"Minulla on lukihäiriö."

Keskustelin yksi päivä tuttavan kanssa. Hän kyseli NLP:stä ja siitä mitä se oikein on. Kerroin hänelle mm. kielimalleista ja mielikuvaharjoituksista. Puhe kääntyi enemmän kielenkäytön suuntaan ja hän mainitsi että hän olisi varmaan huono kielimallien käytössä, koska hänellä on lukihäiriö. No, luonnollisesti teki mieleni kysyä että huono verrattuna mihin ja mistä hän tietää millainen hän olisi asiassa josta ei vielä tiedä mitään. Mutta maltoin mieleni ja kuuntelin hieman lisää. Vaikutti siltä, että hänelle oli todetun lukihäiriön kautta syntynyt negatiivinen yleistys kaikkeen kirjalliseen ilmaisuun ja hän eli tuon uskomuksen mukaan, tietäen olevansa jo etukäteen huono asioissa joihin liittyi jossain muodossa kirjallista ilmaisua.

Aloin mallintamaan MITEN tuo lukihäiriö esiintyy. Hän kertoi että lukiessa ja kirjoittaessa kirjaimet alkavat pomppia ja vaihtaa paikkaa. Keskustelu jatkui:

- Mitkä kirjaimet erityisesti alkavat pomppia ja vaihtaa paikkaa?
- No melkein kaikki.
- Vaihtavatko aina samat kirjaimet keskenään paikkaa?
- (pitkä hiljaisuus) Itseasiassa joo. Tai siis ne jotka on kavereita.
- Kavereita?
- Niin siis kirjaimet jotka on keskenään kavereita.
- Mitkä kirjaimet on siis kavereita keskenään?
- No esimerkiksi O ja U, K ja R, M ja N.
- Miten ne ovat kavereita keskenään?
- No ne on samannäköisiä ja pitäähän kirjaimilla olla kaverit, ettei ne jää yksin.
- Okei..
- Siis eikö kaikki ajattele näin?

Hän oli lapsena opetellut kirjaimet ja numerot pareittain. Ajatuksena varsin sympaattinen tapa ajatella kirjaimet kavereittain hankaloitti nyt myöhemmällä iällä lukemista ja kirjoittamista. Mallinsin hänen miellejärjestelmänsä, eli tapansa käsitellä tietoa, joka oli visuaalinen eli hän näki asioita mielikuvina. Kun "normaali" tapa palauttaa kirjaimia muistista on palauttaa yksi kirjain kerrallaan, hän palautti kirjaimet muistista pareittain. Ja heti kun hän ajatteli kirjainta N ajatteli hän automaattisesti myös kirjainta M. Linkitys oli niin automaattinen, että "visuaalisena tiedonkäsittelijänä" hänellä alkoivat kirjaimet konkreettisesti hyppiä ja vaihtaa paikkaa.

Meillä on luonnnollisesti taipumus ajatella, että muutkin ajattelevat niin kuin minä. Hänelle tuli yllätyksenä etteivät kaikki ajattele näin. Hän ei ollut koskaan pysähtynyt pohtimaan miten hän on oppinut lukemaan ja mikä erikoisinta, kukaan ei ollut tätä ajatellut kysyä edes tukiopetuksessa. Hänelle oli kerrottu että "Sinulla on lukihäiriö, siksi sinulla on vaikeuksia oppia kielellisiä asioita."

Kun pysähdyimme hetkeksi miettimään että miten sen sijaan että pohtisimme että miksi, huomasimme että lukihäiriö oli vain erilainen tapa oppia. Jo pelkästään tietoisuus siitä, että kirjaimet kannattaa jatkossa keskittyä palauttamaan "ilman kaveria" muistista on auttanut suunnattomasti kirjoittamisen ja lukemisen sujuvuudessa.

Kenties hän ei olekaan huono kaikessa kirjallisessa ilmaisussa ja kenties hän oppii myös NLP:n kielimallit nopeasti. Ilman kavereita. :)