perjantai 7. kesäkuuta 2013

Olen varma siitä että olen epävarma



Kesä on saapunut Suomeen. Lomakausi lähenee, loistokkaat vapaapäivät siintävät jo edessä. Ihmisillä on enemmän aikaa itselleen ja omille ajatuksilleen. Ajattelun tuloksena syntyy usein uskomuksia, monet hyviä, jotkut eivät niin hyödyllisiä. Yksi mielenkiintoinen uskomus mihin monesti törmää on se, että "Minä olen niin epävarma."

Yleisö pauhaa ja musiikki jyrisee valtavista kaiuttimista lavan reunalta. Verhojen takaa näkyy jo tuttu hahmo valmiina aloittamaan veret seisauttavan keikan. Kun jännitys nousee huippuunsa, verhot tempautuvat edestä ja artisti karjaisee mikkiinsä "Are you with me!?" Yleisö räjähtää ja artisti ottaa itsevarmasti lavan haltuunsa. Suunnilleen näin Robbia Williams aloitti keikkansa Helsingissä joskus aikoinaan. Kovin monella ei varmasti illan aikana käynyt mielessä, että tuossapa vasta epävarma kaveri. Hassua on se, että eräässä haastattelussa herra Williams kertoi itse, että juuri silloin kun hän näyttää olevan kaikkein itsevarmimmillaan, hän on sisältä aivan säpäleinä.

Varmuus ja epävarmuus on aina koettua, subjektiivista. Jotta voin kokea olevani epävarma, minulla täytyy olla joku vertailukohde epävarmuuden tasosta, koska muuten ei voi tehdä arvomääritystä hyvän ja huonon suhteen. Silti, kovin monet eivät tätä vertailua tietoisesti tee.

"Minä olen epävarma."
"Verrattuna mihin?"

Yleensä tässä kohtaa seuraa pitkä hiljaisuus. Niin, mihin oikeastaan vertaan epävarmuuteni tasoa? Mutta sitten löytyy vastaus.

"No muihin ihmisiin."
"Keneen erityisesti?"
"No siis yleisesti kaikki muut on itsevarmempia kuin minä."
"Mistä tiedät että maailmassa on 7 miljardia itsevarmempaa ihmistä kuin sinä?"
"No mä oletan näin."
"Ok. Olet siis täysin varma siitä että olet epävarma?"
"Olen."
"Milloin olet varma omasta epävarmuudestasi?"
"Aina."
"Miltä tuntuu olla täysin varma omasta epävarmuudestaan silloin kun olet varma että olet epävarma?"
"No...hihhhih..."

Paradoksaalista on se, että ihminen joka kokee itsensä epävarmaksi, pystyy olemaan täysin varma asiasta :) Hänellä siis on jo kyky ja taito olla varma, hän on vain liittänyt tämän "strategian" uskomukseen joka ei välttämättä pidä paikkaansa tai ole hyödyllinen.

Koska epävarmuus on subjektiivista, epävarmuus terminä nominalisoi asian ja ikäänkuin kätkee kielen pintarakenteella epävarmuuden prosessin alleen; mitkä ovat niitä asioita joita minä teen, jotka tuovat minulle tunteen siitä, että olen epävarma? Tämän lisäksi, uskomuksen voi lähteä muuttamaan vertailukohtaa vaihtamalla. Sen sijaan että vertaisi oman varmuutensa tasoa muiden ihmisten oletettuun varmuuteen, koska emme voi tietää tarkalleen miten toinen ihminen maailman kokee, on hyödyllistä verrata oman varmuutensa tasoa itseensä eri ajanhetkissä. Näin saan selkeän vertailukohdan ja voin muuttaa ajatteluani suuntaan joka tuo nopeammin tuloksia. Nämä kaksi asiaa yhdistämällä saadaan aikaan uskomuksia, jotka kuullostavat tältä:

"Olen todella varma verrattuna siihen mitä olin kuukausi sitten, koska keskustelin kassajonossa tuntemattoman ihmisen kanssa."

Mielestäni tämä kuullostaa jo paremmalta. Nominalisointi on purettu prosessiksi, tiedetään jo aktiviteetit millä päästään kohti haluttua tilaa. Vertailukohta on myös muutettu tasolle jolla edistymistä voidaan tehokkaasti ja kannustavasti seurata.

Tästä kesästä tulee upea. Olen varma siitä.








tiistai 16. huhtikuuta 2013

Intuitiivista hoitoa

Kävin eilen ihanan Sannan luona intuitiivisessa energiahoidossa. Sannan kanssa ollaan joskus ensimmäistä kertaa kohdattu Nlp kurssilla, myöhemmin sattumalta theta healing kurssilla ja nyt myöhemmin taas aina uudelleen :) Meillä on jännästi hyvin samanlaisia kokemuksia, reittejä ja pikku eksymisiäkin ollut polullamme. Näitä on jotenkin arvokasta voida jakaa rehellisesti, avoimesti ja kaunistelematta. Se jos joku vasta kaunista on. Toivotaan että saadaan Sanna myös jossain kohdin vierailemaan avoimiin meditaatio iltoihin. Puhuttiin myös siitä miten se lisääntynyt vapaus ja "henkinen kasvu" ei ole aina sitä iloisinta huvipuiston laitetta. Mieli osaa olla melkoisen vahva ja pinttinyt, vaikka se ei todellinen olekkaan. On jotenkin inhimillistä että sydämessä on joku jota voisi kai tiedoksi ja varmuudeksi kutsua siitä että mitkään pelot ja mielen yritykset pamputtaa eivät ole todellisia. On vapauttavaa , että voi aina valita kuuleeko sen pelon vai rakkauden. Mitään päätepysäkkiä tuskin kuitenkaan tulee sen suhteen että olisi jotenkin valmis ja eheä aina vaan. Tuskinpa se mieli siitä mihinkään katoaa. Sen ei vaan enää tarvitse kuvitella ohjaavansa tätä ihmeellistä elämä nimistä " peliä". ( Joka kuitenkin välillä niin kovin todelliselta tuntuu).



Itse olen esimerkiksi ollut kovin kovin samaistunut kehoon. Keho on ollut vähän kuin mittari minuudelle. Kehon kautta olen koittanut hakea tunnetta siitä että olen vahva, että olen riittävä ja jaada jaada :) Nyt voin kuitenkin sanoa kokevani yhä enemmän että vaikka tämä keho on tässä, se ei ole mitenkään " minun". Kehokin näyttäisi olevan mielessä. Jostain syystä tämä keho on nyt kuitenkin ottanut pienen puolustus moodin päälle. Pelot koittavat iskeä sinne, mihin joskus voimakkaasti samaistui. Ja sitten sitäkin näytelmää vain seuraa vierestä. Hyväksyen, rakkaudella. Välillä se mielen tarina vie hetkeksi mukanaan, kunnes taas muistaa että kaikki on just niin kuin just nyt kuuluukin. Se ei tarkoita luovuttamista, se on enemmänkin elämälle antautumista. Siitä ruorista irti päästämistä, jolla joskus luuli ohjaavansa jotain alusta nimeltä " Eevin elämä". Vieläkin tuntuu jopa hurjalta kirjoittaa noin. Mieli tulee tuohon korvan juureen selostamaan että eikö sua nyt yhtään hävetä tai pelota laittaa tollasta, joku voi ajatella että olet hullu ja seonnut. Kyllä mieli, pelkäisin jos vielä uskoisin sinua. Lisäksi tiedän että yksikään ajatus ei voi tappaa ;) Samaan aikaan olen niin kovin kiitollinen tuolle mielelle ( joka ei siis ole mitenkään " minun") , että se on vuosia jaksanut piilottaa minulta sitä mitä en ole aiemmin ollut valmis kohtaamaan ja elämään. Se mitä tietoisesti tiedostamme, on melkoinen jäävuoren huippu. Varmasti on vieläkin paljon sellaista mitä nyt juuri kätken enkä tiedosta, mutta mitä siellä ikinä onkaan se on vaan lisää kauhuleffoiksi naamioituneita iltasatuja mielelle. Nyt on selkeästi jonkun puhdistautumisen aika. Mieleen on noussut paljon anteeksi annettavaa, uudelleen määriteltävää ja irti päästettävää. Vaikka menneisyys on vain illuusiota, uni hahmolle se on ollut totta. On tuntunut tärkeältä " katkaista" tiettyjä energeettisiä siteitä joihinkin vanhoihin tapahtumiin.



Intuitiivisessa energiahoidossa mm.energioita tasapainotetaan, ja " kanavoidaan" sellaista universaalia tietoa/rakkautta/viisautta, joka meissä kaikissa kyllä on mutta joka jää helposti sen mielen taakse piiloon.
Omalla maallaan voi olla hankala leikkiä profeettaa. Hoidossa pääsee myös nousemaan tietoisuuteen erilaisia tunteita ja asioita joista ei ehkä aiemmin ollut tietoinen , tai joita ei uskaltanut kokea. Ei siis välttämättä pelkästään mikään ihana ihana hipsuti hei kokemus, ellei osaa nähdä juuri rikkautena sitä että saa nyt kohdattavakseen asioita joita ehkä aiemmin kielsi. Minulla oli alkanut vatsa turpoilemaan ja keräilemään nestettä ( eikä mitenkään ihan vähän vaan siinä määrin että näytin lähinnä siltä että norsun poikanen olisi eksynyt kohtuuni). Vatsaan oli varastoitunut erilaista pelkoa ja kiinnikettä. Tunsin todella voimallisesti miten keho välillä otti vastaan , välillä päästi irti, ja välillä jopa koitti pitää kiinni. Mieli oli välillä myös mukana selostamassa omiaan :) Yhdessä kohtaa en rehellisesti sanottuna tuntenut raajojani, selkää enkä vatsaa. Niitä ei vain ollut. Pään ja otsan kohdalta tuntui myös vapautuvan jotakin. Kokemus oli todellakin tasapainottava, vapauttava, uudistava ja lämmin. Kiitos.
Sydäntä on jo hetken vetänyt puoleensa että alkaisin taas tekemään hoitoja itsekkin. Täältä löytyy niistä lisätietoa jos kiinnostut kokeilemaan. Erikseen tarttee vielä mainita, että hoidot eivät korjaa ketään, kukaan ei todellisuudessa ole mitenkään rikki :) Eikä ketään varsinaisesti ole edes olemassa muualla kuin mielessä. Jos samaistuminen kehoon ja mieleen on vielä voimakasta , energiahoidot voivat olla hyvä keino aloittaa, jos se tuntuu oikealta.

