Jokainen meistä on varmasti elämässä kerennyt haluta jotain. Eikö usein tunnukkin hyvältä , kun saa sen mitä on halunnut? Mieli oppii assosioimaan hyvät tunteet ja saavuttamisen keskenään.
Unohtuu usein se tosi seikka, että saatuamme sen mitä olemme halunneet, " tyydytys" ja hyvä olo kestää vain hetken. Ehkä 10 minuuttia, ehkä päivän, jopa kaksi. Tulee uutta haluttavaa.
Sitä voi haluta materiaa, saavutuksia, menestystä, viihdykettä, ihan mitä tahansa. Parempaa kuntoa, uutta teeveetä , myös henkistä "menetystä" ja elämyksiä. Parempaa kuntoa, uutta teeveetä , Mielelle ei riitä mikää, sille on aina jotain enemmän, syvempää, parempaa, hohdokkaampaa, laadukkampaa ja lisää tähän kaikki muutkin superlatiivit mitä ikinä keksitkään.
Haluamisessa ei ole mitään pahaa, miten voisi olla. Mutta tarvitseeko jokaista haluaan lähteä jahtaamaan ja täyttämään? Sekin on haluamista, ettei halua haluta mitään. Se ehkä kuulostaa jotenkin " hienommalta" halulta, mutta onko se rehellistä. Senkus haluat! Ei se ole kuin ajatus :)
Ei ajatus tee kenestäkään syntistä tai synnitöntäkään. Mielen luonteeseen kuuluu joko pelätä menettää se mitä on, tai haluta jotain jota se kuvittelee itseltä puuttuvan.
"Tänään satun olemaan täällä - Huomenna jossakin toisessa paikassa. Minä kuljen kulkemistani, ja kun löydän hauskan paikan, pystytän telttani ja soitan huuliharppua.-Nuuskamuikkunen
Täällä kirjoitin aiemmin " pelko haluamisesta" ja Haluamisesta: lue täältä.
Kirjoitan tästä nyt uudelleen koska aihe on tällä hetkellä ja juuri nyt läsnä.
Viimeiset pari viikkoa ovat ovat olleet täällä päässä melkoisia. Vanhaa poistuu, tulee tietoiseksi monenmoisesta uskomuksesta joita on matkassaan kanniskellut. Yksi oli niin perustavan laatuinen, niin todentuntuinen, että se oli täysin jäänyt tarkastamatta ja katsomatta sen taakse. Tästä varmasti joskus vielä lisää. En osaa löytää tähän muita sanoja kuin, kuin oivallus siitä että itseä ei todellakaan ole. Se on tuntunut todelta, onhan täällä tämä keho, ja olenhan vuosia kuullut tarinaa johon on sitten tullut samaituttua. Etsi itseäsi. Mistä sen voi löytää? Tunne itsesi? Miten voit koskettaa jotain joka on vain ajatuksissa? Etsi joulupukkia. Tai kosketa joulupukkia :) Elämä on kaunista. Elämä on haurasta.
Ajatukset ja mieli juuri haluasi olla. Elämä tapahtuu kyllä, ja voi että se elämä onkin ihmeellistä ja aitoa. Mutta se kaikki tapahtuu ilman tätä tarinaa minusta. En osaa pukea sanoiksi tätä kaikkea vielä.
Kun uskomus siitä että on joku erillinen itse katoaa on kaikki toisin. Kaikki on kuten ennenkin, mutta kaikki on toisin. Ajatuksia on edelleen, tunteita on edelleen- ne eivät vain ole enää mitenkään henkilökohtaisia! Mieli vastustelee moista muutosta, nousee epäilyä ja tarvetta tarttua kiinni johonkin.
Anna minun tietää edes jotain, se huutaa! On kai joku totuus josta voin napata kiinni ja nojata?
Kokemusta ei voi tietää. Aihetta voi spekuloida maailman ääriin, mutta se on monen läsnä olevan hetken hukkaan heittoa, jos voi kirjaimmellisesti KOKEA. Mitä tässä ja nyt on aivan varmasti?
