Valjaissa

Kieli ja sen käyttö on kiehtova asia. Tarkoitan puhekieltä. :) Toiset puhuvat enemmän, toiset vähemmän. Moni on varmasti kuullut stereotypioita naisten ja miesten välisistä eroista kielenkäytössä. Viimeisimmät testit kuitenkin osoittavat, että naiset sekä miehet puhelevat noin 16 000 sanan päivävauhtia. Yksilöllisiä vaihteluita toki on, mutta silti lukema kuullostaa varsin suurelta. Mietin, että koska sanoja käytetään päivän aikana varsin paljon, kärsiikö sanomamme laatu ja puhummeko itseasiassa sitä mitä tarkoitamme? Sen lisäksi, että puhumme toistemme kanssa, puhumme myös itsemme kanssa, jatkuvasti.

Joe Marshalla on tutkimuksissaan huomannut, että käymme jopa 50 000 keskustelua itsemme kanssa päivittäin. Sisäisestä dialogista jää kemiallinen jälki aivoihin, tätä kautta on voitu arvioida käytyjen keskustelujen määrä. Vain pieni osa näistä keskusteluista käydään tietoisella tasolla. Mutta hälyttävintä on se, että keskimäärin 80% kaikesta tästä sisäisestä keskustelusta, self talk, kuten Marshalla ilmaisee, on jollain tavalla rajoittavaa, kieltävää tai kielteistä. Meillä on siis sisäinen dialogi, joka ampuu 4 negatiivista ajatusta yhtä positiivista kohti! Voisiko olla, että siksi meidän on helpompi keksiä miksi joku asia ei voisi toimia, siksi meidän on helpompi etsiä uusista asioista ennemmin epäkohtia kuin mahdollisuuksia? Sisäänrakennettu dialogimme yrittää pitää meidät tekemässä niitä samoja asioita mitä olemme ennenkin tehneet, sehän on pitänyt meidät elossa tähänkin asti, miksi siis kokeilisit mitään uutta? Ihmisen evoluution saatossa luonnonvalinta on varmasti suosinut yksilöitä, jotka ovat kulkeneet tuttua ja turvallista polkua. Uuden polun kulkeminen on saattanut johtaa eksyksiin omasta heimosta, petojen armoille. Tarvitsemmeko kuitenkaan tuota turvamekanismia tässä mittakaavassa, nykyelämässä?

Voisiko olla myös niin, että lähtökohtaisesti negatiivinen sisäinen dialogi auttaa myös negatiivisten asioiden yleistyksessä puhekielen tasolla? "Minulla on stressi." "Minulla on uniongelma." "Minä en ikinä onnistu missään." Olet kenties saattanut kuulla näitä sanoja tuttaviltasi, tai omasta puheestasi. Pureudutaanpa tarkemmin sanontaan "Minulla on stressi." (Voi kuullostaa aluksi hiusten halkomiselta, mutta pysy kyydissä. :) ) Stressi ilmaistaan tässä tapauksessa substantiivina, joka siis ilmaisee asiaa tai esinettä. Tarkemmin, kyseessä on ei-laskettavissa oleva abstraktiosana. Stressi siis käytännössä tarkoittaa ihmisestä itsestään riippumatonta, passiivista ja ikuista kokemusta. Stressi ilmaistaan ihmisen ominaisuutena. Verrataan eroa sanontaan "Minä olen onnellinen." Jo sana "olen" on verbi, joka viittaa tekemiseen jonka kohde on "onnellinen". Käytännössä lause tarkoittaa, että onnellisuus on jollain tasolla aktiivista tekemistä, siten tilapäistä ja kenties olosuhteista riippuvaa. Harvoin kuulee sanottavan "Minulla on onni." Huomaatko eron?

Mitä tällä on sitten merkitystä? Eikö ole ihan sama miten asian ilmaisee? Ei, välttämättä. Usein rajoittavat uskomuksemme ja ajatusmallimme pysyvät kasassa ainoastaan omien kielellisten rakenteidemme avulla. Jos yleistämme verbin "stressata" muotoon "minulla on stressi" ajatusrakenteemme estävät havaitsemasta, että myös "stressi" on aktiivista tekemistä, prosessin tulos.

Kuvitteellinen dialogi (pohjautuen löyhästi juuri käytyyn keskusteluun :) )
- Minulla on stressi.
- Ahaa, siistiä! Kuinka teet sen?
- En minä sitä tee.
- Milloin sinulla on stressi?
- Aina.
- Nukkuessasikin?
- No ei nyt nukkuessa.
- Laitatko sen yöpöydälle yöksi ja otat aamulla taas mukaasi?
- No ei se nyt tollei..
- Mistä tiedät että sinulla on stressi?
- No heti kun herään niin alan ajattelemaan duunia ja näen jo miten asiakkaat on vihaisia...

Bingo! Purkamalla kielelliset rakenteet lyhyen keskustelun avulla, päästään jo käsitykseen siitä kuinka stressi luodaan. Miten stressaaminen alkaa, mitä sen aikana tapahtuu ja miten se loppuu. Joskus jo tämä oivallus riittää siihen, että muutos kohti stressittömämpää elämää alkaa.

Käytämme kieltämme paljon ja vapaasti. Vapauden turvin saatamme luoda itsellemme myös näkymättömiä valjaita. Sillä hetkellä kun näet nuo valjaat, huomaat ettei valjaita ole olemassakaan. Jäljelle jää vain muisto illuusiosta.  Ja muistojen paras asia on se, että ne ovat vain ajatuksia.