Yhtäkkiä vastaan tulee tämä ystävä jota en pitkään aikaan ollut nähnyt, jolle sattui maistumaan tee :)
En jaksa enää turhanpäiväistä jauhantaa, ja vaikka tykkäänkin ihmisistä ihan hirmuisesti, niin lässytystä ja feikkiä keskustelua en enää jaksa. Ja oh noes, miten taitava lässyttäjä olen itse joskus ollut, eihän siinä.Nykyään tykkään enempi lihat tiskiin meiningistä. Puhutaan suoraan, tai ollaan puhumatta.
Itsellä oli joskus syvään juurtunut hymisijän malli. Olin tottunut ajatukseen että minusta pitäisi jäädä iloinen ja positiivinen kuva muille. Ja uskoin itsekkin tähän kuvaan. Olin tottunut siihen että välttelin muka kiusallisia hiljaisuuksia hölöttämällä edes jotain. Kohteliaan ja kiltin tytön pokerinaama piti hyvin. En itsekkään tajunnut että hiljaisuutta ja "vain olemista" välttämällä pidin omaa "imagoani" itsestäni yllä, tiedostamattani asiaa sen kummemmin. Aikansa kutakin.
Eilen näkemäni ystävä kertoi lähes heti olevansa vittuuntunut. Kaikki on hyvin, mutta sattui niin perkeleesti. Ihmissuhteet liittyivät kuvioihin.Tulimme jutelleeksi mm. siitä miten paljon helpompaa on kokea ihan jokainen tunne kuin koittaa taistella vastaan. Helposti sanottu, eikö? Koe vaan tunteet ja that's it. Veikkaanpa, että aika monelle mesitä on ohjelmoitunut uskomus että vaan tietyntyyliset tunteet on ok. Useimpia meistä on hyssytelty kun olemme surreet, kiukkuttelu on turhaa, ja niin edelleen. Tässä tulee helposti vedettyä mielensyövereissä johtopäätöksiä, että vaan jotkut tunteet olisi " hyviä" ja jotkut "huonoja".Itse olen mm. surun, pettymyksen tai jonkun muun häpeälliseksi kuvittelemani tunteen kanssa lähtenyt karkuun. Lapsena menin vessaan piiloon, ja myöhemmin olen vaan lähtenyt pois.
En tarkoita, että minun olisi pitänyt ottaa vastaan jotain lohdutusta, tai neuvoja, tai tukea. Sellaista itseasiassa en juuri ole halunnut. Olisin vaan voinut kokea sen tunteen, ja antaa mennä pois. Nimeämättä mitenkään. Koittamatta miettiä sille mitään syytä, tai pelastusta, ratkaisua. Kokenut vaan ja antanut olla.
Viime viikolla olin fyysisesti aika puhki. En jaksa selittää tarkemmin kuin että kilpirauhasen vajaatoimintani pääsi iskemään oikeen tomerasti turpaan, ja se vei voimat.Alkuun koitin kiukutella sitä vastaan. Ei saa tuntua tältä! Haluan olla taas energinen ja virkeä! Koitin ns. toimia olosta huolimatta ja siirtää sen sivuun. Pystyin parantamaan oloani ja virkeys tasojani "spinning feelings" nimisellä tekniikalla hetkeksi, mutta jouduin lopulta myöntämään olevani poikki ja tarvitsevani lepoa.
Muuta päivä meni sen , mikä oli totta vastaantaisteluun. Kun viimein annoin luvan sille ololle, niin kas vain sanoi kasvain ja energiaa olennaiseen hetkeen vapautui paljon. En tarkoita luovuttamista, en tarkoita " sairaudelle antautumista" , vaan ottamalla kokemani asiat niin kuin ne oli.
Huomasin konkreettisesti noina muutamana päivänä jolloin taistelin oloani vastaan miten se vei keskittymiskykyni ja läsnäoloni. Olin yhtäkkiä kuin haamu itsestäni. Siinä vasta huomasikin mielen taipumuksen heittää "paskaa pesään" väsyneenä. En ole varmaan vuosiin mielessäni haukkunut itseäni niin paljon , kuin noina kahtena päivänä :D Onneksi en ota ajatuksiani vakavasti, useimmiten. Oloani kontorolloimalla se ei helpottanutkaan, vaan paheni. Huomasin noina päivinä miten olenkaan pelännyt sitä etten hallitse itseäni. Jos en jaksakkaan puuhata ja "saada aikaan" , minut hylätään ja joudun vähintään katuojaan nuolemaan Lasolin makuisia haavojani. Mieti miten moni meistä on tottunut saamaan kiitosta vaan tekemisestä ja aikaansaamisesta?
Loppu viimein,en usko että mikään täällä on sattumaa. Tarvitsin jälleen kokemuksen siitä, että se elämä kyllä jumaliste tapahtuu silti, vaikken koittaisi hölmöillä uskomusjärjestelmilläni pitää sitä hallinnassa :)
Ystäväni puhui eilen samaa. Hän oli vältellyt omien puoliensa pitämistä viimeiseen asti. Ettei vaan joutuisi satuttamaan ketään.Ettei vaan joutuisi kestämään sellaista sekunttia, että joku ajattelisi jotain muuta kuin" hyvää". Hän tajusi, että tuo kokemus oli vain odottanut itseään. Jos ei itse ymmärrä , niin elämä tuo ne opit kyllä eteen.Sitä voi kutsua kohtaloksi, naiviksi ajatteluksi tai ihan miksi tahansa. Näin olen vain tuhansia kertoja huomannut omassa elämässäni.
Moni on ehkä kuullut lauseen " varo mitä haluat, voit vaikka saada sen". Voisin ajatella enemmänkin näin " Saan sen minkä tarvitsen". Ja se ei ole hyvää eikä pahaa, oikein eikä väärin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti