan olla ja leikkiä.
Alkaa kiukuttelu ja itkeminen. Pettymys. Kova pettymys.
Mitä nyt teen? Itku jatkuu.
Ai tuliko pettymys? Ja isä halaa pientä pettynyttä.
Nyökkäys.
Hyvä, kohta se menee ohi.
Toinen nyökkäys. Itkee vielä 30 sekunttia ja unohtaa.
Tunteen sai kokea. Ja se meni ohi.
Niinkuin kaikki muutkin tunteet. This too, will pass- Eckhart Tolle.
Toivon , että jokainen erityisesti jolla on lapsia, tukee heitä kokemaan vapaasti, ilman sitä että mitään tunnetta määritellään hyväksi taikka huonoksi.
Toivon että jokainen kykenisi olemaan hereillä sen suhteen, millaisia turvajärjestelmiä ja kuvitelmia on luonut.
You don't need them. Anymore.
En tarkoita, että mitään ei pitäisi suunnitella. On hyvä että tietää mitä AIDOSTI haluaa, mikä aidosti inspiroi, on hyvä että on suunta.
Mutta niissä riippuminen ei tuota kuin addiktion.
Elämä ei ole sitten kun, se on nytten kun.
Huomioi miten ajatus harhailee lähes jatkuvasti johonkin meneeseen, tai tulevaan.
Mutta onko menneisyys tai tuleva mitään tässä hetkessä todellista? Muuten kuin ajatuksena tai mielikuvana.
Nope.
Eikö ne parhaimmat jutut usein synnykkin kun on sopivasti sponttaniutta, ja vapautta antaa asioiden mennä omalla painollaan?
Ihanasta turhautumisesta teksti täällä.
Mitä voisi tästä hetkestä puuttua, lue täältä.
Tunnisteet:
ajatukset,
eevi,
ego,
elämä,
pelko,
rehellisyys,
vapaus,
yleistäminen
sunnuntai 20. tammikuuta 2013
Brainwash
" En odota yllätystä, en pidätä hengitystä, mä aion jättää sen kaiken taakse päin,
Mun pakoni loppuun juostu on" - Kaija Koo
Mieli alkaa lapsesta alkaen ehdollistumaan ties mihin. Syntyy kuvitelmia mikä on oikein,mikä väärin, miten on asianmukaista toimia, miten kuuluu elää. Punainen mökki ja peruna maa, 2,8 lasta ja labradorin noutaja. Toimitko ehdollistumien mukaan vai vapaasti?
Voisi sanoa, että iso osa ihmisistä elää massiivisessa unessa kuin suorittaen elämää. Tällöin elämää ohjaa kuvitelmat, ajatukset ja normit. Voimme toimia hyvin tässä maailmassa, myös hereillä.Havahdu ja herää tutkimaan mistä mitkäkin ajatukset kumpuaa?Joskus pyrin itse elämään kuvitelmieni kunnollista elämää. Se oli kaikkea muuta kuin elämää. Se oli aivopesu enemmänkin :)Oli pelottavaa ja jännittävääkin mm. jättää turvallinen vakituinen työ ja kompromissi ihmissuhteet sekä muut yleiset uskomukset elämästä. Kaiken tuon pelon ja jännityksen keskellä tunsin kuin olisin palannut kotiin, kuin olisin herännyt järjettömästä unesta.
Siinä missä aiemmin olin valittanut ympäristöstä, raskaasta työstä ja vaikka mistä, olinkin nyt vapaa. Ajatukset olivat luoneet kuvitteellisen vankilan. Sen vankilan ovi oli kuitenkin kokoajan auki. Sieltä tarvitsi vain kävellä ulos. Se vaati rohkeutta ja elämään luottamista.Tapahtuiko muutos yhdessä yössä? Ei. Ei kukkakaan puhkea heti istuttamisen jälkeen kauneimpaan kasvuun. Kaikki alkaa siemenestä, joka istutetaan. Sitten sitä kastellaan ja ravitaan ja ehkä välillä kitkeään rikkaruohoja. Sitten sieltä kasvaa kukka. Mieli voi olla kärsimätön, se haluaisi olla jo ratkaisussa, selkeydessä, tai ihan missä tahansa muualla! Luota siihen että olet joka hetki oikeassa paikassa. Elämä on kaikista paras opettaja.
Se kannatti. Vastaavanlaisia tarinoita olen vierestä saanut todistaa jo lukuisia. Mikään ei tee onnellisemmaksi, kun nähdä vapaa ihminen tekemässä sitä mitä sydän oikeaksi kokee, vaikka se miten järjettömältä näyttäisikin. Jokaisen ei tarvitse tehdä mitään isoja ja ihmeellisiä hyppyjä oravan pyörästä. Ei kaikkien tarvitse olla yhtäkkiä elämäntaidon valmentajia ja unelma elämän puolesta puhujia. Tutki rohkeasti sitä mitä elämä haluaa sinulla tehdä?
Mitä tekisit, jos rahalla, muiden mielipiteillä ei olisi mitään väliä? Mikä on vain kivaa?Ole vain rehellinen itsellesi, se riittää.Ole rohkea, katsoessasi uskomusten läpi. Muista että mikään uskomus ei ole totta.
Sanat ja kuvaukset mahdollistavat vuorovaikutuksemme. Toisaalta ne rajaavat jotain jota on mahdotonta kuvata täydellisesti sanoin tai lausein.
Mieti vaikka puun lehteä. Sanana se on vain lehti. Kokonaisuutena se on ihme.
Sama pätee ihmiselämään. Olet yksi osa ilmenevää elämää, jolle on joskus annettu nimi. Ehkä sinulle on myös kerrottu millainen olet. “ Sinä olet sporttinen poika”. “ Menet aina sieltä mistä aita on matalin” “ Olet hyvä matikassa” , “ Et ole koskaan ollut kärsivällinen” , yms.
Ole valmis tutkimaan omaa “ karttaasi” maailmasta, itsestäsi.
Millaisia uskomuksia sinulla on itsestäsi?
Mistä tiedät niiden pitävän paikkansa?
Koska sinulle on kerrottu niin?
Tarkista itse!
Voisiko olla, että “ minä” on vain yksi uskomus muiden joukossa?
Minä on tarina, joka opitaan.
Meille aletaan lapsesta asti kertomaan erilaisia asioita totuuksina. Kuten vaikka möhkäleelle joka on keskellä päätä annetaan nimeksi nenä, meille annetaan jokin nimi. Tämä on toki hyväkin asia, jotta kommunikointi sujuu helpommin.
Lapsi alkaa samaistumaan nimeensä ja syntyy kokemus siitä että on jokin " raameihin mahtuva yksikkö". Nenä on nenä ja piste. Minä olen minä ja piste. Mieli etsii merkityksiä ja tarkoituksia, alamme vetämään mielessämme tulkintoja x=y tyyliin. Toimin joskus näin = olen siis tälläinen! Joskus oli tälläinen ajatus = Se oli minun ajatukseni joka tarkoittaa xxx. Jos siis tarpeeksi kauan hoetaan hauki on kala hauki on kala hauki on kala, niin hauki alkaa vaikuttamaan kovinkin kalalta .Sama minän suhteen. Minä yrittää kuvata jotain, jota on mahdotonta kuvata. Minä yrittää laittaa raameihin jotain jota ei voi pysäyttää, sillä se liikkuu, muuttuu ja elää kokoajan.
Mitä ihmettä se tarkoittaa? Sitä että Kokemus todellisuudesta ei ole todellisuus itse.
Mikä aiheutaa 99% murheista ja ongelmista? Vääristynyt KOKEMUS.Ei todellisuus. Haasteita ja hankaluuksia meillä on silloin kuin muistelemme mennyttä ja samaistamme itsemme siihen, vastaavasti saatamme tällöin etukäteen pelätä tulevaa ja kuvitella siitä kauhuelokuvia. Vain ajatus voi luoda kartalle eli omaan kokemukseen kärsimystä.
Karttasi koostuu mm. aiemmista kokemuksistasi, arvoistasi, uskomuksistasi , asioista joita olet oppinut mm. kulttuurista, mediasta, ympäriltäsi. Todella moni asia vaikuttaa meihin ilman että edes tiedostamme sitä. Kartta on vain kuvaus todellisuudesta joka vain on. Todellisuus itsessään ei ole hyvää, pahaa, oikeaa, väärää, enempää , vähempää, hyvempää,parempaa. Todellisuus vain on.
Mitä ihmettä se tarkoittaa? Sitä että Kokemus todellisuudesta ei ole todellisuus itse.
Mikä aiheutaa 99% murheista ja ongelmista? Vääristynyt KOKEMUS.Ei todellisuus. Haasteita ja hankaluuksia meillä on silloin kuin muistelemme mennyttä ja samaistamme itsemme siihen, vastaavasti saatamme tällöin etukäteen pelätä tulevaa ja kuvitella siitä kauhuelokuvia. Vain ajatus voi luoda kartalle eli omaan kokemukseen kärsimystä.
Karttasi koostuu mm. aiemmista kokemuksistasi, arvoistasi, uskomuksistasi , asioista joita olet oppinut mm. kulttuurista, mediasta, ympäriltäsi. Todella moni asia vaikuttaa meihin ilman että edes tiedostamme sitä. Kartta on vain kuvaus todellisuudesta joka vain on. Todellisuus itsessään ei ole hyvää, pahaa, oikeaa, väärää, enempää , vähempää, hyvempää,parempaa. Todellisuus vain on.
Tietoinen mieli hahmottaa n. 5% siitä mitä todellisuudessa on , joten käsitys itsestä ja elämästä on monella 95% virheellinen, vääristynyt ja pelkkää tulkintaa. Vaikka tämä tässä vaiheessa kuulostaisi vielä ihmeelliseltä tai oudoltakin, jätä se ajatuksena mieleesi.
Ei kukaan syö tunteisiinsa, vaan kokemukseensa mm. siitä mitä kyseinen ruoka antaa itselle.
Ei tupakkaa polteta koska se rentouttaa, vaan koska joku kuvittelee sen rentouttavan.
Ei kukaan epäonnistu sen vuoksi että olisi surkea vaan koska kuvittelee ettei onnistuisi.
Tietäminen on turhaa, kokeminen ratkaisee.
Kokeminen samaistumatta tarinaan.
Mikä on totta sinun kartallasi ja maailmassasi?
Luota prosessiin. Se käynnissä, koko ajan.
Yksi NLP:n perusperjaatteista on että kartta ei ole maasto.Kuvittele että menet ravintolaan ja luet ruokalistaa. Voit lukea vain kuvauksia ruuasta, mutta ruoka itsessään on ihan muuta kuin kuvaukset siitä. Kuvaukset voivat luoda mieleesi mielikuvia ja kuvitelmia siitä millaista ehkä tuo ruoka mahdollisesti tulee olemaan. Mutta jos haluat tietää miltä omenapiirakka maistuu, et sinä reseptiä syö.
Tuo kaikki on vain tarinaa, johon mieli samaistuu.
Tunne on vain kokemus – ei todellisuus! Joka kerta jos olemme kiukkuisia, väsyneitä, pettyneitä ja niin edelleen, me mielessämme vääristelemme todellisuutta.
Vain kokemus voi tuottaa turhaa kärsimystä. Mieti tätä seuraavan kerran jos vaikka loukkaannut jollekkin. Mikä kokemuksessasi saa sinut tuntemaan niin? Ajatus, tunne, johon uskot? Tarina jota mieli kertoo?
Ei pelokas oikeasti hämähäkkiä pelkää, vaan kokemustaan hämähäkistä!
Oletko aivan varma? Niin varma, että laittaisit pääsi pantiksi.
Jos katsot leffaa johon olet uppoutuneena täysin olet vähän kuin omassa maailmassasi uppoutuneena elokuvaan ja"elät leffan tarinan mukana. Sitten havahdut ja huomaat että se ei olekkaan todellista ja niin jatkat elokuvan katsomista. Katosiko valkokangas oivalluksesta? Muuttuiko olohuone oivalluksesta? Kaikki on ympärillä kuten aiemminkin, kuten silloinkin kun vielä samaistuit elokuvaan.
Mikään oivallus itsessään ei muuta ympäristöä. Moni odottaa ajatusten tai tunteiden katoavan. Minne ihmeeseen ne katoaisivat? Nehän ovat kokoajan tapahtuneet täysin itsestään, vain määrittelemällä niihin voi uppotua ja ruveta pitämään todellisina. Totta on se että ne tapahtuvat.Mutta onko sisältö totta? Oletko aivan varma?
Läsnäolo ei yritä muuttaa mitään väkisin, läsnäolo voi vain huomata ja tarkkailla. Läsnäolo ei tiedä mitään, läsnäololla ei ole vastauksia. Läsnäololla ja aidolla olemisella on kysymyksiä, muttei vastauksia. Läsnäolo ei rantaudu tai tule valmiiksi, vaan se on elämässä, elossa, liikeessä. Ehkä se välillä pysähtyy hetkeksi keräämään voimia, ja jatkaa taas matkaansa ETEENPÄIN.
Kehittyminen tapahtuu kysymällä kysymyksiä, joihin ei ole vastauksia.
Kehittymisellä en nyt tarkoita sitä että " olisi enemmän jotain".
Mieli on sokea useimmille mahdollisuuksille, se on niin kiireellinen ajatuksissaan. Vapaus näkee loputtomat mahdollisuudet, koska se on avoin. Kaikille.
Mun pakoni loppuun juostu on" - Kaija Koo
Mieli alkaa lapsesta alkaen ehdollistumaan ties mihin. Syntyy kuvitelmia mikä on oikein,mikä väärin, miten on asianmukaista toimia, miten kuuluu elää. Punainen mökki ja peruna maa, 2,8 lasta ja labradorin noutaja. Toimitko ehdollistumien mukaan vai vapaasti?
Voisi sanoa, että iso osa ihmisistä elää massiivisessa unessa kuin suorittaen elämää. Tällöin elämää ohjaa kuvitelmat, ajatukset ja normit. Voimme toimia hyvin tässä maailmassa, myös hereillä.Havahdu ja herää tutkimaan mistä mitkäkin ajatukset kumpuaa?Joskus pyrin itse elämään kuvitelmieni kunnollista elämää. Se oli kaikkea muuta kuin elämää. Se oli aivopesu enemmänkin :)Oli pelottavaa ja jännittävääkin mm. jättää turvallinen vakituinen työ ja kompromissi ihmissuhteet sekä muut yleiset uskomukset elämästä. Kaiken tuon pelon ja jännityksen keskellä tunsin kuin olisin palannut kotiin, kuin olisin herännyt järjettömästä unesta.
Siinä missä aiemmin olin valittanut ympäristöstä, raskaasta työstä ja vaikka mistä, olinkin nyt vapaa. Ajatukset olivat luoneet kuvitteellisen vankilan. Sen vankilan ovi oli kuitenkin kokoajan auki. Sieltä tarvitsi vain kävellä ulos. Se vaati rohkeutta ja elämään luottamista.Tapahtuiko muutos yhdessä yössä? Ei. Ei kukkakaan puhkea heti istuttamisen jälkeen kauneimpaan kasvuun. Kaikki alkaa siemenestä, joka istutetaan. Sitten sitä kastellaan ja ravitaan ja ehkä välillä kitkeään rikkaruohoja. Sitten sieltä kasvaa kukka. Mieli voi olla kärsimätön, se haluaisi olla jo ratkaisussa, selkeydessä, tai ihan missä tahansa muualla! Luota siihen että olet joka hetki oikeassa paikassa. Elämä on kaikista paras opettaja.
Se kannatti. Vastaavanlaisia tarinoita olen vierestä saanut todistaa jo lukuisia. Mikään ei tee onnellisemmaksi, kun nähdä vapaa ihminen tekemässä sitä mitä sydän oikeaksi kokee, vaikka se miten järjettömältä näyttäisikin. Jokaisen ei tarvitse tehdä mitään isoja ja ihmeellisiä hyppyjä oravan pyörästä. Ei kaikkien tarvitse olla yhtäkkiä elämäntaidon valmentajia ja unelma elämän puolesta puhujia. Tutki rohkeasti sitä mitä elämä haluaa sinulla tehdä?
Mitä tekisit, jos rahalla, muiden mielipiteillä ei olisi mitään väliä? Mikä on vain kivaa?Ole vain rehellinen itsellesi, se riittää.Ole rohkea, katsoessasi uskomusten läpi. Muista että mikään uskomus ei ole totta.
Sanat ja kuvaukset mahdollistavat vuorovaikutuksemme. Toisaalta ne rajaavat jotain jota on mahdotonta kuvata täydellisesti sanoin tai lausein.
Mieti vaikka puun lehteä. Sanana se on vain lehti. Kokonaisuutena se on ihme.
Sama pätee ihmiselämään. Olet yksi osa ilmenevää elämää, jolle on joskus annettu nimi. Ehkä sinulle on myös kerrottu millainen olet. “ Sinä olet sporttinen poika”. “ Menet aina sieltä mistä aita on matalin” “ Olet hyvä matikassa” , “ Et ole koskaan ollut kärsivällinen” , yms.
Millaisia uskomuksia sinulla on itsestäsi?
Mistä tiedät niiden pitävän paikkansa?
Koska sinulle on kerrottu niin?
Tarkista itse!
Voisiko olla, että “ minä” on vain yksi uskomus muiden joukossa?
Meille aletaan lapsesta asti kertomaan erilaisia asioita totuuksina. Kuten vaikka möhkäleelle joka on keskellä päätä annetaan nimeksi nenä, meille annetaan jokin nimi. Tämä on toki hyväkin asia, jotta kommunikointi sujuu helpommin.
Lapsi alkaa samaistumaan nimeensä ja syntyy kokemus siitä että on jokin " raameihin mahtuva yksikkö". Nenä on nenä ja piste. Minä olen minä ja piste. Mieli etsii merkityksiä ja tarkoituksia, alamme vetämään mielessämme tulkintoja x=y tyyliin. Toimin joskus näin = olen siis tälläinen! Joskus oli tälläinen ajatus = Se oli minun ajatukseni joka tarkoittaa xxx. Jos siis tarpeeksi kauan hoetaan hauki on kala hauki on kala hauki on kala, niin hauki alkaa vaikuttamaan kovinkin kalalta .Sama minän suhteen. Minä yrittää kuvata jotain, jota on mahdotonta kuvata. Minä yrittää laittaa raameihin jotain jota ei voi pysäyttää, sillä se liikkuu, muuttuu ja elää kokoajan.
Mitä ihmettä se tarkoittaa? Sitä että Kokemus todellisuudesta ei ole todellisuus itse.
Mikä aiheutaa 99% murheista ja ongelmista? Vääristynyt KOKEMUS.Ei todellisuus. Haasteita ja hankaluuksia meillä on silloin kuin muistelemme mennyttä ja samaistamme itsemme siihen, vastaavasti saatamme tällöin etukäteen pelätä tulevaa ja kuvitella siitä kauhuelokuvia. Vain ajatus voi luoda kartalle eli omaan kokemukseen kärsimystä.
Karttasi koostuu mm. aiemmista kokemuksistasi, arvoistasi, uskomuksistasi , asioista joita olet oppinut mm. kulttuurista, mediasta, ympäriltäsi. Todella moni asia vaikuttaa meihin ilman että edes tiedostamme sitä. Kartta on vain kuvaus todellisuudesta joka vain on. Todellisuus itsessään ei ole hyvää, pahaa, oikeaa, väärää, enempää , vähempää, hyvempää,parempaa. Todellisuus vain on.
Mikä aiheutaa 99% murheista ja ongelmista? Vääristynyt KOKEMUS.Ei todellisuus. Haasteita ja hankaluuksia meillä on silloin kuin muistelemme mennyttä ja samaistamme itsemme siihen, vastaavasti saatamme tällöin etukäteen pelätä tulevaa ja kuvitella siitä kauhuelokuvia. Vain ajatus voi luoda kartalle eli omaan kokemukseen kärsimystä.
Karttasi koostuu mm. aiemmista kokemuksistasi, arvoistasi, uskomuksistasi , asioista joita olet oppinut mm. kulttuurista, mediasta, ympäriltäsi. Todella moni asia vaikuttaa meihin ilman että edes tiedostamme sitä. Kartta on vain kuvaus todellisuudesta joka vain on. Todellisuus itsessään ei ole hyvää, pahaa, oikeaa, väärää, enempää , vähempää, hyvempää,parempaa. Todellisuus vain on.
Tietoinen mieli hahmottaa n. 5% siitä mitä todellisuudessa on , joten käsitys itsestä ja elämästä on monella 95% virheellinen, vääristynyt ja pelkkää tulkintaa. Vaikka tämä tässä vaiheessa kuulostaisi vielä ihmeelliseltä tai oudoltakin, jätä se ajatuksena mieleesi.
Ei kukaan syö tunteisiinsa, vaan kokemukseensa mm. siitä mitä kyseinen ruoka antaa itselle.
Ei tupakkaa polteta koska se rentouttaa, vaan koska joku kuvittelee sen rentouttavan.
Ei kukaan epäonnistu sen vuoksi että olisi surkea vaan koska kuvittelee ettei onnistuisi.
Tietäminen on turhaa, kokeminen ratkaisee.
Kokeminen samaistumatta tarinaan.
Mikä on totta sinun kartallasi ja maailmassasi?
Luota prosessiin. Se käynnissä, koko ajan.
Yksi NLP:n perusperjaatteista on että kartta ei ole maasto.Kuvittele että menet ravintolaan ja luet ruokalistaa. Voit lukea vain kuvauksia ruuasta, mutta ruoka itsessään on ihan muuta kuin kuvaukset siitä. Kuvaukset voivat luoda mieleesi mielikuvia ja kuvitelmia siitä millaista ehkä tuo ruoka mahdollisesti tulee olemaan. Mutta jos haluat tietää miltä omenapiirakka maistuu, et sinä reseptiä syö.
Tuo kaikki on vain tarinaa, johon mieli samaistuu.
Tunne on vain kokemus – ei todellisuus! Joka kerta jos olemme kiukkuisia, väsyneitä, pettyneitä ja niin edelleen, me mielessämme vääristelemme todellisuutta.
Vain kokemus voi tuottaa turhaa kärsimystä. Mieti tätä seuraavan kerran jos vaikka loukkaannut jollekkin. Mikä kokemuksessasi saa sinut tuntemaan niin? Ajatus, tunne, johon uskot? Tarina jota mieli kertoo?
Ei pelokas oikeasti hämähäkkiä pelkää, vaan kokemustaan hämähäkistä!
Oletko aivan varma? Niin varma, että laittaisit pääsi pantiksi.
Jos katsot leffaa johon olet uppoutuneena täysin olet vähän kuin omassa maailmassasi uppoutuneena elokuvaan ja"elät leffan tarinan mukana. Sitten havahdut ja huomaat että se ei olekkaan todellista ja niin jatkat elokuvan katsomista. Katosiko valkokangas oivalluksesta? Muuttuiko olohuone oivalluksesta? Kaikki on ympärillä kuten aiemminkin, kuten silloinkin kun vielä samaistuit elokuvaan.
Mikään oivallus itsessään ei muuta ympäristöä. Moni odottaa ajatusten tai tunteiden katoavan. Minne ihmeeseen ne katoaisivat? Nehän ovat kokoajan tapahtuneet täysin itsestään, vain määrittelemällä niihin voi uppotua ja ruveta pitämään todellisina. Totta on se että ne tapahtuvat.Mutta onko sisältö totta? Oletko aivan varma?
Läsnäolo ei yritä muuttaa mitään väkisin, läsnäolo voi vain huomata ja tarkkailla. Läsnäolo ei tiedä mitään, läsnäololla ei ole vastauksia. Läsnäololla ja aidolla olemisella on kysymyksiä, muttei vastauksia. Läsnäolo ei rantaudu tai tule valmiiksi, vaan se on elämässä, elossa, liikeessä. Ehkä se välillä pysähtyy hetkeksi keräämään voimia, ja jatkaa taas matkaansa ETEENPÄIN.
Kehittyminen tapahtuu kysymällä kysymyksiä, joihin ei ole vastauksia.
Kehittymisellä en nyt tarkoita sitä että " olisi enemmän jotain".
Mieli on sokea useimmille mahdollisuuksille, se on niin kiireellinen ajatuksissaan. Vapaus näkee loputtomat mahdollisuudet, koska se on avoin. Kaikille.
Tunnisteet:
ajatukset,
eevi,
läsnäolo,
mieli,
muutos,
nlp,
tavoite,
tietoisuus,
tunteet,
turhautuminen,
vapaus,
yleistäminen
keskiviikko 9. tammikuuta 2013
Ihana turhautuminen!
Miksei tätä opeta heti jo päiväkodissa? Miten usein turhautumisen ja ärsyyntymisen takaa löytääkään oivallus , irtipäästö tai vapautuminen ?
Olisi jäätävän tylsää, jos kaikki olisi aina tasaista- samanlaista ja toisintoa aiemmasta. Se on itseasiassa mahdotonta.Elämän luonteeseen kuuluu virrata vapaasti eteenpäin. Niin myös ihmis elämän.
Entinen häkkieläin tunnustautuu.
Olin joskus kovin turvallisuus hakuinen- ei sillä etteikö rutiinit olisi kivoja, mutta tiettyjä asioita kontrolloimalla sitä koitti juurikin vain saada elämää tuntumaan turvalliselta.
Välillä kuulee asiakkaan sanovan " mutta kun mä pelkään että mä menetän kontrollin!!!!"
Hyvä kysymys voikin olla " Oletko aivan varma että sinulla on kontrollia koskaan ollutkaan?"
Lopetetaan jo se hännän perässä juokseminen! Ihanan Ellin kokemuksia ( kuvitellusta) kontrollista irtipäästämisestä täällä.
Unohda ajatukset kontrollista, niitä varmasti on ja ne voivat tuntua todellisilta. Tutki mielummin elämää itsessään, onko siinä kontrollia? Pumppaako sydän verta vai voitko kontrolloida sitä?
Entä sulatako ruokasi, vai sulaako vain ruoka? Kontrolloitko sitä milloin synnyit? Valitsitko sukupuolesi? Asiat näyttävät toimivan hienosti itsestään, niin luonnossa jonka kappale ihminenkin on.
Vuodenajat vaihtuvat, ihminen muuttuu. Välillä on aika ns. hengittää sisää, välillä ulos.
Olemme kerenneet omaksumaan järisyttävän määrän tietoa, uskomuksia ja kuvitelmia, olisiko nyt aika pysähtyä hetkeksi ja tutkia niitä rehellisesti ja avoimesti uudelleen?
Kehitys tapahtuu parhaiten kysymällä kysymyksiä, joihin ei ole vastauksia!
Unohdetaan vastaukset. Kysytään mielummin ja tutkitaan. Ei se että mitä vaan MITEN.
Ei ole oikeaa tai väärää. Jollain vähän turhan hanakka suhde taas vaikkapa asioiden siirtämiseen ja vitkutteluun. Silloin pieni ja lempeä potku persaukselle voi olla paras palvelus.
Viime viikolla turhautti. Kuten olen aiemminkin kirjoitellut, liikkuminen on täällä toiminut ikäänkuin henki reikänä. Elämä on kokoajan nyt, mutta mieli voi elää menneissä kiinnikkeissä ja peloissa. Sain jälleen kohdattavakseni pelon liittyen kehon toimimattomuuteen. Keho oli väsynyt, keho tarvitsi lepoa.
Mieli kipuili, se olisi halunnut salille ja treenaamaan - johtuen lukuisista uskomuksista- jotka ovat niin painokelvottoman säälittäviä ja söpöjäkin että huh huh. Tässä esimakua: " Lihon heti tonni keijuksi jos en pääse liikkumaan" , " Kyllä keho tarvitsee joka päivä liikuntaa" , " Heikko akka" , yms :)
Tekevätkö nämä ajatukset minusta jotenkin pinnallisen ihmisen? Joskus ehkä olisin määritellyt ajatusten perusteella itseäni, mutta en enää. Valitsinko ajatella noin? En. Se vain ilmeni. Ei ajatus kerro mitään siitä mitä olemme.
Välillä olo oli jo virkeämpi ja löysinkin itseni jo salilta, mutta käännyin takaisin kun ei voimia ollutkaan. On mahdotonta toimia enää tuhoisilla tavoilla, kun haluaa olla raadollisenkin rehellinen itselleen. Motivoiko nyt pelko, vai rakkaus ja vapaus? Joskus olisin syytellyt itseäni tästäkin " pitikö nyt hukata aikaa turhaan?" tyyliin. Hetkikään ei ollut turhaa. Jokainen hetki oli tärkeä, ainoa mahdollinen.
Kaikki valheellinen saa nyt poistua. Sitä on hieno seurata :)
Erilaista verrattuna aiempiin hajoiluihin oli se että noilla ajatuksilla ei ollut painoarvoa. Huomasin ne , en uskonut ja that's that. Turhauttiko? No kyllä. Mieli haluaisi tehdä asiat lähes aina " tutuilla ja turvallisilla tavoilla" - jo neurologia tukee tätä. On niin sanotusti edullisempaa käyttää jo olemassa olevia hermosolujen välisiä yhteyksiä, joita syntyy kun toistamme jotain käytös-, ajatus- tai tunne- mallia. Aivot olivat ihmeissään , kun toiminkin toisin. Turhautumisen takana ei kuitenkaan ole mitään kovin ihmeellistä. Sekin on vain ohimenevä tunne, joka vaihtuu kohta seuraavaan.
Koin hyväksi kirjoitella mm. uskomuksia ylös ja kyseenalaistaa niitä yksi kerrallaan. Kuka kokee tämän? Löytyykö sieltä sisältä mitään? Ei :) Vain tarinaa, liittyen johonkin " muka sporttiseen identiteettiin". Jotain todelllista? Ei. Tunteita ja ajatuksia , tsek! Jotenkin todellisia tai henkilökohtaisia?Ei. Vain jos niihin takertuu ja pitää niitä henkilökohtaisina.
Kun päästää irti, tekee tilaa oivallukselle. Joskus silloin kun vanhaa poistuu, eikä tiedä mitä tulee tilalle voi olla hämillään ja peloissaankin. Mieli haluaisi ehkä tarttua johonkin kiinni. Älä tartu. Nauti mielummin tyhjyydestä ja koe se täysillä. Elämä tuo kyllä jotain eteen aivan varmasti.
Jos huomaat turhautumista , vastustelua ja pelkoa, JES! Suunnista katseesi juuri sinne. Mitä tapahtuu? Mitä sen kaiken takana on? Vai onko mitään?
Turhautuminen on lahja, suunnan näyttäjä.
Olisi jäätävän tylsää, jos kaikki olisi aina tasaista- samanlaista ja toisintoa aiemmasta. Se on itseasiassa mahdotonta.Elämän luonteeseen kuuluu virrata vapaasti eteenpäin. Niin myös ihmis elämän.
Entinen häkkieläin tunnustautuu.
Olin joskus kovin turvallisuus hakuinen- ei sillä etteikö rutiinit olisi kivoja, mutta tiettyjä asioita kontrolloimalla sitä koitti juurikin vain saada elämää tuntumaan turvalliselta.
Välillä kuulee asiakkaan sanovan " mutta kun mä pelkään että mä menetän kontrollin!!!!"
Hyvä kysymys voikin olla " Oletko aivan varma että sinulla on kontrollia koskaan ollutkaan?"
Lopetetaan jo se hännän perässä juokseminen! Ihanan Ellin kokemuksia ( kuvitellusta) kontrollista irtipäästämisestä täällä.
Unohda ajatukset kontrollista, niitä varmasti on ja ne voivat tuntua todellisilta. Tutki mielummin elämää itsessään, onko siinä kontrollia? Pumppaako sydän verta vai voitko kontrolloida sitä?
Entä sulatako ruokasi, vai sulaako vain ruoka? Kontrolloitko sitä milloin synnyit? Valitsitko sukupuolesi? Asiat näyttävät toimivan hienosti itsestään, niin luonnossa jonka kappale ihminenkin on.
Vuodenajat vaihtuvat, ihminen muuttuu. Välillä on aika ns. hengittää sisää, välillä ulos.
Olemme kerenneet omaksumaan järisyttävän määrän tietoa, uskomuksia ja kuvitelmia, olisiko nyt aika pysähtyä hetkeksi ja tutkia niitä rehellisesti ja avoimesti uudelleen?
Kehitys tapahtuu parhaiten kysymällä kysymyksiä, joihin ei ole vastauksia!
Unohdetaan vastaukset. Kysytään mielummin ja tutkitaan. Ei se että mitä vaan MITEN.
Ei ole oikeaa tai väärää. Jollain vähän turhan hanakka suhde taas vaikkapa asioiden siirtämiseen ja vitkutteluun. Silloin pieni ja lempeä potku persaukselle voi olla paras palvelus.
Viime viikolla turhautti. Kuten olen aiemminkin kirjoitellut, liikkuminen on täällä toiminut ikäänkuin henki reikänä. Elämä on kokoajan nyt, mutta mieli voi elää menneissä kiinnikkeissä ja peloissa. Sain jälleen kohdattavakseni pelon liittyen kehon toimimattomuuteen. Keho oli väsynyt, keho tarvitsi lepoa.
Mieli kipuili, se olisi halunnut salille ja treenaamaan - johtuen lukuisista uskomuksista- jotka ovat niin painokelvottoman säälittäviä ja söpöjäkin että huh huh. Tässä esimakua: " Lihon heti tonni keijuksi jos en pääse liikkumaan" , " Kyllä keho tarvitsee joka päivä liikuntaa" , " Heikko akka" , yms :)
Tekevätkö nämä ajatukset minusta jotenkin pinnallisen ihmisen? Joskus ehkä olisin määritellyt ajatusten perusteella itseäni, mutta en enää. Valitsinko ajatella noin? En. Se vain ilmeni. Ei ajatus kerro mitään siitä mitä olemme.
Välillä olo oli jo virkeämpi ja löysinkin itseni jo salilta, mutta käännyin takaisin kun ei voimia ollutkaan. On mahdotonta toimia enää tuhoisilla tavoilla, kun haluaa olla raadollisenkin rehellinen itselleen. Motivoiko nyt pelko, vai rakkaus ja vapaus? Joskus olisin syytellyt itseäni tästäkin " pitikö nyt hukata aikaa turhaan?" tyyliin. Hetkikään ei ollut turhaa. Jokainen hetki oli tärkeä, ainoa mahdollinen.
Kaikki valheellinen saa nyt poistua. Sitä on hieno seurata :)
Erilaista verrattuna aiempiin hajoiluihin oli se että noilla ajatuksilla ei ollut painoarvoa. Huomasin ne , en uskonut ja that's that. Turhauttiko? No kyllä. Mieli haluaisi tehdä asiat lähes aina " tutuilla ja turvallisilla tavoilla" - jo neurologia tukee tätä. On niin sanotusti edullisempaa käyttää jo olemassa olevia hermosolujen välisiä yhteyksiä, joita syntyy kun toistamme jotain käytös-, ajatus- tai tunne- mallia. Aivot olivat ihmeissään , kun toiminkin toisin. Turhautumisen takana ei kuitenkaan ole mitään kovin ihmeellistä. Sekin on vain ohimenevä tunne, joka vaihtuu kohta seuraavaan.
Koin hyväksi kirjoitella mm. uskomuksia ylös ja kyseenalaistaa niitä yksi kerrallaan. Kuka kokee tämän? Löytyykö sieltä sisältä mitään? Ei :) Vain tarinaa, liittyen johonkin " muka sporttiseen identiteettiin". Jotain todelllista? Ei. Tunteita ja ajatuksia , tsek! Jotenkin todellisia tai henkilökohtaisia?Ei. Vain jos niihin takertuu ja pitää niitä henkilökohtaisina.
Kun päästää irti, tekee tilaa oivallukselle. Joskus silloin kun vanhaa poistuu, eikä tiedä mitä tulee tilalle voi olla hämillään ja peloissaankin. Mieli haluaisi ehkä tarttua johonkin kiinni. Älä tartu. Nauti mielummin tyhjyydestä ja koe se täysillä. Elämä tuo kyllä jotain eteen aivan varmasti.
Jos huomaat turhautumista , vastustelua ja pelkoa, JES! Suunnista katseesi juuri sinne. Mitä tapahtuu? Mitä sen kaiken takana on? Vai onko mitään?
Turhautuminen on lahja, suunnan näyttäjä.
Tunnisteet:
eevi,
ego,
elämä,
liikunta,
mieli,
muutos,
pelko,
tunteet,
turhautuminen,
uskomus,
vapaus,
yleistäminen
torstai 3. tammikuuta 2013
Pelko huutaa, anna ruokaa!
Hiljattain ystävä kyseli mitä voisi tehdä hylätyksi tulemisen pelolle. Ennenkaikkea hatun nosto rohkeudesta " myöntää" ja tunnustaa yksi hyvinkin inhimillien pelko. Sydän pakahtuu rakkaudesta ja ilosta, aina kun kuulee, huomaa ja näkee jonkun tarkastelevan ja tutkivan rehellisesti elämää, syyttämättä muita, ympäristöä tai mitään muutakaan. Ei ole muuta keinoa vapautua kuin sisälle päin, ja rehellisesti.
Ystäväni kertoi pelon ollessa vallassa että ikään kuin ajatukset etsisivät kaikesta mitä kumppani tekee/ ei tee jotain syitä miksi toinen olisi lähtemässä/ jättämässä. Olo voi olla kuulemma hyvinkin fyysinen ja ahdistava.
Tässä tekstissä löytyy lisää mitä mm. fyysiselle tuntemukselle voi tehdä:Tunteet kehossa.
Ystävän tuntemukset kuulostavat hyvin tutulle, voi hyvänen aika miten sitä on joskus pelännytkään mm. kontrollin menetystä ja hylkäystä. Hyvä kysymys voikon olla se, että onko itsellä koskaan mitään kontrollia ollutkaan? Voiko pelätä jonkun menettämistä, mitä ei ole koskaan ollutkaan? Voiko kontrolli olla muualla kuin kuvitelmissa? Entä jos päästää irti ajatuksesta että kontrolloi tai että pitäisi kontrolloida asioita, mitä tapahtuu? Ehkä helpommin sanottu kuin tehty. Tätäkään ei tarvitse uskoa, vaan kokea ja tutkia itse. Mitä voit varmasti kontrolloida? Valitsitko sukupuolesi, sen milloin synnyit?
Tämä kontrolli teema kosahtaa itselle hyvin omaan nilkkaan. Sitä on niin vuosia halunnut ja pyrkinyt kontrolloimaan vaikka mitä. Kehoa, muita ihmisiä, tunteita, toimintaa, sitä mitä muut ajattelee, yms.
Sitä on joskus vähänkuin istunut purkan päälle, joka on sitkeänä tarrautunut housuihin. Kannattaako koittaa repiä purkkaa irti, vai heittää vaan jo tahmeaksi menneet housut pois? Mieli tarrautuu mielellään asioihin, uskomuksiin, ihmisiin, kuvitelmiin, ihan mihin vaan josta voisi jotenkin saada kiinni.
Kun synnymme, meillä on tasan 2 pelkoa. Kovat äänet ja putoaminen. Ehdollistuminen tarinaan ja minään alkaa kuitenkin heti. Lapsi alkaa tekemään tulkintoja maailmasta ja alkaa pitää niitä totena.
Yksi tulkinta, jokseenkin hyvin hyvin hyvin toden tuntuinen on se että olisi joku " erillinen minä". Meille kerrotaan että " tämä on sinun nenäsi" , " sinä olet tälläinen ja tälläinen" , yms.
On hyvä että saamme nimen, on hyvä että opimme nimeämään asioita, mutta se ei ole muuta kuin nimeämistä. Opimme myös helposti ns. " syyn ja seurauksen" suhteen. Jos itken, minua tullaan lohduttamaan. Tai jos itken minua kommenetaan olemaan hiljaa , tarkoittaako tämä nyt sitä että vaikkapa itkeminen on väärin? Ei ole oikeaa tai väärää. Asiat tapahtuvat, niinkuin ne ovat aina tapahtuneet, itsestään ja vapaasti. Niiden leimaaminen tai nimeäminen tapahtuu vasta jälkeen päin.
Näin myös peloissa. Entä jos ei ole onnistumista, tai epäonnistumista, vaan lopputuloksia? Voiko olla mitenkään muuten? Mikä vapaus syntyykään, kun asiat saavat tapahtua. Niin tunteet , kuin ajatuksetkin, ilman henkilökohtaisuutta.
Mitäs sitä kieltelemään, elämä on vaarallista, siinä voi tapahtua ihan mitä tahansa :)
Opin lapsena mm. saamaan huomiota tietynlaisen marttyyriuden ja pakenemisen kautta kautta. Poissa silmistä, poissa mielestä? Öö, ei. Hirmu kiva onkin ollut opetella tästä pois näin myöhemmin :) Tein paljon muitakin tulkintoja, joista on näin myöhemmin saanut opetella pois. On löytynyt uskomusta mm. siitä millaisia " ihmissuhteiden tulisi olla" , " miten minua tulee kohdella", yms. Uskomuksella on vain se arvo, minkä sille antaa. Mistä tiedän tämän paikkansa pitävyyden varmasti?
Jos uskomme syvästi siihen kuvitelmaan MINÄstä joka olisi jotenkin erityinen- se tarvitsee jatkuvasti ikäänkuin ruokaa ja ravinnetta pysyäkseen elossa.
On selvää että jokainen elämän muoto on erilainen, ainutlaatuinen ja ihmeellinen. Ei sitä tarvitse todistella, etsiä tai hakea mitenkään. Se kaikki on tässä jo, elämä tässä ja nyt jo, vapaana, virtaavana. Huomaatko sitä , on asia erikseen. Mieli ja ajatukset joihin samaistuin oli joskus luoneet vankilaa ja häkkiä , jonka mukaan elin. Uskomukset tulivat paljon myös mm. kultuurista, lehdistä, ympäristöstä ja ns. oikeasta ja hyväksytystä mallista toimia. Onneksi alkoi näiden kyseenalaistaminen, ja tutkiminen lähemmin.
Pelossa ei ole mitään pahaa. Se on pitänyt meidät vuosikausia hengissä. Pelko haluaa viimeiseen asti suojella erillistä itseä. Pelolle ei kannata olla vihainen, eikä sille kannata antaa muutakaan valtaa. Kaikki mikä alkaa myös päättyy. Mitä on pelon takana? Voiko olla tunteen voi ottaa vastaan hyväksyen, huomata sen miten sekin osa tätä elämää? Voiko olla että jos huomaa miten mieli ja ajatukset lähtevät selostamaan pelon syytä tai tarkoitusta , että mieli toimii niin kuin sen kuuluukin, MUTTA muistaa ettemme ole ajatuksemme. Ajatukset tapahtuvat , ja tunteet tapahtuvat. Merkitykset luodaan.
Life is. <3
Yleisimpiä pelkoja joita mm. Nlp:n avulla hoidetaan on mm. lentopelot, esiintymispelot, sosiaalisten tilanteiden pelot, eläinten pelot. Niin sanotusti " syvempiin" pelkoihin tulee paneuduttua vähän toisella ajatuksella. Minkä on oltava totta tämän ihmisen maailmassa, jotta hän kokee näin?
Minkä oli oltava totta omassa kuvitteellisessa maailmassani aiempien pelkojen ja uskomusten kanssa?
Uskomista asioihin, jotka eivät ole todellisia.
Ei kukaan pelkää esiintyä, vaan AJATTELUAAN esiintymisestä.
Pelosta ja rohkeudesta kirjoittelin aiemmin: täällä ja esiintymisestä: täällä.
Ystäväni kertoi pelon ollessa vallassa että ikään kuin ajatukset etsisivät kaikesta mitä kumppani tekee/ ei tee jotain syitä miksi toinen olisi lähtemässä/ jättämässä. Olo voi olla kuulemma hyvinkin fyysinen ja ahdistava.
Tässä tekstissä löytyy lisää mitä mm. fyysiselle tuntemukselle voi tehdä:Tunteet kehossa.
Ystävän tuntemukset kuulostavat hyvin tutulle, voi hyvänen aika miten sitä on joskus pelännytkään mm. kontrollin menetystä ja hylkäystä. Hyvä kysymys voikon olla se, että onko itsellä koskaan mitään kontrollia ollutkaan? Voiko pelätä jonkun menettämistä, mitä ei ole koskaan ollutkaan? Voiko kontrolli olla muualla kuin kuvitelmissa? Entä jos päästää irti ajatuksesta että kontrolloi tai että pitäisi kontrolloida asioita, mitä tapahtuu? Ehkä helpommin sanottu kuin tehty. Tätäkään ei tarvitse uskoa, vaan kokea ja tutkia itse. Mitä voit varmasti kontrolloida? Valitsitko sukupuolesi, sen milloin synnyit?
Tämä kontrolli teema kosahtaa itselle hyvin omaan nilkkaan. Sitä on niin vuosia halunnut ja pyrkinyt kontrolloimaan vaikka mitä. Kehoa, muita ihmisiä, tunteita, toimintaa, sitä mitä muut ajattelee, yms.
Sitä on joskus vähänkuin istunut purkan päälle, joka on sitkeänä tarrautunut housuihin. Kannattaako koittaa repiä purkkaa irti, vai heittää vaan jo tahmeaksi menneet housut pois? Mieli tarrautuu mielellään asioihin, uskomuksiin, ihmisiin, kuvitelmiin, ihan mihin vaan josta voisi jotenkin saada kiinni.
Kun synnymme, meillä on tasan 2 pelkoa. Kovat äänet ja putoaminen. Ehdollistuminen tarinaan ja minään alkaa kuitenkin heti. Lapsi alkaa tekemään tulkintoja maailmasta ja alkaa pitää niitä totena.
Yksi tulkinta, jokseenkin hyvin hyvin hyvin toden tuntuinen on se että olisi joku " erillinen minä". Meille kerrotaan että " tämä on sinun nenäsi" , " sinä olet tälläinen ja tälläinen" , yms.
On hyvä että saamme nimen, on hyvä että opimme nimeämään asioita, mutta se ei ole muuta kuin nimeämistä. Opimme myös helposti ns. " syyn ja seurauksen" suhteen. Jos itken, minua tullaan lohduttamaan. Tai jos itken minua kommenetaan olemaan hiljaa , tarkoittaako tämä nyt sitä että vaikkapa itkeminen on väärin? Ei ole oikeaa tai väärää. Asiat tapahtuvat, niinkuin ne ovat aina tapahtuneet, itsestään ja vapaasti. Niiden leimaaminen tai nimeäminen tapahtuu vasta jälkeen päin.
Näin myös peloissa. Entä jos ei ole onnistumista, tai epäonnistumista, vaan lopputuloksia? Voiko olla mitenkään muuten? Mikä vapaus syntyykään, kun asiat saavat tapahtua. Niin tunteet , kuin ajatuksetkin, ilman henkilökohtaisuutta.
Mitäs sitä kieltelemään, elämä on vaarallista, siinä voi tapahtua ihan mitä tahansa :)
Opin lapsena mm. saamaan huomiota tietynlaisen marttyyriuden ja pakenemisen kautta kautta. Poissa silmistä, poissa mielestä? Öö, ei. Hirmu kiva onkin ollut opetella tästä pois näin myöhemmin :) Tein paljon muitakin tulkintoja, joista on näin myöhemmin saanut opetella pois. On löytynyt uskomusta mm. siitä millaisia " ihmissuhteiden tulisi olla" , " miten minua tulee kohdella", yms. Uskomuksella on vain se arvo, minkä sille antaa. Mistä tiedän tämän paikkansa pitävyyden varmasti?
Jos uskomme syvästi siihen kuvitelmaan MINÄstä joka olisi jotenkin erityinen- se tarvitsee jatkuvasti ikäänkuin ruokaa ja ravinnetta pysyäkseen elossa.
On selvää että jokainen elämän muoto on erilainen, ainutlaatuinen ja ihmeellinen. Ei sitä tarvitse todistella, etsiä tai hakea mitenkään. Se kaikki on tässä jo, elämä tässä ja nyt jo, vapaana, virtaavana. Huomaatko sitä , on asia erikseen. Mieli ja ajatukset joihin samaistuin oli joskus luoneet vankilaa ja häkkiä , jonka mukaan elin. Uskomukset tulivat paljon myös mm. kultuurista, lehdistä, ympäristöstä ja ns. oikeasta ja hyväksytystä mallista toimia. Onneksi alkoi näiden kyseenalaistaminen, ja tutkiminen lähemmin.
Pelossa ei ole mitään pahaa. Se on pitänyt meidät vuosikausia hengissä. Pelko haluaa viimeiseen asti suojella erillistä itseä. Pelolle ei kannata olla vihainen, eikä sille kannata antaa muutakaan valtaa. Kaikki mikä alkaa myös päättyy. Mitä on pelon takana? Voiko olla tunteen voi ottaa vastaan hyväksyen, huomata sen miten sekin osa tätä elämää? Voiko olla että jos huomaa miten mieli ja ajatukset lähtevät selostamaan pelon syytä tai tarkoitusta , että mieli toimii niin kuin sen kuuluukin, MUTTA muistaa ettemme ole ajatuksemme. Ajatukset tapahtuvat , ja tunteet tapahtuvat. Merkitykset luodaan.
Life is. <3
Yleisimpiä pelkoja joita mm. Nlp:n avulla hoidetaan on mm. lentopelot, esiintymispelot, sosiaalisten tilanteiden pelot, eläinten pelot. Niin sanotusti " syvempiin" pelkoihin tulee paneuduttua vähän toisella ajatuksella. Minkä on oltava totta tämän ihmisen maailmassa, jotta hän kokee näin?
Minkä oli oltava totta omassa kuvitteellisessa maailmassani aiempien pelkojen ja uskomusten kanssa?
Uskomista asioihin, jotka eivät ole todellisia.
Ei kukaan pelkää esiintyä, vaan AJATTELUAAN esiintymisestä.
Pelosta ja rohkeudesta kirjoittelin aiemmin: täällä ja esiintymisestä: täällä.
Tunnisteet:
ajatukset,
eevi,
ego,
elämä,
mieli,
muutos,
nlp,
pelko,
rakkaus,
rehellisyys,
stressi,
tunteet,
yleistäminen
lauantai 29. joulukuuta 2012
Haluuuuu!
Jatkuva haluaminen on kyllä melkoinen kierre. Ja joo, en nyt tarkoita mitään kaksi mielistä :)
Jokainen meistä on varmasti elämässä kerennyt haluta jotain. Eikö usein tunnukkin hyvältä , kun saa sen mitä on halunnut? Mieli oppii assosioimaan hyvät tunteet ja saavuttamisen keskenään.
Unohtuu usein se tosi seikka, että saatuamme sen mitä olemme halunneet, " tyydytys" ja hyvä olo kestää vain hetken. Ehkä 10 minuuttia, ehkä päivän, jopa kaksi. Tulee uutta haluttavaa.
Sitä voi haluta materiaa, saavutuksia, menestystä, viihdykettä, ihan mitä tahansa. Parempaa kuntoa, uutta teeveetä , myös henkistä "menetystä" ja elämyksiä. Parempaa kuntoa, uutta teeveetä , Mielelle ei riitä mikää, sille on aina jotain enemmän, syvempää, parempaa, hohdokkaampaa, laadukkampaa ja lisää tähän kaikki muutkin superlatiivit mitä ikinä keksitkään.
Haluamisessa ei ole mitään pahaa, miten voisi olla. Mutta tarvitseeko jokaista haluaan lähteä jahtaamaan ja täyttämään? Sekin on haluamista, ettei halua haluta mitään. Se ehkä kuulostaa jotenkin " hienommalta" halulta, mutta onko se rehellistä. Senkus haluat! Ei se ole kuin ajatus :)
Ei ajatus tee kenestäkään syntistä tai synnitöntäkään. Mielen luonteeseen kuuluu joko pelätä menettää se mitä on, tai haluta jotain jota se kuvittelee itseltä puuttuvan.
"Tänään satun olemaan täällä - Huomenna jossakin toisessa paikassa. Minä kuljen kulkemistani, ja kun löydän hauskan paikan, pystytän telttani ja soitan huuliharppua.-Nuuskamuikkunen
Täällä kirjoitin aiemmin " pelko haluamisesta" ja Haluamisesta: lue täältä.
Kirjoitan tästä nyt uudelleen koska aihe on tällä hetkellä ja juuri nyt läsnä.
Viimeiset pari viikkoa ovat ovat olleet täällä päässä melkoisia. Vanhaa poistuu, tulee tietoiseksi monenmoisesta uskomuksesta joita on matkassaan kanniskellut. Yksi oli niin perustavan laatuinen, niin todentuntuinen, että se oli täysin jäänyt tarkastamatta ja katsomatta sen taakse. Tästä varmasti joskus vielä lisää. En osaa löytää tähän muita sanoja kuin, kuin oivallus siitä että itseä ei todellakaan ole. Se on tuntunut todelta, onhan täällä tämä keho, ja olenhan vuosia kuullut tarinaa johon on sitten tullut samaituttua. Etsi itseäsi. Mistä sen voi löytää? Tunne itsesi? Miten voit koskettaa jotain joka on vain ajatuksissa? Etsi joulupukkia. Tai kosketa joulupukkia :) Elämä on kaunista. Elämä on haurasta.
Ajatukset ja mieli juuri haluasi olla. Elämä tapahtuu kyllä, ja voi että se elämä onkin ihmeellistä ja aitoa. Mutta se kaikki tapahtuu ilman tätä tarinaa minusta. En osaa pukea sanoiksi tätä kaikkea vielä.
Kun uskomus siitä että on joku erillinen itse katoaa on kaikki toisin. Kaikki on kuten ennenkin, mutta kaikki on toisin. Ajatuksia on edelleen, tunteita on edelleen- ne eivät vain ole enää mitenkään henkilökohtaisia! Mieli vastustelee moista muutosta, nousee epäilyä ja tarvetta tarttua kiinni johonkin.
Anna minun tietää edes jotain, se huutaa! On kai joku totuus josta voin napata kiinni ja nojata?
Kokemusta ei voi tietää. Aihetta voi spekuloida maailman ääriin, mutta se on monen läsnä olevan hetken hukkaan heittoa, jos voi kirjaimmellisesti KOKEA. Mitä tässä ja nyt on aivan varmasti?
Aistimuksia. Mitä kaikki muu on? Tulkintaa, ajattelua, kuvittelua, tarinaaa.
Voi opetella ulkoa vaikka mitä henkiseltä kuulostavia värssyjä ymmärtämättä niistä mitään.
Ymmärrys on aina vain tulkintaa. Ymmärtäminen voi jossain kohdin olla tärkeää, ymmärrys tulee aina sen hetkisestä tilasta käsin. Kun ymmärsin sen, ettei ole mitään minää, mikä voisi ymmärtää tätä kaikkea, hämmästyin. Ajatuksissa on helppo luoda mielikuvia ja uskomuksia siitä millaista vaikkapa valaistumisen " kuuluisi" olla. Nyt koko sana lähinnä naurattaa! Ei ole mitään valaistumista :) Se on sanana helposti hyvinkin harhaanjohtava. Kuten nyt sanat yleensäkkin. Tulkinta ja totuus ovat kaksi eri asiaa. Kuinka helposti ne tuleekaan sotkettua keskenään. Kartta ei ole maasto ja sitä rataa.
Hyvänen aika ja aika hyvä miten kaunista käsitteiden takana on.
Mieli on silti olemassa, vaikkei totta olekkaan. Ja sehän nyt kapinoi. Se keksii juuri nyt vaikka mitä haluamista. Halutkoon, en nyt jaksa lähteä sen leikkeihin mukaan.
Tunnen selkeän eron kehossani " pelko halulla" ja elämän halulla. Kun elämä haluaa jotain tapahtuvan se vain tapahtuu. Se ei vaadi analysointia, puhki miettimistä tai pakottamista. Se ei vaadi muuta, kuin että keho saa toimia sille työvälineenä. Kaikki virtaa flown lailla, vaivattomasti.
Se tila ei ole juuri nyt päällä :) Mutta sekin on ihan ookoo. Tätä ei ole tarvetta muuttaa mitenkään. Tämäkin on osa elämän virtausta. Nyt poistuu jotain vanhaa. Kurkkua kuristaa.Sisällä huutaa tarve olla rehellinen. Mieli haluaa haluta. Nyt huomaa selkeästi mielen toimintaa ja miten se koittaa kietoa mukaansa.
Ensin on tunne tai ajatus, tässä tapauksessa puristava tunne kurkussa. Mieli ja ajatukset määrittelevättuon tunteen " ikäväksi" ja alkavat etsiä sille syytä. Tällä kertaa se johti seuraavaan ajatukseen " Olen riittämätön". ( En nyt käy spekuloimaan tuota lausetta sen tarkemmin, vaikka mieli tekisi...). Tuo ajatus helposti alkaisi luuppaamaan kohti seuraavia ajatuksia ja tunteita, mutta nyt ei käynytkään niin. Ajatukset ovat totta vain siinä määrin, että ne tapahtuvat. Kuka ajattelee ajatukset?
Koitin etsiä taas kerran avoimesti sitä erillistä yksikköä, joka tuon ajatuksen ajatteli, enkä löytänyt taaskaan. Se ajatus vain tuli. Ja sitten se jo meni. Sen huomaaminen riitti. Ei ole ketään ajattelijaa, ketä voit osoittaa olevan vastuussa ajatuksesta. Kiehtovaa, hienoa! Rationaaliselle mielelle puuduttavaa, kun se ei löydä järkeilemällä selitystä. Tunteen kokeminen riitti. Onni on vapaa kokeminen!
Ei siitä tarvitse pyrkiä eroon, se on taas lisää haluamista. Haluan tämä hetken, kaikilla mausteilla kiitos :) Tunne ja ajatus olivat kuin pieniä pelokkaita lapsia jotka pelkäsivät pimeää. Ei niihin sen vakavammin tarvitse suhtautua.Kirjoittaminen tekee hyvää. Suosittelen jokaiselle! Pyrkimättä mihinkään, katsoen vain mitä tapahtuu , kun sormet päätyvät näppäimistölle.
It's like 10 000 spoons, when all you need is a knife. - Alanis Morissette.
Jokainen meistä on varmasti elämässä kerennyt haluta jotain. Eikö usein tunnukkin hyvältä , kun saa sen mitä on halunnut? Mieli oppii assosioimaan hyvät tunteet ja saavuttamisen keskenään.
Unohtuu usein se tosi seikka, että saatuamme sen mitä olemme halunneet, " tyydytys" ja hyvä olo kestää vain hetken. Ehkä 10 minuuttia, ehkä päivän, jopa kaksi. Tulee uutta haluttavaa.
Sitä voi haluta materiaa, saavutuksia, menestystä, viihdykettä, ihan mitä tahansa. Parempaa kuntoa, uutta teeveetä , myös henkistä "menetystä" ja elämyksiä. Parempaa kuntoa, uutta teeveetä , Mielelle ei riitä mikää, sille on aina jotain enemmän, syvempää, parempaa, hohdokkaampaa, laadukkampaa ja lisää tähän kaikki muutkin superlatiivit mitä ikinä keksitkään.
Haluamisessa ei ole mitään pahaa, miten voisi olla. Mutta tarvitseeko jokaista haluaan lähteä jahtaamaan ja täyttämään? Sekin on haluamista, ettei halua haluta mitään. Se ehkä kuulostaa jotenkin " hienommalta" halulta, mutta onko se rehellistä. Senkus haluat! Ei se ole kuin ajatus :)
Ei ajatus tee kenestäkään syntistä tai synnitöntäkään. Mielen luonteeseen kuuluu joko pelätä menettää se mitä on, tai haluta jotain jota se kuvittelee itseltä puuttuvan.
"Tänään satun olemaan täällä - Huomenna jossakin toisessa paikassa. Minä kuljen kulkemistani, ja kun löydän hauskan paikan, pystytän telttani ja soitan huuliharppua.-Nuuskamuikkunen
Täällä kirjoitin aiemmin " pelko haluamisesta" ja Haluamisesta: lue täältä.
Kirjoitan tästä nyt uudelleen koska aihe on tällä hetkellä ja juuri nyt läsnä.
Viimeiset pari viikkoa ovat ovat olleet täällä päässä melkoisia. Vanhaa poistuu, tulee tietoiseksi monenmoisesta uskomuksesta joita on matkassaan kanniskellut. Yksi oli niin perustavan laatuinen, niin todentuntuinen, että se oli täysin jäänyt tarkastamatta ja katsomatta sen taakse. Tästä varmasti joskus vielä lisää. En osaa löytää tähän muita sanoja kuin, kuin oivallus siitä että itseä ei todellakaan ole. Se on tuntunut todelta, onhan täällä tämä keho, ja olenhan vuosia kuullut tarinaa johon on sitten tullut samaituttua. Etsi itseäsi. Mistä sen voi löytää? Tunne itsesi? Miten voit koskettaa jotain joka on vain ajatuksissa? Etsi joulupukkia. Tai kosketa joulupukkia :) Elämä on kaunista. Elämä on haurasta.
Ajatukset ja mieli juuri haluasi olla. Elämä tapahtuu kyllä, ja voi että se elämä onkin ihmeellistä ja aitoa. Mutta se kaikki tapahtuu ilman tätä tarinaa minusta. En osaa pukea sanoiksi tätä kaikkea vielä.
Kun uskomus siitä että on joku erillinen itse katoaa on kaikki toisin. Kaikki on kuten ennenkin, mutta kaikki on toisin. Ajatuksia on edelleen, tunteita on edelleen- ne eivät vain ole enää mitenkään henkilökohtaisia! Mieli vastustelee moista muutosta, nousee epäilyä ja tarvetta tarttua kiinni johonkin.
Anna minun tietää edes jotain, se huutaa! On kai joku totuus josta voin napata kiinni ja nojata?
Kokemusta ei voi tietää. Aihetta voi spekuloida maailman ääriin, mutta se on monen läsnä olevan hetken hukkaan heittoa, jos voi kirjaimmellisesti KOKEA. Mitä tässä ja nyt on aivan varmasti?
Aistimuksia. Mitä kaikki muu on? Tulkintaa, ajattelua, kuvittelua, tarinaaa.
Voi opetella ulkoa vaikka mitä henkiseltä kuulostavia värssyjä ymmärtämättä niistä mitään.
Ymmärrys on aina vain tulkintaa. Ymmärtäminen voi jossain kohdin olla tärkeää, ymmärrys tulee aina sen hetkisestä tilasta käsin. Kun ymmärsin sen, ettei ole mitään minää, mikä voisi ymmärtää tätä kaikkea, hämmästyin. Ajatuksissa on helppo luoda mielikuvia ja uskomuksia siitä millaista vaikkapa valaistumisen " kuuluisi" olla. Nyt koko sana lähinnä naurattaa! Ei ole mitään valaistumista :) Se on sanana helposti hyvinkin harhaanjohtava. Kuten nyt sanat yleensäkkin. Tulkinta ja totuus ovat kaksi eri asiaa. Kuinka helposti ne tuleekaan sotkettua keskenään. Kartta ei ole maasto ja sitä rataa.
Hyvänen aika ja aika hyvä miten kaunista käsitteiden takana on.
Mieli on silti olemassa, vaikkei totta olekkaan. Ja sehän nyt kapinoi. Se keksii juuri nyt vaikka mitä haluamista. Halutkoon, en nyt jaksa lähteä sen leikkeihin mukaan.
Tunnen selkeän eron kehossani " pelko halulla" ja elämän halulla. Kun elämä haluaa jotain tapahtuvan se vain tapahtuu. Se ei vaadi analysointia, puhki miettimistä tai pakottamista. Se ei vaadi muuta, kuin että keho saa toimia sille työvälineenä. Kaikki virtaa flown lailla, vaivattomasti.
Se tila ei ole juuri nyt päällä :) Mutta sekin on ihan ookoo. Tätä ei ole tarvetta muuttaa mitenkään. Tämäkin on osa elämän virtausta. Nyt poistuu jotain vanhaa. Kurkkua kuristaa.Sisällä huutaa tarve olla rehellinen. Mieli haluaa haluta. Nyt huomaa selkeästi mielen toimintaa ja miten se koittaa kietoa mukaansa.
Ensin on tunne tai ajatus, tässä tapauksessa puristava tunne kurkussa. Mieli ja ajatukset määrittelevättuon tunteen " ikäväksi" ja alkavat etsiä sille syytä. Tällä kertaa se johti seuraavaan ajatukseen " Olen riittämätön". ( En nyt käy spekuloimaan tuota lausetta sen tarkemmin, vaikka mieli tekisi...). Tuo ajatus helposti alkaisi luuppaamaan kohti seuraavia ajatuksia ja tunteita, mutta nyt ei käynytkään niin. Ajatukset ovat totta vain siinä määrin, että ne tapahtuvat. Kuka ajattelee ajatukset?
Koitin etsiä taas kerran avoimesti sitä erillistä yksikköä, joka tuon ajatuksen ajatteli, enkä löytänyt taaskaan. Se ajatus vain tuli. Ja sitten se jo meni. Sen huomaaminen riitti. Ei ole ketään ajattelijaa, ketä voit osoittaa olevan vastuussa ajatuksesta. Kiehtovaa, hienoa! Rationaaliselle mielelle puuduttavaa, kun se ei löydä järkeilemällä selitystä. Tunteen kokeminen riitti. Onni on vapaa kokeminen!
Ei siitä tarvitse pyrkiä eroon, se on taas lisää haluamista. Haluan tämä hetken, kaikilla mausteilla kiitos :) Tunne ja ajatus olivat kuin pieniä pelokkaita lapsia jotka pelkäsivät pimeää. Ei niihin sen vakavammin tarvitse suhtautua.Kirjoittaminen tekee hyvää. Suosittelen jokaiselle! Pyrkimättä mihinkään, katsoen vain mitä tapahtuu , kun sormet päätyvät näppäimistölle.
It's like 10 000 spoons, when all you need is a knife. - Alanis Morissette.
Tunnisteet:
eevi,
ihmiset,
läsnäolo,
mieli,
oravanpyörä,
pelko,
rakkaus,
rehellisyys,
tietoisuus,
tunteet,
uskomus,
vapaus,
yleistäminen
tiistai 25. joulukuuta 2012
Based on FALSE story
Ihanaa joulun aikaa!
Joku sanoo että kaukaa näkee lähelle. En oikeen osaa sanoa mitä mieltä olen tuosta, muuta kuin sen että kaukana näkee sen mikä on silloin siellä, kaukana. Kaikki muu voi olla enää vain mielikuvituksen tasolla. Kaikki mennyt mihin ajoittain kiivasti samaistamme mielessä itsemme , on enää vain mielikuvia ja tarinoita. Menneisyydestä voi parhaimmilaan oppia, mutta oppimisessakin on omat riskinsä. Syntyy helposti yleistyksiä ja raameja siitä " millainen minä olen" tai " näin asiat ovat" tai " asiat eivät saa mennä noin". Mitä on nyt? ihan varmasti? Ilman kuvitelua, ilman määritelmiä? Voisiko todella tietämisen sijaan ei-tietää? Katsoa kaikkea kuin uusin silmin? :)
On keho, on tuntumuksia, on aistimuksia. On elämää, joka näyttäisi liikkuvan eteenpäin ihan itsestään.
Mielen tehtävä on toimia vähänkuin leimasinkoneena. Se leimaa kokemuksia " hyviksi ja huonoiksi" . Sen tehtävä on laittaa asiat joita ei voi sanoin kuvata joihinkin raameihin. Se on hyvä, muuten olisi aika hankala kommunikoida mitenkään. On kuitenkin hyvä muistaa, että sanat ovat vain sanoja. Todellisuuden kanssa niillä ei ole tekemistä kuin hitusen verran.
Sekin on ihan hyvä, emme ole joka kertaa ihmeissämme kun näemme vaikkapa tuolin taikka puun.
Jossain kohdin olemme myös alkaneet leimata ajatuksia , tunteita ja kokemuksia omiksemme. Liekö ihmekkään, näin aivot oppivat.
Ajattele että joku tuttusi kertoo sinulle että hänen lompakkonsa varastettiin, miltä tuntuu?
Se ei ole " sinun" lompakkosi, joten se ei ärsytä sinua niin paljon, vaikka luultavasti voit kokea empatiaa kaveriasi kohtaan. Miksi sitten otamme omat kokemuksemme ja ajatuksemme jotenkin henkilökohtaisesti? Entä jos ne ovat vain jotain ajatuspuuroa ja mölinää, joka näyttäisi tapahtuvan täysin itsestään, ilman että mieli leimaa sanan " minun" mukaan.
Onko Minä vain yksi iso uskomus , mutta niin yleinen, niin äärimmäisen normaali, ettemme ole tajunneet kyseenalaistaa sitä. En tarkoita kyseenalaistamisella haastamista, vaan tutkimista avoimesti.
Missä MINÄ on? Ei löydy. Löytyy kyllä keho, joka on syntynyt joskus, jolle leimasimen tapaan annettiin nimi Eevi. Eeviä ei kuitenkaan näy. Eevi on vain kuvaus. Keho muuttuu jatkuvasti. Solut kykenevät täysin muuttumaan itsestään, hengitys tapahtuu itsestään, ruoka sulaa itsestään ja niin edelleen. Tässä kehossa ei ole nyt yhden ainutta samaa solua , kuin vaikkapa viisi vuotta sitten. Missä on siis Eevi? Eevi voi olla tarina, vähän niinkuin tarina joulupukista. Tarinat joita itsellemme kerromme pitävät meitä kiinni illuusioissa. Mikään mikä on nyt oikeasti totta ei katoa, vaikka tarinaan ei enään uskoisikaan. Jos ei ole tarinaa, on jäljellä se mikä on totta nyt. Todellisuus ei voi koskaan olla menneessä tai tulevassa. Asiat, ajatukset, tunteet, elämä, kaikki saavat virrata flown lailla. Tarvitseeko joki opastusta tyyliin " tavoitteesi on meri, how to get there?". Se vaan virtaa. Ilman leimasimia.
Onko joku puu parempi kuin toinen? Miksi joku olento olisi toista parempi tai huonompi? :) Voiko asiat nähdä ja kokea niinkuin ne on, ilman määritelmiä?
Tässä ja nyt, samaistumatta menneeseen ( tai tulevaan) on kokemista. Asiat tapahtuvat itsestään, ilman leimaamistakin.Lunta sataa. Kuka "sadattaa" lunta? Voisiko olla, että me ihmisetkin toimimme ihan vain ilman ohjaksista kiinni pitoa?
Tottakai aivot rekisteröivät toimintaa, ja mielen tehtävä on leimata se " joksikin".
Heräätkö SINÄ aamulla, vai tapahtuuko vain herääminen?Keho toimii hyvin ilman että ohjeistamme sitä.
Tutki tätä kokemuksessasi. Rekisteröinti ja " selostus" tapahtuu jälkijunassa.
Anna mielen selostaa, se on sen tehtävä. On kuitenkin eri asia uskotko tuota selostajaa.
Jos joku päivä ajatuksiisi tulisi " juo kusta niin olet onnellisempi" - uskoisitko?
Toisaalta, jos sinulle olisi syntymästäsi asti hoettu että kusta juomalla tulet vielä joskus joku päivä onnellisemmaksi, kenties olisit alaknut uskoa tuohon väittämään.
Kusen juominen on joulupukki, siinä missä Eevikin on tarina :)
Ihanaa muutosvalmentajaa lainatakseni " Ajattele vähemmän, KOE enemmän".
Lisäisin vielä tuohon : Huomaa miten kokeminen voi tapahtua itsestään + huomaa mielen tarve lokeroida asiat. Huomaaminen riittää. Uskoa ei kannata.
Uskominen on kiva juttu, mutta kokeminen on arvokkaampaa :)
Kiitos tästä vuodesta, joka ainoasta hetkestä, joka ainoasta henkilöstä ja kokemuksesta, joita vastaan olen välillä taistellut. Jästipää voi mieli joskus olla, silloin kuin kuuntelee ajatuksia mielummin kuin avoimena katsoo mitä tapahtuu :)
Asioiden ei "pitäisi olla mitenkään". Ne ovat niinkuin ne ovat. Ei pysähtymistä tarvitse pelätä. Se ei ole elämän luonne.
Iloa, avoimuutta ja aitoutta!
Joku sanoo että kaukaa näkee lähelle. En oikeen osaa sanoa mitä mieltä olen tuosta, muuta kuin sen että kaukana näkee sen mikä on silloin siellä, kaukana. Kaikki muu voi olla enää vain mielikuvituksen tasolla. Kaikki mennyt mihin ajoittain kiivasti samaistamme mielessä itsemme , on enää vain mielikuvia ja tarinoita. Menneisyydestä voi parhaimmilaan oppia, mutta oppimisessakin on omat riskinsä. Syntyy helposti yleistyksiä ja raameja siitä " millainen minä olen" tai " näin asiat ovat" tai " asiat eivät saa mennä noin". Mitä on nyt? ihan varmasti? Ilman kuvitelua, ilman määritelmiä? Voisiko todella tietämisen sijaan ei-tietää? Katsoa kaikkea kuin uusin silmin? :)
On keho, on tuntumuksia, on aistimuksia. On elämää, joka näyttäisi liikkuvan eteenpäin ihan itsestään.
Mielen tehtävä on toimia vähänkuin leimasinkoneena. Se leimaa kokemuksia " hyviksi ja huonoiksi" . Sen tehtävä on laittaa asiat joita ei voi sanoin kuvata joihinkin raameihin. Se on hyvä, muuten olisi aika hankala kommunikoida mitenkään. On kuitenkin hyvä muistaa, että sanat ovat vain sanoja. Todellisuuden kanssa niillä ei ole tekemistä kuin hitusen verran.
Sekin on ihan hyvä, emme ole joka kertaa ihmeissämme kun näemme vaikkapa tuolin taikka puun.
Jossain kohdin olemme myös alkaneet leimata ajatuksia , tunteita ja kokemuksia omiksemme. Liekö ihmekkään, näin aivot oppivat.
Ajattele että joku tuttusi kertoo sinulle että hänen lompakkonsa varastettiin, miltä tuntuu?
Se ei ole " sinun" lompakkosi, joten se ei ärsytä sinua niin paljon, vaikka luultavasti voit kokea empatiaa kaveriasi kohtaan. Miksi sitten otamme omat kokemuksemme ja ajatuksemme jotenkin henkilökohtaisesti? Entä jos ne ovat vain jotain ajatuspuuroa ja mölinää, joka näyttäisi tapahtuvan täysin itsestään, ilman että mieli leimaa sanan " minun" mukaan.
Onko Minä vain yksi iso uskomus , mutta niin yleinen, niin äärimmäisen normaali, ettemme ole tajunneet kyseenalaistaa sitä. En tarkoita kyseenalaistamisella haastamista, vaan tutkimista avoimesti.
Missä MINÄ on? Ei löydy. Löytyy kyllä keho, joka on syntynyt joskus, jolle leimasimen tapaan annettiin nimi Eevi. Eeviä ei kuitenkaan näy. Eevi on vain kuvaus. Keho muuttuu jatkuvasti. Solut kykenevät täysin muuttumaan itsestään, hengitys tapahtuu itsestään, ruoka sulaa itsestään ja niin edelleen. Tässä kehossa ei ole nyt yhden ainutta samaa solua , kuin vaikkapa viisi vuotta sitten. Missä on siis Eevi? Eevi voi olla tarina, vähän niinkuin tarina joulupukista. Tarinat joita itsellemme kerromme pitävät meitä kiinni illuusioissa. Mikään mikä on nyt oikeasti totta ei katoa, vaikka tarinaan ei enään uskoisikaan. Jos ei ole tarinaa, on jäljellä se mikä on totta nyt. Todellisuus ei voi koskaan olla menneessä tai tulevassa. Asiat, ajatukset, tunteet, elämä, kaikki saavat virrata flown lailla. Tarvitseeko joki opastusta tyyliin " tavoitteesi on meri, how to get there?". Se vaan virtaa. Ilman leimasimia.
Onko joku puu parempi kuin toinen? Miksi joku olento olisi toista parempi tai huonompi? :) Voiko asiat nähdä ja kokea niinkuin ne on, ilman määritelmiä?
Tässä ja nyt, samaistumatta menneeseen ( tai tulevaan) on kokemista. Asiat tapahtuvat itsestään, ilman leimaamistakin.Lunta sataa. Kuka "sadattaa" lunta? Voisiko olla, että me ihmisetkin toimimme ihan vain ilman ohjaksista kiinni pitoa?
Tottakai aivot rekisteröivät toimintaa, ja mielen tehtävä on leimata se " joksikin".
Heräätkö SINÄ aamulla, vai tapahtuuko vain herääminen?Keho toimii hyvin ilman että ohjeistamme sitä.
Tutki tätä kokemuksessasi. Rekisteröinti ja " selostus" tapahtuu jälkijunassa.
Anna mielen selostaa, se on sen tehtävä. On kuitenkin eri asia uskotko tuota selostajaa.
Jos joku päivä ajatuksiisi tulisi " juo kusta niin olet onnellisempi" - uskoisitko?
Toisaalta, jos sinulle olisi syntymästäsi asti hoettu että kusta juomalla tulet vielä joskus joku päivä onnellisemmaksi, kenties olisit alaknut uskoa tuohon väittämään.
Kusen juominen on joulupukki, siinä missä Eevikin on tarina :)
Ihanaa muutosvalmentajaa lainatakseni " Ajattele vähemmän, KOE enemmän".
Lisäisin vielä tuohon : Huomaa miten kokeminen voi tapahtua itsestään + huomaa mielen tarve lokeroida asiat. Huomaaminen riittää. Uskoa ei kannata.
Uskominen on kiva juttu, mutta kokeminen on arvokkaampaa :)
Kiitos tästä vuodesta, joka ainoasta hetkestä, joka ainoasta henkilöstä ja kokemuksesta, joita vastaan olen välillä taistellut. Jästipää voi mieli joskus olla, silloin kuin kuuntelee ajatuksia mielummin kuin avoimena katsoo mitä tapahtuu :)
Asioiden ei "pitäisi olla mitenkään". Ne ovat niinkuin ne ovat. Ei pysähtymistä tarvitse pelätä. Se ei ole elämän luonne.
Iloa, avoimuutta ja aitoutta!
Tunnisteet:
ajatukset,
autopilotti,
eevi,
ego,
läsnäolo,
mieli,
pelko,
rehellisyys,
suunnitelma,
tarkoitus,
uskomus,
yleistäminen
tiistai 18. joulukuuta 2012
Elämän paras suhde
Anthony DeMello on heittänyt aikanaan hyvän haasteen ilmoille. Sano mielessäsi rakastamallesi ihmiselle " pidän mielummin sinut, kuin olen onnellinen". Koetko itsekkyyttä? Jos näin, olet aivopesty.
Toinen hyvä esimerkki löytyy ehkä mailman ihanimmasta elokuvasta Eat Pray Love. Tässä En nyt muista minkä niminen-mutta helv*tin hyvännäköinen mies toteaa jotenkin tähän tyyliin naiselleen " Emmekö voisi myöntää vain että olemme yhdessä onnettomia ja olla onnellisia sen vuoksi että olemme ainakin myöntäneet sen?"
Aito rakkaus elää vapaudessa. Aidolla rakkaudella ei ole mitään tekemistä sen kanssa mitä toiselta saa, tai mitä identiteettiä suhde pönkittää tai niinpäin pois. Vapaudella suhteessa tarkoitan sitä että suhde ja kumppani vähänkuin valitaan uudelleen ja uudelleen, joka päivä. Ego voi elää menneessä, tällöin vain ego vai samaistaa niin toistakin osapuolta kuin itseäänkin menneeseen. Voisimmeko nähdä toisen ja itsemme joka päivä ilman yleistyksiä? Voisimmeko tutustua toiseen joka päivä uudelleen, vähän kuin uudempana ja päivitetympänä versiona itsestään? Tai voisimmeko tarkkailla niitä asioita jotka toisessa ottavat pataan ja ärsyttävät itsessämme? Ihmiset ympärillä ovat mailman parhaimpia peilejä.
Elämässä tärkein suhde on suhde itseen , itse joka on elämä. Ego ja mieli on ehkä siinä päällä hölisemässä ja analysoimassa monenlaista. Ajattelu ei ole tietoisuutta. Ajattelu on hieno asia, mutta yli käytettyä. Veikkaampa että 80-90% ajatuksista joita on esimerkiksi tänään ajatellut on ajatellut eilenkin, ja toissapäivänä. Ajattelu ja analysointi on pahimmillaan addiktoivaa, parhaimmillaan mieli on työkalu.
Olemme kuitenkin tottuneet pitämään mieltä ja egoa itsenämme. Se on vähän sama kuin kuvittelisi vasaran rakentavan talon. Entäs se , joka naputtaa vasaralla?
Voimmeko antaa ensin elämälle sen mitä kaipaamme? Elämä näyttäytyy niin ulos kuin sisällekkin päin. Jos koemme sisällä rakkautta- se alkaa kyllä näkyä " ulkoisissakin" asioissa. Jos olemme sisältä vauraita, vauraus tulee helposti " ulkoiseenkin".
Jos kaipaa ymmärrystä, voiko itse ymmärtää ensin? Jos kaipaa hyväksyntää, voiko itse hyväksyä ensin?
Sydän meinaa pakahtua tästä rakkaudesta jota saa kokea. Olen kerennyt elämässä kokeilemaan " hajoita ja hallitse" rakkautta, riippuvaa- rakkautta, pakkomielteistä rakkautta ja pelko rakkautta. Nyt tuntuu että voin vain rakastaa. Ei tämä ole täydellistä, mutta tämä on aitoa ja tämä on elämää. Silloin tällöin pelko hiipii kehiin, mutta en säikähdä sitä, vaan tervehdin ystävällisesti ja kerron sille että uskon elämään enemmän kuin pelkoon. Rakkaus elää vapaudessa, läsnäolossa, tässä ja nyt. Ei menneessä, ei tulevassa, ei mielikuvissa tai uskomuksissa.
Toinen hyvä esimerkki löytyy ehkä mailman ihanimmasta elokuvasta Eat Pray Love. Tässä En nyt muista minkä niminen-mutta helv*tin hyvännäköinen mies toteaa jotenkin tähän tyyliin naiselleen " Emmekö voisi myöntää vain että olemme yhdessä onnettomia ja olla onnellisia sen vuoksi että olemme ainakin myöntäneet sen?"
Aito rakkaus elää vapaudessa. Aidolla rakkaudella ei ole mitään tekemistä sen kanssa mitä toiselta saa, tai mitä identiteettiä suhde pönkittää tai niinpäin pois. Vapaudella suhteessa tarkoitan sitä että suhde ja kumppani vähänkuin valitaan uudelleen ja uudelleen, joka päivä. Ego voi elää menneessä, tällöin vain ego vai samaistaa niin toistakin osapuolta kuin itseäänkin menneeseen. Voisimmeko nähdä toisen ja itsemme joka päivä ilman yleistyksiä? Voisimmeko tutustua toiseen joka päivä uudelleen, vähän kuin uudempana ja päivitetympänä versiona itsestään? Tai voisimmeko tarkkailla niitä asioita jotka toisessa ottavat pataan ja ärsyttävät itsessämme? Ihmiset ympärillä ovat mailman parhaimpia peilejä.
Elämässä tärkein suhde on suhde itseen , itse joka on elämä. Ego ja mieli on ehkä siinä päällä hölisemässä ja analysoimassa monenlaista. Ajattelu ei ole tietoisuutta. Ajattelu on hieno asia, mutta yli käytettyä. Veikkaampa että 80-90% ajatuksista joita on esimerkiksi tänään ajatellut on ajatellut eilenkin, ja toissapäivänä. Ajattelu ja analysointi on pahimmillaan addiktoivaa, parhaimmillaan mieli on työkalu.
Olemme kuitenkin tottuneet pitämään mieltä ja egoa itsenämme. Se on vähän sama kuin kuvittelisi vasaran rakentavan talon. Entäs se , joka naputtaa vasaralla?
Voimmeko antaa ensin elämälle sen mitä kaipaamme? Elämä näyttäytyy niin ulos kuin sisällekkin päin. Jos koemme sisällä rakkautta- se alkaa kyllä näkyä " ulkoisissakin" asioissa. Jos olemme sisältä vauraita, vauraus tulee helposti " ulkoiseenkin".
Jos kaipaa ymmärrystä, voiko itse ymmärtää ensin? Jos kaipaa hyväksyntää, voiko itse hyväksyä ensin?
Sydän meinaa pakahtua tästä rakkaudesta jota saa kokea. Olen kerennyt elämässä kokeilemaan " hajoita ja hallitse" rakkautta, riippuvaa- rakkautta, pakkomielteistä rakkautta ja pelko rakkautta. Nyt tuntuu että voin vain rakastaa. Ei tämä ole täydellistä, mutta tämä on aitoa ja tämä on elämää. Silloin tällöin pelko hiipii kehiin, mutta en säikähdä sitä, vaan tervehdin ystävällisesti ja kerron sille että uskon elämään enemmän kuin pelkoon. Rakkaus elää vapaudessa, läsnäolossa, tässä ja nyt. Ei menneessä, ei tulevassa, ei mielikuvissa tai uskomuksissa.
Tunnisteet:
ajatukset,
eevi,
ego,
rakkaus,
rehellisyys,
tietoisuus,
tunteet,
yleistäminen
sunnuntai 2. joulukuuta 2012
Maksa laskusi :)
Tämä teksti tuli vastaan kaverin facebookin virrassa.Siitä se ajatus sitten lähti :)
Jokainen Valon Soturi on pelännyt käydä taisteluun.
Jokainen Valon Soturi on joskus pettänyt ja valehdellut.
Jokainen Valon Soturi on kulkenut tietä joka ei ole ollut hänen tiensä.
Jokainen Valin Soturi on kärsinyt turhanpäiväiseen asioiden vuoksi.
Jokainen Valon Soturi on ajatellut ettei ole Valon Soturi.
Jokainen Valon soturi on epäonnistunut henkisessä velvoitteissaan.
Jokainen Valon soturi on sanonut kyllä, kun olisi halunnut sanoa ei.
Jokainen Valon Soturi on haavoittanut rakastamaansa ihmistä.
Sen vuoksi hän on Valon Soturi, siksi että hän on kokenut tuon kaiken, eikä ole menettänyt toivoaan tulla paremmaksi.
- Valon Soturin käsikirja -
Paulo Coelho
Kirjoittelin aiemmin syksyllä kasvavasta tarpeesta olla rehellinen ja totuudellinen (teksti täällä.), ennen kaikkea itselleni. Tahdoin tuntea mitä kaikkea alitajuntani pitää sisällään. Mitä "luulen olevani" on vain pintaa. Toimintaani ja elämää yleensäkkin ohjaa kuitenkin se kaikki mitä alitajunta pitää sisällään.Nämä ovat niitä asioita joita ei aina itsessään edes halua nähdä. Tietoinen mieli ja rationaalinen ajattelu ovat tietyllä tavalla hyviä " suojamekanisemeja" , silloin kuin emme kykene käsittelemään kaikkea meissä ja elämässä olevaa informaatiota. Informaatiota ja dataa, joka vain on.
Hiljattain huomasin itsessäsi melkoisen vahvan "puolustusmekanismin". En oikein ole luottanut elämään. Toisaalta, hyvä kysymys voikin olla että miksi elämään pitäisi luottaa? Ei siihen välttämättä pidäkkään luottaa. Sen voi kuitenkin muistaa että se kulkee eteenpäin aivan varmasti. Sen luonteeseen ei kuulu pysähtyminen. Kaikesta taakse jääneestä luopuminen voi alkuun kirpaista, mutta tilalle on loppuviimein tullut aina jotain. Usein parempaa. Ainakin jotain , jota tarvitsemme.
Minulla oli tiedostamaton uskomus siitä että elämä ei kantaisi on tuottanut paljon tarvetta kontrolloida itseäni ja erityisesti tunteitani. Vuosiin en ollut mm. vihainen.
Silloin kuvittelin että " minulla ei vaan ole mitään syytä moiseen" ja ajattelin jotenkin olevani sen yläpuolella. Täältä tekstistä voit lukea lisää ajatuksia kiukusta ja ihanasta vihasta täällä.
Ei, en ole nytkään vihainen, mutta nyt koen että voin olla turvassa sitä. Tai paskat, vaikka en olisikaan turvassa , mutta en vain pysty tukkimaan tunteita :) En vain enää kykene olemaan valheellinen itselleni niissä tilanteissa joissa aiemmin olisin ikäänkuin mennyt turvallisen kuplan sisään jossa tunteet eivät minua kosketa.Tunne ei saa minua toimimaan tai reagoimaan sen ohjailemana, se on asia erikseen ja vastuun siirtämistä. Joskus oli turvallisempaa tuntea vähemmän. Tämä korostui ihmissuhteissa erityisesti. En juuri koskaan " antanut itsestäni " kuin n. 5%.
Nyt olen saanut elää sielunkumppanin kanssa, joka on paras peili ja opettaja minulle. Näen hänessä sen mitä itsessäni en halua nähdä, hyväksyn hänessä sen mitä itsessäni on ollut vaikea hyväksyä.
Olen saanut törmätä ja kohdata itsessäni oleviin ajatusmalleihin , uskomuksiin, mielikuviin ja " totuuksiin". Rakkaus elää vapaudesta ja rehellisyydestä. Paras suhde elämässä on varmaan ensisijaisesti suhde itseensä. On mahdotonta olla todella rehellinen toiselle jollei ole ensin itselleen. Ja se on matka, ainakin omalla kohdallani. Olen kiitollinen ja onnellinen siitä, että saan nimenomaan kasvaa tässä yhdessä toisen kanssa. Aiemmin luulin olevani " jonkinlainen". Nyt huomaan että tietoisuuteni vaihtelee.
On hyvin mielenkiintoisesti sanottu " kuole joka hetki menneelle ja synny joka hetki uudelle".
Tämä voi olla hyvä muistaa ja tutkailla ajatusta ihmissuhteissakin. Milloin ihmissuhde perustuu menneelle, menneisiin mielikuviin ja tarinaan? Voisimmeko oppia rakastamaan ja näkemään toisen joka päivä, uutena päivitettynä versiona itsestään?
Siinä missä muutama vuosi sitten pidin itseäni vahvana ja pelottomana ja selviytyjänä, olen nyt saanut tutustua ns. herkempään puoleeni, ja erilaisiin tunteisiin, jotka aiemmin blokkasin pelon sekaisesti pois.
Vertauskuvallisesti voisi ajatella, että voisin ihan hyvin blokata laskut, ja jättää ne maksamatta. Poissa silmistä, poissa mielestä? Entä jos ei sittenkään. Jos en maksa laskuja, ne kerryttävät korkonsa.Kieltäminen on ehkä yleisimmistä defenssimekanismeista. Jonkun aikaa harrastin myös kieltämisen kieltämistä ;) Koska omassa kuplassani minulla oli kaikki hyvin. Ja on edelleenkin, mutta nyt hyvän ylläpito on turhaa. Aiemmin jos kielsi itseltään jotain tunteita, vie kieltäminen yllättävän paljon alitajuista energiaa. Asiat eivät ole huonommin tai paremmin, ne ovat niinkuin ne ovat.
Siksi voikin olla ajoittain hyvä kysyä: millaista sisältöä ( mielikuvia, ajatuksia, tuntemuksia,muistoja, uskomuksia, yms.) lisään todellisuuteen?
Naureskelemme mieheni kanssa usein lausahdukselle " SaatAnalysoida!". Onko analysointi ja puiminen hyvä juttu? Ehkä sille on paikkansa. Mutta jos vain maksat laskut, niin ne on maksettu. Jos jätät maksamatta ja koitat siirtää ajatusta niistä sivuun, eivät ne katoa minnekkään.
Kuinka paljon käytämme aikaa miettimiseen, kuinka paljon tekemiseen?
Albert Einsteinin strategia oli pääasiassa seuraava : 1 % suunnittelua, 99% tekemistä ja kokemista.
Jokainen Valon Soturi on pelännyt käydä taisteluun.
Jokainen Valon Soturi on joskus pettänyt ja valehdellut.
Jokainen Valon Soturi on kulkenut tietä joka ei ole ollut hänen tiensä.
Jokainen Valin Soturi on kärsinyt turhanpäiväiseen asioiden vuoksi.
Jokainen Valon Soturi on ajatellut ettei ole Valon Soturi.
Jokainen Valon soturi on epäonnistunut henkisessä velvoitteissaan.
Jokainen Valon soturi on sanonut kyllä, kun olisi halunnut sanoa ei.
Jokainen Valon Soturi on haavoittanut rakastamaansa ihmistä.
Sen vuoksi hän on Valon Soturi, siksi että hän on kokenut tuon kaiken, eikä ole menettänyt toivoaan tulla paremmaksi.
