Vapaa loukku

Nostan kädet ylös. Olen loukussa! En tietenkään ole. Olen korkeintaan loukussa vain käsityksistäni siitä miten asioiden pitäisi mennä. Olen loukussa vain niissä ajatuksissa, jotka pyörivät repeatilla- vain tottumuksesta. Tiedän etteivät ajatukset ole totta, tiedän niiden silti tapahtuvan. OK. You are welcome.
Paras resepti seota, on ottaa tavoitteeksi se ettei ajattelisi. Joskus kuvittelin tosiaan että vaikkapa meditaation tavoitteena on se että ei ajattele ollenkaan. ÄLÄ ajattele! Huh. Voisiko päästä helpommalla hyväksymällä sen mikä on varmasti totta täsä hetkessä? Ja silläkin uhalla, ettei se aina ole kivaa.
No miksi se ei sitten aina ole kivaa? Johtuen juurikin niist käsityksistä joita minulla/ sinulla/ naapurin Tapanilla on siitä miten asioiden sen sijaan pitäisi olla.  Pitäisi olla paremmassa kunnossa, pitäisi siivota varasto, pitäisi olla henkisempi ja parempi ihminen, pitäisi soittaa mummolle ja niin edelleen.
Kuinka paljon kuluukaan aikaa sen vatvomiseen mitä pitäisi, sen sijaan että joko
 a) todella tekisi märisemättä
 tai b. tekee ja märisee
 tai c. Päättää ei tee eikä uhraa asialle enää ajatuksia, ennen kuin on todella aika tehdä
 tai d. kyseenalaistaa koko helvetin käsityksen siitä mitä pitää tehdä, kenen mielestä, ja minkäkin verran ja antaa olla.

Minulla on esimerkiksi ollut paljon käsityksiä siitä minkä verran minun tulee liikkua jotta voin hyväksyä itseni.Käsitykisä siitä millaisia elämäntapoja pitäisi noudattaa, ollakseni jotenkin hyväksytympi. Lisäksi minulla on ollut käsityksiä siitä minkä verran minun on tehtävä töitä, saatava aikaan, yms.
Minulla on läjäpäin käsityksiä siitä millainen kuva minun pitää antaa ulos päin, yms.
Tiedätkö mitä? Kaikki tuo on valetta.
Olin jopa keksinyt sellaisenkin käsityksen hiljattain, että jos näytän ulospäin liian hyvinvoivalta minut tuomitaan feikiksi. What the piiiip ? :)
Ei ole mitään univeraaleja, kaikkiin päteviä ja ikuisia totuuksia, oikeaa tai väärää.
Asiat joko toimivat tai sitten ne eivät toimi. Asiat ovat niin kuin ne ovat, eivät huonommin tai paremmin.

Käsitykset ja IIIIISOT uskomukset siitä mikä on hyvää, miten tulee toimia , miten saan hyvän olon pitävät monet meistä kiinni toiminnassa. Eikä siinä ole tietysti mitään väärää.
Huomasin itse kokevani turhaa " kärsimystä" koska samaistuin todella tiedostamattomiin ajatuksiin ja käsityksiin mm. siitä minkä verran minun on tehtävä töitä voidakseni kokea olevani jotenkin " hyvä".
En tarkoita nyt minkään krediitin saamista ulkopuolelta, se on turhaa muutenkin.
Hiljattain minun oli tarkoitus tehdä eräs video. No tein, mutta jostain syystä tuntemattomasta se ei mennyt niinkuin elokuvissa. Kuvasin siis muutaman tunnin kaikkea muuta kuin sitä mitä piti, joten videota ei varsinaisesti voi valmennus materiaalina käyttää. Ensin otti päähän, " Tein turhaan työtä". Tuossa kohdin kuitenkin havahduin siihen että maailman kaikkeus ei tee virheitä, asiasta tuli epämieluisa vasta kun uskoin tuota käsitystä ja määritelmää. Kaikki tieto ja kokemus jonka koemme, on jo vanhentunutta. Aivot prosessoivat tietoa viiveellä. So long mother fuck*rs, you are late! Meni jo :)
Tajusin tässä kohdin sanoa sen sijaan KIITOS. Mikä ikinä olikaan tälle syy tai tarkoitus, tai ehkä niitä ei edes ole, niin kiitos. Hyväksyn tämän.
Pettymys oli jälleen kerran suunniteltu.Täällä kirjoittelin siitä aiemmin.
Olin alkanut uskomaan syy-seuraus suhteeseen siitä että kun toimin tavalla x- tapahtuu y.
Tässä kohdin siis uskoin että kun saan valmennusmateriaalin tehtyä - voin kokea hyvää oloa. POKS! Mikä kimppu uskomuksia ja ennakko-oletuksia.
Kokemus tarjosi minulle hyvän mahdollisuuden tutkia käsityksiäni, irroittaa niistä ilman surullisia jäähyväisiä.
Aina asiat eivät mene niinkuin suunnittelee. Aina asiat ei mene niinkuin toivoo. Tämä hetki on kuitenkin täydellinen.Kyllä , vaikka ottaisi päähän. Kyllä, vaikka olisi mielettömät blissit ja ihanat fiilikset päällä. Se on sitä mitä se on.

Meidät on lapsesta asti ehdollistettu siihen, että jotkut asiat tuottavat hyvää oloa, jotkut eivät. Mene kohti niitä asioita joista tulee hyvä olo, ja vältä niitä joista ei tule hyvä olo.
Loogista eikö? Entä jos nuo molemmat ovat vain määritelmiä, eikä mitään todellista?
Minulla mm. hyvä olo tuli " kunhan ensin ansaitsin sen" ja huono olo jota vältin tuli siitä kun " en saanutkaan kokea tuota ah- niin ihanaa tunnetta hallinnasta ja kontrollista, jota minulla ei by the way ole koskaan ollutkaan :)  Jälleen kerran kysymys mikä on varmasti totta oli hyvänä ystävänä vierellä.
Onko todella totta että minun on tehtävä x jotta voin y?
Onko todella totta että hallitsen tätä tekemistä? Vai taphtuuko kaikki itsessään, niin kuin luonnossakin, ilman erillistä tekijää? Lunta sataa- kukaan ei " sadata lunta".
Onko varmasti totta että minä on jotain muuta kuin tarinaa, uskomuksia ja käsityksiä?
Olenko niin varma että laittaisin pääni pantiksi?
Ihan sama millaisen aivopesun olen omaksunut yhteiskunnalta, mediasta, ympäriltä.
Ihan sama " mitä olen oppinut ja mitä tiedän". Mitä jos heräisi joka aamu, ilman käsityksiä siitä miten asioiden tulee mennä, ja antaa niiden vain mennä :) ? Hui miten pelottava ajatus. Tervetuloa elämään, niin se menee joka tapauksessa.

Vapaus on uskaltaa ottaa tämä hetki vastaan sellaisenaan. En ole loukussa, en ole koskaan ollutkaan.
Kaikki on nyt niin kuin on aina ollutkin, ja tulee aina olemaan - vapaata riistaa, joka virtaa itsestään.

Unisia ajatuksia

Jossain kohdin saattaa törmätä kysymykseen ” kuka olen” ja ” mistä tässä kaikessa on oikeastaan kysymys”. Itse olin elänyt täysin unessa 16- vuotta, kun aloin kokemaan voimakasta tunnetta siitä että tässä miten tämä maailma ja elämä pyörii ei ole mitään järkeä! Minne kaikki menevät niin kiireissään? Voiko tätä kutsua edes elämäksi? Miksi kaikki ovat niin tosissaan?
Se jäi vain ihmettelyksi tuolloin. Virta ja massa vei minut mukaan kun tuuli höyhenen, ja menin itsekkin mukaan tuohon ihmeelliseen suorittamisen maailmaan, jota kai voisi vielä tänäänkin kutsua “tavalliseksi elämäksi”.

Menet johonkin kouluun, valmistut sieltä, sitten johonkin töihin , löydät jonkun ihan kivan miehen ja ehkä tosiaan saatte lapsiakin sen 2-3. Sitten taas käydään lisää töissä, suoritetaan velvollisuuksia, maksetaan laskuja ja katellaan telkkarista uusimmat ohjelmat. Mennään illalla nukkumaan ja aamulla kun herätään väsyneenä voikin sitten miettiä onko tämänkin päivän elänyt jo moneen kertaan aiemminkin.Ajatuksia ja pinttyneitä tapojaan myöten. Sitä minä joskus kuvittelin elämäksi.
Sillä tavalla myös koitin sitä elää. Sisällä kuitenkin kokoajan oli pienenä hentona kuiskauskena tunne siitä, että tässä ei ole päätä eikä häntää, eikä edes parhaimpia keskipaloja!
Elin usean vuoden turtana, tosin elämä sanana kuvaa heikosti tätä aikaa. Tekohengitys paremminkin.
Oli äärimmäisen tärkeää kokea totaali turtuminen ja syvä toivottomuus. Jokin voima kuitenkin sisällä ajoi ja puski eteenpäin. Masennus ja turhautuminen kääntyi jossain kohdin niin paljon jo itseään vastaan että kaiken sen voiman saikin käytettyä toiseen suuntaan, ja silloin minusta tuli etsijä. Ainoita kysymyksiä mitä mielessä pyöri oli “ Miten helvetistä tästä pääsee eroon, tämä en ole minä”. Kuka olen? Ja aloin ottamaan siitä selvää. Tuli tutkittua ja opiskeltua, kokeiltua jos jonkinmoista. Välillä tuli hurahdettua ja puoli kiihkoiltuakin jonkun uuden asian nimeen, mutta ainakin masennus oli poissa. Minulla oli elämä, uskoin. Elämällä oli koko ajan minut. Mutta kovapäisenä halusin tietysti uskoa että minä pystyn kontrolloimaan elämää, sen tapahtumia ja niin edelleen. Niin kauan kun elää uskomusten varassa, on unessa.

Kirjan jota mieheni kanssa kirjoitamme piti alunperin käsitellä unen optimoimista. Jotain sen tyylistä että “ How to be happy” ja Hypnoosilla hyvinvointia. Se olisi loppu peleissä jotain, jolla voisi tehdä unesta kivempaa, hauskempaa ja seksikkäämpää. Mutta todellisempaa? Dream on. Jokainen joka on unessa voi elää varmasti onnellista ja ihanaa , hauskaakin elämää, mutta niin kauan kun koet olevasi erillinen kaikesta muusta, etsit jotain ulkopuolelta, tai pelkäät menettäväsi sen mitä olet saavuttanut.
Ja voit olla tästäkin pelosta täysin tietämätön.
Tarkoitus ei ole kertoa että pitäisi pelätä tai mitään muutakaan, vaan puhua asioista rehellisesti.
Minä olen joskus pudonnut positiivisten uskomusten kuoppaan, joka oli ihanaa ja ihmeellistä - mutta ei kestävää ja todellista.
Kerron tämän siksi, että olin itse lopulta niin pää pussissa etten nähnyt kertakaikkiaan sitä yksinkertaista asiaa, että pelkäsin.
Elin unelmaani , tai myöhemmin sanottuna unelma eli minua.
Olin ja olen edelleenkin naimisissa maailman upeimman miehen kanssa, asuimme ihanemmassa paikassa kuin olisin edes osannut haaveilla, sain tehdä työtä jota rakastin, minulla oli aikaa harrastaa, ja 90% ajasta koin olevani todella onnellinen, niin onnellinen että ihan ajatuskin itkettää.
Olo oli kuin tuhkimolla, joka pääsee luutun ääreltä linnan juhliin. Kaikki tuntui mahdolliselta, ja kaikki olikin mahdollista.

Yksi asia ainoastaan hämäsi. Kuvittelin että MINÄ olin tehnyt ja saavuttanut tuon onnen.Olin siis erillinen. Ja koska jos MINÄ olisin voinut tuon saavuttaa, olisi myös MINUN vastuullani ettei sitä mikään ikinä vie pois. Pelko puhuu.Menneisyys puhuu.
Onnelle tarvittiin siis syy. Jos onnelle on syy, se voi kadota yhtä nopeasti kuin on tullutkin.
Olin erillinen. Tai en tietenkään ollut, mutta kuvittelin näin olevan.
Tätä uskomusta melkein 90% ympärillä olevista ihmisistä tukee. Mutta kuinka moni heistä jo tiedostaa pienen kuiskauksen siitä “ että tässä ei ole mitään järkeä näin?”
Tätä ajatusta on helppo vastustaa. Se on ihan ookoo. Itsekkin vastustin ja kovaa. Melkoista vastuuta sitä kuvitteli omille pienille harteilleen :)

Mikä ja kuka on se joka etsii sitä täyttymystä? Voiko tähän koskaan löytää vastausta joka tyydyttäisi mieltä? Mielen päätepysäkki taitaa olla tässä. Se ei löydä enempää totuuksia vaikka käsillään seisoisi. Kun on alkuun päästy, niin antaa mennä vaan...Irti peräsin varresta, josta ei kyllä koskaan kiinni pitänytkään.

Yksi ihmisaivojen ominaisuus on myöskin adaptoitua eli sopeutua, mitä erikoisimpiinkin tilanteisiin. Tämä on sekä hyvä että huono asia siinä mielessä, että joku saattaa esimerkiksi liiaksi sopeutua vaikkapa masennukseen tai negatiivisuuteen ja alkaa pitämään sitä normaalina, menemättä eteenpäin.” Tälläistä tämä nyt vain on”, ” Minähän olen aina pelännyt” ja niin edelleen.
Mitä hyvää sopeutumisessa sitten on? Sopeutumiskyky mahdollistaa elämän koko maapallolla. Ihmiset ovat jopa sopeutuneet kehitysleireille, ja selvinneet hengissä!
Sopeutuminen ja adaptoituminen on meihin sisäänrakennettu, aivot luonnostaan pyrkivät toimimaan näin, jotta pystyvät toimimaan energia tehokkaasti ja taloudellisesti. On muistettava että ihmisfysiologia on sama joka se oli luola mies aikoinakin, jolloin tuli sopeutua mm. ajottaiseen ruuan puuteeseen, kylmyyteen sekä muihin vaihteleviin olosuhteisiin.

Enää en tahdo sopeutua. Mihinkään. Huomaan miten äkkiä mieli rupeaa luomaan "systeemejä" ja " totuuksia" jos toistaa tarpeeksi samaan. Tällöin tallon käsitteiden vankina taas hetken, kunnes sytytän käsitteet tuleen ja tanssin niille pienen nuotio tanssin. Kiitollisena , että sain kokea. Helpottuneempana, että saan päästää irti.

En tiedä juuri nyt muuta, kuin että vähämpä tiedän.

Kimppu uskomuksia

Millaisia malleja olet elämässä oppinut ihan arkisissakin asioissa? Millaisia käsityksiä sinulle on muodostunut?

Jos haluat ja tuntuu hyvältä kokeilla laajentaa omaa perspektiiviä, voit kokeilla vaikka yhden päivän elää niinkuin olisit kokenut muistinmenetyksen.
Et tietäisi mitään “ miten pitäisi syödä, nukkua, toimia, käyttäytyä. Ei olisi mitään käsitystä mitä ympäristö tai kulttuuuri pitää oikeana. Sinulla ei olisi historiaa. Olisit saman ikäinen, samassa " elämäntilanteessa" , samassa ympäristössä. Mutta sinulla ei olisi ennakkokäsityksiä tai uskomuksia ja mielikuvia siitä millainen sinun tulisi olla.
Miten söisit? Mitä tekisit? Mitä et tekisi?
Et voi tietenkään tietää sitä nyt.
Jos vaikka itse nyt ajattelen pihviä, en pystyisi sitä syömään, kuvottaa. Parin tunnin kuluttua tilanne voi olla toinen.
Ihminen on eläin, jolla voi toimia intuitio kuten eläimelläkin. Moderni yhteiskunta on vain vienyt meidät hyvin- hyvin -hyvin kauas siitä mikä on luontaista. Ja se on ihan ookoo. Ei ole tarkoitus laittaa bambuliinaa vyötäisille ja muuttaa puuhun asumaan. Moderni yhteiskunta on myös lahja. Ehkä seuraavaksi onkin aika yhdistää moderni teknologia ja mahdollisuudet intuitiiviseen ja sponttaaniin kehittämiseen. Tai sitten ei.
Tulevaisuuden mahdollisuuksien spekuloiminenkin olisi mielenkiintoista, mutta tämän hetken kannalta turhaa.
Mikään ei vai kerta kaikkiaan voi olla väärin. Vain ajattelulla jostain asiasta voi tehdä tulkinnan väärästä ja oikeasta. Mielipiteet ovat asia erikseen. Mielipiteet tuskin katoavat minnekkään, mutta kuten vanha viisaskin sanoo " makuasioista ei kannata kiistellä" :)

Yhtälailla kuin dinosaurukset yhtäkkiä pyyhkäistiin pallolta pois, näin voi käydä ihmisellekkin.
Todellisuudessa kenelläkään ei ole mitään hajua mitä täällä oikein tapahtuu. Spekuloida voi aina.
Jos kaikki yhdessä uskomme tiettyihin asioihin, tekeekö se siitä totta? Ei. Se tekee uskonnon.
Näistä asioita ei vain puhuta. Ja ei, ei ole mitään väärää haluta elää kuten aina ennenkin.
Ei ole asiaa, joka olisi väärä. On muitakin vaihtoehtoja, kuin se malli jonka olet oppinut.

Ihmiset usein kuvailevat itseään tietynlaisiksi, kuten “ minä nyt olen aina vihannut aamuja, olen ilta ihminen”.
Entä jos tuokin on vain malli jonka olet oppinut? Ystäväni lapsi oli yhtäkkiä alkanut kiukuttelemaan aamuisin, ilman mitään syytä. Aamulla hän mutristeli suutaan, kiukutteli eikä hänelle saanut puhua.
Syntyykö tälläinen tyhjästä? Eivät aamut yhtäkkiä vain muuttunueet vastenmielisiksi. Lapsi oli oppinut aamu kiukuttelun mallin isosiskoltaan jota hän ihaili kovasti.
Ja ei isosiskokaan aina kiukutellut, mutta aivot yleistävät asioita.
Mene hetkeksi pienen lapsen perspektiiviin, joka on hyvin hyvin herkkä tekemään tulkintoja.
Isosiskosi jota ihailet kiukuttelee aamulla mutristellen ja irvistellen. Huomaat miten hän saa huomiota kiukuttelulla. Haluat olla kuten hänkin. Mieli vetää asioita yhteen “ kiukuttelulla saa huomiota aamuisin”.
Näin yksinkertaisesta , pienestä ja lyhyestä ohikiitävästä hetkestä voi syntyä vuosi kausien tapa aamu känkkäränkkäilyyn. Jossain kohti joku aikuinen sanoo sinulle “ et ole kyllä yhtään aamuihminen”. Ja koska et vielä ymmärrä - otat tuon kirjaimellisesti. Ja PIM! Vahva uskomus on taas luotu. Minä olen tälläinen.
Leima. Määritelmä. Joka vain vahvistaa tuota toiminnan oravanpyörää. " Koska olen aamu uninen minun on vaikeaa herätä". Entä jos et ajattelisikaan niin?

Pitäisikö meidän sitten aikuisina voida välttää ylläolevan kaltaiset esimerkit?
Ei. Se on mahdotonta. Lapsi tekee tulkintoja joka tapauksessa. Et voi estää niitä syntymästä, mutta voit huomata kuinka ne syntyvät ja alkaa kyseenalaistamaan niitä. Voit olla vahvistamatta niitä. Voit opettaa lapsellesi että mitkään yleistykset eivät päde.
Spekulointia ja arvailua on toki myös se että nuoremman lapsen aamu kiukuttelu johtuisi opitusta mallista. Voi olla- voi olla olematta. Voimmeko tietää tätä koskaan varmuudella?
Syiden etsiminen on yleensäkkin vain aikaa vievää. Tutkimiselle on toki ajoittain paikkansa.
Miksi pukeudun kuten pukeudun? Miksi harrastan sitä mitä harrastan? Miksi toimin kuten toimin? Miksi reagoin niinkuin reagoin?
Tämän tyyliset kysymykset voivat olla hyviä siinä vaiheessa kun on havahtunut kysymykselle 
"kuka oikein olen" ja haluaa tutkia uskomuksiaan ja käsityksiään maailmasta tarkemmin.

Pahimmillaan miksi kysymys jättää jumiin vuosiksi kelaamaan sitä mikä kaikki ei mennyt niinkuin olisi halunnut, sen sijaan että olisi todella keskittynyt siihen mitä voi tehdä.
Parhaimmillaan miksi kysymys näyttää mitä asioita pidät tärkeänä, mitä kuvittelet niistä saavasi?
Miksi sinulle on vaikkapa tärkeää olla vapaa? Miksi on vaikkapa tärkeää olla onnellinen?
Parhaimmillaan miksi kysymystä hyödyntämällä näet vanhojen uskomusten läpi.

Miksi minä esimerkiksi treenasin ylikuntoon? Tämäkin on vain spekulointia mutta koska uskomukset olivat sellaisessa solmussa, että kuvittelin vain ylläpitämällä järjestelmääni olevani vahva, elossa, arvostettava. Pelkäsin sitä etten kestäisi olla tässä kehossa, pelkäsin että minut hylätään, pelkäsin mitä ihmeellisimpiä asioita.
Vuosia olin pinonnut ja rakentanut näitä uskomuksia kuin tiilitaloa. Ne olivat niitä kaikista rakkaimpia uskomuksia. Ahdistuksen hiki nousi otsalle heti jos joku kehtasikin vihjata että lepo voisi tehdä hyvää. Entä jos et ihan noin fanaattisesti? Entä jos tämän aamun treenit jätät välistä. Sähisin sisällä kuin karhu emo joka puolustaa poikastaan. Treenaus oli vuosia palvellut keino paeta, kuviteltu turvasatama. Keino kokea olevansa elossa ja arvostaa itseään. Kun uskomus erillisestä itsestä katoaa, katoaa henkilökohtaisuus. Uskomukset tulevat uudelleen katsottavaksi. Vuosia rakennetun talon pohja vedettiin alta, ja seinät murtuivat. Tässä kohdin kysymys miksi oli hyvä työkalu.
Miksi uskoin näin? Miksi toimin näin? Miksi kuvittelin näin?
Tässä kohdin näin jo ajatukset vain virtana joka saa liikkua itsestään.Ajatuksien sisällöllä ei ole sen kummempaa pätevyyttä tai totuudellisuutta. Ne ovat vain ajatuksia. Ne saivat palaa ja roihuta pois kehosta, jokaiselta solulta. Mieli taisteli vastaan, koitti sammuttaa liekkejä epätoivoisesti. Ei onnistunut.
Miksi kysymys auttoi näkemään läpi- ja polttamaan sen mihin ei enää voi uskoa.

Ehkä jo arvaat mitä noiden kaikkien punoutuneiden uskomus nyörien takaa löytyi. Ei kertakaikkiaan mitään.
Erillinen itse on vain summa tarinoita. Osa tarinoista tuntuu todemmalta kuin toiset. Jokainen tunne on ookoo. Tämä on kuitenkin katsottava itse. Jos todella haluaa. 
Uskomuksia riittää täällä varmasti vieläkin. Niitä uinuu piilossa ehkä vielä kymmeniä, ehkä satojakin. 
On paljon mitä en tiedosta, ja hyvä niin :) Olisi aika jäätävää tajuta oma pienuus ja naurettavat uskomukset kaikki kerralla.
Luotan kuitenkin, että saan niitä tarkasteluun kun aika on oikea. Ehkä se kirpaisee kun rupia revitään, mutta so not.
Entä jos kukaan ei ole minkäänlainen ihminen ?
Ei ole tunnesyöjiä, ei ole epäonnistujia, ei ole aamuvirkkuja, ei ole määritelmiä joita ottaa kirjaimellisesti. Hetkinen! Sehän tarkoittaisi että olemme vapaita. Kokoajan.

Erityisestä erillisyydestä teksti täällä.

Puujalkaista läsnäoloa

Enjoy life moment to moment and do not get disturbed. That which is not going to happen will not happen, and that which is going to happen is going to happen. Therefore, tranquility should not be disturbed. A mind that is balanced and tranquil cannot be a workshop of the devil.
-Swamji

Onko tämä läsnäolo buumi nyt taas yksi lisä syy masennukseen? kyseli facebookin uutisvirrassa kaveri.

Erittäin hyvä kysymys. Sanathan ovat parhaimmillaankin vain suunnannäyttäjiä. Mikään sana tai puhuttu kieli ei voi koskaan kuin ainoastaan kuvata todellisuutta. Käsitteet ovat vain käsitteitä, mutta miten käsittää minkäkin käsitteen?
Mitä läsnäolo tarkoittaa?
Seuraava on vain omaa tulkintaani, joka ei ole mitenkään oikea eikä sen puoleen vääräkään - se on vain tulkinta.

Minulle läsnäolo tarkoittaa sitä että hyväksyy sen mikä on totta kyseisellä hetkellä.

Joskus saatoin läsnäolon olevan jotain eteeristä ja kelluvan keveää hempukkaa. Mutta se oli aikaa jolloin vielä uskoin mieleni luomiin kuviin enemmän ;)

Mieli värittelee asioita, sen tehtävä on luoda käsityksiä. Mutta onko käsite mitään todellista?

Kerta kiellon päälle, se on vain KUVAUS. Kuvaus joka on käytännössä meillä lähes aina yleistynyt ja vääristynyt aiempien kokemusten ja uskomusten perusteella. Suodatamme todellisuutta jatkuvasti.

Mitä jollekkin tarkoittaa rakkaus? Entä elämä? Hyvä ihmissuhde? Unelmien elämä?

Suru? Pettymys? Millaisia käsityksiä olemme keränneet mm. siitä mikä on eettisesti taikka moraalisesti oikein?

Kasan ja kimpun käsitteitä. Kaikki mikä perustuu vain tarinaan ei kestä tarkempaa tarkastelua todellisuudesta. Sanat ovat tarpeellisia, kunhan ymmärrät että ne todellakin ovat vain sanahelinää :) 

Tämä koskettaa juuri tänään, sillä voin myöntää kokevani pienen pientä maailman tuskaa. Asiasta johon en voi vaikuttaa. Kyseessä on kuitenkin vanhempien taholta tulevaa vastuuttomuutta lastensa hyvinvointia kohtaan. Niin jäätävää kuin se onkin, niin kaikki on silti niinkuin on. Minulla on ollut tietynlainen käsitys millaisia rajoja lapsille tulisi vetää, mitkä asiat ovat aikuisten vastuulla. Vain käsitykseni, joka on vain jotain mitä vertaan omaan menneisyyteen voi aiheuttaa vihastusta, kun se ei kohtaakkaan ulkoisen maailman kanssa.

Minulla ei ole hetkeäkään aikaa päivitellä tuota sen enempää. Kärsimys lakkaa, kun sen läpi näkee. Käsite ei ole mitään todellista.

Kun hyväksyy todellisuuden niinkuin se on, vapautuu toimimaan. Tai joskus jättää toimimatta.

Kuka sanoi että sen pitäisi olla kivaa tai helppoa?

Tunsin tänään vastustusta tarttua toimeen asian suhteen. Mutta tartuin.

Viime viikolla tunsin tuskaa olla tekemättä jotain joka oli aiemman käsitykseni mukaan oli huumetta omanarvon tunnolleni., mutta kun tajusin miten pelosta tuo ajatus lähti - en vain enää voinut toimia tuolla vanhalla tavalla. Käsitysten murtuminen ja läpi näkeminen voi joskus kirpaista. Lähimmät uskomukset ovat niin "rakkaita", ja varsinkin jos niiden kanssa on elänyt pitkään voi niiden ulostaminen solu tasolta asti viedä  pienoisen hetken. Vanhassa tavassa voi pitää ainoastaan käsitykset ja munattomuus kohdata pientä tai joskus suurtakin luopumisen tuskaa. Sekin on ihan ookoo :) Mutta sitten on turha valittaakkaan. Koska  olen kuitenkin pieni ihminen- minä valitin ja märisin. Ja välillä huusin ääneenkin. En kenellekkään, mutta pelot piti jotenkin kokea pois. Tuolloin tiesi, että kyseessä ovat vain ajatukset jotka koittavat leipoa 6-0 tarinoillaan. Onneksi lakkasin uskomasta joulupukkiin jo ajat sitten.

Nyt tälle kaikelle voi nauraa.

Olinko läsnä? Kyllä olin. Ja en ollut. Välillä olin täysin mielen tarinoitten mukana kunnes taas naps havahduin siihen että tämä oli nyt taas sitä höpinää jolla ei todellisuuden kanssa mitään tekemistä.

Minkä tahansa tunteen kanssa voi olla läsnä. Läsnä olo on oman tulkintani mukaan myös " määrittelemättömyyttä". Eli sitä että oli ajatus tai tunne mikä hyvänsä- sitä ei määrittele hyväksi, huonoksi, oikeaksi tai vääräksi, sallituksi tai kielletyksi.

Jos ajattelee että " pitää päästä eroon tästä tunteesta" -kieltää jotain joka tapahtuu.

Voit olla varma - mikään tunne ei kestä ikuisuuksiin.

Tunne voi tuntua todelta. Ajatuksia on. Mutta niiden sisällössä ei ole mitään oikeaa tai väärää.

Läsnäolon tavoittelu voi siis varmasti tehdä masentuneeksi ja turhautuneeksi, jos käsite läsnäolosta on pumpulinen ja sisältää vaan kaiken kivan.

Paradoksi onkin ehkä siinä - että kun ei kiellä mitään, saa todellisen. Tällä on tapana olla vapauttava vaikutus.

Miten katsoisit asiaa, jos sinulla ei olisi mitään käsitystä siitä, miten sen pitäisi olla?

Namaste :)

Pettymykset on suunniteltuja

Otsikko on lainattu NLP:n kehittäjältä Richard Bandlerilta.  Muistan kun kuulin ensimmäisen kerran lauseen " Kaikki pettymykset vaativat suunnittelua". Närkästyin.
Hyvänen aika, jollen suunnittele mitään- eihän mitään voi tapahtua!
Minäkö tätä koko palloa pyöritän? Öö , en :)
Vastustelu kolkahti sinne omaan ihanaan nilkkaan, sillä olen ollut melkoisen huono kohtaamaan pettymyksiä. Vastaavasti taas olen halunnut kontrolloida kovasti tiettyjä asioita. Ihan kuin ne toisivat jotain turvaa tai selkeyttä tähän maailmaan, joka tarkemman tutkiskelun alla näyttää pyörivän ihan itsestäänkin.

Mieli etsii tekemistä, jotain johon tarttua. Tässä yhteiskunnassa ( ja aika monessa muussakin...) on jostain syystä opittu malli, jossa tutneiden näyttäminen on suunnilleen häpeällistä. Kel onni on se onnen kätketköön, pahan päivän varalle ja niin edelleen. Entäs sitten ne ns. raskaammalta tuntuvat tunteet?
Suru, pettymys, viha, turhautuminen, hämmennys, epätietoisuus. Moni meistä patoaa näitä sisälleen mutta joku sisimmässä tuntee että " kaikki ei ole ihan hyvin". Tunteen energia jää elämättä, kiellettään, siirretään ja hävetään. Mitä tekee tällöin mieli? Usein etsii jonkun asian johon tarttua. Jonkun asian joka helpottaa. Etsii jonkun asian, johon ripustautua. Suojamekanismit ja turvajärjestelmät alkavat syntymään. "Sisällä on sisällis sota niimpä näytän ulospäin yltiöpositiiviselta , ettei kukaan ainakaan huomaa". Kukaan ei koskaan haavoita minua! - Eikä taas uskalleta olla sellaisia kuin ollaan, koska kuvitellaan että silloin hylätään, tms. Mitä käy jos tunteita kerryttää sisälleen? siitä kirjoittelin aiemmin täällä.
Ajatukset eivät ole totta. Mikään uskomus ei ole totta. Vapauttavaa.

