sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

hyväksyntä ja uteliaisuus


Yksi yleisisimpiä henkisiä "ohjeita" on hyväksy kaikki sellaisenaan kuin se on ja ilmenee.Käsittämtättömän yksinkertaista, ehkä siksi juuri välillä niin hankalaa. Olemme melkoisen ehdollistettuja tavoittelemaan aina jotain, onnea, hyvää oloa, menestystä, parempaa kuntoa, rahaa, kaikki kelpaa. Sen sijaan että kysyisi miten voisi tulla vapaammaksi ja onnellisemmaksi, voisi tutkia sitä, mitä jatkuvasti tekee kun ei huomaa taustalla olevinta syvintä olemista. Silloin jollain tavalla vastustelee ja kieltää sitä, mikä on.
" Voikun tässä hetkessä olisi vielä lisäksi x".  
 "Voikun ei sataisi" 
"Haluan olla iloisempi" 
"En saisi kokea surua" 
"Hän ei saisi käyttäytyä noin", yms. 
 Kaikki yllä olevat ovat esimerkkejä vastustamisesta. Tästä ei pidä päästä eroon, huomaaminen riittää aivan hyvin. Muutenhan sitä vastustelee vastustamista, kieltää kieltämisen. Just be with it.


Miksi sitten ajoittain ( toiset enemmän, toiset vähemmän) koemme tyytymättömyyttä, stressiä tai jotain muuta tunnetta joka ikäväksi määritellään? En todellakaan tiedä, mutta helpommalla näyttäisi pääsevän kun ei käytä aikaansa minkään vastustamiseen. On yleistä että haluamme äkkiä päästä eroon "ikävistä" fiiliksistä, tai sitten emme kestä tylsyyttä, yksinkertaisuutta ja etsimme jatkuvasti viihdykettä tai ärsykkeitä vaikkapa televisiota tuijottamalla, facebookissa roikkumalla, syömällä , juomalla, jollain.
Miten hankalaa voikaan olla vain olla hetken, ilman mitään suoritettavaa tehtävää?
Minua kutsuttiin nuorempana levottomaksi sieluksi, oli lähes mahdotonta vain olla. Koin myös myöhemmin voimakkaasti merkitystä vain tekemisen kautta. Pää oli täynnä sinne kehkeytyneitä syy-seuraus suhteita - jotka olivat kaikki puhdasta potaskaa.
Aiemmin pidin sitä hyvänä asiana. Kuvittelin että vierivä kivi ei sammaloidu ja niin edelleen.
Elämä kuitenkin heittää eteen tilaisuuksia stopata, vaikka väkisin jollei muuten itse tajua. Nämä stopit on parhaimmillaan mahdollisuuksia päivittää oman sisäisen kompassinsa näyttämiä suuntia. Kuitenkaan arvostelematta mitään aiempaa. Mikään aiempi ei ole huono tai väärin. Ei voisi olla siinä missä on nyt ilman aiempia kokemuksiaan. Temppu onkin siinä että päästää aiemmista kokemuksista irti, sillä ne meni jo :) 


On kuitenkin varmaan 99,9% asioita, joiden kanssa on täysin ok koko ajan. Vai vastusteleeko sitä vaikka ruuansulatustaan? Taivaan tähtiä? Jalkapöytäänsä? Alppeja? Ne ovat ja sillä selvä. Vastusteleeko talvi kevään tuloa? Ei. Se vaan tapahtuu.
Voisiko olla että 99% kärsimyksistämme ( stressit , pelot,yms) katoaisivat, jollemme taistelisi niitä vastaan emmekä antaisi niille sen kummempia merkityksiä? Antaisikin vain pelon olla. Ehkä jopa koittaisi kasvattaa sitä, vieden kerrankin loppuun asti. Ehkä pelollekin voi olla kiitollinen?
Sen sijaan että tunnetta tai ajatusta määrittelisi hyväksi tai huonoksi, suhtautuisikin siihen suurella uteliaisuudella. Wow, mitä tapahtuu?

Mieli koittaa tarttua kiinni hyviinkin kokemuksiin. Se pelkää menettävänsä, miettii miten jonkun "tilan" voisi ylläpitää, miten tämän voisi tehdä paremmaksi, miten saada tätä lisää. Lisää! Enemmän! Tästäkään ei tule koittaa päästä eroon, vaan hyväksyä nekin ajatukset ja nähdä niiden läpi. 
Mieltä pääasiassa motivoi kaksi asiaa:
- Välttää epämukavuutta, pelkoa ja kärsimystä
ja
- Saada enemmän hyvää oloa, parempaa, lisää ,hohdokkaampaa ja niin edelleen.
Tarvitseeko tämä hetki ja läsnäolo motiivia? Ei. Se saa olla ihan rauhassa sellainen kun on. Molemmat näistä motiiveista lähtevät unesta, eivät vapaudesta.Vapaudessa on kaikki juuri niinkuin on. Olimme juuri reissussa Portugalissa, ja kävelimme n. 500m korkeudessa, ajoittain todella kapeissa paikoissa, joissa ei todellakaan ollut kaiteita. Yksikin horjahdus olisi ollut hengenvaarallinen. Sieltä kun olisi pudonnut, se olisi ollut adios amigos! Fyysistä pelkoa oli upeaa kokea! Sen rinnalla mikään kuviteltu stressi, pelko tai märehteminen tuntuu lähinnä sketsiltä.Vahvin vietti ihmisellä on hengissä säilyminen.Ihminen ei ole kuitenkaan vain kehonsa, mielensä tai tunteensa.Mitä pelättävää on edes kuolemassa , jos ei voi olla varma että elämä edes päättyy ruumiin kuolemaan?Sen näkee sitten.Perjaatteessa meillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin hyväksyä tämä hetki.Hyväksyntä ei tietenkään ole passiivista ovimatoksi heittäytymistä, se on uhriutta sitten se. Hyväksyntä on sitä että rakastaa myös pelkoa, ja kaikkia ilmeniviä ajatuksia ja tunteita- sekoittamatta niitä itseensä. Ja taas seuraavaa hetkeä uudelleen.


torstai 28. helmikuuta 2013

Laitanko suusta alas uskomuksia :) ?


Tästä ei alunperin pitänyt tulla ravinto postaus, mutta tulipa sitten kuitenkin.

On upeaa saada katsella miten lapsi tutkii ja katsoo maailmaa ilman käsitteitä. Kerää tietoa aisteillaan, nuuhkii ja tunnustelee,välillä eksyy jotain suuhunkin. Kun ei ole tietoa, sitä kerätään uteliaasti!Lapsena sitä tuli helposti ihasteltua vaikkapa kiveä joka kulmasta mielenkiinnolla, ja seuraavaa kiveä myös tietenkin, sehän oli täysin uusi kivi! Ravinnon suhteen on tullut jymähdettyä itse jos jonkunlaisiin kaavoihin.
Uteliaisuus on jotain, joka alkaa katoamaan ja väistymään sivuun mitä enemmän " tiedämämme" ja olemme erilaisissa opeissa, teorioissa ja uskonnoissakin kiinni.
Näistä tulee helposti " arkipäivän totuuksia", joita ei vain ole tullut todella koettua omakohtaisesti todeksi.
Päiväkodeissa esimerkiksi opetetaan että " Maito on terveellistä". Mutta onko se todella? No worries, tämä ei ole tarkoitus olla mikään ravintopaasaus,mutta ihmettelempä vaan :) Joillekkin maito sopii, joillekkin ei. Terveelliseksi sitä voisi ehkä kutsua jos sitä ei prosessoitasi niin kovasti ja siinä olisi vielä jotain aitoa jäljellä. Lisäksi on monia maita joissa ihmiset eivät edes juo maitoa.  Ja juoko yksikään nisäkäs enää maitoa " aikuisena" ?

Ilman käsityksiä minkään  sopivuudesta , epäsopivuudesta, oikeasta tai väärästä - millaista elämä olisi? Millainen olo on maidon juonnin jälkeen? Sanan maito voi tietysti korvata millä tahansa muulla. Itse esim. joskus vakaan visusti uskoin että puuro on erittäin terveellistä ja tekee hyvää. Onhan se varmasti terveellistä verrattuna vaikka ranskalaisiin, mutta en ollut todella huomioinut oloa vaikkapa sen syömisen jälkeen. Väsytti ja turvotti. Ravinnon tehtävä on tuoda energiaa, ei väsyttää. Edelleenkin syön välillä puuroa, mutta en sen kummemmin pidä sitä minään tevreys ruokana, kuten joskus.



Itsellä meni reilu 5 vuotta sitten koko ravitsemukseen liittyvät käsitykseni uusiksi, se maapallo joka oli joskus litteä olikin pyöreä.
En ollut tullut ajatelleeksikaan kokeilla itse, ottaa selvää itse vaan olin vaan niin ehdollistunut siihen tarinaan jota yhteiskunta ja ympäristö on pullollaan. Lisäksi koska olin vaikkapa tottunut syömään muroja, ne olivat minulle normaali asia. Personal trainerin hommissa huomasi yhden erittäin pinttyneen tavan jonka suomalaiset omaavat: se leivän mussutus :)
Vuosia toistuneitten tapojen muuttaminen ei välttämättä tapahdu ihan sormia napsauttamalla, aivot kun luonnostaan vastustavat muutosta.
Siksi voikin olla hyvä kysyä itseltään uudestaan ja vielä kerran uudestaan: kumpi on nyt tärkeämpää vapaus vai vanha tapa?
Sekin on ihan ookoo, jos joskus valitseekin sen vanhan tavan- mutta tekee sen sitten ainakin tietoisesti :)
Syömisten suhteen käytän itse yhtä perjaatetta: minulla ei ole aikaa huonoon omaan tuntoon. Se mikä suusta menee alas, menee ilolla ja hyvällä fiiliksellä.
Nykyään tunnen paremmin mitä keho kaipaa, mikä sille sopii ja mikä ei. Tässä olisi nyt tarjoittemilla mahdollisuus luoda uusi käsitys jostain " minulle oikeasta ruokavaliosta", mutta sitäkin jo kokeiltuani olen nyt viisaampi.



Keho muuttuu jatkuvasti. Sen tarpeet muuttuvat. Ihminen on kokonaisuus, ihmeellinen sellainen. Saadessaan mahdollisuuden joka ainoa solu kykenee uusiutumaan 7:ssä vuodessa ( ok, uskomus - en voi todistaa tätä mitenkään ;) ), joten se keho jossa olit vaikka 5 vuotta sitte on eri, jossa olet nyt. Eikö siis ole jopa loogista, että mikään tietty ruokavalio/ tapa syödä ei voi ikuisesti olla juuri se oikea jatkuvasti muuttuvassa keho-mieli-sielu systeemissämme?
Intuitiotaan voi varmasti oppia kuulemaan yhä paremmin kehonsa suhteen jos antaa sen kuulua!

Seuraavat kysymykset voivat toimia hyvänä osviittana:
Mitä nyt ihan oikeasti kaipaan?
Kaipaanko edes ruokaa vai kenties rentoutumista?
Syönkö nyt vain tottumuksesta vai onko oikeasti nälkä?
Onko tämän tavan takana joku uskomus - kuten vaikka se että " kyllähän nyt viikonloppuna kuuluu herkutella"? 

Once again,  tällaisessa ei ole mitään väärää tai pahaa.Ideana on vain olla TIETOISEMPI miksi toimii kuten toimii.Ideana on olla vapaa käsityksistä. Voit toimia tavalla x tai y tai c,b,n,m  tai k!  Kuulostaa helpolta, mutta loppupeleissä vaikka ihminen miten kuvittelee omaansa vaihtoehtoja - moni meistä toimii omien pienien ja tuttujen rutiiniensa ympärillä. Minä myös.  Minulla oli tiukassa käsityksiä mm. liikkumisen suhteen. Nyt kun olen opetellut yhä enmmän kuuntelemaan mitä keho haluaa sillä tehtävän , on liikkuminen muuttunut. Välillä "sattuu" kun ei toimikkaan vanhojen käsitystensä mukaan- mutta en mikään häkki eläin tahdo olla joka toimii tietyillä tavoilla - vain koska ne ovat tuttuja ja niihen liittyy turvallisen oloisia käsityksiä.
Nyt jos ei oikeasti huvita treenata, en sitten treenaa. Nyt jos huvittaa hypellä tai heittää kärrynpyörä kadulla, teen sen.
En tiedä mitä teen mennessäni salille, katson sitten siellä. Olen hurahtanut kamppailemaan, thaiboxing on <3 !!!!!!
Minua siunattiin vielä " sattumalla" jossa kello aka sykemittari meni rikki, joten en edes tiedä millaisia aikoja liikun.
Tämä tuntuu sopivalta juuri nyt. Ehkä se joskus muuttuu, ehkä ei.
Jollekkin voi todella sopia se että treenaa tietyn suunnitelman ja ohjelman mukan. Ehkä se joskus muuttuu, ehkä ei.

Mieli koittaa asettaa asioille rajauksia, käsityksiä, se koittaa tehdä asiat tutuiksi. Hienoa, se toimii niinkuin sen kuuluukin. Mielen takana ja sen ulottumattomissa on kuitenkin jotain suurempaa, joka on aina vapaa käsitykistä, eilisestä, huomisesta ja epäolennaisesta.
Ei se oo ni totista puuhaa se elämä! Pidetään mukana luonnon meille suoma asia nimeltä uteliasuus, eikä totuta liikaa mihinkään.
Kokeile tänään jo katsoa jotain asiaa ihan kuin näkisit sen ensimmäistä kertaa, vailla käsityksiä!
Ja heitä vaikka kärrynpyörä perään, jos siltä tuntuu.



Syömisen suhteen yksi asia on tämän päivän informaatio tulvan keskellä mielestäni ainakin itselleni tärkeä: RELAA ja FIILISTELE. Älä kuseta itseäsi, älä usko mihinkään.
Kokeile. Puresekele rauhassa, maistele ruokaa kaikilla aisteillasi. Kun syöt, keskity vain syömiseen. Helppo ohje, mutta kuinka moni todella syödessään vain syö ( ilman telkkaria, lehteä, tietokonetta, jotain muuta mööpeliä).

Michael Pollania fiksummin ei voisi todeta : " Eat real food".
Jotain muuta voisi siteerata perään " Ja riko ajoittain kaikkia sääntöjä" ;)

sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Jännittävä esiintyminen osa 2

Tajunnan virtaa esiintymis jännityksestä ja vähän muustakin.
Aiempi osio löytyy täältä.

Edellisessä osiossa kirjoittelin mm. sisäisestä keskustelusta joka on monelle jännittäjälle tuttu kaveri.
Sen lisäksi että oppii tiedostamaan ja huomioimaan ajatuksiaan ja sisäistä keskusteluaan, voi olla hyvä tulla tietoisemmaksi mm.mielikuvivistaan joita liittää esiintymiseen. Toimintaamme ja tunteitamme ohjaavat helposti alitajuiset käsitykset ja uskomukset, jotka eivät siis ole muuta kuin mielikuvia ja käsityksiä, ajatuksia. Niitten paikkaansa pitävyyttä voi verrata vaikkapa siihen että joulupukki on olemassa. Tarinana kyllä , todellisuudessa ei.Joulupukki lakkaa olemasta totta, kun lakkaa uskomasta siihen. Katovatko ajatukset joulupukista, vaikka siihen lakkaisi uskomasta? Ei. Et kuitenkaan koskaan enää ala uskomaan joulupukkiin uudelleen. Voiko olla, että samoin kävisi ajatusten suhteen? Kun todella saa kiinni siitä, että ajatuksen sisältö on parhaimmillaan ja pahimmillaan vain tarinaa, että voisit ikäänkuin koska tahansa muistaa, että myös " jännittävät" ajatukset ovat vain höpinää päässä. Tietysti ajatukset tulee ensin tiedostaa. Vuorokaudessa on se 24 tuntia, ja aivot ovat niistä päällä jokaisen. On siis ihan hyvä kyetä tiedostamaan ajatuksia, tunteita ja sitä kuinka ne vaihtelevat itsestään.

Tavoitteena ei ole mielestäni se, ettei esiintyminen koskaan jännittäisi. Jos niin käy, niin hienoa. Realistisempaa on kuitenkin se, että pystyy koska tahansa , missä tahansa ja milloin tahansa olemaan antamatta ajatukselle sitä voimaa, mitä sillä ei todellisuudessa ole. Ja miksi jännitys olisi edes huono asia? Sehän parhaimmillaan kertoo, että jollakin asialla on merkitystä. Voiko se olla jopa jotain, josta voi olla kiitollinen? Wow, pääsen tekemään jotain siistiä! Joku nauttii vuorikiipeilystä ja extreme urheilusta, siihen verrattuna esiintyminen voi olla jopa oikein ällö turvallista :)
Ajatukset eivät katoa minnekkään! Varma keino saada ajatukset hulisemaan päässä on ajatella  " en saisi ajatella näin". Jos huomaat vielä jännitys ajatuksia, so what? Voiko ajatus ihan oikeasti tehdä  mitään pahaa?

Hyväksy kaikki. hyväksy että erilaisia ajatuksia ilmenee.
Kun et tartu tarinaan, se alkaa menettää merkitystään. ainoa ongelma tässä lienee se, että se on niin yksinkertaista :) Lakkaat vain uskomasta ajatukseen ja that's it. kokeile edes, et voi menettäämitään  muuta kuin uskosi.



Tykkäätkö katsoa kauhuelokuvia? Itse tykkään, mutta en omasta elämästäni!
Moni joka jännittää esiintymistä myös mielessään etukäteen visualisoi sitä mikä kaikki voi mennä pieleen. Todella rohkaisevaa, eikö?
Kun olin joskus vuosia sitten masentunut, katselin mielessä etukäteen masentunutta elokuvaa joka toisti itseään, päivästä toiseen. Epämukava mukavuusalue, sanoisin.  

Käsitämme koko ajan elämää aistiemme avulla.
Sulje silmäsi.
Kuvittele esimerkiksi että annan sinulle käsiin raikkaan, keltaisen sitruunan. Leiki aisteillasi, miten voit jopa ajatellessasi sitruunaa maistaa pienen kirpeyden suussasi, mitä muuta voit sitruunasta aistia? Miltä se näyttää, tuoksuu?
Avaa silmäsi.
Oliko sitruuna koskaan paikanpäällä? Ei. se oli vain mielessäsi!
Samalla tavalla joku tiedostamattaan ( tai tuskimpa kukaan tietoisesti kuvittelee itselleen katastrofeja) kuvittelee  esiityessäänvaikkapa mongertelevansa,olevansa epävarma ja niin edelleen.
epämieluisat elokuvat kannattaa todeta elokuviksi! entä jos katsoisit niitä sirkusmusiikin soidessa taustalla? Aivot huijaavat meitä kokoajan.
Ae on kuitenkin vain mielikuvitusta ja mielikuvia. Jotain, jota voimme käyttää hyödyksemme, kuitenkaan sekoittamatta niitä todellisuuteen.
Mikään todellinen ei katoa, vaikka lakkaisit uskomasta siihen.
Katosiko sitruuna? sitä ei koskaan ollutkaan :)
Hermosto ei ymmärrä mitä eroa on sillä kuvitteletko , vaiko etkö. Kiinnitä siis huomiota millaisia mielikuvia katselet etukäteen vaikkapa esiintymisestä.



En myöskään suosittele että visualisoit hypettäen onnistumista ja pumppaat itseäsi hyvään fiilikseen väkisin. Tietysti on kivempi esiintyä hyvällä fiilikselllä ja uskomuksella siitä että se menee hyvin. Hyviä uskomuksia itseensä pumppaamalla asettuu helposti hiiren loukkuun. Entä jos sen kaiken menettää? Miten sitä pidetään yllä?Ja ennen kaikkea, miten aitoa se on? ( Nimimerkillä kokemusta on...)
Ole vain oma itsesi, anna tilanteen mennä niinkuin se menee. Voit vain oppia.päätä että nautit siitä. kun sinulla ei ole ennakko käsityksiä siitä, miten jonkun tilanteen pitäisi mennä, tai miten se ei saisi mennä, olet läsnä ja tilanne saa mennä juuri niinkuin se menee :) 
Ei myöskään tarvitse pelätä että kehitys loppuisi tyytyväisyyteen. Voit koska tahansa kehittyä, ja nauttia samalla tekemisestä. Miten voisi ikinä mitenkään olla valmis, kun jokainen hetki ja tilanne on uusi?

keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Jännittävä esiintyminen osa 1


Tästä aiheesta voisi kirjoittaa paljonkin, mutta jotta rivejä ei tule ihan hurjasti niin jaetaampa postaus osioihin.Aiemmin esiintymisestä kirjoittelin täällä.

Ei liene yllätys että esiintymisjännitys on yleisimpiä jännityksiä joita ihmisellä on. Kukaan ei kuitenkaan tänne synny jännittyneenä, vaan jännitykset enemmänkin opitaan virheellisistä tulkinnoista , joita aivot jatkuvasti tekevät yleistäessään kaikkea tulvivaa informaatiota.

Jännitys voi ilmetä fyysisinä tuntemuksina, pörräävinä ajatuksina , you name it.
Kuinka paljon jännitys vie aikaa?Pahimmillaan jännitys alkaa jo viikkoja ennen esitystä, parhaimmillaan jännitys on mielessä määritelty positiiviseksi.

Minkä pitää olla totta, jotta jännitys on mahdollista?

Ennen kaikkea, sillä on oltava iso merkitys mitä muut ajattelevat esityksestä.
Mitä jos sillä ei olisikaan merkitystä, ainakaan siinä määrin kuin aikaisemmin? 
Kukaan meistä ei kuitenkaan kykene lukemaan toisten ajatuksia, ja sen yrittäminenkin lienee siis turhaa :) Emme myöskään voi tehdä mitään vedenpitäviä tulkintoja muitten asennoista, ilmeistä tai mistään muustakaan. Turha siis yrittää sitäkään.
Sen sijaan että miettisi muiden mielipiteitä, voisi keskittyä siihen miten itsellä on esiintyessä mahdollisimman aito, rehellinen ja mukava olo. Jos kuvittelee puhuvansa smurffeille jännittääkö?
Inhimillisyys ja aitous on tuhat kertaa vetävämpää, kuin mikään jenkki hapatus ja steittien ylläpito taikka yleisön pumppaus fiiliksestä toiseen :D Itsevarmuuttakkin on helppo näytellä, mutta daymn, se on raskasta puuhaa se. Helpommalla pääsee kun on oma itsensä.

Luultavasti myös jännittäjä käy kiivasta sisäsitä keskustelua ja anti-tsemppausta siitä miten hyvin esitys ei kuitenkaan tule menemään, mikä voi mennä pieleen, mitä voi unohtaa ja niin eteenpäin.
Kukakohan huippu urheilija valmistautuisi suoritukseen ajattelemalla " ei tästä kuitenkaan mitään tule"?
Itse asiassa Michale Jordankin tekee pelin aikana lukuisia virheitä, joihin ei vain kiinnitetä sen kummemmin huomiota.
Yksi NLP:n perusperjaatteista sopii tähän hyvin: On vain lopputuloksia. Ei siis ole sen kummemmin onnistumista tai epäonnistumistakaan. On vain saavutuksia. Toimintaa muuttamalla voidaan muuttaa lopputulostakin.
Hanskoja ei todellakaan kuulu heittää kehään jos aina ei mene heti niin kuin olisi halunnut.Sehän oli hieno mahdollisuus oppia, että näin sitä ei ainakaan kannattanut tehdä ja mennä eteenpäin.



Jännittäjällä voi myös olla ikäväksi määriteltyjä muistoja esiintymiseen liittyen. Aivot mielellään yleistävät asioita perustuen muistoihin, ja luovat syy - seuraus suhteita. " Koska minua jännitti kerran- minua jännittää aina".
Ajatukset ovat vain tarinaa. Entä jos niihin ei uskoisikaan sen kummemmin? Entä jos ajatuksen huomaa, ei takerru siihen, eikä taistele vastaan, vaihtuuko se kohta seuraavaan? 

Sisäinen keskustelu on vain mölinää, se on vähänkuin radio kanava. Välillä sieltä tulee melkoisen tylsää musiikkia ja paljon turhia mainoksia, joskus ilmoile pärähtää oikein helmiä biisejä jotka nostavat fiilistä välittömättömästi.
Mitä on, jos ei ole kiinni ajatuksissa?

Alitajuisesti kaipaamme myös lähes kaikki muilta hyväksyntää. Esiintyessä sitä jotenkin asetttuu tilanteeseen, jossa tämä hyväksyttynä olo voi tulla uhatuksi.Ehkä siitä syystä moni taas toisaalta rakastaa esiintyä? Adrenaali virtaa ja olo on kuin hyvän urheilusuorituksen jälkeen?
He jotka nauttivat esiintyä määrittelevät jännityksen mielessään toisin. Hyvä kuvaus tästä on mm. " se ihana pörinä ennen" :)
Entä jos ei kaipaisikaan muitten hyväksyntää? Kertoisi asiansa, ja that's it?
Loin itse joskus itselleni turhia paineita ja jännityksiä esiintymisestä vain sen vuoksi, että vertasin itseäni mieheeni. 
Hän on mielestäni esiintyjänä todella hauska,mukaansa tempaava ja saa asian kuin asiankin tuotua ihmisten sydämmiin.
Hänessä on tiettyä veijarimaisuutta, ja hän on taitava tarinan kertoja.
Aloin siis tiedostamattani vertaamaan itseäni häneen. Äkkiä esiintymisistä oli tullut minulle tabuja, koska lähdin tiedostamattani tavoittelemaan saappaita, joissa ei ole minun kokoani. Koitin istua johonkin malliin, joka ei vaan ole minunlaiseni.
Mieli oli kehittänyt mielikuvan siitä, millainen esiintyjä tulisi olla. Millainen vaikutus pitäisi tehdä, etc. 

Bullshit :) Näistä esiintymiseen liittyvistä uskomussolmuista ja mielikuvista vapauduttua esiintyminen on ollut n. 1000x hauskemapaa, luontevampaa, sujuvampaa ja kevyempää. Se saa olla sellaista kuin se on. Jokainen kerta on erilainen, mutta koska energiaa ei kulu jonkun kuvitellun roolin täyttämiseen, sitä pystyy olemaan oikeasti tilanteessa läsnä.
Jos oikesti tietää asiansa, ei voi unohtaa mitään. Ei ole mitään tiettyjä kaavoja missä pitäisi pysyä, tilanne saa luoda itse itsensä.

Kun takana on se kuuluisa 10 000 tuntia harjoittelua, voi kai kutsua itseään aloittelijaksi :) ? Ja se on just se juttu! Ei jämähdä mihinkään, jokainen tilanne on uusi. WOW! mielenkiintoista. Kun hyväksyy sen tosi asian, että jokainen esitys on ja sen kuuluukin olla erilainen pysyt paremmin kartalla. Oppia voi vain tekemällä. Aloita vaikka 3:lle henkilölle 10 minuutin setistä, kerro jostain joka sua innostaa aidosti. 
On tietysti helpompi puhua asiasta jota kohtaan palaa intohimon liekit, kuin vessa paperien erilaisista ominaisuuksista.

2 muisti sääntöä toimii mielestäni hyvin:

Puhu aina omasta kokemuksesta käsin, ja rehellisesti.

Olet vakuuttavin, kun sinun ei tarvitse vakuuttaa ketään.

tiistai 19. helmikuuta 2013

Jos et anna itsestäs mitään, et saa myöskään takaisin . niin tämä maailma toimii. tuo lause tuli vastaan kirjassa jota luen. On ilmeisesti aika yleinen uskomus että kun antaa niin saa. Aloin pohtimaan tämän taustalla olevia ennakko oletuksia. Eikö tietyllä tavalla perustu itsekkyyteen antaa jotain odottaen että saa takaisin? Paras onni on ilman syytä.

Jos olen kiltti sinulle - oletko kiltti minulle?

Jos puhun ystävällisesti- puhuthan minulle ystävällisesti?

Jos elät jo mielessä runsaudessa, runsautta alkaa tulvia luoksesi muutenkin?

Ehkä niin. Hauskaa on huomata miten minä keskeistä myös tämä anna niin saat ajattelu on.
Sanoisin että anna vaikket saisikaan, jos riippumatta lopputuloksesta se tuntuu oikealta. Käännä se toinenkin poski siis ;) En tarkoita kynnysmatoksi heittäytymistä, sinne päinkään. Tarkoitan enemmänkin odotuksista ja mielyttämisestä vapaata toimintaa. Kaunein asia maailmassa on aito hymy ja läsnäolo. 

Ei tule suunniteltuja pettymyksiä, jollei odota mitään vastineeksi. voikin olla avoin elämälle sellaisena kuin se ilmenee.

Ja hei, tarvitseeko aina hymistellä vain luodakseen tietynlaista kuvaa itsestään? Joku tarvitsee rohkeutta viimein tulla esiin ja avata suunsa, jollekkin vaatii pokkaa kerrankin olla hiljaa, ja myöntää ettei ole hajuakaan mitä täällä oikein tapahtuu.
Mieli haluaa tietää, päätellä, analysoida ja luoda järjestelmiä. Se on sen selviytymisstrategian osanen, tärkeä sellainen. 




Välillä vaikka kuinka antaisimme itsestämme, emme saa välittömästi takaisin.
Kuinka usein onkaam käynyt niin että ensin kovin mukava myyjä on muuttunut kuin kirveen iskusta kun olet ilmoittanut ettet ostakkaan. annan ystävällisyyttä sinulle -mutta sillä on hintansa.
Paras antaminen on ilman syytä, ilman odotuksia, ilman kuvitelmia.
Maailma ei ole kenellekkään meistä mitään velkaa :)
Ehkä tätä voisi pyytteettömyydeksi kutsua. ei muuten mikään helpoin nakki ja peruna muussi tässä yhteiskunnassa, jossa pääasiassa kiinnostaa oma selviytyminen, oma hyvinvointi ja oma napa noin muutenkin.
se on tietysti normaalia että oma hyvinvointi ensisijaisesti kiinnostaa, ja se onkin hyvä paikka aloittaa. 

Siihenkin taitaa tänä päivänä tarvita rohkeutta, sillä ympärillämme on vielä paljon ihmisiä joille muutokset ovat uhka.
Ymmärretään heitäkin,vaikka joskus voi toki hyvä olla päivittää lähipiiriäänkin, kenen seurasta saan oikeasti avoimesti olla , mennä eteenpäin tai olla menemättä? onko todellista rakkautta se, jossa toisella ei ole tilaa muuttua?

Eräs exäni oli rakastunut minussa vain mielikuviinsa siitä millainen unelmien tyttöystävän tulisi olla. hänellä oli komeat elokuvat mielessä miten toimisin ja reagoisin tietyissä tilanteissa. miten nämä mielikuvat vastasivat todellisuutta? huonosti. en ollut lainkaan hänen kuvitelmiensa kaltainen, ja vaikka hän kuinka koitti minua niihin tiedostamattaan istuttaa..., still no match.

Ehkä aitous on sittenkin kivempaa, kuin teeskentely. monessa kohtaa teeskentely on helpompaa, emmehän ole silloin mitenkään vaivaksi.


Sain tällä viikolla kommenttia jaettuani edellisen blogitekstin facebookissa.
Kommentoija kysyin "uskonko todella näihin horinoihini?"
Aiemmin olisin ehkä pahoittanut mieleni, ja ottanut asian jotenkin henkilökohtaisesti. 
En voi mitenkään väittää uskovani horinoihini, mielipiteisiin,uskomuksiin tai teorioihin.En vain enää pysty :)
En tiedä miksi suollan sekavaa tekstiä, välillä vailla päätä taikka häntää- ja ilman parhaimpia keskipalojakaan.
En tee sitä missään sen kummemmassa tarkoituksessa. Jos jotain varten, niin itseäni. On muutaman kerran tullut mietittyä uskallanko omalla nimellä kirjoittaa ja julkaista tiettyjä asioita, mutta what the hell, kaikki on täällä vain lainassa. En jaksa enää käyttää aikaani epäröintiin tai anteeksipyytelyyn, enkä varsinkaan sen miettimiseen miten muut haluaisivat minun kirjoittavan. Luultavasti todella vapaita ihmisiä ei kiinnosta kärpäsen kakan vertaa kirjoitukseni. On parempaakin tekemistä :)
Jos joku saa siitä jotain, kiva. Jos jossakin se herättelee vastustusta, sekin on ihan ookoo. Jos jotain ärsyttää kirjoitusvirheet, olen senkin kanssa ihan ookoo. Ehkä vielä joku päivä opettelen kirjoittamaan, ehkä en.



Jos odotat saavasi jotain ( lämpöä, ymmärrystä, hyväksyntää, what ever) mitä jos sitä kokeilee tosiaan antaa itse ensin maailmalle?
Toimii varmasti paremmin kuin odottaminen tai ympäristön syyttäminen.
Tämä ei ole mielipide, vaan toteamus, jota varmaan kannattaa ainakin kokeilla. Joskus se ehkä toimii, joskus ei.

perjantai 15. helmikuuta 2013

Unelmia ja toimistohommia

Unelma sanana on mielestäni niin siirappinen ja kliseinen että sen käyttäminen jopa hieman ujostuttaa :)
Viimeiset puoli vuotta olen ollut visusti hiljaa unelmista, ja jopa tapellut niistä vastaan. Ihan kuin olisi jotenkin väärin haluta jotain. Miten ajatuksissa voi mikään olla väärin ? Olen tutkinut mitä eroa on pelkohaluamisella ja haluamisella. On tullut edelleen välillä toimittua pelosta käsin, yhä enemmän siitä halusta, joka ei oikeastaan ole edes halua vaan jonkunlaisen flown mukana kulkemista, ilman henkilökohtsaisuutta. Säikähdin jopa sitä miten paljon elämästä jää pois, jos lakkaan toimimasta pelko motiivina. Pelkon kun tuntuisi pyörittävän ihmisen mieltä melkoisen tehokaasti, vaikka se joskus naamioituisikin ulospäin niin positiivisiin ja menestyneisiin saappaisiin. Kenellä on ihan oikeasti rehellisesti hajua mitä täällä tapahtuu? Voiko joku käsi sydämmellä sanoa kontrolloivansa elämää?
Olin luullut että pystyn, ja koitin pitää ohjaksia käsissäni niin työn, ihmissuhteiden kuin kaiken minkä suinkaan keksin suhteen. Kun kaikki se joka on /oli valhetta rupesi putoamaan pois, aikaa tuli ja paljon.
Kun kaikki pelosta lähtevä ropisee, ja haihtuu - muuttuu mahdottomammaksi jauhaa paskaa ja hymistä.
Sitä tulee paljon paljon rehellisemmäksi. Pelko on kuintenkin hyvin aseistautunut vastustaja , joka taitaa mm. syyllistämisen, vertailun, huolet tulevasta ja leimaamisen menneisyyden mukaan. Pelko koittaa rajoittaa. Pelolla on tietty käsitys mikä on mahdollista, mikä ei. Rakkaus ja vapaus ei tunne rajoja.
Rakkauteen ei tarvitse uskoa, se on on jotain joka vaan on.
Se ei tarvitse ehtoja, se on vapaa ennakkokäsityksistä. Kyse ei ole siitä mitä voin joltakin saada, mitä jonkun pitäisi minulle antaa tai tehdä  jotta seuraisi rakkautta. Vapaa rakkaus ei ole syy- ja seuraus suhteiden summaa. Se on <3.



Pelkoa oli kerennyt tähän keho-mieli systeemiin kertyä melkoisen paljon, ja sitä onkin nyt päästetty ulos  ja kunnolla. Ilman nimeämistä. Mieli haluaisi "tietää" ja löytää syitä mistä mikäkin johtuu, mutta sen sijaan että spekuloisi turhaan menneitä, voikin viimein kokea vapaasti- vaikka ei olisi hajuakaan mistä nyt on kyse. Yksi asia on varmaa- tunne vaihtuu taas seuraavaan. Kun viimein uskaltaa myöntää itselleenkin miten vähän tietää ja miten paljon on toiminut kuin suoja kilpien takaa tiedostamaton raskas haarniska poistuu yltä. Silmät on auki, sydän on auki. Toisella hetkellä on sumeampaa. Ei ole mitään tilaa mitä saavuttaa, mitään mihin ripustautua kiinni, eikä mitään varsinkaan kannata työntää pois.
Nyt uskallan taas unelmoida, pelkäämättä että kyseessä olisi pelon luoma unelma.
Itseasiassa unelmointi on liian ylitsepursuileva sana, koska loppu peleissä unelmillakaan ei ole sen suurempaa merkitystä. Suunta on asetettu. Tämä tuntuu kaikin tavoin hyvältä ja hauskalta, ilman mitään syytä. Se ei ehkä ole järkevintä, mutta who cares. Mikä nyt järkevää muutenkaan on? Ja kenen mielestä?

Olin hetken kuin jumissa ja pysähdyksissä, en oikein tiennyt mitä seuraavaksi tapahtuu ( ihan kun se olisi asia joka on tiedettävissä..), ja se oli hämmentävää. Olinhan aina menneessä omannut a,b, ja c vaihtoehdot skenaarioineen. Nyt olinkin vain, ja tiesin vain sen miten mahdottomalta tuntui tehdä mitään pelosta. Kun päästi irti ajatuksesta tehdä jotain/olla jotain/ saada aikaan jotain, alkoi tapahtua.
Jossain päin kehoa alkoi kuplimaan into, sellainen into joka ei voi lähteä mistään muusta kuin elämästä itsestään. Se on se flow, jossa asiat vaan alkavat tapahtua, omalla painollaan. Usein hitaammin kuin mieli haluaisi, mutta mieli nyt ei kovin fiksu isäntä olekkaan. Työkaluna se on kyllä verraton.



Unelmointi on ihanaa, kai sen voi myöntää ;) Jotain vieläkin täyteläisempää ja aidompaa on kuitenkin juuri tässä ja nyt. Enää en astu unelmien ansaan, uskoen että niiden toteutuessa joku asia olisi jotenkin paremmin. Itse asiassa mikään ei voi todellisuudessa olla paremmin kuin juuri nyt. Mielikuvissa ja uskomuksissa kaikki voi tietysti jossain muualla olla jotenkin eheämpää mutta haaste on vastassa jos näitä mielikuvia rupeaa pitämään tosina. Joiltakin puuttuu vielä tarvittava rohkeus alkaa todella toimimaan unelmien eteen. What are you waiting for? Mikään ei ole parempi aika kuin nyt, tehdä edes jotain pientä. Tee sitä mikä on hauskaa, minkä ajattelukin saa vatsan pohjassasi kouraisemaan! Mutta tiedä että vaikka se onkin paradoksi - se ei tee sinua onnelliseksi. Onni ja ilo voi olla jo nyt.

Fiilistele ja unelmoi mielessä, elä tässä ja nyt.
Kumpi on todellisempaa :) ?

Onnellisuudesta ja unelmista järjestämme ihanan esikois kirjailija Jennyn kanssa koulutuksen huhtikuussa , käy tsekkaamassa lisää: http://www.henkinenhyvinvointi.fi/?th_events=onnellisuus-ja-unelmat

Jennyn vastaisku ankeudelle blogia voi lukea täältä: http://www.jennyhenriksson.com/blog/

p.s Jippikay jei! Allekirjoittanut lähtee lämpöön maanantaina, nachos muchos portugalees! Ja ei , se ei tee minusta yhtään onnellisempaa.

torstai 14. helmikuuta 2013

Etsintä partio

Mitä kaikki oikein etsivät? Menestystä, onnea, vapautta, ihmissuhdetta, ymmärrystä, hyväksyntää, tukea, rakkautta, you name it. Usein meillä on jonkun jahtaaminen päällä. Tiedostimme sitä tai emme. Usein emme. Etsiminen lähtee siitä alitajuisesta ajatuksesta että jossain muualla, jossain muussa tilanteessa, tai sitten kun on jotain muuta enemmän. Läsnäolevasta hetkestä ei puutu mitään :) Se on aina todellinen. Toki voimme kuvitella että "kaikki olisi paremmin" kunhan vain jotain, mutta se on toisaalta yhtä loogista kuin etsiä pieniä vihreitä miehiä huoneesta jossa nyt olet. Jos jotain puuttuu, se on vain mielikuvituksen tuotetta :) Kuinka todellista mielikuvitus on? Mielikuvitusta voi hyödyntää positiivisesti, mutta se on silti vain mielikuvitusta. Moni meistä kuitenkin käyttää ehkä tietämättään mielikuvitustaan siihen, että katselee jo etukäteen vaikkapa kauhuelokuvia siitä "mitä kaikkea kamalaa voi tapahtua". Mielen luonteeseen kun kuuluu se, että se on harvemmin täysin läsnä. Mieli vaeltelee joko menneessä tai tulevassa. Miten todellinen menneisyys tai asia joka on joskus tapahtunut on enää nyt? Se on nyt enää mielikuvituksen tuotetta, vääristynyttä jo pahemman kerran.
Menneestä voi toki oppia, mutta ehkä fiksumpaa olisi olla " mies ilman menneisyyttä". Syntyä jpka hetki uudelleen, uuteen hetkeen- nähdä ja kokea kaikki vapaana käsityksistä ja kuvitelmista siitä millaista tulisi olla. Kun et vertaa mihinkään aiempaan kokemukseen , aiempaan uskomukseen tai oppiin, olet vapaampi. Helpommin sanottu kuin tehty, yhteiskunnassa jossa vähintään jokaisen tulee haluta olla jotain, menestyä jossain, ja olla jonkinlainen. Antaa olla :)



Huomasin tällä viikolla alkaneeni taas etsiä jotain. Huomasin tuon etsinnän lähteneen pelosta ja hämmennyksestä. Kaikki oli erityisen hyvin, tasapainossa, virtasi itsestään. Mutta pelko poikasineen hiipi kehiin, kuin vanhasta tottumuksesta. " Jos sulla menee liian hyvin, oot vain sinisilmäinen". " Kyllä sun nyt pitäisi enemmän sitä taikka tätä". Kuinka hellyyttävää voi olla se, että mielen tosiaan on etsittävä vaaroja jatkuvasti, vaikka mitään todellista vaaraa ei ole nähtävilläkään? Aivot toimivat samoin kuin luolamies aikoina. Ne siis suoriutuvat tehtävästään edelleenkin erityisen hyvin. Todellinen hätä on vasta jos se tiikeri on kimpussa, ei sillon kuin mieltä pelottaa kuvitellut kauhuelokuvat. Pari päivää meni siihen , että meinasin pelosta käsin lähteä toimimaan , tehdä hölmöjä kompromissi ratkaisuja ja niin edelleen. Onneksi en enää edes pystynyt. Senkus kärvistelin peloissani hetken, mitään aikaan saamattomana- ja siitä tietysti kahta kakan jäykempänä kun en enää pystynytkään toimia pelosta käsin.Mikään ei ole mitenkään parempaa, huonompaa tai ehjempää joskus muulloin kuin NYT. Tästä hetkestä ei puutu mikään, eikä mikään mennyt määrittele sitä millainen minun, tämän hetken, elämän tai vaikkapa talous tilanteen pitäisi olla juuri nyt. AH!
Tekisi mieli huutaa halleluujaa! Pelko on huomattu, koettu ja käsityksistä päästetty irti. Ehkä niitä löytyy taas jonkun nurkan takaa lisää, mutta se on ihan saman tekevää juuri nyt :) Elämä on jatkuvassa liikkeessä- ja hyvä niin!

Keidenkään matkaa , tai polkua tai tätä hetkeä ei voi verrata keskenään. Et voi verrata itseäsi kehenkään. Ehkä välill voi kysyä mihin ihmeessä on edes matkalla? Minne pitää matkata, ja kenen mielestä?
Unohda itsesi arvoittaminen hyväksi tai huonoksi. Unohda itsesi määrittely termein.
Joskus kuvittelin olevani kärsimätön, empaattinen ja helposti innostuva, ehkä turhan ”voimakastahtoinenkin”. Nuo sanat ovat enää vain helinää, ja hassuja määritelmiä. Kukaan meistä ei ole aina jotain. Jos olen jossain hetkessä joskus toiminut kärsimättömästi, tarkoittaako että olen kärsimätön? Entä kaikki ne kerrat kun olin kärsivällinen? Jos alan mielessäni kertomaan itsestäni tarinaa millainen olen , luon turhaan itselleni jotain virheellistä identiteettiä – joka alitajuisesti ohjaa alitajuntaani toimimaan. Tätä tein vuosia, ja vieläpä lääkäritkin tukivat minua siinä. Olin masentunut, vaikeasti. Minulle sanottiin, että joudun ehkä loppuelämäni syömään lääkkeitä.
Kukaan. Ei. Ole. Mitään. Aina.

Aivoni alkoivat yleistämään ja huomioini kiinnittyi pääasiassa niihin hetkiin kun en kokenut iloa. Tunteet kuitenkin vaihtelevat päivänmittaan jokaisella. Minä vain takerruin niihin huonoihin. Toki tämän lisäksi myös pidin tuolloin ajatuksiani ja mielikuviani tosina, tiedostamattani. Voi kuulostaa hurjalta, että mikään mikä koet ei ole totta. Ne ovat vain tiettyjä aistimuksia. Tunteet ovat parhaimmillaan ihania asioita, joista meillä on etu oikeus nauttia. Nekin ovat tiettyjen aistimusten ja ajatusten summa. Kun tiedät , miten kokemus rakentuu, voit valita. Uskotko todella vain siihen 5-10% jota tietoinen mielesi havainnoi? Nykyään tuntuu siltä, että unet ovat melkein todellisempia kuin " päivä elämä". Kun nukun, en ajattele, mutta olemista ja tiedostamista on silti. En siis mitenkään voi olla ajatukseni! Kehoni toimii myös täysin itsestään, vaikken tietoisesti ajattele pumppaavani verta sydämmeen. En siis voi olla kehonikaan. Täältä ei löydy mitään erillistä minää, ei vieläkään vaikka kuinka etsisi. Antaa siis olla, ja eteenpäin :)




Joskus elämässä tarvitsee rohkeutta. Joskus kun havahtuu siihen, että ne tarinat joita itsestään kertoi, ne asiat joita piti tosina ja ne käytösmallit joita ennen tarvitsi, eivät olekkaan tosia, elämä voi muuttua, isostikkin. Ei kuitenkaan välttämättä. Joillakin muutos on nopea, joillekkin se on hitaampi. Mitään pistettä ei kuitenkaan koskaan tule, jossa olisimme jotenkin ” täysin valmiita”. Elämä on elämistä varten, senkin jälkeen kun emme ole enää tarinassa ja ajatuksissa kiinni. Hyvä niin. Elämässä on kyse kuitenkin paljon muustakin kuin vain minusta, ja sinusta. En kuitenkaan voi kuvitella edes hetkeäkään voivani mitenkään tietää mistä tässä kaikessa on oikein kysymys. Sen tiedän, että se on kiehtova mysteeri, ja saakoon puolestani sellaiseksi jäädäkkin.


Hyvää ystävänpäivää, on onni kokea elämää just nyt! <3