Tarve olla Rehellinen

Viime viikkoina olen huomannut voimistuvan tarpeen olla rehellinen itselleni. En tarkoita että aiemmin olisin jotenkin huijannut itseäni, vaan enemmänkin haluan tuntea itseni ja ajatukseni rehellisesti ja totuudenmukaisesti. Tai enemmänkin, haluan nähdä omat sokeat pisteeni, ja tuoda ne valoon.

Olen tietyllä tavalla elänyt ehkä itseni kehittämisen kulta-ajan ja kuherrus kuukauden. Ai mitä mä voin muuttaa uskomuksiani? Ai mitä mä tosiaan voin elämässä tehdä mitä haluan?

Ai mitä ne asiat jotka ennen pelotti tuntuvatkin nyt helpoilta? Ai voin itse määritellä mitä omalla elämälläni teen?

Vuonna 2009 elämäni muuttui isosti.Käytännössä kaikki uskomukset ,identiteetit ja ajatukset joita olin elämästä ja itsestäni kuvitellut kääntyivät päälaelleen. Olin ollut useita vuosia masentunut, jatkuvilla sairaslomilla ja hyppinyt ihmis suhteesta toiseen- työpaikasta toiseen, etsien nälkäisesti onnea.Jostain.

Vuonna 2009 jokin naksahti päässäni isommin : ” Ei Jumalauta tämähän on mun elämä”.

Olin jälleen kerran lääkärin vastaan otolla, masennuksen voimistuttua ja työssä olo alkoi käydä mahdottomaksi. Lääkäri määräsi jälleen lääkkeet, ja sanoi ” Voi olla että sä vaan joudut syömään näitä loppuelämäs”. Se lause muutti kaiken. Mitä Helv*ttiä? Kukaan muu ei kyllä minun elämääni määrittele. Tuolloin päätin, että on oltava parempaa. Päätin että minun on löydettävä itsestäni, sisältäni keinot kokea onnea. En voi enää etsiä niitä muualta. Sanotaan että jos tekee samoja asioita, saa samoja loppu tuloksia.No näimpä tosiaan, n. 5 vuotta riitti näyttämään, että se mitä tein, se miten pidin ajatuksiani tosina ei ihan toiminut.Tuona hetkenä, "masentuneena" ja uupuneena saatuani oivalluksen koin jotain hassua. Olin onnellinen ilman mitään syytä.

Tuo vuosi muutti minua täysin. Jos ennen pidin itseäni epävarmana niin nyt pystyinkin tekemään asioita varmemmin ja uskoen itseeni. Jos ennen mielessäni haukuin itseäni, nyt kannustin itseäni.

Jos ennen mietin mitä en halua, nyt mietin mitä haluan.Ja niin edelleen. Ja niin edelleen.

Olen nyt käytännössä muutaman vuoden elänyt unelmaani, oppien koko ajan lisää elämästä ja itsestäni.Välillä kaatunut ja änkyttänyt , mutta noussut ja jatkanut. Plaa plaa plaa. Minä minä ja minä :)

Tiedän kyllä, että todellisuudessa mikään ns. hyvä uskomus tai identiteetti ei ole totta. Ne ovat vain kuvitelmia nekin. Kuvitelmia, jotka vaikuttavat oloomme ja tuntemuksiimme itsestämme. Nyt haluan uskaltaa, olla ilman mitään kuvitelmia itsestäni. Ilman ” hyviä” ja huonoja”. Hyvä ja huono on illuusiota vain. Vaikka olen viimeisien vuosien aikana poisoppinut monista vanhoista malleista ja ajatuskuvioista niin uskon jotain olevan vielä jäljellä.  Ego rakkaani kun elää vastakohdista. Nyt haluan irroittaa niistä rippehistä, sitä tahtia kun ne minulle annetaan.

Hassua on se, että olen kovin onnellinen 90% ajasta. En ole vihainen egolleni, vaan oikeastaan vaan huomioin sen rakennetta ja toimintaa itsessäni, siitä nousi tarve olla itselleen oikeasti totuudellinen ja rehellinen. Inspiraatio lähti myös lähellä olevalta, upealta kollegalta (http://www.muutosvalmentaja.com/). Ei, en koe että minussa on mitään vikaa, ei meissä kenessäkään ole. Enempikin koen, että minussa on vielä kerroksia kuorittavana, jotta olen yhä ja vieläkin enemmän sitä mitä olen.

Mistä halu muutokseen lähti? Ihminenhän luonnostaan enemmän tai vähemmän vastustaa muutosta. Sanotaan että pelokas valitsee mielummin tutun kärsimyksen kuin tuntemattoman onnen.

Ns. Mukavuus-alue on usein kaikkea muuta kuin mukava. Mutta jos se jotain on, niin se on tuttu ja ”muka turvallinen”. Aivot rakastavat samankaltaisuutta. Mutta aivot myös oppivat nopeasti.

Mutta mistä halu muutokseen siis lähti? Olinhan jo onnellinen, teen työtä jota rakastan ja niin edelleen. Paratiisissa kaikki hyvin. Elämän luonne ei pysähtynyt, vaan elämä on jatkuvassa liikkeessä. Joku tuuppaisi minua eteenpäin, halusi tulla tietoisuuteni. Siitä lisää jatkossa :)