Joka päivä huomaa miten vähän lopulta elämässä tietää, sen vuoksi onkin tuntunt hassulta kirjoittaa mistään. Olenko varma että haluan todella kirjoittaa juuri noin? Mistä tiedän sen?
Tässä elämässä oeln kerännyt tietämättäni lukuisan määrän uskomuksia ja järjestelmiä mieleeni- joiden mukaan olen automaatiolla toiminut ja ajatellut. " Minun moraalini, minun arvoni, minun tapani , ja niin edelleen". Ne ovat kuitenkin kaikki vain opittuja malleja. Eivätkä mitenkään minun, kuten joskus kuvittelin.
Ennen kaikkea koen nyt oppivani pois asioista ja ajatuksista, jotka ovat olleet minulle " itsestäänselvyyksiä". Onnellisuus ei ole tähtihetkiä elämässä vaan onnellinen on se joka kykenee muuttumaan virrassa. En osaa selittää mitä tällä tarkoitan, enkä edes pyri siihen. Kaiken voi käsittää väärin. Mikä lopulta on edes totta? Sanat on hataria keinoja koittaa ilmaista jotain, joka vääristyy ja muuttaa muotoaan väkisinkin kun se juuri koitetaan laittaa johonkin muotoon.
Jokunen viikko sitten koin hetken surua ajattelin erästä minulle tärkeää henkilöä, ja sitä miten hän mielestäni jäi vaille elämän ihania asioita tarkertumalla tiettyihin menneisyyden haamuihin.
Koitin aikoinaan n. vuoden "pelastaa" tätä henkilöä. Koitin keittiöpsykologiaa, koitin "järjen" puhumista, ymmärtämistä, terapiaan ohjaamista, paasausta siitä miten vapauttavaa anteeksi anto on, ja niin edelleen.
Mitä veikkaat onnistuinko auttamaan? En.
On harhaa kuvitella että varsinaisesti pystyisi ketään auttamaan. Tässä lauseessa on iso ristiriita, jonka tiedostan, "autanhan" itsekkin työkseni ihmisiä.
Ensinnäkin, jos kuvittelen voivani jotenkin hallita koko elämää ( hehee, sitä on yritetty ;)) , menen melkoiseen ansaan. Voimme hyvin paljon vaikuttaa itseemme, tehdä valintoja ja niin edelleen, mutta elämään meillä ei ole käsiksi käymistä. Eikä varsinkaan toisten ihmisten elämään.
Mitä enemmän yritin auttaa ja oma mieleni oli kiinni siinä, sen enempi tilanne oli jumissa. En kestänyt nähdä toisen henkistä stressiä ja ahdistusta. Nyt ymmärrän, että missään tunteessa ei ole mitään pahaa. Sekin on hurjasti sanottu. Ihminen kuitenkin rakastaa samankaltaisuutta ja tuttuutta, vaikka se tuottaisikin kärsimystä. Se ei käy järkeen, eikä tarvitsekkaan. Se on sitä, miten aivot toimivat. Mieti jotain kertaa jolloin olet itse tehnyt jonkun itsellesi ison muutoksen, oivalluksen, tms? Veikkaampa, että sitä ennen olet ollut joko turhautunut, jopa ahdistunut, tms.?
Tunteet parhaimmillaan vievät meitä eteenpäin. Tunne voi myös sokaista ajattelua ja siinä kohdassa voikin olla hyvä osata vaikuttaa mm. omaan ajatteluun, uskomuksiin, mielikuviin ja ylipätään tiedostaa ne.
Todellisuus on melko koruton. Tai se on koruton. Joka kerta, jos kokee kärsimystä, surua, tms. on lisännyt mielessään todellisuuteen jotain. Olkoon se ajatus, mielikuva, uskomus. Mieli ei tykkää olla tässä ja nyt, jossa on käytännössä aina kaikki hyvin, niin pitkään kun ei ole tiikeri kimpussa.
Egon mielestä jonkun asian pitäisi olla paremmin, jotain pitäisi olla enemmän. Ego voi kieriä menneessä, ja luulla että se määrittää jotenkin. Ei se määritä, sitä joka osaa muuttua ja elää.
Tämä henkilö, jota joskus koitin "parantaa", ei ole mitenkään rikki. Minun mielikuvani hänestä ensinnäkin perustui menneisyyteen, ajanjaksoon elämässä, jolloin hän oppi henkisesti ehkä eniten.
Tämä oli minulle iso oivallus. Miksi kokisin surua jostain, jota hän joskus koki? Sehän meni jo!
Mieti miten paljon määrittelemme henkilöitä vain MUISTOJEMME persuteella. Se pitäisi kieltää lailla.
Ihminen ei ole ajatuksensa, tunteensa, eikä toimintansa.
On ymmärrettävä että toimiakseen energia tehokkaasti aivot väkisinkin yleistävät asiota, vääristävät todellisuutta ja niin edelleen. On meidän vapaa tahtomme päättää itse mitä pidämme totena. Hyvä keino aloittaa voikin olla huomioimalla vaan millaisia mielleyhtymiä on mielessään tehnyt. Mistä tiedät sen? Mistä olet oppinut sen?
Enää en yritä tietää tai etsiä keinoja hyvinvointiin tai onnellisuudesta, vaan enemmänkin tutkin sen loputonta maastoa, jonne ei mahdu hyvä taikka paha, oikea taikka väärä. Elämä tapahtuu ilman että sitä määrittelisi kuitenkin :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti