Jos et anna itsestäs mitään, et saa myöskään takaisin . niin tämä maailma toimii. tuo lause tuli vastaan kirjassa jota luen. On ilmeisesti aika yleinen uskomus että kun antaa niin saa. Aloin pohtimaan tämän taustalla olevia ennakko oletuksia. Eikö tietyllä tavalla perustu itsekkyyteen antaa jotain odottaen että saa takaisin? Paras onni on ilman syytä.

Jos olen kiltti sinulle - oletko kiltti minulle?

Jos puhun ystävällisesti- puhuthan minulle ystävällisesti?

Jos elät jo mielessä runsaudessa, runsautta alkaa tulvia luoksesi muutenkin?

Ehkä niin. Hauskaa on huomata miten minä keskeistä myös tämä anna niin saat ajattelu on.
Sanoisin että anna vaikket saisikaan, jos riippumatta lopputuloksesta se tuntuu oikealta. Käännä se toinenkin poski siis ;) En tarkoita kynnysmatoksi heittäytymistä, sinne päinkään. Tarkoitan enemmänkin odotuksista ja mielyttämisestä vapaata toimintaa. Kaunein asia maailmassa on aito hymy ja läsnäolo. 

Ei tule suunniteltuja pettymyksiä, jollei odota mitään vastineeksi. voikin olla avoin elämälle sellaisena kuin se ilmenee.

Ja hei, tarvitseeko aina hymistellä vain luodakseen tietynlaista kuvaa itsestään? Joku tarvitsee rohkeutta viimein tulla esiin ja avata suunsa, jollekkin vaatii pokkaa kerrankin olla hiljaa, ja myöntää ettei ole hajuakaan mitä täällä oikein tapahtuu.
Mieli haluaa tietää, päätellä, analysoida ja luoda järjestelmiä. Se on sen selviytymisstrategian osanen, tärkeä sellainen. 

Välillä vaikka kuinka antaisimme itsestämme, emme saa välittömästi takaisin.
Kuinka usein onkaam käynyt niin että ensin kovin mukava myyjä on muuttunut kuin kirveen iskusta kun olet ilmoittanut ettet ostakkaan. annan ystävällisyyttä sinulle -mutta sillä on hintansa.
Paras antaminen on ilman syytä, ilman odotuksia, ilman kuvitelmia.
Maailma ei ole kenellekkään meistä mitään velkaa :)
Ehkä tätä voisi pyytteettömyydeksi kutsua. ei muuten mikään helpoin nakki ja peruna muussi tässä yhteiskunnassa, jossa pääasiassa kiinnostaa oma selviytyminen, oma hyvinvointi ja oma napa noin muutenkin.
se on tietysti normaalia että oma hyvinvointi ensisijaisesti kiinnostaa, ja se onkin hyvä paikka aloittaa. 
Siihenkin taitaa tänä päivänä tarvita rohkeutta, sillä ympärillämme on vielä paljon ihmisiä joille muutokset ovat uhka.
Ymmärretään heitäkin,vaikka joskus voi toki hyvä olla päivittää lähipiiriäänkin, kenen seurasta saan oikeasti avoimesti olla , mennä eteenpäin tai olla menemättä? onko todellista rakkautta se, jossa toisella ei ole tilaa muuttua?

Eräs exäni oli rakastunut minussa vain mielikuviinsa siitä millainen unelmien tyttöystävän tulisi olla. hänellä oli komeat elokuvat mielessä miten toimisin ja reagoisin tietyissä tilanteissa. miten nämä mielikuvat vastasivat todellisuutta? huonosti. en ollut lainkaan hänen kuvitelmiensa kaltainen, ja vaikka hän kuinka koitti minua niihin tiedostamattaan istuttaa..., still no match.

Ehkä aitous on sittenkin kivempaa, kuin teeskentely. monessa kohtaa teeskentely on helpompaa, emmehän ole silloin mitenkään vaivaksi.

Sain tällä viikolla kommenttia jaettuani edellisen blogitekstin facebookissa.
Kommentoija kysyin "uskonko todella näihin horinoihini?"
Aiemmin olisin ehkä pahoittanut mieleni, ja ottanut asian jotenkin henkilökohtaisesti. 
En voi mitenkään väittää uskovani horinoihini, mielipiteisiin,uskomuksiin tai teorioihin.En vain enää pysty :)
En tiedä miksi suollan sekavaa tekstiä, välillä vailla päätä taikka häntää- ja ilman parhaimpia keskipalojakaan.
En tee sitä missään sen kummemmassa tarkoituksessa. Jos jotain varten, niin itseäni. On muutaman kerran tullut mietittyä uskallanko omalla nimellä kirjoittaa ja julkaista tiettyjä asioita, mutta what the hell, kaikki on täällä vain lainassa. En jaksa enää käyttää aikaani epäröintiin tai anteeksipyytelyyn, enkä varsinkaan sen miettimiseen miten muut haluaisivat minun kirjoittavan. Luultavasti todella vapaita ihmisiä ei kiinnosta kärpäsen kakan vertaa kirjoitukseni. On parempaakin tekemistä :)
Jos joku saa siitä jotain, kiva. Jos jossakin se herättelee vastustusta, sekin on ihan ookoo. Jos jotain ärsyttää kirjoitusvirheet, olen senkin kanssa ihan ookoo. Ehkä vielä joku päivä opettelen kirjoittamaan, ehkä en.

Jos odotat saavasi jotain ( lämpöä, ymmärrystä, hyväksyntää, what ever) mitä jos sitä kokeilee tosiaan antaa itse ensin maailmalle?
Toimii varmasti paremmin kuin odottaminen tai ympäristön syyttäminen.
Tämä ei ole mielipide, vaan toteamus, jota varmaan kannattaa ainakin kokeilla. Joskus se ehkä toimii, joskus ei.