Näytetään tekstit, joissa on tunniste viha. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste viha. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Maksa laskusi :)

Tämä teksti tuli vastaan kaverin facebookin virrassa.Siitä se ajatus sitten lähti :)

Jokainen Valon Soturi on pelännyt käydä taisteluun.
Jokainen Valon Soturi on joskus pettänyt ja valehdellut.
Jokainen Valon Soturi on kulkenut tietä joka ei ole ollut hänen tiensä.
Jokainen Valin Soturi on kärsinyt turhanpäiväiseen asioiden vuoksi.
Jok
ainen Valon Soturi on ajatellut ettei ole Valon Soturi.
Jokainen Valon soturi on epäonnistunut henkisessä velvoitteissaan.
Jokainen Valon soturi on sanonut kyllä, kun olisi halunnut sanoa ei.
Jokainen Valon Soturi on haavoittanut rakastamaansa ihmistä.
Sen vuoksi hän on Valon Soturi, siksi että hän on kokenut tuon kaiken, eikä ole menettänyt toivoaan tulla paremmaksi.
- Valon Soturin käsikirja -
Paulo Coelho



Kirjoittelin aiemmin syksyllä kasvavasta tarpeesta olla rehellinen ja totuudellinen (teksti täällä.), ennen kaikkea itselleni. Tahdoin tuntea mitä kaikkea alitajuntani pitää sisällään. Mitä "luulen olevani" on vain pintaa. Toimintaani ja elämää yleensäkkin ohjaa kuitenkin se kaikki mitä alitajunta pitää sisällään.Nämä ovat niitä asioita joita ei aina itsessään edes halua nähdä. Tietoinen mieli ja rationaalinen ajattelu ovat tietyllä tavalla hyviä " suojamekanisemeja" , silloin kuin emme kykene käsittelemään kaikkea meissä ja elämässä olevaa informaatiota. Informaatiota ja dataa, joka vain on.
Hiljattain huomasin itsessäsi melkoisen vahvan "puolustusmekanismin". En oikein ole luottanut elämään. Toisaalta, hyvä kysymys voikin olla että miksi elämään pitäisi luottaa? Ei siihen välttämättä pidäkkään luottaa. Sen voi kuitenkin muistaa että se kulkee eteenpäin aivan varmasti. Sen luonteeseen ei kuulu pysähtyminen. Kaikesta taakse jääneestä luopuminen voi alkuun kirpaista, mutta tilalle on loppuviimein tullut aina jotain. Usein parempaa. Ainakin jotain , jota tarvitsemme.



Minulla oli tiedostamaton uskomus siitä että elämä ei kantaisi on tuottanut paljon tarvetta kontrolloida itseäni ja erityisesti tunteitani. Vuosiin en ollut mm. vihainen.
Silloin kuvittelin että " minulla ei vaan ole mitään syytä moiseen" ja ajattelin jotenkin olevani sen yläpuolella. Täältä tekstistä voit lukea lisää ajatuksia kiukusta ja ihanasta vihasta täällä.

Ei, en ole nytkään vihainen, mutta nyt koen että voin olla turvassa sitä. Tai paskat, vaikka en olisikaan turvassa , mutta en vain pysty tukkimaan tunteita :) En vain enää kykene olemaan valheellinen itselleni niissä tilanteissa joissa aiemmin olisin ikäänkuin mennyt turvallisen kuplan sisään jossa tunteet eivät minua kosketa.Tunne ei saa minua toimimaan tai reagoimaan sen ohjailemana, se on asia erikseen ja vastuun siirtämistä. Joskus oli turvallisempaa tuntea vähemmän. Tämä korostui ihmissuhteissa erityisesti. En juuri koskaan " antanut itsestäni " kuin n. 5%.
Nyt olen saanut elää sielunkumppanin kanssa, joka on paras peili ja opettaja minulle. Näen hänessä sen mitä itsessäni en halua nähdä, hyväksyn hänessä sen mitä itsessäni on ollut vaikea hyväksyä.
Olen saanut törmätä ja kohdata itsessäni oleviin ajatusmalleihin , uskomuksiin, mielikuviin ja " totuuksiin". Rakkaus elää vapaudesta ja rehellisyydestä. Paras suhde elämässä on varmaan ensisijaisesti suhde itseensä. On mahdotonta olla todella rehellinen toiselle jollei ole ensin itselleen. Ja se on matka, ainakin omalla kohdallani. Olen kiitollinen ja onnellinen siitä, että saan nimenomaan kasvaa tässä yhdessä toisen kanssa. Aiemmin luulin olevani " jonkinlainen". Nyt huomaan että tietoisuuteni vaihtelee.
On hyvin mielenkiintoisesti sanottu " kuole joka hetki menneelle ja synny joka hetki uudelle".
Tämä voi olla hyvä muistaa ja tutkailla ajatusta ihmissuhteissakin. Milloin ihmissuhde perustuu menneelle, menneisiin mielikuviin ja tarinaan? Voisimmeko oppia rakastamaan ja näkemään toisen joka päivä, uutena päivitettynä versiona itsestään?




Siinä missä muutama vuosi sitten pidin itseäni vahvana ja pelottomana ja selviytyjänä, olen nyt saanut tutustua ns. herkempään puoleeni, ja erilaisiin tunteisiin, jotka aiemmin blokkasin pelon sekaisesti pois.
Vertauskuvallisesti voisi ajatella, että voisin ihan hyvin blokata laskut, ja jättää ne maksamatta. Poissa silmistä, poissa mielestä? Entä jos ei sittenkään. Jos en maksa laskuja, ne kerryttävät korkonsa.Kieltäminen on ehkä yleisimmistä defenssimekanismeista. Jonkun aikaa harrastin myös kieltämisen kieltämistä ;) Koska omassa kuplassani minulla oli kaikki hyvin. Ja on edelleenkin, mutta nyt hyvän ylläpito on turhaa. Aiemmin jos kielsi itseltään jotain tunteita, vie kieltäminen yllättävän paljon alitajuista energiaa. Asiat eivät ole huonommin tai paremmin, ne ovat niinkuin ne ovat.
Siksi voikin olla ajoittain hyvä kysyä: millaista sisältöä ( mielikuvia, ajatuksia, tuntemuksia,muistoja, uskomuksia, yms.) lisään todellisuuteen?
Naureskelemme mieheni kanssa usein lausahdukselle " SaatAnalysoida!". Onko analysointi ja puiminen hyvä juttu? Ehkä sille on paikkansa. Mutta jos vain maksat laskut, niin ne on maksettu. Jos jätät maksamatta ja koitat siirtää ajatusta niistä sivuun, eivät ne katoa minnekkään.
Kuinka paljon käytämme aikaa miettimiseen, kuinka paljon tekemiseen?
Albert Einsteinin strategia oli pääasiassa seuraava : 1 % suunnittelua, 99% tekemistä ja kokemista.

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Kiukkelis koukkelis

Yleisesti ottaen maailmassa ihminen on alkanut "kammoksumaan" vihaa ja voimakkaita tunteita, jotka usein negatiiviseksi määritellään. Entä jos ei sittenkään?
Entä jos viha, turhautuminen ja kiukku voisikin olla täysin hyväksyttävä tunne? Moni luova ja taiteellinen henkilö mm. kuvailee taiteen syntyvän vihan seurauksena. Viha jo sanana meille monelle värähtelee ikävästi. Liekö ihme,luultavasti kaikkia meitä on käsketty vihaisena rauhoittumaan, ja sanottu " Rauhoitu NYT", ja niin edelleen. Helposti tästä seuraa kuvitelmat, että vihaa ei ensinnäkkään saisi kokea tai että se olisi jotenkin paha tunne. Siinä missä onnellisuutta ja autuutta tänä päivänä ihannoidaan, viestitään helposti samalla piilossa että muut tunteet vaikkapa onnellisena katoaisivat kokonaan, tai että viha olisi jotain josta pitäisi pyrkiä pois ja niin edelleen.
Mikään tunne ei oikeuta reagointiin, väkivaltaisuuteen tai mihinkään muuhun. " Koska olin vihainen" on aina paska tekosyy. Mutta viha itsessään ei ole huono tai paha juttu. Se vaan on.



