Hokkus pokkus,vaiko todellisuus?

Kirjoittelin aiemmin hylkäämisen pelosta ja peloista yleensäkkin täällä.

Rakas ystäväni kenet tuolloin mainistin kävi jokunen aika sitten kanssani juttelemassa ja oli suuri ilo saada tänään tälläinen viesti:

"Hei Eevi
Mun hylkäämisen pelko ei oo oireillu sun session jälkee ollenkaan mua ei ahista ja tuntuu kun oisin löytänyt jonkun sisäisen rauhan itsen kanssa.. En tiiä ymmärrätkö mitä tarkotan mut anyway kiiitos Mä kävin kaks vuotta terapiassa missä sivuttiin myös tätä ongelmaa muutaman muun problematiikan lisäksi ja siis muihin vaivoihin sain apuja sieltä mutten koskaan tähän. En voi uskoa tätä todeksi!"

Tämä on onneksi jotain, mihin ihan jokainen pystyy ja kykenee! Ei se vaadi terapiaa, ei se vaadi vuosien itsetutkiskelua. Tässä tapauksessa se vaati lähinnä muutaman vanhan ehdollistuman " purkamista" , ajattelun ja tunteisiin samaistumisen " läpi näkemistä".
Ei hokkus pokkusta. Tunteen hyväksymistä, tunnekuonan vapauttamisen ja aidon kohtaamisen. Ei työnnetä mitään pois, ei takerruta.

Mikä on sinulle tärkeää? En tarkoita nyt sitä mikä olisi ihan kiva juttu, vaan mikä on niin jäätävän polttavan tärkeää, että et kykene tukahduttamaan tuota tarvetta?Pelko vai vapaus? Kysy tämä kysymys tarpeen mukaan itseltäsi vaikka satoja kertoja. Erityisesti niissä " haastavimmissa" hetkissä. Muutos tapahtuu helpoiten silloin, kun se ei enää voi olla tapahtumatta.

Unohda tulevaisuuden unelmat tai saavuttaminen, vaan keskity tähän kyseiseen hetkeen, joka sinulla on nyt käsilläsi? Mikä on nyt tärkeintä? Pelko vai vapaus?

Kuvittele esimerkiksi ristiriita tilanne toisen henkilön kanssa. Onko juuri sillä hetkellä tärkeämpää että todistat olevasi oikeassa/ varot puhumasta suoraan jottet joutuisi häpeämään/ joku muu pelosta kumpuva toiminta vai se että hyväksyt sen hetken, sekä toisen henkilön täydellisesti? Mitä vapaus tekee tässä tilanteessa? Vapaus ei tarkoita ettei koskaan kohtaisi ristiriita tilateita tai haasteita, vaan päin vastoin. Jossain kohdin usein jopa muuttuu mahdottomaksi toimia vapautta vastaan. On mahdotonta enää olla epärehellinen elämälle.Se voi olla hämmentävääkin, sillä vielä iso osa ympärillä olevistamme ihmisistä ovat tottuneet mm. siihen että vältämme viimeiseen asti olemasta erimieltä, tai vältämme viimeiseen asti katsomasta peiliin. 

Vaatii siis rohkeutta, päättäväisyyttä ja raudan lujaa tahtoa olla todella rehellinen sen suhteen mikä todella on sinulle tärkeää.
Olet joka hetki juuri oikeassa paikassa juuri oikeaan aikaan.
Tärkeintä on olla rehellinen itselleen. Unohda mielikuvat ja ajatukset siitä miten tulisi olla. Myös kaikki ajatukset ja kuvitelmat vaikkapa henkisyydestä ja sen tavoittelusta. Jos aidosti ja todellisuudessa koet haluavasi vielä tavoitella henkilökohtaista menestystä, tee se! Siinä ei ole mitään väärää tai pahaa. Muista kuitenkin, että se palo joka sisälläsi on , ei täyty niin pitkään kuin koet olevasi jotenkin erillinen muusta elämästä ja etsit onnea tai helpotusta ulkoa päin.
Mistä tunnista parhaiten egon? Se jahtaa onnellisuutta ja hyvinvointia. Mitä ihmeellisimmistä asioista.
Joku jahtaa sitä henkisyydestä, joku urheilusta, joku harrastuksista, joku työstä, joku alkoholista, joku ihmissuhteista tai jostain muusta. Ihan sama mistä. Kuvitelmissa tällöin jostain muualta voi tulla täyttymys.
Tämä on mailman yksinkertaisin todeta, ja lopulta myös yksinkertaista kokea.
Aito onnellisuus vain on. Ilman mitään syytä. 

Ego haluaa enemmän kuin mitään olla elossa tai erityinen. Itselläni tämä on ilmennyt mm. vahvana haluna viedä tätä ymmärrystä eteenpäin. Helposti ajattelisi, että sehän on hyvä asia, mutta tunnistan kyllä mikä halu lähtee pelosta ja mikä vapaudesta. Ja mitä kukaan on sanomaan mikä on “ oikea tai väärä tietämys”?
Jostan syystä näyttää siltä, että kaikki tapahtuu omalla painollaan, ilman minuakin. Monet kerrat olen tuntenut raastavaa halua tehdä jotain, pönkittää “ tietäjä” ja “ auttaja” egoani, mutta tunnistettuani tuon olen jättänyt niin tekemättä. Ei tässä ole kyse minusta.Mieli haluaisi omia oivalluksia ja hahmottaa tätä joksikin tietämykseksi, joka jo itsessään on mahdoton tehtävä. Valitsen tällöin taas vapauden. Joskus huomasin tämän vasta jälkeen päin. Sekin on ihan ok. Tällöin syytökset tai sättimiset eivät auta, vaan taas kerran sen hyväksyminen mikä on totta.  

On ollut suuri helpotus voida puhua tästä kaikesta rehellisesti mieheni kanssa. Voi sanoa suoraan vaikka että “ tänään olen vähän kiukkuinen enkä edes tiedä miksi”.
Ja kohta jo naurattaa. Voi sanoa suoraan vaikka senkin että nyt huomaa vanhojen käytösmallien ja ajautuskuvioiden yrittävän nousta. Istu niiden kanssa vaikka kymmenen minuuttia, määrittelemättä tai lähtemättä ajatuksen tarinaan mukaan.Ole ja hyväksy vain.
Mielenrauhaa ei tarvitse etsiä. Se on mukanasi ja matkassasi kokoajan. On turha odottaa valaistumista, vapautumista tai onnellisuutta joskus tule tulevaisuudessa. Todellisuus on juuri nyt, ja juuri nyt voit olla totuudellinen. Lisäämättä tai poistamatta todellisuudesta mitääån.

Meidät ehdollistetaan usein lapsesta asti jahtaamaan onnea ja menestystä. Kuvittelu siitä, että pitäisi saavuttaa jotain tiloja tai kokemuksia ennenkuin voi olla onnellinen on isoimpia syitä turhalle kärsimykselle.
Mitä voi tästä hetkestä puuttua? Se on sitä mitä se on. Vain odotukset ja kuvitelmat voivat viedä tästä hetkestä sen aidon hohdon pois.
Tämä näkyy usein myös ihmissuhteissa. Eräs tuttuni oli unelmoinut parisuhteen kuuluvan olla tietynlaista. Käydään yhdessä kävelyillä, saunassa ja toinen puhuu hänelle tietyllä tavalla ja niin edelleen. Ihania asioita. Mutta olemalla kiinni kuvitelmissaan, hänen oli vaikea ottaa suhde vastaan sellaisenaan kuin se oli oikeasti. Toista osa-puolta oli haastava kohdata sellaisena kuin hän aidosti oli, koska mieli oli niin kiinnittynyt unelmiin. Yhteisistä hetkistä meni äkkiä aitous, kun mieli jo suunniteli “ millainen on täydellinen koti-ilta” . Eikö iltaa voisi ottaa vastaan sellaisenaan kuin se ilmenee, odotuksitta?

Sponttaanius on luonnollista, ihanaa ja voit vain voittaa ja yllättyä. Voit ottaa todellisuuden vastaan ilman odotuksia, ilman kiinni oloa mistään lopputuloksista. Sponttaanius ei tarkoita vastuuttomuutta, tai sitä että toimisi hallitsemattomasti. Enemmänkin sponttaanius on sitä, että tekee elämälle tilaa. Jos elämä on suunniteltu jo päässä etukäteen, ei ihme että alkaa jossain kohdin turhauttamaan ja tylsistyttämään. Tylsistyminenkin on osa egon luonnetta. Jos olet todella hereillä, voit todella , joka hetki nähdä miten ihmeellistä kaikki on.
Kun päästää irti lopputuloksesta ja tavoittelusta, ihmeitä alkaa tapahtumaan. Myös niinsanotun heräämisen suhteen. Kun päästää irti siitä uskomuksesta, että olisi jotain löydettävää tai etsittävää löytää tämän hetken. Mieli on kuitenkin vahva, ja toimii edelleen niinkuin aina ennenkin. Monilla on sadun omaisia kuvitelmia mm. siitä että havahduttuaan kaikki ajattelu lakkaisi ja elämä olisi ihanaa, autuasta aina vaan.
Ajattelua ja tunteita on edelleen, mutta näet ja tunnet myös selkeästi miten mieli toimii. Kuten jo sanottu, herääminen ei ole minkään loppu taikka valmistuminen.
Sitä voisi kuvata yhtä arkiseksi asiaksi kuin se että olit katsomassa elokuvaa, jonka juoneen ja tapahtumiin olit uppoutunut syvästi. Sitten havahdut ja muistat että kyseessä olikin vain elokuva, ei mitään sen ihmeellisempää. Ei enkelparvien laulua, ei ikuista rakkauden liekin valoa tai lootus asennossa istuvia munkkeja. Vain valkokangas.