Sannan kotisivut löytyy täältä:http://mindbar.fi

torstai 4. huhtikuuta 2013

Matkamuistoja


Kirjoitin tämän tekstin ensin itselleni matkamuistoksi, mutta ajattelinmpa että jaan sen kuitenkin.
Sitä on kerennyt niin monta kertaa humpsahtaa siihen ansaan , että alkaa etsiä jotain parempaa jostain.
Onnea, täyttymystä, rauhaa, tasapainoa, turvaa, what ever. Sitä voi koittaa etsiä työstä, ihmissuhteista, saavutuksista, harrastuksista, kehonkoostumuksesta, rahasta. tavarasta. And still nothing :) Viimeisin etsintä oli " henkistä laatua". Tuntisin enemmän rauhaa jos vain..Asiat olisivat paremmin jos vain...
Minun pitää välttää asiaa x... Bullshit. Oli huikeaa olla keskellä mielen ja pelkojen ilotulitusta, tietäen että siinä ei ole mitään todellista. Se oli hämmentävää, hurjaa ja välillä kaikkea muuta kuin kivaa. Legandaarisesti vapaus tuli taas kun lakkasi etsimästä mitään. Ja puff vaan, ratkaisut saivat löytyä kuin itsestään, kun tuli tilaa kuulla ja tuntea rakkaus kaikessa. 

Halusin kirjoittaa kokemuksen aamusta, jolloin mieli oli täysin rauhassa, leikkisä, utelias ja avoin.
Viikko sitten ei ollut näin. Mieli harhaili, ajatuksissa oli paljon vertailua, järkeilyä, analysointia. Tiesin että se on turhaa. Tiesin että ajatusten sisältö on vain tarinaa. Kysyin mielessä monta kertaa ” Onko tämä varmasti totta?” ja ” Mitä jos en uskoisi tähän ajatukseen?”. Tunsin sisäisen ristiriidan. Olisin niin halunnut tarttua johonkin. Olisin niin halunnut löytää jonkun vastauksen, pysäkin, totuuden. En löytänyt. Luovutin, ja annoin ajatusten luvan tulla. Annoin tunteiden luvan tulla. Pelkoja, syyllistämistä, epävarmuutta. Mieli osaa olla aika hurja välillä :) Yksikään ajatus ei kuitenkaan ollut vaarallinen. Kuuntelin niiden tarinoita jostain etäältä. Ei olisi ollut mitään syytä poistaa tuota turhautumista, se palveli tarkoitustaan. En vain tiennyt silloin vielä että mitä.Antautuminen ja hyväksyntä pelottaa mieltä, mutta onneksi mitään joka ei ole todellista ei tarvitse pelätä. Turhautuminen oli enemmänkin muutosta edeltävä impulssi. Mielen aseet tulivat tutuiksi.Sydän kuitenkin tietää ettei tarvitse taistella. Kun ei taistele sitä vastaan mikä on, kaikkialla on rauha. 




Aamun autuus


Tietoisuus joka on ollut yöllä mitä ihmeellisimmissä paikoissa alkaa siirtyä ja kohdistua kehoon, ja makuuhuoneeseen jossa nukun. Olen täällä, en ole täällä. Yhtäkkiä huomaan olevani hereillä.
Näen rakkaan mieheni ( ei hän tietenkään minun ole) selän vieressä. Valoa tulvii sälekaihtimien välistä sisään. Suljen vielä silmäni, käyn kiinni miehen pehmeään ja lämpimään selkään. Nuuhin, tunnustelen hengitystä, kuulostelen tuhinaa. Kohta nousen ylös ja vettä keittäessä havahdun ajattelemaan että voipa olla kiitollinen siitä, että saa herätä. Miten olinkaan pitänyt sitäkin itsestään selvyytenä?

Kohta huomaan kehon lähteneen aamukävelylle. Katselen värejä, muotoja, nautin valosta joka on lisääntynyt. Olen harvinaisen läsnä. Välillä mieleen leijailee ajatuksia kiitollisuudesta, välillä ihmettelen ja kysyn kysymyksiä, joihin en löydä vastausta. Jokainen puu näyttää olevan täysin erilainen. Jossain on pilkkuja, ihan kuin gepardilla. Toinen taas on selkeästi toista vanhempi. Kolmas on jännän punasävytteinen. Puu ei ole enää puu, kun sitä todella katsoo, kun siihen tutustuu. Tuntuu iloa katsoa kaikkialla olevaa kauneutta. Miten joskus pidinkin puita vain puina?
Mietin onko kotiani olemassa silloin, kun en ole siellä. Voin toki ajatella kotiani, voin jopa mielessä nähdä muistoja siitä, ja voi olettaa sen olevan siellä vielä. Mutta juuri nyt olen koditon. Nauran ajatukselle, se tuntuu jopa niin luonnolliselta.



Kaksi iloista labradorin noutajaa ohittaa minut omistajansa kanssa. Seuraan koiria uteliaana. Ne keräävät jatkuvasti informaatiota ympäriltä, eivät ne muistele mennyttä, eivät vertaa mihinkään. Ei niitä huoleta tuleva. Koska minullakin on vain tämä hetki, tunnen olevani yhtä paljon tuo koira, ja tuokin koira kun tämä keho. Nauran tällekkin tuntemukselle. En ole keho, se näyttää liikkuvan itsestään ilman että tietoisesti ohjaan sen liikettä. Sydän lyö itsestään, ajatukset tulevat ja menevät itsestään. Ei mitään ” hallitsijaa” missään. Kaikki tapahtuu. Olemisen tuntemus yhdistyy kehoon, ja välillä huomaan samaistuvani ” minuun” taas. Se on ok. Tuossa hetkessä (jota tätä kirjoittaessani en voi kuin muistella) , olemista ei ole muualla kuin tässä. Missä havainto olemisesta tapahtuu? Silmistä tietenkin, vastaa mieli. Mutta olenko siitäkään aivan varma. Voiko silmä nähdä silmän? Tietoisuus on kaikkialla. Se on ottanut omia, ihmeellisiä, uniikkeja muotojaan tästä kehosta jota Eeviksi kutsutaan. Se on ottanut muotojaan noista puista, noista tuulen vireistä, koirista, roskiksesta, tuon naisen hanskasta, kaikesta. Kaikkialla olen minä, enkä ole missään erityisesti. Tuntuu hyvältä ottaa laukka askelia. Pyörittelen käsiäni.
Mieleen tulee sävel vanhasta laulusta ” se on vain rakkaus”. En muista sanoja enempää, mutta hyräilen sitä mielessä.

Voi kumpa aina voisi kokea tälläista keveyttä! STOP. Mieli puuttui peliin. Se olisi halunnut ripustautua tähän kokemukseen, saada sen jatkumaan. Kiitos mieli, pärjään hyvin. Tämäkin hetki on vain lainassa, ja kiitää ohi. Tilalle tulee jotain uutta, omalla tavallaan uniikkia ja ihmeellistä.

Näen kodin lähellä kiireisen naisen, joka vaikuttaa olevan ajatuksissaan. Siinäkin olen minä, hetken sohjossa ja myöhemmin taas jossain muussa tunnetilassa. Näen kouluun matkalla olevia lapsia, yhdellä on selkeästi johtajan rooli käynnissä. Siinäkin olen minä! Toinen lapsi on selvästi halukas miellyttämään johtajaansa, ja taas näen itseni. Minussa on kaikki puolet, enkä toiseelta ole mitään.
Eevissä ei ole mitään staattista, pysyvää. Se on välillä jotain, välillä jotain muuta. Ja sekin tuntuu olevan kovin ookoo, kun ei tarvitse koittaa kieltää, hävetä, tavoitella tai vakuutella. Kuinka hulvatonta, kuinka hassua!


perjantai 29. maaliskuuta 2013

Sylihoitoa

Minulla oli joskus unelma, josta pääsin kasvamaan ohi. Sain ilon ja kunnian elämässä lähteä toteuttamaan tuota haavetta. Jossain kohdin huomasin että homma rupesi tökkimään. Siirsin tekemistä sivuun, syyllistin itseäni laiskuudesta sen suhteen, koin ristiriitasia tuntemuksia siitä onko tämä nyt sitten hyvä juttu ollenkaan. Tein muutama viikko sitten päätöksen, että kuuntelen nyt niin rehellisesti kuin suinkaan kykenen sydämen ääntä, enkä tee asioita enää pelosta " koska ne olisivat fiksuja" ( mielen mielestä ). Kuuntelen entistä rohkeammin tilanteen ns. energialatausta. Onko energia hämmentynyt, pelokas taikka rakkaudellinen ja vapaa?  Entä aie toiminnan takana? Lähteekö se puhtaudesta ja ilosta, vai kuvitelmista tulevaisuuteen liittyen. Elämme aikaa jossa on helppo haluta, vaikka ja mitä. Useiden halujen taakse kätkeytyy uskomus siitä että kunhan minulla on x , tai saavutan y olen onnellinen, onnistunut ja riittävä. Sitä sittenkun juttua, kyllä te tiiätte. Tässä ajassa tuntuu myös olevan arvossa menestys eri muodoissaan, näkyvyys ja aikaansaaminen. Voisiko olla että se ilo ja aitous on tekemisessä tärkeintä? Ja että motiivina on rakkaus, puhdas hyvä olo asian tekemisestä sen itsensä vuoksi, ei lopputuloksen?




Viime viikolla oli palaveri koskien tätä " unelmaa". Menin kiitollisena ja avoinna, mutta jossain sydämen kolkassa tietäen että kyseinen projekti ei tule jatkumaan. Sen jatkaminen olisi ollut pelon palvelua. Se olisi ollut mielen mielestä " fiksua, kannattavaa, ja mahdollistanut hienoja asioita". Mieli myös koitti pelotella ajatuksilla siitä että "kesken jättäminen on häpeällistä, et pystynyt tähänkään, mitä muutkin ajattelee". Onneksi en enää pelkää ajatuksia. Sen sijaan että olisin vastustellut noita ajatuksia, koin ne. Otin ne syliin, ja rakastin. Näin ne pieninä lapsina jotka kaipasivat sylihoitoa. Kun asia raukesi, käsittämätön määrä energiaa vapautui. En ollut edes huomannut miten paljon alitajuista energiaa se oli vienyt. Tirautin jopa muutaman kyyneleen, muiden hämmästykseksi. Enkä edes tuntenut tarvetta selitellä, hävetä, tai mitään muutakaan. Kaikki oli täydellistä juuri niin. Aiemmin olisin ehkä kokenut pettymystä. Nyt tiedän että olisi huvittavaa pettyä, tämä meni juuri  niinkuin pitikin. Elämässä kaikki on aina juuri nyt niinkuin juuri nyt tuleekin olla. Vain ajatukset ja määritelmät tilanteesta voivat tuotaa kärsimystä tai vastustelua sitä kohtaan mikä on. Ei tämä ole henkilökohtaista :) Vanhoista haaveista irtipäästäminen kirpaisee. Toisaalta se helpottaa ja avaa niin suuren vapauden että sydän hykertelee.

Ihan joka hetki, me olemme vapaita toimimaan tavoilla jotka lähtevät vapaudesta, rakkaudesta ja ilosta. Kukaan meistä ei ole maailmalle, eikä kellekkään muulle velkaa yhtään mitään. Jos uskaltaa päästää irti käsityksistään, ei ole tarvetta saavuttaa mitään, olla mitään tai päästä eroon jostain. On jo täysin riittävä, ehjä ja täydellinen ilman mitään. Mikä on niin ihanaa, niin aidosti kivaa että voisi vaikka maksaa saadakseen tehdä sitä? Se on tuskin mitään staattista ja pysyvää, sen voi löytää joka päivä uudelleen.
Ajatuksiin ei kannata uskoa, ne voi aina nähdä harhoiksi jos olet valmis avoimesti tutkimaan sitä mikä on aivan varmasti totta. Elämä on ihme, ja se tapahtuu mielessä. Herää aamulla uusin silmin, ja katso millaisia ihmeitä se juuri nyt näyttää? Mitä jää, jollet enää samaistu tarinoihin ja käsityksiin? Ei ole mitään yleisiä totuuksia. On vain iso turruttava uni, massa hypnoosi josta voi ihan yhtä hyvin herätä. Se uni voi tuntua todella todelta, olemme saaneet siihen hyvän koulutuksen. Yhtä tosilta öiset unet tuntuvat, kunnes herää. Herätä ei voi koskaan tulevaisuudessa, eikä kukaan varsinaisesti edes herää. Se vain tapahtuu. Samalla tavalla kun et kontrolloi sitä hetkeä kun nukahdat, et kontrolloi sitä että heräät.
Kaikessa on läsnä niiin käsittämätön rakkaus, jonka voi kyllä huomata, kun katsoo.



Tulevaisuus on nyt täysin avoinna. Ei ole hajuakaan mitä tapahtuu. Toisaalta, todellisuudessa sitä ei ole koskaan ollutkaan ;) Vain kuvitelmia, tahtoja, haluja, suunnitelmia. Nyt voi olla suunnitelmia, jotka saavat joko tapahtua tai olla tapahtumatta. Ihan vapaasti. Ehkä löydän itseni hevosten hoitajana, marjan poimijana tai energia hoitajana, ihan sama. Se asia joka on varmaa, mitä ikinä teenkään, sydän ja rakkaus ovat työvälineet. Mikään " rooli" ei ole toista parempi. Ilo on paras palkinto. Rakkaus on paras työväline.

tiistai 26. maaliskuuta 2013

Kirje egolle

Kirje egolle, jota ei tarvinnutkaan lähettää:

Hauku minut lyttyyn, rakastan sinua silti.
Tuomitse minut , rakastan sinua silti.
Syyllistä minua, rakastan sinua silti.
Arvostele minua, rakastan sinua silti.
Kiristä minua, rakastan sinua silti.
Tyrmää unelmani, rakastan sinua silti.
Epäile minua , rakastan sinua silti.
Älä hyväksy minua, rakastan sinua silti.
Tiedät toki paremmin miten olisi paremmin, rakastan sinua silti.
Häpeä minua, rakastan sinua silti.
Yritä olla enemmän kuin olet, rakastan sinua silti.
Luule olevasi parempi, rakastan sinua silti.
Luule olevasi huonompi, rakastan sinua silti.
Takerru mihin tahdot, rakastan sinua silti
Koita roikkua missä hyvänsä, rakastan sinua silti.
Yritä kontrolloida jotain, rakastan sinua silti.
Usko sokeasti ajatuksiisi, rakastan sinua silti.
Nukahda hetkeksi, rakastan sinua silti.
Kiellä itsesi, rakastan sinua silti.
Koita pysäyttää, rakastan sinua silti.
Luo odotuksia, rakastan sinua silti.
Pelottele minua, rakastan sinua silti.
Yritä olla erityinen, rakastan sinua silti.
Yritä olla elossa, rakastan sinua silti.

Maailma ja elämä tapahtuu vain mielessä. Elämä näyttäytyy edessäsi juuri sellaisena kuin sisäinen maailma näyttäytyy. Ainut vastustaja on mielesi. Ei tarvitse sotia, ei tarvitse taistella. Voi jättää taistelu tantereen ja antaa elämän astua esille piilostaan. Joka ainutlaatuinen hetki uudelleen ja uudelleen. Hereillä. Vailla käsityksiä. Uteliaana.



sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Vähemmän on enemmän

Vähemmäm pingottamista on enemmän naurua
Vähemmän puhelimen selausta on enemmän elämän ihmeiden huomaamista
Vähemmän paskanjauhantaa on enemmän totuutta
Vähemmän yrittämistä on enemmän olemisessa tekemistä
Vähemmän säännöksiä on enemmän sponttaaniutta
Vähemmän kaavoja ja kontrollia on enemmän luovuutta
Vähemmän ennakkokäsityksiä on enemmän avoimuutta
Vähemmän tietämistä mielellä on enemmän kokemista sydämmellä
Vähemmän pätemistä on enemmän jakamista
Vähemmän suunnittelua on enemmän elämää
Vähemmän unta on enemmän hereillä oloa
Vähemmän pyrkimystä on enemmän rauhaa
Vähemmän kuvitelmia on enemmän todellinen
Vähemmän pelkoa on enemmän rakkautta


Elämä päivänkorentona osa 1


Päiväkorennot elävät vain yhden päivän. Aika melkoista! Tämä sai mielessä leikkimään ajatuksella mitä ohjeita antaisin jollekkin vasta syntyneelle elämälle. Ihan ensimmäiseksi sanoisin että älä usko mitään mitä sanon , vaan tutki itse. Uusista uskomuksista ja ohjeista ei ole mitään iloa jos ne otetaan kirjaimellisesti ja vakavasti :)

Mieleen tuli ainakin 4 ohjetta jotka olisi voinut olla hyödyllistä pakata minullekkin synnytyslaitoksella mukaan. Todellisuudessa en toivo että mikään olisi mennyt toisin kuin on mennyt.Mikään ei olisi mitenkään edes voinut mennä niinkuin on mennyt. Siinä lepää suuren suuri rakkaus. Tässä alla kuitenkin yksi mieleen tulleista ohjeista. Julkaisen loput varmaan myöhemmin. Jokaisesta neljästä ohjeesta löytyi hauskoja paradokseja. Ohjeiden kirjoittaminen on jo itsessään paradoksi, koska  useimmiten meitä näyttäisi juuri pitävän jumissa jotkut tietyt ohjeet, totuudet ja uskomukset ja mielikuvat siitä "miten pitäisi olla". 



Dear Eki,

Olet jo perillä. Mene eteenpäin.
Kaikki on juuri nyt juuri niinkuin juuri nyt kuuluukin olla. Eilen oli eilen, viisi vuotta sitten oli viisi vuotta sitten. Nyt on nyt. Se joka on nyt on kohta historiaa. Älä nojaa menneisiin käsityksiin ja tulkintoihin.Ei tarvitse olla mitään enempää, parempaa, hohdokkaampaa. Ei tarvitse etsiä tasapainoa tai rauhaa, katso ensin oletko varma ettei rauha ja tasapaino ole kokoajan mukanasi. Huomaa vain mitä teet mielessä, jollet sitä huomaa. Mielikuvasi, ajatuksesi ja uskomuksesi eivät kerro mitään todellista. Kun et halua mitään, sinulta ei puutu mitään. Mitä voi tästä hetkestä puuttua? Vain ajatuksissa voi puuttua jotain. Voit nauttia kokemuksista ja tekemisestä vain sen itsensä takia, ilman että jahtaat parempaa oloa tekemällä jotain. Se on harhaa. Et ole harrastuksesi, et ole ihmissuhteesi, et ole vaatteesi, et ole ajatuksesi, et ole kehosi, et ole se mitä luulet olevasi. Et ole tarina jota itsestäsi kerrot. Olet elossa.
On lupa iloita. Kaikki on ohikiitävää. Älä totu mihinkään. Synny joka päivä uusin silmin katsomaan elämää, ihmisiä ympärilläsi, merta, kiviä, kaikkea! Lumi sulaa vedeksi, jäätyy jääksi ja haihtuu höryn lailla ilman. Energia muuttaa muotoaan kokoajan. Sinun ei tarvitse olla mitään. Katso niitä rakkaimpia uskomuksiasi syvälle silmiin rohkeasti. Sinun ei tarvitse muuttaa mitään, kaikki muuttuu kokoajan. Älä pysähdy, elämä on jatkuvaa liikettä. Jos tuntuu hyvältä hyppiä, hypi. Jos tuntuu tarpeelliselta itkeä itke. Älä vastusta mitään vaan anna kaiken virrata. Rock'n roll forever.


lauantai 23. maaliskuuta 2013

Kuka siellä?

Kuka huolehtii?
Kuka analysoi ja haluaa käsittää?
Kuka vertaa?
Kuka tavoittelee?
Kuka haluaa olla jotain ja saavuttaa jotain?
Kuka näkee rajatusti?
Kuka puolustaa?
Kuka vastustaa ja kieltää?
Kuka tuomitsee?
Kuka spekuloi?
Kuka syyllistää?
Kuka tarvitsee enemmän?
Kuka haluaa ripustautua kiinni?
Kuka hyökkää?
Kuka kiirehtii?
Kuka tietää miten pitäisi olla?
Kuka suunnittelee?
Kuka pyrkii hallita
Kuka häpeää?
Kuka piilottaa?
Kuka haluaa kuollakseen olla elossa?

Pelko ystäväni, olet niin nähty <3

torstai 21. maaliskuuta 2013

Rakasta itseäsi?


Ole oma itsesi. Rakasta itseäsi. Arvosta itseäsi. Joku muu ihanalta kuulostava verbi tähän itseäsi.
Hyvältä kuulostavia ohjeita.Miten ihmeessä tämä sitten tehdään? Ja kuka ihme on nyt se itse ketä tulisi rakastaa? Voiko olla jopa niin että meidän on vaikea pysähtyä ja vain olla koska jatkuvasti jollain tavalla jahtaamme jotain maagista hetkeä tulevaisuudessa jolloin voisimme rakastaa itseämme enemmän? Tutkitaan vähän tarkemmin kuka se itse sitten on aloittamalla siitä kuka se ei ainakaan ole.

Se ei ole pankkitili, se ei ole saavutukset tai tittelit, se ei ole ammatti nimike, se ei ole sukupuoli, se ei ole vaatteet, se ei ole roolit joita pidetään yllä, se ei ole se mitä muut ajattelevat tai ovat sanoneet, se ei historiasi, se ei ole tarina jota ajatukset hölöttävät, se ei ole kehokaan.

Voiko olla että sen itsen rakastaminen ja hyväksyminen voi juuri siksi olla niin hankalaa että se ei oikestaan ole mitään pysyvää? Näyttelemme joskus tietoisesti mutta useimmiten tiedostamattamme erilaisia rooleja. Roolit vaihtelevat tilanteiden ja sen pitäminen ennakokäsitysten mukaan. Sipulin kerrokset ovat lapsesta alkaen alkaneet kertyä kuin suojaksemme etsiessämme hyväksyntää ulkopuolelta. Ulkopuolella oleva maailma on kuitenkin ulkopuolella. Sen muuttaminen ei muuta sisäistä kokemusta kuin korkeintaan hetkeksi. Jos ei ole tarvetta olla mitään, ei ole myöskään tarvetta näytellä tai pitää mitään roolia yllä. Rooleissa ja näyttelemisessä ei todellakaan ole mitään vikaa, ne voivat olla myös todella nautinnollisia ja ihania rooleja. Ne eivät vain ole tosia. Olin aiemmin rakastunut rooliini "vahvana itsenäisenä nuorena tyttönä" ja sotkin sen olevan minä. Tuo rooli tuntui ihanalta ja täyteliäältä! Kunnes elämä toi eteen pysähtymisen jota olin tietysti vuosia vältellyt ja juossut pakoon, sillä oli niin kiire pitää yllä tuota roolia, voimistaa ja vahvistaakkin sitä. En tiennyt tuon olevan vain näytelmää. Pysähtyessä sain olla napit vastakkain tuon roolin kääntöpuolen kanssa. Miten riittämätön ja surkea olo olikaan kun en saanut haettua aiempaa onnellisuuden huumausainetta tekemisestä! Käsitteet alkoivat romahteleman pilvilinnojen lailla.Piilossa olleita tunteita alkoi nousta pinnalle. Vähän kuin olisi avannut limsapullon joka on virunut kesä kuumassa vuosia. Se todella kuohuu yli, eikä siitä päässyt pakenemaan minnekkään. Olin joskus omaksunut uskomuksen että ikävien fiilisten pitäisi helpottua mahdollisimman pian. Tähän meidät monet lapsesta alkaen opetetaan. " Kohta se helpottaa". 
Pelko on siinä mielessä upea tunne, että se voi paljastaa uskomuksia ja käsityksiä. Pelko on hyvä naamioitumaan myös syyllisyyden ja tuomitsemisen vaatteisiin.Rakkaus ei tuomitse.




Kun todella todella haluaa olla totuudellinen ja rehellinen saa ehkä tuhansia tilaisuuksia elämässä eteen jossa voi taas valita toimiiko pelosta vai rakkaudesta käsin. Molemmat on ok. Rakkauden ja vapauden voima on kymmenen tuhatta kertaa avaavampaa kuin pelon. Mutta se kysyy rohkeutta. Ja se kysyy sitä vielä uudelleen.Pelko on voimakas. Se ei ole vastustaja, sitä vastaan ei kannata sotia. Pelon voi huomata. Sitä voi tarkkailla. Voi tarkkailla pelkoa niin neutraalisti kuin kykenee.Ajatukset tai mielikuvat eivät ole koskaan tehneet kellekkään mitään. Ajatuksia ja mielikuvia.Tarinaa ja sokkeloita.
Ei mikään todellinen vaara. Kontrollin tarve lukeutuu tähän myös. Mitä ihan oiekasti voi kontrolloida? Sitä miten veri kiertää? Sitä millainen sää tila on? Muutosta ei tarvitse tehdä, se saa tapahtua itsestään kun ensin tulee tietoiseksi. Uskomukset ovat hyviä piiloutumaan, mutta eivät ne loputtomiin pysy piilossa. Ei ole mitään itseä jota voisi löytää.Missä ihmeessä se on? Kaikki on jatkuvaa liikettä ja energiaa joka muuttaa muotoaan. Eilinen meni jo. Joka aamu heräät uudelleen, uutena versiona elämän ihmeellisestä ilmentymästä. Se on lahja se! Tutki miten se elämä tänään haluaa vapaasti sinussa ilmetä, ilman käsityksiä joita mieli on menneen perusteella luonut tulevasta. Pelon tutkiminen riittää, uskominen on turhaa. Etkai usko hammaskeijuihin tai joulupukkiinkaan?

Olet jo täydellinen juuri nyt. Tässä hetkessä ei ole mitään pielessä. Se ei tarkoita että mikään ei voisi muuttua. Mutta tekemällä mitään, saavuttamalla mitään, olemalla jotain et ole todellisuudessa yhtään sen täydellisempi kuin jo olet. Pysähtyä ei kuitenkaan auta, sillä silloin olisit taas jo menneessä kiinni.
Nyt on taas uudelleen. Mitä tapahtuisi jos unohtaisikin sen oman rakkaasti varjellun tarinansa ja eläisikin vaan. Mitä olisi ilman tarinaa itsestä?

Jos suhtautuu asioihin henkilökohtaisesti, loukkaantuu ja reagoi helposti vaikkapa puolustamalla tai selittelemällä omia uskomuksiaan. Tästä syntyy helposti väärinkäsityksiä ja ristiriitatilanteita. Muut muodostavat mielipiteensä oman uskomusjärjestelmänsä pohjalta, joten mikään mitä he ajattelevat minusta ei todellisuudessa liity "minuun" vaan heihin itseensä. Suhtautumalla asioihin henkilökohtaisesti, aiheutat itsellesi kärsimystä täysin turhaan. 



Pain itself is a white ball of a healing light ;) 
- Fight Clubin sälli

Pelko takertuu, ripustautuu ja työntää pois. Rakkaus avartaa, jakaa ja virtaa vapaasti.
Kauniita sanoja, miten ne näkyvät todellisuudessa? Viime viikolla sain kohdata melkoisen taidokkaasti piiloutuneita pelkoja.Ei siinä heti ajatukset rakkaudesta auttaneet. Koitin pyristellä pelosta eroon ja äkkiä jotenkin kokea helpotusta.Kunnes irtipäästäminen sai tapahtua kuin itsestään.Puff. Sumuinen verho vedettiin silmien yli. Tietoisesti tiesin että pelot eivät olleet muuta kuin kauhukuvia. Silti ne palasivat ajatuksiin ja koitin ratkaista niitä kiivaasti.Vasta kun annoin pelon olla täysin hyväksyen sen se menetti merkityksensä.
Pelolla koitin siis käsitellä pelkoa.Rakkaus antaa senkin ilmetä.

torstai 14. maaliskuuta 2013

Päivä pilalla!

Jotain odottamatonta tapahtuu. Kaikki ei mene käsikirjoitukseen mukaan. Voi ei! Mitä nyt teen?Yllättävät tilanteet ja muutokset näyttävät hyvin ihmisen todellista sopeutumiskykyä. Ennen oma päivä saattoi mennä voivotteluun jos suunnitelmani ja kuvitelmani eivät toteutuntkaan. No voi kyynel :) Onneksi sitä on saanut oppia joustavuutta, ja nähdä jokaisen " ei se mennytkään niin kuin ajattelin" tilanteen mahdollisuutena.

Rakastan julkista liikennettä! Mikään ei ole parempi paikka kuin metro tai bussi toteuttaa omaa pientä salaliitto teoriaa. Tavoitteena on joka päivä edes yksi ihminen saada hymyilemään, vaikkapa vain sitten pieneksi punaiseksi hetkeksi. Julkinen liikenne on myös huikea paikka tutkia ihmisiä ja käyttäytymistä yleensäkkin.Huolestuttavaa on melkein jo se miten monella katse on maahan ja ryhti lysyssä.
Keho ja mieli toimivat yhteydessä, ja on varmasti hankalampaa kokea " virtaavuutta" jos keho on tukossa ja lysyssä. Mm. Ayurvedan mukaan uskotaan että sisällä pidetyt tunteet varastoitunvat tunnekuonaksi joka aiheuttaa mm. epätasapainoa ja oireilua kehossa.




Eilen bussilla matkustaessani bussikuskilla taisi olla ajatukset vähän surisemassa ja hän ajoi vahingossa väärää reittiä. Ei se kovin vaarallista ole. Ystävällisesti huuteli pahoittelunsa, ja kertoi palaavansa takaisin. Bussissa istuskeli kuitenkin herras mies, jolle asia ei ollut ihan niin ookoo. Hän haukkui kuskia törkeästi menemällä henkilökohtaisuuksiin ja mesoi muutenkin sitä mallia että bussin yleisenergia alkoi muuttua kireäksi kuin viulun kieli. Minkä pitää olla totta ihmisen maailmassa juuri tuolla hetkellä, jotta reagoi näin?
 Ei ole kovin paljon joustavuutta. Koska kaikki ei mennyt niinkuin oli suunniteltu, päivä oli pilalla.Meneekö elämässä aina kaikki niinkuin on suunniteltu? Eikö olisi fiksumpaa osata hyväksyä se, mikä selkeästi näyttäisi juuri nyt pitävän kutinsa ja voivottelun sijaan sopeutua ja luoda uusi ratkaisu.Joustavuus on yksi piirre joka on löydetty lukuisissa tutkimuksissa joissa on tutkittu mm. onnellisten ihmisten strategioita. Heillä on toiminnassaan, käytöksessään ja ajattelussaan liikkumavaraa. Elämä voi tapahtua rauhassa, ja suhtautuminen, katsonta kulma ja toiminta voi joustaa tilanteen vaatimalla tavalla. Myöskään herra tuskin kykeni hahmottamaan suurempaa kokonaisuutta. Entä jos tuo bussikuskin moka olisi vaikka pelastanut hänen henkensä? Mistä sitä koskaan tietää. Todellinen hätä on silloin jos tiikeri hyökkää kimppuun, mutta silloin sitä ei tarvitse edes ajatella.Keho on selvitymis kone. 


Kokeile heti helppoa pientä koetta.Katso maahan ja laita kehoa lysyyn.Sano sen jälkeen mielessäsi tai jopa rohkeasti ääneen että "hyvin menee". Onko uskottavaa? Kokeile seuraavaksi sitä että suoristat selkärangan, avaat kehon ryhtiä ja katsot ylös. Sano sen jälkeen mielessäsi " Päivä on pilalla." Ei jotenkin stemmaa.
Vastaavasti voi myös koittaa myös pomppia lattialla ja ajatella miten vaikeaa elämä on. Ajatus vaan menettää tunnelatauksensa jos kehon fysiologia ja " aivomehut" muuttuvat.

Silmillämme haemme jatkuvasti tietoa ympäröivästä maailmasta. Silmämallin mukaan sisäinen keskustelu ja tunnepitoisten muistojen informaatio haetaan alhaalta. Usein silloin jos pyörittelee ja analysoi liiallisesti asioita on katse alaspäin. Kokeile joskus jos huomaat olevasi jumissa jossain tietyssä ajatuksessa mitä tapahtuu jos ajattelet saman asian samaan aikaan pomppimalla. Joskus meillä ihmisillä on tapana ottaa ne ajatukset ja elämä vähän turhan liian vakavasti ja tosissaan. Mikä on loppupeleissä oikeasti tärkeää? Juteltiin kaverin kanssa facebookissa tietynlaisista haasteista ja hän laittoi niin mainioin sutkautuksen että se on pakko jakaa: " Se on aina yhtä ihanaa kun tajuaa olevansa pieni ja tyhmä ihminen. Niin kovin vapauttavaa. Paras hyvinvointi tulee siitä kun muistaa olevansa vain ja ainoastaan ihmislapsi elämän virrassa. Tai jotain sinnepäin ".Niimpä. Ainoa ongelma tuntuu välillä olevan se, että muistaa että ei ole ongelmia. Suhtautuminen ratkaisee.



Päivän ei suinkaan tulisi mennä pilalle jostain jota ympäristössä tapahtuu. Sen sijaan että koittaa muuttaa ympäristöään, mitä jos näkisi vähän laajemmin? Saahan sitä ketuttaa jos kaikki ei mene niinkuin on halunnut, mutta hei siihen kannattaa tässä elämässä tottua.On rikkaus oppia nauramaan itselleen ja elämällekkin. Mitäköhän hyvää tästä seuraa, jota en vielä tiedä? Elämä tapahtuu juuri silloin kun mieli suunnitelee jotain muuta. Olin uppotuneena omiin juuri sillä hetkellä muka niin tärkeisiin ajatuksiin kunnes havahduin närkästyneen ukon meuhaamiseen. Olin surullinen tuon miehen puolesta, tarvitsee olla sisällä melkoisen kurja olla jos rupeaa tuolla tavalla syyttelemään ulkopuolisia. Se meni jo. Ihmiset erehtyvät. Mutta en usko että tässä elämässä tapahtuu yhden ainoaa virhettä.Ennen kuin syyttää ketään, voisi vaikka itse varmistaa sitä ennen että on täydellinen ;) ? 

sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Maneeri ratkaisu


Olen aiemminkin kirjoitellut siitä miten paras onnellisuus ( kai näin voi sanoa?)
on onnellisuutta ilman mitään syytä, riippumatta olosuhteista. Sama pätee selkeästi hymyyn!Näin ja koin hiljattain ehkä aidoimpia ja kauneimpia hymyjä vuosiin. Ilman mitään syytä! Kiitos tästä kokemuksesta.Kontrastia kokemukselle toi tätä ennen kohtaamani kohteliaan oloinen ihminen, jonka hymy oli..no jotenkin vain väkisin purisettu.Sellainen joka ikäänkuin " kuuluu asiaan" , vailla mitään sisältöä. Tottumuksesta hymyilyä.Tämä sai  miettimään erilaisia käytökseen liittyviä tapoja. Meillä on monilla paljon tietynlaisia maneereita. Huomaan esimerkiksi itse helposti nauravani tai lisäämällä puheeseen naurua, ilman sen kummempaa syytä. Ehkä tämän tarkoitus on keventää tunnelmaa, olla jotenkin mielyttävämmän ja rennomman oloinen, tai sitten se on vain tapa. tai sitten vaan teen niin ilman mitään syytä :) Tämän takaa löytyi uskomus mm. siitä että minun tulee viihdyttää muita.

Huomaan eron milloin nauruni on aitoa, milloin vain " täytettä" ja hymähdys vailla sisältöä. harmiton, mutta toisaalta tarpeeton. Samalla tavalla tuntuu olevan sanaton sopimus tietyissä tilanteessa kysyä kuulumisia, joihin toinen tietysti vastaa lähes automaatiolla että hyvää kuuluu. Hyvä hyvä.  Vuorovaikutus tilanteet ovat täynnä ennakko-oletuksia ja menevät usein kulttuurisen etiketin mukaan. Vertaa vaikka jenkkien ja suomalaisten tyyliä, ero on kuin yöllä ja päivällä ! Millaista on ihan totaalisen aito kohtaaminen ilman automaatiolla tulevaa käyttäytymistä? Luultavasti joka kerta uniikkia. 
Sanat ovat hieno keksintö, mutta toisaalta vain ääntelyä ja mölinää vailla sisältöä. Sana on kuvaus, jonka jokainen kokee eritavalla, riippuen aiemmista kokemusksistaan, oppimistaan asioista ja niin edelleen.Mitä luottamus tarkoittaa toiselle, on ihan muuta kolmannelle ja neljännelle. Ja miksi et sitten ymmärrä että tarkoitan kalaa kun sanon lintu? Kukaan meistä ei osaa lukea ajatuksia. Sen vuoksi on myös turha tehdä tulkintoja toisten käyttäytymisestä, puheista tai mistään. Sen sijaan että tulkitsee voi aina kysyä. Tai antaa olla. Voi myös olla hyvä tutkia omia odotuksiaan. Moni hämmentyy ja jopa närkästyy jos joku ei toimikkaan odotusten mukaan. Toinen ei tehnyt mitään väärin, toinen toimi vain tavalla jota et osannut odottaa. Voiko loukkaantua kenellekkään tulkinnastaan? Kokemuksemme on kärpäsen paska todellisuudesta. Uteliaisuus omia reaktioita kohtaan voi olla paremmin palvelevampaa. Wow, reagoin näin! Minkä on oltava totta maailmassani, jotta koen näin?
On mielenkiintoista huomioida ihmisten ja itsensä käyttämiä sanoja, elehdintää, maneereja ja tapoja. Mistä nämä on opittu? Mistäköhän olen tämänkin uskomuksen oppinut, jota niin helposti totuutena pitäisin? Aina voi kysyä. mutta kannattaa myös hyväksyä, että vastausta ei välttämättä saa. Kysymykset ovat vastauksia oleellisempia. Alkuperällä on tuskin niin suurta merkitystä, kuin oletuksella joka toiminnan takana on. Maneerien ja kehonkielen tutkiminen on hyvä erottaa tulkinnoista. Jonkun "keskittymis ilme" voi olla pitää kulmiaan kurtussa. Sen sijaan että tekisi tulkintoja muista, voi tutkia omaa kehonkieltään. Millaisia maneereja itsellä on? Olen löytänyt monia "kireyksiä" joita en aiemmin tiedostanut seuraamalla kehon reaktioita. Jännittävissä paikoissa huomasin käden puristuvan nyrkkiin. Millaiseksi hengitys muuttuu jos vastustelee jotain? Entä kykeneekö vastustelemaan jotain, jos hengittää syvään?  
Joku sanoo että sen näkee naamasta kun lakkaa saamasta.
Yhtä hyvin voisi yleistää toisen värssyn että sen näkee silmistä jos on pudonnut pilvistä ;) Lopetetaan väkisin hymistely ja osataan vaan olla. Aitoa hymyä ei voi estää, se vain tulee. Sitä ei tarvitse tehdä. Läsnäoleva katse on helppo erottaa hätäisestä ja surraavasta katsesta. Yksi ei ole toista parempi, niillä on vain iso ero. Sisällöllisesti.Samoin kuten voi puhua ja luritella vaikka mitä värssyjä, sisältö ratkaisee. Rehellisyys ja aitous rules.Ilman tulkintaa kiitos. Huomaan miten nöyränä saa olla sen kanssa ettei lähde tulkitsemaan tai määrittelemään omine päivineen. Palaa taas uteliaasti ihmettelemään ja elämä jatkuu. Tarinat on kivoja ja viihdyttäviä, mutta vaan tarinoita. Jokainen tulkinta on loppupeleissä tarina. Liisa ihmemaassa. Tuliko tästä postauksesta maneeri postaus? Jotain joka tuli tehtyä vain koska on ollut tapana kirjoittaa? Eipä tämä nyt kovin vakuuttavaa ollut :D  Mikä on kirjoituksen motiivi? Kuten huomaa niin kysymyksetkään eivät taida loppua, jos kaikkea koittaa katsoa kaikilta kanteilta. Leave it be and move on ----> . Hymyllä saa päivän paremmaksi jos se on aitoa. Jos on liian kiinni sisäisessä keskutelussaan, oikeassa olemisessa tai analysoinnissa ei harvemmin hymyä herkiä. Vai muistatko kertaakaan jolloin olisit vaikkapa koittanut ratkaista jotain haastavalta tuntuvaa asiaa hymyssä suin? Rentous ja vapaus tuo vaihtehtoja, ei väkisin punnertaminen. Asioita ei tarvitse ratkaista, ne usein löytävät ratkaisunsa kuin itsestään kun sille tekee tilaa. 

keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Pelasta mut!

Eikös oiskin mahtavaa jos jostain voisi saada jonkun " Tämä sinun pitää tietää elämästä" kirjan ja vaan kiltisti totella sen ohjeita ja neuvoja? Ei olisi. Mielelle se olisi ehkä helpottavaa, sehän saisi jostain ulkopuolelta säännöt ja normit minkä mukaan pelata. Ja jos sitten joku ohjeistus ei toimisikaan, voisi ainakin helposti osoittaa syylliseksi tuota kirjaa. " Mutta kun siinä sanottiin että tee näin".
Millaisia kuvitteellisia sääntöjä ja ohjeistuksia alintajuntamme on mahtanut kerätä?
Toimintamme lähtee paljonkin alitajuisista käsityksistämme ja uskomuksistamme siitä mikä on oikein- mikä on väärin.Menemme vähän kuin autopilotilla, vanhan ja tutun kaavan mukaan jota pidämme hyvänä, oikeana, asianmukaisena, jne. Muutoksen lehdet alkavat havisemaan kun syntyy tarpeeksi turhautumista tai kärsimystä vanhaa kohtaan. Joku joka joskus tuntui toimivan ei ehkä enää toimikkaan.Täytyy tehdä jotain toisin, mutta ei oikein tiedä vielä että mitä. Olo voi olla hämmentynyt ja ihmeissään siitä että mitä ihmettä seuraavaksi. Näissä hetkissä muista että elämässä varmaa on yksi asia ja se on muutos.Opi rakastamaan sitä, vaikka alkuun mieli usein vastusteleekin. Opi ainakin hyväksymään se, että mikään ei ole pysyvää. Kaikki on ihanan katoavaista. Pidä kiinni hatustasi, sillä se voi lennähtää koska tahansa päästä. Ei ole aikaa odottaa huomiseen, sitä ei ole kenellekkään luvattu.



Aika usein huomaa ihmisten etsivän ratkaisuja ja hyvää oloa ympäristöstä ja muilta ihmisiltä.  Käytännössä voisi yleistää, että 90% ihmisitä etsii jatkuvasti parempaa oloa tai vähintäänkin pyrkii välttämään kärsimystä.Mikä sitten on todellista? Yksinkertaisimmillaan todellisuus on tämä hetki, suodattamattomana ja ilman tarinaa ja tulkintaa siitä. Jos jatkuvasti jahtaamme jotain, olemme jumissa niissä uskomuksissa että asioiden pitäisi juuri tässä ja nyt olla jotenkin toisin kuin ne juuri tässä ja nyt ovat. On aika karusti sanottu että "tuhoa unelmasi". Miksi kukaan sanoisi niin? Ihmettelin joskus. Juuri siksi, että ne unelmat ovat aina jossain muualla kuin nyt. On taas jahdattava jotain. Tulevaisuus on nyt vain ajattelua ja mielikuvat siitä vain kuvitelmia. Voihan sitä elää uneksien, mutta on hyvä muistaa millainen harha se on. Jokainen luo oman todellisuutensa.Olen tuottanut itselleni jäätävästi turhaa murhetta olemalla liian kiinni unelmissa. Unelmat ovat ihania ja tui tui tui, enkä missään tapauksessa tarkoita että unelmointi on tuhoisaa, vaan enempikin se miten kiinni olet unelmissasi ratkaisee. Sillä ei ole väliä mikä unelman kohteena on vaan MITEN suhtaudut siihen.  Kyllä itsekkin haluan asioita, mutta toisaalta minulle on samalla ihan sama tapahtuuko ne. Aina ei todellakaan ollut näin.Välillä huomaan pelosta lähtevää halua, jolloin ego huutelee jotain. Se luulee jäävänsä paitsi jostain. Joskus huomaan myös " unelmia" jotka eivät ole edes omiani, vaan harhakuvitelmia joissa mottivaattorina on joku ihan muu kuin vapaus ja rehellisyys. Ajatukset eivät kuitenkaan kerro  mitään.  Pari sanaa jotka pompsahtivat mieleen jostain. Voisi toki tarttua haluamisen tarinaan ja alkaa määrittelemään sitä kautta itseään, mutta muistankin taas millainen tarina minä on. Valheellinen ja väritetty. Tarinasta vapaana asiat saavat virrata vapaasti, ja kaikki on hyvää.Asiatkin jotka olisivat joskus tuntuneet epäonnistumisilta. Kiitos kaikesta. Mikä on sitten aivan varmasti totta? Kokemus on vääristynyt jo moneen kertaan. Kokemuksia on yhtä paljon kuin perseen reikiäkin. Maailma näyttää just siltä, miltä sen juuri nyt on sinulle näytettävä. Kun katsot maailmaan näet itsesi. Ihan kaikkialla. Sielläkin missä ei haluaisi nähdä. Ego on se joka tykkää draamasta, olla muita parempi tai arvokkaampi. Ego ei uskalla kohdata todellisuutta sellaisena kuin se on,  tyhjänä vailla tulkintaa ja väritystä. Pudota jokainen mielipide ja käsitys, mitä jää? Ei mitään. Jatkuvaa tätä hetkeä ja vapautta ja elämä joka liikkuu ihan koko ajan. Todella helposti mieli omaksuu uudet positiiviset/ hindulaiset/ buddhalaiset/ raa food/ joogi/ tantra/ what ever uskomukset vanhojen tilalle. Sen vuoksi ei kannata uskoa mitään tai ketään, vaan tutkia ja katsoa itse. Mitä voi varmasti tietää, joka ei ole mielipide tai jotain jonka olet vain kuullut joltain. Mitä oma suora aisteihisi perustuva kokemus näyttää?Mieli ei voi tähän vastata, se voi korkeintaan spekuloida ja vastustella. Ei mieli halua olla ei mitään. Sillä on omat perverssit fantasiansa jossain tulevaisuudessa, jolloin kaikki olisi paremmin. Voi olla että on, voi olla että ei. Synny joka hetki uudelleen. Helpommin sanottu kuin tehty :)

Sen sijaan että etsisi vastausta mihinkään ulkopuolelta, mitä jos tutkisi itse? Tottakai kannattaa tutustua erilaisiin menetelmiin, mielipiteisiin ja vaihtoehtoihin, mutta luota vain omaan suoraan kokemukseen, jonka luonne on muuttuva. Se mikä oli eilen totta, ei päde enää tänään. Mikä on oikea ruokavalio, oikea tapa liikkua, oikea tapa tehdä asioita, oikea valinta? Ei mikään ja kaikki. Ei laiteta päätämme pönttöön ja luoda mitään uskontoja mistään. Keho, mieli, tunteet, ajatukset ja elämä muuttuu kokoajan ja aivan jatkuvasti. Kukaan ei pelasta. Kukaan muu ei voi elää tai tietää puolestasi. Olemalla avoin ja uskaltamalla rohkeasti kokeilla riippumatta mistään menneestä olet vapaa. Tottakai kannattaa myös kuunnella ja ottaa muilta vastaan apua tai tukea mielenkiinnolla ja uteliaisuudella.Maailma on täynnä ihmeellisiä asioita, joihin itse ainakin haluan tutustua. Kiinalaista lääketiedettä, ayurvedaa, vaikka mitä. Mutta nekin ovat vain kimppu uskomuksia. Silti niihin kannattaa varmasti perehtyä ja tutkia. Vaikka mikä olisi miten tieteellisesti tutkittua on aina muuttujia ja asioita joita ei voida tutkia. Siihenkään ei voi nojata. Toki se antaa hyvää osviittaa ja kannattaakin lukea erilaisia tutkimuksia mutta muistaa että elämä on mysteeri jonka jatkuvaa liikettä ja ihmeitä voi tuskin koskaan täysin ymmärtää.



" Onko tunteet aina viesti jostain?" Kysyi eräs ystäväni.
" Jos vastaan sinulle, mitä saat vastauksesi?"
" Öööö... No sun mielipiteen?"
" Mikä mielipide on?"
" No vaan yks ajatus muiden joukossa?"
" Haluatko sä nojata muiden mielipiteisiin tietona?"
" No en..."
" Mitä jos sä kokeilet vastata itse itselles tohon kysymykseen?"
" En tiedä".
" En mäkään :) "

Paljon iloista naurua. Jonka jälkeen juttelimme pitkään tunteista. Ilman toteamuksia, vaan enempikin kysyen ja ihmetellen. Elämän parhaita opettajia ovat ihan kaikki hetket, kun todella näkee ja huomaa.
Toinen tarina oliskin sitten " Minä itte tarina" jossa taas kuoppaan mennään siinä että oma kuppi on niin täynnä ettei sinne mahdu enää mitään. Joillekkin on kovin kovin kovin vaikea taas ottaa ympäriltä mitään informaatiota vastaan, koska oma sisäinen referenssi on niin suuri. Kaikki se mitä tietoisesti luulemme tietävämme ei ole todellakkaan kaikki mitä on :) Itsekkin olen koittanut hakea vastauksia ulkopuolelta.Olen halunnut siirtää vastuuta itseltäni, ja toivoa että joku muu kertoisi miten minun tulee tehdä. Kaikista kiitollisin olen kuitenkin niille " opettajilleni" - jotka ovat pistäneet minut kokeilemaan, tutkimaan ja etsimään itse sen sijaan että antaisivat mitään valmista. Ruoka pitää pureksia itse, ei kukaan muu voi sitäkään puolestasi tehdä. Ihaninta ja aidointa on oppiminen silloin, kun joku on tietoisesti tai tiedostamattaan näyttänyt minulle ne kohdat minne en olisi ehkä uskaltanut katsoa. Elämä tapahtuu kokoajan. Avaa silmät.

maanantai 4. maaliskuuta 2013

"Minulla on lukihäiriö."



Keskustelin yksi päivä tuttavan kanssa. Hän kyseli NLP:stä ja siitä mitä se oikein on. Kerroin hänelle mm. kielimalleista ja mielikuvaharjoituksista. Puhe kääntyi enemmän kielenkäytön suuntaan ja hän mainitsi että hän olisi varmaan huono kielimallien käytössä, koska hänellä on lukihäiriö. No, luonnollisesti teki mieleni kysyä että huono verrattuna mihin ja mistä hän tietää millainen hän olisi asiassa josta ei vielä tiedä mitään. Mutta maltoin mieleni ja kuuntelin hieman lisää. Vaikutti siltä, että hänelle oli todetun lukihäiriön kautta syntynyt negatiivinen yleistys kaikkeen kirjalliseen ilmaisuun ja hän eli tuon uskomuksen mukaan, tietäen olevansa jo etukäteen huono asioissa joihin liittyi jossain muodossa kirjallista ilmaisua.

Aloin mallintamaan MITEN tuo lukihäiriö esiintyy. Hän kertoi että lukiessa ja kirjoittaessa kirjaimet alkavat pomppia ja vaihtaa paikkaa. Keskustelu jatkui:

- Mitkä kirjaimet erityisesti alkavat pomppia ja vaihtaa paikkaa?
- No melkein kaikki.
- Vaihtavatko aina samat kirjaimet keskenään paikkaa?
- (pitkä hiljaisuus) Itseasiassa joo. Tai siis ne jotka on kavereita.
- Kavereita?
- Niin siis kirjaimet jotka on keskenään kavereita.
- Mitkä kirjaimet on siis kavereita keskenään?
- No esimerkiksi O ja U, K ja R, M ja N.
- Miten ne ovat kavereita keskenään?
- No ne on samannäköisiä ja pitäähän kirjaimilla olla kaverit, ettei ne jää yksin.
- Okei..
- Siis eikö kaikki ajattele näin?

Hän oli lapsena opetellut kirjaimet ja numerot pareittain. Ajatuksena varsin sympaattinen tapa ajatella kirjaimet kavereittain hankaloitti nyt myöhemmällä iällä lukemista ja kirjoittamista. Mallinsin hänen miellejärjestelmänsä, eli tapansa käsitellä tietoa, joka oli visuaalinen eli hän näki asioita mielikuvina. Kun "normaali" tapa palauttaa kirjaimia muistista on palauttaa yksi kirjain kerrallaan, hän palautti kirjaimet muistista pareittain. Ja heti kun hän ajatteli kirjainta N ajatteli hän automaattisesti myös kirjainta M. Linkitys oli niin automaattinen, että "visuaalisena tiedonkäsittelijänä" hänellä alkoivat kirjaimet konkreettisesti hyppiä ja vaihtaa paikkaa.

