tiistai 15. tammikuuta 2013

Hokkus pokkus,vaiko todellisuus?


Kirjoittelin aiemmin hylkäämisen pelosta ja peloista yleensäkkin täällä.

Rakas ystäväni kenet tuolloin mainistin kävi jokunen aika sitten kanssani juttelemassa ja oli suuri ilo saada tänään tälläinen viesti:
"Hei Eevi
Mun hylkäämisen pelko ei oo oireillu sun session jälkee ollenkaan mua ei ahista ja tuntuu kun oisin löytänyt jonkun sisäisen rauhan itsen kanssa.. En tiiä ymmärrätkö mitä tarkotan mut anyway kiiitos Mä kävin kaks vuotta terapiassa missä sivuttiin myös tätä ongelmaa muutaman muun problematiikan lisäksi ja siis muihin vaivoihin sain apuja sieltä mutten koskaan tähän. En voi uskoa tätä todeksi!"

Tämä on onneksi jotain, mihin ihan jokainen pystyy ja kykenee! Ei se vaadi terapiaa, ei se vaadi vuosien itsetutkiskelua. Tässä tapauksessa se vaati lähinnä muutaman vanhan ehdollistuman " purkamista" , ajattelun ja tunteisiin samaistumisen " läpi näkemistä".
Ei hokkus pokkusta. Tunteen hyväksymistä, tunnekuonan vapauttamisen ja aidon kohtaamisen. Ei työnnetä mitään pois, ei takerruta.

Mikä on sinulle tärkeää? En tarkoita nyt sitä mikä olisi ihan kiva juttu, vaan mikä on niin jäätävän polttavan tärkeää, että et kykene tukahduttamaan tuota tarvetta?
Pelko vai vapaus? Kysy tämä kysymys tarpeen mukaan itseltäsi vaikka satoja kertoja. Erityisesti niissä " haastavimmissa" hetkissä. Muutos tapahtuu helpoiten silloin, kun se ei enää voi olla tapahtumatta.
Unohda tulevaisuuden unelmat tai saavuttaminen, vaan keskity tähän kyseiseen hetkeen, joka sinulla on nyt käsilläsi? Mikä on nyt tärkeintä? Pelko vai vapaus?
Kuvittele esimerkiksi ristiriita tilanne toisen henkilön kanssa. Onko juuri sillä hetkellä tärkeämpää että todistat olevasi oikeassa/ varot puhumasta suoraan jottet joutuisi häpeämään/ joku muu pelosta kumpuva toiminta vai se että hyväksyt sen hetken, sekä toisen henkilön täydellisesti? Mitä vapaus tekee tässä tilanteessa? Vapaus ei tarkoita ettei koskaan kohtaisi ristiriita tilateita tai haasteita, vaan päin vastoin. Jossain kohdin usein jopa muuttuu mahdottomaksi toimia vapautta vastaan. On mahdotonta enää olla epärehellinen elämälle.Se voi olla hämmentävääkin, sillä vielä iso osa ympärillä olevistamme ihmisistä ovat tottuneet mm. siihen että vältämme viimeiseen asti olemasta erimieltä, tai vältämme viimeiseen asti katsomasta peiliin. 




Vaatii siis rohkeutta, päättäväisyyttä ja raudan lujaa tahtoa olla todella rehellinen sen suhteen mikä todella on sinulle tärkeää.
Olet joka hetki juuri oikeassa paikassa juuri oikeaan aikaan.
Tärkeintä on olla rehellinen itselleen. Unohda mielikuvat ja ajatukset siitä miten tulisi olla. Myös kaikki ajatukset ja kuvitelmat vaikkapa henkisyydestä ja sen tavoittelusta. Jos aidosti ja todellisuudessa koet haluavasi vielä tavoitella henkilökohtaista menestystä, tee se! Siinä ei ole mitään väärää tai pahaa. Muista kuitenkin, että se palo joka sisälläsi on , ei täyty niin pitkään kuin koet olevasi jotenkin erillinen muusta elämästä ja etsit onnea tai helpotusta ulkoa päin.
Mistä tunnista parhaiten egon? Se jahtaa onnellisuutta ja hyvinvointia. Mitä ihmeellisimmistä asioista.

Joku jahtaa sitä henkisyydestä, joku urheilusta, joku harrastuksista, joku työstä, joku alkoholista, joku ihmissuhteista tai jostain muusta. Ihan sama mistä. Kuvitelmissa tällöin jostain muualta voi tulla täyttymys.
Tämä on mailman yksinkertaisin todeta, ja lopulta myös yksinkertaista kokea.
Aito onnellisuus vain on. Ilman mitään syytä. 



Ego haluaa enemmän kuin mitään olla elossa tai erityinen. Itselläni tämä on ilmennyt mm. vahvana haluna viedä tätä ymmärrystä eteenpäin. Helposti ajattelisi, että sehän on hyvä asia, mutta tunnistan kyllä mikä halu lähtee pelosta ja mikä vapaudesta. Ja mitä kukaan on sanomaan mikä on “ oikea tai väärä tietämys”?
Jostan syystä näyttää siltä, että kaikki tapahtuu omalla painollaan, ilman minuakin. Monet kerrat olen tuntenut raastavaa halua tehdä jotain, pönkittää “ tietäjä” ja “ auttaja” egoani, mutta tunnistettuani tuon olen jättänyt niin tekemättä. Ei tässä ole kyse minusta.Mieli haluaisi omia oivalluksia ja hahmottaa tätä joksikin tietämykseksi, joka jo itsessään on mahdoton tehtävä. Valitsen tällöin taas vapauden. Joskus huomasin tämän vasta jälkeen päin. Sekin on ihan ok. Tällöin syytökset tai sättimiset eivät auta, vaan taas kerran sen hyväksyminen mikä on totta.  



On ollut suuri helpotus voida puhua tästä kaikesta rehellisesti mieheni kanssa. Voi sanoa suoraan vaikka että “ tänään olen vähän kiukkuinen enkä edes tiedä miksi”.
Ja kohta jo naurattaa. Voi sanoa suoraan vaikka senkin että nyt huomaa vanhojen käytösmallien ja ajautuskuvioiden yrittävän nousta. Istu niiden kanssa vaikka kymmenen minuuttia, määrittelemättä tai lähtemättä ajatuksen tarinaan mukaan.Ole ja hyväksy vain.
Mielenrauhaa ei tarvitse etsiä. Se on mukanasi ja matkassasi kokoajan. On turha odottaa valaistumista, vapautumista tai onnellisuutta joskus tule tulevaisuudessa. Todellisuus on juuri nyt, ja juuri nyt voit olla totuudellinen. Lisäämättä tai poistamatta todellisuudesta mitääån.



Meidät ehdollistetaan usein lapsesta asti jahtaamaan onnea ja menestystä. Kuvittelu siitä, että pitäisi saavuttaa jotain tiloja tai kokemuksia ennenkuin voi olla onnellinen on isoimpia syitä turhalle kärsimykselle.
Mitä voi tästä hetkestä puuttua? Se on sitä mitä se on. Vain odotukset ja kuvitelmat voivat viedä tästä hetkestä sen aidon hohdon pois.
Tämä näkyy usein myös ihmissuhteissa. Eräs tuttuni oli unelmoinut parisuhteen kuuluvan olla tietynlaista. Käydään yhdessä kävelyillä, saunassa ja toinen puhuu hänelle tietyllä tavalla ja niin edelleen. Ihania asioita. Mutta olemalla kiinni kuvitelmissaan, hänen oli vaikea ottaa suhde vastaan sellaisenaan kuin se oli oikeasti. Toista osa-puolta oli haastava kohdata sellaisena kuin hän aidosti oli, koska mieli oli niin kiinnittynyt unelmiin. Yhteisistä hetkistä meni äkkiä aitous, kun mieli jo suunniteli “ millainen on täydellinen koti-ilta” . Eikö iltaa voisi ottaa vastaan sellaisenaan kuin se ilmenee, odotuksitta?





Sponttaanius on luonnollista, ihanaa ja voit vain voittaa ja yllättyä. Voit ottaa todellisuuden vastaan ilman odotuksia, ilman kiinni oloa mistään lopputuloksista. Sponttaanius ei tarkoita vastuuttomuutta, tai sitä että toimisi hallitsemattomasti. Enemmänkin sponttaanius on sitä, että tekee elämälle tilaa. Jos elämä on suunniteltu jo päässä etukäteen, ei ihme että alkaa jossain kohdin turhauttamaan ja tylsistyttämään. Tylsistyminenkin on osa egon luonnetta. Jos olet todella hereillä, voit todella , joka hetki nähdä miten ihmeellistä kaikki on.
Kun päästää irti lopputuloksesta ja tavoittelusta, ihmeitä alkaa tapahtumaan. Myös niinsanotun heräämisen suhteen. Kun päästää irti siitä uskomuksesta, että olisi jotain löydettävää tai etsittävää löytää tämän hetken. Mieli on kuitenkin vahva, ja toimii edelleen niinkuin aina ennenkin. Monilla on sadun omaisia kuvitelmia mm. siitä että havahduttuaan kaikki ajattelu lakkaisi ja elämä olisi ihanaa, autuasta aina vaan.
Ajattelua ja tunteita on edelleen, mutta näet ja tunnet myös selkeästi miten mieli toimii. Kuten jo sanottu, herääminen ei ole minkään loppu taikka valmistuminen.
Sitä voisi kuvata yhtä arkiseksi asiaksi kuin se että olit katsomassa elokuvaa, jonka juoneen ja tapahtumiin olit uppoutunut syvästi. Sitten havahdut ja muistat että kyseessä olikin vain elokuva, ei mitään sen ihmeellisempää. Ei enkelparvien laulua, ei ikuista rakkauden liekin valoa tai lootus asennossa istuvia munkkeja. Vain valkokangas.



lauantai 12. tammikuuta 2013

Mitä NLP on ja mitä se ei ole

On mahdotonta sanoin kuvailla mitä NLP on. Helpompaa olisi kertoa mitä se ei ole.
NLP ei ole mikään yksi ja ainoa totuus. Se ei ole mikään ratkaisu kaiken mailman haasteisiin. 

Itse olen maailman kiitollisin, että olen joskus löytänyt NLPn pariin ja saanut lisäksi olla kouluttamassa sitä lukuisille henkilöille. Niinkuin monessa muussakin elämän kontekstissa, kuuluu ensin "kiinnittäytyä" ja myöhemmin päästää irti. Olen aiemmin sortunut NLP:n suhteen ylihypetykseen ja pitänyt sitä ratkaisuna lähes kaikkeen. Forgive me, olin väärässä. NLP on edelleen äärimmäisen hieno työkalu, mutta se on vain työkalu. Se tarjoaa ymmärrystä mm. mielen toimminnasta ja todella tutkimalla (huom. ei sokeasti uskomalla) on mahdollista löytää ihmeellisiä asioita. Kartta ei ole maasto. 

Monet asiat, joita olen täälläkin blogissa kirjoitellut eivät kuitenkaan ole varsinaisesti yhteydessä NLP:hen. Toisaalta, en olisi kuitenkaan koskaan päätynyt näihin ymmärryksiin tai "ei ymmärryksiin" ilman NLP:n oppeja. Kun raadollisen rehellisesti tutkii kysymystä " mikä on aivan varmasti totta?" on saanut kyseenalaistaa KAIKKI vanhat oppinsa ja uskomuksensa. Myös NLP:hen liittyen. Tiedolla ei tee mitään, kokemuksella tekee. Tämä on vain syväntänyt ymmärrystäni mielen toiminnasta.

NLP:n kehittäjäkin on moneen kertaan sanonut että kokeminen ratkaisee, mutta sitä niin helposti haluaa vain omaksua tietoa, kokematta aidosti itse. Tämäkin taitaa kuulua mielen luonteeseen. Olisi niin kiva tietää, mutta mitä voi todella varmasti tietää? Aito kokeminen takertumatta totuuksiin on vapauttavaa, ihanaa , kevyttä. Tiedolle ja kehitykselle on myös paikkansa, mutta sokeasti ei kannata uskoa mihinkään.





NLP on huikea juttu, mutta ehkä se on vähän paisunut siinä uskomuksessa, että sen tulisi olla ratkaisu kaiken maailman ongelmiin. Jenkkihypetys on vain kuvottavaa, aitous ja rehellisyys on kaunista, todellista ja vapauttavaa. On totta että voimme hyvin paljon tietää mielestä ja sen toiminnasta, mutta mikä on se ihmeellinen voima mielen takana, jota tuskin voi koskaan selittää?  Mikään suuntaus, teoria tai metodi ei voi tarjota kuin malleja ja suuntaviivoja, ei koskaan totuutta. Kuinka vapauttavaa. Näkemällä mielen taakse, näet mielen toiminnan. Olet vapaa sen jojottamisesta, sillä tunnet rakkaimman vihollisesi. Sitä ei vihata hengiltä, vaan tiedostetaan sen toiminta. Respect. Ei työnnetä pois , eikä tartuta mihinkään.

“Enlightenment is a destructive process. It has nothing to do with becoming better or being happier. Enlightenment is the crumbling away of untruth. It's seeing through the facade of pretence. It's the complete eradication of everything we imagined to be true.”

― Adyashanti

Pidämme tätä pään siäistä totuuden torvea helposti itsenämme.

“Ajattelen siis olen”, sanoi Descrates. Mutta tämä on iso harha.

Emme me ole ajatuksemme. Mistä voimme esimerkiksi tietää mikä on seuraava ajatuksemme? Ajattelua, kokemista ja tuntemista tapahtuu mutta ne emme ole me. Esimerkiksi kun synnymme ja olemme pieniä lapsia, meillä on vain kaksi pelkoa: kovat äänet sekä putoaminen. Kaikki muut pelot, uskomukset ja ajatusmallit opitaan sen jälkeen.


Ei kukaan synny esim. Huonon itsetunnon kanssa. Stressi, tunteet, masennus kuten onnellisuuskin syntyvät tarinasta jota itsellemme kerromme, ajatusten kautta. Tarina ei kuitenkaan ole läsnä nyt, vaan se on menneessä tai tulevassa.

En mä pysty asenteesta - pystyn mihin tahansa.

Palkkatyöläisestä yrittäjäksi.

Läheisriippuvaisesta vapaaksi.

Vapaasta aitoon ja rakastavaan suhteeseen.

Neidistä vaimoksi.

Monenmoista roolia ja identiteettiä joihin on liittänyt itseään.

Vapaana rooleista olo on ihanaa! Voi tehdä kaikkea mitä aiemminkin, vapaana omista leimoistaan tai kuvittelluista velvollisuuksista. Ei ole painetta olla minkäänlainen, koska ei ole minkäänlainen. Mielelle tämä oli rankkaa ja surullistakin irroittaa. Se niin tahtoi olla jotain. Rooleja tuli tietoisuuteen yksikerrallaan. Ne kyseenalaistettiin. Tutkittiin niihin liittyviä uskomuksia ja odotuksia. Ja sitten taas tutkittiin näiden paikkansa pitävyys.

Paradoksaalista on se, että kun ei ole mitään tarvetta olla mitään erityistä, iso tiedostamaton paine katoaa savuna ilmaan. Täytyy kyllästyä todella itseensä.

Enkä sano, ettenkö olisi vieläkään totaalisen kyllästynyt. Jaksanhan kuitenkin kirjoittaa jo mennyttä tarinaani. Kivi kerrallaan! Vapautuminen ei ole mikään viimeinen pysäkki, päin vastoin se on alku. Älä koskaan luule olevasi perillä, se on mahdotonta. On myöskään mahdotonta löytää yhtään mitään muuta todellista kuin tämä hetki.

Ne ongelmat tai haasteet  joita näemme maailmassa ovat heijastusta sisäisistä ristiriidoistamme, uskomuksista, peloista, epävarmuuksista, ahneudesta jne. Mikä tahansa asia, mikä ärsyttää ja nostattaa tunteita on peili itsestämme. Näemme toisissa ihmisissä itsemme. Näemme ongelmissa omat ongelmamme ja koemme negatiivisia tunteita, koska koitamme tiedostamattamme kieltää oman osuutemme ongelmaan. Sisälle tukahdetetut tunteet luovat ristiriitoja. Kun tiedostamme tämän, vapaudumme ja näkökulma muuttuu.Kun kohtaat voimakasta ärsytystä jotain muuta kohtaan, tutki mikä hänessä tai tässä toiminnassa sinua ärsyttää? Missä tilanteissa itse toimit niin? Mitä haluaisit sanoa tälle henkilölle?


Anna anteeksi, ja mene eteenpäin.






Vapaus on sitä, että käytännössä ei tarvitse luopua mistään. Vapautuessamme luovumme ainoastaan mielen illuusioista, mutta se pitääkin jokaisen oivaltaa itse. Mielemme haluaa ajatella "pitääkö minun luopua tuosta, jotta voin vapautua?" Näin kuvittelin joskus itsekin. Portti on auki koko ajan. Itseasiassa, ei ole mitään porttia joka pidättelisi. Pahin ja ainoa vastustaja on mielesi.

Tätä vastustajaa ei voitetta vihalla, vaan tuntemalla sen toiminta. Mieli haluaa tehdä asiat monimutkaisiksi, hankaliksi. Totuus on kuitenkin äärimmäisen helppo ja yksinkertainen juttu.

Sen sijaan että tutkisi miten olla totuudellinen, voi olla helpompi tutkia sitä miten ei ole. Mitä jatkuvasti tekee väistelläkseen totuutta ja läsnäolevaa hetkeä?


Entä jos et uskoisi tuohon ajatuskeen? Oletko aivan varma että se on totta?Mitä voit oppia tästä? Mihin tarvitsit tätä kokemusta?Anna anteeksi ja mene eteenpäin.

Vapaus on sitä, että käytännössä ei tarvitse luopua mistään. Vapautuessamme luovumme ainoastaan mielen illuusioista, mutta se pitääkin jokaisen oivaltaa itse. Mielemme haluaa ajatella "pitääkö minun luopua tuosta, jotta voin vapautua?" Näin kuvittelin joskus itsekkin. Portti on auki koko ajan. Itseasiassa, ei ole mitään porttia joka pidättelisi. Pahin ja ainoa vastustaja on mielesi.

Sen sijaan että tutkisi miten olla totuudellinen, voi olla helpompi tutkia sitä miten ei ole. Mitä jatkuvasti tekee väistelläkseen totuutta ja läsnäolevaa hetkeä?

Suomessakin on jo viime vuosina eletty itsensä kehittämisen nousukautta. Toisaalta tämä on äärimmäisen hienoa, ja eteenpäin menoa pelkästä puuduttavaan ja ohjelmoituun elämään tyytymisestä. Itsensä kehittäminen voi olla myös koukku, ja uusi kiinnikke. Jos on aina luettava uusimmat kirjat, oltava siellä missä tapahtuu, opittava lisää ja verkostoiduttava, voi miettiä miten vapaa todellisuudessa on? Tähän lankaan olen itsekkin haksahtanut. Se on uusi ohjelmointi korvaamassa vanhaa. Se on toki luultavasti paljon hedelmällisempi ja antoisampi kuin aiempi, mutta totuuden kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.

Totuus ei kuitenkaan sulje pois itsensä kehittämistä. Miten voisikaan.


Totuus on aina riippumaton lopputuloksesta. Ei käydä seminaareissa ollaksemme parempia tai pelosta että jäisi jostain paitsi. Jos sinne tuntuu aidosti hyvältä mennä, sinne menee vain menemisen vuoksi. Vapaudessa mikään ei ole riippuvaista mistään. Ei ole sitten kun. 


Ole rehellinen itsellesi jos tuntuu siltä että on hyvä vielä kasvattaa omaa erityisyyttä ja henkilökohtaista menestystä, anna palaa! Tämä on myös tärkeää mielelle, jotta se voi lopulta kyllästyä itseensä.



Menenkö nyt lenkille vain piiskaamaan itseäni koska ( kuvittelen) olevani sen jälkeen parempi ihminen?

Oivalsin, että minun piti ensin kasvattaa tarpeeksi arvostusta omaa itseäni kohtaan, jotta pystyin luopumaan siitä. Tämä tosin piti oivaltaa monta monta kertaa eri konteksteissa, ennen kuin sen vihdoin sisäisti. Uusia, parempia kiinnikkeitä tulee niin kauan, kunnes kyllästyy lopullisesti itseensä. Masennukseen kiinnittyneestä positiivisuuteen kiinnittyjäksi.

Aina kun luulet olevasi jossain/toimivasi oikein, kyseenalaista. Ole rehellinen, etenkin itsellesi. Mistä tekoihisi/ajatuksiisi pohjaavat arvot kumpuavat? Tulevatko ne vanhemmiltasi, kavereiltasi, medialta, henkisistä kirjoista, guruilta, omista tulkinnoista perustuen mihin? Sen jälkeen kun luovutat (uusistakin) uskomuksestasi, matkasi helpottuu ja avautuu jälleen vapaammin.

Minun piti myös keretä saavuttaa unelmiani, ja enemmänkin vain huomatakseni että vaikka elää unelmaansa se ei ole tae onnellisuudesta. Onnellisuus on sisäinen tila ja kokemus. 

Summasummarum:

NLP on makea juttu. Sen voi käsittää monella tapaa. Mieheni kuvaa NLP:tä hyvin, se on kuin uuden kielen opettelua. Onko Espanjan kielessä jotain "totta tai tarua"? Ei. Se on universaali käyttäytymisen ja vuorovaikutuksen kieli. 

Aivojen käyttöopas joka avaa monille uusia ymmärryksiä ja havahtumista mielen ihmeellisen maailmaan. 

Suosittelen jokaiselle joka haluaa ymmärtää mielen ja aivojen toimintaa paremmin NLP:n opiskelua. Olen saanut ohjata myös henkisen hyvinvoinnin valmennusta, jossa päästään suoraan ytimeen. Tämä ei varsinaisesti ole NLP:tä, vaan jotain ihan muuta. Jotta voimme kuitenkin mennä eteenpäin ja tutkia yhä syvemmin olemisen olemusta, olemme luomassa jotain ihan uutta. Siitä lisää lähipäivinä.

NLP:lle on paikkansa tietyssä kontekstissa, ja koulutankin sitä ilolla edelleen.
Olemisen ihmeelle ja itsensä tuntemiselle ( tai jopa sen tuntemiselle mitä ei ole) on myös paikkansa kun halutaan tietää vastaus kysymykseen " kuka olen ja mistä tässä kaikessa on oikein kysymys"?

Maailma on täynnä ihmeellisiä asioita, enkä varmaan koskaan kyllästy sen ihmeiden tutkimiseen. Älä sinäkään koskaan pysähdy. Eteenpäin.


keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Ihana turhautuminen!

Miksei tätä opeta heti jo päiväkodissa? Miten usein turhautumisen ja ärsyyntymisen takaa löytääkään oivallus , irtipäästö tai vapautuminen ?
Olisi jäätävän tylsää, jos kaikki olisi aina tasaista- samanlaista ja toisintoa aiemmasta. Se on itseasiassa mahdotonta.Elämän luonteeseen kuuluu virrata vapaasti eteenpäin. Niin myös ihmis elämän.
 Entinen häkkieläin tunnustautuu.
Olin joskus kovin turvallisuus hakuinen- ei sillä etteikö rutiinit olisi kivoja, mutta tiettyjä asioita kontrolloimalla sitä koitti juurikin vain saada elämää tuntumaan turvalliselta.
Välillä kuulee asiakkaan sanovan " mutta kun mä pelkään että mä menetän kontrollin!!!!"
Hyvä kysymys voikin olla " Oletko aivan varma että sinulla on kontrollia koskaan ollutkaan?"
Lopetetaan jo se hännän perässä juokseminen! Ihanan Ellin kokemuksia ( kuvitellusta) kontrollista irtipäästämisestä täällä.
Unohda ajatukset kontrollista, niitä varmasti on ja ne voivat tuntua todellisilta. Tutki mielummin elämää itsessään, onko siinä kontrollia? Pumppaako sydän verta vai voitko kontrolloida sitä?
Entä sulatako ruokasi, vai sulaako vain ruoka? Kontrolloitko sitä milloin synnyit? Valitsitko sukupuolesi? Asiat näyttävät toimivan hienosti itsestään, niin luonnossa jonka kappale ihminenkin on.

Vuodenajat vaihtuvat, ihminen muuttuu. Välillä on aika ns. hengittää sisää, välillä ulos.
Olemme kerenneet omaksumaan järisyttävän määrän tietoa, uskomuksia ja kuvitelmia, olisiko nyt aika pysähtyä hetkeksi ja tutkia niitä rehellisesti ja avoimesti uudelleen?
Kehitys tapahtuu parhaiten kysymällä kysymyksiä, joihin ei ole vastauksia!
Unohdetaan vastaukset. Kysytään mielummin ja tutkitaan. Ei se että mitä vaan MITEN.
Ei ole oikeaa tai väärää. Jollain vähän turhan hanakka suhde taas vaikkapa asioiden siirtämiseen ja vitkutteluun. Silloin pieni ja lempeä potku persaukselle voi olla paras palvelus.



Viime viikolla turhautti. Kuten olen aiemminkin kirjoitellut, liikkuminen on täällä toiminut ikäänkuin henki reikänä. Elämä on kokoajan nyt, mutta mieli voi elää menneissä kiinnikkeissä ja peloissa. Sain jälleen kohdattavakseni pelon liittyen kehon toimimattomuuteen. Keho oli väsynyt, keho tarvitsi lepoa.
Mieli kipuili, se olisi halunnut salille ja treenaamaan - johtuen lukuisista uskomuksista- jotka ovat niin painokelvottoman säälittäviä ja söpöjäkin että huh huh. Tässä esimakua: " Lihon heti tonni keijuksi jos en pääse liikkumaan" , " Kyllä keho tarvitsee joka päivä liikuntaa" , " Heikko akka" , yms :)
Tekevätkö nämä ajatukset minusta jotenkin pinnallisen ihmisen? Joskus ehkä olisin määritellyt ajatusten perusteella itseäni, mutta en enää. Valitsinko ajatella noin? En. Se vain ilmeni. Ei ajatus kerro mitään siitä mitä olemme.
Välillä olo oli jo virkeämpi ja löysinkin itseni jo salilta, mutta käännyin takaisin kun ei voimia ollutkaan. On mahdotonta toimia enää tuhoisilla tavoilla, kun haluaa olla raadollisenkin rehellinen itselleen. Motivoiko nyt pelko, vai rakkaus ja vapaus? Joskus olisin syytellyt itseäni tästäkin " pitikö nyt hukata aikaa turhaan?" tyyliin. Hetkikään ei ollut turhaa. Jokainen hetki oli tärkeä, ainoa mahdollinen.
Kaikki valheellinen saa nyt poistua. Sitä on hieno seurata :)
Erilaista verrattuna aiempiin hajoiluihin oli se että noilla ajatuksilla ei ollut painoarvoa. Huomasin ne , en uskonut  ja that's that. Turhauttiko? No kyllä. Mieli haluaisi tehdä asiat lähes aina " tutuilla ja turvallisilla tavoilla" - jo neurologia tukee tätä. On niin sanotusti edullisempaa käyttää jo olemassa olevia hermosolujen välisiä yhteyksiä, joita syntyy kun toistamme jotain käytös-, ajatus- tai tunne- mallia. Aivot olivat ihmeissään , kun toiminkin toisin. Turhautumisen takana ei kuitenkaan ole mitään kovin ihmeellistä. Sekin on vain ohimenevä tunne, joka vaihtuu kohta seuraavaan.



Koin hyväksi kirjoitella mm. uskomuksia ylös ja kyseenalaistaa niitä yksi kerrallaan. Kuka kokee tämän?  Löytyykö sieltä sisältä mitään? Ei :) Vain tarinaa, liittyen johonkin " muka sporttiseen identiteettiin". Jotain todelllista? Ei. Tunteita ja ajatuksia , tsek! Jotenkin todellisia tai henkilökohtaisia?Ei. Vain jos niihin takertuu ja pitää niitä henkilökohtaisina.
Kun päästää irti, tekee tilaa oivallukselle. Joskus silloin kun vanhaa poistuu, eikä tiedä mitä tulee tilalle voi olla hämillään ja peloissaankin. Mieli haluaisi ehkä tarttua johonkin kiinni. Älä tartu. Nauti mielummin tyhjyydestä ja koe se täysillä. Elämä tuo kyllä jotain eteen aivan varmasti.

Jos huomaat turhautumista , vastustelua ja pelkoa, JES! Suunnista katseesi juuri sinne. Mitä tapahtuu? Mitä sen kaiken takana on? Vai onko mitään?

Turhautuminen on lahja, suunnan näyttäjä.


maanantai 7. tammikuuta 2013

Munapää ja krokotiilinkyynel

Iäkäs läheinen sai uutenavuotena sairaskohtauksen. Se pisti miettimään kuolemaa ja elämää vähän toisella tavalla. Näen todella paljon unia, ja aina silloin tällöin voi sanoa, että unet ovat järisyttän voimallisia kokemuksia, melkein jopa todenmman tuntuisia kuin tämä " päivä elämä".
Olin edellisenä yönä nähnyt unta jostain "sielun ikuinen elämä" tyylisestä jutusta. Unessa näin, ettei elämä voi päättyä kuin fyysisessä kehossa, oli kirkasta ja valoisaa. Kaunis uni.
Seuraavana päivänä soi puhelin, ja kuulin tapahtuneesta saairaskohtauksesta. Sen verta muistan ja tiedän vielä sairaala -ajoilta ( olen joskus ollut töissä sairaalassa) , että kyseessä ei ollut ihan mikään pikku juttu. Tai eihän se koskaan ole, jos kyseessä on aivot.Tuo henkilö on minulle rakas, niin läheinen,erityisesti teini angsti aikoinani hänen luonaan oli paikka jonne pystyi aina menemään, sellaisenaan.



Oli mielenkiintoista seurata ajatuksia ja  tunteita tuon kaiken keskellä. Sydämmessä oli koko ajan rauha ja lämpö. Ajatukset tekivät kauhu skenaarioita, pillahdin itkuun bussissa. Ei mitään henkilökohtaista kuitenkaan, vaan äärimmäisen vapaata kokemista.
Oli hauska huomata miten suomalaiset hämmentyivät itkevästä bussi-tyttösestä :)
En siis mitenkään rääky-itkenyt, vaan enemmänkin annoin parin krokotiilin kyneeleen valua.
Ei hävettänyt yhtään! Tästä olin yllättynyt. Muutamaa viikkoa aikaisemmin kuljin nolona ulkona painaen katseen maahan, kun oli päässä mielestäni niin nolo " kypärä myssy".Siis sellainen hattu joita lapset käyttää, josta näkyy vaan silmät,nenä ja suu. Munapää mikä munapää :)
Havahduin siihen että miksi ihmeessä pitäisi hävetä sitä miltä näyttää? Kaikki lähti vain ja ainoastaan ajatuksesta, että " mitäköhän noi ajattelee kun täältä tulee tällennen michelin molopää vastaan"?
Taas hyvä tsäänssi tutkia mielen tapaa nimetä ja luokitella asioita.
Ensin oli näköaistimus kahdesta ihmisestä  -> ajatus "näytän tyhmältä, iiiiiikkk ( ja kaikkee tosi pissismäistä silleesti!) - > tuntemus häpeästä ja käännän katseen pois.
Kun tajusin mitä tuossa oli tapahtunut, olisi tehnyt mieli juosta menneisyyteen ja ottaa tilanne uusiksi! En perkele ole niin nolo että häpeän jotain kypärä myssyä! :)  Lyhyt hetki, ajatuksiin samaistuminen ja puff.
Miten mieli omiikaan ajatuksia itselleen. Niihin samaistuinen on ainoa asia, joka voi tuottaa kärsimystä.
Eivät ajatukset ole mitenkään "omia tuotoksia". Ei keho ole mitenkään " oma". Elämää on, se tapahtuu myöskin kehossa. Tykkään siitä sanonnasta että " Unohda jo itsesi!"
Miten moni minä ajatus pyörii vain minun , minun, minun ympärillä (itsekkin) ?Miten moni ajatus on ajateltu jo eilen? Ajattelu on parhaimmillaan upea työkalu, hieno asia. Pahimmillaan se on addiktio.
Jos ajatuksia ei ota enää niin henkilökohtaisesti, antaa niiden lipua ohi, vaihtua seuraavaan, kuin flown lailla, mitä käy? Tulee tilaa. Ajatuksiakin tulee. Joskus nousee jotain melkoisia helmiä, joskus taas niitä sikoja, joista huomaa että jotain tutkittavaa voi olla.



Back to square one, mutkan kautta. Elämä ja kuolema on kokoajan läsnä. Päättyykö elämä, vai vaihtaako se vain muotoaan? Sairaalassa käydessäni toivoin että niin kauan kun läheiseni kehossa on elämää, se on täyttä elämää. Hänellä oli kaikki enkelit matkassa, ihmeen lailla hän selvisi täysin vaurioitta moisesta isostakin riesasta.
Sairaalassa hänessä näkyi tietty, uudenlainen pehmeys jota en ole ennen hänessä huomannut.
Jotenkin tiesin, että hän tiesi myös, ettei elämä pääty.
Se oli kaunista se.

Tykkään sanonnasta että elä kuin toisessa kädessä olisi kuolema ja toisessa elämä. Aluksi en ymmärtänyt sitä yhtään. Joka hetki sitä on jo kuollut menneelle. Joka hetki sitä syntyy uudelleen.

torstai 3. tammikuuta 2013

Pelko huutaa, anna ruokaa!

Hiljattain ystävä kyseli mitä voisi tehdä hylätyksi tulemisen pelolle. Ennenkaikkea hatun nosto rohkeudesta " myöntää" ja tunnustaa yksi hyvinkin inhimillien pelko. Sydän pakahtuu rakkaudesta ja ilosta, aina kun kuulee, huomaa ja näkee jonkun tarkastelevan ja tutkivan rehellisesti elämää, syyttämättä muita, ympäristöä tai mitään muutakaan. Ei ole muuta keinoa vapautua kuin sisälle päin, ja rehellisesti.
Ystäväni kertoi pelon ollessa vallassa että ikään kuin ajatukset etsisivät kaikesta mitä kumppani tekee/ ei tee jotain syitä miksi toinen olisi lähtemässä/ jättämässä. Olo voi olla kuulemma hyvinkin fyysinen ja ahdistava.
Tässä tekstissä löytyy lisää mitä mm. fyysiselle tuntemukselle voi tehdä:Tunteet kehossa.
Ystävän tuntemukset kuulostavat hyvin tutulle, voi hyvänen aika miten sitä on joskus pelännytkään mm. kontrollin menetystä ja hylkäystä. Hyvä kysymys voikon olla se, että onko itsellä koskaan mitään kontrollia ollutkaan? Voiko pelätä jonkun menettämistä, mitä ei ole koskaan ollutkaan? Voiko kontrolli olla muualla kuin kuvitelmissa? Entä jos päästää irti ajatuksesta että kontrolloi tai että pitäisi kontrolloida asioita, mitä tapahtuu? Ehkä helpommin sanottu kuin tehty. Tätäkään ei tarvitse uskoa, vaan kokea ja tutkia itse. Mitä voit varmasti kontrolloida? Valitsitko sukupuolesi, sen milloin synnyit?



Tämä kontrolli teema kosahtaa itselle hyvin omaan nilkkaan. Sitä on niin vuosia halunnut ja pyrkinyt kontrolloimaan vaikka mitä. Kehoa, muita ihmisiä, tunteita, toimintaa, sitä mitä muut ajattelee, yms.
Sitä on joskus vähänkuin istunut purkan päälle, joka on sitkeänä tarrautunut housuihin. Kannattaako koittaa repiä purkkaa irti, vai heittää vaan jo tahmeaksi menneet housut pois? Mieli tarrautuu mielellään asioihin, uskomuksiin, ihmisiin, kuvitelmiin, ihan mihin vaan josta voisi jotenkin saada kiinni.
Kun synnymme, meillä on tasan 2 pelkoa. Kovat äänet ja putoaminen. Ehdollistuminen tarinaan ja minään alkaa kuitenkin heti. Lapsi alkaa tekemään tulkintoja maailmasta ja alkaa pitää niitä totena.
Yksi tulkinta, jokseenkin hyvin hyvin hyvin toden tuntuinen on se että olisi joku " erillinen minä". Meille kerrotaan että " tämä on sinun nenäsi" , " sinä olet tälläinen ja tälläinen" , yms.
On hyvä että saamme nimen, on hyvä että opimme nimeämään asioita, mutta se ei ole muuta kuin nimeämistä. Opimme myös helposti ns. " syyn ja seurauksen" suhteen. Jos itken, minua tullaan lohduttamaan. Tai jos itken minua kommenetaan olemaan hiljaa , tarkoittaako tämä nyt sitä että vaikkapa itkeminen on väärin? Ei ole oikeaa tai väärää. Asiat tapahtuvat, niinkuin ne ovat aina tapahtuneet, itsestään ja vapaasti. Niiden leimaaminen tai nimeäminen tapahtuu vasta jälkeen päin.
Näin myös peloissa. Entä jos ei ole onnistumista, tai epäonnistumista, vaan lopputuloksia? Voiko olla mitenkään muuten? Mikä vapaus syntyykään, kun asiat saavat tapahtua. Niin tunteet , kuin ajatuksetkin, ilman henkilökohtaisuutta.
 Mitäs sitä kieltelemään, elämä on vaarallista, siinä voi tapahtua ihan mitä tahansa :)

Opin lapsena mm. saamaan huomiota tietynlaisen marttyyriuden ja pakenemisen kautta kautta. Poissa silmistä, poissa mielestä? Öö, ei. Hirmu kiva onkin ollut opetella tästä pois näin myöhemmin :) Tein paljon muitakin tulkintoja, joista on näin myöhemmin saanut opetella pois. On löytynyt uskomusta mm. siitä millaisia " ihmissuhteiden tulisi olla" , " miten minua tulee kohdella", yms. Uskomuksella on vain se arvo, minkä sille antaa. Mistä tiedän tämän paikkansa pitävyyden varmasti?
 Jos uskomme syvästi siihen kuvitelmaan MINÄstä joka olisi jotenkin erityinen- se tarvitsee jatkuvasti ikäänkuin ruokaa ja ravinnetta pysyäkseen elossa.
On selvää että jokainen elämän muoto on erilainen, ainutlaatuinen ja ihmeellinen. Ei sitä tarvitse todistella, etsiä tai hakea mitenkään. Se kaikki on tässä jo, elämä tässä ja nyt jo, vapaana, virtaavana. Huomaatko sitä , on asia erikseen. Mieli ja ajatukset joihin samaistuin oli joskus luoneet vankilaa ja häkkiä , jonka mukaan elin. Uskomukset tulivat paljon myös mm. kultuurista, lehdistä, ympäristöstä ja ns. oikeasta ja hyväksytystä mallista toimia. Onneksi alkoi näiden kyseenalaistaminen, ja tutkiminen lähemmin.

Pelossa ei ole mitään pahaa. Se on pitänyt meidät vuosikausia hengissä. Pelko haluaa viimeiseen asti suojella erillistä itseä. Pelolle ei kannata olla vihainen, eikä sille kannata antaa muutakaan valtaa. Kaikki mikä alkaa myös päättyy. Mitä on pelon takana? Voiko olla tunteen voi ottaa vastaan hyväksyen, huomata sen miten sekin osa tätä elämää? Voiko olla että jos huomaa miten mieli ja ajatukset lähtevät selostamaan pelon syytä tai tarkoitusta , että mieli toimii niin kuin sen kuuluukin, MUTTA muistaa ettemme ole ajatuksemme. Ajatukset tapahtuvat , ja tunteet tapahtuvat. Merkitykset luodaan.
Life is. <3



Yleisimpiä pelkoja joita mm. Nlp:n avulla hoidetaan on mm. lentopelot, esiintymispelot, sosiaalisten tilanteiden pelot, eläinten pelot. Niin sanotusti " syvempiin" pelkoihin tulee paneuduttua vähän toisella ajatuksella. Minkä on oltava totta tämän ihmisen maailmassa, jotta hän kokee näin?
Minkä oli oltava totta omassa kuvitteellisessa maailmassani aiempien pelkojen ja uskomusten kanssa?
Uskomista asioihin, jotka eivät ole todellisia.
Ei kukaan pelkää esiintyä, vaan AJATTELUAAN esiintymisestä.

Pelosta ja rohkeudesta kirjoittelin aiemmin: täällä ja esiintymisestä: täällä.


keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Elämä!



Voiko tässä elämässä olla mitään tärkeämpää että oikeasti koemme ja ELÄMME  vapaasti ?Vaikka uskoo että elämiä on useita, on silti enemmän kuin suositeltavaa elää yhtä elämää kerrallaan, eikä odottaa että onnellisuus tulee joskus sitten kun. Sitten kun olen terveempi, sitten kun olen rikkaampi, sitten kun olen eläkkeellä tai sittenkun olen lomalla. Mitään muuta meille ei ole kuitenkaan luvattu kuin tämä hetki.Kaikki muu on vain lainassa. Menneisyys meni jo. Tulevaisuutta kannattaa tietysti suunnitella, mutta suosittelen järjestämään elämän niin, että vaikka tänään kuolisit voisit kokea täysin että olet saanut elää täyttä elämää, vapaasti ja riippumatta mistään ulkopuolelta tulevasta.
Oletetaan kuitenkin että elät pitkän ja hyvän elämän.Ajattele itsesi omalle kuolinvuoteellesi, ja hyppää hetkeksi mielessäsi siihen hetkeen.Mitkä asiat siellä näyttävät ja tuntuvat merkityksellisiltä?  Se kuinka paljon siivosit? Se mitä muut ajattelivat? Vai joku ihan muu?
Sulje hetkeksi silmäsi ja anna ajatusten tulla. Kuvittele että saat kuolinvuoteeltasi antaa itsellesi tähän päivään muutamia ohjeita ja neuvoja.Vaali kiitollisuutta kaikesta siitä mikä hyvin jo nyt. Mitä sanoisit?
Kunhan olet itsellesi rehellinen ja aito. Meillä ei kuitenkaan ole mitään muuta kuin tämä hetki. Tästä voi olla hyvä muistuttaa itseään usein. Mikä on suhteesi tähän hetkeen?




Kärsivällisyys, joustavuus ja nöyryys ovat varmasti myös hyviä työvälineitä, ja tutkiminen, avoin ihmettely. Ei sokeasti minkkän uskominen tai tietäminen. Sinä päivänä jos itse luulen tietäväni tai osaavani kaiken, voin saman tien vetää itseni hirteen. Tiedä ettet tiedä mitään ja ole utelias, mitä voit itse huomata? 
Joskus asiakkaat tulevat luoksemme, ja sanovat että heidän pitää päättää mitä haluavat tehdä loppuelämänsä, ollakseen onnellisia.
Usein tällöin sanon ” Hienoa, mitä jos aloitetaan siitä mitä haluat tehdä nyt?” Vaikka olisikin vain muutama tunti vapaa-aikaa, mitä haluat niiden aikana tehdä?
Tai että miten voisit olla onnellinen ja aito jo nyt? Voitko ottaa tämän hetken vastaan sellaisenaan kuin se on.
Tommy Hellsten on tehnyt tästä sanonnasta legendaarisen ” Saat sen mistä luovut”. Kun luopuu pelosta, saa turvan ja vapauden. Kun luopuu onnen jahtaamisesta saa vapauden.
Muistan että aiempia pahimpia pelkojani oli mm. se että minua ei hyväksyttäisi tai että en selviäisi taloudellisesti. En nähnyt sitä pidemmälle, että eikö riitä että itse voin hyvin itsessäni ja jos miellytäisin kaikkia olisin luultavasti kynnysmatto tai tylsä. Sillä että lakkasin pelkäämästä että etten miellyttäisikään kaikkia, sainkin aitoja ihmissuhteita enemmän. Sainkin vapauden itse itseltäni olla oma itseni. Tottakai  tuntuu hyvältä jos ihmiset pitävät minusta, mutta se ei voi enää olla lähtökohtana millekkään. Tämä on kuitenkin minun elämäni. Kuka sinut hyväksyy, ellet sinä itse. Paradoksaaliseksi menee että samalla mielestäni kenenkään ei tulisi hyväksyä itseään sellaisenaan. Mitä itseä?

 Tiedäthän, useinhan niin sanotaan ” Sinun pitää vain hyväksyä itsesi”. Kun hyväksyin itseni masentuneena se antoi minun luvan olla masentunut. 
Jos joku on vaikka 20 kiloa ylipainoinen ja hokee itselleen minun täytyy vain oppia hyväksymään itseni, se ei välttämättä ole paras. Voi rakastaa itseään, mutta mennä eteenpäin.
Pieni rakkaudellinen ja lämmin kiukku itseään kohtaan voi joskus olla erittäin tervettä. 
 Missä on se minä jota pitäisi rakastaa? Onko sekin kenties vain ajatus? 
Tuleeko elämästä henkilökohtaista vain minä ajatuksen myötä?
Entä jos kaikki tapahtuu ja on aina tapahtunutkin ihan itsestään?



Elämä muuttuu pidemmän päälle tylsäksi jos kaikki säilyy aina ennallaan, ja sen voi luvata ettei säily. Muutos on varmaa :) 
Muista että kaikki tekeminen johtaa vain lopputuloksiin, ei virheisiin tai mihinkään muuhunkaan kummempaan. Me ollaan vain kaikki ihmisiä. Tykkään ajatuksesta että me ollaan kaikki henkisiä olentoja oppimassa ihmisyyttä. 
En tunne yhtään ihmistä joka ei haluaisi olla onnellinen tai sanoisi että onnea on jo liikaa. Me teemme mitä erityisempiä asioita ollaksemme sitä. Yhtä oikeaa reseptiä siihen ei takuulla ole, mutta jokaisella on kyky olla totuudellinen.
Tunne erillisyydestä aiheuttaa kärsimystä ja aina jonkun etsimistä. Mieli ei koskaan ole tyytyväinen kuin hetkellisesti. Mielen tehtävä on etsiä merkitystä ja selkeyttä kaikesta. Toisista ihmisistä, harrastuksista , rahasta, työstä, ulkonäöstä, menestyksestä, henkisestä kasvusta ja niin edelleen. Mielen nälkä on kuitenkin kyltymätön. Se ei rauhoitu, sillä sisimmissämme voimme nyt juuri jokainen kokea totuuden. Totuuden jonka päälle mielemme on punonut paljon erilaisia kerroksia, ajatuksia ja uskomuksia siitä miten asioiden tulisi olla. Emme ole kyseenalaistaneet uskomusta itsestämme ja tarinasta.On vain elämä itsessään joka tapahtuu ajatuksista, tunteista huolimatta. Tunteet ja ajatukset ovat rikkaus, lahja! Mutta ovatko ne jotenkin totta? Siinä mielessä varmasti että ne tapahtuvat. Merkitys luodaan kuitenkin vasta mielessä, universumi itsessään on neutraali.
Elämä ilman tarinaan samaistumista on vapaata ja saa virrata kevyesti.


On myös hyvä että meillä jokaisella on vähän henkistä munaa, nimeltä asenne! 
Vaali huumoria ja pilkettä silmäkulmassa, koska loppuviimein, mikään ei ole niin vakavaa kuin tylsä a huumoriton elämä. 
Elämä on ihme, mestari teos joka pitää huolen itsestän. Ei se mistä tullaan, ei määränpää, mutta matka. Missä muualla voisimme olla kuin perillä, jos olemme läsnä?

Helposti tulisi toimittua ns. vanhojen ohjelmointien mukaan. Tänään lähdin siihen harhaan hetkeksi. Aloin tekemään jotain täysin ja vain tottumuksesta, ihan kuin koulutettu ja ehdollisettu eläin. Tajusin kuitenkin lopettaa, ja valita elämän vanhojen ehdollistumien sijaan. Aiemmin olisin ehkä miettinyt " meni tuokin aika hukkaan". Ja se ajatus ilmeni nyttenkin, mutta se ei tuntunut miltään. Se oli vain yksi ajatus muiden joukossa, ilman paino arvoa. Voiko mikän hetki mennä hukkaan? Ei todellakaan. Itse asiassa, tuo oli TODELLA arvokas hetki.

Bitte!


lauantai 29. joulukuuta 2012

Haluuuuu!

Jatkuva haluaminen on kyllä melkoinen kierre. Ja joo, en nyt tarkoita mitään kaksi mielistä :)
Jokainen meistä on varmasti elämässä kerennyt haluta jotain. Eikö usein tunnukkin hyvältä , kun saa sen mitä on halunnut? Mieli oppii assosioimaan hyvät tunteet ja saavuttamisen keskenään.
Unohtuu usein se tosi seikka, että saatuamme sen mitä olemme halunneet, " tyydytys" ja hyvä olo kestää vain hetken. Ehkä 10 minuuttia, ehkä päivän, jopa kaksi.  Tulee uutta haluttavaa.
Sitä voi haluta materiaa, saavutuksia, menestystä, viihdykettä, ihan mitä tahansa. Parempaa kuntoa, uutta teeveetä ,  myös henkistä "menetystä" ja elämyksiä. Parempaa kuntoa, uutta teeveetä ,  Mielelle ei riitä mikää, sille on aina jotain enemmän, syvempää, parempaa, hohdokkaampaa, laadukkampaa ja lisää tähän kaikki muutkin superlatiivit mitä ikinä keksitkään.
Haluamisessa ei ole mitään pahaa, miten voisi olla. Mutta tarvitseeko jokaista haluaan lähteä jahtaamaan ja täyttämään?  Sekin on haluamista, ettei halua haluta mitään. Se ehkä kuulostaa jotenkin " hienommalta" halulta, mutta onko se rehellistä. Senkus haluat! Ei se ole kuin ajatus :)
Ei ajatus tee kenestäkään syntistä tai synnitöntäkään. Mielen luonteeseen kuuluu joko pelätä menettää se mitä on, tai haluta jotain jota se kuvittelee itseltä puuttuvan.




"Tänään satun olemaan täällä - Huomenna jossakin toisessa paikassa. Minä kuljen kulkemistani, ja kun löydän hauskan paikan, pystytän telttani ja soitan huuliharppua.-Nuuskamuikkunen

Täällä kirjoitin aiemmin " pelko haluamisesta" ja Haluamisesta: lue täältä.
Kirjoitan tästä nyt uudelleen koska aihe on tällä hetkellä ja juuri nyt läsnä.
Viimeiset pari viikkoa ovat ovat olleet täällä päässä melkoisia. Vanhaa poistuu, tulee tietoiseksi monenmoisesta uskomuksesta joita on matkassaan kanniskellut. Yksi oli niin perustavan laatuinen, niin todentuntuinen, että se oli täysin jäänyt tarkastamatta ja katsomatta sen taakse. Tästä varmasti joskus vielä lisää. En osaa löytää tähän muita sanoja kuin, kuin oivallus siitä että itseä ei todellakaan ole. Se on tuntunut todelta, onhan täällä tämä keho, ja olenhan vuosia kuullut tarinaa johon on sitten tullut samaituttua. Etsi itseäsi. Mistä sen voi löytää? Tunne itsesi? Miten voit koskettaa jotain joka on vain ajatuksissa? Etsi joulupukkia. Tai kosketa joulupukkia :) Elämä on kaunista. Elämä on haurasta.
Ajatukset ja mieli juuri haluasi olla. Elämä tapahtuu kyllä, ja voi että se elämä onkin ihmeellistä ja aitoa. Mutta se kaikki tapahtuu ilman tätä tarinaa minusta. En osaa pukea sanoiksi tätä kaikkea vielä.
Kun uskomus siitä että on joku erillinen itse katoaa on kaikki toisin. Kaikki on kuten ennenkin, mutta kaikki on toisin. Ajatuksia on edelleen, tunteita on edelleen- ne eivät vain ole enää mitenkään henkilökohtaisia! Mieli vastustelee moista muutosta, nousee epäilyä ja tarvetta tarttua kiinni johonkin.
Anna minun tietää edes jotain, se huutaa! On kai joku totuus josta voin napata kiinni ja nojata?
Kokemusta ei voi tietää. Aihetta voi spekuloida maailman ääriin, mutta se on monen läsnä olevan hetken hukkaan heittoa, jos voi kirjaimmellisesti KOKEA. Mitä tässä ja nyt on aivan varmasti?
Aistimuksia. Mitä kaikki muu on? Tulkintaa, ajattelua, kuvittelua, tarinaaa.



Voi opetella ulkoa vaikka mitä henkiseltä kuulostavia värssyjä ymmärtämättä niistä mitään.
Ymmärrys on aina vain tulkintaa. Ymmärtäminen voi jossain kohdin olla tärkeää, ymmärrys tulee aina sen hetkisestä tilasta käsin. Kun ymmärsin sen, ettei ole mitään minää, mikä voisi ymmärtää tätä kaikkea, hämmästyin. Ajatuksissa on helppo luoda mielikuvia ja uskomuksia siitä millaista vaikkapa valaistumisen " kuuluisi" olla. Nyt koko sana lähinnä naurattaa!  Ei ole mitään valaistumista :) Se on sanana helposti hyvinkin harhaanjohtava. Kuten nyt sanat yleensäkkin. Tulkinta ja totuus ovat kaksi eri asiaa. Kuinka helposti ne tuleekaan sotkettua keskenään. Kartta ei ole maasto ja sitä rataa.
Hyvänen aika ja aika hyvä miten kaunista käsitteiden takana on.
Mieli on silti olemassa, vaikkei totta olekkaan. Ja sehän nyt kapinoi. Se keksii juuri nyt vaikka mitä haluamista. Halutkoon, en nyt jaksa lähteä sen leikkeihin mukaan.
Tunnen selkeän eron kehossani " pelko halulla" ja elämän halulla. Kun elämä haluaa jotain tapahtuvan se vain tapahtuu. Se ei vaadi analysointia, puhki miettimistä tai pakottamista. Se ei vaadi muuta, kuin että keho saa toimia sille työvälineenä. Kaikki virtaa flown lailla, vaivattomasti.
Se tila ei ole juuri nyt päällä :) Mutta sekin on ihan ookoo. Tätä ei ole tarvetta muuttaa mitenkään. Tämäkin on osa elämän virtausta. Nyt poistuu jotain vanhaa. Kurkkua kuristaa.Sisällä huutaa tarve olla rehellinen. Mieli haluaa haluta. Nyt huomaa selkeästi mielen toimintaa ja miten se koittaa kietoa mukaansa.

Ensin on tunne tai ajatus, tässä tapauksessa puristava tunne kurkussa. Mieli ja ajatukset määrittelevättuon tunteen " ikäväksi" ja alkavat etsiä sille syytä. Tällä kertaa se johti seuraavaan ajatukseen " Olen riittämätön". ( En nyt käy spekuloimaan tuota lausetta sen tarkemmin, vaikka mieli tekisi...). Tuo ajatus helposti alkaisi luuppaamaan kohti seuraavia ajatuksia ja tunteita, mutta nyt ei käynytkään niin. Ajatukset ovat totta vain siinä määrin, että ne tapahtuvat. Kuka ajattelee ajatukset?
Koitin etsiä taas kerran avoimesti sitä erillistä yksikköä, joka tuon ajatuksen ajatteli, enkä löytänyt taaskaan. Se ajatus vain tuli. Ja sitten se jo meni. Sen huomaaminen riitti. Ei ole ketään ajattelijaa, ketä voit osoittaa olevan vastuussa ajatuksesta. Kiehtovaa, hienoa! Rationaaliselle mielelle puuduttavaa, kun se ei löydä järkeilemällä selitystä. Tunteen kokeminen riitti. Onni on vapaa kokeminen!
Ei siitä tarvitse pyrkiä eroon, se on taas lisää haluamista. Haluan tämä hetken, kaikilla mausteilla kiitos :)  Tunne ja ajatus olivat kuin pieniä pelokkaita lapsia jotka pelkäsivät pimeää. Ei niihin sen vakavammin tarvitse suhtautua.Kirjoittaminen tekee hyvää. Suosittelen jokaiselle! Pyrkimättä mihinkään, katsoen vain mitä tapahtuu , kun sormet päätyvät näppäimistölle.


It's like 10 000 spoons, when all you need is a knife. - Alanis Morissette.