Minulle pettymykset ovat siis olleet vaikeita. Mistä syntyy pettymys?
Siitä- että mielessä on mielikuva/ ajatus siitä miten asioiden pitäisi tapahtua. Mieli on kuvitelmissaan kiinnittynyt ja kuvitellut jotain tulevaa. Pettymys iskee vasten kasvoja, kun " kaikki ei mennytkään niin kuin leffoissa", niinkuin olin kuvitellut. Ilman turhia odotuksia, ei ole petyttävääkään. Voi ottaa elämän vastaan sellaisenaan, voi vaan voittaa ja kokea! Helposti sanottu eikö?
Mehän olemme oppineet haluamaan enemmän ja enemmän, parempaa, kovempaa ja kirkkaampaa!
Ei siinä ole mitään pahaa, sen voi tiedostaa.That's it. Mieli joka tulkitsee todellisuutta, käytännössä aina joko suurentelee tai pienentelee asioita. Todellisuus on.
Siinä että pettyy ei ole mitään pahaa. Se on inhimillinen tunne! Siinä missä kaikki muutkin.
Voisiko kuitenkin nähdä, miten turhaa oli pettyä siitä että kuvitelmat eivät käyneetkään toteen?
Mielikuva ei ole mitään todellista. Tämähetki on.
Aivot taas yleistävät, ja toimimme helposti vanhojen ehdollistumien mukaan.
Itselle esimerkiksi liikkuminen on ollut pakokeino ja turvasatama. Se on ollut keino uskoa että olisin jotenkin vahva. Kun sitten ei pääsekkään liikkumaan, mistä saan huumeeni? Haluaako sitä todella olla vain uskomustensa ohjailemana. No shit sherlock :)
Vapaus ei vertaa eiliseen, ei huomiseen. Se on nyt. Eilinen on jo kuollut. Kuinka monta ajatusta, jotka olet tänään ajatellut olet ajatellut eilenkin? ja toissa päivänä? Usein samat kaavat ja ajatukset toistuvat vain siksi, että ne ovat opittuja. Mutta todellisia? Koe vapaasti, niin ei tarvitse ajatellakkaan niin paljoa.
Voi sattua ja koskea, turhauttaa kun vanhat tavat alkavat rapistumaan ja haihtumaan. Jos se olisi helppoa , jokainen niin tekisi. Se kysyy rohkeutta, raakaa totuudellisuutta ja rehellisyyttä. Ja se on ihanaa!
Kun uskaltaa todella irroittaa jotain vanhasta, avautuu uudelle. Ja sen uuden ei tarvitse olla uusi uni.

Esimerkki tilanne:

Neiti neljä vee, joka on kovin ehdollistunut siihen että koko ajan on oltava tekemistä ja viihdykettä pyytää Ipadia.
Ei heru, nyt voi vaan olla ja leikkiä.
Alkaa kiukuttelu ja itkeminen. Pettymys. Kova pettymys.
Mitä nyt teen? Itku jatkuu.
Ai tuliko pettymys? Ja isä halaa pientä pettynyttä.
Nyökkäys.
Hyvä, kohta se menee ohi.
Toinen nyökkäys. Itkee vielä 30 sekunttia ja unohtaa.

Tunteen sai kokea. Ja se meni ohi.
Niinkuin kaikki muutkin tunteet. This too, will pass- Eckhart Tolle.

Toivon , että jokainen erityisesti jolla on lapsia, tukee heitä kokemaan vapaasti, ilman sitä että mitään tunnetta määritellään hyväksi taikka huonoksi.
Toivon että jokainen kykenisi olemaan hereillä sen suhteen, millaisia turvajärjestelmiä ja kuvitelmia on luonut.
You don't need them. Anymore.

En tarkoita, että mitään ei pitäisi suunnitella. On hyvä että tietää mitä AIDOSTI haluaa, mikä aidosti inspiroi, on hyvä että on suunta.
Mutta niissä riippuminen ei tuota kuin addiktion.
Elämä ei ole sitten kun, se on nytten kun.

Huomioi miten ajatus harhailee lähes jatkuvasti johonkin meneeseen, tai tulevaan.
Mutta onko menneisyys tai tuleva mitään tässä hetkessä todellista? Muuten kuin ajatuksena tai mielikuvana.
Nope.
Eikö ne parhaimmat jutut usein synnykkin kun on sopivasti sponttaniutta, ja vapautta antaa asioiden mennä omalla painollaan?

Ihanasta turhautumisesta teksti täällä.

Mitä voisi tästä hetkestä puuttua, lue täältä.

Erityisen erillinen

Toistuuko samat kaavat elämässä?
Todellisuuden kohtaamista on helppo siirtää. Tunteiden kokemista on helppo siirtää.
Läsnäoleva ainoa todellinen hetki on helppo peittää ajatuksilla,kuvitelmilla ja uskomuksilla. Tähän me olemme saaneet hyvän koulutuksen. 
Hyväksynnästä ja menestyksestä tulee helposti huume, jota tulee saada lisää. 
Mielelle ei riitä mikään. Joko se pelkää jäävänsä jostain paitsi tai ilman jotain, tai vastaavasti pelkää menettävänsä jotain saavutettua. Olisiko vapauttavaa unohtaa hetkeksi, tai vaikka loppuelämäksi pelko ja alitajuinen hätä? Parasta on se , että että mitään todellista hätää tai pelättävää ei ole. 

Mieltä pyritään usein vahvistamaan eri elämänvaiheina erilaisten asioiden kautta, yleensä ulkoisten, kuten perheen, ystävien, ryhmien ja työn kautta. Mitä turvallisempi ja stabiilimpi elämä - sen parempi elämä, pelokas uskoo. Ainakin hetken. Ohikiitävän hetken.
Tähän ansaan on erityisen helppo pudota senkin vuoksi, että kaikki muutkin tekevät niin.
Puhutaan “ massa tiedostamattomuudesta”. Koska kaikki muutkin uskovat että näin kuuluu tehdä - sen täytyy olla oikein.
Onko todella? Yhä useampi onneksi jo uskaltaa kyseenalaistaa yleisiä normeja. Ei siksi , että niissä olisi mitään vikaa, vaan siksi että on hyvä ajatella itse eikä omaksua mitään vaan koska kaikki muutkin ympärillä tekevät niin. Ovatko ne muut onnellisia tai vapaita?
Toisilla mieli on kuin tuuliviiri, ei koskaan paikallaan.
Elämä mielen vallassa, on elämää sätkynukkena. Se on reagointia jatkuviin ympäristöistä ärsykkeisiin ja elämistä ajatusten ja tunteiden hallitsemana. Uskomuksemme riepottelevat meitä mennen tullen, emmekä tajua kysyä miksi toimin kuten toimin? Koska tämä oikeasti aidosti tuntuu hyvältä, lopputuloksesta riippumatta? Vai koska olen vain oppinut toimimaan näin enkä tiedä miten muutenkaan toimia.

Ihmiseltä puuttuu tieto kahdesta elämän peruskysymyksestä: Kuka minä olen ja miksi olen täällä? Jos näihin kysymyksiin ei tiedä vastausta, niin ei ole ihme, että turhauttaa ja tätä turhautumista paetaan kaikenlaisiin hetkellistä mielihyvää ja mieltä vahvistavien asioiden pariin.
Näin syntyy iso kasa riippuvuuksia. Kaipaamme niin kovasti jotain, joka täyttäisi viimeinkin olomme ja odotuksemme! Se ei vain koskaan voi tulla mistään ulkoapäin. Turhautuminen ei kuitenkaan ole huono asia - päinvastoin.  

Suomessakin on jo viime vuosina eletty itsensä kehittämisen nousukautta. Toisaalta tämä on äärimmäisen hienoa, ja eteenpäin menoa pelkästä puuduttavaan ja ohjelmoituun elämään tyytymisestä. Itsensä kehittäminen voi olla myös koukku, ja uusi kiinnikke. Jos on aina luettava uusimmat kirjat, oltava siellä missä tapahtuu, opittava lisää ja verkostoiduttava , voi miettiä miten vapaa todellisuudessa on? Tähän lankaan olen itsekkin haksahtanut. Se on uusi ohjelmointi korvaamassa vanhaa. Se on toki luultavasti paljon hedelmällisempi ja antoisampi kuin aiempi, mutta totuuden kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.
Totuus ei kuitenkaan sulje pois itsensä kehittämistä. Miten voisikaan.
Totuus on aina riippumaton lopputuloksesta. Ei käydä seminaareissa ollaksemme parempia tai pelosta että jäisi jostain paitsi. Jos sinne tuntuu aidosti hyvältä mennä, sinne menee vain menemisen vuoksi. Vapaudessa mikään ei ole riippuvaista mistään. Ei ole sitten kun.


Ole rehellinen itsellesi jos tuntuu siltä että on hyvä vielä kasvattaa omaa erityisyyttä ja henkilökohtaista menestystä, anna palaa! Tämä on myös tärkeää mielelle, jotta se voi lopulta kyllästyä itseensä.
Minun piti myös keretä saavuttaa unelmiani, ja enemmänkin vain huomatakseni että vaikka elää unelmaansa se ei ole tae onnellisuudesta. Onnellisuus on sisäinen tila ja kokemus.


Henkisyydestä kiinnostuessaan ihmiset usein haluavat päästä eroon henkilökohtaisesta kärsimyksestään, säilyttää jatkuvan sisäisen rauhan ja voida hyvin. Tämä onkin hyvä porkkana monelle. Vapaus ei tule tavoittelemalla, se ei tule yrittämällä. Se ei tule “ tekemällä kaikkea oikein”.

Muistan kun kasvoilleni iski “ En ole korvaamaton”.
Koska ei ole mitään erillistä minää, mikään saavutuksistanikaan ei ole mitenkään henkilökohtainen. Elämä on kokoajan toiminut tämän keho-mieli hahmon kautta.
Erityisyydestä luopuminen voi kirpaista, mutta vain hetken. Erityisyydessä on aina vastakkain asetteluna pelko oman erityisyytensä menettämisestä.
Ei tarvitse kuin selata facebookkia hetken aikaa huomatakseen miten kiivaasti ihmiset hakevat erityisyyttä. Ei tarvitse kuin hetki katsella ympärilleen niin voi huomata miten ihastuneita ihmiset ovat mielellään erityisyyteen ja paremmuuteen. Se on ihan ok. Tässäkään ei ole mitään tuomittavaa, senkin voi hyväksyä. Tämänkään huomaaminen ei tee kenestäkään erityistä tai parempaa. Tottakai me olemme kaikki erilaisia. Mutta emme mitenkään erityisiä. Meillä on erilaisia ominaisuuksia siinä missä jokainen kukkakin on erilainen.
Jos et ole erillinen, et voi olla erityinenkään. Todellisessa minässäsi ei ole mitään omaperäistä, massasta erottuvaa eikä muiden yläpuolelle nostavaa. 
Se on ihme itsessään. Se on jotain niin yksinkertaisen kaunista, tasapainoista ja aina läsnä.

Brainwash

" En odota yllätystä, en pidätä hengitystä, mä aion jättää sen kaiken taakse päin,
Mun pakoni loppuun juostu on" - Kaija Koo

Mieli alkaa lapsesta alkaen ehdollistumaan ties mihin. Syntyy kuvitelmia mikä on oikein,mikä väärin, miten on asianmukaista toimia, miten kuuluu elää. Punainen mökki ja peruna maa, 2,8 lasta ja labradorin noutaja. Toimitko ehdollistumien mukaan vai vapaasti?
Voisi sanoa, että iso osa ihmisistä elää massiivisessa unessa kuin suorittaen elämää. Tällöin elämää ohjaa kuvitelmat, ajatukset ja normit. Voimme toimia hyvin tässä maailmassa, myös hereillä.Havahdu ja herää tutkimaan mistä mitkäkin ajatukset kumpuaa?Joskus pyrin itse elämään kuvitelmieni kunnollista elämää. Se oli kaikkea muuta kuin elämää. Se oli aivopesu enemmänkin :)Oli pelottavaa ja jännittävääkin mm. jättää turvallinen vakituinen työ ja kompromissi ihmissuhteet sekä muut yleiset uskomukset elämästä. Kaiken tuon pelon ja jännityksen keskellä tunsin kuin olisin palannut kotiin, kuin olisin herännyt järjettömästä unesta.

Siinä missä aiemmin olin valittanut ympäristöstä, raskaasta työstä ja vaikka mistä, olinkin nyt vapaa. Ajatukset olivat luoneet kuvitteellisen vankilan. Sen vankilan ovi oli kuitenkin kokoajan auki. Sieltä tarvitsi vain kävellä ulos. Se vaati rohkeutta ja elämään luottamista.Tapahtuiko muutos yhdessä yössä? Ei. Ei kukkakaan puhkea heti istuttamisen jälkeen kauneimpaan kasvuun. Kaikki alkaa siemenestä, joka istutetaan. Sitten sitä kastellaan ja ravitaan ja ehkä välillä kitkeään rikkaruohoja. Sitten sieltä kasvaa kukka. Mieli voi olla kärsimätön, se haluaisi olla jo ratkaisussa, selkeydessä, tai ihan missä tahansa muualla! Luota siihen että olet joka hetki oikeassa paikassa. Elämä on kaikista paras opettaja.
Se kannatti. Vastaavanlaisia tarinoita olen vierestä saanut todistaa jo lukuisia. Mikään ei tee onnellisemmaksi, kun nähdä vapaa ihminen tekemässä sitä mitä sydän oikeaksi kokee, vaikka se miten järjettömältä näyttäisikin. Jokaisen ei tarvitse tehdä mitään isoja ja ihmeellisiä hyppyjä oravan pyörästä. Ei kaikkien tarvitse olla yhtäkkiä elämäntaidon valmentajia ja unelma elämän puolesta puhujia. Tutki rohkeasti sitä mitä elämä haluaa sinulla tehdä?

Mitä tekisit, jos rahalla, muiden mielipiteillä ei olisi mitään väliä? Mikä on vain kivaa?Ole vain rehellinen itsellesi, se riittää.Ole rohkea, katsoessasi uskomusten läpi. Muista että mikään uskomus ei ole totta.
Sanat ja kuvaukset mahdollistavat vuorovaikutuksemme. Toisaalta ne rajaavat jotain jota on mahdotonta kuvata täydellisesti sanoin tai lausein. 
Mieti vaikka puun lehteä. Sanana se on vain lehti. Kokonaisuutena se on ihme.
Sama pätee ihmiselämään. Olet yksi osa ilmenevää elämää, jolle on joskus annettu nimi. Ehkä sinulle on myös kerrottu millainen olet.  “ Sinä olet sporttinen poika”.  “ Menet aina sieltä mistä aita on matalin” “ Olet hyvä matikassa” , “ Et ole koskaan ollut kärsivällinen” , yms.

Ole valmis tutkimaan omaa “ karttaasi” maailmasta, itsestäsi.
Millaisia uskomuksia sinulla on itsestäsi?
Mistä tiedät niiden pitävän paikkansa?
Koska sinulle on kerrottu niin?
Tarkista itse!
Voisiko olla, että “ minä” on vain yksi uskomus muiden joukossa? 

Minä on tarina, joka opitaan.
Meille aletaan lapsesta asti kertomaan erilaisia asioita totuuksina. Kuten vaikka möhkäleelle joka on keskellä päätä annetaan nimeksi nenä, meille annetaan jokin nimi. Tämä on toki hyväkin asia, jotta kommunikointi sujuu helpommin.
Lapsi alkaa samaistumaan nimeensä ja syntyy kokemus siitä että on jokin " raameihin mahtuva yksikkö". Nenä on nenä ja piste. Minä olen minä ja piste. Mieli etsii merkityksiä ja tarkoituksia, alamme vetämään mielessämme tulkintoja x=y tyyliin. Toimin joskus näin = olen siis tälläinen! Joskus oli tälläinen ajatus = Se oli minun ajatukseni joka tarkoittaa xxx. Jos siis tarpeeksi kauan hoetaan hauki on kala hauki on kala hauki on kala, niin hauki alkaa vaikuttamaan kovinkin kalalta .Sama minän suhteen. Minä yrittää kuvata jotain, jota on mahdotonta kuvata. Minä yrittää laittaa raameihin jotain jota ei voi pysäyttää, sillä se liikkuu, muuttuu ja elää kokoajan.

Mitä ihmettä se tarkoittaa? Sitä että Kokemus todellisuudesta ei ole todellisuus itse.
Mikä aiheutaa 99% murheista ja ongelmista? Vääristynyt KOKEMUS.Ei todellisuus. Haasteita ja hankaluuksia meillä on silloin kuin muistelemme mennyttä ja samaistamme itsemme siihen, vastaavasti saatamme tällöin etukäteen pelätä tulevaa ja kuvitella siitä kauhuelokuvia. Vain ajatus voi luoda kartalle eli omaan kokemukseen kärsimystä.
Karttasi koostuu mm. aiemmista kokemuksistasi, arvoistasi, uskomuksistasi , asioista joita olet oppinut mm. kulttuurista, mediasta, ympäriltäsi. Todella moni asia vaikuttaa meihin ilman että edes tiedostamme sitä. Kartta on vain kuvaus todellisuudesta joka vain on. Todellisuus itsessään ei ole hyvää, pahaa, oikeaa, väärää, enempää , vähempää, hyvempää,parempaa. Todellisuus vain on. 

Mitä ihmettä se tarkoittaa? Sitä että Kokemus todellisuudesta ei ole todellisuus itse.
Mikä aiheutaa 99% murheista ja ongelmista? Vääristynyt KOKEMUS.Ei todellisuus. Haasteita ja hankaluuksia meillä on silloin kuin muistelemme mennyttä ja samaistamme itsemme siihen, vastaavasti saatamme tällöin etukäteen pelätä tulevaa ja kuvitella siitä kauhuelokuvia. Vain ajatus voi luoda kartalle eli omaan kokemukseen kärsimystä.
Karttasi koostuu mm. aiemmista kokemuksistasi, arvoistasi, uskomuksistasi , asioista joita olet oppinut mm. kulttuurista, mediasta, ympäriltäsi. Todella moni asia vaikuttaa meihin ilman että edes tiedostamme sitä. Kartta on vain kuvaus todellisuudesta joka vain on. Todellisuus itsessään ei ole hyvää, pahaa, oikeaa, väärää, enempää , vähempää, hyvempää,parempaa. Todellisuus vain on. 
Tietoinen mieli hahmottaa n. 5% siitä mitä todellisuudessa on , joten käsitys itsestä ja elämästä on monella 95% virheellinen, vääristynyt ja pelkkää tulkintaa. Vaikka tämä tässä vaiheessa kuulostaisi vielä ihmeelliseltä tai oudoltakin, jätä se ajatuksena mieleesi. 
Ei kukaan syö tunteisiinsa, vaan kokemukseensa mm. siitä mitä kyseinen ruoka antaa itselle.
Ei tupakkaa polteta koska se rentouttaa, vaan koska joku kuvittelee sen rentouttavan.
Ei kukaan epäonnistu sen vuoksi että olisi surkea vaan koska kuvittelee ettei onnistuisi.
Tietäminen on turhaa, kokeminen ratkaisee.
Kokeminen samaistumatta tarinaan.
Mikä on totta sinun kartallasi ja maailmassasi?

Luota prosessiin. Se käynnissä, koko ajan.

Yksi NLP:n perusperjaatteista on että kartta ei ole maasto.Kuvittele että menet ravintolaan ja luet ruokalistaa. Voit lukea vain kuvauksia ruuasta, mutta ruoka itsessään on ihan muuta kuin kuvaukset siitä. Kuvaukset voivat luoda mieleesi mielikuvia ja kuvitelmia siitä millaista ehkä tuo ruoka mahdollisesti tulee olemaan. Mutta jos haluat tietää miltä omenapiirakka maistuu, et sinä reseptiä syö.

Tuo kaikki on vain tarinaa, johon mieli samaistuu.

Tunne on vain kokemus – ei todellisuus! Joka kerta jos olemme kiukkuisia, väsyneitä, pettyneitä ja niin edelleen, me mielessämme vääristelemme todellisuutta.  
Vain kokemus voi tuottaa turhaa kärsimystä. Mieti tätä seuraavan kerran jos vaikka loukkaannut jollekkin. Mikä kokemuksessasi saa sinut tuntemaan niin?  Ajatus, tunne, johon uskot? Tarina jota mieli kertoo?
Ei pelokas oikeasti hämähäkkiä pelkää, vaan kokemustaan hämähäkistä!
Oletko aivan varma? Niin varma, että laittaisit pääsi pantiksi.

 Jos katsot leffaa johon olet uppoutuneena täysin olet vähän kuin omassa maailmassasi uppoutuneena elokuvaan ja"elät leffan tarinan mukana. Sitten havahdut ja huomaat että se ei olekkaan todellista ja niin jatkat elokuvan katsomista. Katosiko valkokangas oivalluksesta? Muuttuiko olohuone oivalluksesta? Kaikki on ympärillä kuten aiemminkin, kuten silloinkin kun vielä samaistuit elokuvaan.
Mikään oivallus itsessään ei muuta ympäristöä. Moni odottaa ajatusten tai tunteiden katoavan. Minne ihmeeseen ne katoaisivat? Nehän ovat kokoajan tapahtuneet täysin itsestään, vain määrittelemällä niihin voi uppotua ja ruveta pitämään todellisina. Totta on se että ne tapahtuvat.Mutta onko sisältö totta? Oletko aivan varma?

Läsnäolo ei yritä muuttaa mitään väkisin, läsnäolo voi vain huomata ja tarkkailla. Läsnäolo ei tiedä mitään, läsnäololla ei ole vastauksia. Läsnäololla ja aidolla olemisella on kysymyksiä, muttei vastauksia. Läsnäolo ei rantaudu tai tule valmiiksi, vaan se on elämässä, elossa, liikeessä. Ehkä se välillä pysähtyy hetkeksi keräämään voimia, ja jatkaa taas matkaansa ETEENPÄIN.
Kehittyminen tapahtuu kysymällä kysymyksiä, joihin ei ole vastauksia.
Kehittymisellä en nyt tarkoita sitä että " olisi enemmän jotain". 
Mieli on sokea useimmille mahdollisuuksille, se on niin kiireellinen ajatuksissaan. Vapaus näkee loputtomat mahdollisuudet, koska se on avoin. Kaikille.

Hokkus pokkus,vaiko todellisuus?

Kirjoittelin aiemmin hylkäämisen pelosta ja peloista yleensäkkin täällä.

Rakas ystäväni kenet tuolloin mainistin kävi jokunen aika sitten kanssani juttelemassa ja oli suuri ilo saada tänään tälläinen viesti:

"Hei Eevi
Mun hylkäämisen pelko ei oo oireillu sun session jälkee ollenkaan mua ei ahista ja tuntuu kun oisin löytänyt jonkun sisäisen rauhan itsen kanssa.. En tiiä ymmärrätkö mitä tarkotan mut anyway kiiitos Mä kävin kaks vuotta terapiassa missä sivuttiin myös tätä ongelmaa muutaman muun problematiikan lisäksi ja siis muihin vaivoihin sain apuja sieltä mutten koskaan tähän. En voi uskoa tätä todeksi!"

Tämä on onneksi jotain, mihin ihan jokainen pystyy ja kykenee! Ei se vaadi terapiaa, ei se vaadi vuosien itsetutkiskelua. Tässä tapauksessa se vaati lähinnä muutaman vanhan ehdollistuman " purkamista" , ajattelun ja tunteisiin samaistumisen " läpi näkemistä".
Ei hokkus pokkusta. Tunteen hyväksymistä, tunnekuonan vapauttamisen ja aidon kohtaamisen. Ei työnnetä mitään pois, ei takerruta.

Mikä on sinulle tärkeää? En tarkoita nyt sitä mikä olisi ihan kiva juttu, vaan mikä on niin jäätävän polttavan tärkeää, että et kykene tukahduttamaan tuota tarvetta?Pelko vai vapaus? Kysy tämä kysymys tarpeen mukaan itseltäsi vaikka satoja kertoja. Erityisesti niissä " haastavimmissa" hetkissä. Muutos tapahtuu helpoiten silloin, kun se ei enää voi olla tapahtumatta.

Unohda tulevaisuuden unelmat tai saavuttaminen, vaan keskity tähän kyseiseen hetkeen, joka sinulla on nyt käsilläsi? Mikä on nyt tärkeintä? Pelko vai vapaus?

Kuvittele esimerkiksi ristiriita tilanne toisen henkilön kanssa. Onko juuri sillä hetkellä tärkeämpää että todistat olevasi oikeassa/ varot puhumasta suoraan jottet joutuisi häpeämään/ joku muu pelosta kumpuva toiminta vai se että hyväksyt sen hetken, sekä toisen henkilön täydellisesti? Mitä vapaus tekee tässä tilanteessa? Vapaus ei tarkoita ettei koskaan kohtaisi ristiriita tilateita tai haasteita, vaan päin vastoin. Jossain kohdin usein jopa muuttuu mahdottomaksi toimia vapautta vastaan. On mahdotonta enää olla epärehellinen elämälle.Se voi olla hämmentävääkin, sillä vielä iso osa ympärillä olevistamme ihmisistä ovat tottuneet mm. siihen että vältämme viimeiseen asti olemasta erimieltä, tai vältämme viimeiseen asti katsomasta peiliin. 

Vaatii siis rohkeutta, päättäväisyyttä ja raudan lujaa tahtoa olla todella rehellinen sen suhteen mikä todella on sinulle tärkeää.
Olet joka hetki juuri oikeassa paikassa juuri oikeaan aikaan.
Tärkeintä on olla rehellinen itselleen. Unohda mielikuvat ja ajatukset siitä miten tulisi olla. Myös kaikki ajatukset ja kuvitelmat vaikkapa henkisyydestä ja sen tavoittelusta. Jos aidosti ja todellisuudessa koet haluavasi vielä tavoitella henkilökohtaista menestystä, tee se! Siinä ei ole mitään väärää tai pahaa. Muista kuitenkin, että se palo joka sisälläsi on , ei täyty niin pitkään kuin koet olevasi jotenkin erillinen muusta elämästä ja etsit onnea tai helpotusta ulkoa päin.
Mistä tunnista parhaiten egon? Se jahtaa onnellisuutta ja hyvinvointia. Mitä ihmeellisimmistä asioista.
Joku jahtaa sitä henkisyydestä, joku urheilusta, joku harrastuksista, joku työstä, joku alkoholista, joku ihmissuhteista tai jostain muusta. Ihan sama mistä. Kuvitelmissa tällöin jostain muualta voi tulla täyttymys.
Tämä on mailman yksinkertaisin todeta, ja lopulta myös yksinkertaista kokea.
Aito onnellisuus vain on. Ilman mitään syytä. 

Ego haluaa enemmän kuin mitään olla elossa tai erityinen. Itselläni tämä on ilmennyt mm. vahvana haluna viedä tätä ymmärrystä eteenpäin. Helposti ajattelisi, että sehän on hyvä asia, mutta tunnistan kyllä mikä halu lähtee pelosta ja mikä vapaudesta. Ja mitä kukaan on sanomaan mikä on “ oikea tai väärä tietämys”?
Jostan syystä näyttää siltä, että kaikki tapahtuu omalla painollaan, ilman minuakin. Monet kerrat olen tuntenut raastavaa halua tehdä jotain, pönkittää “ tietäjä” ja “ auttaja” egoani, mutta tunnistettuani tuon olen jättänyt niin tekemättä. Ei tässä ole kyse minusta.Mieli haluaisi omia oivalluksia ja hahmottaa tätä joksikin tietämykseksi, joka jo itsessään on mahdoton tehtävä. Valitsen tällöin taas vapauden. Joskus huomasin tämän vasta jälkeen päin. Sekin on ihan ok. Tällöin syytökset tai sättimiset eivät auta, vaan taas kerran sen hyväksyminen mikä on totta.  

On ollut suuri helpotus voida puhua tästä kaikesta rehellisesti mieheni kanssa. Voi sanoa suoraan vaikka että “ tänään olen vähän kiukkuinen enkä edes tiedä miksi”.
Ja kohta jo naurattaa. Voi sanoa suoraan vaikka senkin että nyt huomaa vanhojen käytösmallien ja ajautuskuvioiden yrittävän nousta. Istu niiden kanssa vaikka kymmenen minuuttia, määrittelemättä tai lähtemättä ajatuksen tarinaan mukaan.Ole ja hyväksy vain.
Mielenrauhaa ei tarvitse etsiä. Se on mukanasi ja matkassasi kokoajan. On turha odottaa valaistumista, vapautumista tai onnellisuutta joskus tule tulevaisuudessa. Todellisuus on juuri nyt, ja juuri nyt voit olla totuudellinen. Lisäämättä tai poistamatta todellisuudesta mitääån.

Meidät ehdollistetaan usein lapsesta asti jahtaamaan onnea ja menestystä. Kuvittelu siitä, että pitäisi saavuttaa jotain tiloja tai kokemuksia ennenkuin voi olla onnellinen on isoimpia syitä turhalle kärsimykselle.
Mitä voi tästä hetkestä puuttua? Se on sitä mitä se on. Vain odotukset ja kuvitelmat voivat viedä tästä hetkestä sen aidon hohdon pois.
Tämä näkyy usein myös ihmissuhteissa. Eräs tuttuni oli unelmoinut parisuhteen kuuluvan olla tietynlaista. Käydään yhdessä kävelyillä, saunassa ja toinen puhuu hänelle tietyllä tavalla ja niin edelleen. Ihania asioita. Mutta olemalla kiinni kuvitelmissaan, hänen oli vaikea ottaa suhde vastaan sellaisenaan kuin se oli oikeasti. Toista osa-puolta oli haastava kohdata sellaisena kuin hän aidosti oli, koska mieli oli niin kiinnittynyt unelmiin. Yhteisistä hetkistä meni äkkiä aitous, kun mieli jo suunniteli “ millainen on täydellinen koti-ilta” . Eikö iltaa voisi ottaa vastaan sellaisenaan kuin se ilmenee, odotuksitta?

Sponttaanius on luonnollista, ihanaa ja voit vain voittaa ja yllättyä. Voit ottaa todellisuuden vastaan ilman odotuksia, ilman kiinni oloa mistään lopputuloksista. Sponttaanius ei tarkoita vastuuttomuutta, tai sitä että toimisi hallitsemattomasti. Enemmänkin sponttaanius on sitä, että tekee elämälle tilaa. Jos elämä on suunniteltu jo päässä etukäteen, ei ihme että alkaa jossain kohdin turhauttamaan ja tylsistyttämään. Tylsistyminenkin on osa egon luonnetta. Jos olet todella hereillä, voit todella , joka hetki nähdä miten ihmeellistä kaikki on.
Kun päästää irti lopputuloksesta ja tavoittelusta, ihmeitä alkaa tapahtumaan. Myös niinsanotun heräämisen suhteen. Kun päästää irti siitä uskomuksesta, että olisi jotain löydettävää tai etsittävää löytää tämän hetken. Mieli on kuitenkin vahva, ja toimii edelleen niinkuin aina ennenkin. Monilla on sadun omaisia kuvitelmia mm. siitä että havahduttuaan kaikki ajattelu lakkaisi ja elämä olisi ihanaa, autuasta aina vaan.
Ajattelua ja tunteita on edelleen, mutta näet ja tunnet myös selkeästi miten mieli toimii. Kuten jo sanottu, herääminen ei ole minkään loppu taikka valmistuminen.
Sitä voisi kuvata yhtä arkiseksi asiaksi kuin se että olit katsomassa elokuvaa, jonka juoneen ja tapahtumiin olit uppoutunut syvästi. Sitten havahdut ja muistat että kyseessä olikin vain elokuva, ei mitään sen ihmeellisempää. Ei enkelparvien laulua, ei ikuista rakkauden liekin valoa tai lootus asennossa istuvia munkkeja. Vain valkokangas.