Meillä on luonnnollisesti taipumus ajatella, että muutkin ajattelevat niin kuin minä. Hänelle tuli yllätyksenä etteivät kaikki ajattele näin. Hän ei ollut koskaan pysähtynyt pohtimaan miten hän on oppinut lukemaan ja mikä erikoisinta, kukaan ei ollut tätä ajatellut kysyä edes tukiopetuksessa. Hänelle oli kerrottu että "Sinulla on lukihäiriö, siksi sinulla on vaikeuksia oppia kielellisiä asioita."

Kun pysähdyimme hetkeksi miettimään että miten sen sijaan että pohtisimme että miksi, huomasimme että lukihäiriö oli vain erilainen tapa oppia. Jo pelkästään tietoisuus siitä, että kirjaimet kannattaa jatkossa keskittyä palauttamaan "ilman kaveria" muistista on auttanut suunnattomasti kirjoittamisen ja lukemisen sujuvuudessa.

Kenties hän ei olekaan huono kaikessa kirjallisessa ilmaisussa ja kenties hän oppii myös NLP:n kielimallit nopeasti. Ilman kavereita. :)

sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

hyväksyntä ja uteliaisuus


Yksi yleisisimpiä henkisiä "ohjeita" on hyväksy kaikki sellaisenaan kuin se on ja ilmenee.Käsittämtättömän yksinkertaista, ehkä siksi juuri välillä niin hankalaa. Olemme melkoisen ehdollistettuja tavoittelemaan aina jotain, onnea, hyvää oloa, menestystä, parempaa kuntoa, rahaa, kaikki kelpaa. Sen sijaan että kysyisi miten voisi tulla vapaammaksi ja onnellisemmaksi, voisi tutkia sitä, mitä jatkuvasti tekee kun ei huomaa taustalla olevinta syvintä olemista. Silloin jollain tavalla vastustelee ja kieltää sitä, mikä on.
" Voikun tässä hetkessä olisi vielä lisäksi x".  
 "Voikun ei sataisi" 
"Haluan olla iloisempi" 
"En saisi kokea surua" 
"Hän ei saisi käyttäytyä noin", yms. 
 Kaikki yllä olevat ovat esimerkkejä vastustamisesta. Tästä ei pidä päästä eroon, huomaaminen riittää aivan hyvin. Muutenhan sitä vastustelee vastustamista, kieltää kieltämisen. Just be with it.


Miksi sitten ajoittain ( toiset enemmän, toiset vähemmän) koemme tyytymättömyyttä, stressiä tai jotain muuta tunnetta joka ikäväksi määritellään? En todellakaan tiedä, mutta helpommalla näyttäisi pääsevän kun ei käytä aikaansa minkään vastustamiseen. On yleistä että haluamme äkkiä päästä eroon "ikävistä" fiiliksistä, tai sitten emme kestä tylsyyttä, yksinkertaisuutta ja etsimme jatkuvasti viihdykettä tai ärsykkeitä vaikkapa televisiota tuijottamalla, facebookissa roikkumalla, syömällä , juomalla, jollain.
Miten hankalaa voikaan olla vain olla hetken, ilman mitään suoritettavaa tehtävää?
Minua kutsuttiin nuorempana levottomaksi sieluksi, oli lähes mahdotonta vain olla. Koin myös myöhemmin voimakkaasti merkitystä vain tekemisen kautta. Pää oli täynnä sinne kehkeytyneitä syy-seuraus suhteita - jotka olivat kaikki puhdasta potaskaa.
Aiemmin pidin sitä hyvänä asiana. Kuvittelin että vierivä kivi ei sammaloidu ja niin edelleen.
Elämä kuitenkin heittää eteen tilaisuuksia stopata, vaikka väkisin jollei muuten itse tajua. Nämä stopit on parhaimmillaan mahdollisuuksia päivittää oman sisäisen kompassinsa näyttämiä suuntia. Kuitenkaan arvostelematta mitään aiempaa. Mikään aiempi ei ole huono tai väärin. Ei voisi olla siinä missä on nyt ilman aiempia kokemuksiaan. Temppu onkin siinä että päästää aiemmista kokemuksista irti, sillä ne meni jo :) 


On kuitenkin varmaan 99,9% asioita, joiden kanssa on täysin ok koko ajan. Vai vastusteleeko sitä vaikka ruuansulatustaan? Taivaan tähtiä? Jalkapöytäänsä? Alppeja? Ne ovat ja sillä selvä. Vastusteleeko talvi kevään tuloa? Ei. Se vaan tapahtuu.
Voisiko olla että 99% kärsimyksistämme ( stressit , pelot,yms) katoaisivat, jollemme taistelisi niitä vastaan emmekä antaisi niille sen kummempia merkityksiä? Antaisikin vain pelon olla. Ehkä jopa koittaisi kasvattaa sitä, vieden kerrankin loppuun asti. Ehkä pelollekin voi olla kiitollinen?
Sen sijaan että tunnetta tai ajatusta määrittelisi hyväksi tai huonoksi, suhtautuisikin siihen suurella uteliaisuudella. Wow, mitä tapahtuu?

Mieli koittaa tarttua kiinni hyviinkin kokemuksiin. Se pelkää menettävänsä, miettii miten jonkun "tilan" voisi ylläpitää, miten tämän voisi tehdä paremmaksi, miten saada tätä lisää. Lisää! Enemmän! Tästäkään ei tule koittaa päästä eroon, vaan hyväksyä nekin ajatukset ja nähdä niiden läpi. 
Mieltä pääasiassa motivoi kaksi asiaa:
- Välttää epämukavuutta, pelkoa ja kärsimystä
ja
- Saada enemmän hyvää oloa, parempaa, lisää ,hohdokkaampaa ja niin edelleen.
Tarvitseeko tämä hetki ja läsnäolo motiivia? Ei. Se saa olla ihan rauhassa sellainen kun on. Molemmat näistä motiiveista lähtevät unesta, eivät vapaudesta.Vapaudessa on kaikki juuri niinkuin on. Olimme juuri reissussa Portugalissa, ja kävelimme n. 500m korkeudessa, ajoittain todella kapeissa paikoissa, joissa ei todellakaan ollut kaiteita. Yksikin horjahdus olisi ollut hengenvaarallinen. Sieltä kun olisi pudonnut, se olisi ollut adios amigos! Fyysistä pelkoa oli upeaa kokea! Sen rinnalla mikään kuviteltu stressi, pelko tai märehteminen tuntuu lähinnä sketsiltä.Vahvin vietti ihmisellä on hengissä säilyminen.Ihminen ei ole kuitenkaan vain kehonsa, mielensä tai tunteensa.Mitä pelättävää on edes kuolemassa , jos ei voi olla varma että elämä edes päättyy ruumiin kuolemaan?Sen näkee sitten.Perjaatteessa meillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin hyväksyä tämä hetki.Hyväksyntä ei tietenkään ole passiivista ovimatoksi heittäytymistä, se on uhriutta sitten se. Hyväksyntä on sitä että rakastaa myös pelkoa, ja kaikkia ilmeniviä ajatuksia ja tunteita- sekoittamatta niitä itseensä. Ja taas seuraavaa hetkeä uudelleen.


torstai 28. helmikuuta 2013

Laitanko suusta alas uskomuksia :) ?


Tästä ei alunperin pitänyt tulla ravinto postaus, mutta tulipa sitten kuitenkin.

On upeaa saada katsella miten lapsi tutkii ja katsoo maailmaa ilman käsitteitä. Kerää tietoa aisteillaan, nuuhkii ja tunnustelee,välillä eksyy jotain suuhunkin. Kun ei ole tietoa, sitä kerätään uteliaasti!Lapsena sitä tuli helposti ihasteltua vaikkapa kiveä joka kulmasta mielenkiinnolla, ja seuraavaa kiveä myös tietenkin, sehän oli täysin uusi kivi! Ravinnon suhteen on tullut jymähdettyä itse jos jonkunlaisiin kaavoihin.
Uteliaisuus on jotain, joka alkaa katoamaan ja väistymään sivuun mitä enemmän " tiedämämme" ja olemme erilaisissa opeissa, teorioissa ja uskonnoissakin kiinni.
Näistä tulee helposti " arkipäivän totuuksia", joita ei vain ole tullut todella koettua omakohtaisesti todeksi.
Päiväkodeissa esimerkiksi opetetaan että " Maito on terveellistä". Mutta onko se todella? No worries, tämä ei ole tarkoitus olla mikään ravintopaasaus,mutta ihmettelempä vaan :) Joillekkin maito sopii, joillekkin ei. Terveelliseksi sitä voisi ehkä kutsua jos sitä ei prosessoitasi niin kovasti ja siinä olisi vielä jotain aitoa jäljellä. Lisäksi on monia maita joissa ihmiset eivät edes juo maitoa.  Ja juoko yksikään nisäkäs enää maitoa " aikuisena" ?

Ilman käsityksiä minkään  sopivuudesta , epäsopivuudesta, oikeasta tai väärästä - millaista elämä olisi? Millainen olo on maidon juonnin jälkeen? Sanan maito voi tietysti korvata millä tahansa muulla. Itse esim. joskus vakaan visusti uskoin että puuro on erittäin terveellistä ja tekee hyvää. Onhan se varmasti terveellistä verrattuna vaikka ranskalaisiin, mutta en ollut todella huomioinut oloa vaikkapa sen syömisen jälkeen. Väsytti ja turvotti. Ravinnon tehtävä on tuoda energiaa, ei väsyttää. Edelleenkin syön välillä puuroa, mutta en sen kummemmin pidä sitä minään tevreys ruokana, kuten joskus.



Itsellä meni reilu 5 vuotta sitten koko ravitsemukseen liittyvät käsitykseni uusiksi, se maapallo joka oli joskus litteä olikin pyöreä.
En ollut tullut ajatelleeksikaan kokeilla itse, ottaa selvää itse vaan olin vaan niin ehdollistunut siihen tarinaan jota yhteiskunta ja ympäristö on pullollaan. Lisäksi koska olin vaikkapa tottunut syömään muroja, ne olivat minulle normaali asia. Personal trainerin hommissa huomasi yhden erittäin pinttyneen tavan jonka suomalaiset omaavat: se leivän mussutus :)
Vuosia toistuneitten tapojen muuttaminen ei välttämättä tapahdu ihan sormia napsauttamalla, aivot kun luonnostaan vastustavat muutosta.
Siksi voikin olla hyvä kysyä itseltään uudestaan ja vielä kerran uudestaan: kumpi on nyt tärkeämpää vapaus vai vanha tapa?
Sekin on ihan ookoo, jos joskus valitseekin sen vanhan tavan- mutta tekee sen sitten ainakin tietoisesti :)
Syömisten suhteen käytän itse yhtä perjaatetta: minulla ei ole aikaa huonoon omaan tuntoon. Se mikä suusta menee alas, menee ilolla ja hyvällä fiiliksellä.
Nykyään tunnen paremmin mitä keho kaipaa, mikä sille sopii ja mikä ei. Tässä olisi nyt tarjoittemilla mahdollisuus luoda uusi käsitys jostain " minulle oikeasta ruokavaliosta", mutta sitäkin jo kokeiltuani olen nyt viisaampi.