Aistimuksia. Mitä kaikki muu on? Tulkintaa, ajattelua, kuvittelua, tarinaaa.
Voi opetella ulkoa vaikka mitä henkiseltä kuulostavia värssyjä ymmärtämättä niistä mitään.
Ymmärrys on aina vain tulkintaa. Ymmärtäminen voi jossain kohdin olla tärkeää, ymmärrys tulee aina sen hetkisestä tilasta käsin. Kun ymmärsin sen, ettei ole mitään minää, mikä voisi ymmärtää tätä kaikkea, hämmästyin. Ajatuksissa on helppo luoda mielikuvia ja uskomuksia siitä millaista vaikkapa valaistumisen " kuuluisi" olla. Nyt koko sana lähinnä naurattaa! Ei ole mitään valaistumista :) Se on sanana helposti hyvinkin harhaanjohtava. Kuten nyt sanat yleensäkkin. Tulkinta ja totuus ovat kaksi eri asiaa. Kuinka helposti ne tuleekaan sotkettua keskenään. Kartta ei ole maasto ja sitä rataa.
Hyvänen aika ja aika hyvä miten kaunista käsitteiden takana on.
Mieli on silti olemassa, vaikkei totta olekkaan. Ja sehän nyt kapinoi. Se keksii juuri nyt vaikka mitä haluamista. Halutkoon, en nyt jaksa lähteä sen leikkeihin mukaan.
Tunnen selkeän eron kehossani " pelko halulla" ja elämän halulla. Kun elämä haluaa jotain tapahtuvan se vain tapahtuu. Se ei vaadi analysointia, puhki miettimistä tai pakottamista. Se ei vaadi muuta, kuin että keho saa toimia sille työvälineenä. Kaikki virtaa flown lailla, vaivattomasti.
Se tila ei ole juuri nyt päällä :) Mutta sekin on ihan ookoo. Tätä ei ole tarvetta muuttaa mitenkään. Tämäkin on osa elämän virtausta. Nyt poistuu jotain vanhaa. Kurkkua kuristaa.Sisällä huutaa tarve olla rehellinen. Mieli haluaa haluta. Nyt huomaa selkeästi mielen toimintaa ja miten se koittaa kietoa mukaansa.
Ensin on tunne tai ajatus, tässä tapauksessa puristava tunne kurkussa. Mieli ja ajatukset määrittelevättuon tunteen " ikäväksi" ja alkavat etsiä sille syytä. Tällä kertaa se johti seuraavaan ajatukseen " Olen riittämätön". ( En nyt käy spekuloimaan tuota lausetta sen tarkemmin, vaikka mieli tekisi...). Tuo ajatus helposti alkaisi luuppaamaan kohti seuraavia ajatuksia ja tunteita, mutta nyt ei käynytkään niin. Ajatukset ovat totta vain siinä määrin, että ne tapahtuvat. Kuka ajattelee ajatukset?
Koitin etsiä taas kerran avoimesti sitä erillistä yksikköä, joka tuon ajatuksen ajatteli, enkä löytänyt taaskaan. Se ajatus vain tuli. Ja sitten se jo meni. Sen huomaaminen riitti. Ei ole ketään ajattelijaa, ketä voit osoittaa olevan vastuussa ajatuksesta. Kiehtovaa, hienoa! Rationaaliselle mielelle puuduttavaa, kun se ei löydä järkeilemällä selitystä. Tunteen kokeminen riitti. Onni on vapaa kokeminen!
Ei siitä tarvitse pyrkiä eroon, se on taas lisää haluamista. Haluan tämä hetken, kaikilla mausteilla kiitos :) Tunne ja ajatus olivat kuin pieniä pelokkaita lapsia jotka pelkäsivät pimeää. Ei niihin sen vakavammin tarvitse suhtautua.Kirjoittaminen tekee hyvää. Suosittelen jokaiselle! Pyrkimättä mihinkään, katsoen vain mitä tapahtuu , kun sormet päätyvät näppäimistölle.
It's like 10 000 spoons, when all you need is a knife. - Alanis Morissette.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti