Rohkeus, pelko ja muuta märinää

Joskus valon soturi astuu tahtomattaan harhaan- ja syöksyy kuiluun. Haamut kauhistuttavat häntä, yksinäisyys ahdistaa. Hän etsii hyvää taistelua eikä voinut kuvitella että hänelle kävisi niin. Niin kuitenkin kävi.Pimeyden keskellä hän puhuu opettajalleen: "opettaja, syöksyin kuiluun", häm sanoo. "Vesi on syvää ja mustaa". "Myista yksi asia", opettaja vastaa. "Ihminen ei huku siihen että sukeltaaveteen, vaan siihen että jää veden alle". Ja soturi ponnistaa ponnistaa voimansa selviytyäkseen tilanteesta.

Soturi tietää olevansa vapaa valitsemaan mitä haluaa, hänen päätöksiään sanelevat rohkeys, riippumattomuus ja - ajoittain- jonkin asteinen hulluus.

Paul Coelho

Rohkeus ei ole sitä että ei pelkää, vaan että tekee/toimii peloista huolimatta. Ei askelta tuntemattomaan voi ottaa askel kerrallaan. Mielemme on luonut pelkoja ja uskomuksia aikamoisen määrän, omasta selviytymisestämme, omista kyvyistämme ja siitä mitä kuvittelemme esim muiden meistä ajattelevan.

Syntyessään ihmisellä on vain 2 pelkoa. Korkeat paikat ja putoaminen. Kaikki muu opitaan jälkeenpäin. Yhtälailla , näistä voi poisoppia nopeammin kuin uskoisikaan.

Työkseni olen kerennyt ohjaamaan ihmisiä eroon mm. neulapeloista, lääkäripeloista, koirapeloista, lentopeloista, ahtaanpaikan kammoista ja niin edelleen. Itse olen viime aikoina huomannut pelkääväni paljonkin, vaikken tosin enää mitään "objektia" tai kohdetta. Sekin on kokeiltu.

Miksi joku ei pidä puoliaan? Pelkää jäävänsä yksin.Tarkkaile ihmisten ja heidän toimintansa motiiveja. Ei siksi, että olisit kyylä, vaan siksi että oppisit tuntemaan pelon.Siksi että opisit huomaamaan mitä itse pelkäät. Siksi että ymmärrät miten turhaa se on. Pelko on yksi yleisimpiä motiiveja. Haluan korostaa , ettei se ole mitenkään paha asia. 

Miksi joku käy töissä? Pelkää köyhtyvänsä, ellei käy.

Miksi joku on suhteessa joka ei toimi? Pelkää tuntematonta.

Miksi joku miellyttää muita väkisin? Pelko.

Itse pakenin muutamaa pelkoa tiedostamattani vuosia toistamalla samaa ja samankaltaista käytös systeemiä."Elämä toisti itseään" oli hyvin tutun kuuloista. Minkä vuoksi? Pelko perseessä, mikäs muukaan.
 En muuten kovin hyvin kantanu vastuuta itestäni tuolloin, vaikka ulkoisesti se siltä ehkä näyttikin.
Oli niin helppo hyppelehtiä paikasta, ihmisestä, työpaikasta ja tilanteesta toiseen ja naamioida se " sydämmeni kuunteluksi".
En vaan uskaltanut katsoa silmiin sitä tosi asiaa, että pelkäsin yksin oloa ja sitä etten selviäsi enemmän kuin mitään.

Yksi pahimmista peloistani liittyi pitkään rahaan, ja siihen että olisin köyhä spurgu, jonka päälle variksetkin kusisi. Pelko toimi yhtenä hyvänä motivaattorina siis mm. työlle ja kaikenlaiselle toiminnalle, jolla välttelin tuota omituista kuvitelmaani. 

 Luopuminen ja sen tuoma tyhjyys varmaan on pelottanut niin paljon.

Irti päästäminen siitä vanhasta, oli vaikeaa kun ei voinut tietää mitä tulee tilalle.

Ihan kuin elämästä voisi muutoinkaan olla koskaan täysin varma. 

Mietin tänään aamulla ulkona ollessani , että mikä saa minut luulemaan että päädyn kotiin asti? Ihan yhtä hyvin tsunami voi iskeä ja pyyhkiä minut mennessään.
Moni ihminen kertoo tavoitteekseen taloudellisen turvallisuuden. Kerro minulle, milloin sen voi lopulta saavuttaa? Kuolin vuoteella.
Olen nähnyt vierestä muutamalta henkilöltä joitten todella suuret rahamäärät ovat kuin sormia näpsäyttämällä huvenneet, heistä riippumattomista syistä. Life happens. Elämää ei kannata elää peläten pahinta, ja tottakai turvallisen ympäristön järjestäminen on ihmiselle tärkeää. 

Monet toistamani käytösmallit  on olleet ihan tiedostamattomia , ja pikkuhiljaa niitä on vuosien varrella päässy päivänvaloon. Ja motiivina jokaisessa on ollut se pelko. Päivääkään en vaihtaisi, ja ajattelen että minun on ollut hyvä kokea kaikki mitä olenkaan kokenut. Itessään on kohdannut paljon häpeää, velvollisuuden tunnetta, uhmaa. Tiedätkö mitä? Ne ei tapa! Niistä voi hyväksymällä ne kuoriutua ulos, luoda kärsimyksen nahkansa ja jättää rantakalliolle hapertumaan, juuri kuten käärme tekee.
On turha kantaa mukaan kuorta ja kerrosta , uskomuksia ja identiteettiä joka on vanhentunut aikapäiviä sitten.

Minulla kyse on ollut siis turvallisuudenmenettämisen pelosta.Oma pää oli luonu erilaisia mielikuvia ja maalaillut niitä pelottavilla väreillä ja lisänny joukkoon vielä muutaman huikean latistavan kuvitelman itsestä. Sitten ku niitä omia ajatuksia oppi tarkkailemaan tajus mitä bullshittiä oma pää oli täynnä :)

Jokaisen todellisuus on erilainen, samassa tilanteessa olevat ihmiset näkee sen tilanteen ihan täysin eritavalla, omien aistiensa ja kokemustensa ja uskomustensa kautta. Kumpi on totta? Kokemus on oman mielikuvituksen tuotetta, koska blokataan niin paljon sitä ympärillä tapahtuu ja lisätään todellisuuten ajatuksia ja mielikuvia. Kartta ei ole maasto.
Tästä hyvä käytännön esimerkki on vaikka se miks niin monet laihduttajat epäonnistuu ja jojoilee. Oma pää on luonut mielikuvan siitä että se on kärsimystä, pahaa ruokaa ja kieltäytymistä. Uskaltaako noilla odotuksilla elämäntapa muutosta kohdata? Todellisuudessa muutos olisi helppo, jollei oma ajattelu sabotoisi sitä!

Kun hyväksyy ittensä, ei sitä tarvitse odottaa muilta. 
Kukaan muu tai mikään muu ei voi sitä sinulle tuoda( kuin ehkä hetkellisesti ja kuvitteellisesti). Kun olet omillasi, kaikki ovet yhtäkkiä aukeaa, pystyt ja haluat antaa ja vastaanottaa aidosti.

Mielikuvitukseton esiintyminen

Esiintymisjännitys on maailmanlaajuisesti suurimpia pelkoja/ jännityksiä.

Syntyessämme meillä on kuitenkin vain se 2 pelkoa, kovat äänet ja putoaminen. Kaikki muut pelot on opittu sen jälkeen. Yhtä nopeasti kuin pelon voi oppia, siitä voi oppia poiskin! Aivomme eivät harrasta hidasta oppimista.

Usein esiintymisjännitys tuntuu ihan fyysisesti, itse ainakin muistan vatsassa polttelleen ja sormien kihelmöineen. Pelko on esiintymisestä on kuitenkin vain mielessä, mutta se vaikuttaa kehoon.

Juttelin ystäväni kanssa jota esiintyminen jännittää pelkästään ajatuksena ja lamaammuttaa tilanteena, ääni vapisee, posket punottaa ja yö unet menee helposti useampaa yötä ennen esitystä.

Varmaan 99% esiintymisjännityksistä johtuu lopulta yksinjäämisen ja erillisyyden pelosta.

Ystäväni kertoi että häntä jännittää se ”tyypillisin”, eli se että mokaa ja epäonnistuu.

Aiemmin olisin ehkä sanonut ” Hienoa! Mitä sun päässä tapahtuu- jotta pystyt jännittämään?”

Olisin ehkä alkanut kartoittamaan kaverini tuntemuksia, kehossa, ajatuksia sekä sisäistä keskustelua, muuttanut mielikuvia ja niin edelleen. NLPn työkalut ovat tehokkaita kyllä helpottamaan mitä tahansa jännitystä,mutta tällä kertaa tein jotain toisin.

Kysyin sen sijaan ” Mikä siinä olisi pahinta jos epäonnistut?”

Pienen mietinnän ja häkellyksen jälkeen hän vastasi ”Häpeä”. Päätin jatkaa vielä kaivinkoneen vakaasti alkanutta toimintaani niinmpä jatkoin kaivelua ja kysyin ”Entä häpeässä pahinta?”

Hetken kiemurtelun jälkeen hän vastasi ” Se että häpäisen lähimpänikin ja perheeni” .

Sen jälkeen pahinta olisi se, että jäisi totaalisen yksin ja tuntisi ettei kuuluisi mihinkään.

Mieti miten huikea mielemme on! Se alkaa yhdistämään erillisyyden pelkoa vaikkapa esiintymiseen , kaupassa käyntiin tai suojatien ylittämiseen :)

Kun ns. päästiin ydin uskomukseen jännityksen takana, se tuntui alkavan haihtua kuin itsestään. Sen jälkeen oli mielenkiintoista lähteä tutkimaan esiintymisjännityksen aiempaa ” reseptiä”, sitä mitä henkilön päässä tapahtui silloin kun hän jännitti – ja mm. häneltä kumottiin ankkurien avulla vanhoja mielleyhtymiä ja muistoja esiintymisestä.

Tämäkin henkilö oli jo tiedostamattaan visualisoinut epäonnistumisen satoja kertoja päässään, ja koitti lukea yleisön ajatuksia jo etukäteen. Se ei kannata, eihän kukaan meistä osaa ajatuksia lukea ;) Mutta Entä sitten jos joku ei pidä siitä mitä kerrot? Ei siihen kuole. Hyvä opettaja/ kouluttaja ei mieti miten pönkittää omaa itsetuntoaan ja miten paljon hänestä pidetään – vaan sitä että itse asia menee perille ja tarkoituksen mukaisesti.

Minulla oli pitkään pieni jännitys ennen jokaista esiintymistä, tosin määrittelin sen mielessäni positiivisesti ” Jes, tämä kertoo vaan siitä että tämä on mulle tärkeetä saada tehdä tätä!”

Myöhemmin tajusin, että jännitin hieman myös samaa ” Entä jos joku ei pidä minusta tai valmennuksesta?”

Tosi asia on , että Miksi kenenkään pitäisi pitää minusta? Jos haluaisin miellyttää kaikkia, voisin tehdä pitkän ja kivisen uran kynnysmattona ja miettiä sitten kuolin vuoteella että ”olipa ainakin hieno miellyttää kaikkia muita!” ;) Ei suinkaan.

Tottakai minussakin on hyväksynnän kaipuuni ja tarpeeni kokea olevani tärkeä, mutta en enää pelaa ne motiivina.

Tiedän että minulla on kouluttajana paljon kehityttävää ja opittavaa, kenelläpä ei. Aiemmin mietin paljonkin miten voin kehittyä, olla parempi saada ihmiset samalla viihtymään ja oppimaan.

Nyt mietin enemmänkin ” Parempi verrattuna mihin?” Omaan mielikuvaani siitä, millaista esiintymisen pitäisi olla? Vertasin itseäni aiemmin paljon mieheeni ja muihin esiintyjiin. Irroittelen mielikuviani siitä millainen minun ” muka tulisi olla”, se blokkaa sitä mitä on, enkä myöskään lähde enää luomaan identiteettiä siitä millainen minun mielestäni pitäisi olla kouluttajana.

Tottakai toivon, että koulutukset menevät hyvin mutta uskon oppivani parhaiten vertaamatta yhtään mihinkään, edes mielikuviini.

Egon mielestä asiat voivat olla aina joko paremmin tai huonommin, enemmän jotain tai vähemmän jotain. Asiat kun on lopulta niin kuin ne on.

Kuinka joku niin yksinkertainen asia, voikaan joskus olla blondillekkin hankala kokea ja ymmärtää :)

Amsterdam hiljenee hetkeksi. Ollaan itse koulutus reissulla NLPn kehittäjien parissa. Mielenkiinnolla odotan.

Unesta

Hurahdin tutkimaan yöuniani uudelleen kesällä. Kirjaimellisesti,sain hassun yhteensattuman kautta käteeni Anne Lindholm Kärjen kirjan Uni tuntee sinut.

Useampi vuosi sitten koin muutaman kerran kokemuksen siitä että että tiedän nukkuvani ja näen unta, jota pystyin jopa ohjailemaan. Tästä heräsi melkoinen kiinnostus alitajunnan kummajaiseen ja siihen mitä se yöllä oikein puuhastelee. 

Jos aiemmin muistin näkemiäni unia ehkä kerran viikossa, nyt muistan aamulla useita 2-6 uneen.

Olen myös iltaisin kevyessä transsissa vähänkuin pyytänyt että " Tänä yönä haluan että alitajunta käsittelee asiaa x".

Unet ovat ihania! Kaikkea muuta , kuin selkeitä. Järjellä tai logiikalla ei ole mitään tekemistä unissa!

Kun oppii tulkitsemaan unen symboliikkaa, on helpompi päästä jyvälle siitä mitä itse käsittelee.

Ihmettelin itse esimerkiksi miksi vanha ja homeinen kylmä laukku ilmestyi uneeni, ja vieläpä erään henkilön kanssa ketä en ole aikoihin nähnyt. Ymmärsin tutkia mitä nuo elementit symbolisoivat minulle. Unen tunnelma oli ylipäätänsä jännän väreilevä. tuolloin.Vanhan kylmälaukku symbolisoi minulle mm. järjestystä, jotain joka kulkee aina mukana, kuvitteellista turvallisuutta. Henkilö taas, joka unessa kantoi kylmälaukkua symbolisoi minulle vahvuutta ja kunnioitan tätä henkilöä monellakin osa alueella. Unen näkemisen aikaan minun oli todellakin hyvä luopua ja irroittaa monesta kuvitteellisesta turvasta ja järjestyksestä, ja se luonnostaankin mieltä vähän ärsyttää, mutta se ei todellakaan ole vaarallista :)

Jos haluat tutustua uniisi tarkemmin , suosittelen että aloitat siitä että harjoittelet niiden muistamista.

Kokeile seuraavaa vaikkapa viikon ajan ( ja kerro miten meni :) )

1. Kun menet nukkumaan ota muutama syvä hengitys. Hengitä sisään laskien hitaasti neljään, pidätä hengitystä hetki ja puhalla suun kautta ulos - laskien neljään. Toista 2-4 kertaa.

2. Sano itsellesi mielessä " Tänä yönä nukun hyvin ja muistan aamulla niitä uniani, joita minun on hyvä muistaa nähneeni".

3. Anna itsesi nukahtaa.

4. Aamulla kun heräät kirjoita heti uniasi ylös, vaikka vain avain sanoja. Kirjoita mitä unessa tapahtui, ketä siellä oli, millainen oli unen tunnelma, yms. Avain sanatkin riittävät alkuun. Unet alkavat unohtua hyvin äkkiä, sen takia aamulla heti niiden kirjaaminen ylös on olennaista.

5. HYVÄ! Kun toistat tätä alat muistamaan ja tiedostamaan uniasi paljon paljon paremmin.

Analysointi tai liika unien tonkiminen on turhaa, suhtaudu sen sijaan asenteella että " VAU, tällästä mun alitajunta puuhailee öisin kun nukun".

Teen joskus postauksen siitä miten voi  helpottaa nukahtumistaan vaikkapa NLPn keinoin.

Huomaan omista unistani ja siitä miten nukun vastauksen kysymykseen " miten minulla menee?"

Kun voin hyvin, nukahdan kuin nappia painamalla klo 21-22 holleilla ja herään omien jalkojeni innostuneeseen vatkaukseen klo 4-6 aikaan. Kun herään olen virkeä ja täynnä energiaa. 

Tämä paletti on täysin toisin, jos mieli tai keho stressaa. Viime talven kehoni oli stressaantunut. Nukahtaminen oli vaikeaa ja herääminen oli kuin olisi kahlannut liisterissä. Vihaan herätä väsyneenä, mutta mikään ei ole ihanampaa kuin herätä aamulla virkeänä.Unen tarve on muuten vähentynyt hurjasti sitä myötä kun olen voinut ns. henkisesti paremmin.Toki ruokavaliolla on myös äärimmäisen iso vaikutus. Kehoa ja mieltä ei voi koskaan erottaa näissä asioissa, se on selvä. Stressaantuneena pyörittelin yöt mielessäni kauhuskenaarioita ja pyöriskelin pedissä. Kun olin masentunut vihasin aamuja kun piti herätä " todellisuuteen".

Vielä 5 vuotta sitten " nukuin". Eli olin kyllä unessa, mutta en juurikaan palautunut, koska kaikki energia taisi mennä kehon korjaamiseen ja mielen rauhoittamiseen. Unessa ei niinkään se määrä vaan LAATU. Tämä laatu teema pätee kyllä niin moneen muuhunkin asiaan. Ravintoon, ihmisiin ympärillä, yms, yms. 

Mitä ihan oikeasti tarvitsee? Entä mitä mieli kuvittelee tarvitsevansa?

Hyviä syviä unia :)

Aatteet ne pukee vaatteet

Todellisuus itsessään on ehjä ja täydellinen. Joka kerta jos annamme tunteidemme viedä meitä, lisäämme todellisuuteen jotain. Omia uskomuksiamme mm. siitä miten asioiden pitäisi olla,tai mikä voisi olla paremmin ja niin edelleen. Silloin koemme todellisuuden väritettynä.

Eilen illalla aloin nauramaan sille että ihmiset käyttävät vaatteita!
Ajattele nyt, joskus vuosisatoja sitten joku on vain päättänyt että "ihmisten kuuluu käyttää vaatteita" ja näinhän me sitten teemme. En siis todellakaan pidä vaatteita turhina, mutta vaatteiden käyttö on mielestäni vain yksi iso ihmiskunnan luoma uskomus ja ehdollistuma. " Tehdään näin koska on aina tehty". Ja todellakin aion käyttää vaatteita jatkossakin :) 

Intiassa koira on herkkuruokaa, Suomessa ajatus koiran syömisestä kuvottaa. Hindut taas eivät koske nautaan , me taas syömme sitä mielellämme.Missä on taas oikea ja väärä? Ei niitä ole. Nämä on täysin keksittyjä asioita. 

Kävin joku aika sitten keskustelua itseni kanssa, sillä jostain syystä olin huolissani että koulutanhan ja valmennanhan varmasti arvojeni mukaan. Tarkotain tällä sitä että en halua myöskään " syventää ihmisen positiivista unimaailmaa", vaikka joskus valmennuksissa tulee mm. negatiivisten uskomusten tilalle ns. asennettua positiivisia. Joskus tämä on ehkä tarpeen. Hyppy vaikkapa surkeasta itse tunnosta " totuuteen" voi olla aika radikaali ilman vaihetta siitä että kokee ns. positiivisen hypen. Ei se väärin ole, ollenkaan. Eikä siitäkään tule pyrkiä pois, mielummin elää ja antaa elämän näyttää milloin siitä on aika irrottaa. Aiemmin huolin että saanhan varmasti annettua asiakkaille tarvittavaa ymmärrystä ja osaamista. Mikä oli motiivina? Pelko tietenkin. Ajatella jos olisin " huono" siinä mitä teen? Entä jos ärsytän jotain? Olenko liian jotain? Saathan varmasti kokea hyvää oloa? 

Nyt ymmärrän, että ensinnäkin voin vain tarjota ihmisille kokemuksia. Jos joku ärsyyntyy, se voi olla hänelle mahtava kokemus. Mitä tekemistä " minulla" on missään työssäni? En ole siellä jeesustelemassa omien taitojeni kanssa. Mitä vapautuneempi olen siitä että " täytyy saada tuloksia" , sen paremmin jokainen koulutus menee. Tai ei ehkä paremmin, vaan niinkuin kuuluu mennä :) 

Mietin kuinka opin tunnistamaan mitä kukin tarvitsee. Tarjoanko uutta uskomusta vai uskomusta ettei ole uskomusta? Voi vähänkuin valita, totuus joka ei aina ole todellakaan kiva taikka ihana, tai sitten se että optimoi ja tekee unesta parempaa. Oivalsin , että arvoni ovat vain suuria ja isoja uskomuksia nekin. 

Arvot perustuvat johonkin jotka ovat minuun syvästi juurtuneita mm. kasvatuksen, kulttuurin ja kokemusten myötä. Näin meillä kaikilla. Arvoni ovat kuitenkin vain " mielestäni" hyviä. Eivät totuus. Mieleni luoma määritelmä jostain joka on hyvää. 

Opi tutkimaan omien ajatuksiesi ja kokemuksiesi luonnetta, ja kysy aina välillä, mistä tiedän tämän? 

Alla vielä harjoitus hulisevalle mielelle, jos haluat kokeilla:

Voit tehdä tämän joko meditoiden tai aktiivisesti läsnäollen, esimerkiksi lähteä kävelylle ja keskittyä samalla seuraaviin ohjeisiin.

1. Istu siis alas tai puuhaile normaalisti. Luonnostaankin jos olet kävelyllä, pidät silmät samalla auki.
   
2. Hengitä muutaman kerran tietoisesti syvään. Ota nenän kautta pitkään happea, laske rauhassa neljään. Pidätä hengitystä pieni hetki, ja puhalla suun kautta rauhassa ulos, laskien samalla mielessä neljään. Toista tätä muutaman kerran.
   
3. Huomaa hiljaisuus mielessä. Se kestää ehkä muutaman sekunnin, kunnes tulee joku ajatus. Huomaa siis se tyhjä tila ajatusten välissä.
   
4. Varsinkin jos teet tälläistä ensimmäistä kertaa mieli on luultavasti kovinkin aktiivinen ja ajatuksia paljon. Se ei haittaa ollenkaan. Huomaa vain ajatus, mutta älä tartu siihen. Älä siis lähde ajatus mukaan.
   
5. Aina kun huomaat ajatuksen sano mielessäsi ” Plop, tuo oli vain ajatus”. Ja huomaa taas hiljaisuus ajatuseten välillä. Kohta tulee taas joku ajatus. Tee taas sama ” Plop tuo oli vain ajatus”.
   
6. Tauko ajatusten välillä pitenee ja olet yhä paremmassa yhteydessä sinussa olevaan viisauteen ja teet tilaa elämälle sekä kokemiselle liian ajattelun sijaan.

Huom! Mitään ajatusta ei ole tarkoitus määritellä ” Hyväksi tai huonoksi”. Nyt juuri, sinun ei tarvitse tarttua yhteenkään ajatukseen, muutenkuin ” Plop”- tekniikalla.

7. Ensimmäisillä kerroilla voit tehdä tätä 5-10min. Mitä enempi harjoittelet , sen helpommaksi ja vapaammaksi olokin tulee. Voit tarpeen mukaan lisätä huumoria nauramalla lempeästi näille ajatuksille.
   
8. Voit olla melkein varma, että jossain vaiheessa mieli heittää ajatuksen ” Tämä on aivan typerää ja vaikeaa”. Hymyile sillekkin ajatukselle lempeästi ja jatka silti.
   
9. Voit harjoitella tätä pidempiäkin aikoja. Tulet huomaamaan että sinun on yhä helpompi on yleensäkkin olla läsnä, siellä missä oletkin. Tällöin et toimi vain automaatio ohjauksella.
   

Surrur

Juttelimme ystäväni kanssa surusta hiljattain. Hänen läheisensä oli kuollut hiljattain, ja puoliso oli luonnostaankin noin 65-vuoden yhteisen elämän jälkeen melkoisessa surussa. Odottaa jo omaa lähtöään.

NLPn kehittäjä on joskus sanonut että kaikki ihmissuhteet päättyvät lopulta suruun.Läheisen kuolema viimeistään tuo surun. Kuka on kuitenkaan sanonut surun olevan paha asia? Uskon (nyt sukellus pumpuliin, kiitos) että voi olla myös rakkaudellista surua. Eikä kyseessä olekkaan se, että suru olisi jotenkin paha asia, tai että sen kanssa ei voisi elää. On ISO väärinkäsitys, että suru olisi jotenkin kamala tunne. Kyllä minä ainakin haluan olla surullinen, jos joku minulle rakas henkilö vaikka kuolee. Haluan antaa elämän tuntua. Olen täällä elämässä, en välttelemässä sen luonnetta. Elämän luonne on että asioita tapahtuu, mielen ja egon keksintö on se että nämä asiat pitäisi luokitella hyväksi tai huonoksi. Sen jälkeen kun informaatio tulee aivoihimme ympäristöstä, on kaikki pelkkää kemiaa. Aivot tekevät suodatus prosesseissaan määritelmän, todellisuus itse on täysin ehjä ja eheä. Surukin on tylysti ilmaistuna vain päässä olevaa kemiaa, ei sen vaarallisempaa. Vaarallista tai pelottavaa voi tehdä sen vastaan taistelu, ajatus että ei saisi surra tai se että samaistaa itsensä johonkin tunteeseen, tai kuvittelee että jokin tunne " oikeuttaisi" jotain toimintaa tai toimimatta jättämistä. " Koska olen surullinen en nyt voi..." " Koska minulla on ollut rankkaa" , jne.
Olen itse lähtenyt tälläisiin ajatuksiin joskus mukaan.
Mieli tykkää luoda tälläisiä perusteluja. Mieli tykkää myös ajatella että " ikäviä" tunteita ei saisi tuntea, tai että niistä pitää ainakin äkkiä päästä eroon. Energia meneekin tällöin usein vaan siihen vastaan taisteluun. Kun olisi yhtä hyvin voinut kokea tunteen, määrittelemättä sitä , pyrkimättä päästä eroon ja that's that. Se vaan kuulostaa aivan liian helpolta.

Pidin eilen koulutusta jossa opetin mm. spinning feelings nimistä tekniikkaa, ja sitä miten tunteiden " viestin voi kuulla". Samassa koulutuksessa kuitenkin puhuin siitä, että tunteelle ei tarvitse tehdä mitään muuta kuin tuntea ja tiedostaa. Ristiriitaista eikö? Meidän on jokaisen kehitettävä omat tuntosarvemme, joiden avulla opimme kuulemaan ja näkemään mitä milloinkin tarvitsemme. Moni on esim. vain oppinut   märehtimään ja samaistamaan itsensä esim. negatiivisuuteen tai ahdistukseen. I know, törkeä väite mutta on muistettava että aivot mm. oppivat yleistämällä, ja toimivat sekä ajattelevatkin mielellään tutuilla tavoilla. Havainnollistava esimerkki voisi olla, että jos mietit ajatuksiasi joita sinulla on ollut tänään, veikkaan että samat ajatukset olet ajatellut jo useamman kerran eilenkin. Ajatukset ovat luonnostaan helposti vanhan toistoa :) Muutoksen , vaikka se miten positiivinen itselle olisi tekeminen ei ole helppoa aina juuri siitä syystä, koska jo neurologia kiukuttelee koska joutuu käyttämään enemmän energiaa. Tästä syystä vaikkapa uuden oppiminen väsyttää usein fyysisestikkin, aivot työskentelee kovempaa.
Ihailen jokaista, joka uskaltaa elämässä viedä itseään sinne minne alkuun pelottaisi tai jännittäisi mennä. Enkä tarkoita nyt kummitusjunaan menoa, vaan vaikkapa sitten itsensä voittamista sen suhteen että uskaltaa tehdä asiat JOTENKIN toisin. En tarkoita hiilellä kävelyä tai benji hyppyä. Tai miksei niitäkin.Jokainen ehkä tietää mikä olisi itselle pelottavinta henkisesti juuri nyt.
Kun olin itse täydessä "treeni kierteessä" , pelottaa oli mm. että sairastuisin. Pelottavinta oli että en kokisi olevani vahva.
Noh, olin jästipää ja sairastuin. Näin että selviänkin ihan hyvin, vaikka välillä otti niin kipeää toimia uusilla tavoilla. Ajatus siitä, että pieni ärsytys johtuu vaan siitä että aivot luovat uusia hermosolujen välisiä yhteyksiä helpotti kummasti. Tämä on vaan kemiaa :) !

Elämää kuuluu ensisijaisesti elää. Ei etsiä korjattavaa tai petrattavaa jatkuvasti, vaikka joksus sekin on tarpeen, mikäli haluaa hyvinvoida. Voisiko kuitenkin luottaa siihen,että ne omat tuntosarvet kertovat mikä on itselle missäkin tilanteessa tarpeen? Helppoa se ei aina ole. Onko joku luvannut että olisi?
Oma suhtautuminen ja asenne voi tehdä mistä tahansa kaunista , rakkaudellista ja helppoakin.

Kun antaa itselleen luvan epäonnistua, ei koskaan enää epäonnistu.

Meneeköhän niin, että jos oikeasti ja täysin jokaisella solullaan antaa itselleen luvan vaikka suruun, ettei enää koskaan koe surua  kuten ennen? Näin olen itse tähän asti huomannut. Taidan kuitenkin koputtaa puuta , ihan varmuuden vuoksi ;)

Viitisen vuotta sitten koin kovan surun, erään lähtiessä täältä aivan "liian aikaisin".  Ehkä hän lähti kuitenkin oikeaan aikaan. Turha kuitenkaan itkeä mailman tuskaa, omaa menetystä, hänen läheisten menetystä tai mitään muutakaan. Mutta itkeä voi. Ihan sen itsensä vuoksi.

  Jokainen joka on joskus kokenut rakkauden on voittanut.

Punainen lanka , oi missä oot ?

Olen monta kertaa aloittanut kirjoittamisen, mutta sitten "kumittanut" yli :)
Joka päivä huomaa miten vähän lopulta elämässä tietää, sen vuoksi onkin tuntunt hassulta kirjoittaa mistään. Olenko varma että haluan todella kirjoittaa juuri noin? Mistä tiedän sen?
Tässä elämässä oeln kerännyt tietämättäni lukuisan määrän uskomuksia ja järjestelmiä mieleeni- joiden mukaan olen automaatiolla toiminut ja ajatellut. " Minun moraalini, minun arvoni, minun tapani , ja niin edelleen". Ne ovat kuitenkin kaikki vain opittuja malleja. Eivätkä mitenkään minun, kuten joskus kuvittelin.

Ennen kaikkea koen nyt oppivani pois asioista ja ajatuksista, jotka ovat olleet minulle " itsestäänselvyyksiä". Onnellisuus ei ole tähtihetkiä elämässä vaan onnellinen on se joka kykenee muuttumaan virrassa. En osaa selittää mitä tällä tarkoitan, enkä edes pyri siihen. Kaiken voi käsittää väärin. Mikä lopulta on edes totta? Sanat on hataria keinoja koittaa ilmaista jotain, joka vääristyy ja muuttaa muotoaan väkisinkin kun se juuri koitetaan laittaa johonkin muotoon.

Jokunen viikko sitten koin hetken surua ajattelin erästä minulle tärkeää henkilöä, ja sitä miten hän mielestäni jäi vaille elämän ihania asioita tarkertumalla tiettyihin menneisyyden haamuihin.
Koitin aikoinaan n. vuoden "pelastaa" tätä henkilöä. Koitin keittiöpsykologiaa, koitin "järjen" puhumista, ymmärtämistä, terapiaan ohjaamista, paasausta siitä miten vapauttavaa anteeksi anto on, ja niin edelleen.
Mitä veikkaat onnistuinko auttamaan? En.
On harhaa kuvitella että varsinaisesti pystyisi ketään auttamaan. Tässä lauseessa on iso ristiriita, jonka tiedostan, "autanhan" itsekkin työkseni ihmisiä.
Ensinnäkin, jos kuvittelen voivani jotenkin hallita koko elämää ( hehee, sitä on yritetty ;)) , menen melkoiseen ansaan. Voimme hyvin paljon vaikuttaa itseemme, tehdä valintoja ja niin edelleen, mutta elämään meillä ei ole käsiksi käymistä. Eikä varsinkaan toisten ihmisten elämään.

Mitä enemmän yritin auttaa ja oma mieleni oli kiinni siinä, sen enempi tilanne oli jumissa. En kestänyt nähdä toisen henkistä stressiä ja ahdistusta. Nyt ymmärrän, että missään tunteessa ei ole mitään pahaa. Sekin on hurjasti sanottu. Ihminen kuitenkin rakastaa samankaltaisuutta ja tuttuutta, vaikka se tuottaisikin kärsimystä. Se ei käy järkeen, eikä tarvitsekkaan. Se on sitä, miten aivot toimivat.  Mieti jotain kertaa jolloin olet itse tehnyt jonkun itsellesi ison muutoksen, oivalluksen, tms? Veikkaampa, että sitä ennen olet ollut joko turhautunut, jopa ahdistunut, tms.?
Tunteet parhaimmillaan vievät meitä eteenpäin. Tunne voi myös sokaista ajattelua ja siinä kohdassa voikin olla hyvä osata vaikuttaa mm. omaan ajatteluun, uskomuksiin, mielikuviin ja ylipätään tiedostaa ne.

Todellisuus on melko koruton. Tai se on koruton. Joka kerta, jos kokee kärsimystä, surua, tms. on lisännyt mielessään todellisuuteen jotain. Olkoon se ajatus, mielikuva, uskomus. Mieli ei tykkää olla tässä ja nyt, jossa on käytännössä aina kaikki hyvin, niin pitkään kun ei ole tiikeri kimpussa.
Egon mielestä jonkun asian pitäisi olla paremmin, jotain pitäisi olla enemmän. Ego voi kieriä menneessä, ja luulla että se määrittää jotenkin. Ei se määritä, sitä joka osaa muuttua ja elää.

Tämä henkilö, jota joskus koitin "parantaa", ei ole mitenkään rikki. Minun mielikuvani hänestä ensinnäkin perustui menneisyyteen, ajanjaksoon elämässä, jolloin hän oppi henkisesti ehkä eniten.
Tämä oli minulle iso oivallus. Miksi kokisin surua jostain, jota hän joskus koki? Sehän meni jo!
Mieti miten paljon määrittelemme henkilöitä vain MUISTOJEMME persuteella. Se pitäisi kieltää lailla.
Ihminen ei ole ajatuksensa, tunteensa, eikä toimintansa.
On ymmärrettävä että toimiakseen energia tehokkaasti aivot väkisinkin yleistävät asiota, vääristävät todellisuutta ja niin edelleen. On meidän vapaa tahtomme päättää itse mitä pidämme totena. Hyvä keino aloittaa voikin olla huomioimalla vaan millaisia mielleyhtymiä on mielessään tehnyt. Mistä tiedät sen? Mistä olet oppinut sen?

Enää en yritä tietää tai etsiä keinoja hyvinvointiin tai onnellisuudesta, vaan enemmänkin tutkin sen loputonta maastoa, jonne ei mahdu hyvä taikka paha, oikea taikka väärä. Elämä tapahtuu ilman että sitä määrittelisi kuitenkin :)

Elämän hidastaminen tai nopeuttaminen?

Käsi ylös, jos haluaisit “downshiftata” tai hidastaa elämää?!

Käsi ylös, jos haluaisit kehittää itseäsi, ts. upgreidata elämääsi?!

Veikkaan, että yhtä monta kättä molemmissa ryhmissä. Moni ystävistäni on downshiftannut, ja yhtä moni ystävistäni on hankkinut lisää asioita elämään ja kehittää itseään.

Mikä on muuttunut? Loppujen lopuksi ei mikään (minun mielestäni).

Edelleen, downshiftaajat ovat omassa oravanpyörässään, jota poljetaan tällä hetkellä vähän hitaammin. Ympäristössä on ehkä vähemmän materiaa, mutta taustalla on kuitenkin monesti halu siitä, että mitä jos minulla olisi vieläkin vähemmän. Entä jos omistaisin alle 50 tavaraa, vaatteet mukaanlukien. Kuinka vähällä tulen toimeen?

Kuvan lähde: http://laroucheplanet.info

Ja kun näitä asioita kerta mietitään, downshiftaaja polkee edelleen omaa oravanpyörää, joka on varmasti huomattavasti erilainen, kuin itsensäkehittäjän oravanpyörä.

Itsensäkehittäjä miettii tavoitteitaan: Mitä haluan saavuttaa? Mitä haluan saada lisää elämääni? Missä olen nyt menossa ja mihin päädyn vuoden tähtäimellä. 10 vuoden.

Itsensäkehittäjä: “Niin, haluan ainakin tuon talon, auton ja asunnon sekä ehkä tuon työpaikan.”

Tässä taustalla on erilainen oravanpyörä, kierroksia on ehkä enemmän ja ympärillä enemmän tavaraa… Sama asia eri paketissa: molemmat asiat sisältävät haluamista yhtä lailla.

STOP!

Lopeta se polkeminen hetkeksi. Molemmissa tapauksissa. Olet vain hetken hiljaa, pysähdyt ja huomaa miltä sinusta tuntuu, kun olet hetken vailla haluamista.

Tarvitsetko mitään vähemmän tai lisää? Todennäköisesti et.

Mikä sinä olet? Kokeile vastata: Mikä minä olen?

En tiedä mihin lopputulokseen päädyt, mutta jos kuvaisin sinua vain sanalla: Olet Downshiftaaja… tai olet itsensäkehittäjä… se ei varmasti riittäisi tai kertoisi koko totuutta.

Pääasia on, että olet. Kaikki muu on extraa ja jo sinänsä positiivista ☺ Mitä siis voit tehdä, jos voit jo nauttia nykyhetkestä.