Toinen hyvä esimerkki löytyy ehkä mailman ihanimmasta elokuvasta Eat Pray Love. Tässä En nyt muista minkä niminen-mutta helv*tin hyvännäköinen mies toteaa jotenkin tähän tyyliin naiselleen " Emmekö voisi myöntää vain että olemme yhdessä onnettomia ja olla onnellisia sen vuoksi että olemme ainakin myöntäneet sen?"
Aito rakkaus elää vapaudessa. Aidolla rakkaudella ei ole mitään tekemistä sen kanssa mitä toiselta saa, tai mitä identiteettiä suhde pönkittää tai niinpäin pois. Vapaudella suhteessa tarkoitan sitä että suhde ja kumppani vähänkuin valitaan uudelleen ja uudelleen, joka päivä. Ego voi elää menneessä, tällöin vain ego vai samaistaa niin toistakin osapuolta kuin itseäänkin menneeseen. Voisimmeko nähdä toisen ja itsemme joka päivä ilman yleistyksiä? Voisimmeko tutustua toiseen joka päivä uudelleen, vähän kuin uudempana ja päivitetympänä versiona itsestään? Tai voisimmeko tarkkailla niitä asioita jotka toisessa ottavat pataan ja ärsyttävät itsessämme? Ihmiset ympärillä ovat mailman parhaimpia peilejä.
Elämässä tärkein suhde on suhde itseen , itse joka on elämä. Ego ja mieli on ehkä siinä päällä hölisemässä ja analysoimassa monenlaista. Ajattelu ei ole tietoisuutta. Ajattelu on hieno asia, mutta yli käytettyä. Veikkaampa että 80-90% ajatuksista joita on esimerkiksi tänään ajatellut on ajatellut eilenkin, ja toissapäivänä. Ajattelu ja analysointi on pahimmillaan addiktoivaa, parhaimmillaan mieli on työkalu.
Olemme kuitenkin tottuneet pitämään mieltä ja egoa itsenämme. Se on vähän sama kuin kuvittelisi vasaran rakentavan talon. Entäs se , joka naputtaa vasaralla?
Voimmeko antaa ensin elämälle sen mitä kaipaamme? Elämä näyttäytyy niin ulos kuin sisällekkin päin. Jos koemme sisällä rakkautta- se alkaa kyllä näkyä " ulkoisissakin" asioissa. Jos olemme sisältä vauraita, vauraus tulee helposti " ulkoiseenkin".
Jos kaipaa ymmärrystä, voiko itse ymmärtää ensin? Jos kaipaa hyväksyntää, voiko itse hyväksyä ensin?
Sydän meinaa pakahtua tästä rakkaudesta jota saa kokea. Olen kerennyt elämässä kokeilemaan " hajoita ja hallitse" rakkautta, riippuvaa- rakkautta, pakkomielteistä rakkautta ja pelko rakkautta. Nyt tuntuu että voin vain rakastaa. Ei tämä ole täydellistä, mutta tämä on aitoa ja tämä on elämää. Silloin tällöin pelko hiipii kehiin, mutta en säikähdä sitä, vaan tervehdin ystävällisesti ja kerron sille että uskon elämään enemmän kuin pelkoon. Rakkaus elää vapaudessa, läsnäolossa, tässä ja nyt. Ei menneessä, ei tulevassa, ei mielikuvissa tai uskomuksissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti