Etsintä partio

Mitä kaikki oikein etsivät? Menestystä, onnea, vapautta, ihmissuhdetta, ymmärrystä, hyväksyntää, tukea, rakkautta, you name it. Usein meillä on jonkun jahtaaminen päällä. Tiedostimme sitä tai emme. Usein emme. Etsiminen lähtee siitä alitajuisesta ajatuksesta että jossain muualla, jossain muussa tilanteessa, tai sitten kun on jotain muuta enemmän. Läsnäolevasta hetkestä ei puutu mitään :) Se on aina todellinen. Toki voimme kuvitella että "kaikki olisi paremmin" kunhan vain jotain, mutta se on toisaalta yhtä loogista kuin etsiä pieniä vihreitä miehiä huoneesta jossa nyt olet. Jos jotain puuttuu, se on vain mielikuvituksen tuotetta :) Kuinka todellista mielikuvitus on? Mielikuvitusta voi hyödyntää positiivisesti, mutta se on silti vain mielikuvitusta. Moni meistä kuitenkin käyttää ehkä tietämättään mielikuvitustaan siihen, että katselee jo etukäteen vaikkapa kauhuelokuvia siitä "mitä kaikkea kamalaa voi tapahtua". Mielen luonteeseen kun kuuluu se, että se on harvemmin täysin läsnä. Mieli vaeltelee joko menneessä tai tulevassa. Miten todellinen menneisyys tai asia joka on joskus tapahtunut on enää nyt? Se on nyt enää mielikuvituksen tuotetta, vääristynyttä jo pahemman kerran.
Menneestä voi toki oppia, mutta ehkä fiksumpaa olisi olla " mies ilman menneisyyttä". Syntyä jpka hetki uudelleen, uuteen hetkeen- nähdä ja kokea kaikki vapaana käsityksistä ja kuvitelmista siitä millaista tulisi olla. Kun et vertaa mihinkään aiempaan kokemukseen , aiempaan uskomukseen tai oppiin, olet vapaampi. Helpommin sanottu kuin tehty, yhteiskunnassa jossa vähintään jokaisen tulee haluta olla jotain, menestyä jossain, ja olla jonkinlainen. Antaa olla :)

Huomasin tällä viikolla alkaneeni taas etsiä jotain. Huomasin tuon etsinnän lähteneen pelosta ja hämmennyksestä. Kaikki oli erityisen hyvin, tasapainossa, virtasi itsestään. Mutta pelko poikasineen hiipi kehiin, kuin vanhasta tottumuksesta. " Jos sulla menee liian hyvin, oot vain sinisilmäinen". " Kyllä sun nyt pitäisi enemmän sitä taikka tätä". Kuinka hellyyttävää voi olla se, että mielen tosiaan on etsittävä vaaroja jatkuvasti, vaikka mitään todellista vaaraa ei ole nähtävilläkään? Aivot toimivat samoin kuin luolamies aikoina. Ne siis suoriutuvat tehtävästään edelleenkin erityisen hyvin. Todellinen hätä on vasta jos se tiikeri on kimpussa, ei sillon kuin mieltä pelottaa kuvitellut kauhuelokuvat. Pari päivää meni siihen , että meinasin pelosta käsin lähteä toimimaan , tehdä hölmöjä kompromissi ratkaisuja ja niin edelleen. Onneksi en enää edes pystynyt. Senkus kärvistelin peloissani hetken, mitään aikaan saamattomana- ja siitä tietysti kahta kakan jäykempänä kun en enää pystynytkään toimia pelosta käsin.Mikään ei ole mitenkään parempaa, huonompaa tai ehjempää joskus muulloin kuin NYT. Tästä hetkestä ei puutu mikään, eikä mikään mennyt määrittele sitä millainen minun, tämän hetken, elämän tai vaikkapa talous tilanteen pitäisi olla juuri nyt. AH!
Tekisi mieli huutaa halleluujaa! Pelko on huomattu, koettu ja käsityksistä päästetty irti. Ehkä niitä löytyy taas jonkun nurkan takaa lisää, mutta se on ihan saman tekevää juuri nyt :) Elämä on jatkuvassa liikkeessä- ja hyvä niin!

Keidenkään matkaa , tai polkua tai tätä hetkeä ei voi verrata keskenään. Et voi verrata itseäsi kehenkään. Ehkä välill voi kysyä mihin ihmeessä on edes matkalla? Minne pitää matkata, ja kenen mielestä?
Unohda itsesi arvoittaminen hyväksi tai huonoksi. Unohda itsesi määrittely termein.
Joskus kuvittelin olevani kärsimätön, empaattinen ja helposti innostuva, ehkä turhan ”voimakastahtoinenkin”. Nuo sanat ovat enää vain helinää, ja hassuja määritelmiä. Kukaan meistä ei ole aina jotain. Jos olen jossain hetkessä joskus toiminut kärsimättömästi, tarkoittaako että olen kärsimätön? Entä kaikki ne kerrat kun olin kärsivällinen? Jos alan mielessäni kertomaan itsestäni tarinaa millainen olen , luon turhaan itselleni jotain virheellistä identiteettiä – joka alitajuisesti ohjaa alitajuntaani toimimaan. Tätä tein vuosia, ja vieläpä lääkäritkin tukivat minua siinä. Olin masentunut, vaikeasti. Minulle sanottiin, että joudun ehkä loppuelämäni syömään lääkkeitä.
Kukaan. Ei. Ole. Mitään. Aina.

Aivoni alkoivat yleistämään ja huomioini kiinnittyi pääasiassa niihin hetkiin kun en kokenut iloa. Tunteet kuitenkin vaihtelevat päivänmittaan jokaisella. Minä vain takerruin niihin huonoihin. Toki tämän lisäksi myös pidin tuolloin ajatuksiani ja mielikuviani tosina, tiedostamattani. Voi kuulostaa hurjalta, että mikään mikä koet ei ole totta. Ne ovat vain tiettyjä aistimuksia. Tunteet ovat parhaimmillaan ihania asioita, joista meillä on etu oikeus nauttia. Nekin ovat tiettyjen aistimusten ja ajatusten summa. Kun tiedät , miten kokemus rakentuu, voit valita. Uskotko todella vain siihen 5-10% jota tietoinen mielesi havainnoi? Nykyään tuntuu siltä, että unet ovat melkein todellisempia kuin " päivä elämä". Kun nukun, en ajattele, mutta olemista ja tiedostamista on silti. En siis mitenkään voi olla ajatukseni! Kehoni toimii myös täysin itsestään, vaikken tietoisesti ajattele pumppaavani verta sydämmeen. En siis voi olla kehonikaan. Täältä ei löydy mitään erillistä minää, ei vieläkään vaikka kuinka etsisi. Antaa siis olla, ja eteenpäin :)

Joskus elämässä tarvitsee rohkeutta. Joskus kun havahtuu siihen, että ne tarinat joita itsestään kertoi, ne asiat joita piti tosina ja ne käytösmallit joita ennen tarvitsi, eivät olekkaan tosia, elämä voi muuttua, isostikkin. Ei kuitenkaan välttämättä. Joillakin muutos on nopea, joillekkin se on hitaampi. Mitään pistettä ei kuitenkaan koskaan tule, jossa olisimme jotenkin ” täysin valmiita”. Elämä on elämistä varten, senkin jälkeen kun emme ole enää tarinassa ja ajatuksissa kiinni. Hyvä niin. Elämässä on kyse kuitenkin paljon muustakin kuin vain minusta, ja sinusta. En kuitenkaan voi kuvitella edes hetkeäkään voivani mitenkään tietää mistä tässä kaikessa on oikein kysymys. Sen tiedän, että se on kiehtova mysteeri, ja saakoon puolestani sellaiseksi jäädäkkin.

Hyvää ystävänpäivää, on onni kokea elämää just nyt! <3