- Valon Soturin käsikirja -
Paulo Coelho
Kirjoittelin aiemmin syksyllä kasvavasta tarpeesta olla rehellinen ja totuudellinen (teksti täällä.), ennen kaikkea itselleni. Tahdoin tuntea mitä kaikkea alitajuntani pitää sisällään. Mitä "luulen olevani" on vain pintaa. Toimintaani ja elämää yleensäkkin ohjaa kuitenkin se kaikki mitä alitajunta pitää sisällään.Nämä ovat niitä asioita joita ei aina itsessään edes halua nähdä. Tietoinen mieli ja rationaalinen ajattelu ovat tietyllä tavalla hyviä " suojamekanisemeja" , silloin kuin emme kykene käsittelemään kaikkea meissä ja elämässä olevaa informaatiota. Informaatiota ja dataa, joka vain on.
Hiljattain huomasin itsessäsi melkoisen vahvan "puolustusmekanismin". En oikein ole luottanut elämään. Toisaalta, hyvä kysymys voikin olla että miksi elämään pitäisi luottaa? Ei siihen välttämättä pidäkkään luottaa. Sen voi kuitenkin muistaa että se kulkee eteenpäin aivan varmasti. Sen luonteeseen ei kuulu pysähtyminen. Kaikesta taakse jääneestä luopuminen voi alkuun kirpaista, mutta tilalle on loppuviimein tullut aina jotain. Usein parempaa. Ainakin jotain , jota tarvitsemme.
Minulla oli tiedostamaton uskomus siitä että elämä ei kantaisi on tuottanut paljon tarvetta kontrolloida itseäni ja erityisesti tunteitani. Vuosiin en ollut mm. vihainen.
Silloin kuvittelin että " minulla ei vaan ole mitään syytä moiseen" ja ajattelin jotenkin olevani sen yläpuolella. Täältä tekstistä voit lukea lisää ajatuksia kiukusta ja ihanasta vihasta täällä.
Ei, en ole nytkään vihainen, mutta nyt koen että voin olla turvassa sitä. Tai paskat, vaikka en olisikaan turvassa , mutta en vain pysty tukkimaan tunteita :) En vain enää kykene olemaan valheellinen itselleni niissä tilanteissa joissa aiemmin olisin ikäänkuin mennyt turvallisen kuplan sisään jossa tunteet eivät minua kosketa.Tunne ei saa minua toimimaan tai reagoimaan sen ohjailemana, se on asia erikseen ja vastuun siirtämistä. Joskus oli turvallisempaa tuntea vähemmän. Tämä korostui ihmissuhteissa erityisesti. En juuri koskaan " antanut itsestäni " kuin n. 5%.
Nyt olen saanut elää sielunkumppanin kanssa, joka on paras peili ja opettaja minulle. Näen hänessä sen mitä itsessäni en halua nähdä, hyväksyn hänessä sen mitä itsessäni on ollut vaikea hyväksyä.
Olen saanut törmätä ja kohdata itsessäni oleviin ajatusmalleihin , uskomuksiin, mielikuviin ja " totuuksiin". Rakkaus elää vapaudesta ja rehellisyydestä. Paras suhde elämässä on varmaan ensisijaisesti suhde itseensä. On mahdotonta olla todella rehellinen toiselle jollei ole ensin itselleen. Ja se on matka, ainakin omalla kohdallani. Olen kiitollinen ja onnellinen siitä, että saan nimenomaan kasvaa tässä yhdessä toisen kanssa. Aiemmin luulin olevani " jonkinlainen". Nyt huomaan että tietoisuuteni vaihtelee.
On hyvin mielenkiintoisesti sanottu " kuole joka hetki menneelle ja synny joka hetki uudelle".
Tämä voi olla hyvä muistaa ja tutkailla ajatusta ihmissuhteissakin. Milloin ihmissuhde perustuu menneelle, menneisiin mielikuviin ja tarinaan? Voisimmeko oppia rakastamaan ja näkemään toisen joka päivä, uutena päivitettynä versiona itsestään?
Siinä missä muutama vuosi sitten pidin itseäni vahvana ja pelottomana ja selviytyjänä, olen nyt saanut tutustua ns. herkempään puoleeni, ja erilaisiin tunteisiin, jotka aiemmin blokkasin pelon sekaisesti pois.
Vertauskuvallisesti voisi ajatella, että voisin ihan hyvin blokata laskut, ja jättää ne maksamatta. Poissa silmistä, poissa mielestä? Entä jos ei sittenkään. Jos en maksa laskuja, ne kerryttävät korkonsa.Kieltäminen on ehkä yleisimmistä defenssimekanismeista. Jonkun aikaa harrastin myös kieltämisen kieltämistä ;) Koska omassa kuplassani minulla oli kaikki hyvin. Ja on edelleenkin, mutta nyt hyvän ylläpito on turhaa. Aiemmin jos kielsi itseltään jotain tunteita, vie kieltäminen yllättävän paljon alitajuista energiaa. Asiat eivät ole huonommin tai paremmin, ne ovat niinkuin ne ovat.
Siksi voikin olla ajoittain hyvä kysyä: millaista sisältöä ( mielikuvia, ajatuksia, tuntemuksia,muistoja, uskomuksia, yms.) lisään todellisuuteen?
Naureskelemme mieheni kanssa usein lausahdukselle " SaatAnalysoida!". Onko analysointi ja puiminen hyvä juttu? Ehkä sille on paikkansa. Mutta jos vain maksat laskut, niin ne on maksettu. Jos jätät maksamatta ja koitat siirtää ajatusta niistä sivuun, eivät ne katoa minnekkään.
Kuinka paljon käytämme aikaa miettimiseen, kuinka paljon tekemiseen?
Albert Einsteinin strategia oli pääasiassa seuraava : 1 % suunnittelua, 99% tekemistä ja kokemista.
Tunnisteet:
ajatukset,
eevi,
ihmiset,
läsnäolo,
nlp,
pelko,
positiivinen aie,
rakkaus,
rehellisyys,
tunnetila,
tunteet,
uskomus,
viha,
yleistäminen
maanantai 26. marraskuuta 2012
Katsoppas peiliin.
Katso peiliin, se olet sinä! Laulaa Don Huonojenkin solisti.
Maailma ja ihmiset, tapahtumat ihan kaikki ovat parhaita peilejä omasta itsestä ja sisäisestä maailmasta.
Me ihmiset mielellään tykätään tietää, mutta voi olla hyvä muistaa että se tietoinen mieli on vain se 5-10% todellisuudesta jos menemme ikään kuin perusohjelmointiemme mukaan.
" Kuka tuntee sinut paremmin kuin sinä itse?" Minulta joskus kysyttiin. Nyt ymmärrän ettei minulla ollut hajuakaan itsestäni, vain kasa tarinoita ja uskomuksia itsestäni höystettynä ajatuksilla joita pidin omanani.
Kirjoitin aiemmin syyskuussa omista mielen turvajärjestelmistä ja silloin Socratesin " know thy self" kolahti(Täällä teksti.)
Nyt ajattelen enemminkin että tunne se ketä et ole. Identiteetti , tietyt kaavat joita toistamme ovat vain tarina jota itsestämme kerromme.
Joskus ajattelin " olen tälläinen suorittaja". Mutta olenko? Olen ehkä joskus joitain asioita yli suorittanut, mutta on myös monia asioita joita en ole suorittanut. Vuorokaudessa on ollut myös ne 18 muuta tuntia, jolloin olen ollut suorittamatta. Myöskään se, jos joskus olen suorittanut jotain ei tarkoita että tekisin niin tulevassa, jos itse päätän olla niin tekemättä.
Leimaamalla itsensä " vain joksikin" ei varmaankaan koskaan kannata.
Olen leimannut itseni mm. suorittajaksi, masentuneeksi, stressaantuneeksi, epäonnistuneeksi ja niin edelleen.
Myöhemmin leimasin itseni mm. yrittäjäksi, onnistuneeksi, vahvaksi, urheilulliseksi, empaattiseksi ja energiseksi.
Toki jälkimmäiset kuulostavat kivemmilta, ja ne toimivatkin aikansa. Oli hienoa tiedostamattaan rakentaa identiteettiä joka on jotenkin " hyvä".
Aikeen puhtaus kiinnostaa nykyisin enemmän. Avaanko oven ihmiselle vaikuttaakseni kivalta vai avaanko vain oven?
Sanonko asioita "kuten hyvä ihminen" etten vaan loukkaisi ketään? Käynkö treenaamassa näyttääkseni hyvältä vai vaan koska oikeasti nautin siitä? Olenko toisen seurassa koska nautin hänen seurastaan vai välttääkseni jotain muuta?
Hulluksihan siinä itsensä saa, jos koko ajan kyseenalaistaa kaikkea, eikä se ole tarkoituskaan :)
Halusin kuitenkin tutustua siihen osaan minusta, jota päivä tietoisuuteni ei tunnista.
Alitajunta toimii " automaatiolla" sen mukaan mikä karttamme maailmasta on.
Jos jossain syövereissä esim. uskon että minun pitää toimia tavoilla x ollakseni vahva, käyttäytymiseni ohjautuu sen mukaan. Olen siis halunnut tietää sen, mitä en ole tiennyt ja huomannut ettei lopulta itsessä ole paljoakaan tiedettävää :) Kun vaan on, on jopa aika tylsä.
Näiden kysymysten kautta olen huomaanut ennen kaikkea mitä en ole. Tiedollisesti olen voinut ymmärtää etten ole ajatukseni, tunteeni enkä toimintani. Kokeminen on eri juttu. On kuulunut irtipäästää monesta turhasta ja tarpeettomasta uskomuksesta vaikka ne miten " hyviä" olisivat olleetkin :)
Hetkeksi jymähdin tiettyyn tarkoituksettomuuteen ja tyhjyyden tunteeseen. Kyseenalaistin mielessäni kaikkea ja mahdollista, se olikin pitkälle ollut hyvä työkalu. Mutta todellakin siitä tuli luopua ja mennä eteenpäin. Radiossa pärähti soimaan Nickelbackin " if to day was your last day". Silloin muistin, että elämä on tarkoitus kokea ja elää, nyt on taas sen aika!
Maailma on paras peili. Se näyttäytyy juuri sellaisena kuin sitä itse tarvitsee juuri nyt.
Katso peiliin = elä.
Vanhoja tekstejä aiheesta: tässä ja tässä.
Maailma ja ihmiset, tapahtumat ihan kaikki ovat parhaita peilejä omasta itsestä ja sisäisestä maailmasta.
Me ihmiset mielellään tykätään tietää, mutta voi olla hyvä muistaa että se tietoinen mieli on vain se 5-10% todellisuudesta jos menemme ikään kuin perusohjelmointiemme mukaan.
" Kuka tuntee sinut paremmin kuin sinä itse?" Minulta joskus kysyttiin. Nyt ymmärrän ettei minulla ollut hajuakaan itsestäni, vain kasa tarinoita ja uskomuksia itsestäni höystettynä ajatuksilla joita pidin omanani.
Kirjoitin aiemmin syyskuussa omista mielen turvajärjestelmistä ja silloin Socratesin " know thy self" kolahti(Täällä teksti.)
Nyt ajattelen enemminkin että tunne se ketä et ole. Identiteetti , tietyt kaavat joita toistamme ovat vain tarina jota itsestämme kerromme.
Joskus ajattelin " olen tälläinen suorittaja". Mutta olenko? Olen ehkä joskus joitain asioita yli suorittanut, mutta on myös monia asioita joita en ole suorittanut. Vuorokaudessa on ollut myös ne 18 muuta tuntia, jolloin olen ollut suorittamatta. Myöskään se, jos joskus olen suorittanut jotain ei tarkoita että tekisin niin tulevassa, jos itse päätän olla niin tekemättä.
Leimaamalla itsensä " vain joksikin" ei varmaankaan koskaan kannata.
Olen leimannut itseni mm. suorittajaksi, masentuneeksi, stressaantuneeksi, epäonnistuneeksi ja niin edelleen.
Myöhemmin leimasin itseni mm. yrittäjäksi, onnistuneeksi, vahvaksi, urheilulliseksi, empaattiseksi ja energiseksi.
Toki jälkimmäiset kuulostavat kivemmilta, ja ne toimivatkin aikansa. Oli hienoa tiedostamattaan rakentaa identiteettiä joka on jotenkin " hyvä".
Aikeen puhtaus kiinnostaa nykyisin enemmän. Avaanko oven ihmiselle vaikuttaakseni kivalta vai avaanko vain oven?
Sanonko asioita "kuten hyvä ihminen" etten vaan loukkaisi ketään? Käynkö treenaamassa näyttääkseni hyvältä vai vaan koska oikeasti nautin siitä? Olenko toisen seurassa koska nautin hänen seurastaan vai välttääkseni jotain muuta?
Hulluksihan siinä itsensä saa, jos koko ajan kyseenalaistaa kaikkea, eikä se ole tarkoituskaan :)
Halusin kuitenkin tutustua siihen osaan minusta, jota päivä tietoisuuteni ei tunnista.
Alitajunta toimii " automaatiolla" sen mukaan mikä karttamme maailmasta on.
Jos jossain syövereissä esim. uskon että minun pitää toimia tavoilla x ollakseni vahva, käyttäytymiseni ohjautuu sen mukaan. Olen siis halunnut tietää sen, mitä en ole tiennyt ja huomannut ettei lopulta itsessä ole paljoakaan tiedettävää :) Kun vaan on, on jopa aika tylsä.
Näiden kysymysten kautta olen huomaanut ennen kaikkea mitä en ole. Tiedollisesti olen voinut ymmärtää etten ole ajatukseni, tunteeni enkä toimintani. Kokeminen on eri juttu. On kuulunut irtipäästää monesta turhasta ja tarpeettomasta uskomuksesta vaikka ne miten " hyviä" olisivat olleetkin :)
Hetkeksi jymähdin tiettyyn tarkoituksettomuuteen ja tyhjyyden tunteeseen. Kyseenalaistin mielessäni kaikkea ja mahdollista, se olikin pitkälle ollut hyvä työkalu. Mutta todellakin siitä tuli luopua ja mennä eteenpäin. Radiossa pärähti soimaan Nickelbackin " if to day was your last day". Silloin muistin, että elämä on tarkoitus kokea ja elää, nyt on taas sen aika!
Maailma on paras peili. Se näyttäytyy juuri sellaisena kuin sitä itse tarvitsee juuri nyt.
Katso peiliin = elä.
Vanhoja tekstejä aiheesta: tässä ja tässä.
Tunnisteet:
autopilotti,
eevi,
ego,
ihmiset,
liikunta,
läsnäolo,
masennus,
muutos,
oravanpyörä,
pelko,
rehellisyys,
self talk,
tarkoitus,
tietoisuus,
tunteet,
uskomus,
yleistäminen
tiistai 6. marraskuuta 2012
Mihin energiasi käytät?
Miten oma energia tulee käytettyä?
Vastuuta omasta elämästä ja tunteista on tietysti aina ihmisellä itsellään.Voi kumpa tämä olisi itsestään selvää, mutta ei. Vastuunpakoilu omasta elämästä ja hyvinvoinnista on helvetin yleistä, ja helppoa. Nimimerkillä been there ja done that.
Kuvittele että sinulla on energiaa 100 yksikköä. Jos käytät sitä 30 eri asiaan, on tuloksetkin sen mukaisia. Entä jos käyttäisi kaiken 100 yksikköä siihen hetkeen ja tilanteeseen missä kulloinkin on?
Ei golf kentällä kannata töistä murehtia, eikä töissä miettiä seksiä. Seksiä harrastaessa ( voiko sitä harrastaa :) ?) ei ainakaan kannata töitä miettiä, eikö?
Ole siellä missä kulloinkin olet. Helpommin sanottu kuin tehty. Mielen luonne on joko muistella mennyttä, tai suunnitella tulevaa. Se että on läsnä ei tarkoita etteikö tulevaisuutta suunnittelisi. Enemmänkin se tila josta tulevaisuutta suunnittelee ratkaisee. Onko motiivina pelko, vai rakkaus?
Itse olen useat kerrat mennyt liian suunnittelun ansaan. Vähemmän on usein enemmän. Enemmän OIKEITA asioita, kuin paljon puuhailua vaan puuhailun takia. Mitä ne oikeat asiat sitten ovat?
On aika karsia turhaa, ja keskittyä asioihin jotka tuntuvat tapahtuvan kuin itsestään, menevät vaivatta ja flowlla. Kyse ei ole siitä etteikö niiden eteen tekisi töitä, vaan enempikin siitä että ne eivät tunnu työltä, edes " tylsemmät" osat. Ei puukaan valita siitä että sen on syksyllä irroitettava lehdistään, se vain tekee sen. Samalla tavalla oikeiden asioiden tekeminen tuntuu juuri siltä, sen vain tekee mitä kuuluu tehdä.
Olen itse ollut voimavarojeni "väärinkäyttäjä". Halunnut miellyttää muita ennen itseäni, etsinyt hyväksyntää ja kiitosta teoillani, valittanut,epäillyt itseäni, uupunut ja ollut jatkuvasti tyytymätön elämääni. Etsinyt vastausta itseni ulkopuolelta, suhteista, työpaikoilta, ulkomaanmatkoilta. Masennuin säännöllisin väliajoin, elin puuduksissa. Kiersin samaa kehää. Kun olin liekö monennen kerran taas uupunut silloiseen työhöni ja elämääni, päätinkin masennuslääkkeiden sijasta alkaa vaikuttamaan itse itseeni.Se kannatti :)
Seuraavaksi oireita voimiensa väärinkäytöstä :
Valittaminen!
Valittaminen on sitä ettet hyväksy nyt-hetkeä.
Mitä enemmän valitat , sitä enemmän vedät negatiivisia asioita puoleesi. Löydät aina uutta valitettavaa, ja ehkä löydät vielä seuraakin jossa voitte yhdessä valittaa? En tarkoita ettei ikävistä asioista voisi puhua,mutta valittaminen on niin eri juttu. Valittaminen on sitä kun kerrasta toiseen henkilö jauhaa samoista ongelmistaan, muuttamatta omaa käytöstään tai toimintaansa lainkaan. Valittaminen on sitä jos valitetaan jatkuvasti asioista joihin ei voida yhtään vaikuttaa. Mietin mielummin mitä voit asialle tehdä? Ja kyllä todellakin voit vaikuttaa jopa mailman rauhaan ja kestävään kehitykseen aloittamalla itsestäsi.
Valittaminen on nykyään jo niin yleistä, että se on lähes hallitsee valtaosan keskusteluja. Oletko koskaan tavannut henkilöä joka olisi vain yhtäkkiä lakannut valittamasta? Valittaminen on kehä, se kiertää ympyrää. Onneksi siitä kehästä voi astua pois. Valittamisen sijaan teen päinvastoin! Puhu siitä mikä on hyvin :)
Toimikoon motiivina vaikka se, että aivot eivät tunnista negaatiota. Mitä enemmän keskittyy kaikkeen mikä on huonosti, aivosi oikein poimivat ja vetävät puoleensa sitä lisää. Anna suunta pääkopallesi, mitä haluat sen sijaan? Miksei voisi olla hyvin jo nyt?
Puhu edes positiivisista vaihtoehdoista.Siitä mitä haluat. Turha tuhlata ajatuksiaan siihen mitä ei halua. Keskity siihen mitä haluat :) Sääliminen vain antaa valittajalle syytä jatkaa taas huomenna,sillä valittajan kuva siitä että on vain tilanteen uhri vahvistuu. Ajatuksesi ohjaavat tulevaisuuttasi. Ehkä siis haluat ajatella hieman positiivisemmin? Kokeileppa vaihtaa PITÄÄ sanan tilalle SAAN tai HALUAN.
Jos kuulen täysin turhaa valitusta, en enää yleensä reagoi siihen mitenkään.
Tutki itseäsi, valitatko ajatuksissasi tai puheessasi esim. olosuhteistasi, ympäristöäsi, muitten ihmisten tekoja tai sanoja,tai vaikka säätä. Valittaminen tuo väistämättämästi kielteistä energiaa, teit sen sitten ääneen tai et.
Voit joko hyväksyä tilanteen, toimia tai antaa asian mennä. Nauti kaikesta mitä teet.
Itse opettelin tätä alkuun huumoriin takertuen,esim. " ompa aivan mahtavaa maksaa laskuja, ihanaa maksaa siitä että saan asua juuri täällä ja saan käyttää internettiä ILMAN RAJOITUKSIA. Wow!" Kunnes tajusin että totta, näinhän se juuri onkin.
l
Epävarmuus
Toinen tapa käyttää omia voimiaan energiaa väärin on epävarmuus! Me olemme luonnostamme luovia, mutta ei ole järkeä käyttää luovuuttaan epävarmuuteen taikka itsensä epäilyyn. Sinussa on voima olla varma ja toimia, miksi hukkaat sitä epävarmuuteen? Olen kuullut usein sanottavan " Toiset ihmiset ovat vain itsevarmempia", muttan mielestäni meillä jokaisella on oikeus ja kyky valita mitä haluamme olla jatkossa. Kukaan muu ei voi ottaa sinulta epävarmuuttasi pois, kuin sinä itse.Sinussa on jo olemassa kaikki se varmuus, anna sille tilaa astua esiin. Epävarmuus ei ole realismia, se on hölmöä! Jos olet epävarma, et vain ole vielä löytänyt varmuuttasi.Varmuus ei tule analysoimalla. Sitä paitsi, itsensä epävarmaksi väittäminen on yleistämistä. Tuskin kukaan on aina epävarma. Vessassakin?
Jos haluat varmuutta, luo varmuutta!Et löydä varmuutta muualta kuin itsestäsi. Aivot eivät tunnista mitä eroa on kuvittelulla tai sillä että asiat tapahtuvat oikeasti. Voit ihan hyvin leikkiä viikon ajan, että olet sopivan itsevarma ja oma itsesi samalla.Maailma odottaa sinua. Jos käytät energiasi epävarmuuden ja pelon luomiseen, menet vain enemmän hämillesi.
Olin ennen hyvin epävarma itsestäni ja siitä mihin pystyn tai en pysty. Nyt jos kohtaan epävarmuutta kysyn mitä on pahinta mitä voi tapahtua? Ai, ei sen pahempaa, annetaan mennä vaan :) Se on vain tunne, ei sen vakavampaa. Antamalla epävarmuutta luoville ajatuksille painoarvoa, niistä tulee tosia.
Miksei siis vain toteasi noita ajatuksia humpuukiksi?
Kokeile joskus ajatella epävarmoja ajatuksia seksikkäällä äänellä tai mikki hiiren äänellä.
" En pysty siiheen, aaah, ooh" . ja " Olen niin surkea tässähhhh". Kokeile oikeasti. Kokemus muuttuu täysin, jos ajattelet ajatukset toisella äänellä.
Kysymys kuuluu: Jos ajatuksen kuuleminen toisella äänellä tekee siitä epäuskottavan, miksi sitä pitäisi alun perinkään uskoa ?
Vastuuta omasta elämästä ja tunteista on tietysti aina ihmisellä itsellään.Voi kumpa tämä olisi itsestään selvää, mutta ei. Vastuunpakoilu omasta elämästä ja hyvinvoinnista on helvetin yleistä, ja helppoa. Nimimerkillä been there ja done that.
Kuvittele että sinulla on energiaa 100 yksikköä. Jos käytät sitä 30 eri asiaan, on tuloksetkin sen mukaisia. Entä jos käyttäisi kaiken 100 yksikköä siihen hetkeen ja tilanteeseen missä kulloinkin on?
Ei golf kentällä kannata töistä murehtia, eikä töissä miettiä seksiä. Seksiä harrastaessa ( voiko sitä harrastaa :) ?) ei ainakaan kannata töitä miettiä, eikö?
Ole siellä missä kulloinkin olet. Helpommin sanottu kuin tehty. Mielen luonne on joko muistella mennyttä, tai suunnitella tulevaa. Se että on läsnä ei tarkoita etteikö tulevaisuutta suunnittelisi. Enemmänkin se tila josta tulevaisuutta suunnittelee ratkaisee. Onko motiivina pelko, vai rakkaus?
Itse olen useat kerrat mennyt liian suunnittelun ansaan. Vähemmän on usein enemmän. Enemmän OIKEITA asioita, kuin paljon puuhailua vaan puuhailun takia. Mitä ne oikeat asiat sitten ovat?
On aika karsia turhaa, ja keskittyä asioihin jotka tuntuvat tapahtuvan kuin itsestään, menevät vaivatta ja flowlla. Kyse ei ole siitä etteikö niiden eteen tekisi töitä, vaan enempikin siitä että ne eivät tunnu työltä, edes " tylsemmät" osat. Ei puukaan valita siitä että sen on syksyllä irroitettava lehdistään, se vain tekee sen. Samalla tavalla oikeiden asioiden tekeminen tuntuu juuri siltä, sen vain tekee mitä kuuluu tehdä.
Olen itse ollut voimavarojeni "väärinkäyttäjä". Halunnut miellyttää muita ennen itseäni, etsinyt hyväksyntää ja kiitosta teoillani, valittanut,epäillyt itseäni, uupunut ja ollut jatkuvasti tyytymätön elämääni. Etsinyt vastausta itseni ulkopuolelta, suhteista, työpaikoilta, ulkomaanmatkoilta. Masennuin säännöllisin väliajoin, elin puuduksissa. Kiersin samaa kehää. Kun olin liekö monennen kerran taas uupunut silloiseen työhöni ja elämääni, päätinkin masennuslääkkeiden sijasta alkaa vaikuttamaan itse itseeni.Se kannatti :)
Seuraavaksi oireita voimiensa väärinkäytöstä :
Valittaminen!
Valittaminen on sitä ettet hyväksy nyt-hetkeä.
Mitä enemmän valitat , sitä enemmän vedät negatiivisia asioita puoleesi. Löydät aina uutta valitettavaa, ja ehkä löydät vielä seuraakin jossa voitte yhdessä valittaa? En tarkoita ettei ikävistä asioista voisi puhua,mutta valittaminen on niin eri juttu. Valittaminen on sitä kun kerrasta toiseen henkilö jauhaa samoista ongelmistaan, muuttamatta omaa käytöstään tai toimintaansa lainkaan. Valittaminen on sitä jos valitetaan jatkuvasti asioista joihin ei voida yhtään vaikuttaa. Mietin mielummin mitä voit asialle tehdä? Ja kyllä todellakin voit vaikuttaa jopa mailman rauhaan ja kestävään kehitykseen aloittamalla itsestäsi.
Valittaminen on nykyään jo niin yleistä, että se on lähes hallitsee valtaosan keskusteluja. Oletko koskaan tavannut henkilöä joka olisi vain yhtäkkiä lakannut valittamasta? Valittaminen on kehä, se kiertää ympyrää. Onneksi siitä kehästä voi astua pois. Valittamisen sijaan teen päinvastoin! Puhu siitä mikä on hyvin :)
Toimikoon motiivina vaikka se, että aivot eivät tunnista negaatiota. Mitä enemmän keskittyy kaikkeen mikä on huonosti, aivosi oikein poimivat ja vetävät puoleensa sitä lisää. Anna suunta pääkopallesi, mitä haluat sen sijaan? Miksei voisi olla hyvin jo nyt?
Puhu edes positiivisista vaihtoehdoista.Siitä mitä haluat. Turha tuhlata ajatuksiaan siihen mitä ei halua. Keskity siihen mitä haluat :) Sääliminen vain antaa valittajalle syytä jatkaa taas huomenna,sillä valittajan kuva siitä että on vain tilanteen uhri vahvistuu. Ajatuksesi ohjaavat tulevaisuuttasi. Ehkä siis haluat ajatella hieman positiivisemmin? Kokeileppa vaihtaa PITÄÄ sanan tilalle SAAN tai HALUAN.
Jos kuulen täysin turhaa valitusta, en enää yleensä reagoi siihen mitenkään.
Tutki itseäsi, valitatko ajatuksissasi tai puheessasi esim. olosuhteistasi, ympäristöäsi, muitten ihmisten tekoja tai sanoja,tai vaikka säätä. Valittaminen tuo väistämättämästi kielteistä energiaa, teit sen sitten ääneen tai et.
Voit joko hyväksyä tilanteen, toimia tai antaa asian mennä. Nauti kaikesta mitä teet.
Itse opettelin tätä alkuun huumoriin takertuen,esim. " ompa aivan mahtavaa maksaa laskuja, ihanaa maksaa siitä että saan asua juuri täällä ja saan käyttää internettiä ILMAN RAJOITUKSIA. Wow!" Kunnes tajusin että totta, näinhän se juuri onkin.
l
Epävarmuus
Toinen tapa käyttää omia voimiaan energiaa väärin on epävarmuus! Me olemme luonnostamme luovia, mutta ei ole järkeä käyttää luovuuttaan epävarmuuteen taikka itsensä epäilyyn. Sinussa on voima olla varma ja toimia, miksi hukkaat sitä epävarmuuteen? Olen kuullut usein sanottavan " Toiset ihmiset ovat vain itsevarmempia", muttan mielestäni meillä jokaisella on oikeus ja kyky valita mitä haluamme olla jatkossa. Kukaan muu ei voi ottaa sinulta epävarmuuttasi pois, kuin sinä itse.Sinussa on jo olemassa kaikki se varmuus, anna sille tilaa astua esiin. Epävarmuus ei ole realismia, se on hölmöä! Jos olet epävarma, et vain ole vielä löytänyt varmuuttasi.Varmuus ei tule analysoimalla. Sitä paitsi, itsensä epävarmaksi väittäminen on yleistämistä. Tuskin kukaan on aina epävarma. Vessassakin?
Jos haluat varmuutta, luo varmuutta!Et löydä varmuutta muualta kuin itsestäsi. Aivot eivät tunnista mitä eroa on kuvittelulla tai sillä että asiat tapahtuvat oikeasti. Voit ihan hyvin leikkiä viikon ajan, että olet sopivan itsevarma ja oma itsesi samalla.Maailma odottaa sinua. Jos käytät energiasi epävarmuuden ja pelon luomiseen, menet vain enemmän hämillesi.
Olin ennen hyvin epävarma itsestäni ja siitä mihin pystyn tai en pysty. Nyt jos kohtaan epävarmuutta kysyn mitä on pahinta mitä voi tapahtua? Ai, ei sen pahempaa, annetaan mennä vaan :) Se on vain tunne, ei sen vakavampaa. Antamalla epävarmuutta luoville ajatuksille painoarvoa, niistä tulee tosia.
Miksei siis vain toteasi noita ajatuksia humpuukiksi?
Kokeile joskus ajatella epävarmoja ajatuksia seksikkäällä äänellä tai mikki hiiren äänellä.
" En pysty siiheen, aaah, ooh" . ja " Olen niin surkea tässähhhh". Kokeile oikeasti. Kokemus muuttuu täysin, jos ajattelet ajatukset toisella äänellä.
Kysymys kuuluu: Jos ajatuksen kuuleminen toisella äänellä tekee siitä epäuskottavan, miksi sitä pitäisi alun perinkään uskoa ?
Tunnisteet:
eevi,
ego,
läsnäolo,
rehellisyys,
stressi,
tunteet,
uskomus,
valittaminen,
yleistäminen
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)























