Se lopullinen syy.

Tekeminen, hyvä ja energinen touhuaminen voi joskus olla pitkässä juoksussa hallaksi, jos olet liian kiinni siinä mitä kuvittelet saavasi tekemällä.
Tämäpä vasta dilemma tässä yhteiskunnassa, joka tietyllä tavalla ihannoi " kärsimyksestä kasvuun" ja " vain kovalla työllä tulosta" meininkiä. On selvää, että mitään ei tapahdu jos ei tee mitään. Mutta. Joskus jos uskaltaa hetkeksi pysähtyä voi antaa uusien mahdollisuuksien tulla eteen. Vaikka me ihmiset tykätään ajatella että voimme hallita asioita, tosi asia on ettemme voi. Elämällä on meidät, meillä ei ole elämää. Jokainen oppi, opettaja, tilaisuus ja mahdollisuus tuodaan kyllä eteemme.Aina ne eivät heti alkuun tule sellaisessa muodossa jonka haluaisi hyväksyä ( Mihin helv*ettiin mä tartten työpaikan menetystä?? Miksi mulle kävi taas näin? yms.), mutta usein jälkeinpäin huomaamme miten joiden asioiden oli vain tapahduttava, jotta jotain uutta voi tulla tilalle.

Meillä on kuitenkin vapaa tahto ja vapaus valita. Voimme valita taitelemmeko vastaan, vai hyväksymmekö. Voimme valita luottaa elämään, että joku miljardeja vuosia , joku aina ollut hoitaa kyllä asiat niinkuin tarkoitus on.
Se ei tietenkään tarkoita että laitat sikarin suuhun ja odotat riippukeinussa että miten käy.
Mitä enempi on sinut todellisuuden kanssa ( huom. ei mielen luomien illuusioiden kanssa) , sen vapaampi on toimimaan siitä käsin. Motivaattorina ei ole enää pelko, yksinäisyyden välttäminen tai mikään mukaan. Inspiraationa on silloin joku ihan muu. Elämää eteenpäin vievä syke.

Itse esimerkiksi sain joskus oman arvon tuntoni työstäni kuvittelin että “mitä enemmän autan muita sen arvokkaampi ja parempi olen ihmisenä” . On tietysti kiva auttaa muita, mutta tuolloin autoin muita itseäni varten. Autoin itsekkäästi.

Entä jos en osannutkaan auttaa jokaista? Olinko sitten huono?

Onko minun tehtäväni ylipäätänsä auttaa? Tiedän että voin olla antamassa välineitä ja näyttämässä suunta kylttejä, mutta kyllä jokainen ihminen muutoksen ja oivalluksensa tekee ITSE. Uskon että jokainen ihminen joka on vastaani tullut, on saanut juuri ne opit jotka siinä hetkessä tarvinnut, ihan kuin minäkin. On eriasia näkeekö tuota oppia kumpikaan sillä hetkellä. Ja onko se edes olennaista, lopulta?

Uskallettuani päästää irti “kaikkivoipaisuudestani” ja kuvitelmistani että minun on autettava jotain huomasin että pystyn olemaan aidommin läsnä kunkin ihmisen kanssa. Minun ei tarvitse enää tehdä työtä kokeakseni olevani “ hyvä” tai mitään muutakaan. Teen työtä sen takia, että nautin siitä ja rakastan nähdä elämän ilon ja onnistumisen tuikkeen heräävän ihmisten silmiin. En silti voi ottaa kenenkään muun elämää vastuulleni kuin omaani.

Joihinkin asioihin tuli kiinnittyä, jotta niistä voi jälleen irroittautua. Mieli oppii helposti ääripäiden kautta, eikä tylsän ja ah niin tasaisen kultaisen keskitien.Minä tarvitsin ne opit että näin pystyväni perustamaan yrityksen, pystyväni ilolla tekemään työtä jota rakastin, minun piti ylittää itseni moneen kertaan.Minun oli tarpeen voittaa pelkojani ja uskomuksiani. Huomaamattani loin silti samalla illuusiota että olen jotenkin erityinen. En ole. Jos olen erityinen vaan sen seurauksena mitä teen, olen koukussa. Voin arvostaa itseäni ilman tekemistäkin. En olisi voinut hypätä huonosta ja hauraasta itse tunnosta tähän missä olen nyt ( josta tulen takuulla vielä liikkumaan eteenpäin), vaan minun oli välillä käytävä kiinnittymässä, irrotaakseni uudelleen. Irroitin ainoastaan suhtautumisen.

Jokaiseen käytökseemme on olemassa joku positiivinen aie siis taustalla. Emme ehkä ymmärrä , että meidän ei tarvitse tehdä mitään voidaksemme tuntea oloamme eheäksi ja onnelliseksi. Sen vuoksi joskus voi nimenomaan olla tarpeen alkuun “kiinnittyä” – sen jälkeen “ylittää” kiinnikke ja tehdä vapaasti. Riippuvaiseksi voi tulla mistä hyvänsä. Muiden huomiosta, julkisuudesta, menestyksestä, rahasta, ihan mistä tahansa. Ei se itse "asia" vaan se miten siihen suhtautuu. Itsellä "riippuvuudet ja kiinnikeet" ovat olleet hyvin piilossa. Ja vieläpä usein ns. positiivisia. Olisiko hassua ajatella, ettei arvostusta, rakkautta tai mitään muutakaan tarvitse ansaita.

Vuosia jahtasin tunteita tekemällä ja puuhaamalla. Nyt teen yhä enemmän ns. oikealta tuntuvista tunteista käsin.

"Know Thy self" -Socrates

Se on itseasiassa yksi syy, miksi halusin alkaa kirjoittaa blogia. Se on myös syy, miksi aikanaan lähdin opiskelemaan myös nlp:tä. 

Nlp:n lisäksi olen lukenut ja opisekellut, tutkinut paljon muutakin, theta healingista shamanishiin, ja kabbalasta ayurvedaan. En siis itse ole koskaan kuulunut tai kokenut olevani minkään suuntauksen jäsen, vaan enemmänkin olen uteliaana tutkinut ja ihmetellyt eri menetelmien ajatuksia ja pyrkimyksiä. Moneen perhetyneenä, voi tiivistää- että vuosisatoja on tiedetty, ja tunnettu jotain suurempaa viisautta kuin ihmismieli voi ymmärtää taikka käsittää. 

Mihinkään emme tiedä LOPULLISTA syytä. Se on jossain mielen takana. Sen kuitenkin tiedämme, että jo vuosisatoja joku on tiennyt jotain, jotain joka on ehkä liiankin yksinkertaista käsittää. Mieli rakastaa analysoida, mieli rakastaa tietoa. Se joku on jotain elämän energiaa joka asuu meissä kaikissa. Jotain joka muuttaa veden jääksi tai höyryksi. Joku joka on aina liikkeellä, luomassa uutta, kuitenkin toistaen samankaltaisuuttaan. Jotain joka saa kukan kasvamaan, ja jotain joka vastaa mm. siitä että hengitämme.Jotain , joka elää, mutta jotain jota ei voi nähdä. Jotain loppumatonta.