Onnellisuus ei tule siitä että pyrkisi välttelemään sitä mitä ei halua, tai vaikeikisi koettujen asioiden kieltämistä. Onnellisuus ei ole mikään ainaisen autas, energinen ja positiivisen värinän tila. Ehkä se on myös sitä, mutta ei missään tapauksessa pelkästään. Kiukku, vitutus, viha kuuluu kokea, ei kieltää!
Oli kyse sitten mistä tahansa tunteesta, sen tukahduttaminen vasta energiaa viekin. Tähän ansaan olen itse mennyt, ties ja kuinka monta kertaa. Uskomuksissani minun tuli olla " hallittu" eikä ainakaan aiheuttaa vaivaa kenellekkään.Enhän myöskään halunnut että kukaan pitäisi minua vaikeana ihmisenä.
Jos elämässä tuli pettymyksiä, menin niitten kanssa piiloon, ehkä myöhemmin vasta puhuin kavereilleni, siltikin pitäen " hei Eevi leikkii vahvaa" roolia yllä. Kunhan kaikki näyttää ulospäin hyvältä niin olen turvassa. Kenenkään ei tarvitse tietää mikä sota sisällä on? Aloin mennä itsekkin tähän harhaan mukaan, ja viha oli jotain jota en vuosiin kokenut. Aloin automaatiolla blokkaamaan pettymystä ja vihaa. Arvaappas mikä oli kaverina tuolloin? Masennus. apaattista , vihassa on kuitenkin potkua ja jytyä, jos sen kohdistaa oikein.
Yksi iso sysäys minulle itselle siihen että otin oman elämän vastuulleni syntyi vihasta.
Vihastuin viimein lääkärille jonka mielestä olisin joutunut syömään masennuslääkkeitä lopun elämääni. Siiten riitti. Kiukkuni käytin siihen, että päätin selvittää mistä ihmeessä tästä elämässä on oikeasti kysymys?  Etsin, tutkin ja kokeilin. Luonnollista ravintoa, ayurvedaa, ties mitä hulabaloo itsensä kehittämistä, ja niin edelleen. Onneksi tein sen! Myöhemmin minun piti vihastua ja kiukustua joidenkin uusien " ajatusmallien" itselleni luomiin vankiloihin, jotta tajusin ravistella itseni niiden väärinkäytöstä irti. Minun maailmani oli ennen vain mustaa tai valkoista, ääripäitä. Tästä ehkä joskus lisää.

Nyt haluan antaa tunteiden virrata minussa vapaasti! Haluan kuulla tunteiden viestit, haluan kokea ne!
Haluan kokea nekin tunnemyttyset jotka olen joskus sisälleni tiukasti säilönyt, ja kasvattanut samalla itseni ympärille kerrosta ja kuorta suojaksi. Se kerros jaksoi näyttää ulospäin aina iloiselta, se kerros jaksoi aina viimeiseen asti suojella sitä, ettei vaan sattuisi! Sattuminen on tervettä, sehän kertoo siitä että on elossa. Viimeisen vuoden aikana olen ollut enemmän vihainen kuin edellisten 10 vuoden aikana yhteensä. Se on mahtavaa :) Lapsena vihaisena ollessani näytin pippurisen puoleni todenteolla, kirkuen, heittäytyen lattialle ja repien vaatteet alas vaatekaapista. Tänä päivänä koen vihan salaman nopeana tuntemuksena, joka on hedelmällinen. Saatan jopa huutaa ääneen. Korostan sitä, että en ole vihainen KENELLEKKÄÄN, enkä kohdista vihaani mihinkään tai kehenkään. Olen vain  sen kanssa.
Alkuun ajatus tälläisestä pelotti. Millaisena muutkin minua pitävät? Mitä mieheni ajattelee?
Olenko paha ihminen? Miten kehtaan edes tutnea noin? Kunnes tajusin lopettaa jeesustelmasta ja olla totuudellinen mielummin. Itsellenikin.

Kokemus tämän jälkeen on höyhentäkin kevyempi, ihankuin 10 kiloa olisi yhtäkkiä kadonnut harteilta, jossa ei edes tiennyt olevansa painoa. Viha siis minulla on pelkoa ja pettymystä jonka puran vain kokemalla sen, uskoakseni keveyden tunne tulee siitä kun se kuori jonka joskus ylleen loi suojeliaksi muuttuukin tarpeettomaksi- se katoaa. Jos tuot varjot valoon, nekin muuttuvat valoksi :) Täällä lisää sipulielämästä ,elämäni sipulina teksti.
Ei tarvitse taistella vastaan vaan kokea- antaa mennä ja päästää irti. Sen jälkeen usein naurattaa, ja mojovasti. Ihana kiukku!



Aiemmin oli kiva pitää itsestään mielikuvaa " hyvänä ihmisenä" jota eivät moiset mölinät koskettaneet. Elämä on köyhää, jollemme oikeasti koe sitä kaikissa väreissään ja vivahteissaan. Minulle on ollut suurena tabuna vastaanottaminen, tai hyvänen aika vielä hurjempaa...lohdutettavana olo. Olen halunnut aina selvitä ja pärjätä itse. Hieman venähti se uhmaikä vissiin.Tässä tekstissä lisää Tarpeesta olla rehellinen.
Hiljattain koulutuksessa eräs asiakas totesi haluavansa sellaiseen tunnetilaan jossa olisi aina tasapainoinen olo ja hallitsisi täysin oman mielensä. Kysyin häneltä " mitä sä tekisit sen jälkeen?" .  Ei hän tiennyt. Entä jos hallitsemisen ja kontrolloimisen sijaan unohtaisi sen hetkeksi? Entä jos kokisi ja tosissaan eläisi elämän mukana, joka virtaa parhaiten itsestään. Emme me voi merenkäyntiin vaikuttaa, mutta aalloilla todellakin voimme ratsastaa.