Keho muuttuu jatkuvasti. Sen tarpeet muuttuvat. Ihminen on kokonaisuus, ihmeellinen sellainen. Saadessaan mahdollisuuden joka ainoa solu kykenee uusiutumaan 7:ssä vuodessa ( ok, uskomus - en voi todistaa tätä mitenkään ;) ), joten se keho jossa olit vaikka 5 vuotta sitte on eri, jossa olet nyt. Eikö siis ole jopa loogista, että mikään tietty ruokavalio/ tapa syödä ei voi ikuisesti olla juuri se oikea jatkuvasti muuttuvassa keho-mieli-sielu systeemissämme?
Intuitiotaan voi varmasti oppia kuulemaan yhä paremmin kehonsa suhteen jos antaa sen kuulua!

Seuraavat kysymykset voivat toimia hyvänä osviittana:
Mitä nyt ihan oikeasti kaipaan?
Kaipaanko edes ruokaa vai kenties rentoutumista?
Syönkö nyt vain tottumuksesta vai onko oikeasti nälkä?
Onko tämän tavan takana joku uskomus - kuten vaikka se että " kyllähän nyt viikonloppuna kuuluu herkutella"? 

Once again,  tällaisessa ei ole mitään väärää tai pahaa.Ideana on vain olla TIETOISEMPI miksi toimii kuten toimii.Ideana on olla vapaa käsityksistä. Voit toimia tavalla x tai y tai c,b,n,m  tai k!  Kuulostaa helpolta, mutta loppupeleissä vaikka ihminen miten kuvittelee omaansa vaihtoehtoja - moni meistä toimii omien pienien ja tuttujen rutiiniensa ympärillä. Minä myös.  Minulla oli tiukassa käsityksiä mm. liikkumisen suhteen. Nyt kun olen opetellut yhä enmmän kuuntelemaan mitä keho haluaa sillä tehtävän , on liikkuminen muuttunut. Välillä "sattuu" kun ei toimikkaan vanhojen käsitystensä mukaan- mutta en mikään häkki eläin tahdo olla joka toimii tietyillä tavoilla - vain koska ne ovat tuttuja ja niihen liittyy turvallisen oloisia käsityksiä.
Nyt jos ei oikeasti huvita treenata, en sitten treenaa. Nyt jos huvittaa hypellä tai heittää kärrynpyörä kadulla, teen sen.
En tiedä mitä teen mennessäni salille, katson sitten siellä. Olen hurahtanut kamppailemaan, thaiboxing on <3 !!!!!!
Minua siunattiin vielä " sattumalla" jossa kello aka sykemittari meni rikki, joten en edes tiedä millaisia aikoja liikun.
Tämä tuntuu sopivalta juuri nyt. Ehkä se joskus muuttuu, ehkä ei.
Jollekkin voi todella sopia se että treenaa tietyn suunnitelman ja ohjelman mukan. Ehkä se joskus muuttuu, ehkä ei.

Mieli koittaa asettaa asioille rajauksia, käsityksiä, se koittaa tehdä asiat tutuiksi. Hienoa, se toimii niinkuin sen kuuluukin. Mielen takana ja sen ulottumattomissa on kuitenkin jotain suurempaa, joka on aina vapaa käsitykistä, eilisestä, huomisesta ja epäolennaisesta.
Ei se oo ni totista puuhaa se elämä! Pidetään mukana luonnon meille suoma asia nimeltä uteliasuus, eikä totuta liikaa mihinkään.
Kokeile tänään jo katsoa jotain asiaa ihan kuin näkisit sen ensimmäistä kertaa, vailla käsityksiä!
Ja heitä vaikka kärrynpyörä perään, jos siltä tuntuu.



Syömisen suhteen yksi asia on tämän päivän informaatio tulvan keskellä mielestäni ainakin itselleni tärkeä: RELAA ja FIILISTELE. Älä kuseta itseäsi, älä usko mihinkään.
Kokeile. Puresekele rauhassa, maistele ruokaa kaikilla aisteillasi. Kun syöt, keskity vain syömiseen. Helppo ohje, mutta kuinka moni todella syödessään vain syö ( ilman telkkaria, lehteä, tietokonetta, jotain muuta mööpeliä).

Michael Pollania fiksummin ei voisi todeta : " Eat real food".
Jotain muuta voisi siteerata perään " Ja riko ajoittain kaikkia sääntöjä" ;)

sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Jännittävä esiintyminen osa 2

Tajunnan virtaa esiintymis jännityksestä ja vähän muustakin.
Aiempi osio löytyy täältä.

Edellisessä osiossa kirjoittelin mm. sisäisestä keskustelusta joka on monelle jännittäjälle tuttu kaveri.
Sen lisäksi että oppii tiedostamaan ja huomioimaan ajatuksiaan ja sisäistä keskusteluaan, voi olla hyvä tulla tietoisemmaksi mm.mielikuvivistaan joita liittää esiintymiseen. Toimintaamme ja tunteitamme ohjaavat helposti alitajuiset käsitykset ja uskomukset, jotka eivät siis ole muuta kuin mielikuvia ja käsityksiä, ajatuksia. Niitten paikkaansa pitävyyttä voi verrata vaikkapa siihen että joulupukki on olemassa. Tarinana kyllä , todellisuudessa ei.Joulupukki lakkaa olemasta totta, kun lakkaa uskomasta siihen. Katovatko ajatukset joulupukista, vaikka siihen lakkaisi uskomasta? Ei. Et kuitenkaan koskaan enää ala uskomaan joulupukkiin uudelleen. Voiko olla, että samoin kävisi ajatusten suhteen? Kun todella saa kiinni siitä, että ajatuksen sisältö on parhaimmillaan ja pahimmillaan vain tarinaa, että voisit ikäänkuin koska tahansa muistaa, että myös " jännittävät" ajatukset ovat vain höpinää päässä. Tietysti ajatukset tulee ensin tiedostaa. Vuorokaudessa on se 24 tuntia, ja aivot ovat niistä päällä jokaisen. On siis ihan hyvä kyetä tiedostamaan ajatuksia, tunteita ja sitä kuinka ne vaihtelevat itsestään.

Tavoitteena ei ole mielestäni se, ettei esiintyminen koskaan jännittäisi. Jos niin käy, niin hienoa. Realistisempaa on kuitenkin se, että pystyy koska tahansa , missä tahansa ja milloin tahansa olemaan antamatta ajatukselle sitä voimaa, mitä sillä ei todellisuudessa ole. Ja miksi jännitys olisi edes huono asia? Sehän parhaimmillaan kertoo, että jollakin asialla on merkitystä. Voiko se olla jopa jotain, josta voi olla kiitollinen? Wow, pääsen tekemään jotain siistiä! Joku nauttii vuorikiipeilystä ja extreme urheilusta, siihen verrattuna esiintyminen voi olla jopa oikein ällö turvallista :)
Ajatukset eivät katoa minnekkään! Varma keino saada ajatukset hulisemaan päässä on ajatella  " en saisi ajatella näin". Jos huomaat vielä jännitys ajatuksia, so what? Voiko ajatus ihan oikeasti tehdä  mitään pahaa?

Hyväksy kaikki. hyväksy että erilaisia ajatuksia ilmenee.
Kun et tartu tarinaan, se alkaa menettää merkitystään. ainoa ongelma tässä lienee se, että se on niin yksinkertaista :) Lakkaat vain uskomasta ajatukseen ja that's it. kokeile edes, et voi menettäämitään  muuta kuin uskosi.



Tykkäätkö katsoa kauhuelokuvia? Itse tykkään, mutta en omasta elämästäni!
Moni joka jännittää esiintymistä myös mielessään etukäteen visualisoi sitä mikä kaikki voi mennä pieleen. Todella rohkaisevaa, eikö?
Kun olin joskus vuosia sitten masentunut, katselin mielessä etukäteen masentunutta elokuvaa joka toisti itseään, päivästä toiseen. Epämukava mukavuusalue, sanoisin.  

Käsitämme koko ajan elämää aistiemme avulla.
Sulje silmäsi.
Kuvittele esimerkiksi että annan sinulle käsiin raikkaan, keltaisen sitruunan. Leiki aisteillasi, miten voit jopa ajatellessasi sitruunaa maistaa pienen kirpeyden suussasi, mitä muuta voit sitruunasta aistia? Miltä se näyttää, tuoksuu?
Avaa silmäsi.
Oliko sitruuna koskaan paikanpäällä? Ei. se oli vain mielessäsi!
Samalla tavalla joku tiedostamattaan ( tai tuskimpa kukaan tietoisesti kuvittelee itselleen katastrofeja) kuvittelee  esiityessäänvaikkapa mongertelevansa,olevansa epävarma ja niin edelleen.
epämieluisat elokuvat kannattaa todeta elokuviksi! entä jos katsoisit niitä sirkusmusiikin soidessa taustalla? Aivot huijaavat meitä kokoajan.
Ae on kuitenkin vain mielikuvitusta ja mielikuvia. Jotain, jota voimme käyttää hyödyksemme, kuitenkaan sekoittamatta niitä todellisuuteen.
Mikään todellinen ei katoa, vaikka lakkaisit uskomasta siihen.
Katosiko sitruuna? sitä ei koskaan ollutkaan :)
Hermosto ei ymmärrä mitä eroa on sillä kuvitteletko , vaiko etkö. Kiinnitä siis huomiota millaisia mielikuvia katselet etukäteen vaikkapa esiintymisestä.



En myöskään suosittele että visualisoit hypettäen onnistumista ja pumppaat itseäsi hyvään fiilikseen väkisin. Tietysti on kivempi esiintyä hyvällä fiilikselllä ja uskomuksella siitä että se menee hyvin. Hyviä uskomuksia itseensä pumppaamalla asettuu helposti hiiren loukkuun. Entä jos sen kaiken menettää? Miten sitä pidetään yllä?Ja ennen kaikkea, miten aitoa se on? ( Nimimerkillä kokemusta on...)
Ole vain oma itsesi, anna tilanteen mennä niinkuin se menee. Voit vain oppia.päätä että nautit siitä. kun sinulla ei ole ennakko käsityksiä siitä, miten jonkun tilanteen pitäisi mennä, tai miten se ei saisi mennä, olet läsnä ja tilanne saa mennä juuri niinkuin se menee :) 
Ei myöskään tarvitse pelätä että kehitys loppuisi tyytyväisyyteen. Voit koska tahansa kehittyä, ja nauttia samalla tekemisestä. Miten voisi ikinä mitenkään olla valmis, kun jokainen hetki ja tilanne on uusi?